torstai 23. maaliskuuta 2017

Veden mitta

[litraa, kiloja vai elämää?]

                                                                                                    Kyösti Salovaara, 2017.
Eurooppa ja Afrikka -
 vesi yhdistää ja erottaa. 

Eilen vietettiin maailman vesipäivää.
    Vesi on filosofinen juttu; sen lisäksi että elämämme riippuu siitä.
    Veden päivänä seisoin Euroopan mantereen eteläisimmällä niemellä Tarifassa ja katselin Afrikan rantaa. Neljäntoista kilometrin matka kirkkaassa säässä näytti olemattoman lyhyeltä.
    Toivon ja pelon salmi, valon ja pimeän leikki, Gibraltar!
    Tuossa edessäni Välimeri muuttui Atlantiksi, Atlantti muuttui Välimereksi.
    Muuttuuko veden ”mitta” kun sille annetaan uusi nimi? Voiko merestä kauhaista samasta kohtaa ämpärillisen atlanttia ja toisen välimerta?
    Jos voi, mitä sanat oikeastaan tarkoittavat?


Tämähän on vesiselvää, sanotaan kun ajatellaan että kaikki on hyvin ja tiedetään mitä tarkoitetaan.
    Mutta onko vettä aina määrämäärä, niin kuin ainekin on häviämätöntä?
    Jos on, miksi toisilla, niin kuin suomalaisilla, on sitä yllin kyllin (liikaakin, jos minulta kysytään) ja toiset, sadat miljoonat kärsivät jopa juomaveden puutteesta?
    Onkohan vesi vallan kaltaista?
    Kun valta jaetaan, sen määrä ei lisäänny, vaan pelkästään vähenee; se osittuu, lientyy pieniksi paloiksi, joilla ei ole juuri mitään käyttöä. Kun demokratia viedään riittävän pitkälle (kun koirille ja kissoillekin annetaan äänioikeus), kenelle valta päätyy vai häipyykö se kokonaan?
    Mutta eihän vallatonta valtaa ole olemassa! Pienet vallan sirpaleet estävät näkemästä suuren.
    Kehäpäätelmän perästä kannattaa ottaa kylmä suihku.


                                                                                                   Kyösti Salovaara, 2017.

Veden mitta on filosofiaa.
    Kaiken se kestää ja sietää kunnes kiukustuu.
    Kalastaja tarttuu vapaansa ja kokeilee siiman kireyttä.
    Laiva purjehtii länteen. Sen ruumat on pakattu täyteen.
    Korkealla Bobastrossa, El Chorron äärellä, maurien vallan raunioilla tekojärven pinta säteilee sinistä väriä, kuin elämä alkaisi tässä, täällä korkealla, melkein Jumalan sylissä.
    Ardalesissa monet joet kerätään mahtaviksi järviksi. Sateita odotellaan ja kun ne tulevat, veden voimaa pelätään.
    Sateen jälkeen media kauhistelee tuhoja. Kukaan ei muista iloita: nyt tekojärvet täyttyvät!
    Ihminen unelmoi paljosta. Kun unelma toteutuu, hän huokaa: Sitä saa mitä tilaa.


Malagan uudistettu museo on kunnostetussa komeassa tullitalossa.
    Museon näyttelyt keskittyvät paikalliseen arkeologiaan ja maalaustaiteeseen.
    Äkkipikainen tekee kaksi huomiota.
    Kun Espanjassa valloittajat vaihtuivat, he eivät koskaan tuhonneet edeltäjiensä saavutuksia. Paitsi sitten kun kristityt voittivat islamin kulttuurin.
    Mielenkiintoinen yksityiskohta. Veteen rakastuneet maurit rakensivat hienon kastelujärjestelmän Granadan seuduille, Alpujarrasin rinteille. Kun maurien valta nurjertui, annettiin säädös että jokaiseen kylään piti kuitenkin jättää kaksi mauriperhettä hoitamaan kastelujärjestelmää, koska kristityt eivät osanneet.
    Kastelujärjestelmä tuhoutui vähitellen.
    Malakan – kuten foinikialaiset paikkaa kutsuivat suomalaisen suuhun sopivasti – maalaustaiteessa näkyy yllättävä aukko. Jylhän perinteisestä tyylistä siirryttiin 1900-luvun alkupuolella suoraan abstraktiin taiteeseen ja impressionismi jäi kokonaan väliin. Johtuiko se keskiluokkaisen porvariston puutteesta?
    Tällainenkin ajatus lennähti mieleen. Se on kevyt kuin höyhen tuulessa.


                                                                                                   Jaakko Salovaara, 2017.
Embalse del Guadalhorce.


Seisot tekojärven rannalla.
    Vedestä pitää kantaa huolta, tajuat.
    Onko viisauttakin määrä määrä? Jos on, mitä tapahtuu kun sekin jaetaan mahdollisimman monelle? Katoaako se? Muuttuu olemattoman vähäiseksi? Mikä on sitten kaikkitietävän Jumalan rooli kun viisautta jaetaan? Jääkö hänelle pelkkä seremoniamestarin tehtävä? Olla viisauden kuva, ei enempää?
    Seisot Välimeren ja Atlantin rajalla, merien välistä viirua et näe etkä kuule kuinka toinen muuttuu toiseksi.
    Rahtilaivan moottorit murisevat. Se vie elämää toiselta mereltä toiselle. Meitä ei kiinnosta kummalta kummalle. Ilman vettä elämän tarpeet eivät siirtyisi paikasta toiseen.
    Afrikan utuinen ranta pelottaa. Onko oikein kääntää sille selkänsä?
    Hyppään autoon ja ajan Andalusian valkeiden kylien tykö.


                                                                                                  Kyösti Salovaara, 2017.
Bobastro.
Embalse Superior Tajo de la Encantada.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti