tag:blogger.com,1999:blog-68719109813099198272024-03-16T03:13:13.792+02:00Deadline Torstaina"Ei ole tylsiä aiheita, on vain tylsiä ajattelijoita", sanoi Raymond Chandler.Kyösti Salovaarahttp://www.blogger.com/profile/17678948152544873985noreply@blogger.comBlogger603125tag:blogger.com,1999:blog-6871910981309919827.post-71693116874809959682024-03-14T07:00:00.001+02:002024-03-14T07:00:00.151+02:00Väline on viesti <p><span style="color: #2b00fe; font-family: georgia; font-size: medium;"><b><i>[ja ajan hengen ilmaisu]</i></b></span></p><p><br /></p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhBlhp15taeSZUfv32W8gdA93V5FrMvEf8Tkw8Vib6de2NqUWQhrTpE-VZueTxG8EylmAkeA3iXKU8vsPDizlJVEuvpcgvMQr-JA01R4UYb_2TwvZLYESoVvyqOokFPxOBtkPtN-5GS_HUIzFxDvoKB8xZg5sh8FtVep15d0oUHnBrUHwUkwUKQU4Uu1iUw/s1677/HS%20ulkomaakotimaa%2010.3.1974.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1135" data-original-width="1677" height="419" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhBlhp15taeSZUfv32W8gdA93V5FrMvEf8Tkw8Vib6de2NqUWQhrTpE-VZueTxG8EylmAkeA3iXKU8vsPDizlJVEuvpcgvMQr-JA01R4UYb_2TwvZLYESoVvyqOokFPxOBtkPtN-5GS_HUIzFxDvoKB8xZg5sh8FtVep15d0oUHnBrUHwUkwUKQU4Uu1iUw/w618-h419/HS%20ulkomaakotimaa%2010.3.1974.jpg" width="618" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">HS. 10.3.1974<br /><br /><i>Poimittu Helsingin Sanomien Aikakoneella.</i></td></tr></tbody></table><br /><p><br /></p><p><br /></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Vasta lennättimen tultua käyttöön saattoi viesti liikkua viestinviejää nopeammin. Tätä ennen olivat tiet ja kirjoitettu sana olleet kiinteästi toisistaan riippuvaisia. Vasta lennätin vapautti tiedotustoiminnan sellaisesta kiinteästä materiaalista kuin kivestä ja papyruksesta; suunnilleen samoin oli raha aiemmin vapautunut taljoista, harkoista ja metallista ja päätynyt paperiksi.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- <b>Marshall McLuhan</b>: Ihmisen uudet ulottuvuudet (Understanding Media: The Extensions of Man, 1964). Suom. <b>Antero Tiusanen</b>, WSOY 1969.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"> </span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: medium;"><b>Tiedämme</b></span> että menneisyys on ollut olemassa, vaikka sen kuvitteleminen onkin vaikeaa. On tietysti helppo kulkea omien muistojensa käytävällä, mutta muiden ihmisten ja ylisummaan konkreettisen </span><span style="font-family: verdana;">menneisyyden </span><span style="font-family: verdana;">kuvitteleminen on melkein mahdonta.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tarkoitan että vaikka kerron 2000-luvulla syntyneelle nuorelle, kuinka 1950-luvulla vielä kävin kaupungissa asuessa asioilla 20 asteen pakkasessa 50 metrin päässä sijaitsevassa ulkohuussissa, kuinka ei ollut telkkaria eikä kännykkää ja kuinka aamusella hirsitalon nurkissa paukkui pakkanen ja jalkalistan ympärillä seinä ja lattia olivat huurteessa, niin tiedän ettei nuori pysty asettumaan tuon elämänpiirin tunnelmaan. Silloisen todellisuuden ”havaitseminen” vuoden 2024 todellisuudesta käsin jää pinnalliseksi. Historia on etäinen kuriositeetti.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta kun otan esille sanomalehden painettujen sivujen kuvia maaliskuulta 2024, vuodelta 1974 ja jopa keväältä 1954, jokainen huomaa että maailma on todellakin muuttunut. Ei tarvitse ponnistella ymmärtääkseen muutoksen laajuutta ja merkitystä. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tämän pakinan kuvat tulevat Helsingin Sanomien Aikakoneesta ja Näköislehti-arkistosta. Ne herättävät monenlaisia mietteitä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: medium;"><b>Marshall McLuhanin</b></span> bestseller-teoksen <i>Ihmisen uudet ulottuvuudet</i> yhtenä keskeisenä sanomana oli ajatus, että ”väline on viesti”. Vaikka teos kirjoitettiin ennen Internetiä ja älypuhelimia, sen huomiot osuivat kohdalleen.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> <b>Anto Leikola</b> tiivisti suomalaisen laitoksen esipuheessa mainiosti mitä McLuhan tarkoitti väittäessään, että ”väline on viesti”. Leikola kirjoitti että ”välineen, nimenomaan tiedotusvälineen, ’sisältö’ , on paljon vähemmän tärkeä kuin itse väline.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Juuri väline vaikuttaa meihin, ei niinkään mitä siinä kerrotaan. ”Ei ole ratkaisevaa, mitä kirjoitamme toisillemme tai mihin matkustamme junalla tai autolla tai mitä televisiossa esitetään”, Leikola jatkoi, ”tärkeämpää on se miten juuri tämä tai tuo väline toimii ja vaikuttaa meihin, tai toisella tavalla sanottuna, mitä kykyämme tai elintämme olemme tuolla välineellä laajentaneet. Televisio sinänsä vaikuttaa enemmän kuin televisio-ohjelmat, ja tietokone sinänsä muuttaa meitä enemmän kuin tietokoneelta saadut tiedot. Näin väline on jo itsessään viesti.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Istutpa nykyään bussissa, junassa, kahvilassa tai missä tahansa ihmisten joukossa, tajuat miten McLuhanin havainto kuvastaa netin ja kännyköiden laajentamaa ihmisen ulottuvuuksien maisemaa. Ironia kyllä kehystää kehitystä. Kun McLuhan sanoi, että televisio toi nuorison elämään kokonaisosallistumisen kaiken käsittävään <i>tämänhetkisyyteen</i>, niin Internet ja älypuhelimet mahdollistavat kahvilassa istuvien puhelintaan tuijottavien ihmisten yhtäaikaisen erihetkisyyden, täydellisen ajasta riippumattomattoman osallistumisen yksityisen, muilta näkymättömään maailman kokemiseen.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Provokatiivinen ajatus: Laajentaako kännykän ruutu ihmisen ulottuvuutta oikeastaan yhä enenevästi hänen omaan yksityiseen mielenmaisemaansa? </span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhXCssoWwAkC4LR84oOgEQ_UJzzVU8AxjxSpmhcfDIfsOfw4RkAdw_PVFmIKCsCFiteQu2XcmU39LLZUMlakq_dvHcnbWLWzYfg4H1dZFwejAJ16DhJtA1X4_Wd6ZcGSbjmx9U3_iznKmwAsy7uLrvJp1JdT9MX4PHlzUTQqzVM8SQfjX89ZcszpyQaPRfJ/s1674/HS%20urheilu%2011.3.1974.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1126" data-original-width="1674" height="391" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhXCssoWwAkC4LR84oOgEQ_UJzzVU8AxjxSpmhcfDIfsOfw4RkAdw_PVFmIKCsCFiteQu2XcmU39LLZUMlakq_dvHcnbWLWzYfg4H1dZFwejAJ16DhJtA1X4_Wd6ZcGSbjmx9U3_iznKmwAsy7uLrvJp1JdT9MX4PHlzUTQqzVM8SQfjX89ZcszpyQaPRfJ/w581-h391/HS%20urheilu%2011.3.1974.jpg" width="581" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Helsingin Sanomien urheiluosastoa 11.3.1974</td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span><p></p><p></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjRoj616VwuNMGbn6FBPV4KcFdKwsPK95d8ngaiSqdUDoil4ve2MDfIBruUubpXFVcbT4nf3zOS5rSk283cmO1fymB7eu5FUSpj8UvVLkMF-9nK6FqKakOwsZrb-nf6wF3WKms67-qdD9-XniY3c-bf1g4Zblj7t_ld9WiMCJmLLGNX5gFEzGqPV4-dpU9n/s1563/HS%20urheilusivulla%2010.3.2024.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1143" data-original-width="1563" height="425" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjRoj616VwuNMGbn6FBPV4KcFdKwsPK95d8ngaiSqdUDoil4ve2MDfIBruUubpXFVcbT4nf3zOS5rSk283cmO1fymB7eu5FUSpj8UvVLkMF-9nK6FqKakOwsZrb-nf6wF3WKms67-qdD9-XniY3c-bf1g4Zblj7t_ld9WiMCJmLLGNX5gFEzGqPV4-dpU9n/w581-h425/HS%20urheilusivulla%2010.3.2024.jpg" width="581" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Helsingin Sanomien urheiluosastoa 10.3.2024.</td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: medium;"><b>Maaliskuussa 1954</b></span> Helsingin Sanomien uutisivut ovat pullollaan lyhyitä uutisia eri puolilta maailmaa ja erilaisista aiheista. Yhdellä aukeamalla on yli 50 erilaista näkökulmaa edellisen päivän tapahtumiin. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin lehden sivu näytti melkein samalta, mutta pikku-uutisten määrä on vähän laskenut. Kun tullaan tähän päivään, tämän päivän Helsingin Sanomiin, yhdellä sivulla, jopa yhdellä kokonaisella aukeamalla on kenties vain yksi artikkeli. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Sanomalehti on muuttunut aikakauslehden kaltaiseksi. Pitkät jutut antavat taustatietoja, mutta tämänhetken uutiset pitää itse etsiä netistä, sillä Hesarikaan ei kerro esimerkiksi urheilukilpailujen tuloksia vaan tarinoi pikemminkin millaisia urheilijat ovat ihmisinä. Tulokset pitää etsiä lajiliittojen ja muiden toimijoiden nettisivuilta.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Oivallan yhden asian: tämän päivän lehdestä saan muutamaan aiheeseen paljon paremman taustoituksen kuin mitä sain vuoden 1954 tai 1974 lehdistä, mutta monenlaisista, erilaisista asioista saan tietoa paljon vähemmän kuin mitä sain viisikymmentä vuotta sitten.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Pitkät jutut ovat usein hyvin kirjoitettuja, jos kohta painopiste melkein aina on ihmisessä ja yksilössä ja aika harvoin asioissa laajemmin. Pitkien juttujen ongelma on siinä, että jos aihe ei kiinnosta, hyppään koko artikkelin yli, ja koska lehdessä on aika vähän juttuja, jää maailmasta </span><span style="font-family: verdana;">paljon </span><span style="font-family: verdana;">näkemättä ”yhdellä silmäyksellä”. Kun katsoo vanhojen lehtien sivuja, tajuaa että silloin maailmasta tuli vaivatta ja väistämättä enemmän esille kuin nykyhetken lehdestä, toki lyhyinä tietoiskuina. Tänään tietoa maailmasta ja ympäröivästä todellisuudesta on olemassa paljon enemmän kuin oli vaikkapa vuonna 1954, mutta sanomalehti ei - eikä sen nettisivutkaan - tarjoa sitä ”yhdellä silmäyksellä” katseltavaksi.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: medium;"><b>Kun television aikakaudella</b></span> maailma koettiin yhdessä katsomalla samoja ohjelmia yhtä aikaa, niin tänään jokaisella on ikioma digitaalinen aika-avaruutensa, jossa liikutaan sekä maksukanavien striimeissä että älypuhelimen erilaisissa some- ja realitytodellisuuksissa. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Media on täynnä paradokseja ja itseironiaa. Onko väline enää edes viesti? Vai ehkä jotain enemmän?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Välineen muutosta selittää luonnollisesti sekä tekninen kehitys että kaupallinen todellisuus. Jos perinteinen sanomalehti ei saa mainostuloja (koska niistä suuri osa menee nettijättiläisten ”omistajille”), se pyristelee olemassaolostaan kokeilemalla uudenlaisia ”välineitä”, mutta tuntuu että se jää koko ajan hieman jälkeen tavoittelemastaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Samaan aikaan ikävin paradoksi on siinä, että mitä paremmat tekniset mahdollisuudet on taltioida tietoja ja hakea niitä kaikkien luettavaksi (ja katseltavaksi), sitä vaikeampi yksilön on muodostaa johdonmukaista kuvaa siitä mitä maailmassa tapahtuu lähellä ja kaukana. Jotkut toivovat ja väittävät, että tekoäly ratkaisee tämän pulman, mutta se utopia pettää toivojansa. Eihän yksilö koskaan ehdi millään omaehtoisella välineellä poimia maailman tietoa kasaan samalla tavalla kuin yksi Helsingin Sanomien uutisaukeama poimi vaikkapa maaliskuussa 1954.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Jotkut sanomalehdet - kuten The Guardian, The New York Times, El País – yrittävät taittaa nettisivuston suunnilleen samannäköiseksi kuin ”paperilehden” sivu on (tai oli). Tällöin lukija näkee yhdellä silmäyksellä monia mahdollisia artikkeleita (niiden ingressejä) luettavaksi. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tuollainen ”käyttöliittymä” sopii tietokoneella ja tabletilla selailtavaksi mutta ei oikeastaan älypuhelimen näytöltä katseltavaksi. Niinpä esimerkiksi Helsingin Sanomien ”nettilehti” on rakennettu pelkästään kännykkäkäyttöön ja peräkkäisten uutisten selaamiseen näkemättä koskaan laajempaa kuvaa koko ”lehden” tai aihepiirin materiaalista.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tässä paradoksi: Jos Hesaria tehdään ensi sijassa kännykällä luettavaksi, niin kuka hemmetissä jaksaa lukea noita paperilehden yhden tai kahden aukeaman mittaisia artikkeleita käynnykällään? </span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg4Rc9bjABpQ_uiRKaQA3kP5COyqG7WknEKSwAmE3MOBsljTlsyu5XskpLhV-_EItFszdYbONUMsTt-Ee-DTW4AOYPDlXZfe1EpWtNLP5hrwpA7ooY7wWDq2bZj_7VeA8vPV7svXstb0P_98ZBEBBLY54TUAhw7Kc2zthgnhA4K27v0MKqW-WTGReTRc2iO/s1792/HS%20ulkomaa%2011.3.1954.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1149" data-original-width="1792" height="378" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg4Rc9bjABpQ_uiRKaQA3kP5COyqG7WknEKSwAmE3MOBsljTlsyu5XskpLhV-_EItFszdYbONUMsTt-Ee-DTW4AOYPDlXZfe1EpWtNLP5hrwpA7ooY7wWDq2bZj_7VeA8vPV7svXstb0P_98ZBEBBLY54TUAhw7Kc2zthgnhA4K27v0MKqW-WTGReTRc2iO/w590-h378/HS%20ulkomaa%2011.3.1954.jpg" width="590" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">HS. 11.3.1954<br /><br /><i>Sanomalehden kokoinen ikkuna maailmaan vuonna 1954.</i></td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span><p></p><p></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgnVcte3jqkLrDe2e7UKx0aWRDIUSe3K7QneHLat7r8jIjTmIJ3ILJmjxZ56b9t5RXlHcpVeGDXWGZouMigAey68VWP-7UkfvmC0fWhtggKEmXHc_uVeT9lG8XfOQeYz64pyfMta09Cg3sFOYX3zkXow7Cwzkb2je2moYMAJZfaEGdvK1Ll10eEiSG50tXi/s5472/k%C3%A4nnykk%C3%A4todellisuus.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3648" data-original-width="5472" height="396" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgnVcte3jqkLrDe2e7UKx0aWRDIUSe3K7QneHLat7r8jIjTmIJ3ILJmjxZ56b9t5RXlHcpVeGDXWGZouMigAey68VWP-7UkfvmC0fWhtggKEmXHc_uVeT9lG8XfOQeYz64pyfMta09Cg3sFOYX3zkXow7Cwzkb2je2moYMAJZfaEGdvK1Ll10eEiSG50tXi/w594-h396/k%C3%A4nnykk%C3%A4todellisuus.jpg" width="594" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2024.<br /><br /><i>Kännykänkokoinen ikkuna maailmaan vuonna 2024.</i></td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="color: #2b00fe; font-size: medium;">Maailma muuttuu</span></b>, Kyöstiseni!</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Olisiko sinunkin aika muuttua?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Vai jatkatko aloittamallasi linjalla?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Niin kuin mikään ei muuttuisi etkä sinä malttaisi olla suuttumatta kaiken maailman asioista?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> </span> </p>Kyösti Salovaarahttp://www.blogger.com/profile/17678948152544873985noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6871910981309919827.post-10668540510403690622024-03-07T07:00:00.001+02:002024-03-07T07:00:00.137+02:00Onko kaunis hyödyllistä <p><span style="color: red; font-family: georgia; font-size: large;"><b> [<i>vai hyödyllinen kaunista?</i>]</b></span></p><p><br /></p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgav5IBZN-BdlITxAYmQdue3ep5R-3Y0H6OBLRsOXSkJG6fEPySRSCUJ-ZnKo3GtGMvQAHVklKL-6GO1PIRLgs7F35kPgze4azXgyIXPxtkypXds9Tf6zQkIbvL67vbpwi5Y7GaEfpSB8jc51If07kvfVNzCi_7r79ZMEYmVIAodSHN3Y4jrq-StcOva7ab/s3385/alpit%202.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2209" data-original-width="3385" height="402" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgav5IBZN-BdlITxAYmQdue3ep5R-3Y0H6OBLRsOXSkJG6fEPySRSCUJ-ZnKo3GtGMvQAHVklKL-6GO1PIRLgs7F35kPgze4azXgyIXPxtkypXds9Tf6zQkIbvL67vbpwi5Y7GaEfpSB8jc51If07kvfVNzCi_7r79ZMEYmVIAodSHN3Y4jrq-StcOva7ab/w615-h402/alpit%202.jpg" width="615" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.</td></tr></tbody></table><br /><p><br /></p><p><br /></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Ruskea eilen viel’ oli pääs kuin armahan kutrit</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> jonk’ kuva mielessäin väikkyvi kaukahinen.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Harmaa nyt, hopeinen on pääs, lumen peittämä, jonka</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> tuulinen, myrskyävä yö yllesi heittänyt on.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Nuoruus ja vanhuus, niin liki ootte te kuin elämässä,</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> vain uni yön välillään, huomen ja eilinen on.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- <b>Johann Wolfgang von Goethe</b>: Alppi. Suom. <b>V.A. Koskenniemi</b>, 1922.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Eilen viel’ oli ruskea pääs, kuin kutrit armaan,</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> kaukaa jonk’ ihanuus vienona viittoilee.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Huippusi valkea varhain nyt hopeisena hohtaa:</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> loi lumet kiireelles myrskyn ylläsi yö.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Nuoruus – vanhuuteen elo, ah, sen niin liki liittää</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> kuin uni häilyvä vain eilispäivään tään.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- Goethe: Alppikukkula. Suom. <b>Otto Manninen</b>, 1928.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: x-large;"><b><i><u>J</u></i></b></span>os kaunis on kaunista ja ruma on rumaa, niin miksi kaunis on kaunis ja ruma ruma?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Helppo kysymys? Vai ihan mahdoton?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Usein sanotaan, että kauneus on katsojan silmässä ja että yksi tykkää äidistä ja toinen tyttärestä. Kauneuden kokeminen on näin ollen subjektiivinen eikä lainkaan objektiivinen, universaali totuus.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mistä sitten johtuu että monet ihmiset ovat yhtä mieltä siitä mikä on kaunista? Onko kauneus kuitenkin ”objektiivinen” arvo?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kun taidemaalari asettelee kuvansa elementit kultaiseen leikkaukseen me pidämme siitä, aiheesta riippumatta. Onko matemaattinen ”kaava” siis kaunis eikä ruma, ja jos on, miksi aivomme sen tajuavat kauniiksi? Emmehän me pysty kertomaan tai muistamaan mikä tuon kultaisen leikkauksen kaava on.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: x-large;"><b><i><u>V</u></i></b></span>aikka kauneus olisikin jossain määrin objektiivinen havainto, me tiedämme hyvin että eri aikakausina erilaisia asioita pidetään kauniina. Joskus lihava ihminen on kaunis, toisinaan taas laihuutta pidetään kauniina. Jostakin syystä vanhat autot ja muinaiset talot tuntuvat kauniimmilta kuin nykyiset.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Meistä jokainen ottaa valokuvia kauniista maisemasta. Tuntuu että maiseman kauneus on ikiaikaista, ihmisistä, sukupolvista ja aikakausista irrallista. Kaunis on kaunista yhtä hyvin demokraattisessa valtiossa kuin totalitäärisessä komentotaloudessa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Vai onko?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Etsin muuatta juttua 50 vuoden takaisesta Helsingin Sanomista. Samalla kertaa ”löysin” lehden kulttuuriosastosta hätkähdyttävän uutisotsikon: <i>Jylhiä maisemia ei ihailtu antiikissa</i>.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Eivätkö Alpit olekaan olleet </span><span style="font-family: verdana;">aina </span><span style="font-family: verdana;">kauniita?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Hesarin pienessä jutussa (1.3.1974) kerrottiin professori, antiikintutkija <b>Jaakko Suolahden</b> pitämästä esitelmästä, jossa todettiin että ”Lapin tai Alppien jylhää luontoa ihaileva eurooppalainen suhtautumistapa on tuskin 200 vuotta vanha”. Suolahden mukaan antiikin ihminen piti luonnon kauneuden ihanteena viljeltyä maisemaa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Suolahti sanoi esitelmässään, että ihmisen kauneuden kokemiseen vaikuttaa – kulloisenkin mielialan lisäksi – kaksi tekijää. Ensiksi: se mikä on hyödyllistä, koetaan miellyttäväksi. Toiseksi: Hyödytön ja haitallinen koetaan rumaksi ja kauheaksi. Kun nykyihminen löytää kauneuden koskemattomasta luonnosta, niin kuin Lapin metsistä ja tuntureilta tai Sveitsin jylhiltä Alpeilta, antiikissa ihmiset vieroksuivat karuja maisemia ja viljelykseen kelpaamattomia seutuja.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Roomalainen historiankirjoittaja <b>Livius</b> kuvasi <b>Hannibalin</b> retkeä 218 ekr näin koruttomasti: ”Hänen ylittäessään Apenniinit alkoi niin hurja rajuilma, että se miltei voitti jopa Alppien kauheuden.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjd1jCX53MHGP1xo_5L_K7bybUKRLWUwQLAoKoBcH5GuoonHga-XiVqnI_8HHnFO0ow6MSpQV4_eFoIUm5_Z3rP_Pa_AZZNWY47psPrLCcBhbpFECeuEVVbK7aWOcmTq0aZ4gmyXi1iA3CEWpgbMWQ6wF_JwhybD5moIbabw_Py8Ov1DpnGobAuitshM10U/s5472/pelto.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3196" data-original-width="5472" height="350" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjd1jCX53MHGP1xo_5L_K7bybUKRLWUwQLAoKoBcH5GuoonHga-XiVqnI_8HHnFO0ow6MSpQV4_eFoIUm5_Z3rP_Pa_AZZNWY47psPrLCcBhbpFECeuEVVbK7aWOcmTq0aZ4gmyXi1iA3CEWpgbMWQ6wF_JwhybD5moIbabw_Py8Ov1DpnGobAuitshM10U/w599-h350/pelto.jpg" width="599" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.</td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: x-large;"><b><i><u>A</u></i></b></span>ntiikin ihminen rakasti ennen kaikkea viljeltyä luontoa, puutarhaa ja valkeiden huviloiden täplittämää meren rannikkoa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Puutarhat ja rannikoiden huvilat toki miellyttävät myös 2000-luvun ihmistä, vaikka niistä ei paljon valokuvia otetakaan, mutta viljelty pelto tuntuu olevan monelle melkein kirosana, paikka josta ei löydy mitään myönteistä (kunhan jääkaapissa muuten riittää syötävää). Jos ja kun kauneusihanteet ovat näin paljon muuttuneet, ei pidä ihmetellä että maanviljelijät ajavat traktorinsa teiden ja torien tukkeeksi.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Koskematon luonto on kaunista, koska moderni ihminen ajattelee ettei sitä tarvita mihinkään muuhun ”hyödylliseen” kuin silmän iloksi. Olemme niin vauraita, että meillä on varaa kauneuden uudenlaiseen kokemiseen, ihmisestä riippumattoman kauneuden arvostamiseen.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Goethen (1749-1832) Alppirunossa maisemaa verrataan ihmiseen, rakastettuun, kauniiseen ja vanhenevaan, muutokseen.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tänään, vuonna 2024, monet väittävät että kaunis luonto on kaunista vasta sitten kun ei ihmisen kosketus eikä katse ole sitä pilaamassa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: x-large;"><b><i><u>Y</u></i></b></span>ksi sanoo, että historia toistaa itseään; toinen väittää että jos ensin oli murhenäytelmä, toisessa näytöksessä eletään farssia.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Murhenäytelmä tai farssi - yhtä kaikki 2020-luku tuntuu välillä muistuttavan 1930-lukua. Onko myös kauneuden kokeminen samanlaista?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> ”Kaikkialla Saksassa näkee matkatoimistojen ja asemien seinillä turistipaikkojen upeiden julisteiden rinnalla erään”, kirjoitti <b>Olavi Paavolainen</b> matkaltaan <i>Kolmannen valtakunnan vieraana</i> 1936, ”joka yksinkertaisin keltaisin ja vihrein värein esittää suurta pyökkiryhmää ja jonka vaatimattomana tekstinä on ainoastaan <i>Deutscher Wald</i>.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Saksalainen metsä!</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Paavolainen kertoo kuinka Kolmas Valtakunta opettaa kirjailijansa ja taiteilijansa ryhmittymään kotiseutunsa ja saksalaisen metsän erityiseen taikapiiriin. ”Kirjailijan ja maiseman suhde on Kolmannen Valtakunnan yleisimpiä esteettisiä käsitteitä.” Saksalaisesta metsästä Kolmas Valtakunta etsii pohjoisen rodun menneisyyttä ja suuruutta.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Metsää kaipaava 30-luvun saksalainen ajattelee, Paavolainen toteaa, että industrialismi on tuonut valtaan vääränlaisia rotuja, sillä ”pohjoinen rotu ei viihdy hengettömässä ja mekaanisessa tehdastyössä, joka tuhoaa sen aloitekyvyn ja luomisilon, ja siksi valloittavat tylsässä ajatuksettomuudessa viihtyvät alemmat rodut uudenaikaiset työpaikat”.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Saksalainen metsä 1936! Suomalainen metsä 2024!</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Olenko liian herkkä, tai jopa vainoharhainen, kun olen kuulevinani vuonna 2024 samanlaisen kaipuun metsään ja pois teollisesta maisemasta kuin mihin Kolmannen Valtakunnan marssiaskeleet veivät?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> </span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhqyJZQs0-F_tRZUiV6NRAqhsYsinIIQ8BK3TO5BYGoXk9p2giZi90rDq9acKxnlX8nwrJ3FkVpZgj0TQGHzr47eR0UQ5sJYwFEgIoZyYW7oQZVXpwca1cH3AfXb5OImsQvsHCJENaJPeM0BnnRr5wod-NQgdGAlh8QXHqdB6MryM49ewsGf4qMRUevX0R0/s5403/kaupunki.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3034" data-original-width="5403" height="358" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhqyJZQs0-F_tRZUiV6NRAqhsYsinIIQ8BK3TO5BYGoXk9p2giZi90rDq9acKxnlX8nwrJ3FkVpZgj0TQGHzr47eR0UQ5sJYwFEgIoZyYW7oQZVXpwca1cH3AfXb5OImsQvsHCJENaJPeM0BnnRr5wod-NQgdGAlh8QXHqdB6MryM49ewsGf4qMRUevX0R0/w637-h358/kaupunki.jpg" width="637" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.</td></tr></tbody></table> </p>Kyösti Salovaarahttp://www.blogger.com/profile/17678948152544873985noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-6871910981309919827.post-20074857969244591482024-02-29T07:00:00.001+02:002024-02-29T07:00:00.141+02:00 Jo Nesbø löysi gheton <p><span style="color: #2b00fe; font-family: georgia; font-size: large;"><b><i> [ylpeys ja ennakkoluulo]</i></b></span></p><p><br /></p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEihcdnTSvLQby3PM6m1QrKPoQKQXLYiVw8P8rYs2jAv7DHTInS2B0SuyVG2wTkZT-dvR-zFyXn4ONoqCKfmbzmZtYKJRyi-IEjPD9q_suyQyIYM5LM5Nc6BR67PP7mBv9XYKex4iO0oybgrLaMkEgYj0eHPP8NS2MVmoAvsjz4ock_LI_HdJTBd8DF4BJ9e/s5472/a%20ElChorro.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3648" data-original-width="5472" height="407" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEihcdnTSvLQby3PM6m1QrKPoQKQXLYiVw8P8rYs2jAv7DHTInS2B0SuyVG2wTkZT-dvR-zFyXn4ONoqCKfmbzmZtYKJRyi-IEjPD9q_suyQyIYM5LM5Nc6BR67PP7mBv9XYKex4iO0oybgrLaMkEgYj0eHPP8NS2MVmoAvsjz4ock_LI_HdJTBd8DF4BJ9e/w610-h407/a%20ElChorro.jpg" width="610" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.<br /><br /><i>El Chorro - Jo Nesbøn kiipeilymaisema.</i><p style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
</p></td></tr></tbody></table><br /><p><br /></p><p><br /></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Ihmiset ovat aina yksinkertaisempia kuin miksi heitä kuvittelee.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- <b>Georges Simenon</b></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Vihonviimeisen kerran psykologiaa!</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- <b>Franz Kafka</b></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: medium;"><b>Tänäisestä karkauspäivästä</b></span> syntyy ongelma.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ensi vuonna tätä päivää ei ole olemassa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Viime vuonnakaan sitä ei ollut.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Jos nyt kirjoitan jonkun ”hyvän” ajatuksen, se katoaa ensi vuonna tänä samana päivänä jota ei ole? Viime vuonna olisin ehkä saanut ajatuksen esille, jos tämä päivä olisi ollut, mutta en saanut koska karkauspäivää ei ollut.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Niinpä mietin että karkauspäivä sopinee älyttömien ajatuksien esittämiseen.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Joten…</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: medium;"><b>Menkäämme Välimeren</b></span> rannalle missä paistaa aurinko ja tuulee leppeästi. Näin kuvittelemme.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ei tarvitse kuvitella.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Luemme Madridissa ilmestynyttä El País -lehteä. Helmikuun 19. päivänä lehden toimittaja matkusti Andalusiaan Málagan kaupunkiin. Norjalainen kirjailija <b>Jo Nesbø</b> antoi siellä haastatteluja medialle ja tapasi lukijoitaan uuden romaaninsa mainostamiseksi.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Málaga on Aurinkorannikon ”pääkaupunki”. Viime vuonna rannikolla vieraili yli 6 miljoonaa turistia. Kaikkiaan koko maailmassa tehtiin viime vuonna 1,3 miljardia turistimatkaa. Melkein yhtä monta kuin vuonna 2019 ennen koronaepidemiaa. Nyt ennustetaan että vuonna 2024 vuoden 2019 ennätys rikotaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Norjalainen kirjailija Málagassa, hmm.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjxzzt4vsFqTAWqenN2c_HyWKhCiJip5pz8sUBpoCu64Rd8R_nx0XpPbyJHUVnko1s68UZa67YHwUPM8LapNzEKR5kqBnuVjHxvJtPUmqm3vfJ4zTcl_Au7kjxwe2mq_nwk3bZcep68O33C7ZN0LDvRlFsvyvJ5CWG048DecQaY7KIWa-045k_vFieqcqaE/s5167/a%20katu.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3567" data-original-width="5167" height="430" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjxzzt4vsFqTAWqenN2c_HyWKhCiJip5pz8sUBpoCu64Rd8R_nx0XpPbyJHUVnko1s68UZa67YHwUPM8LapNzEKR5kqBnuVjHxvJtPUmqm3vfJ4zTcl_Au7kjxwe2mq_nwk3bZcep68O33C7ZN0LDvRlFsvyvJ5CWG048DecQaY7KIWa-045k_vFieqcqaE/w621-h430/a%20katu.jpg" width="621" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.<br /><br /><i>Andalusialainen katu Marbellassa -<br />tyypillistä Costa del Solin "ghetossa"?</i></td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: medium;"><b>Oslossa </b></span>vuonna 1960 syntyneen Jo Nesbøn kirjoja on myyty maailmanlaajuisesti 55 miljoonaa kappaletta. Hän on kirjoittanut noin 30 romaania, pääosin dekkareita. Koulutukseltaan Nesbø on ekonomisti. Nesbø on myös muusikko.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Nesbø on ostanut pienen talviasunnon Málagasta.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta hän huomauttaa tiukasti ettei ole Aurinkorannikolla auringon eikä hiekkarantojen takia. Nesbø tekee irtiottoa turismiin. Luova taitelija ei voi olla turisti eikä halua olla.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Nesbø on matkustellut pitkin maailmaa harrastamassa vuorikiipeilyä. Nyt hän oivalsi, että Oslosta on lyhyempi matka kiipeilemään Aurinkorannikolle kuin vaikkapa Thaimaahan. Noin kuudenkymmenen kilometrin päässä Málagasta on El Chorron kauniit vuoret joilla Nesbø pääsee harrastuksensa pariin. Hän käy katsomassa myös futista Málagan stadionilla; olihan kirjailija nuorena lupaava jalkapalloilija.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta vuorikiipeilijä ei Nesbøn mielestä ole turisti, vaan jotakin enemmän ja parempaa. Siitä hän taitaa olla ylpeä: siitä ettei tule Aurinkorannikolle auringon eikä rantasänkyjen takia. No, hänen lukijansa kyllä saavat loikoilla rannalla ja lukea ostamiaan norjalaiskirjailijan teoksia. Sillä välin kirjailija kiipeilee El Chorron rinteillä ja nauttii hulppeista maisemista.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="color: #2b00fe; font-size: medium;">Jatkakaamme</span></b> lukemista. Näemme mielessämme Málagan historiallisen keskustan sokkeloiset kujat, jotka ovat täynnä iloisia turisteja etsimässä levähdyspaikkaa lukemattomista ravintoloista, kahviloista ja baareista. Puheensorina ja pulina kaikuu kapeilla kaduilla, ja jos Nesbø avaa asuntonsa ikkunat, hän kuulee kuinka turistien ja paikallisten asukkaiden elämä poreilee ikkunoiden alla. Onhan Málagasta myös tulossa IT- ja finanssialan uusi ”Piilaakso”.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta kirjailija ei tykkää turisteista, niin kuin hän El Paísin jutussa korostaa. Turismi on kauheaa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Nesbø tunnustaa haastattelijalle, ettei pitänyt etukäteen siitä mitä tiesi Costa del Solista. Minä tulin kiipeilemään, hän painottaa. En olemaan turisti.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> ”Eräänä päivänä otin auton ja ajoin Marbellaan”, Nesbø kertoo. ”Se oli shokki. Olin kuullut tästä, mutta hämmästyin ghettoja joissa asuu samaa kansalaisuutta olevia ihmisiä, suuri määrä turisteja. Kaikki tuntuu samalta, se vähän pelottaa.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> ”Asun mieluummin kaupungissa”, Nesbø jatkaa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Miettikäämme mitä norjalainen kirjailija on nähnyt autonsa ikkunasta.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Espanjalaiset talot eivät koskaan ole samanlaisia, toisin kuin Oslossa tai Helsingissä, eivät varsinkaan Marbellassa missä rannikon jetset asuu ja minne on Málagasta noin 60 kilometriä. Málaga, El Chorro ja Marbella näyttävät muodostavan Nesbølle eräänlaisen kauhun ja onnen tasasivuisen kolmion.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Onkohan norjalainen kirjailija hieman ”rasisti” ajatellessaan, että talvella aurinkoa hakevat eläkeläiset ovat yhtä ja samaa massaa? Entä viittaus juutalaisten ghettoihin: ei kai antisemitismi pilkota kiipeilypaidan hihansuusta? Juutalaiset eivät päässeet pakoon ghetoista - miten käy Nesbøn inhoamille turistelle Marbellassa? </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Jos taiteilija ja vuorikiipeilijä olisi astunut autostaan ulos ja kävellyt ”turistien” joukossa, hän olisi ehkä hämmästynyt uudestaan, koska kadulla kuulee kaikenlaisia kieliä kaikenlaisilla murteilla puhuttuna. Nämä eivät ole norjalaista massaa eivätkä englantilaista vaan kaikkialta Euroopasta ja yhä enemmän myös Yhdysvalloista ja Etelä-Amerikasta paikalle saapuneita erilaisia ihmisiä. On myös klisee ajatella, että Aurinkorannikon viehättävillä kaduilla - joita norjalainen kirjailija kutsuu ghetoksi - ei kävelisi myös kosolti espanjalaisia ”turisteja”, sisämaasta rannikolle aurinkoa hakemaan tulleita.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kun kirjailija ylpistyy hän kompastuu ennakkoluuloihinsa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEir_Wec9ZO5sYyzdlg88MiTmyFEsQsjKkXVFIi3VZciTDb47Rc-55Cf5-b6kyM79biO9FQAgGmcj6it3TtdKFfCjDugzOJwlad2zW43z7Rf1oBwgCH-Yc484ofS9C4rmBoOZv4cFVyEQLzeE8D9DaO7aqbS7ZaD8H1ISah3IKSc8IKywDln2Ryzlz5c7RFS/s3934/a%20SalvadorDalin%20veistoksia.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1894" data-original-width="3934" height="298" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEir_Wec9ZO5sYyzdlg88MiTmyFEsQsjKkXVFIi3VZciTDb47Rc-55Cf5-b6kyM79biO9FQAgGmcj6it3TtdKFfCjDugzOJwlad2zW43z7Rf1oBwgCH-Yc484ofS9C4rmBoOZv4cFVyEQLzeE8D9DaO7aqbS7ZaD8H1ISah3IKSc8IKywDln2Ryzlz5c7RFS/w620-h298/a%20SalvadorDalin%20veistoksia.jpg" width="620" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.<br /><br /><i>Salvador Dalín veistoksia Marbellassa.</i></td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: medium;"><b>Karkauspäivänä kuulostan</b></span> kohtuuttoman kriittiseltä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ehkä Jo Nesbø on ihan mukava heppu, jonka kanssa voisi juoda oluet Málagan sokkeloisten katujen jossakin kulmassa, missä turistit parveilevat ja aurinko paistaa korkealta. Mutta kun luen El Paísista Nesbøn mietteitä, ne vaikuttavat elitistin ennakkoluuloilta ja korostetun narsistiselta tarpeelta erottautua massasta.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> En kuitenkaan moiti vakavasti vaan kepeästi kirjailijaa hänen ajatuksistaan. Miksi moittisin koska on karkauspäivä eikä tätä päivää ole ensi vuonna eikä ollut viime. Oletan silti, että </span><span style="font-family: verdana;">Nesbø sanoi mitä tarkoitti ja tarkoitti mitä sanoi.</span><span style="font-family: verdana;"> </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ei ole yllätys että kirjailijat ja taitelijat haluavat olla eri porukkaa kuin me muut. Yllättävää ehkä on, että Nesbø niin selkeästi paljastaa inhoavansa hyvinvoivaa rahvasta ja että hän ei huomaa pilkkaavansa juuri niitä, jotka lukevat hänen kirjojaan ja ostavat niitä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Jokaisella ihmisellä on sokea pisteensä. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ihminen on lopulta yksinkertainen ääliö, me kaikki. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ajatuksia herättävässä teoksessaan <i>The Intellectuals and the Masses – Pride and Prejudice among the Literary Intelligentsia, 1880-1939</i> (Faber and Faber, 1992) professori <b>John Carey</b> kuvaa esimerkein, kuinka monet englantilaiset huippukirjailijat tekivät kaikkensa erottautuakseen massasta. Monet keimailivat diktaattorien kanssa, kuten <b>Hitleriä</b> ihaillut <b>Wyndham Lewis</b>. ”Yksikään taiteilija ei voi milloinkaan rakastaa demokratiaa”, Carey kertoo Lewisin sanoneen. </span><span style="font-family: verdana;">Lewisin mielestä d</span><span style="font-family: verdana;">emokraattinen järjestelmä vihaa ja uhriuttaa intellektuelleja, koska älykkyyden perimmiltään aristokraattinen luonne loukkaa massoja.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: medium;"><b>Suomessa sataa </b></span>ja harmaa taivas putoaa varpaille.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Málagan kaduilla ihmiset kulkevat paikasta toiseen. Puhellen ja nauraen, auringolta silmiään suojaten.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Norjalainen kirjailija hyppää autoon ja ajaa El Chorroon, ottaa reppunsa ja lähtee kiipeämään yhä ylemmäksi. Kun hän pääsee </span><span style="font-family: verdana;">hieman hengästyneenä</span><span style="font-family: verdana;"> huipulle, hän istahtaa kalliolle ja katsoo merelle kohti etelää ja näkee rantakylien ja Marbellan ghettojen yli hämmästyttävän lähellä siintävän Afrikan rannikon. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Karkauspäivänä mahdoton on mahdollista, älytön on älyllistä. Eikä sitä huomaa ensi vuonna.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhrAAr0NFEMsovBE53eCCJIq-cmsLf3RLOD01sC_z8dbnssaan01dGgJrPBUEuL_0oHEfLo3M9i2JU8znxbI883j_z1i_HE2hRy6-BUfNVqopDdj4-QmR-k2DpdHuIuZtyqOj5SDWdReVlqU2wESRZFN4ZE5BXhFNBPo5lrrCCOM1-mmpo7puYgFbJhAd-x/s3678/a%20auto%20a.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2364" data-original-width="3678" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhrAAr0NFEMsovBE53eCCJIq-cmsLf3RLOD01sC_z8dbnssaan01dGgJrPBUEuL_0oHEfLo3M9i2JU8znxbI883j_z1i_HE2hRy6-BUfNVqopDdj4-QmR-k2DpdHuIuZtyqOj5SDWdReVlqU2wESRZFN4ZE5BXhFNBPo5lrrCCOM1-mmpo7puYgFbJhAd-x/w622-h400/a%20auto%20a.jpg" width="622" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2022.<br /><br /><i>Ehkä Jo Nesbøn kauhistelemasta "ghetosta"<br />pääsee sittenkin pakoon merelle ja maantielle? </i></td></tr></tbody></table></p><p style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;"><span style="font-family: verdana;"> </span> </p><div><br /></div>Kyösti Salovaarahttp://www.blogger.com/profile/17678948152544873985noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-6871910981309919827.post-21543824051152671812024-02-22T07:00:00.001+02:002024-02-22T07:00:00.405+02:00 Uljas vanha Suomi <p> <span style="color: red; font-family: georgia; font-size: large;"><b><i>[80 vuoden painiottelu]</i></b></span></p><p><br /></p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjfks9jeKge69KdV9_0v8gvoPkNCUmrEPPxFkk8GFpyOqqBe9KmOq-Qr-kv5A9Kys5opD7SBcq_WkuPTw7V0H1Yv-dOi7u3r-EGIYvCqkfMnYUB45zaNlrlvss1SHW6v1Nw1a_DVGandcAJ4UPUZz4_OGeMnKOZWLPur-EmRSzeRnXfB-kexj1j0bgt5T34/s5011/uusi%20kaupunki%20a.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2962" data-original-width="5011" height="365" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjfks9jeKge69KdV9_0v8gvoPkNCUmrEPPxFkk8GFpyOqqBe9KmOq-Qr-kv5A9Kys5opD7SBcq_WkuPTw7V0H1Yv-dOi7u3r-EGIYvCqkfMnYUB45zaNlrlvss1SHW6v1Nw1a_DVGandcAJ4UPUZz4_OGeMnKOZWLPur-EmRSzeRnXfB-kexj1j0bgt5T34/w616-h365/uusi%20kaupunki%20a.jpg" width="616" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2024.<br /><br /><i>Suomen 80-vuotinen profiili: savupiipuista bittivarastoihin.</i></td></tr></tbody></table><br /><p><br /></p><p><br /></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Talouselämän hartioiden kyky kantaa hyvinvointivaltiota on rajoittunut. Erityisesti Suomi ottaa nyt osumaa.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- Varman toimitusjohtaja <b>Risto Murto</b> Talouselämässä 20.2.2022</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Hänellä oli kummallinen tunne, että hän oli taistelussa jonkin vapaudeksi nimittämänsä puolesta menettänyt oman vapautensa, itsensä.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- <b>Jörn Donner</b>: Jakob ja kylmä rauha (Jakob och Friheten). Suom. <b>Jukka Kemppinen</b>. Otava, 1979.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Vapauden valtakunta alkaa todellisuudessa vasta siellä, missä puutteen ja ulkonaisen tarkoituksenmukaisuuden sanelema työtoiminta lakkaa, se on siis luonnostaan varsinaisen aineellisen tuotannon piirin toisella puolella.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">-<b>Karl Marx</b>: Pääoma, 1867-1894.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="color: red; font-size: medium;">No</span></b>, mietitään.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ollaan kuin ei oltaisikaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Herjataan ja huudetaan, eripuraa lietsotaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Voidaan hyvin, nauretaan salaa nurkan takana.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Onnellisia, tyytymättömiä, ruikutetaan kuin härkälintu kaislikossa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ollaan suomalaisia, ja huudellaan järvelle, ja järven takana huutelee toinen suomalainen.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Rakennettiin hieno maa, hyvinvointivaltio, kaupunkeja ja kyliä, moottoriteitä ja kirjastoja.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Vapauduttiin ulkoisen välttämättömyyden kahleista eikä tiedetä mitä vapaudella tekisi.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Painittiin aikansa, selätettiin ulkoiset vastukset, heitettiin itsemme mattoon.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Voi voi, sellainenko tyhmyri olet, SUOMI?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="color: red; font-size: medium;">No, ei </span></b>oteta asiaa näin vakavasti. Mietitään arkipäiväisen kepeästi lähihistoriaa, joka alkoi jatkosodan päättyessä noin 80 vuotta sitten.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Lensimme Málagasta viime viikolla. Vieressäni ikkunapaikalla istui ikäiseni mies. Jossakin vaiheessa keskusteltiin tovi.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Todettiin ihmetellen kuinka hienon yhteiskunnan suuret ikäluokat vanhempineen rakensivat noin 60 vuodessa. Todettiin ihmetellen miksi nykyinen keskustelu on niin synkkää ja miksi nuorisoa ei tunnu huvittavan mikään, vaikka se, nuoriso on paljon fiksumpaa ja tietävämpää kuin meidän sukupolvemme oli.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Palattiin omiin asioihimme. Minä jatkoin <b>Michael Connellyn </b>dekkarin <i>Hämärän tunnit</i> lukemista. Vieressäni istuva kuoromies paneutui <b>J.S. Bachin</b> <i>Matteus-passion</i> libretton lukemiseen, hiljaa hyräillen hän valmistautui pääsiäisen esitykseen. Sanoi että siinä on niin paljon, kaikki.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Korkealla taivaalla: kulttuurin virrat ovat pitkiä ja laveita.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="color: red; font-size: medium;">Keskustelun jälkeen</span></b>, maan kamaralla, sain ahaa-elämyksen. Luulin yhtäkkiä ymmärtäväni mistä on kysymys. Senkin miksi tällä hetkellä raivotaan toisilleen eikä ymmärretä missä ollaan, mistä tullaan ja mihin mennään.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tässä muutamia arkipäiviä mietteitä Suomen itsepainista 80 vuodelta. Nämä ajatukset eivät ole tiedettä eivätkä politiikkaa. Vaan, kuten jo sanoin, arkipäiväisiä huomioita.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Väitteeni tulee tässä: Toisen maailmansodan jälkeen Suomi kehittyi, sivistyi ja vaurastui käsittämättömän nopeasti, koska Suomi agraarisena yhteiskuntana oli jäänyt jälkeen länsinaapureistaan. Takamatkalta lähteminen ajoi yhteiskuntaa kaikkineen eteenpäin, keskinäisistä kiistoista huolimatta. Oli siis kaikkia ”osapuolia” koskeva yhteinen ”päämäärä”, vaikka keinoista, vallasta ja visioista kamppailtiin. Yksilöt, firmat ja yhteiskunta pyrkivät vaurastumaan ja vapautumaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Väitteeni toinen osa on tässä: Edellisessä kappaleessa lausuttu ”yhteinen päämäärä” saavutettiin noin 65 vuodessa. Sen jälkeen koitti pikemminkin hienosäädön kuin edistyksen aika. Tämä kulminoitui finanssikriisiin vuonna 2008. Sen jälkeen, noin 15 vuoden aikana Suomen talous ei ole aidosti kehittynyt juuri lainkaan. Hyvinvointipalveluja on rahoitettu yhä enemmän ulkomaisella velalla. Suomen talous ei pysty tuottamaan omaa hyvinvointilupaustaan. Ilkeä kysymys: Onko Suomi ylipäänsä kehittynyt vuoden 2008 jälkeen?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Väitteeni kolmas pointti: Koska tällä hetkellä ei ole mitään yhteistä päämäärää, poliittinen ja yhteiskunnallinen keskustelu poreilee lillukanvarsissa ja soppatykissä kelluvien herneiden värityksessä, ja mitä pienemmistä asioista riidellään, sitä kovemmin huudetaan ja herjataan. Laput silmillä, tulpat korvissa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Sääli Suomea: mihin oletkaan matkalla?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiIItVBFBw5YvrfoOnUYdqNcrsKJVXRQMQAPb7EkEEV4eVRhxtUkRjnXpn7QJDJhVrsdxXwbUG80tcqPdtb83LZWcnYsrAqUg8WzRHDpiZdJ3guu0L3zVqbwJSxAEwKjxUGM194jGoHYJ3aqtMIMpUrRNwdT8VntaiIBWT4ThzgK6VpKGEGpfxYaOjlZKKj/s5472/moterni.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="5472" data-original-width="3648" height="588" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiIItVBFBw5YvrfoOnUYdqNcrsKJVXRQMQAPb7EkEEV4eVRhxtUkRjnXpn7QJDJhVrsdxXwbUG80tcqPdtb83LZWcnYsrAqUg8WzRHDpiZdJ3guu0L3zVqbwJSxAEwKjxUGM194jGoHYJ3aqtMIMpUrRNwdT8VntaiIBWT4ThzgK6VpKGEGpfxYaOjlZKKj/w391-h588/moterni.jpg" width="391" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2024.</td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"> <span style="color: red; font-size: medium;"><b>Luulen</b></span> että nuoremmat, semminkin EU-aikana syntyneet, sukupolvet eivät voi mitenkään tajuta millaisen ”arkipäivän vallankumouksen” Suomi teki 65 vuodessa, meidän suurien ikäpolvien varttuessa eläkeikään. On myös vaikea ymmärtää, jopa mahdotonta, kuinka tiettyyn päämäärään päästiin hyvinkin rajun yhteiskunnallisen ja poliittisen kamppailun vallitessa ja kuitenkin niin, että lopulta kaikki poliittiset puolueet alkovat olla yhtä mieltä siitä millainen hyvinvointiyhteiskunta on ja miten se tulee rakentaa ja rahoittaa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Agraarinen Suomi oli siis jäljessä länsimaita ja naapureitaan ainakin 20 vuotta.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tarvittiin teollisuutta, tarvittiin koulutusta, ja kansalaisten näkökulmasta tarvittiin valtavasti uusia asuntoja. Maatalous ei enää elättänyt. Muutettiin kaupunkeihin ja ulkomaille, Australiaan asti ja varsinkin Ruotsiin.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Olin kymmenvuotias kun meille Kotkan keskustassa rivitaloasuntoon saatiin sisäveskit. Siihen asti käytiin asioilla yhteisessä ulkohuussissa keskellä taloyhtiön pihaa. Punatiilisessä kaksikerroksisessa rakennuksessa jokaisella 32 asunnolla oli oma koppinsa. Talvella giganttinen huussi tyhjennettiin niin, että hevosien vetämät rekilaatikot ajettiin ulkohuussin pohjakäytävälle paskakasojen väliin. Elettiin vuotta 1957.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Olin jo teini-ikäinen kuin meille saatiin lämmin vesi ja keskuslämmitys. Keskellä Kotkaa, teollisuus- ja satamakaupunkia. Elettiin 1960-lukua.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Niinä vuosikymmeninä, 1960 ja 1970, sadat tuhannet suomalaiset pääsivät ensimmäisen kerran asuntoon, jossa oli sähköt ja lämpimät suihkut eikä aamulla tarvinnut aamiaista verten sytytellä hellaa ja lämmittää kaakeliuuneja. Tämä ihana muutos koski myös niitä työläisiä, jotka pääsivät Helsingin kantakaupungin ahtaista hellahuoneista Espoon Soukan avarille kallioille rakennettuihin elementtitaloihin.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="color: red; font-size: medium;">Suomi teollistui</span></b>, kaupungistui. Kun päivänpoliittinen elämä oli rikkinäistä, kun hallitukset elivät kuin päiväperhot vain aamusta iltaan, kun lakot ja inflaatio rämettivät kansantaloutta, päästiin vuonna 1968 ensimmäiseen tulopoliittiseen kokonaisratkaisuun SAK:n ja työantajien ja valtion kesken. Sopimuksen nimenä oli Liinamaa I ja siinä sovittiin mm. indeksiehtojen kieltäminen, talouspoliittinen valtuuslaki vuokrien ja hintojen valvontaan ja työnantajien toimittama ammattiyhdistysten jäsenmaksuperintä. Sopimusta vastusti mm. kommunistinen puolue SKP, jonka mielestä "tupo" kavensi poliittisen toiminnan mahdollisuuksia. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ensimmäistä tupoa seurasi toinen. Alettiin solmia pitkiä sopimuksia, hallituksien ikä kasvoi, ammattiyhdistysliike, työnantajat ja poliittinen järjestelmä sopivat yhteisistä päämääristä ja keinoista.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tietenkään kaikki ei ollut auvoista. Lakot olivat yhä pitkiä ja <b>Urho Kekkosen</b> ”hallituskaudella” tiettyjä poliittisia ryhmiä syrjittiin, koska Kekkonen ei pitänyt Neuvostoliittoa kritisoivista </span><span style="font-family: verdana;">neulanpistoista</span><span style="font-family: verdana;">. Ulkopolitiikan tabut olivat norsun kokoisia.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Teollisuus modernisoitui, vaikka bilateraalinen kauppa </span><span style="font-family: verdana;">Neuvostoliiton kanssa </span><span style="font-family: verdana;">hidasti modernisoitumista. Teknologian kehitys kaikkineen nosti tuottavuutta. Vähitellen Suomi avautui länteen. Peruskoulu ja kehittynyt sosiaaliturva kuljettivat Suomea ruotsalaisen kansankodin mallin mukaiseksi yhteiskunnaksi. Toki suomalainen juputus ja ruikutus eivät kadonneet, mutta saivat pehmeämpiä sävyjä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> EU:n mukana, Neuvostoliiton kahleen kirvottua, Suomi kehittyi esimerkillisen moderniksi, jopa aika liberaaliksi yhteiskunnaksi. 2000-luvulla yksilöillä oli jo vapauksia ja mahdollisuuksia niin kosolti ettei enää tiedetty mihin vapauksia pitäisi käyttää. Eikä sitä miksi vapaus oli hankittu.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Niinpä alettiin juputtaa ettei tämä olekaan hyvä juttu. Ettei huvita. Että tuollakin on vielä jokin asia korjaamatta. Että maailman parhaasta peruskoulustakin lukioineen pitää tehdä vielä parempi. Niin tehtiin ja saatiin huonompi. Yritettiin yli. Mitä enemmän kansalaisilla oli vapauksia ja mahdollisuuksia, sitä enemmän ryhdyttiin kiistelemään "oikeista" arvoista. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh6vNEjKQPTCJJCEr_N1jz0aqloFkuoy08bv-RW5iICwI-K0noOqVpldnUlsbwASFQ4zHRkyW48aDJBaAXSxGgu1sEtnaW10i4nk5L4UPAkguM224QWwQycRYQZxP4aCezv-3vN0F16G2-2GXb29QNujc68WqYa9gyfT1kUPXBP2Sz03l9ewqEzDNHDzZM2/s4154/ei%20pitoa%20a.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2187" data-original-width="4154" height="322" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh6vNEjKQPTCJJCEr_N1jz0aqloFkuoy08bv-RW5iICwI-K0noOqVpldnUlsbwASFQ4zHRkyW48aDJBaAXSxGgu1sEtnaW10i4nk5L4UPAkguM224QWwQycRYQZxP4aCezv-3vN0F16G2-2GXb29QNujc68WqYa9gyfT1kUPXBP2Sz03l9ewqEzDNHDzZM2/w616-h322/ei%20pitoa%20a.jpg" width="616" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2024.</td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="color: red; font-size: medium;">Onko niin</span></b> että yhteiskunnallisen keskustelun jakautuneisuus ja vihamielisyys johtuu siitä ettei Suomella (eikä monella muullakaan länsimaalla) ole aidosti enää mitään yhteistä tavoitetta? Melkein kaikki on saavutettu, melkein kaikki saatu ja nautittu. Ja synnyttikö 65 vuoden onnistunut ”yhteiskuntaprojekti” mammuttimaisen päätöksentekoapparaatin - myös kolmikannaksi kutsutun - joka pyrkii pelastamaan pikemminkin menneisyyden kuin tulevaisuuden?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ilmastomuutoksen torjuminen saattaisi olla samanlainen yhteinen päämäärä kuin mitä oli 65 vuoden projekti hyvinvointivaltio Suomen rakentamiseksi. Mutta siinä ollaan samanlaisessa epätietoisuuden tilanteessa kuin oltiin 1950-luvun Suomessa: ei ole yhteistä tahtoa eikä yhteisiä keinoja. Sitä paitsi tätä ei ratkaista Suomessa vaan globaalisti.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Vihreää siirtymää hankaloittaa sekin, että monien vaikuttajien mielestä aineellista hyvinvointia on liikaa, niin että arkielämän moninaisuutta ja vapauksia pitää supistaa, jotta maapallo säilyy. Vaikka suoraan ei sanota, ajatellaan <b>Pentti Linkolan</b> tavoin: Kaikki muu on mahdollista, mutta ei massojen hyvinvointi.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> <b>Daron Acemoglun</b> ja <b>James A. Robinsonin</b> kirjassa <i>Kapea käytävä – Valtio, yhteiskunnat ja vapauden kohtalo</i> (<i>The Narrow Corridor, States, Societies and the Fate of Liberty</i>, 2019. Suom. <b>Kimmo Pietiläinen</b>. Terra Cognita, 2020.) väitetään ja todistetaan, että liberaali ja hyvinvoiva elämä toteutuu käytävässä jossa toisella puolen on vahva valtio ja toisena seinänä monipuolinen kansalaisyhteisö. Vapauden käytävä syntyy kuvaannollisesti noiden ”väliin”.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kirjan tekijät väittävät että ”sekä valtion että yhteiskunnan on oltava vahva ennen kuin vapaus ilmaantuu ja kukoistaa”. Vahva valtio ehkäisee väkivallan, valvoo lakeja, tuottaa julkisia palveluita, elämän infraa. Mutta sen vastapainona ”vahvaa, mobilisoitunutta yhteiskuntaa tarvitaan vahvan valtion säätelemiseksi ja kahlehtimiseksi”. Valtion ja yhteiskunnan (kansalaisyhteisön) välillä käydään jokapäiväistä kamppailua. ”Kamppailu tuottaa etuja”, Acemoglu ja Robinson sanovat. ”Käytävässä valtio ja yhteiskunta eivät vain kilpaile, vaan ne tekevät myös yhteistyötä. Yhteistyön ansiosta valtiolla on suurempi kapasiteetti tuottaa yhteiskunnan haluamia asioita ja yhteiskunnalla suurempi mobilisaatio valvoa tätä kykyä.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="color: red; font-size: medium;">Demokratia ei ole</span></b> kivi jonka päällä istutaan ja katsellaan maisemia. Demokratia on loputon prosessi, niin kuin tuulinen päivä ja taivaalle kehittyvä ukkosrintama ja sitä seuraava tyyni päivänpaiste.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Acemoglu ja Robinson kuvailevat, että vapauden käytävässä pitää juosta herkeämättä, jotta pysyisi edes paikallaan niin että vapaus säilyisi. Jos käytävän jompikumpi seinä "kaatuu", käytävä sulkeutuu. Tällöin vapauden valtakunta jää toteutumatta; käy niin kuin Jakobille Donnerin kirjassa: vapaus saatiin mutta mies menettiin. Ja jos vahvalla valtiolla ei ole voimaa eikä resursseja, niin kuin Risto Murto muistuttaa, vapauden käytävä kapenee niin ahtaaksi etteivät edes herjoja heittelevät tai menneisyyttä kaihoavat poliitikot mahdu sinne.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Yhteisiä päämääriä? Visioita?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Hetkinen, eikö vuoden 2024 ulkopoliittinen tilanne muistuta 1950-luvun kylmän sodan maailmaa ja Neuvostoliiton uhkaa rajamme takana? Siihen piti sopeutua. Pitkin hampain Suomi teki YYA-sopimuksen Neuvostoliiton kanssa. Nyt on tehty, jälleen vähän pitkin hampain, Nato-sopimus, mutta ei länttä vastaan vaan reilusti Venäjän uhkaa vähentääksemme. Vahva liittoutuminen lännen kanssa on uusi ja konkreettinen päämäärä. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Talot meren rannalla katsovat Eurooppaan. Sisällä on lämmintä ja kotoisaa, maisema kaukana viileämpi. Näin kuvittelen rannalla kävellessä, muina miehinä asioita</span><span style="font-family: verdana;"> </span><span style="font-family: verdana;">arkipäiväisesti</span><span style="font-family: verdana;"> miettiessä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh-C04cIYpVVG-AuDOhjswcBu8TM3HwiB4xLpQQXia75XhdoE7eeu25pTP-ulR_O7Gxn5q98Z2-wQNP2kRm1dzdSDqTAiJK7MiBy8qso9ZdHodstGZZ8eyLtYbQl7aVD5-310moY7B6J6yL5eJ-XnN5Z_SeAqz5lu48ex2vMGS2dzIy2x6-0VlrlMayPWzM/s5244/talot%20t.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3008" data-original-width="5244" height="351" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh-C04cIYpVVG-AuDOhjswcBu8TM3HwiB4xLpQQXia75XhdoE7eeu25pTP-ulR_O7Gxn5q98Z2-wQNP2kRm1dzdSDqTAiJK7MiBy8qso9ZdHodstGZZ8eyLtYbQl7aVD5-310moY7B6J6yL5eJ-XnN5Z_SeAqz5lu48ex2vMGS2dzIy2x6-0VlrlMayPWzM/w610-h351/talot%20t.jpg" width="610" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2024.</td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p>Kyösti Salovaarahttp://www.blogger.com/profile/17678948152544873985noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6871910981309919827.post-56371925688024252172024-02-15T07:00:00.002+02:002024-02-15T07:00:00.189+02:00Missä intellektuellit luuraavat <p><span style="color: red; font-family: georgia; font-size: large;"><b><i> [vai onko niitä Suomessa?]</i></b></span></p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiRQ6QhEgC4lFMgj1vUnYTnBSpkGod7VGFHoNTeMMpFS_OxRihOQ8924RJC7DliHMuTfaZDhZ0buuADW9SN9d5naLgJrISHChTMHSlfgJjgw0t3mm6ao_1WRaCBJHTyvh0wEzUivQslAhXj7RxMGb_QtHQYGsApovZg5mEBvLhNYzMh0o9sPRyP9HRjbOSs/s2293/barbaten%20voimistelija%20ab.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1434" data-original-width="2293" height="388" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiRQ6QhEgC4lFMgj1vUnYTnBSpkGod7VGFHoNTeMMpFS_OxRihOQ8924RJC7DliHMuTfaZDhZ0buuADW9SN9d5naLgJrISHChTMHSlfgJjgw0t3mm6ao_1WRaCBJHTyvh0wEzUivQslAhXj7RxMGb_QtHQYGsApovZg5mEBvLhNYzMh0o9sPRyP9HRjbOSs/w622-h388/barbaten%20voimistelija%20ab.jpg" width="622" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2024.<br /><br /><i>Barbate Atlantin rannalla, hieman ennen myrskyä.</i></td></tr></tbody></table><br /><p><br /></p><p><br /></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Jos haluat kertoa ihmisille totuuden, ole hauska tai he tappavat sinut.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>---</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Jos jokin haisee pahalta, miksi työntää nokkaansa siihen?</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>---</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Mitä ovelammin ja taitavammin piilotat juonesi pointit, sitä taitavampi kirjoittaja olet.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>---</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Kun haluan lähettää sanoman, käytän postia.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- <b>Billy Wilder</b>, elokuvaohjaaja.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: x-large;"><b><i><u>K</u></i></b></span>ronikkaa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Torstaina Barbatessa, joka ennen oli <b>Francon</b> kaupunki, tonnikalojen ja valaiden valtakunta. Sittemmin huumausainekauppiaiden. Nyt Atlantin rannalla tuulee ja yksinäinen voimistelija ahertaa hiekkarannalla.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Viime keväänä otin Barbaten rannalta kuvan miekkavalaiden upottamasta purjeveneestä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Perjantaina Karlotta-myrsky saavuttaa Aurinkorannikon. Vihdoinkin sataa tuntitolkulla. Se ei kuitenkaan riitä, vaikka mereen viettävät kadut ovat pieniä jokia, joiden yli pitää hyppiä ellei halua kastella jalkojaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Perjantaina, jokunen metri edellisenä päivänä ottamastani voimistelijakuvasta pohjoiseen, huumeita salakuljettavien vene ajaa Barbaten satamaan turvaan Karlotta-myrskyltä. Kansalliskaartin veneestä varoitetaan huumemiehiä. Nämä eivät pysähdy vaan ajavat 14 metrin moottoriveneellään kansalliskaartin pienen veneen yli paetessaan takaisin myrskyävälle merelle. Kaksi poliisia kuolee.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Lauantaina paistaa aurinko. Lounas periespanjalaisessa ravintolassa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Sunnuntaina tihuttaa. Kävelen sateessa kolmen kilometrin päähän tuttuun kahvilaan. Sateessakin se on mukavampaa kuin villahousuissa ja nastakengillä Suomessa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Aamupäivällä luen Helsingin Sanomien digitaalisesta näköislehdestä <b>Joel Haahtelan</b> kiinnostavan jutun intellektuaalisen keskustelun puuttumisesta ja espoolaisen teatterijohtajan <b>Erik Söderblomin</b> valituksen siitä, ettei taide ota kantaa. Mietin että Haahtelan älyjuttu kumoaa Söderblomin pointit: tärkeää eivät ole tunteet vaan ajatukset. Tunnereaktioita piisaa Suomessa, ei ajatuksia. Niitä pelätään, ei tunteita - väittää Haahtela.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Sunnuntaina illalla nettilähetyksessä futismatsi Sevilla vastaan Atlético Madrid. Oikealla hetkellä tsekkaus Ylen Areenasta ennakkoäänien tulokseen. <b>Alexander Stubb</b> tulee valituksi. Onko Stubb intellektuelli vain pelkästään vikkelä kosmopoliitti? Sevilla voittaa yllättäen vaisun Atléticon. Voittajia ja häviäjiä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Maanantaina katsomaan Ardalesin tekoaltaita. Surullinen näky: vettä ei kohta ole lainkaan, vaikka suuret karpit vielä uiskelevat rannan tuntumassa. Miksi täällä ei sada, hemmetti! Iltapäivällä hieman ennen auringonlaskua syödään parvekkeella kinkkupastaa 23 asteen lämmössä. Hohhoijaa, mustapääkerttu laulaa eukalyptyslehdossa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: x-large;"><b><i><u>S</u></i></b></span>itten asiaa, fiilingistä viis.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> ”Suomessa ajattelua pidetään yhteiskunnallisena uhkana”, sanoi kirjailija ja psykiatri Joel Haahtela sunnuntaina Helsingin Sanomien mielipide-esseessään. Haahtelan mukaan elämme ajattelun katoamisen murhenäytelmää: ”Meitä pommitetaan informaatiolla, joka vaatii välitöntä reagointia. Kun yksi reaktio on ohi, olemme jo keskellä seuraavaa, emmekä ehdi työstää näkemäämme, emme ehdi ajatella. Ihmisen sisäinen aikakokemus rikkoutuu. Reaktio on aina tunne, ja tunne on nopeampi kuin ajatus. Olemme tunneaallokon vallassa, eikä tiedotusvälineillä ole halua muuttaa asiaa, koska tunne myy paremmin kuin ajatus, jälkimmäinen on tylsää ja liian hidasta.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Suomessa ei arvosteta ajattelua, Haahtela huomauttaa. Ei ole koskaan arvostettu, mutta asiantuntijoita arvostetaan: ”Suomi on asiantuntijoiden luvattu maa, jossa kaikkein naurettavintakin asiaa kutsutaan kommentoimaan asiantuntija, joka saapuu paikalle lausumaan puhki kuluneita latteuksia.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Haahtela on paljossa oikeassa. Olen pitkään kysynyt, miksi poliitikoissa, puolueista riippumatta, ei ole ajattelevia keskustelijoita. On vain puolueiden ohjelmakirjoituksia jankkaavia ja yleisön tunteita herkästi seurailevia pragmaatikoita. Onko esimerkiksi SDP:ssä ollut <b>Mauno Koiviston</b>, <b>Kalevi Sorsan</b> tai <b>Paavo Lipposen</b> jälkeen yhtään intellektuellipoliitikkoa? Jos on, hyvin hän on lahjansa kätkenyt.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta liioitteleeko Haahtela sittenkin ajattelun yhteiskunnallista pelkoa? Ettei kysymys vain olisi pelkästään siitä, että ajattelu on "tylsää", että syvällisiin ajatuksiin perehtyminen vaatii kosolti keskittymistä, kun taas someen ja telkkarin viihdeohjelmiin on niin paljon helpompi ajautua, mennä mukaan, olla ikään kuin olemassa. Aito ajattelu herättää epäilyksiä, panee miettimään ja kukapa jaksaisi asettaan olemassaolonsa epäilyksen kohteeksi?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ja kenties, ehkä, kirjailijana Haahtela uskoo liikaa kirjallisuuden voimaan ajatuksien herättäjänä: ”Kirjallisuus on astumista tavanomaisten selitysten taakse, yritys ajatella sitä mitä ei ole ajateltu. Se tutkii historian katvealueita ja kirjoittaa yleisesti hyväksyttyä tarinaa uuteen muotoon. Se kaivautuu fiktion avulla sinne, mihin historiantutkijat eivät voi koskaan omilla keinoillaan päästä.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Missä intellektuellit luuraavat?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhNdkMbs9gofRcC3U5PlNmCfJ7qIDriuHh7QlatAFQN5ymmKlOVjpxUVpd97tlnvQ5PV-7B4qyfRumZrBnEawrGTDv9wwn7UynqKKN2dHpL6EaoLtjfRYDzd1dmDzO8_dVcuO0gDeyEpWwIzCpMqdi2ROx6HdiPhX1rTGaBV1_2Wu1HqS1egPbvErKkPvan/s5317/vejer.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2845" data-original-width="5317" height="325" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhNdkMbs9gofRcC3U5PlNmCfJ7qIDriuHh7QlatAFQN5ymmKlOVjpxUVpd97tlnvQ5PV-7B4qyfRumZrBnEawrGTDv9wwn7UynqKKN2dHpL6EaoLtjfRYDzd1dmDzO8_dVcuO0gDeyEpWwIzCpMqdi2ROx6HdiPhX1rTGaBV1_2Wu1HqS1egPbvErKkPvan/w609-h325/vejer.jpg" width="609" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2024.<br /><br /><i>Vejer de la Frontera - kaupunki kukkulalla Cádizin provinssissa.<br /><br /></i></td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span><p></p><p><span style="color: red; font-family: verdana; font-size: x-large;"><b><i>S</i></b></span><span style="font-family: verdana;">amassa sunnuntain Hesarissa Espoon teatterin - teatteri &:n – johtaja ja teatteriohjaaja Erik Söderblom latoi </span><b style="font-family: verdana;">Samuli Tiikkajan</b><span style="font-family: verdana;"> haastattelussa keskusteluun kaikki tutut vasemmistolaisen teatterikäsityksen latteudet, joita on toistuvasti esitelty 1960-luvulta asti ja jotka tietenkin palautuvat jonnekin 1930-luvulle.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> ”Kulttuurikenttä elää kuplassa, jossa ei haluta suututtaa ketään”, Tiikkaja otsikoi haastattelunsa. Olen samaa mieltä, että kuplassa eletään, mutta toista mieltä suututtamisesta. Eikö kulttuurikellokkaat koko ajan yritä suututtaa keskiluokkaisen Suomen? Ja miksi ”yhteiskunnallisuus” Suomessa ja Söderblomin puheessa tarkoittaa vain vasemmistolaista ja vihreää ajattelua?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> ”Taiteen tehtävänä on nostaa keskusteluun yhteiskunnalle tärkeitä asioita, mutta Suomessa ne haudataan hiljaisuuteen”, Erik Söderblom sanoi. ”Jos tiede on tämän yhteiskuntaruumiin aivot, journalismi sen silmät ja politiikka sen kädet, niin taide on sen sydän. Elämme aikaa, joka huutaisi sydämen ääntä, ja samaan aikaan taidekenttä pysyy visusti hiljaa. Tämä vaivaa minua kovasti.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Söderblom näyttää vetoavan siihen - jatkuvaan tunnereaktioon - mikä Haahtelan mielestä on tragedian ydin. Ei ajatella vaan riennetään barrikadeille sydän täynnä tunnetta. Ja yleensä ollaan jotain vastaan, ei minkään puolesta. Paitsi tietenkin oman toimeentulon, niin kuin Söderblom sanoo taiteilijoidenkin olevan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> ”Teatteri on poliittinen organismi, olio”, Söderbloim jatkaa. ”Ei välttämättä puoluepoliittinen, se on eri asia. Poliittinen tarkoittaa sitä, että ollaan tekemisissä yhteiskunnan kanssa.” </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Aluksi tuo kuulostaa fiksulta, mutta mitä teatterijohtaja lopulta sanoo? Että kaikki yhteiskunnassa on yhteiskuntaa? Jopa kunnallinen teatteri.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: x-large;"><b><i><u>K</u></i></b></span>ronikkaa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Fiilinki on faktaa. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ehkä se niin menee.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Valittiinko Suomelle intellektuelli tasavallan presidentiksi?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Aika näyttää mistä pulu pissii. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> <b> Pekka Haavistoa </b>en ole koskaan pitänyt intellektuellina, Alexander Stubb sellaisesta saattaa käydä. Intellektuellin pitää täyttää kolme vaatimusta: 1. Havaitse sellaista mitä toiset eivät havaitse. 2. Älä tyydy helpoimpaan selitykseen ja 3. Esitä kysymyksiä ja kuvaa ongelman kaikki puolet, mutta jätä ongelman ratkaiseminen poliitikoille, joiden tehtävänä on sopia kompromissi erilaisten näkemysten väliltä. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta presidentin roolissa intellektuellinkin pitää tehdä kompromisseja, ainakin jos aikoo olla kaikkien suomalaisten presidentti. Siitä saa kenties vamman sielulleen. Näin taisi muuan intellektuelli sanoa vuosia sitten.</span></p><div><br /></div><div><br /></div><div><br /></div><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEghyphenhyphen4E_hps7bzbUiwkwY4E5Y4zAx1IgjQazWvmbMjk0vPRfRR_ZG_IPI6OF0mBT6t7CurkxdIOb3fa_orOxYIx16-n_-gS7VnbizQYl4Ef33RIYt3Cm4x8GHU4buGfRvtMdfg7ovGDtF1QSGSqvY5VnHohsf90tMGioCQiKKc01rcsgOaZ1sGBzoB144s1O/s3358/sateen%20j%C3%A4lkeen%20b.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2325" data-original-width="3358" height="436" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEghyphenhyphen4E_hps7bzbUiwkwY4E5Y4zAx1IgjQazWvmbMjk0vPRfRR_ZG_IPI6OF0mBT6t7CurkxdIOb3fa_orOxYIx16-n_-gS7VnbizQYl4Ef33RIYt3Cm4x8GHU4buGfRvtMdfg7ovGDtF1QSGSqvY5VnHohsf90tMGioCQiKKc01rcsgOaZ1sGBzoB144s1O/w628-h436/sateen%20j%C3%A4lkeen%20b.jpg" width="628" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2024.<br /><br /><i>Sateen jälkeen Välimerellä.</i></td></tr></tbody></table><br /><div><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><br />Kyösti Salovaarahttp://www.blogger.com/profile/17678948152544873985noreply@blogger.com11tag:blogger.com,1999:blog-6871910981309919827.post-9430667027329209302024-02-08T07:00:00.003+02:002024-02-08T07:00:00.355+02:00 Demokratialla ei ole visioita <p><span style="color: red; font-family: georgia; font-size: large;"><b><i> [mutta ihmisillä tulisi olla]</i></b></span></p><p><br /></p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjg9rp57pMyATMmd2dVZEwLnBLzYtMsjojF0Ytv7f82QdhVCSqFMlSk3Ib78_wZMyMXghZcN9hW_MwinjYpGziYCJKBKD7PGUWpGPLFmrmso2AUks0XrwxRq2zxUOeRCK0PPA-spnypHA1aSC_zdbzJB1XovxuPybCZYiJBUv3d_tWc_-hMQV175-eYg31x/s4712/ikkuna%20maailmaan.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2769" data-original-width="4712" height="364" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjg9rp57pMyATMmd2dVZEwLnBLzYtMsjojF0Ytv7f82QdhVCSqFMlSk3Ib78_wZMyMXghZcN9hW_MwinjYpGziYCJKBKD7PGUWpGPLFmrmso2AUks0XrwxRq2zxUOeRCK0PPA-spnypHA1aSC_zdbzJB1XovxuPybCZYiJBUv3d_tWc_-hMQV175-eYg31x/w622-h364/ikkuna%20maailmaan.jpg" width="622" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2024.</td></tr></tbody></table><br /><p><br /></p><p><br /></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Tahdonvapaus on siinä, ettemme voi tällä hetkellä tietää tulevia tekojamme</i>.</span></p><p><span style="font-family: verdana;">- Ludwig Wittgenstein, 1921.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Demokratia on eräs hallitsemisen muoto eikä mikään kansanomaisten tuntojen kylpylä.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- Ralf Dahrendorf, 1990.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Kun kissa oli poissa, Lambin oli kuultu sanovan, hiiret alkavat kuvitella kaikenlaista hullua demokraattisesta vapaudesta. Ja sitten kissa palasi panssarivaunulla.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- Mick Herron, 2017.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: x-large;"><b><i><u>O</u></i></b></span>n pieniä asioita ja suuria.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Yhteiskuntaa voi tarkastella mikroskoopilla, mutta myös kaukoputkella, semminkin jos kiipeää laatikostaan ulos ja menee kauas.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Katsotaan lähelle. Ollaan kaukana. Vedellään laajoja kaaria tai pilkotetaan molekyylejä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Pitäisikö metsä nähdä puilta vai yksittäinen puu metsältä?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Siinäpä vasta pulma!</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kalararavintolan ikkunasta avautuu laaja näkymä merelle. Allegorisesti se edustaa visioita, uusien paikkojen hakemista, löytöretkiä. Ja jos nykykielellä puhutaan: logistista ja globaalia maailmanpalloa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ikkunan tällä puolen katettu pöytä odottaa syöjiä. Allegorisesti se on arkipäivän realismia, olemista ja nauttimista juuri tästä hetkestä miettimättä huomista tai ensi viikkoa. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kumpi on tärkeämpi allegoria, löytöretkien maapallo vai katettu ruokapöytä?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Siinäpä vasta pulma!</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="color: red; font-size: x-large;"><i><u> V</u></i></span></b>iime sunnuntaina kaksi Helsingin Sanomien kirjoitusta toi esille modernin Suomen näköalattomuuden. Hyvin toki menee, mutta miksi ja minne?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Akatemiatutkija <b>Timo Miettinen</b> kirjoitti esseessään, että demokratioilla ei ole enää esikuvia. ”Vaalivyörystä huolimatta vuosi 2024 ei tunnu demokratian juhlavuodelta”, yliopistotutkija huomautti. ”Niin kehittyvissä kuin vakiintuneissakin demokratioissa sitä hallitsevat pelko ja epävarmuus, varautuminen uuvuttavaan puolustustaisteluun.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Suomen valtio ei ole yksin neuvottomuudessaan. Hesarin vastaava päätoimittaja<b> Erja Yläjärvi</b> väitti puolestaan kolumnissaan, ettei Helsinki tiedä mihin pyrkii, millaista kaupunkia halutaan rakentaa. Yritetään kaikkea eikä ehkä saada mitään, siis mitään hyvää aikaiseksi.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Sotatermein sekä demokratian että urbaanin ympäristön säilyttämiseksi käydään puolustustaistelua. Demokratiakaan ei ole kiveen hakattua vaan sitä pitää uusintaa joka päivä – eikä tämä ole uusi ajatus eikä vallankumouksellinen. Mutta kenties uusi huomio on etteivät kansalaiset enää tiedä mitä demokratia tarkoittaa eikä sitä, että se on särkyvää tavaraa, jota pitää käsitellä huolella.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> ”Jokainen demokratia on omalla tavallaan onneton”, Miettinen sanoi.”Historia osoittaa, että demokratia voi selviytyä maailmansodista, talouden laskukausista ja pandemioista. Se voi selviytyä myös polarisaatiosta, demografisista haasteista ja äänestysaktiivisuuden heilahteluista. Mutta voiko demokratia selvitä ilman tulevaisuutta?”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tarkemmin ajatellen demokratia on tapa hoitaa hallintoa, niin kuin <b>Ralf Dahrendorf</b> sanoi, joten demokratian tulevaisuus riippuu ihmisten visioista, </span><span style="font-family: verdana;">edustivatpa</span><span style="font-family: verdana;"> he sitten demokraattista hallintoa, yrityksiä tai instituutioita, yhdistyksiä tai ompelukerhoja, jotakin puoluetta tai maamiesseuroja tai pelkästään omaa itseään.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Miettisen essee päättyi haastaviin huomioihin: ”Ei ole liioiteltua väittää, että tulevaisuus on yksi tärkeimpiä demokraattisia ideoita. Ei siksi, että tulevaisuus olisi toivon lähde – tai että se tarjoaisi eväitä utopioiden rakentamiseen. Ajatus tulevaisuuden avoimuudesta on tärkeä, sillä se mahdollistaa yhden demokratian tärkeimmistä taidoista, kyvyn kompromissien tekemiseen.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgHRF-cnlOWx4cTBM6h35zBiI8LQoiAW-V-rrwccINlmgkDsN1QVIn1wRtI84KQXA3hFhzDS8yXSAvcHKcxtIgoZnR2y-WuPdXn5WKKY8L_uzD-g93PV5FJx3RwUS97sOGSWf8hX5ScgylQ1Hpld8kP9ydQCr42fwb7N90P-SwcE9Zi_bff4mX97mpY9YeL/s4886/seisahtumaako.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2660" data-original-width="4886" height="310" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgHRF-cnlOWx4cTBM6h35zBiI8LQoiAW-V-rrwccINlmgkDsN1QVIn1wRtI84KQXA3hFhzDS8yXSAvcHKcxtIgoZnR2y-WuPdXn5WKKY8L_uzD-g93PV5FJx3RwUS97sOGSWf8hX5ScgylQ1Hpld8kP9ydQCr42fwb7N90P-SwcE9Zi_bff4mX97mpY9YeL/w569-h310/seisahtumaako.jpg" width="569" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2024.<br /><br /><i>EU:n lippu liehuu Espanjalaisessa arkipäivässä.<br />Suomessa se piilotetaan visusti - loppuuko demokratia suomessa<br />oman pihan portilla?</i></td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgmHtuGJ9Ji9Qognd_XXt26WFYjlRLQrgho51voyj5gK5ByKfSf5ErjjOGrkACxkPRacM3ntIqcdpK6cuYoC2fe1UKtDJkhpkKoCzjA7sEXNCXJN2P_jZfNaHcevvh2LgjOg5XNIoYYPNA6gzVxumtsoPQF6IRk6sXULqRXeo08Rza_NvwIIEdeHDT4BwAp/s3989/traktorimarssi%202a.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1944" data-original-width="3989" height="280" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgmHtuGJ9Ji9Qognd_XXt26WFYjlRLQrgho51voyj5gK5ByKfSf5ErjjOGrkACxkPRacM3ntIqcdpK6cuYoC2fe1UKtDJkhpkKoCzjA7sEXNCXJN2P_jZfNaHcevvh2LgjOg5XNIoYYPNA6gzVxumtsoPQF6IRk6sXULqRXeo08Rza_NvwIIEdeHDT4BwAp/w574-h280/traktorimarssi%202a.jpg" width="574" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2024.<br /><br /><i>Malagan seudun maanviljelijät tukkivat Malagan<br />satamaan johtavat kadut traktoreillaan viime tiistaina.<br />"Ilman peltoja ja karjaa sapuska loppuu pöydiltä",<br />he kirjoittivat julisteissaan.</i></td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: x-large;"><b><i><u>K</u></i></b></span>oska emme tiedä tulevaisuuttamme, olemme vapaita yksilöitä, sanoi <b>Ludwig Wittgenstein</b> noin sata vuotta sitten. Koska demokratia on avoin tulevaisuus, se vapauttaa myös yksilöt, sanoi akatemiatutkija Timo Miettinen viime sunnuntaina.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kaksi hieman erilaista tulkintaa, toinen kieleen rakennettu, toinen yhteiskunnan hallitsemistapaan sovitettu. Lopputuloksena idea vapaasta yksilöstä, joka pystyy päättämään asioistaan ja yhdessä toimien myös yhteisistä asioistaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Demokratia on näin ollen lupaus avoimuudesta.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tällä hetkellä tuota on vaikea havaita.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Miettinen sanoo, että ollaan vaarassa ajautua yhden totuuden hallitsemaksi ja ohjaamaksi yhteiskunnaksi, meillä ja muualla: ”Poliittinen todellisuus, jossa merkittävä osa ihmisistä kokee olevansa eksistentiaalisen kamppailun äärellä – jossa jokaiset vaalit ovat potentiaalisesti viimeiset ja ratkaisevat – taantuu väistämättä vähitellen yhden totuuden kulttuuriksi.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Isossa kuvassa, laajoja kaaria piirtäen Miettinen näyttää olevan oikeassa, mutta miksi hän on oikeassa? Miksi meillä ja heillä ei ole visioita? Miksi demokraattisissa yhteiskunnissa pelätään enemmän tulevaisuutta kuin menneisyyttä? Miksi kaikessa huokuu dystopian tunkkainen ja pahalta haiseva pelko? Miksi ne jotka eniten puhuvat konsensuksen tarpeesta, vähiten tekevät sen hyväksi? Miksi konsensuksenkin ymmärtämiseen tarvitaan eräänlaisia ”kremlologeja”, jotka ovat tietävinään mitä ay-liikkeen bunkkereissa ajatellaan ja mihin siellä pyritään?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: x-large;"><b><i><u>M</u></i></b></span>aa makaa parrellaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kun <b>Francis Fukuyama</b> kirjoitti 1990-luvun taitteessa historian loppumisesta liberaaleihin demokratioihin, ei mennyt kauaa ennen kuin häntä alettiin pilkata tulevaisuuden väärin ennustamisesta, ja Fukuyama alkoi itsekin uskoa pilkkaajiaan, vaikka hän ei suinkaan kirjoittanut, että demokratiat säilyvät ilman jokapäivästä huolenpitoa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Maailma on nyt pullollaan totalitäärisiä ja melkein sellaisia yhteiskuntia, jotka eivät kulkeneet Fukuyaman ennustamalle polulle vaan aivan toisenlaiseen suuntaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta miksi myös suomalaisen demokratian kaltaisessa yhteiskunnassa hoetaan epäonnistumisen mantraa? Kaivataanko täälläkin paluuta kovempaan yhteiskuntaan, suljetumpaan ja vähemmän liberaaliin? Onko nykyinen seisahtuma osoitus väärästä tilannekuvasta, jossa Suomi on valmis? Että tästä eteenpäin vain jaetaan aikaisemmin laariin kerättyä?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Yhden ja aika uskottavan vastauksen antoi nuorisopsykiatrian erikoislääkäri <b>Kim Kronström</b> Helsingin Sanomien haastattelussa tammikuun loppupuolella. <b>Emmi Laukkasen</b> haastattelema Kronström sanoi, että nuorison pahoinvointi ja mielenterveysongelmat eivät johdu mielenterveyspalvelujen romahtamisesta vaan arvojen muutoksesta. Ironia on siinä, että psykiatrin mielestä arvoja ei ole liian vähän vaan liian paljon. Ja että niihin takerrutaan kuin pelastusveneen partaaseen.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> ”Saavutukset työelämässä eivät enää ole nuorten tärkein päämäärä. He haluavat löytää oman juttunsa, toteuttaa itseään ja olla onnellisia”, Kronström sanoi. ”Vielä 1990-luvun lopulla yli puolet suomalaisista piti tärkeänä, että lapset oppivat kovan työn arvon. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin niin ajatteli enää joka kymmenes. Auktoriteettien romahtaminen ei ole huono asia, mutta voi tehdä elämästä vaikeasti hallittavampaa, Kronström sanoo. Kun protestanttinen työmoraali ei enää ohjaa valintoja, huomio kiinnittyy enemmän siihen, onko onnellinen, onko elämä merkityksellistä ja mikä riittää.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kronströn tuntuu väittävän, että modernissa Suomessa on vapauksia liian paljon, elämän vastusta liian vähän. Vapaus ei ole ongelma sinänsä, sillä onhan se ehkä korkein päämääräämme. Mutta kenties ongelmallista on, että demokratia ei tarjoa suurta selitystä tulevaisuudelle, niin kuin Miettinenkin kirjoitti. Sen lisäksi hyvinvointivaltiossa ihmiset, nuoretkin, tuntuvat unohtavan että vapauksien saavuttamiseksi kansalaisilla on myös velvollisuuksia. Joka aamu työhön lähtiessä ei voi kysyä: onko minun työni taas tänään arvojeni mukaista? Ja jos ei ihan ole, enpä lähdekään työmaalle tai konttorille.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Jokainen suomalainen ei voi käydä terapiassa, Kim Kronström sanoi.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Elämä ei voi suistua siihen ettei ole ketään jota vastaan pitää kapinoida: ”Kapina voi olla voima, jolla muutetaan maailmaa ja haetaan identiteettiä. Elämme nyt maailmassa, jossa ei olekaan enää niin paljon asioita, joita vastaan kapinoida. Monet vanhemmat ovat aika mukavia ja opettajat kivoja. Nuoret voivat tehdä monessa asiassa niin kuin haluavat.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="color: red; font-size: x-large;"><i><u>V</u></i></span></b>apaus, veljeys, tasa-arvo! Huudettiin Ranskan vallankumouksen barrikadeilla ja toreilla. Aluksi vaadittiin että jos näihin ei uskota, niin kuolema koittakoon.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Piti siis olla yhtä mieltä kuolemantuomion uhalla: ”</span><i lang="fr" style="background-color: white; color: #202122;"><span style="font-family: verdana;">Liberté, Egalité, Fraternité ou la mort</span></i><span style="font-family: verdana;">!”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Samanlainen henki pulpahtaa yhä kriisien hetkellä pinnalle, vaikka fyysisestä kuolemasta ei puhuta eikä sitä tietenkään vaadita. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta demokratia on eräs tapa hallita, ja se jättää, sen <i>pitää</i> jättää yksilö olemaan vapaasti mitä haluaa, kunhan tuo oleminen ei estä naapuria olemasta millainen hän haluaa olla.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tätä suvaitsevaa tavoitetta on joskus vaikea hyväksyä, Suomessakin.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"> </span></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiZviSuMkcK65vaVjVKpSoH80-bVIF3Zv-2MVw4Bvxb3gOz7Dw-pDELPLb99cMjX-4uVMJ5sHUMdF3byeoh6nxqv2jkAgrRz3Pbv3uhCkkvQWLwn3gxD_yAz9IOw5wNKVpMD6WR_SKq_YP4jIoD0xUcL0meys6zjNIAh68gU4l3LDbCA5qbGVwqsTXOAjg3/s4032/visiota.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2335" data-original-width="4032" height="355" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiZviSuMkcK65vaVjVKpSoH80-bVIF3Zv-2MVw4Bvxb3gOz7Dw-pDELPLb99cMjX-4uVMJ5sHUMdF3byeoh6nxqv2jkAgrRz3Pbv3uhCkkvQWLwn3gxD_yAz9IOw5wNKVpMD6WR_SKq_YP4jIoD0xUcL0meys6zjNIAh68gU4l3LDbCA5qbGVwqsTXOAjg3/w616-h355/visiota.jpg" width="616" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2024.<br /><br /><i>Tarvitaanko demokratiassa uusia visioita,<br />niin kuin löytöretkeilijät aikoinaan tarvitsivat<br />ja tarjosivat kotiin jääneille?</i></td></tr></tbody></table><p></p><p> </p>Kyösti Salovaarahttp://www.blogger.com/profile/17678948152544873985noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-6871910981309919827.post-63965594456974620562024-02-01T07:00:00.002+02:002024-02-01T07:00:00.147+02:00 Arvot jalustalla <p><span style="font-family: georgia; font-size: large;"><b><i>[kuin kiveen hakattuja]</i></b></span></p><p><br /></p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiBFZf_P19Qe5zQyUwJeTEmvLIFBNhvmdGj9l2_C9-xIxY17YVarMMJFeKlWGKm5UDwyBXTAIxQtAN_VyOdKZuPhNhcENiD3aQ-brCSEgkWVBEa13w3vw0Mr6lq9BEI6RY7UzOGyRg3vAt5eai81iWg7h3fZX8Oag8F3KNhKMiv4H2rpCwT0KQ3zMMS953R/s2352/manu%20ab.png" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1248" data-original-width="2352" height="326" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiBFZf_P19Qe5zQyUwJeTEmvLIFBNhvmdGj9l2_C9-xIxY17YVarMMJFeKlWGKm5UDwyBXTAIxQtAN_VyOdKZuPhNhcENiD3aQ-brCSEgkWVBEa13w3vw0Mr6lq9BEI6RY7UzOGyRg3vAt5eai81iWg7h3fZX8Oag8F3KNhKMiv4H2rpCwT0KQ3zMMS953R/w613-h326/manu%20ab.png" width="613" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2024.<br /><br /><i>Välittäjä - Mauno Koiviston muistomerkki.<br />Kirsi Kaulanen, 2023.</i><br /><br /></td></tr></tbody></table><br /><p><br /></p><p><br /></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>”Tiesittekö jotakin hänestä – tarkoitan sellaista mikä olisi hänelle epäedullista?”</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>”Hän oli liian hyvin pukeutunut – hänen tukkansa oli liian pitkä – ja hän tuoksui hajuvedelle.”</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>”Ja kuitenkin otitte vastaan hänen päivälliskutsunsa”, huomautti Battle.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>”Jos söisin päivällistä ainoastaan sellaisissa taloissa, joiden isännät hyväksyn joka suhteessa, pelkään, etten joutuisi syömään varsin monesti päivällistä, poliisitarkastaja Battle”, huomautti Despard kuivasti.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- <b>Agatha Christie</b>: Kortit pöydällä, 1936. <b>Aune Suomalaisen</b> suomennos 1939.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="font-size: medium;">Presidentinvaalien ensimmäisenä</span></b> varsinaisena äänestyspäivänä kiertelen eduskuntatalon liepeillä ja näppäilen kuvia.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Jalkakäytävät kiiltävät jäisinä. Nastakengillä pysyy juuri ja juuri pystyssä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Pysähdyn aikaisempien presidenttien patsaiden tykö. Jykevästi alustalleen istutetut miehet pysyvät paikoillaan. Arvot kahlittuina. Vain <b>Mauno Koiviston</b> muistomerkki sallii monenlaista tulkintaa. Ehkä se kuvaa maailman muuttumista. Koiviston ajan Suomi oli erilaisessa liikkeessä kuin varhaisten presidenttien isänmaa. Koiviston Suomi avautui, aikaisempien presidenttien Suomi puolustautui, sinnitteli, sopeutui.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Otan valokuvia. Presidentit katsovat Helsinkiin, pois parlamentin pylväiköstä. Onko tässäkin jokin sanoma? </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ehkä ei sittenkään. Aikaisemmin tasavallan presidentillä oli valtaa parlamentin yli. <b>Urho Kekkonen</b> runnoi hallituksia ja esti tiettyjä puolueita pääsemästä hallitukseen. Kekkosella oli sisäpoliittista valtaa. Hän käytti sen. Kekkosella oli myös hyvä kuulo: hän kuuli kuinka jotkut harjoittivat neulanpistoja YYA-sopimuksen pyhään vaatteeseen. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="font-size: medium;"><b>Tänään</b></span> tasavallan presidentti hoitaa ulkopolitiikkaa. EU politiikka ei sitä ole, joten se kuuluu pääministerille ja hallitukselle.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta vaalitenteissä presidenttiehdokkailta tivataan, miten he aikovat runnata sisäpolitiikkaa, jos se ei miellytä presidentin arvomaailmaa. Vaaditaan että hän on arvojohtaja, joka ylitsekäy poliitikot ja näiden edustaman kansan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tehtävä kuulostaa mahdottomalta. Jos tasavallan presidentillä on erilainen arvomaailma kuin puolella Suomen kansasta, miten hän voi omista arvoistaan johtaa toista mieltä olevia? Paitsi runnomalla, mutta siihen hänellä ei ole perustuslaillista oikeutta. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Virkaan astuessaan presidentti vannoo edistävänsä kaikin voimin Suomen kansan menestystä. Onko tämä sisäpoliittinen lupaus? Jos on, se on ristiriidassa perustuslain kanssa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> <b>Marko Junkkari</b> kirjoitti probleemasta Helsingin Sanomissa (27.1) osuvasti: ”Tuleva presidentti joutuu harjoittamaan yhteistoimintaa nykyisen hallituksen kanssa. Yleensä on pidetty lähtökohtana, että presidentti tukee hallitusta, vaikka olisi joistain sen toimista eri mieltä. Nauttiihan hallitus Suomen korkeimman vallankäyttäjän eli eduskunnan luottamusta. Hallituksen talouspolitiikan kommentointi sopii huonosti tähän yhtälöön. Tasavallan presidentti onkin arvojohtaja, jonka pitää kaikin voimin edistää Suomen kansan menestystä - mutta sen verran yleisellä tasolla ja kryptisesti, että kukaan ei ihan tarkkaan ymmärrä hänen viestiään.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ei tarvitse olla ennustajaeukko päätyäkseen ajatukseen, että tuleva presidentti oppii Koiviston ja <b>Sauli Niinistön</b> tavoin fundeeraamaan asioita niin monimutkaisesti ettei Erkkikään ymmärrä mitä hän lopulta tarkoittaa. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhXPJatICuOmcb2es3qtmDG9M6fFKpTwnGVoKffEUCsbfq1psAcL7JYhRW4nCEO1s-L0DG3Tv-Cb831JuP22QIXLjR_MTFYs0hBdHjUVPFDk3MQf89Pt2hdPBO5zQBxVX5VisWGHaJq3h66mjNL9z0Hhfs1VYtbARDSlW0CEpQk-YMySd0LO9ssz48sEMWc/s3434/svinhufvud%20ab.png" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2356" data-original-width="3434" height="404" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhXPJatICuOmcb2es3qtmDG9M6fFKpTwnGVoKffEUCsbfq1psAcL7JYhRW4nCEO1s-L0DG3Tv-Cb831JuP22QIXLjR_MTFYs0hBdHjUVPFDk3MQf89Pt2hdPBO5zQBxVX5VisWGHaJq3h66mjNL9z0Hhfs1VYtbARDSlW0CEpQk-YMySd0LO9ssz48sEMWc/w587-h404/svinhufvud%20ab.png" width="587" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2024.<br /><br /><i>P.E. Svinhufvudin patsas -<br />Wäinö Aaltonen, 1961.</i></td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="font-size: medium;"><b>Kun kirjoitan</b></span>, että vaalitenteissä ei pitäisi ahdistaa presidenttiehdokkaita arvojohtajuudella, en tarkoita enkä väitä etteivätkö arvot vaikuttaisi meidän ja jopa presidentin toimintaan tavalla jos toisellakin. Päinvastoin yritän muistuttaa, että koska modernissa yhteiskunnassa on niin monenlaisia arvoja, joiden paremmuutta tai huonoutta toisiinsa nähden on mahdoton päätellä objektiivisesti, ei tulevan päättäjän muutenkin vaikeaa tehtävää pitäisi raskauttaa sellaisella filosofisella taakalla kuin mitä ”arvoilla” johtaminen edellyttää.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mielestäni tasavallan presidentin kannattaa suhtautua arvoihin teknokraatin viileydellä eikä tunteen palolla.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Arvot ovat ikään kuin vaihteleva maaperä, jolla me kävelemme, se on henkinen miljöö moninaisine rakennuksineen. Mutta kun kävelemme, on melkein mahdoton sanoa, mistä kadunkulmasta pitäisi kääntyä ja minkä mäen yli tulisi kävellä, jotta tehtävä tulisi parhaiten suoritetuksi. On monia vaihtoehtoja, yhteiskunnallisia reittejä joita mikään ”navigaattori” ei pysty puolestamme valitsemaan. Vasta perille päästyämme tiedämme miten kävi, olimmeko valinneet parhaan reitin vai kulkeneet hakoteille.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Politiikka on mahdollisten reittien etsimistä ja niiden mukaan etenemistä. Samaan päämäärään pääsee eri teitä pitkin, jos kohta jokin reitti väsyttää enemmän kuin toinen, kuluttaa enemmän energiaa kuin helpoin mahdollinen. Arvokasta on reittien etsiminen ja niille heittäytyminen. Vaikka joskus eksyy ja kulkee harhaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="font-size: medium;">Päämäärään pyrkiminen</span></b> on usein ristiriidassa jonkin toisen päämäärän kanssa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Viime viikolla kirjoitin kirjakaupan kuolemasta. Siihen on monia syitä, niin kuin teknologian kehitys ja ihmisten ajankäytön suuntautuminen kirjoista pois. Mutta yhtenä vaikuttajana otin esille edellisen hallituksen päätöksen oppivelvollisuuden pidentämisestä ja sen mukana 2. asteen oppikirjojen muuttamisen ilmaiseksi. Tästä seurasi että kirjakaupat menettivät kolmasosan myynnistään.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tässä kaksi arvoa törmäsi toisiinsa; toinen kärsi kun toinen edistyi.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Hallitus lisäsi nuorten tasa-arvoa. Koulutuksen ja sivistyksen piiri laajentui täysi-ikäisyyteen asti. Tästä eteenpäin jokainen suomalainen viettää koulussa yli kymmenen vuotta ja saa ilmaista opetusta. Sivistyksen oletettuun taikapiiriin aikuistuu ”koko kansa”.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta toisaalta päätös syrjii kulttuurin tasa-arvoa, koska se heikentää kirjojen myyntiä. Jos kirjakauppainstituutio kuihtuu, ei (painettuja) kirjojakaan kannata julkaista, tai ainakin niiden myyminen vaikeutuu. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tässä tapauksessa toisiinsa riippumattomilla ”arvoilla” olikin yllättävä kosketuskohta. Päättäjä ei pystynyt ratkaisemaan törmäystä molempia arvosfäärien hyväksi. Toisen edistäminen haittasi toista.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgjiGV0fuM0wq44sz6bHo27Fwf-UgdbgSwB_n8Xxx9w21ixhRCnpZR8vMnggI4lWwE0KBOllgNu-z3R8RvkBw0ttXHS8N1nrB0zDnXeIbtZHj0MkJHdKJsiTZPRiwp9cqp_op4kgbWC2GanNqOOBEQVDpwQNzkeE9UzwJDf7Z4ZUsY_jGV-r4PCVFHWipNd/s3522/st%C3%A5hlberg%20a.png" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2216" data-original-width="3522" height="381" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgjiGV0fuM0wq44sz6bHo27Fwf-UgdbgSwB_n8Xxx9w21ixhRCnpZR8vMnggI4lWwE0KBOllgNu-z3R8RvkBw0ttXHS8N1nrB0zDnXeIbtZHj0MkJHdKJsiTZPRiwp9cqp_op4kgbWC2GanNqOOBEQVDpwQNzkeE9UzwJDf7Z4ZUsY_jGV-r4PCVFHWipNd/w606-h381/st%C3%A5hlberg%20a.png" width="606" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2024.<br /><br /><i>K.J. Ståhlbergin patsas -<br />Wäinö Aaltonen, 1959.</i></td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="font-size: medium;"><b>Otetaanpa</b></span> esimerkki puoluepolitiikasta.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Maailmansodasta toipuvassa Suomessa oli neljä keskeistä liikettä: kommunistit, sosialidemokraatit, maalaisliitto ja oikeisto.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> 1950- ja 60-luvulla kolme näistä liikkeistä hajosi ja pirstoutui. Vaikka kullakin puolueella oli, niin voi ajatella, selkeästi oma arvopäämäänsä ja oma arvosfäärinsä, niistä jokainen hajosi. Johtuiko se siitä että arvot eivät olleetkaan puolueen sisällä samanlaisia vai siitä, että arvojen toteuttamiseen oli erilaisia reittejä, joista ei päästy yksimielisyyteen? Ehkä molempia, kuka ties.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Sosialidemokraattinen puolue hajosi kahteen osaan. Mutta sen lisäksi myös työväenliikkeen urheilujärjestö ja ammattiyhdistysliike hajosivat puolueen hajotessa. Arvojohtaminen ajoi työväenliikkeet karille. Melkein samaan aikaan maalaisliitto (nykyään keskustapuolue) hajosi, kun <b>Veikko Vennamo </b>perusti oman puolueen, jonka jonkimoinen perillinen on nykyinen perussuomalaisten puolue. Ja myös kommunistit hajoittivat liikkeensä niihin, jotka olivat enemmän oikeassa kuin ne, jotka eivät olleet lainkaan oikeassa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tämä konkreettinen esimerkki todistaa, kuinka mahdonta elävässä elämässä on vaatia monoliittisiä arvoja ja väittää, että yhden arvot ovat parempia kuin toisen arvot. Jälkeenpäin poliitikan tutkija voi toki vetää johtopäätöksen, että olisi kannattanut tehdä noin tai näin, mutta se ei poista arvosfäärien moninaisuutta eikä niiden välisiä ristiriitoja sillä hetkellä kun elämää hetkessä eletään.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="font-size: medium;">Kun kuuntelen itseäni</span></b>, alan ärsyyntyä. Huomaan olevani jo allerginen keskustelulle arvojohtamisesta, mutta taidan olla allerginen myös omille ajatuksilleni arvoista ja niiden moninaisista sfääreistä. Tähän allergiaan ei histamiinitabletti tehoa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Olisiko viisainta vaieta ja elää elämäänsä maailman ja Suomen tilaa pohtimatta?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kenties, ehkä, luultavasti.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta ärsyttää kun meille, minulle ja sinulle, tuputetaan jotain arvomaailmaa sellaisenaan nieltäväksi, ikään kuin me olisimme lapsia joille syötetään kalanmaksaöljyä, koska se on terveellistä vaikka maistuu hemmetin pahalta.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Muutama päivä sitten Hesarin yleisönosastossa Kalevi Sorsa -säätiön asiantuntija, valtiotieteiden tohtori <b>Anna Rajavuori</b> syötti meille liikenteen ja liikkumisen vapauteen liittyvää kalanmaksaöljyä. Rajavuori kirjoitti: ”Suomalaiset matkustavat nykyään enemmän kuin on kestävää. Olisikin tarpeellista käydä keskustelua siitä, mikä on välttämätöntä ja tarpeellista liikkumista.” Vallattomat yksilöt pitää panna kuriin.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Minä tein aikanaan yhteistyötä <b>Kalevi Sorsan</b> kanssa. Autoin Sorsaa 1990-luvun taitteessa kahden esseekokoelman kirjoittamisessa, toimitin ja ”tuotin” teokset <i>Paikallisjunalla Eurooppaan</i> ja <i>Uusi itsenäisyys</i>. En koskaan kuullut, että Sorsa olisi halunnut määrätä miten Kyösti Salovaara liikkuu tai matkustaa - siitä puhumattamakaan että minun olisi pitänyt perustella haluni liikkua tai olla liikkumatta. Sorsa oli kosmopoliitti, liikkeessä henkisesti ja fyysisesti.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Anna Rajavuoren arvomaailma on tuon yhden kirjoituksen perusteella totalitäärinen. Hänen arvomaailmassaan yksilöllä ei ole vapautta päättää omasta elämästään. Totalitääriseen arvomaailmaan ei mahdu yksilön omia arvoja. Tämän pitää perustella haitalliset halunsa kollektiivisen johdon arvioitavaksi.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Rajavuoren kaltaista ”arvojohtamista” ei Suomeen kaivata. Ei ainakaan jos halutaan elää demokratiassa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="font-size: medium;">Kävelen nastakengillä </span></b>vaalisunnuntaina eduskunnan liepeillä ja otan presidenttien patsaista valokuvia.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Presidentit katsovat poispäin parlamentin graniittipylväistä, ikään kuin korostaakseen riipumattomuuttaan, itsenäisyyttään, ylivoimaansa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Sijoitan Kyösti Kallion musiikkitalon vihreään kontrastiin.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tunnenko läheisyyttä kaimaani kohtaan?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Pitäisi tuntea, sillä äitini antoi minulle nimeni <b>Kyösti Kallion</b> mukaan, koska hän toivoi että minustakin tulisi suurmies.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Niinpä niin - kaikenlaisia unelmia äideillä ja isillä on.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjMQhE4TR8J3lUnFsTRt7HPvvSoozsPJQNV1TsmVkJxA3VsOu1OhC89hqDpQPxEEXnm8-yTD_h7TWgFwPUMHVx1O02iruT6wCjaxnXP86IGXRCDjH0CphvitZfVqIobk803mp7HOhNw8MdlUuSGPlSQRsQhX74epXGdxlkcQy4ovPRiFXFxt7RSIMeB6nYO/s4072/kallio%202a.png" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2914" data-original-width="4072" height="407" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjMQhE4TR8J3lUnFsTRt7HPvvSoozsPJQNV1TsmVkJxA3VsOu1OhC89hqDpQPxEEXnm8-yTD_h7TWgFwPUMHVx1O02iruT6wCjaxnXP86IGXRCDjH0CphvitZfVqIobk803mp7HOhNw8MdlUuSGPlSQRsQhX74epXGdxlkcQy4ovPRiFXFxt7RSIMeB6nYO/w568-h407/kallio%202a.png" width="568" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2024.<br /><br /><i>Kyösti Kallion patsas -<br />Kalervo Kallio, 1962.</i></td></tr></tbody></table><p></p><p> </p>Kyösti Salovaarahttp://www.blogger.com/profile/17678948152544873985noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6871910981309919827.post-71869852423632401682024-01-25T07:00:00.001+02:002024-01-25T07:00:00.134+02:00 Vaikutelmia <p><span style="color: red; font-family: georgia; font-size: large;"><b><i>[tammikuun Helsingissä]</i></b></span></p><p><br /></p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiuyKBE2vLcdaPY4X69FV1soZIeyCAEun37vZMMW7-m_gWql0ZnRDVidSe0palHo_jT_0_O6qJuIEK_FoVP8lX-Y9pfcE1veTFPwQIMCD8B9lAirljUD-cqyNRUcmW5ajO0RzgzS9LkS_P2OJYLo8ZhMPCsBcLvx8YyeGz8yo0RzPyoymfT70N3JCPAzcoR/s4096/espalla.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3072" data-original-width="4096" height="432" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiuyKBE2vLcdaPY4X69FV1soZIeyCAEun37vZMMW7-m_gWql0ZnRDVidSe0palHo_jT_0_O6qJuIEK_FoVP8lX-Y9pfcE1veTFPwQIMCD8B9lAirljUD-cqyNRUcmW5ajO0RzgzS9LkS_P2OJYLo8ZhMPCsBcLvx8YyeGz8yo0RzPyoymfT70N3JCPAzcoR/w577-h432/espalla.jpg" width="577" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2024.<br /><br /><i>Espalla torstaina klo 18.16.</i></td></tr></tbody></table><br /><p><br /></p><p><br /></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>En tiedä, mikä on pahempaa, voimakkaat persoonallisuudet vai vakavat poliitikot. Minä asetan etusijalle hyväntuulisen saamattomuuden.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- <b>Agatha Christie</b>: Seitsemän kellon salaisuus, 1929. <b>Helena Luhon</b> suomennos 1951.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="color: red; font-size: medium;">Maailmaa</span></b> voi tutkailla lukemalla kaikenlaista. Mutta voi myös mennä sen tykö ja katsella ympärilleen.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Katselija on kuitenkin menneisyytensä vanki. Sitä näkee mitä odottaa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kerrotaan että <b>Isaac Newton</b> näki omenan putoavan maahan. Toisen tarinan mukaan omena putosi fyysikon päähän tämän istuessa puun katveessa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Omenan pudottua Newton ”keksi” miten maa veti omenan puoleensa ja laati painovoimalaille matemaattisen kaavan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta myös monet Newtonin aikalaiset näkivät omenoiden putoavan, ja joidenkin päähän ne osuivat. Heistä kukaan ei ryhtynyt sommitelemaan painovoimalakia. Miksi olisivat, koska jokainen ”tiesi” että omena putoaa syksyllä maahan eikä pomppaa taivaalle.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Newton keksi kysyä <i>miksi</i> omena putoaa. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: medium;"><b>Kaupungilla kävellessä</b></span> näkee kaikenlaista.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Viime torstaina kävin Ateneumissa. Ulkona satoi lunta. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Impressionisminäyttelystä jäi mieleen <b>Claude Monetin</b> ohje maalarille: ”Kun lähdet ulos maalaamaan, yritä unohtaa slimiesi edessä oleva kohde, olipa se puu, talo, pelto tai mikä tahansa. Ajattele vain, että tuossa on pieni neliö sinistä, tuossa pitkähkö vaaleanpunainen, tuossa keltainen juova, ja maalaa aihe juuri siltä kuin se näyttää, juuri saman väriseksi ja muotoiseksi, kunnes se vastaa omaa naiivia vaikutelmaasi edessä olevasta maisemasta.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta maalarin luottaessa naiiviin vaikutelmaansa, mihin hän tukeutuu? Sisäiseen esteettiseen kokemukseensa vai aikaisemmin oppimaansa tietoon? Jos monta impressionistia maalaa saman maiseman, syntyy erilaisia maalauksia. Jokaisella on oma naiivi vaikutelmansa siitä mitä näkee.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Onko objektiivista totuutta olemassa? Edes yhteisestä maisemasta.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: medium;"><b>Saisiko impressionistin ohjeesta</b></span> analogisen metodin tarkkailla yhteiskuntaa, politiikkaa, ihmisten elämää? Voiko johtopäätöksiä tehdä pelkästään sen naiivin vaikutelman perusteella jonka näkee kun kulkee kaupungilla?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ehkä, kenties, miksipä ei.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Näyttelyn jälkeen Akateemiseen kirjakauppaan. Työpäivä oli päättänyt, kulkijoita muutamia, lunta satoi. Kaiken järjen mukaan elämän piti olla vilkkainta Suomen urbaanissa keskustassa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Akateeminen on yhä komea kirjakauppa, vaikka valikoima on supistunut parhaista päivistä. On suomalaista ja ulkomaista kirjallisuutta, löytyy proosaa ja runoa, tietoa ja taitoa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Viime torstaina päivän vilkkaimpaan aikaan komeimmassa kirjakaupassa oli muutama asiakas. Kassahenkilöt seisoskelivat joutilaina. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kultuurin seisahtuma tuntui hyytävältä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Jos tämä on Suomen vilkkain kirjakauppa, ei mene kirjoilla hyvin.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Muistan kuinka muutama vuosi sitten Akateemisessa oli niin pitkät kassajonot, että saadakseen kirjansa maksetuksi, kannatti kävellä tunnelin kautta Stokkan hajuvesiosastolle ja maksaa siellä. Kirjoja myytiin enemmän kuin hajuvesiä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Jos torstain impressioon on luottaminen, kirjojen myynti kirjakaupoissa loppuu vähitellen. Siitä riippumatta mitä hallitus tekee kirjojen alville.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Alvista kiihkoileminen on muutenkin naurettavaa. Yle kertoi viime viikolla kuinka kirjakaupat katoavat suomalaisesta maisemasta. Suurin syy siihen juuri nyt on 2. asteen oppikirjojen myynnin loppuminen. Kun <b>Sanna Marinin</b> hallitus teki kirjoista ”ilmaisia”, oppilaat eivät enää osta kirjoja eivätkä kyniä kirjakaupoista. Ja oppikirjojen osuus kirjakaupan kokonaismyynnistä oli luokkaa 25-30 prosenttia.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Seurauksilla on syynsä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Akateemissa kirjakaupassa tuli paha mieli. Kirjallisuuden puolesta.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgZNgDxpUtzXSUXa6tR8b-l8izXEeyoCY77GaJ5gYbGWjkmwbUPgGxPYB0laE6exnHp0EjBmVGBlC9OI-n3efQMIFC2t1AsH49Uml1zwDVhbowYgEhkHJsBHumnYQsgGCodjleL_MpYEhTZGiIhX13cml9Xm4zKJ6e2XP9JhaAGa7N0ybcHaNpYDqpOvs8b/s4027/nizzan%20keskustaa%20c.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2009" data-original-width="4027" height="302" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgZNgDxpUtzXSUXa6tR8b-l8izXEeyoCY77GaJ5gYbGWjkmwbUPgGxPYB0laE6exnHp0EjBmVGBlC9OI-n3efQMIFC2t1AsH49Uml1zwDVhbowYgEhkHJsBHumnYQsgGCodjleL_MpYEhTZGiIhX13cml9Xm4zKJ6e2XP9JhaAGa7N0ybcHaNpYDqpOvs8b/w604-h302/nizzan%20keskustaa%20c.jpg" width="604" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.<br /><br /><i>Kohtuuton verrokki: Nizza syyskuun alussa.<br />Massenan aukio sitoo 1800-luvun arkkitehtuurin<br /> moderniin nykyhetkeen 2020-luvulla.</i></td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: medium;"><b>Sitten</b></span> kadulle, Suomen urbaanissa keskustassa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Esplanadilla satelee lunta, on päivän vilkkain hetki.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Otan valokuvan, pari ihmistä kävelee Espalla ja muutama auto ohittaa tyhjät lumen peittämät terassit, joilla kaupunki aikoi elävöittää hiljakseen kuolevan keskustansa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Jos Helsingissä olisi kesä ainainen, kaikki olisi helpompaa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Talvella sataa lunta. Sen vaikutelman uskaltaa tehdä, naiivisti. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Elämä on siirtynyt keskustasta suuriin ostoskeskuksiin autoteiden varsilla. Hyvä vai paha - en tiedä. En sitäkään onko vaihtoehtoa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Pitääkö uskoa mitä näkee omin silmin vai kuunnella toisten korvin mitä sanotaan? </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kun käyn isossa marketissa, sen parkkipaikka on keskellä päivääkin täynnä autoja. Koronapandemiaa seuranneen etätyön ansiosta kaupoissa käydään myös työpäivän aikana. Miten käy työn tuottavuudelle? Enpä tiedä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kun lukee kantakaupunkilaisten mielipiteitä, kuuntelee polttomoottorikieltoa ajavaa pormestaria, seuraa tiedostavien kaupunkisuunnittelijoiden visoita, alkaa miettiä mistä he puhuvat väittäessään ettei Helsingissä tarvita henkilöautoja.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kannattaisiko noudattaa Monetin ideaa: katsoa ympärilleen ja uskoa naiiviin vaikutelmaansa?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Olen ajanut muutamana lauantaina keskipäivän jälkeen kehätiellä idästä länteen, kohti Tapiolaa. Tampereelle johtavan moottoritien ylitettyään huomaa joka lauantai valtavan pitkän autojonon, joka on kääntymässä Kannelmäen hypermarkettiin. Kohta tuo jono aiheuttaa vakavaa haittaa kehäykkösen liikenteelle.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Katson ympärilleni Helsingissä. Heti kun poistun hiljaisen keskustan kaduilta, näen joka puolella niin paljon autoja etten tahdo uskoa silmiäni.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Omena putoaa päähän – metaforana. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: medium;"><b>Tiedän mitä tiedän</b></span> koska tiedän tietäväni.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta miksi tiedän mitä tiedän?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> <b>Markus Lammenrannan</b> kirjassa <i>Johdatus tieto-oppiin</i> (2023), kuvataan ns. apriorisia tietoja, siis semmoisia jotka eivät edellytä havainnon tekemistä. Me tiedämme koska olemme oppineet tietämään ennen kuin tiedämme. Niin kuin että omena putoaa päähän jos menee puun alle.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Lammenranta antaa muutama esimerkkilauseita apriorisista tiedoista. Kuten että ”jos kaikki ihmiset ovat kuolevaisia ja Sokrates on ihminen, Sokrates on kuolevainen”. Ja edelleen: ”Kaikki poikamiehet ovat naimattomia.” Tai: ”Kaikki punaiset esineet ovat värillisiä.” Ja: ”Kukaan ei ole itseään pitempi.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Näin me elämme arkipäivää apriorisen tiedon syleilemänä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta mistä me oikeastaan olemme päätelleet että värejä on? Onko joku ihan oikeasti punaista eikä vain meidän päässä? Tai jos sanot ettet ole itseäsi pidempi, niin mitä sana ”pidempi” tarkoittaa? Miksi osasit käyttää sitä sanaa?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ovatko aprioriset tiedot pelkästään sanaleikkiä eivätkä varsinaisesti tietoa?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ihmisen hermostoa ja käyttäytymistä tutkinut <b>Kai Kaila</b> kirjoitti, että luonnontieteilijät ovat pääosin kriittisen realismin kannalla: ”ulkomaailma on todellinen, ja siitä voi saada tieteen kehittyessä yhä täydellisempää ja täsmällisempää - joskaan ei ’lopullista’ - tietoa.” (Kaila: <i>Hermoston ja käyttäytymisen biologiaa</i>, 1985.)</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Onko Helsingissä autoja? Tarviiko kukaan autoa Helsingissä? Vastaus: koska kauppakeskukset ovat autoja pullollaan, ei kannata miettiä tarvetta.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Miksi kysyä, kun ”totuuden” näkee kaupungissa ja sen reunamailla liikkuessaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta onko tämän tiedon tietäminen tiedettä vai impressionismia? Ja: onko luonnontiede ristiriidassa impressionistisen vaikutelman kanssa?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kai Kaila päättää teoksensa toteamukseen, etteivät ”luonnontieteet koskaan selitä jäännöksettä mitään”. ”Yritys tällaiseen on muunlaisille ihmismielen pyrkimyksille - esimerkiksi uskonnoille - ominaista”, Kaila muistuttaa. ”Luonnontieteissä jokainen saavutettu vastaus synnyttää joukon uusia kysymyksiä. Koska tiedon saari kasvaa tietämättömyyden valtameressä, kysymysten rantaviiva pitenee.” </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tuota rantaviivaa katsoessaan impressionisti luottaa naiiviin vaikutelmaansa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> <table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjyUTXmtk_wPWJ17-U5L2uRqfYBLTOLouNNEiOpEENqYey_jB9_ZPVoUhOFD2cTfsjQouaqk_eVLBELL7Vrra6r11k_ZmL9L6ewtS-lJ3Lu6ep85dAMik1Yov2ZYQE-7hoVNSYdH9JMxO6dnFEbiKxhGFe0j47GLBWFsOyFgodc_hyphenhyphenJgtDB6W2-8sF0Glte/s3021/pikaratikka%20ogelissa%20ab.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1803" data-original-width="3021" height="365" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjyUTXmtk_wPWJ17-U5L2uRqfYBLTOLouNNEiOpEENqYey_jB9_ZPVoUhOFD2cTfsjQouaqk_eVLBELL7Vrra6r11k_ZmL9L6ewtS-lJ3Lu6ep85dAMik1Yov2ZYQE-7hoVNSYdH9JMxO6dnFEbiKxhGFe0j47GLBWFsOyFgodc_hyphenhyphenJgtDB6W2-8sF0Glte/w612-h365/pikaratikka%20ogelissa%20ab.jpg" width="612" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2024.<br /><br /><i>Pikaratikka yhdistää urbaanin Suomen Espoosta Helsinkiin.<br /><br /></i></td></tr></tbody></table><br /><br /></span></p><p> </p>Kyösti Salovaarahttp://www.blogger.com/profile/17678948152544873985noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-6871910981309919827.post-5481386846625214762024-01-18T07:00:00.001+02:002024-01-18T07:00:00.130+02:00 Sanoittaen sepitetty <p><span style="font-family: georgia; font-size: large;"><b><i>[purotaimen pekonilla]</i></b></span></p><p><br /></p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhXUxg-ZmCHJRDYfJU4OiTWTne-aLRcpAtlOakXf_jgF-kyTp6Vx35cLWbU6ViFwvEmf3Fi6-EMoEtfOSm_bVxc42KSHBgXRc_fIn14w1oC42WtXuo099ivOoM_SYhrSizs2T4UYV92uuGKx0HBunTEeDh0Uqy8E3ctSmTSVFUwEFTNvkieqQpaIOr0Oh5B/s4096/pekonitaimen.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3072" data-original-width="4096" height="436" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhXUxg-ZmCHJRDYfJU4OiTWTne-aLRcpAtlOakXf_jgF-kyTp6Vx35cLWbU6ViFwvEmf3Fi6-EMoEtfOSm_bVxc42KSHBgXRc_fIn14w1oC42WtXuo099ivOoM_SYhrSizs2T4UYV92uuGKx0HBunTEeDh0Uqy8E3ctSmTSVFUwEFTNvkieqQpaIOr0Oh5B/w581-h436/pekonitaimen.jpg" width="581" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, Kranjska Gora, 2023.</td></tr></tbody></table><br /><p><br /></p><p><br /></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Hastings, antaisin aika paljon saadakseni tietää mitä tämän jutun takana on. Siinä piilee jotakin – vannon, että siinä piilee jotakin… Jotakin josta tähän asti olen pystynyt erottamaan vain hämärän kajastuksen.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- <b>Agatha Christie</b>: Lordin kuolema, 1933. <b>Eila Pennasen</b> suomennos 1953.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="font-size: medium;"><b>Ei tarvita</b> </span>Hercule Poirotia huomaamaan kuinka sanoihin piilotetaan uusia merkityksiä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Harmaita aivosoluja sen sijaan tarvitsisin enemmän ymmärtääkseni miksi näin tapahtuu ja miksi sanan uusi merkitys on usein "poliittisempi" kuin sanan aikaisempi merkitys.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tässä taitaa tapahtua yhden "kulttuurin" omiminen toiseen tarkoitukseen.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kielen elävöittäminen on sallittua, kuuluu asiaan. Kielen anastaminen jonkun porukan yksinoikeudeksi, ikään kuin lipuksi barrikadeille, on sekin sallittua ja tavallista.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta sille ei mahda mitään, että kliseinä leviävät uusmerkitykset ärsyttävät.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Miksi?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Miksipä ei?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="font-size: medium;"><b>Jokunen vuosi sitten</b></span> tutkijat, poliitikot ja jopa bloggaajat määrittelivät milloin olivat ”mukavuusaluellaan” ja milloin eivät. Itse en tuota ilmaisua suostunut käyttämään, ehken oikein tiennyt missä mukavuusalueeni sijaitsee tai sitten olin jatkuvasti eksyksissä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tänään kaikki ”sanoittavat” jotakin. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kun sanoituksia rustasivat takavuosina <b>Repe Helismaa</b>, <b>Saukki</b>, <b>Junnu Vainio</b> ja <b>Vexi Salmi</b>, niin nyt presidenttiehdokkaat sanoittavat jotakin ja heidän sanoituksiaan arvioivat asiantuntijat yrittävät tv-studiossa kertoa miltä tämän tai tuon ehdokkaan sanoitus tuntuu, onko se vakuuttavaa vai jotakin aivan muuta.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Asiantuntijoista varsinkin <b>Johanna Vuorelma</b> on poliitikkojen sanoituksista täpinöissä. Joka kolmannessa lauseessaan hän toteaa presidenttiehdokkaan <i>sanoittavan</i> jotakin. Mutta myös poliitikot panevat parastaan. Kun <b>Olli Rehn</b> oli tentittävänä, hän totesi että ” jos sanoittaisin tämän…”. Toinen ehdokas, <b>Jutta Urpilainen</b> kirjoitti Hesarin Muumi-esseessään näin: ”Politiikassa ajatukset on sanoitettava. Siksi olen kampanjassani kuvannut eetostani voimaannuttavan vapauden ’sinä kelpaat’ ja yhteisöllisen lupauksen ’ketään ei jätetä’ välisenä dynamiikkana.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Urpilainen johdattaakin meidät ”sanoittamisen” lähteille.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Eivätkö nämä <i>sanoittajat</i> olekin yleensä feministisiä tutkijoita ja aktivisteja, wokettajia ja canceloijia, jotka kertovat sanoittavansa tunteensa ja oman tilanteensa voimaannuttakseen itsensä – ja astuakseen entisten ”sortajiensa” liikavarpaille?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="font-size: medium;"><b>Mutinat</b></span> pois.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kieli elää elääkseen, muuttuu ja saa uudenlaisia sävyjä, vanha kuosi virkistyy, vähän niin kuin vakosamettihousut palaavat muotiin tänä vuonna.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Olen itse ymmärtänyt ”sanoittamiselle” samaa mitä <i>Nykysuomen sanakirja </i>sen kertoo tarkoittavan: ”Sanoittaa: sepittää sanat (sävelmään), varustaa sanoilla. Ajanvietemusiikin sanoittaminen.” Sanakirjan mukaan harvinaisempi merkitys on ”pukea sanoiksi, valita sanat”: ”Sanoituksen puolesta hänelle (Koskenniemelle) on ominaista yksinkertainen luonnollisuus.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Jos siis Urpilaisen lause kirjoitettaisiin vanhemmalla merkitystavalla, se hätkähdyttäisi lukijan: ”Politiikassa ajatukset on sepitettävä.” Yhtä kummalliselta kuulostaisi kun presidenttiehdokas Rehn kertoisi ”sepittävänsä Suomen turvallisuuspolitiikan perusidean niin että…”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta kuten todettua: kieli muuttuu, kehittyy, aikuistuu ja taantuu lapsuuteen. Kielitoimiston nettisanakirja antaakin ”sanoittamiselle” kaksi tasavertaista merkityssisältöä: ”1. sepittää sävelmään sanat. 2. Ilmaista sanoin, pukea sanoiksi, valita sanat.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="font-size: medium;">Niinpä Vantaan 30-päinen</span></b> ”nuorisovaltuusto” sanoittaa suomalaisen ruokakulttuurin uudella tavalla. Se vaatii Helsingin Sanomien (14.1) mukaan, että Vantaan kouluissa ja päiväkodeissa kielletään punaisen lihan tarjoaminen. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Nuorisovaltuusto edellyttää, että punainen liha kielletään ”terveys-, kustannus-, yhdenvertaisuus- ja ilmastoperusteilla”. Yhdenvertaisuudella nuorisovaltuusto tarkoittaa nuoria, jotka eivät vakaumuksensa (mm. uskonnollinen, ekologinen jne.) mukaan saa tai eivät halua syödä punaista lihaa, joten kukaan muukaan ei sitä saa syödä. Yhdenvertaisuus on Vantaalla sanoitettu uudella, "vallankumouksellisella" tavalla.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tässä siis nuotitetaan egoistinen, jopa narsistinen elämäntapa muita ihmisiä koskevaksi ehdottomaksi toimintaohjeeksi. Vähemmistö voimannuttaa itsensä kieltämällä enemmistöltä perinteiset sapuskat.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tämmöiseksi maailmaksi Suomea nyt sanoitetaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Espoolainen kirjailija <b>Joonas Konstig</b> kuvasi Ylen ykköskolumnissaan (15.1) maailman menon sarkastisesti: ”Ihmiset ovat kuitenkin keksineet tavan välittää viisautta eteenpäin kuoleman muurin yli. Se on sivilisaatio, sen instituutiot, tavat, lait, arvot, klassikot ja perinteet… Eli juuri ne asiat, jotka järjettömät aina haluavat kaataa. Maailmanmuuttaja vetää näin mattoa alta mahdollisuudelta, että ihmiskunta järkevöityisi.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> ”Nuori maailmanmuuttaja aloittaa nollasta”, Konstig piruili. ”Hän haluaa että kaikki muutkin aloittavat nollasta. Tyhjälle taululle mahtuu isompi omakuva.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="font-size: medium;"><b>Tutkijat, poliitikot ja maailmanparantajat</b></span> sanoittavat omakuvaansa. Sille täytyy tehdä tilaa. Yhdelle taululle mahtuu vain yksi kuva, yksi ego, yksi sanoitus.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kalaruoat ovat kalaa ja liharuoat lihaa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta kun viime elokuussa tilasin slovenialaisen alppikylän mukavan kotoisassa ravintolassa purotaimenta, sain </span><span style="font-family: verdana;">kokonaisena paistetun </span><span style="font-family: verdana;">taimenen runsaalla pekonisalaatilla kuorrutettuna.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Olipa eksoottinen kokemus! Taimenta ja pekonia poskittain.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Veti sanattomaksi.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Miten tuon kokemuksen sanoittaisi ja nuotittaisi?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> </span> </p><p> </p>Kyösti Salovaarahttp://www.blogger.com/profile/17678948152544873985noreply@blogger.com14tag:blogger.com,1999:blog-6871910981309919827.post-69243928304640433112024-01-11T07:00:00.001+02:002024-01-11T07:00:00.136+02:00 Kuuntelen, vieras <p><span style="color: red; font-family: georgia; font-size: large;"><b><i>[mutta ymmärränkö?]</i></b></span></p><p><br /></p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhYCPFHD8MBuy12B14oeq0J63x2-xJQeuf1UWQ4G8t75qBtxdj4k1ufpX4rcJYe7IaW4lUf5AtN5VQEsnPe8g6rfOLLzLlbOa1fIMXjtL9zjarerTqt5mc9ZZq9N50x95ru6PG7aqqXYrrGmQ55nNmEfIiuaJ0Qv3ur47I7NwhbX148z4TyYCfeGQFeSS6S/s5406/faktafiktio%20a.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3312" data-original-width="5406" height="363" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhYCPFHD8MBuy12B14oeq0J63x2-xJQeuf1UWQ4G8t75qBtxdj4k1ufpX4rcJYe7IaW4lUf5AtN5VQEsnPe8g6rfOLLzLlbOa1fIMXjtL9zjarerTqt5mc9ZZq9N50x95ru6PG7aqqXYrrGmQ55nNmEfIiuaJ0Qv3ur47I7NwhbX148z4TyYCfeGQFeSS6S/w592-h363/faktafiktio%20a.jpg" width="592" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2024.</td></tr></tbody></table><br /><p><br /></p><p><br /></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Jossakin tässä maailmassa.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> Teille tutussa kaupungissa.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> Ehkä teidän naapurustossanne...</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- <b>Sebastian Fitzek</b>: Unissakävelijä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: x-large;"><b><i><u>K</u></i></b></span>umpaa on helpompi ymmärtää: konkreettista ympäristöä vai kirjoitettuja lauseita?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Lannistunut vastaa: ei kumpaakaan!</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Viisastelija vakuuttaa: molempia!</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> En lannistu enkä viisastele.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> No, mistäpä minä itseni tuntisin?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: x-large;"><b><i><u>H</u></i></b></span>yllyköllä, oven vieressä, sisältä katsoen oikealla, on kaikenlaisia elämän tilpehöörejä. Onko niiden asettelulla jokin tarkoitus, en pysty kertomaan. Mutta ne liittyvät monella tavalla elämääni, konkreettiseen ja fiktiiviseen.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Sillä tavallahan esineitä ja kuvia asetellaan näkyviin.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> <b>Tuomas Anhavaa </b>mukaillen voisin kysyä: Näen, vieras, ihmetellen. Ja jatkaa: ymmärränkö mitä näen?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ihminen adaptoituu ympäristöönsä niin ettei oikeastaan näe eikä kuule, vaikka on näkevinään ja kuulevinaan. Tutut esineet, kuvat, kadut ja paikat, talot ja puistot ohittaa ikään kuin ne olisivat kokonaisuus, jonka osia ei enää tarvitse analysoida, joiden merkityksiä ei tarvitse miettiä, joiden viesteistä ei tarvitse välittää.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kun kuuntelee, pitäisi myös kuulla. Kun katselee, pitäisi myös nähdä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: x-large;"><b><i><u>K</u></i></b></span>aikkeen turtuu, myös siihen mikä on loistavaa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Muistan kuinka kauan sitten hyvä ystäväni <b>Unto</b> hätkähdytti minut opastamalla <b>Tapio Rautavaaran</b> iskelmän aitoon ja yllättävän yhteiskunnalliseen säkeeseen. Olin siihin asti tympääntynyt Rautavaaraan tämän laulaessa maneerillaan ”juokse sinä humma / kun taivas on niin tumma…”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Pikkupojasta lähtien olin kuullut humma-laulua veivattavan, enkä enää kuunnellut mitä siinä sanottiin, kuulin vain Rautavaaran ja melodian, en sitä mitä Rautavaara sanoi.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Sitten ystäväni selitti, että laulusta löytyy arkipäivän elämän realistinen kuvaus: ”Voi, kuinka pieninä palasina onkaan / mun leipäni maailmalla.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Hevosen hilpeä juoksu muuttui metaforaksi, tummaksi ja kipeäksi.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: x-large;"><b><i><u>R</u></i></b></span>unon lukeminen, laulun kuunteleminen on usein hankalaa. Miten runoa tulisi lukea? Onko oleellista se mitä siinä lukee vai se mitä siinä ei sanota?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Esimerkiksi <b>Jean-Paul Sartre</b> suhtautui runoihin kriittisesti, koska niistä ei saa selvää ja pahimmillaan ne pyrkivät tuhoamaan kielen. Sartre sanoi: ”Runoilijat eivät puhu; he eivät liioin ole vaiti: he ovat muuta.” (Sartre: <i>Mitä kirjallisuus on?</i>)</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Eivät puhu, eivät vaikene. Ovat muuta.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mitä muuta sanoilla voi ilmaista kuin sitä mitä niissä näytään ilmaisevan?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Sartren maanmies <b>Georges Bataille</b> pani vielä paremmaksi: ”Vaikka runollinen kuva johdattaisi tunnetusta tuntemattomaan, se pitää edelleen kiinni tunnetusta, josta se saa muotonsa.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Toisin kuin Sartre Bataille tuntui nauttivan siitä, että runoilija särkee kielen, tai paremminkin ilmaisee kielellä jotakin, mitä ei ole olemassa. Runous johtaa tiedetystä tuntemattomaan, Bataille kirjoitti. ”Se voi tehdä jotain, mitä maalaistyttö tai tallipoika eivät, nimittäin luoda voihevosen. Näin se tuo eteemme jotain, mitä ei voi tietää. Heti kun olen lausunut sanan ’voihevonen’, mieleni täyttyy tutuista hevosten ja voin mielikuvista, mutta ne tulevat mieleeni vain, jotta ne voisivat kuolla.” (Bataille: <i>Sisäinen kokemus</i>.)</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Onko niin että kirjoitettu runo kertoessaan konkreettisesta tuhoaa sen?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: x-large;"><b><i><u>V</u></i></b></span>uonna 2006 julkaistiin <b>Vesa-Matti Loirin</b> albumi <i>Ivalo</i>. Levyllä Loiri lauloi yksinkertaisesti, ilman maneereja, melkein lausuen tunnettuja rockkappaleita <b>Hannu Pikkaraisen</b> sovittamana.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Loirin tulkitsemana suomalainen rocklyriikka esitti loistoa, jota en ollut aikaisemmin huomannut, tajunnut, ymmärtänyt, kuullut.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Levyllä on kaksi kappaletta joista en pääse eroon. Toinen ”romanttinen”, toinen ”kauhea” ja molemmissa on mysteeriä, jota jaksaa ihmetellä vaikka sitä ei pysty ratkaisemaan eikä oikeastaan selittämään.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tarkoitan alkujaan <b>Tehosekoittimen</b> laulua <i>Hetken tie on kevyt</i> (2001) ja <b>Miljoonasateen</b> runollista kauhukertomusta <i>Olkinainen</i> (1988).</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: x-large;"><b><i><u>J</u></i></b></span>o <b>Otto Grundströmin</b> <i>Hetken tien</i> (sävellys <b>Matti Mikkolan</b>) ensimmäiset säkeet saattavat kuuntelijan ymmälleen: ”Mä tunnen sinut pikkusisko / vaikka vasta kohdattiin.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Laulun kertoja tunnustaa maanneensa usein samanlaisen pikkusiskon kanssa sängyssä , tosin ”monin kasvoin”. Pikkusiskon rinnoilla on takkuiset hiukset, aamyön utu silmissään.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ovatko kaikki kohdatut naiset laulajalle ”pikkusiskoja”? Ja jos ovat, niin miksi?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta koskettavinta on yksinäisten kohtaaminen: ”Kun yössä yksin vaeltaa / Voi kaltaisensa kohdata / Ja hetken tie on kevyt kaksin kulkea / Ei etäisyys, ei vuodetkaan / Ei mikään meitä erota / Kun hetken vain sut pitää sain ja unohtaa.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Miksi tuo iskee melkein polvilleen?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Olenko joskus vaeltanut yksin yössä ja etsinyt? Kaipaanko jotakin menneestä, tietäen sen saavuttamattomuuden?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Vai tunnistanko tuossa ihmisen elämän suuremman yksinäisyyden ja yhteisyyden kosketuksen?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Grundströmin runo on romanttinen, tutuista sanoista kirjoitettu uusi tuntematon.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: x-large;"><b><i><u>S</u></i></b></span>itä vastoin <b>Heikki Salon</b> tarinallinen laulu <i>Olkinainen </i>(sävellys <b>Matti Nurro</b>) on kaikkea muuta kuin romanttinen kertomus yksinäisestä miehestä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Runon alussa mies kertoo kirjoittavansa naiselle, joka on lähtenyt pois ja jota mies kaipaa. On pimeä yö, sade lyö ikkunaan, pelottavat varjot heilahtavat.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mies kertoo rakentaneensa oljista naisen ”kun sinä et tullutkaan / sua kaipasin niin paljon / enkä jaksanut odottaa”. Olkinainen syntyi lyhteistä ja naisen parhaista vaatteista, köydenpätkistä tuli peruukki ja lantuista rinnat.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Sitten mies nukahti sänkyynsä olkinainen vierellään.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kunnes herää naisen nauruun ja kauheaan pelkoon, vaikka sanookin ettei ole synkkämielinen:</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> <i>Ja nyt olkinainen tanssii</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> navetan katolla</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> Sylissä vaatteen riekaleita</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> ja pää kainalossa</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> Olkinainen, olkinainen</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> nauraa ja huhuilee</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> ja paidan helman alta pilkottaa</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> musta kieli viikatteen.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="color: red; font-size: x-large;"><i><u>S</u></i></span></b>ateen vihmoessa ikkunaan pelästynyt mies lähtee ulos, jalanjälkiin kasvaa koiran hampaita ja männyn neulaset kirkuu. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mies lähtee etsimään kuokkaa. Hän hakee bensaa kanisteriin.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> ”Joko minä tai olkinainen / olen ymmärtänyt niin.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mitä hän aikoo?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Polttaa navetan katolla tanssivan päättömän olkinaisen? Vai itsensä?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Pelon ja kauhun mysteeri jää auki kuin sateen pieksemän metsän salaisuudet. Eivätkä ihmiset kohtaa tässä runossa toisiaan, eivät niin romanttisen haikeasti kuin Grundströmin laulussa <i>Hetken tie on kevyt</i>.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: x-large;"><b><i><u>R</u></i></b></span>unoja luetaan monella tavalla.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Siksi ne vaivasivat Sartrea. Monimielisyys ei ole edistyksellistä, hän ajatteli. Kieltä ei saa tuhota, vaan sillä pitää sitoutua.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> ”Tuskan huuto on sen tuskan merkki, joka huudon aiheuttaa”, Sartre sanoi. ”Mutta laulu tuskasta on sekä itse tuska että samanaikaisesti jotakin muuta kuin tuska.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kun kuuntelen Vesa-Matti Loirin tulkitsemana Otto Grundströmin runon <a href="https://www.youtube.com/watch?v=fdoIKeIPMik" target="_blank"><b><i><span style="color: #2b00fe;">Hetken tie on kevyt</span></i> </b></a> ja Heikki Salon tarinan<b> <i><a href="https://www.youtube.com/watch?v=AxYRV7wqqrs" target="_blank"><span style="color: #2b00fe;">Olkinainen</span></a></i></b>, ymmärrän pakenevana välähdyksenä mitä Sartre tarkoitti ja mitä Bataille yritti sanoa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta hetki menee ohi. Sen muisto säilyy. Palaa sitten tykö.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> </span> </p><p> <table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiIbLooxKzZ_3NsmNP2ytoJqQ-GsSUSeglqP89dBjiL64t2DawIkhvq8VC-wygIbtLLGO5bw7LF2tqruLYrpqbelU9k1GBOBxd630vSOUovkJ3djPq06sxWYP4cloigYroXZTEq9VySE-oGn3qg6c14jIrwRf2DNyPaYt5RLYBX1Jn1XJhAWcK48Rf5Qu9q/s3264/trave.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2448" data-original-width="3264" height="462" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiIbLooxKzZ_3NsmNP2ytoJqQ-GsSUSeglqP89dBjiL64t2DawIkhvq8VC-wygIbtLLGO5bw7LF2tqruLYrpqbelU9k1GBOBxd630vSOUovkJ3djPq06sxWYP4cloigYroXZTEq9VySE-oGn3qg6c14jIrwRf2DNyPaYt5RLYBX1Jn1XJhAWcK48Rf5Qu9q/w616-h462/trave.jpg" width="616" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.</td></tr></tbody></table></p><p> </p>Kyösti Salovaarahttp://www.blogger.com/profile/17678948152544873985noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6871910981309919827.post-4108782441661541712024-01-04T07:00:00.001+02:002024-01-04T07:00:00.311+02:00 Huonoja hyviä <p><span style="font-family: georgia; font-size: large;"><b><i>[ja hyviä huonoja uutisia]</i></b></span></p><p><br /></p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjmIAQf_xerO0A6uscqADiudREmBResrC0_4JJKS3ulgW08doMFtAPAPZuCLTzJQA5GKIcwNl7aBcOaqfhiOHUzu5yfoPz4U8-SaVxHjhXdxtFVgrekYr3rCAR1Ep9x0o7l-QNVzZVFp7dFtnpS5aH__pe-swavf2H1UNujWu8_4izgGDpxzs0FfMA9g-35/s1264/HS%2031.12.2023%20hyv%C3%A4t%20uutiset%202.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="964" data-original-width="1264" height="437" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjmIAQf_xerO0A6uscqADiudREmBResrC0_4JJKS3ulgW08doMFtAPAPZuCLTzJQA5GKIcwNl7aBcOaqfhiOHUzu5yfoPz4U8-SaVxHjhXdxtFVgrekYr3rCAR1Ep9x0o7l-QNVzZVFp7dFtnpS5aH__pe-swavf2H1UNujWu8_4izgGDpxzs0FfMA9g-35/w572-h437/HS%2031.12.2023%20hyv%C3%A4t%20uutiset%202.jpg" width="572" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><br /><i><span style="font-size: medium;">Helsingin Sanomat 31.12.2023</span></i></td></tr></tbody></table><br /><p><br /></p><p><br /></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Maailman jakaminen kahteen selvästi erottuvaan puoliskoon on yksinkertaista ja vaistomaista mutta myös dramaattista, koska se vihjaa konfliktiin, ja me teemme sitä koko ajan, ajattelematta. Journalistit tietävät sen. He esittävät tarinansa kahden vastakkaisen kansan, näkemyksen tai ryhmän konflikteina… Journalistit ovat tarinankertojia.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- Hans Rosling: Faktojen maailma.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Kielteisen tekemiseen meidät on vasta velvoitettu; myönteinen on jo annettu meille.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- Franz Kafka: Mietelmiä synnistä, kärsimyksestä, toivosta ja oikeasta tiestä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="font-size: medium;">Vanhan vuoden</span></b> väistyessä ja uuden pilkottaessa täkin alta media ryhtyi pesemään uutisiaan. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Sillä taitaa vähän omatunto kolkuttaa kun niin monta huonoa uutista on vuoden mittaan tullut painetuksi ja digipöydälle pannuksi.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Sekä Helsingin Sanomat että Yle keräsivät hyviä uutisia vuoden 2023 varrelta. Niitä löytyi.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kyynikot toki väittävät ettei ”hyviä uutisia” ole olemassakaan, koska hyvän kertominen ei ole uutinen. Olemassaolo on hyvää sellaisenaan, kertoopa siitä julkisesti tai ei. Olemassaolevan tilan järkyttäminen on sitä vastoin uutinen, ja koska se järkyttää, se on huono uutinen. Kukapa haluaisi omaa tilaansa järkyttää.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="font-size: medium;">Myönteinen</span></b> on meille annettu, leukaili <b>Franz Kafka</b>. Kielteiseen pitää ryhtyä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Olen joskus lukenut, että negaatio sisältää enemmän informaatiota kuin myönteinen. En tiedä onko noin ja että olenko asian ymmärtänyt oikein.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mediaa seuraamalla niin voisi ajatella, mutta asiassa on toinen puolensa, tuo <b>Hans Roslingin</b> kuvaama ihmisen vaistomainen pyrkimys jakaa maailma kahtia, minuun ja muihin, meihin ja heihin, suomalaisiin ja kiinalaisiin, pitkiin ja pätkiin, lihaviin ja laihoihin, fiksuihin ja tyhmiin ja lopulta jalkapallon kannattajiin ja niihin jotka eivät ymmärrä hyvän urheilun päälle.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> No, jos mennään informaatioon, niin lause ”tänään <i>ei</i> sada vettä” ilmaisee enemmän kuin ylimalkainen ”tänään on poutapäivä”. Tai ainakin se ilmaisee säätilan tarkemmin kuin ”poutapäivä” monenlaista keliä luvatessaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Täsmällinen ilmaisu ei ole epämääräistä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="font-size: medium;">Meillä on uutisista</span></b> ja journalismista sinisilmäinen käsitys. Uskomme että uutinen on aina puolueeton, neutraali kuva jostakin mitä on tapahtunut, jostakin mitä kerrotaan jossakin ajatellun ja puhutun.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Näin tehdessä unohtuu, että uutisen takana on ihminen, journalisti tai naapuri, joka kuulemma näki kun kissa juoksi puuhun.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta niin kuin Rosling sanoo ja kokemuksesta tietää, journalismi kertoo tarinoita, joissa pitää olla draamaa. Ja draama syntyy binaarisesta ajattelusta, konfliktien kuvaamisesta, niiden etsimisestä kissojen ja koirien avulla.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Olemme lukeneet laatulehti New York Timesin hermostuneen huomatessaan, että tekoälyohjelmalle on ”opetettu” lupaa kysymättä miljoonia rivejä lehden artikkelimateriaalia. Moinen tietysti loukkaa ja varsinkin riistää lehden henkistä pääomaa, jota se on kerännyt vuosikymmeniä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Jokin aika sitten olin lukevinani (en muista mistä, anteeksi), että kun tekoälyohjelmalle esitettiin yhteiskunnallisia kysymyksiä, sen vastaukset olivat selkeästi vasemmistolaisia. Kyynikko kysyy: mistä se oli oppinut vasemmistolaiseksi? </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kyynikko vastaa itselleen: lukemalla laatulehtiä!</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhClQi5VKkuHLGzczrD2h7qyhJwOixmFvPIMhBFZtlLSaeKj8Vtj6PfLe3HMNa3aU4U1VE75HHFXCPoTztFj85QzLAMJ4ZHW0x33xxHWAegz6vI2Ffay_8QWxZ86C8NhdPBREvMKzBeML1OavB9AFYHtjit54ibzRyHdv5caxz7BtpWeeRM3IASZ0T8A4jy/s1087/HS%2029.12.2023%20el%C3%A4kkeet%20%202.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="306" data-original-width="1087" height="157" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhClQi5VKkuHLGzczrD2h7qyhJwOixmFvPIMhBFZtlLSaeKj8Vtj6PfLe3HMNa3aU4U1VE75HHFXCPoTztFj85QzLAMJ4ZHW0x33xxHWAegz6vI2Ffay_8QWxZ86C8NhdPBREvMKzBeML1OavB9AFYHtjit54ibzRyHdv5caxz7BtpWeeRM3IASZ0T8A4jy/w557-h157/HS%2029.12.2023%20el%C3%A4kkeet%20%202.jpg" width="557" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><br /><i><span style="font-size: medium;">HS nettilehti 29.12.2023</span></i></td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjNTkbk_BKyubTZlpDdqAWrYmIGj1S-5uqX1IysxjcdylFDLDeK2sc2Gb_Azt5IPt6LVyl-tvO2AtdWhBoPxyYPP65EIwuQV2Hs_xWji2NvKmufZdATwoGTUeP7TvT_vUTTkddVmTHnuukHI2tVZjoTk6641C0TbXi6n_jwr_zee1PDtzn4_Ken2ghQ3GWn/s1525/HS%2030.12.2023%20el%C3%A4kkeet%20printiss%C3%A4%20%202.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="443" data-original-width="1525" height="166" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjNTkbk_BKyubTZlpDdqAWrYmIGj1S-5uqX1IysxjcdylFDLDeK2sc2Gb_Azt5IPt6LVyl-tvO2AtdWhBoPxyYPP65EIwuQV2Hs_xWji2NvKmufZdATwoGTUeP7TvT_vUTTkddVmTHnuukHI2tVZjoTk6641C0TbXi6n_jwr_zee1PDtzn4_Ken2ghQ3GWn/w569-h166/HS%2030.12.2023%20el%C3%A4kkeet%20printiss%C3%A4%20%202.jpg" width="569" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><br /><i><span style="font-size: medium;">HS printtilehti 30.12.2023</span></i></td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="font-size: medium;">Kun uutinen kertoo</span></b> jotakin, myös ilmaisulla on merkitystä. Uutisen muotoa ei voi täysin erottaa sen sisällöstä, substanssista. Muoto on myös sisältöä. Sanojen valinta ei ole puolueetonta, koska puolueettomia lauseita on vähän, jos lainkaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Otan konkreettisen esimerkin.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Viime perjantaina Helsingin Sanomat julkaisi nettilehdessään taloustoimittaja <b>Alex af Heurlinin</b> uutisartikkelin työeläkkeiden vuodelle 2024 tulevista korotuksista. Netissä artikkeli otsikoitiin raflaavasti: <i>Eläkkeiden ostovoima kasvaa ensi vuonna kohisten</i>.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Seuraavana päivänä sama artikkeli julkaistiin printtilehdessä otsikolla <i>Eläkkeiden ostovoima kasvaa ensi vuonna tuntuvasti</i>.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Netissä uutisjournalismi korosti vastakkainasettelua palkansaajat (joiden ansiot eivät kasva kohisten) vs. eläkeläiset, joilla menee liiankin hyvin.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Printtilehdessä pantiin sordinoa otsikointiin kenties - jos salaliittoteoriaa haluaisi viljellä - siksi että nettiä lukevat nuoret (työssäkäyvät) ja printtiä vanhat (eläkeläiset). Haluttiin olla mielin kielin molemmille ryhmille.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta oleellisinta on, että itse artikkelissa Alex af Heurlin kertoi kokonaan toisenlaisen tarinan, eli sen kuinka eläkkeiden ostovoima laski pitkän aikaa ja vasta nyt inflaatiokorjauksen myötä saavutetaan monta vuotta sitten vallinnut ostovoiman taso.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> ”Ensi vuodesta on tulossa siis suhteellisesti hyvä eläkkeensaajille”, Alex af Heurlin kirjoitti. ”Eläkeläisten ostovoiman kehityksessä ei ole kuitenkaan hurraamista, jos tarkastelee asiaa neljän viime vuoden ajalta. Veronmaksajain keskusliiton laskelmien mukaan ainoastaan pienituloisimpien eläkeläisten ostovoima on noussut oleellisesti vuoden 2019 jälkeen. Pienituloisten, alle tuhat euroa kuukaudessa tienaavien ostovoima on ensi vuonna arviolta 4,5 prosenttia suurempi kuin vuonna 2019. Keskituloisilla ja suurituloisilla eläkeläisillä ostovoima noussee ensi vuonna käytännössä 2019 tasolle. Eläkeläisten ostovoima notkahti varsinkin vuonna 2022. Indeksitarkistukset jäivät tuolloin maltillisiksi, koska ne tehtiin vuoden 2021 maltillisten inflaatiolukemien perusteella.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kenen pussiin Hesarin toimitus arveli pelaavansa vääristellessään otsikoinnilla af Heurlinin asiallisen ja neutraalin artikkelin substanssia?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="font-size: medium;">Uutiset </span></b>ovat uutisia ja kelit myös. Pipo päässä ei parane kävellä paljain jaloin.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Eilen keskiviikkona kerrottiin, että Ruotsissa mitattiin kovempia pakkasia kuin Suomessa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Onko Ruotsi taas Suomea parempi?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Vai onko <i>se</i> hyvä uutinen, että Suomessa on lämpimämpää?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Voiko pakkasuutisen kokea myönteisenä tai kielteisenä?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Jos voi, onko se hyvä huono uutinen vai huono hyvä?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi5CaNuuabwsDitN8J5X3tS3Fxb3r6yYvtWWYAqtCy52stPi2RyJ9-cyZLMZARPm0JUgXYVUth2TnaC4aHeoM8Ioq9a9I3yZDIlNn6COd13cGOXNofrS_zP_RgIyK8a2WNtc1MHfyMnOpLMhbOR-UxoOhC22pll4aO2IgBzCM7fVeW09whRzO4H9hbppT8m/s5472/talvip%C3%A4iv%C3%A4n%C3%A4.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3648" data-original-width="5472" height="403" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi5CaNuuabwsDitN8J5X3tS3Fxb3r6yYvtWWYAqtCy52stPi2RyJ9-cyZLMZARPm0JUgXYVUth2TnaC4aHeoM8Ioq9a9I3yZDIlNn6COd13cGOXNofrS_zP_RgIyK8a2WNtc1MHfyMnOpLMhbOR-UxoOhC22pll4aO2IgBzCM7fVeW09whRzO4H9hbppT8m/w605-h403/talvip%C3%A4iv%C3%A4n%C3%A4.jpg" width="605" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 1.1.2024.<br /><br /><i>Kireän pakkasen panema suomalainen maisema -<br />hyvä vai huono uutinen?</i></td></tr></tbody></table><span style="font-family: verdana;"> </span> </p>Kyösti Salovaarahttp://www.blogger.com/profile/17678948152544873985noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-6871910981309919827.post-68572899329220967412023-12-28T07:00:00.001+02:002023-12-28T07:00:00.363+02:00Sininen hetki<p><span style="color: #2b00fe; font-family: georgia; font-size: x-large;"><b><i>[välitilassa]</i></b></span></p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEip8gvjTp8jwTo4Y-Xs2LIHjLrHdudlqjwmgWJyD0cAoSsax9G09-Hq5Kstpyh4ZrDyjGognIT8_wMec3bhwGmUxN1bl1PxXb4HH-WztqN8U8aLGAJgdO6F3V_jY4kh7z4d-2FIHcwh1jT5qtfUXNtasmxEvWg7MzZ4ljS1DVm5LycyvyXB8YDyJk-YWv64/s5357/soutaja%20ac.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2896" data-original-width="5357" height="328" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEip8gvjTp8jwTo4Y-Xs2LIHjLrHdudlqjwmgWJyD0cAoSsax9G09-Hq5Kstpyh4ZrDyjGognIT8_wMec3bhwGmUxN1bl1PxXb4HH-WztqN8U8aLGAJgdO6F3V_jY4kh7z4d-2FIHcwh1jT5qtfUXNtasmxEvWg7MzZ4ljS1DVm5LycyvyXB8YDyJk-YWv64/w605-h328/soutaja%20ac.jpg" width="605" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.</td></tr></tbody></table><br /><p><br /></p><p><br /></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Chuangtsen mielestä kaikki oliot ovat yhtä,</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>mutta minä sanon: samuudessaan ne ovat erilaiset,</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>saman lain alaisenakin kukin seuraa omaa luontoaan:</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>feeniks on matoa ylväämpi kaikesta huolimatta.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- <b>Po Chü-i</b>: Luen Chuangtsea. Suom. <b>Pertti Nieminen</b>.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: x-large;"><b><i><u>V</u></i></b></span>anha vuosi väistyy, uusi alkaa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mikä siis loppuu?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mikä alkaa?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Et tiedä, turha muuta väittää.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: x-large;"><b><i><u>N</u></i></b></span>umeroita toki riittää.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Yksi ynnä kaksi tekee monta.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta en koskaan ymmärtänyt miksi yliopistolla piti todistaa, että yksi on nollaa suurempi.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kaikkea ei ymmärrä. Riittää kun tekee käskettyä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: x-large;"><b><i><u>O</u></i></b></span>n ollut kaikenlaista, joopa joo.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Rauhatonta siellä sun täällä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kohtuullisesti lunta. Sotakelejä Euroopan rajoilla.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mitä sotamies ajattelee maata pannessaan?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: x-large;"><i><u><b>I</b></u></i></span>han aloin miettiä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Jos 1970-luvulla kirjallisuuden populaarikierre voimaannutti kouluttamattomia ja sivistys vain hyvin oppineita, niin miksi kaikkien käytyä peruskoulun, sivistyksen kierre karttaa koko porukkaa?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kaataako oppi sittenkin ojaan?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: x-large;"><b><i><u>K</u></i></b></span>un aurinko laskee eivätkä tähdet tuiki, maailmassa vallitsee sininen hetki.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Se ei kestä kauaa, vaikka on kauneinta kaikesta.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Realismi tuntee valon ja pimeyden, muu on haihattelua.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: x-large;"><b><i><u>M</u></i></b></span>utta voisiko sininen hetki käydä vertauksesta?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Esimerkiksi juuri tänään kun vuosi kelluu välitilassa, melkein mennyt, melkein alkanut, ei oikein mitään.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tai elämän välitila: takana paljon, edessä… kenties. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mäelle kiipeäminen ei tarkoita, että pääset perille. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: x-large;"><b><i><u>J</u></i></b></span>ospa sininen hetki onkin ihmispolon elämänmittainen kokemus.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Se pitää hyväksyä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> (Mutta mikä minä olen muita opastamaan?)</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> </span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: x-large;"><b><i><u>M</u></i></b></span>itä muuta olet kuin hengen ja molekyylien liikuntaa välitilassa?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: x-large;"><b><i><u>K</u></i></b></span>ohtapuolin presidentti pitää puheen.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Hyvä kansalaiset…</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mitä hän aikoo sanoa, sitä en tiedä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tuskin pysyy äänettömänä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: x-large;"><b><i><u>E</u></i></b></span>räs presidenttiehdokas kehui ettei hänellä peukalo ole keskellä kämmentä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Väitti askartelevansa kaikenlaista. Kotikutoista.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Jos ehdokas olisi sanonut ettei hänellä keskisormi ole keskellä kämmentä, olisimmeko ymmärtäneet yskän?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kirjoitusmiehiä siis.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhJOssy9nE8QZi-ApjyqPbUaHaXseGR8n0XdFY1P48yldSR5SOnMjhdI0cp0vBIqTSn9WBM6kGnLkNd1ndGM74aa5MhlpeIB4xx1jFc8vjnSRk67-0eg7XuaF4cHPJuu9Cceg32kCXUfjz7-EitNfLMiRglLI7fNjfeGL5WvSh93lKTig8YYW5-5OSlYJDB/s5472/puro.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3648" data-original-width="5472" height="370" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhJOssy9nE8QZi-ApjyqPbUaHaXseGR8n0XdFY1P48yldSR5SOnMjhdI0cp0vBIqTSn9WBM6kGnLkNd1ndGM74aa5MhlpeIB4xx1jFc8vjnSRk67-0eg7XuaF4cHPJuu9Cceg32kCXUfjz7-EitNfLMiRglLI7fNjfeGL5WvSh93lKTig8YYW5-5OSlYJDB/w555-h370/puro.jpg" width="555" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.</td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: x-large;"><i><b><u>V</u></b></i></span>alon ja pimeän välitilassa pitää juosta lujaa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta ei se riitä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Einsteinin mielestä valoa ei saa kiinni vaikka ajaisi parran pois ja laittaisi lenkkarit jalkaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: x-large;"><b><i><u>H</u></i></b></span>uvittavinta on maailman tila, se surkea.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kauheus ei naurata vaan kafkamaisuus.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Muuan kirjoittaja muisteli, kuinka kommunistit kielsivät Tš</span><span style="font-family: verdana;">ekkoslovakiassa Kafkan kirjat. Pelkäsivät että ne kertovat kafkamaisuudessaan toden.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Niin kuin kertoivat. Totalitarismi pelkää totuuden paljastajia.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Nyt uusvalveutuneet liberaalit kieltävät.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> (Ai liberaalit? Saako nauraa?)</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: x-large;"><b><i><u>S</u></i></b></span>ininen hetki jää väliin. Siitä täytyy pitää kiinni kaksin käsin.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Se tulee aina uudestaan ja kirpoaa sormista.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Seuraavana päivänä päätän: nyt en hellitä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Turha toivo.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: x-large;"><b><i><u>J</u></i></b></span>os olisin vahva lintu, lentäisin aurinkoon.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta pitää tyytyä vähempään.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Pimeä harmittaa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Lentolippuja toki kaupataan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: x-large;"><b><i><u>H</u></i></b></span>elppo tehtävä:</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Lisää lukuun 2023 yksi.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mitä sait tulokseksi?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Älä usko kaikkea mitä kirjoitetaan. Mutta matematiikka ei valehtele.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kuvia ei kannata kumartaa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: x-large;"><b><i><u>H</u></i></b></span>ieman vaikeampaa:</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Vähennä luvusta 2024 yksi.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Pystytkö kertomaan mitä tapahtui? Meillä ja toisaalla.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Jos pystyt, miksi vaikenet?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: x-large;"><b><i><u>J</u></i></b></span>os kaikki olisivat samanlaisia, meitä olisi vain yksi.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Niinhän meitä onkin, maailmanparantajat väittävät.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Menen piiloon ollakseni erilainen.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Vaikka tiedän että ne löytävät. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: x-large;"><b><i><u>U</u></i></b></span>usi vuosi ei ole vanha.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Paljon enempää en kehtaa sanoa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Taisin jo liioitella.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Anteeksi.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe;"><b><span style="font-size: x-large;"><i><u>S</u></i></span>iniset hetket</b></span> ovat yhteisiä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Vähän aikaa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Toisinaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> 2023 / 2024.</span></p><p> </p><p> </p><p></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjTfeXtwnT8p4uoQpTgu0pkyy6CbA923iizOUEBYS4fuzM7-JURBRb5hUJ75jwAUdeq3EaqZaXs2GSoutShQ2wgKXingFxm6SE2tvNW6KYaD-9Ii7MKAaP9opCCfOb6yCuPCdZkBaqZpEDD0OLzISZ3D74CdLXf6NUEoIW_zWwDVa4p7M_Hppi54uncMe2N/s2726/rungot.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1397" data-original-width="2726" height="311" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjTfeXtwnT8p4uoQpTgu0pkyy6CbA923iizOUEBYS4fuzM7-JURBRb5hUJ75jwAUdeq3EaqZaXs2GSoutShQ2wgKXingFxm6SE2tvNW6KYaD-9Ii7MKAaP9opCCfOb6yCuPCdZkBaqZpEDD0OLzISZ3D74CdLXf6NUEoIW_zWwDVa4p7M_Hppi54uncMe2N/w606-h311/rungot.jpg" width="606" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.</td></tr></tbody></table><br /><p></p><p> </p><p> </p>Kyösti Salovaarahttp://www.blogger.com/profile/17678948152544873985noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-6871910981309919827.post-63074294601294848232023-12-21T07:00:00.001+02:002023-12-21T07:00:00.144+02:00 Joku sanoi<p><span style="color: #2b00fe; font-family: georgia; font-size: x-large;"><b><i> [jotain jossain]</i></b></span></p><p><br /></p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgWNqdl3Fj4QpkhnJJC2PFOcAt5s0VYOjFAIqvNl_eE7gg8dDbvxFDKXx_rHK3693eaKNHCB7i9HfHQQuutw9i1cSUhBQ2G2gef9It4yy6FxVR8nis5i9iu_oi4QmlRJYbethzbLmW209lgXNoIVYRXzVGCeibgUH1cvTlludjIBUsn2JzVYAwjcKdrkw7B/s4096/lumiaskeleet%202.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3072" data-original-width="4096" height="407" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgWNqdl3Fj4QpkhnJJC2PFOcAt5s0VYOjFAIqvNl_eE7gg8dDbvxFDKXx_rHK3693eaKNHCB7i9HfHQQuutw9i1cSUhBQ2G2gef9It4yy6FxVR8nis5i9iu_oi4QmlRJYbethzbLmW209lgXNoIVYRXzVGCeibgUH1cvTlludjIBUsn2JzVYAwjcKdrkw7B/w543-h407/lumiaskeleet%202.jpg" width="543" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.</td></tr></tbody></table><br /><p><br /></p><p><br /></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Kaksi elämänalun tehtävää: Supista piiriäsi yhä ahtaammaksi ja käy yhä uudelleen tarkastamassa, ettet vain piileskele jossakin piirisi ulkopuolella.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>…</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Mikä onni on käsittää, että maa jolla seisot, ei voi olla niitä kahta jalkaa laajempi, jotka peittävät sen.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- <b>Franz Kafka</b></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="color: #2b00fe; font-family: verdana; font-size: x-large;"><b><i><u>J</u></i></b></span><span style="font-family: verdana;">oopa joo - jossain joku sanoi jotain.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Olen tätä miettinyt aikaisemminkin. Viime viikolla taisin ihmetellä ajatusten alkuperää.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kuka puhuu kun joku puhuu?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Onko se katu niin kuin eräässä <b>James Baldwinin</b> romaanissa vai metsä niin kuin suomalaiset nykyään pyrkivät fiktiossa kertomaan?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Maa ja taivas kohtaavat äänekkäästi?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Hölötetään, jupistaan, nauretaan kun käpy tippuu päähän.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kannattaa kuitenkin varoa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ettei eksy omilta jalanjäljitään.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: x-large;"><b><i><u>A</u></i></b></span>jetaan kohti pohjoista.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Jossain napapiirin tienoilla tulee vastaan busseja, joiden ”linjakilvessä” lukee Canterbury.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mieleen tulee tietysti Canterburyn tarinat, heiveröinen aavistus riehakkaasta.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tunturiin päästyä puretaan tavarat autosta. Kiirehditään syömään.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Onko keittiö auki? Kysytään tunturin laskettelurinteen alapuolella sijaitsevassa ravintolassa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> On auki, ravintolassa sanotaan, mutta kohta alkaa yksityistilaisuus.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ehtiikö syödä pizzat?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> No ehtii, kunhan ette jää </span><span style="font-family: verdana;">aterioimaan </span><span style="font-family: verdana;">pitkän kaavan mukaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> On vilkasta näin joulun aikaan?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Joo, kohta tänne tulee Canterbury-matkanjärjestäjän brittiseurue, 130 henkilöä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Pizzaa syödessä ravintola alkaa täyttyä brittiperheillä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Wikipedia kertoo, että <b>Geoffrey Chaucerin</b> runomuotoisissa keskiaikaisissa tarinoissa lontoolaisessa kapakassa päätetään yks’kaks lähteä pyhiinvaellukselle Canterburyyn. Matkalla kerrotaan tarinoita.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ovatko englantilaiset lapsiperheet ”pyhiinvaelluksella” suomalaisessa tunturimaisemassa?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Pizzan jälkeen ulos tuuliseen pakkasilmaan. Hetkeä myöhemmin taivaalla roikkuu revontulien häntiä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Joku saattaa tuntea pyhän hetken taivaalle katsoessan. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Jossain.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: x-large;"><b><i><u>T</u></i></b></span>ieteestäkin kuulee talvisia tarinoita.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Korjaan: kuulee tositarinoita.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Joku on Englannissa tutkinut porojen näkökykyä. Kertoi Tekniikan Maailma 19.12.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Yllättävä tulos saatiin. Porojen silmä on evoluution myötä kehittynyt kaamokseen sopivaksi. Sen valoa heijastava silmä muistuttaa kissan silmää. Se näkee hämärässä. Kesällä poron silmä loistaa keltaisena, talvella sinisenä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta estetiikka ei ole tärkeää. Vaan se että poro näkee hämärässä ultraviolettina hohkaavan jäkälän. Näin se löytää helpommin ruokansa lumen keskeltä. Ei tarvitse samoilla sattumanvaraisesti.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Hieno tositarina. Sinisenä loistavat silmät kaamoksen valkoisessa hämyssä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgtg8xidHNlNDyKUMCJnay-TWuG7YxeHqVv76vARz4ti5zOoaLeikIHL88Jt74YcQVw_yu3gIpAN_uWiKdfdgUbmHh7VaKoNxGIl6k6hq-bRFyT0SSFy_I8lRidnz4GM5BmL4GscEJKcScNADrXTNReYerU-BnjsK-nxH3GBA23mC6FHkk0hN3gcbcA6CLt/s4060/lausekirja%20a.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3120" data-original-width="4060" height="371" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgtg8xidHNlNDyKUMCJnay-TWuG7YxeHqVv76vARz4ti5zOoaLeikIHL88Jt74YcQVw_yu3gIpAN_uWiKdfdgUbmHh7VaKoNxGIl6k6hq-bRFyT0SSFy_I8lRidnz4GM5BmL4GscEJKcScNADrXTNReYerU-BnjsK-nxH3GBA23mC6FHkk0hN3gcbcA6CLt/w483-h371/lausekirja%20a.jpg" width="483" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.<br /><br /><i>Lukijoita arvostava<br /><b> Robert Galbraith </b>(oik. J. K. Rowling)<br />viettelee tarinaan ja sen merkityksiin.<br />Kuolema kintereillä, Otava 2023, 957 s.</i></td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: x-large;"><b><i><u>E</u></i></b></span>ntä kirjallisuus? Kaamosta vai etelän loputonta valoa?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Elämä on yhteensattumien salaliitto, kerrotaan <b>Milan Kunderan</b> sanoneen. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kun kirjailija kirjoittaa romaanin, sitä kai on tarkoitus lukea. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Onko?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Onko tarkoitus, että lukija ymmärtää mitä lukee? Siis omalla tavallaan, omassa tajunnassaan, omassa mielen maisemassaan. En voi lukea samalla tavalla kuin sinä, enkä edes niin kuin <b>Hentun Liisa</b>.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta joku kirjailija jossain tekee lukemisen vaikeaksi. Melkein mahdottomaksi. Lukematonta romaania ei ole olemassa, loppujen lopuksi, paitsi jos se on tarkoitus, pysyä lukemattomana.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Voiko olla toisin?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ainakin Helsingin Sanomien <b>Pekka Torvinen</b> väitti että voi olla kirjoittaessaan joulukuun 10. päivänä Nobel-palkitun <b>Jon Fossen</b> 800-sivuisesta romaanista <i>Septologia</i>, jossa on vain yksi pitkä virke, ilman pisteitä ja vailla kappalejakoa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Torvinen hehkutti täpinöissään, että ”Jon Fossen hidas proosa paljastaa sanoillaan jotain, mistä ei voi sanoa mitään, mutta ehkä silti kirjoittaa.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Miten voi sanoa sanomatta? Kirjoittaa </span><span style="font-family: verdana;">sanomattomia</span><span style="font-family: verdana;"> sanoja?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Monet Torvisen artikkelin lukeneet olivat toista mieltä. Minäkin olen. Joku sanoi lukevansa mieluummin <b>Ernest Hemingwayn</b> lauseita. Niissä pisteet ja pilkut ovat kohdillaan. Itse asiassa Hemingway sanoo niukalla kielellään paljon. Enemmän kuin Fosse?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tunnustan tunturin juurella: jos huomaan että romaanissa on sivun mittaisia kappaleita - tai pidempiä - jätän romaanin suosiolla väliin. Miksi kiusaisi itseään? Miksi suostua kirjailijan harrastamaan kielellä kiduttamiseen? Kielellä jota ei huvita, jaksa, kiinnosta lukea? Masokismilla on rajansa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kiva että antoivat Fosselle Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Eivät antaneet lukijoille. Selkeä kannanotto: älä lue!</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Espanjassa on muuten tehty mielenkiintoinen tutkimus. Sen mukaan paperilta luettu edistää lukutaitoa enemmän kuin digilaitteelta.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Hesarissakin tämä pantiin merkille. Lehden haastattelema asiantuntija esitti kutkuttavan huomion: ”Luetun ymmärtämisen taito saattaa... kärsiä myös äänikirjoja kuluttamalla, koska kuuntelija ei näe esimerkiksi kappalevaihtoja ja välimerkkejä, jotka huomaamatta auttavat hahmottamaan tekstin merkityksiä.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kun kirjailija - joku <b>James Joyce</b>, joku<b> Volter Kilpi</b> tai joku Jon Fosse - jättää kappalejaon tekemättä ja on kirjoittaakseen pelkkää tajunnansanavirtaa, tajuaako hän itse tekstinsä merkityksiä? </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Lukijasta puhumattakaan!</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: x-large;"><b><i><u>N</u></i></b></span>iinpä niin.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Huomenna talvipäivä seisahtaa hetkeksi.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Sitten valo lisääntyy. Vähitellen.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Pyhän tunne valtaa mielen.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Lauseet lyhenevät, ajatus pitenee. Kun virkkeet paisuvat, ajatus karkaa kylmään avaruuteen. Tai pysyy mielen sisässä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> On se kuitenkin - joulu!</span> </p><p><br /></p><p><br /></p><p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiC2frqMald3tz_keDRGjslLDrwxlUic2FRRqvRYNHpArc-dQkfNDcZYnvpWymtL2ZCUjOBmlO0JFPYWoT8cCWfuL96DFmQq3syqdADsjJl1_m9UcdCDjsS-8CI0bEdl4px51NJVo_1SHKaBSmNt8SsTRQABhytSKyiQrqidgi46lMQCtaw2-maCHimcxf9/s4096/revon%20tuli%202.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="4096" data-original-width="3072" height="572" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiC2frqMald3tz_keDRGjslLDrwxlUic2FRRqvRYNHpArc-dQkfNDcZYnvpWymtL2ZCUjOBmlO0JFPYWoT8cCWfuL96DFmQq3syqdADsjJl1_m9UcdCDjsS-8CI0bEdl4px51NJVo_1SHKaBSmNt8SsTRQABhytSKyiQrqidgi46lMQCtaw2-maCHimcxf9/w429-h572/revon%20tuli%202.jpg" width="429" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.</td></tr></tbody></table><br /> </p>Kyösti Salovaarahttp://www.blogger.com/profile/17678948152544873985noreply@blogger.com15tag:blogger.com,1999:blog-6871910981309919827.post-85140752737945868052023-12-14T07:00:00.001+02:002023-12-14T07:00:00.284+02:00Oma tahto ja mielipide<p><span style="color: red; font-family: georgia; font-size: x-large;"><b><i> [vai median tuputtama?]</i></b></span></p><p><br /></p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgKBbCTzbqY4Ag_G2e7Sl1iRAVyLtiqH8VIxk8NX3DSjCJuKMLJMwT2xq2xUwJaaopJHoXc96JxdLsJz98-i5h90cPC2T59caEVoufdG3Z9oLqBBmV5cpCCA9VHgphotkKXxfb4lclc25RjENflWfuDxxvLj5ltKw_P_3aE9NTBEjcbworvFVRcoK-ZxmYX/s3893/joulukatu2%20a.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2261" data-original-width="3893" height="330" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgKBbCTzbqY4Ag_G2e7Sl1iRAVyLtiqH8VIxk8NX3DSjCJuKMLJMwT2xq2xUwJaaopJHoXc96JxdLsJz98-i5h90cPC2T59caEVoufdG3Z9oLqBBmV5cpCCA9VHgphotkKXxfb4lclc25RjENflWfuDxxvLj5ltKw_P_3aE9NTBEjcbworvFVRcoK-ZxmYX/w568-h330/joulukatu2%20a.jpg" width="568" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.<br /><br /><i>Joulu yhdistää mutta ajatteleeko jokainen<br />kadulla kävelijä omia ajatuksiaan?</i></td></tr></tbody></table><br /><p><br /></p><p><br /></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Tahdonvapaus on siinä, ettemme voi tällä hetkellä tietää tulevia tekojamme.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- Ludwig Wittgenstein: Tractatus Locigo-Philosophicus eli Loogis-filosofinen tutkielma, 1922.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Hegelin käsityksen mukaan yksilö ei voi edes tulla tietoiseksi itsestään erillisenä ihmisolentona, elleivät muut ihmisolennot tunnustaisi häntä sellaiseksi… Siitä riippumatta, onko aidosti vapaata tahtoa olemassa, kutakuinkin kaikki ihmiset toimivat <b>ikään kuin</b> se olisi todellisuutta ja arvioivat toisiaan sen perusteella, miten he kykenevät tekemään ratkaisuja, joita he itse pitävät aitoina moraalisina valintoina.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- Francis Fukuyama: Historian loppu ja viimeinen ihminen, 1992.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><br /></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="color: red; font-size: medium;">Joulukadulla</span></b> ihmiset kävelevät toistensa ohi, pysähtyvät, väistävät ja jatkavat matkaa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> He ovat ”yhteisellä” asialla. Joulu ei ole yksilön keksintö. Se ei leviä ilmassa tartuntapisaroina kun kaksi yksilöä kohtaa toisensa. Joulukadulla ihmiset ovat yksilöitä, joille joulu ilmentää kulttuuria ja yhteistä rituaalia päivän lyhentyessä minimiinsä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tietenkin kadulla kulkee myös epäilijöitä. Mitä järkeä tässä on? Miksi hengellinen on muuttunut kaupalliseksi? Joku kysyy: Miksi tarinoiden takia minun pitäisi ryhtyä viettämään joulua, kun muitakin satuja piisaa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta silti: joulukadulla ihmiset kulkevat toisiaan kohti, väistävät ja jatkavat matkaansa. Joulun tarinassa on jokaiselle jotakin. Kohdataan ihmisen henkisyys ajassa ja paikassa, nykyhetkessä ja menneisyydessä. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"> </span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: medium;"><b>Viime perjantaina</b></span> vietettiin <b>Jean Sibeliuksen</b> syntymäpäivää. Samana päivänä Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksen tutkija <b>Johanna Vuorelma</b> sanoi & kirjoitti Yle Ykkösen kolumnissa, että ”kun valtaosa suomalaisista oli hiljattain sitä mieltä, että Suomen itäraja pitää sulkea, ja Suomi voi jättää noudattamatta kansainvälisten sopimusten velvoitteita, kyselyn tulosta voi tulkita pikemminkin yhteiskunnan poliittisen ilmapiirin kuvauksena kuin kansalaisen sisäsyntyisenä näkemyksenä.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Vuorelma provosoi ja yksinkertaisti. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Itse asiassa hän väitti, ettei ihmisellä ole omaa tahtoa. Samalla kun politiikan tutkija kritisoi mielipidetiedusteluja, hän esitti ihmisyksilön mekaanisena ”koneena”, joka toimii ulkoapäin ohjattuna.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Vuorelma siteerasi <b>Walter Lippmannia</b>, joka ”kirjoitti sata vuotta sitten klassikkoteoksessaan, että ihmisen mielipide rakentuu fiktiivisen kuvittelun, stereotypioiden, kertomusten ja toisen käden tiedon varaan.” </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> ”Mielipide ei ole sisäsyntyinen ja autenttinen näkemys vaan ympäröivän maailman tuottama uskomus”, Vuorelma sanoi. ”Mielipidettä pidetään välillä lähes yhtä henkilökohtaisena ominaisuutena kuin ihmisen synnynnäisiä piirteitä. Se luo mielipiteiden ympärille suojaavan kehän: toisen mielipide on pyhä ja sitä pitää kunnioittaa.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Politiikan tutkija Vuorelman ohje kansalaisille oli, ettei kannattaisi jatkuvasti olla ”jotakin mieltä jokaisesta asiasta”. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kuka sen jälkeen esittää mielipiteensä?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: medium;"><b>Itse</b></span> asiassa Vuorelma väitti, että media ohjailee kansalaisia haluamaansa suuntaan. Mediahan ei tällaista valtaa tunnusta, vaan väittää heijastavansa kansan mielipiteitä. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Samalla kai tuli väitetyksi, että poliitikotkin ovat epäyksilöitä, joiden mielipiteet flipperin tavoin heilahtelevat yleisen, jaetun mielipiteen hermostuneen ja hektisen rytmin mukana.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Vuorelman argumentointi oli kevyttä. Mikäpä siinä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta ei kai ihminen hanki tietoja, uskomuksia tai edes epätietoja muualta kuin itsensä ulkopuolelta. <b>Eino Kaila</b> kirjoitti 1930-luvulla tutkielmassaan persoonallisuudesta, että ”voi jo tässä huomauttaa, että myöskin kaikki <i>tiedostaminen</i> tapahtuu<i> ulkoapäin sisäänpäin</i>, periferiasta sentrumiin, ei minästä sinään, vaan päinvastoin.” Kaila lisäsi, että yksilö sopeutuu yhteisöön, järjestäytymättömään laumaan tai järjestettyyn ryhmään usein tahattomasti ja tiedottomasti.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ihminen on sosiaalinen olento, joka myös ajattelee suhdettaan laumaansa, mutta samalla epäilee kuuluuko oikeaan ”laumaan”. Mielipidejohtajat iskevät progandansa, kovan tai pehmeän, tähän yksilön jatkuvaan itse-epäilyyn. Niin myös mainosmiehet!</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: medium;"><b>Luulen</b></span> ettei Vuorelma mielipidetiedustelujen harhaa kritisoidessaan ottanut huomioon tuota yksilön kaksinaista roolia suhteessa yhteisöön, ryhmään kuulumisen ja kuulumisen epäilyn ristiriitaa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Median ylläpitämät vaalikoneet ovat paljastaneet, että presidenttiehdokkaat muuttavat nyt mielipiteitään siitä mitä ovat aikaisemmin sanoneet. He ikään kuin haistelevat ilmapiiriä, yrittävät tavoittaa ”ajan hengen”. Itse asiassa he käyttäytyvät juuri Vuorelman kuvaamalla tavalla, mutta tietoisesti ja hyvin varmana ”uusista” mielipiteistään, toki niitä ehkä salaa epäillen.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ihmisillä on mielipiteitä monessa ajatustasossa. Jossakin syvällä on kokemuksen ja oppimisen keräämiä asioita, joiden suhteen yksilö ei noin vaan hetken mielijohteesta muuta mielipidettä eikä käyttäytymistä. Mutta päällimmäisenä ovat ihmisen laumaroolia ilmentävät mielipiteet, joilla luodaan yhteys muihin ihmisiin; joilla etsitään hyväksyntää ja arvostusta.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kun tavallinen ihminen vastaa mielipidetiedustelijan kysymyksiin, hän ajattelee myös miltä vastaus kuulostaa ”lauman” mielestä, vaikka vastaaja tietääkin ettei hänen vastauksiaan kukaan ulkopuolinen pysty identifioimaan juuri hänen mielipiteekseen. Samalla vastaaja pyrkii vaikuttamaan johonkin, jos ei muuhun niin siihen, että häntäkin kuultaisiin.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Politiikan tutkija on taatusti oikeassa sanoessaan, että mielipidetiedustelut kuvastavat enemmän ajan henkeä, poliittista ja kulttuurista ilmapiiriä kuin yksilöiden syvimpiä tuntoja. Ajan henki jaetaan yksilöille, yksilöt jakavat oman ajan henkeen kuulumisen tunteen muille ihmisille. Mutta sitten: onko jossakin vain yksi ”sylttytehdas” joka luo mielipiteet jaettavaksi? Epäilen.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Niinpä, loppujen lopuksi, eikö tämä juuri olekin mielipidetiedustelun idea: etsiä vastaus siihen miten yksilön lauman jäseninä ilmaisevat kuulumisensa laumaan. Mitä ihminen oikeasti ajattelee ja epäilee on hänen salattu puutarhansa. Jos sen kasvisto haluttaisiin saada selville ei pitäisi kysyä ennalta suunniteltuja valintakysymyksiä vaan tulla ihmisen likelle mieli avoimena.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mieleni tekee verrata laumatunnetta (ja pinnallisia mielipiteitä) ihmisaivojen toimintaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Molekyylibiologi <b>Steve Rose</b> korostaa teoksessaan <i>Molekyyleistä muistiksi</i> ihmisaivojen muuttumattomuuden voimaa. ”Elleivät aivot olisi suurimman osan ajasta muuttumattomia, kokemuksistamme riippumattomia, emme säilyisi hengissä”, Rose sanoo. ”Järjestäytynyt ja hidas muuntelu on järkevää vain, kun se toimii suuressa muuttumattomassa taustassa. Vakauden saavuttaminen muuttuvassa maailmassa edellyttää stabiileja maailman tunnistavia ja siihen reagoivia järjestelmiä.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Vaikka ihminen muuttaa näennäisesti mielipiteitään median tuputtamana, hänen syvän tietoisuutensa muuttumattomuus pitää huolen vakaudesta. Näin haluan uskoa. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> </span> </p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgSlHY8uRDTZnDi-vj8rzHKNMjN5S4nJMnBx-JBsKzdKKra2NOSp4pyySbxFd_OPYCEe25HD1IUQI4I42b5TFked-G0g0RvpLRv50T39ogF9NvKroS647y9C1MlPtmHzjstqeU7PIdZeQ3ZxJ5mER8SV3mhx7DgTpBIz-nYh3OxT3reD3xg0z8oY9xs6Xdj/s2695/joulukatu3%20a.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1707" data-original-width="2695" height="346" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgSlHY8uRDTZnDi-vj8rzHKNMjN5S4nJMnBx-JBsKzdKKra2NOSp4pyySbxFd_OPYCEe25HD1IUQI4I42b5TFked-G0g0RvpLRv50T39ogF9NvKroS647y9C1MlPtmHzjstqeU7PIdZeQ3ZxJ5mER8SV3mhx7DgTpBIz-nYh3OxT3reD3xg0z8oY9xs6Xdj/w544-h346/joulukatu3%20a.jpg" width="544" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.</td></tr></tbody></table><br /><p><br /></p>Kyösti Salovaarahttp://www.blogger.com/profile/17678948152544873985noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-6871910981309919827.post-31598626312338847402023-12-07T07:00:00.002+02:002023-12-07T10:35:18.921+02:00Arvoja mekin havaitsemme<p><span style="color: #2b00fe; font-family: georgia; font-size: large;"><b><i>[mielessä tai maisemassa]</i></b></span></p><p><br /></p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhZw0yxRFdNBHQyJ4iHcc8gkgw5TMfe2-L6xd11OrtOqXsCXYuibr1aUCO87Zu81LaDfUFvWyA5sSmHSyydJwg21Tgk0uCzyT9_hur5UhdillqHr6oWBgAHL9gpnyKuTWgQeGqIlIekKCZF_my8yW4Fwqchl0HmJdDo0ZIpEnu9Y7GNbEY22Dh6N_wTdKCy/s3517/suomenlippu-piirros6.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2344" data-original-width="3517" height="347" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhZw0yxRFdNBHQyJ4iHcc8gkgw5TMfe2-L6xd11OrtOqXsCXYuibr1aUCO87Zu81LaDfUFvWyA5sSmHSyydJwg21Tgk0uCzyT9_hur5UhdillqHr6oWBgAHL9gpnyKuTWgQeGqIlIekKCZF_my8yW4Fwqchl0HmJdDo0ZIpEnu9Y7GNbEY22Dh6N_wTdKCy/w521-h347/suomenlippu-piirros6.jpg" width="521" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2017.</td></tr></tbody></table><br /><p><br /></p><p><br /></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Ihmisillä on esimerkiksi vaihtelevia tapoja arvottaa sitä, millainen on erinomainen jalkapalloilija, tai perustella yliopistojen lukukausimaksuja.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- Ilkka Kauppinen teoksessa 1900-luvun ranskalainen yhteiskuntateoria, 2015.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>On lähtökohtaisesti ongelmallista, jos valtio tai muu kollektiivi määrittelee yksilöiden ”todelliset” tarpeet ja halut.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- Ruurik Holm teoksessa Yksilönvapaus, 2017.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Mitä suuremman inhimillisen vapautumisen jokin kehitystie hetkellä t yhteiskunnassa S tuottaa, sitä objektiivisesti arvokkaampaa se on tuossa yhteiskunnassa tuolla hetkellä.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- Yrjö Ahmavaara teoksessa Yhteiskuntakybernetiikka, 1976.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Ainoa mikä on mahdottomuus on massojen hyvinvointi.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- Pentti Linkola teoksessa Toisinajattelijan päiväkirjasta, 1979.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"> </span></p><p><span style="color: #2b00fe; font-family: verdana; font-size: medium;"><b>Ei!</b></span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ei kutsuttu Linnaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Eikä annettu kunniamerkkiä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tyydyn vähempään.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Pakisen ja napisen. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="color: #2b00fe; font-size: medium;">Yhteiskunnallinen</span></b> keskustelu vilisee arvoja. Niitä on kaikkialla.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Presidentistä halutaan arvojohtaja.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Eduskuntavaalien edellä nykyiset oppositiopuolueet hehkuttivat arvojaan posket punaisina.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Natoon liityttiin koska meillä on samanlaiset arvot kuin niillä joilla on samanlaiset arvot kuin meillä, siis toisin kuin Venäjällä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Rajoja ei kuulemma saisi sulkea, koska se ei ole meidän arvopohjamme mukaista. Kävelen jäätyneellä maalla, lumi narskuu kengän alla, m</span><span style="font-family: verdana;">utta missä ne arvot luuraavat: mielessä vai maisemassa?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: medium;"><b>Sanotaan</b></span> että kulttuuri on tapoja. Yhtä hyvin voi sanoa, että yhteiskunta on arvoja.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> No, sanotaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta onko objektiivisia arvoja olemassa? Siis sellaisia jotka ovat ikään kuin ihmisen ulkopuolella, sellaisia jotka ovat absoluuttisesti samanlaisia niin Matti Meikäläiselle kuin Maija Teikäläisellekin, eikä vain Suomessa vaan myös Kiinassa ja Namibiassa ja Siperian perukoilla.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> <b> Yrjö Ahmavaara</b> tuntuu väittävän, että objektiivisia arvoja olisi olemassa. Tosin niitä on vaikea saada selville ja vielä vaikeampi toteuttaa. Mielenkiintoista on, että "yksilön vapautuminen" merkitsee Ahmavaaralle objektiivista arvotavoitetta. <b>Karl Marx</b> oli samaa mieltä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ranskalainen sosiologi </span><b style="font-family: verdana;">Luc Boltanski </b><span style="font-family: verdana;">ja </span><span style="font-family: verdana;">hänen yhteistyökumppaninsa </span><b style="font-family: verdana;">Laurent Thévonet</b><b style="font-family: verdana;"> </b><span style="font-family: verdana;">tuntuvat puolestaan ajattelevan ettei objektiivisia arvoja ole olemassa, joten ei niihin voi pyrkiäkään. Moniarvoisessa yhteiskunnassa arvoja piisaa jokaiseen lähtöön. Erilaisten arvojen "paremmuutta" ei voi perustella millään ulkopuolisella oikeutuksella. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ja kun/jos objektiivisia arvoja ei ole olemassa, miten tuleva tasavallan presidentti saattaisi olla arvojohtaja, koska hänen pitäisi valita yksien ihmisten arvot ja hyljätä toisten, jolloin yhdet kansalaiset saisivat enemmän presidenttiä kuin toiset. Näin arvopolitiikka jakaa kansaa, mutta mitä muutakaan politiikassa on kuin arvovalintoja?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi4aKvIGkEH2KIUqfAbn2wQ37lVCIbhcN6jxHadTeWO3p-khQsDyTKrrbFF3kk0j_UtUg0pPD5JjdPmDVRQMICouf6qZRheVdJMzl0Dgk9QyO3VM_MHFos5QQ8BTBZPLJoeKOKdqCQu_16dCnDU4VMMRBWwbaegow1txRhBQf02yVgMBHasN_oTd7b5QY2O/s3853/aleksanteri-1-a.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2540" data-original-width="3853" height="357" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi4aKvIGkEH2KIUqfAbn2wQ37lVCIbhcN6jxHadTeWO3p-khQsDyTKrrbFF3kk0j_UtUg0pPD5JjdPmDVRQMICouf6qZRheVdJMzl0Dgk9QyO3VM_MHFos5QQ8BTBZPLJoeKOKdqCQu_16dCnDU4VMMRBWwbaegow1txRhBQf02yVgMBHasN_oTd7b5QY2O/w542-h357/aleksanteri-1-a.jpg" width="542" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2021.<br /><br /><i>Historian ja nykyhetken arvosfäärejä konkreettisesti:<br />itsevaltius, sen takana demokratia,<br />vasemmalle jää Kirkko, kuvaajan selän takana Yliopisto.</i></td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: medium;"><b>Ennen</b></span> oli toisin.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ainahan ennen on toisin kuin nyt ja nyt toisin kuin ennen.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ennen suomalaiset koululaisetkin pärjäsivät Pisa-tutkimuksissa, nyt eivät. Mutta kännykänkäytössä he pärjäävät. Ja kohta tekoäly hoitaa lukemisen, laskemisen ja ajattelun. Siitä vain valitsemaan. Mikä pahinta, digivehkeitä aletaan yhä enemmän komentaa puhumalla, joten kirjoitustaidollakaan ei kohta ole väliä. Palataan kylänuotioille joissa kerrotaan tarinoita ja kuunnellaan niitä pelon ja toivon valtaamina. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Sivistys on arvo sinänsä, ajatellaan. Eikä oppi ojaan kaada.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta eihän urbaanissa maisemassa ole ojia, joihin langeta. Sen kun päästelee sähköistetyllä potkulaudalla ja hihkuu hiphurraata.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Suomen lisäksi muissakin OECD-maissa koululaisten oppitaidot laskevat kuin lehmän häntä. Miksi?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Lehmän hännän vetää alas maan vetovoima. Mutta mikä koululaisten opinhalun vetää maahan? Kotkan lyseon juhlasalin seinällä luki korukirjaimin "Alussa aina vaikeaa, lopussa kiitos seisoo". Nykyihminen, lapsi, nuori ja aikuinen kuvittelee ettei alkua vaikeuksineen tarvita (tekniikan avulla se ohitetaan) vaan yksilö voi hypätä suoraan lopputulokseen, vaivaa näkemättä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Onko <b>Putin</b> sittenkin oikeassa? Länsimainen arvomaailma rappeutuu.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ei hemmetissä, ei se niin mene.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: medium;"><b>Arvojen</b></span> aitoa moninaisuutta on vaikea hyväksyä. Laumassa kaikkien pitäisi ajatella samalla tavalla.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ennen oli helpompaa. Koti, uskonto ja isänmaa - tämä arvopohja kelpasi kaikille, tai ainakin ns. porvareille, konservatiiveille. Proletariaatti oli ehkä toista maata, mutta sielläkin Pappi, Sotilas ja kyökissä häärivä Perheenäiti kuvastivat työläisten elämänpiiriä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta onko tuo kolmiyhteys lopultakaan vaihtunut toisenlaiseen? </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Siinä maailma lienee muuttunut, ettei sosiaalinen tausta fatalistisesti selitä yksilön arvomaailmaa. Eikä päältä enää näe kuka on ”prolea”, kuka ”porvaria”. Kaikki kulkevat farkuissa ja villapaidassa, pipo päässä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> ”Monimutkaisissa yhteiskunnissa esiintyy siis keskenään kilpailevia käsityksiä siitä, millainen on legitiimi sosiaalinen järjestys ja mikä on arvokasta”, kirjoitti <b>Ilkka Kauppinen</b> katsauksessaan <i>Luc Boltanski – kritiikin sosiologian ja kriittisen sosiologian välimaastossa</i> Gaudeamuksen julkaisemassa teoksessa <i>1900-luvun ranskalainen yhteiskuntateoria</i>.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Luc Boltanski<b> </b>ja hänen yhteistyökumppaninsa Laurent Thévonet toteavat, että koska ihmisillä on erilaisia kilpailevia arvosäärejä, ei ole olemassa enää yhtä periaatetta ylitse muiden ”josta käsin muita oikeuttamisen periaatteita voitaisiin arvioida”. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Niinpä modernia yhteiskuntaa on vaikea nähdä yhtenä maisemana, yhtenä mielenä: ”Sfäärien moninaisuudesta johtuva oikeudenmukaisuuspluralismi ilmentää yhteiskuntien monimutkaisuutta, mutta sitä lisää vielä se, että mitään sfääriä ei voi käytännön tasolla palauttaa mihinkään tiettyyn normatiiviseen käsitykseen julkisesta hyvästä tai oikeudenmukaisuudesta.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjneYzoc_t0SSpkA_UnOhgIslMYuxocRBtJ89yxdttjp7mWyoxqa-ludRmLV5iP86UoQpEDTwhYqwsTSD4TQ_FD7E_I1tBLJSYzEWHSnz4lb3jt8LVF22nJu1zJClNoYcUNv4WaKw7KmyPr4BT679040yey7zT1DU7_ksJnt5kb7MNEJuoieNYdVTWimIUJ/s5472/Esslingen%20am%20Neckar%20r.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3103" data-original-width="5472" height="325" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjneYzoc_t0SSpkA_UnOhgIslMYuxocRBtJ89yxdttjp7mWyoxqa-ludRmLV5iP86UoQpEDTwhYqwsTSD4TQ_FD7E_I1tBLJSYzEWHSnz4lb3jt8LVF22nJu1zJClNoYcUNv4WaKw7KmyPr4BT679040yey7zT1DU7_ksJnt5kb7MNEJuoieNYdVTWimIUJ/w574-h325/Esslingen%20am%20Neckar%20r.jpg" width="574" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023,<br />Esslingen am Neckar.</td></tr></tbody></table><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhGyZAI7tlg7Ym2bi7Cr7kk9jlBkk-s983kDjpf0DCmcyVRv1op4DK8_UAxF-K2nwkBnRCl1EAjqLINprqI9Vgz3NtOOwePWG7YUPpYghOaRx8659hdEHjNem3_UpyaQeKTOqOjrvPmqoakauVKA7ZwlkkrZ-sTlWSdsIw8Zp9VVWLk0HLEdEpM7zNowbNn/s3704/LaGrande-Motte%20ee.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2066" data-original-width="3704" height="319" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhGyZAI7tlg7Ym2bi7Cr7kk9jlBkk-s983kDjpf0DCmcyVRv1op4DK8_UAxF-K2nwkBnRCl1EAjqLINprqI9Vgz3NtOOwePWG7YUPpYghOaRx8659hdEHjNem3_UpyaQeKTOqOjrvPmqoakauVKA7ZwlkkrZ-sTlWSdsIw8Zp9VVWLk0HLEdEpM7zNowbNn/w572-h319/LaGrande-Motte%20ee.jpg" width="572" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.<br />Le Grande-Motte.<br /><br /><i>Urbaani maisema: vanha ja moderni.<br />Jos toinen tuntuu arvokkaammalta, miten sen selität?<br />Vastaukseksi ei riitä että kaunis on kauniimpaa.</i></td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: medium;"><b>Maailma </b></span>on monimutkainen paikka elää ja kuolla.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ei ole yhtä yksikäsitteistä käyttöohjetta - Raamattua, Koraania tai Lakikirjaa - miten hoidetaan ristiriitaisia tilanteita, joissa yhden oikeus rikkoo toisen oikeutta, missä kaikki ovat vähän oikeassa ja vähän väärässä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Juristit uskovat lakikirjaan. Moralisti luki ennen Raamattua, mutta mistä hän tänään ammentaa arvonsa?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Muutama päivä sitten hämmästyimme, kun saamelaisaktivisti<b> Petra Laiti</b> kritisoi voimakkaasti Lux Helsingissä esitettävää <b>Katariina Sourin</b> ”valomaalausta” sanomalla, että siinä omitaan "luvatta" saamelaiskulttuuria ja esitetään se erilaisessa valossa kuin saamelaiset itse haluavat itsensä esittää. Kritiikki oli niin kovaa, että Luxia edustava <b>Stuba Nikula</b> sanoi pelästyneenä: ”Meillä on vähän prosessi pettänyt. Meidän olisi pitänyt käydä tämä keskustelu sisäisesti siinä vaiheessa, kun teoskuvia näimme.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Eikö taiteilija saa enää kuvata maailmaa sellaisena kun hän sen näkee? Pitääkö maalarin, kirjailijan, säveltäjän kysyä ”maailmalta” lupa millä tavalla sitä saa kuvata? Ja jos pitää, niin missä manuaalissa maailman käsitys maailman itsestä on ilmaistu?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kun media julkaisee ja ylläpitää vaalien edellä erilaisia arvokarttoja, niin mihin lokeroon kiukustunut saamelaisaktivisti sijoitetaan? Ei kai häntä voi pitää ainakaan ”liberaalivihreänä” jos noudattaa Hesarin arvokarttaa?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Hesari tekee informaatiolle karhunpalveluksen käyttäessään sanaa ”liberaalivihreä”, koska eiväthän vihreät ole liberaaleja generoidessaan monenlaisia komentoja ja kieltoja säätelemään ihmisten elämää. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> On muutenkin hassua kielenkäyttöä luokitella arvosfäärejä niin, että yhteiskunnan perustan säilyttäminen on ”konservatismia” mutta luonnon entisellään säilyttäminen on ”liberalismia”. Sanojen merkityksien määrittely ilmentää modernia vallankäyttöä - tänään tieto ei semmoisenaan olekaan valtaa vaan kielenkäytön merkityksien kalibrointi ja identifiointi.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: medium;"><b>Ei</b></span>, ei tullut kutsua.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ei minulle eikä Sven Tuuvalle.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Täytyy tyytyä pakisemaan ja napisemaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Luuraavatko arvot pelkästään mielessämme? </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Onko maisemalla arvoa sinänsä? Jos ihminen poistetaan, jääkö jäljelle arvoton maailma? Jotakin mistä adjektiivit puuttuvat.</span></p><p><br /></p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh3T5Qfa7oTVdpXY73McmCTiKwhv3GJwYTp9oo3EszyIzXfd5tvLzYdGM2VtBXHoBNWcmG9ELo4FGt0w3LWleMaCMix8qUHDN7Sad3TCWfCXlqOlTrn71tG8i6EBicjh6DU_NcDtwM4DnRetLhDWBPey27mIkK1zb1eXzepjZNzaVQv21jFei_-cE8oUbMn/s3703/timmelsjoch%20%C3%96tztal.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2379" data-original-width="3703" height="401" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh3T5Qfa7oTVdpXY73McmCTiKwhv3GJwYTp9oo3EszyIzXfd5tvLzYdGM2VtBXHoBNWcmG9ELo4FGt0w3LWleMaCMix8qUHDN7Sad3TCWfCXlqOlTrn71tG8i6EBicjh6DU_NcDtwM4DnRetLhDWBPey27mIkK1zb1eXzepjZNzaVQv21jFei_-cE8oUbMn/w624-h401/timmelsjoch%20%C3%96tztal.jpg" width="624" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.<br /><br /><i>Alppitie Timmelsjoch - Ötztal johtaa Italiasta Itävaltaan.<br />Sitä sanotaan Euroopan kauneimmaksi reitiksi.<br />Jos ihminen poistetaan tästä kuvasta, mitä jää jäljelle?<br />Onko kauneus maisemassa vai sen katsojan silmässä?</i></td></tr></tbody></table><br /><p><br /></p>Kyösti Salovaarahttp://www.blogger.com/profile/17678948152544873985noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6871910981309919827.post-14901306664995918412023-11-30T07:00:00.001+02:002023-11-30T07:00:00.152+02:00Amerikan vihaamisen rakastaminen<p><span style="color: red; font-family: georgia; font-size: x-large;"><b><i>[mitä se selittää?]</i></b></span></p><p><br /></p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhnlVu_xcNT-RaZe3Lsq03lYXzYlUlEOjPtBn-mCcX_lLuIEnWAGyu3zoftWsEhV7TuWV9M-0jDDjSJ0DOnsWquGZGLBxkXbAnEEDx7bMhdgVJDDr4XuaiDma2b6XJvrQcS-nlgvzeUF38c50Yp-OaM7JkllZKTYetqC_OVeaq9gWYmPr5DFXHIyh1MPpYe/s2592/muistomerkki%202a.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1857" data-original-width="2592" height="346" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhnlVu_xcNT-RaZe3Lsq03lYXzYlUlEOjPtBn-mCcX_lLuIEnWAGyu3zoftWsEhV7TuWV9M-0jDDjSJ0DOnsWquGZGLBxkXbAnEEDx7bMhdgVJDDr4XuaiDma2b6XJvrQcS-nlgvzeUF38c50Yp-OaM7JkllZKTYetqC_OVeaq9gWYmPr5DFXHIyh1MPpYe/w484-h346/muistomerkki%202a.jpg" width="484" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2012.<br /><br /><i>Holokaustin muistomerkin Berliinissä <br />(Denkmal für die ermordeten Juden Europas tai Holocaust-Mahnmal)<br />suunnitteli yhdysvaltalainen arkkitehti Peter Eisenman.</i></td></tr></tbody></table><br /><p><br /></p><p><br /></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Juutalaisyhteisöihin kohdistuneet väkivallanteot ovat lisääntyneet Euroopassa sen jälkeen, kun terroristijärjestö Hamas hyökkäsi Israeliin lokakuussa.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- Yle otsikoi nettisivullaan 26.11.2023.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>ISRAELIA katsotaan jälleen nykyhetken poliittisessa kehyksessä: nyt sitä syytetään kolonialistiseksi valtioksi. Eurooppalaisten aikoinaan hiekkaan vetämät rajat eivät ole </i></span><i style="font-family: verdana;">nykymaailmassa turvallisin pohja valtion olemassaololle. Eivät varsinkaan, kun monilta alkaa jo </i><i style="font-family: verdana;">unohtua, mitä ne Euroopan juutalaiset taas pakenivatkaan. Antikolonialistisessa debatissa yhteen ottavat länsi ja sen haastajat. Israelia syytettäessä kritiikin todellinen kohde on Yhdysvallat. Kyse on ideologisesta sijaissodasta. Taas lännen haastajat saavat lännestä tukea.</i></p><p><span style="font-family: verdana;">- Saska Saarikoski HS:n pääkirjoitussivun kolumnissa 23.11.2023.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Totalitaaristen liikkeiden jäsenten varaukseton uskollisuus ja totalitaaristen hallitusten kansansuosio järkyttävät mielenrauhaamme, mutta vielä järkyttävämpää on kiistaton vetovoima, joka liikkeillä on yhteiskunnan roskaväen lisäksi myös henkiseen ja taiteelliseen eliittiin. Todellisuudesta vieraantuminen tai sinisilmäisyys ei riitä selittämään, miten moni aikamme todella huomattava mies on ollut totalitaarisen liikkeen kannattaja, suosija ja varsinainen puoluejäsen.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- Hannah Arendt: Totalitarismin synty, 1951. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: medium;"><b><i>Miksi</i></b></span> eliitti länsimaissa niin hanakasti tuomitsee Israelin vastatoimet ja unohtaa, että terroristijärjestö Hamas murhasi 1200 israelilaista varoittamatta, yllättäen kuin salama kirkkaalta taivaalta?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tämän huomion rohkenee tehdä, ja esittää kysymyksen eliitille - tutkijoille, taiteilijoille, poliitikoille - yhtä hyvin Suomessa kuin Euroopassa, ja miksei myös Yhdysvalloissa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Jos kysymys on aiheellinen, siihen voi vastata, että antisemitismi ei ole kadonnut mihinkään ja että myös eliitillä on siihen taipumusta. Mutta hyväksi vastaukseksi käy myös tuo <b>Saska Saarikosken</b> esille ottama USA-vastaisuus. Kaikki mihin Yhdysvallat puuttuu, herättää eliitissä, varsinkin vasemmistolaisessa eliitissä närää ja kritiikkiä. Itsetietoinen ja maailmansa tiedostava taiteilija tai tutkija ei koskaan ole Yhdysvaltain puolella, ei edes painajaisunissaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Vai laajeneeko vastaus niin, että sekä antisemitismi että antiamerikkalaisuus yhdessä ja toisiaan vahvistaen selittävät eliitin Israel-kritiikin ja Hamasin väkivallan hiljaisen hyväksymisen?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="color: red; font-size: medium;"><i>Antisemitismi</i></span></b> ulottuu historiaan. Antiamerikkalaisuus nykymuodossaan palautuu pääosin 1960-luvulle. Silloin Euroopassa ”unohdettiin”, että USA oli kaksi kertaa pelastanut Euroopan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Saska Saarikoski muistutti, että Israelin valtio on ollut maailman valokeilassa koko 75-vuotisen historiansa ajan. ”Alkuvuosina suhtautuminen oli kannustavaa”, Saarikoski kirjoitti, ”kun vainoista selviytyneet uudisasukkaat saivat autiomaan kukkimaan kibbutsiaatteen toverihengessä. Suomessa sisukas pieni kansa herätti erityistä sympatiaa. Tilanne muuttui, kun Neuvostoliitto hankki liittolaisia arabimaista ja Yhdysvallat tuki Israelia. Konflikti raamitettiin uudestaan. Kysymys ei ollutkaan enää siitä, että pieni Israel taisteli olemassaolostaan. Nyt imperialistinen Israel alisti palestiinalaisia. Länsimaissa vasemmisto tuki 1970-luvulla palestiinalaisia, vaikka nämä ajoivat asiaansa lentokonekaappauksilla ja muilla terrori-iskuilla, joihin he saivat tukea Stasilta ja KGB:ltä.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kun suomalaiset taiteilijat - yli 1800 allekirjoittajaa - vaativat Israelia tilille Gazan tapahtumista unohtaen Hamasin toimet, mitä he oikeastaan vaativat? Kun yliopistolla osoitetaan mieltä palestiinalaisten puolesta Israelia vastaan, ketä vastaan mieltä osoitetaan? Mielenosoituksen järjestäjä sanoi, että he eivät ole antisemitistejä, mutta voiko tuohon uskoa? Kun perussuomalaisia kesällä syytettiin rasisteiksi ja nämä vakuuttivat etteivät ole rasisteja, niin vasemmistoliberaalit kohottivat olkapäitään ja sanoivat, että tokkopa persujen vakuutteluun kannattaa uskoa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Niinpä mitä enemmän Israel-kriitiikko hokee ettei hän ole antisemitisti, sitä enemmän hänen sanojaan kannattaa epäillä. Jos siis tapana on epäillä kaikkien ihmisten motiiveja.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Onko antisemitismi vasemmistolaisen liikkeen ja median salattu ongelma? Lievästi vasemmistolaista laatumediaahan on olemassa, ja itsekin käytän sitä pääasiallisena lähteenä maailman ymmärtämiseen. Tarkoitan sellaisia mediataloja kuin El País, The Guardian, Yle ja Helsingin Sanomat. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Jos antisemitismiä ei esiinny näissä medioissa edes piilevänä maailman selittäjänä, niin antiamerikkalaisuutta taatusti riittää. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Sosialidemokraattisen puolueen julkaisema Demokraatti julkaisi viime viikolla oudon jutun, jossa jihadismitutkija vertaili Hamasia ja Isistä, päätyen siihen että ne ovat erilaisia. Jutussa ei suoraan otettu kantaa Hamasin ja Israelin konfliktiin, mutta Demokraatin toimitus valitsi sitäkin suoremmin puolensa kirjoittamalla artikkeliin tällaisen johdannon: ”Terroristijärjestö Hamasin ideologia ja keskeiset tavoitteet poikkeavat Isis-terroristeista huomattavasti. Näitä ei voi rinnastaa toisiinsa, vaikka Israel näin yrittää vihjata.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ovatko demarit siis sitä mieltä, että Hamas vastustaa (Israelin harjoittamaa) kolonialismia ja saa siksi tappaa viattomia ihmisiä? ”Hyvä tarkoitus” pyhittää keinot - niinkö ajatellaan? Tässä tapauksessa Hamasin ”hyvä tarkoitus” on, niin kuin tutkija<b> Juha Saarisen </b>artikkelissa todettiin, tuhota Israel tappamalla sen juutalaiset.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Joka tapauksessa Demokraatin toimituksen pelisilmä petti pahasti: artikkeli olisi kannattanut julkaista rauhallisempina aikoina.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: medium;"><b><i>Entä sitten</i></b></span> oikeistolainen media?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> En tiedä mitä siellä kirjoitetaan Hamasista. Ollaanko oikeistolaisessa mediassa Israelin puolella, jotta voidaan vastustaa muslimeja? Vai kummitteleeko sielläkin antiamerikkalaisuus globalisaation vastustamisen innoittamana?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> <b>Hannah Arendtin</b> mukaan moderni antisemitismi kasvoi samaan aikana kuin perinteinen nationalismi hiipui: ”Antisemitismi saavutti huippunsa juuri samalla hetkellä, kun Euroopan kansallisvaltiojärjestelmä ja sen herkkä voimatasapaino menivät murskaksi.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Onko juuri nyt Venäjän hyökkäyssodan johdosta kansainvälinen valtiojärjestelmä menossa murskaksi? Ja jos on, siitäkö johtuu että antisemitismi ja antiamerikkalaisuus saavat uutta vetovoimaa myös eliitin piirissä?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Die Zeit -lehden ulkomaankirjeenvaihtaja <b>Jörg Lau</b> kirjoitti pari päivää sitten The Guardianissa, että kova oikeisto, vasemmisto ja Turkin autokraattinen johto kaupittelevat ajatusta Saksan syyllisyydestä, joka muka estää Saksaa kritisoimasta Israelia. Lau kiinnitti huomiota ”epäpyhään” allianssiin, joka Gazassa yhdistää oikeiston, vasemmiston ja totalitaarisen hallinnon.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Lau totesi kirjoituksessaan, että kun tähän asti vain Saksan kova oikeisto on vaatinut holokaustin syyllisyydestä irrottautumista, niin nyt saksalainen vasemmisto toistaa Berliinissä </span><span style="font-family: verdana;">Palestiina-kulkueissaan oikeiston</span><span style="font-family: verdana;"> laulua: ”Vapauttakaa Gaza saksalaisesta syyllisyydestä!”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Äärioikeiston, vasemmiston ja autokraattisten hallituksien yhdistäessä voimansa Hamasin tukemiseksi, jotakin on pahasti vialla, Lau kirjoitti huolestuneena. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: medium;"><b><i>Vastaamatta</i></b></span> jää miksi totalitaariset hallinnot ja epädemokraattiset liikkeet kiehtovat ja vetävät puoleensa "edistyksellistä" eliittiä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Antisemitismi ei varmaankaan selitä tätä viehtymystä. Mutta miksi demokraattisena pidetyt Yhdysvallat ja Israel kelpaavat yhä uudestaan vihan ja inhoamisen kohteeksi, se on arvoitus.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Viime lauantaina kävelin eduskuntatalon ohi mennessäni katsomaan Musiikkitalon viereen tuotua venäläistä panssarivaunua, jonka ukrainalaiset sotilaat ovat tuhonneet.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Eduskunnan portailla liehui USA:ta vastustavia banderolleja, pieni mielenosoittajien joukko kuunteli hurmoshenkistä palopuhetta, missä väitettiin että toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat ei ole tehnyt maailmassa mitään hyvää vaan pelkästään pahaa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> ”Mistä näitä venäjämielisiä tulee?” kysyi kävelykumppanini ohittaessamme mielenosoituksen ja suunnistessamme Musiikkitalon kulmalta Kansalaistorille.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjZh_ZrAMWfCA90QjwM3bR1v7UHB2LTmaU2cCy4PufBe3K9Fgq8lJUEqklAAEQVeqqKc3MLK2lMQI7jq_AzexsBDkRCXAyoOKI7Ys7lk45aoyYLrOozZbKww89kEbf6KlLMsa4QdHI3SUHzZHFO29z00vA2oZDtVjMw0_ueX2HwDjNBOycUct2eIx19NAwV/s3648/muistomerkki%201bb.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3193" data-original-width="3648" height="385" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjZh_ZrAMWfCA90QjwM3bR1v7UHB2LTmaU2cCy4PufBe3K9Fgq8lJUEqklAAEQVeqqKc3MLK2lMQI7jq_AzexsBDkRCXAyoOKI7Ys7lk45aoyYLrOozZbKww89kEbf6KlLMsa4QdHI3SUHzZHFO29z00vA2oZDtVjMw0_ueX2HwDjNBOycUct2eIx19NAwV/w440-h385/muistomerkki%201bb.jpg" width="440" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2022.</td></tr></tbody></table><br /></p>Kyösti Salovaarahttp://www.blogger.com/profile/17678948152544873985noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-6871910981309919827.post-30079602992053877232023-11-23T07:00:00.001+02:002023-11-23T07:00:00.360+02:00 Kirjamies ja mies<p><span style="font-family: georgia; font-size: large;"><b><i> [”sinä olet sittenkin taiteilija”]</i></b></span></p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhOZBzhZIKk_MzlUqJcrmpcvUuGoxIhSJ4hehPtI_R7I36aK9W7vicCWyJaeR4iBqX5EGB3oN5RYNLY4Fhdq0bQtGKmM2UEOMua2eAQ_idpNrDZnkc1o5b7i9ZtUOrFB4FBnnYyNc134VTikACtPo7TLXFAMpVYpYm4nwOIBoE3SU36BL6UBb-5yyt5TJi8/s3247/P%C3%A4inEl%C3%A4m%C3%A4%C3%A4.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2460" data-original-width="3247" height="389" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhOZBzhZIKk_MzlUqJcrmpcvUuGoxIhSJ4hehPtI_R7I36aK9W7vicCWyJaeR4iBqX5EGB3oN5RYNLY4Fhdq0bQtGKmM2UEOMua2eAQ_idpNrDZnkc1o5b7i9ZtUOrFB4FBnnYyNc134VTikACtPo7TLXFAMpVYpYm4nwOIBoE3SU36BL6UBb-5yyt5TJi8/w514-h389/P%C3%A4inEl%C3%A4m%C3%A4%C3%A4.jpg" width="514" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Siltala, 2023.</td></tr></tbody></table><br /><p><br /></p><p><i style="font-family: verdana;">Olemme ehkä olemassa itseämme varten, ja joskus jopa aavistamme keitä olemme, mutta emme voi koskaan olla aivan varmoja, ja elämän jatkuessa meistä tulee yhä vaikeaselkoisempia itsellemme, entistä tietoisempana omasta hauraudestamme. Kukaan ei voi ylittää itsensä ja toisen välistä rajaa - jo senkin vuoksi ettei kukaan saa selkoa itsestään.</i></p><p><span style="font-family: verdana;">- Paul Auster</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Tärkein osatekijöistä on tapahtumien sommittelu, sillä tragedia ei ole niinkään ihmisten kuin toiminnan ja elämän jäljittelyä, ja elämä on toimintaa: päämäärämme on tehdä jotakin, ei olla jonkinlaisia.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- Aristoteles </span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><br /></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="font-size: medium;"><b>Mitä</b></span> ihminen on?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Onko hän tekojaan vai ajatuksiaan?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tähän on hankala vastata, koska ajatuksista ei jää jälkiä, toisin kuin teoista. Sitä paitsi ajatukset muuttuvat hetkestä toiseen, päivästä ja vuodesta toiseen enkä usko, että ihmisellä on vain yksi maailmankatsomus, joka totaalisesti ohjaa ja selittää hänen käyttäytymistään. Jos meillä on sielu, niin se ilmenee monenlaisena eri hetkissä, erilaisina päivinä, erilaisissa tilanteissa, erilaisina mielenpuuskina.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Koska ihminen ei tunne edes itseään, niin kuin <b>Paul Auster</b> sanoo, miten hän tuntisi muitakaan ihmisiä? Siis muiden ihmisten sielunelämää - heidän tekonsa hän kyllä voi tuntea ja kirjata ylös.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tämä tietämisen vaikeus kiinnostaa kaunokirjallisuuden ”selittämisen” kannalta. Kenestä kirjailija kirjoittaa, kun kirjoittaa? Pelkästään itsestään vaiko myös toisista? </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Yhtä mielenkiintoista on lukea kirjailijaelämäkertaa: voiko tutkija lopultakaan tietää mitä hänen kohteensa, kirjailija, on ajatellut, millainen kirjailijan ”sielu” on ollut? Ja vielä haastavampi väitteeni tulee tässä: ei edes muistelmiaan kirjoittava pysty kertomaan syvimmästä mielestään, koska ihminen jatkuvasti reagoi ulkoisiin ärsykkeisiin ja unohtaa ajan mittaan suurimman osan ajatuksistaan. Ihminen adaptoituu elämään. Siitä syntyy häilyviä ajatuksia, kuin virvatulia.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Niinpä kirjailija, elämäkerran kirjoittaja ja jopa muistelmien kirjoittaja seisoo lujalla pohjalla ainoastaan silloin kun noudattaa <b>Aristoteleen</b> ohjetta: ”Elämä on toimintaa: päämäärämme on tehdä jotakin, ei olla jonkinlaisia.” </span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEihIZhNkMpN8Y04_KjwBc94IVbmq3-bCTarnXVVWbVaAFzhEuEEZCVcOSlDiJiDnw3Wu4dGRz46LlF1JGUFa1N7oEsqsPxNuhxVqY-V95iotszZsUJmbKz-Ukzxtl4lpNJLFqrev0pmrOmXrF3FGICz_mozVnGUD6tjeZbBDiyeBFM_1WO446hhefAVIpiw/s3504/Mystica.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2552" data-original-width="3504" height="358" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEihIZhNkMpN8Y04_KjwBc94IVbmq3-bCTarnXVVWbVaAFzhEuEEZCVcOSlDiJiDnw3Wu4dGRz46LlF1JGUFa1N7oEsqsPxNuhxVqY-V95iotszZsUJmbKz-Ukzxtl4lpNJLFqrev0pmrOmXrF3FGICz_mozVnGUD6tjeZbBDiyeBFM_1WO446hhefAVIpiw/w491-h358/Mystica.jpg" width="491" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">WSOY, 2008.</td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="font-size: medium;"><b>Saattaa olla</b></span> että survon väkipakolla <b>Panu Rajalan</b> mittavan muistelmateoksen <i>Päin elämää!</i> edellä hahmoteltuun dilemmaan. Noin 700 helppolukuisella sivulla kirjallisuuden ja kirjallisuudentutkimuksen monitoimimies Rajala, suomalainen ”man of letters”, kirjamies kertoo runsaasti siitä mitä hän on tehnyt ja aika vähän siitä mitä hän on ajatellut.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Lukijana minulla on oikeus ymmärtää lukemani niin kuin ymmärrän. Toinen asia on, kannattaako ”ymmärrykseni” pukea sanoiksi julkisuuteen. No, miksipä ei, aina kannattaa sanoa, vaikka se olisi kuinka hyödytöntä tahansa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Muistelmissaan Rajala (s. 1945) kertoo tympääntyneensä siihen, että hänen teoksiaan pidetään ”sujuvasti kirjoitettuina”. Mutta sellaisiahan ne ovat, myös tämä <i>Päin elämää!</i> -muistelmateos. Sujuvuus ei Rajalan kohdalla tarkoita pinnallisuutta - eikä kai kukaan kirjailija voi loukkaantua jos hänelle sanotaan, että sinähän kirjoitat sujuvaa proosaa. Sujuvuus, helppolukuisuus syntyy juuri tuosta Aristoteleen vaatimuksesta: tarinassa kerrotaan tekemisestä, ei olemisesta. Teonsanat kuljettavat eteenpäin. Syntyy muistikuvia.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kirjallisuudentutkijana Rajala edustaa, on edustanut, biografista tutkimusperinnettä, jota monet eivät pidä edes tutkimuksena, niin kuin Rajala muistelee. Tässä tutkimustavassa teoksia selitetään kirjailijan elämästä käsin. Myös siitä. Vastakohtana on uuskriittinen tutkimus, joka lukee teosta ikään kuin sen ulkopuolista maailmaa ei olisi olemassakaan ja romaania tulkitaan sen sisäisistä rakenteista käsin.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> En ole koskaan ymmärtänyt mihin uuskritiikki tähtää. Miten romaanin voisi erottaa ulkopuolisesta todellisuudesta? Eihän ole olemassa edes kieltä, joka syntyisi teoksen sisältä, vaan kaikki, sanat, lauseet ja ajatukset viittaavat teoksen ulkopuolelle konkreettiseen todellisuuteen.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="font-size: medium;">Kun Rajalan</span> </b><i>Päin elämää!</i> julkaistiin, siitä kohistiin iltapäivälehdissä. Teoksen luettuaan ihmettelee, että miksi kohistiin, sillä Rajala ei tee raflaavia paljastuksia. Jos hän on vuosien mittaan kiukustunut kohtaamastaan (ja rakastamastaan?) julkisuudesta, hän kätkee kiukkunsa tyynesti, toki sivuten kohuja jotka liittyvät hänen ensimmäiseen vaimoonsa <b>Elinaan</b> ja toiseen vaimoon <b>Katri Helenaan</b>.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tässä mielessä <i>Päin elämää!</i> on kummallinen muistelmateos. Jotta Rajalan kokeman iltapäivälehtijulkisuuden ymmärtäisi, pitäisi lukea ne Rajalan teokset, joissa hän on käsitellyt em. vaimojaan, koska tässä muistelmateoksessa niihin toki viitataan, mutta suhteita ei pengota järin perusteellisesti. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Sekin on kummallista, että miehen ja naisen välinen suhde on muistelmissa jatkuvasti läsnä, mutta ei silti tule liki. Rajala ikään kuin sulkee ikkunan naissuhteisiinsa juuri sillä hetkellä kun lukija on pääsemäisillään ikkunan luo katsomaan mitä siitä näkyy. Enkä usko että tämä on vahinko. Rajala tietää mitä tekee.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kun mietin miksi Rajalan ympärillä on kohistu myös hänen kirjoittamiensa kirjailijaelämäkertojen kohdalla, niin luulen sen johtuvan siitä, että hän on ”paljastanut” kirjailijamiesten naissuhteet ja särkenyt kirjailijasankareista piirretyn </span><span style="font-family: verdana;">ihannekuvan</span><span style="font-family: verdana;">.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ironiaa on, että hän omissa muistelmissaan kertoo aika vähän naissuhteistaan – ja silti muistelmista on kohistu. Ajat ovat tietysti muuttuneet. Tällä hetkellä moralismi on niin korkealle viritettyä, että heikompaa huimaa vaikka maassa ryömisi.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi8tyTZWwwnH0FbnQwU3N9rtShyphenhyphenBVmqR3NRo_fDHfd3mN24XK5f1-9WrTStRs1NEBDo3BQIvDc9tKDNmuRUr2rr9oe3_e9-ST4ysj4YB-upr8nAYEAJAzDIcp3oGGzPBG3iAVxo31dibRkxBOgV-Q1IYfL8Sjd8PrWniNYA77RVvta-VqWcsz_jtniNmcmO/s2667/paavolainen.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2667" data-original-width="1632" height="554" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi8tyTZWwwnH0FbnQwU3N9rtShyphenhyphenBVmqR3NRo_fDHfd3mN24XK5f1-9WrTStRs1NEBDo3BQIvDc9tKDNmuRUr2rr9oe3_e9-ST4ysj4YB-upr8nAYEAJAzDIcp3oGGzPBG3iAVxo31dibRkxBOgV-Q1IYfL8Sjd8PrWniNYA77RVvta-VqWcsz_jtniNmcmO/w340-h554/paavolainen.jpg" width="340" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">WSOY, 2014.</td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="font-size: medium;">Mitä Panu Rajala</span></b> haluaa kertoa muistelmillaan?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> En tiedä, mutta arvailen, että hän pyrkii kuvaamaan, kuinka monipuolisesti hän on osallistunut suomalaiseen kulttuurielämään viimeisen puolivuosisadan aikana, sen ohella millainen ”mies” hän on samaan aikaan ollut.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> ”Kun palailin illalla kotiin pikkuisen hiprakassa”, Rajala kertoo kuolemansairaasta vaimostaan Elinasta, ”hän valvoi sängyssä ja hymyili armollisesti. ’Sinä olet sittenkin taiteilija’, hän lausahti. Totta tai ei, parempaa tunnustusta en siihen kohtaan olisi voinut keneltäkään saada.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Rajala on hyvän perheen helsinkiläispoika, joka heittäytyi 25 vuodeksi isänpuolen sukunsa kotitantereille Hämeenkyröön <b>Emil Sillanpään </b>maisemiin ja henkiseen ilmapiiriin. Siellä Rajala on viettänyt elämää kahden naisen kanssa, Sillanpäätä tutkien ja Sillanpäästä kirjoittaen, Hämeenkyrön kulttuurielämää nostaen ja sen alamäkeä seuraillen.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta moneen tämä helsinkiläispoika on ehtinyt. Ja Helsinkiin palannut.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Rajala on julkaissut lähemmäksi 40 teosta, elämäkertoja, historiikkeja ja romaaneja. Hän on kirjoittanut parikymmentä näytelmää ja neljä oopperaa. Hän on sovittanut yli kymmenen näytelmää ja osallistunut kymmenen elokuvakäsikirjoituksen laatimiseen. Rajala on ohjannut viisi näytelmää, kirjoittanut kuunnelmia ja tehnyt tv-dokumentteja. Hän on työskennellyt MTV:n teatteripäällikkönä, Tampereen yliopiston professorina, Hiidenkivi-lehden päätoimittajana ja monissa luottamustoimissa. Hän on avustanut <b>Mikko Niskasta</b>, <b>Rauni Mollbergia</b> ja <b>Matti Kassilaa</b> elokuvanteossa – ja kohdannut läheisesti monia kirjailijoita.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Miksi Rajalan ja Katri Helenan avioliitto päättyi? Eikö Rajala kestänyt laulajatähden sinivalkoista auraa, julkisuuden kiroja? Vai rakastuiko hän taas uuteen naiseen, tulevaan puolisoonsa <b>Marjaan</b>?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> ”Tämä ei kuitenkaan ollut pääsyy”, Rajala kirjoittaa Katri Helenasta. ”Me emme yksinkertaisesti viihtyneet kovin hyvin yhdessä. Siihen olin minä taas pääsyyllinen. Yritin jatkaa entistä elämääni, mikä tarkoitti lukemista, kirjoittamista, omiin oloihini linnoittautumista sikäli kuin se avarassa asuintalossamme oli mahdollista. En ottanut riittävästi huomioon toista ihmistä.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Entä sitten Rajalan touhukkuus kaikenlaisissa kissanristiäisissä? </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Jos on seurannut Rajalan blogia, tietää että Rajala on aina menossa jonnekin, missä kulttuuriporukkaa kokoontuu, sinne missä on ääntä ja vimmaa. Olen usein ihmetellyt mikä Rajalaa vetää jatkuvasti kaikenlaiseen hälinään - kun itse istun nojatuolissa ja pähkäilen maailman menoa ikkunoiden takana. Pakeneeko Rajala jotakin?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> ”Sitä paitsi hän oli paljon poissa kotoa kuten minäkin”, Rajala jatkaa suhteestaan Katri Helenaan, ”mikä vähitellen liu’utti meitä erillemme. Hänen työnsä painottuivat edelleen iltaöihin, jolloin minä taas työpäiväni tehneenä nukahdin.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="font-size: medium;">Entä sitten kirja</span></b> suhteessa kirjailijan elämään?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Aistin paradoksin.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Rajalan mukaan <b>Matti Klinge</b> piti viisaana ”että luovuin Waltarin psyyken syvemmästä analyysistä, koska ’kaikki’ on sanottu hänen romaaneissaan.” Uskoakseni tämä ”viisaus” koskee kaikkia Rajalan kirjailijaelämäkertoja, olipa kohteena sitten Sillanpää, <b>Mika Waltari</b>, <b>Olavi Paavolainen</b>, <b>Eino Leino</b>, <b>Juhani Aho</b> jne.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta koskeeko tuo viisaus myös Rajalan omia muistelmia? Vältelläänkö siinäkin kohteen (Rajalan itsensä) psyyken analyysiä?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Sanon, että näin on, siltä näyttää, niin kuin on.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ihminen paljastuu teoissa, ei ajatuksissa, koska ajatukset muuttuvat ja katoavat kuin syksyn lehdet </span><span style="font-family: verdana;">tuuleen</span><span style="font-family: verdana;">.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Silti ihmettelen kuinka vähän Panu Rajala muistelee mitä hän on (teoriamielessä) ajatellut kirjailijoista joista on kirjoittanut, elämän filosofiasta, omista ajatuksistaan erilaisissa töissä ja erilaisten ihmisten parissa olemisesta. Mutta, kuten olen jo sanonut: ajatukset eivät jää päähän, niitä on vaikeampi rekonstruoida kuin tunnereaktioita. Onko Rajalalla jokin tietty esteettinen ihanne, jota hän etsii kirjoista? Luultavasti ei ole, yhtä vähän kuin hänellä, tai kenelläkään, on kiveen hakattua katsomusta millaisen maailman tulisi olla. Haluamme monenlaista, ihailemme monenlaista ja petymme sitten ja unohdamme…</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kun vuonna 2018 kirjoitin tällä sivulla Panu Rajalan Eino Leino -elämäkerrasta <i>Virvatuli</i>, mietin tällaista: ”Jos Panu Rajala olisi kirjoittanut vain kolme elämäkertaa, siis jos olisi vain kolmikanta Mika Waltari, Olavi Paavolainen, Eino Leino, tästä löytäisi sopivan näkökulman kolmiodraamaan, missä Waltari on ylevä sankari, Paavolainen opportunistinen luikertelija ja Eino Leino viettien ohjailema boheemi, joka ei tiedä miten tarrautua porvarilliseen elämään.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Huikea ajatus muistelmat luettuani: Onko Panu Rajala heijastanut oman elämänsä keskeiset piirteet nimenomaan noihin kolmeen kirjailijaan? Sankari, luikertelija, boheemi! </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Elämä syntyy elämällä, Rajala ajattelee. Mutta elämään voi myös lyödä päänsä.</span></p><p> </p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj8D3yCeC71WpLyi_4ck5UbbJ_TIWU1i8Rf0Njax6CZTNHshq00OG4XS2msqWxyz0apRbhyphenhyphenQa6Bx3Ze4BNHRJA-PvXu2IROkveB-eC4UArtBaggOrGDBDeW5G3sRefE7CP_5QJjd3ce5q5IpMegWfiCB-H8bz_W9Ss8mWetZ8rFodyPiMazqkE93qFdBPHs/s3456/LeinoEino.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2424" data-original-width="3456" height="360" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj8D3yCeC71WpLyi_4ck5UbbJ_TIWU1i8Rf0Njax6CZTNHshq00OG4XS2msqWxyz0apRbhyphenhyphenQa6Bx3Ze4BNHRJA-PvXu2IROkveB-eC4UArtBaggOrGDBDeW5G3sRefE7CP_5QJjd3ce5q5IpMegWfiCB-H8bz_W9Ss8mWetZ8rFodyPiMazqkE93qFdBPHs/w513-h360/LeinoEino.jpg" width="513" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">WSOY, 2017.<br /><br /><i>"Miehen aatteista on mahdotonta muodostaa johdonmukaista<br />linjaa. Hänestä on ylipäätään vaikea saada kunnon otetta.<br />Kuin virvatuli hänen henkensä häilyy ja leimahtaa<br /> taas odottamattomalta suunnalta." </i><br /><br /></td></tr></tbody></table><p> </p>Kyösti Salovaarahttp://www.blogger.com/profile/17678948152544873985noreply@blogger.com9tag:blogger.com,1999:blog-6871910981309919827.post-85016018398826743662023-11-16T07:00:00.001+02:002023-11-16T07:00:00.148+02:00 AI ai<p><span style="color: red; font-family: georgia; font-size: large;"><b><i>[ärähti kastemato kun hermoon sattui]</i></b></span></p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjI7lXXHv60430EvvhN9XGMlkHtTl98J_KzxZM-vfZzOrIyGyR-rRdH3P0Ft6VDKfugmcevKC9jhGQz69820CePYGYwEUjsqJWA78VkwsNXHZ1rCLxRRtUO95jIdSGfm5mCFpNuwY-9b4LM-6040F6pwlIp7jc9LgpupE_zqWEqWcr7GsQY8hdr60LxGfBh/s3796/rungotlehdet%20t.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2100" data-original-width="3796" height="336" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjI7lXXHv60430EvvhN9XGMlkHtTl98J_KzxZM-vfZzOrIyGyR-rRdH3P0Ft6VDKfugmcevKC9jhGQz69820CePYGYwEUjsqJWA78VkwsNXHZ1rCLxRRtUO95jIdSGfm5mCFpNuwY-9b4LM-6040F6pwlIp7jc9LgpupE_zqWEqWcr7GsQY8hdr60LxGfBh/w607-h336/rungotlehdet%20t.jpg" width="607" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.</td></tr></tbody></table><br /><p><br /></p><p><br /></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Matemaattis-tieteelliset taipumukset merkitsevät ennen kaikkea kykyä ymmärtää asioiden välisiä suhteita, ja erityisesti myös kvantitatiivisia suhteita.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- Yrjö Ahmavaara: Hyvinvointivaltion Tabut – nykykulttuurin kritiikkiä. 1998. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Valinnan mahdollisuus itsessään (eikä pelkästään se, että saavutetaan tietyt vaihtoehdot) voi olla tärkeää ihmisen kasvamisen kannalta. Itseä koskevien valintojen tekeminen (erotuksena siitä, että pelkästään eläisi yksilöllisten pyrkimystensä mukaista elämää jonkin muun mekanismin kuin omien valintojen välityksellä) voi olla merkityksellisen elämän edellytys.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- Ruurik Holm: Yksilönvapaus – tulevaisuuden hyvinvointivaltion peruskivi. 2017.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="color: red; font-family: verdana; font-size: x-large;"><b><i><u>U</u></i></b></span><span style="font-family: verdana;">skaltaisiko?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Uskaltaisiko hypätä akanvirtaan ja panna hanttiin?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Uskaltaisiko väittää, että moderni maailma keikahtelee hypetyksen ja hapatuksen välillä?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Jokaisesta hypetyksestä jää paha maku suuhun.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Sitä saa mitä tilaa. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tilaamattakin saa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: x-large;"><b><i><u>T</u></i></b></span>ietysti, jos näin asiaa ajattelee, jokainen hypetys, kuten tekoälyvillitys, ilmentää ihmisen uskoa parempaan huomiseen. Sen lisäksi - mikä ei ole niinkään positiivista - se ilmentää ihmisen laiskuutta, ikuista toiveajattelua siitä että helpommallakin voi päästä, että ei tarvitse vaivata päätään opiskelulla, ei tarvitse tehdä aivotyötä koska tietokoneet tekoälyohjelmistoineen hoitelevat vaikeat älylliset probleemat kuin vettä vaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Me etsimme oikotietä onneen ja menestykseen.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kukapa haluaisi kiertää, jos suorempi reitti löytyy. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tässä unohtuu että matka on arvo sinänsä, ei perille pääseminen. Ja varsinkin se, että myös sananlaskun mukaan ”parempi virsta väärään kuin vaaksa vaaraan”.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> No, tuo oli halpamainen vetäisy. Semminkin kun uskon teknologiaan ja sen mahdollisuuksiin vapauttaa ihmisyksilö.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mihin meidät oikeastaan ”vapautetaan”?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: x-large;"><b><u><i>S</i></u></b></span>otien ja melskeiden keskellä, yhteiskuntien ja globaalin maailman polarisoituessa tekoälyhypetys on sinänsä positiivinen ilmiö. Sehän yhdistää kaikkia kaikkien rajojen yli.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Wikipedia määrittelee tekoälyn näin: ”<b>Tekoäly</b> eli keinoäly tai <b>AI</b> (englannin sanoista artificial intelligence) on tietokone tai tietokoneohjelma, joka kykenee tekemään älykkäinä pidettäviä toimintoja. Esimerkkejä tällaisista tehtävistä ovat puheentunnistus, tietokonenäkö ja kääntäminen luonnollisten kielten välillä.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ihminen on tunteellinen ”älykone”.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tietokoneohjelmalla ei ole tunteita, ei edes AI-ohjelmilla, mutta ne tekevät jotakin, mikä näyttää älykkäältä. Jokainen tietokoneelle ohjelmia tehnyt tietää, että tietokoneohjelma ei ajattele, vaan </span><span style="font-family: verdana;">kerää ja yhdistelee </span><span style="font-family: verdana;">ennalta laaditun suunnitelman (algoritmin) ohjaamana tietoja ja prosessoi niistä uusia tietoja ja tietoryhmiä. Hienoimmillaan tuollainen algoritmi "muuttuu" sille annetun tietojoukon /ohjausparametrien mukaisesti.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ajattelu on kuitenkin muutakin kuin tietojen yhdistelyä vaikka sekin on osa ihmisen ajattelua. Onko ihmisen aivoissa "algoritmi" joka ei muutu vai nimenomaan algoritmeja, jotka rakentuvat alati uusiksi?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Vuonna 1984 amerikkalainen filosofi <b>John Searle</b> piti kuuluisat Reith-luentonsa, jotka sittemmin julkaistiin kirjana <i>Minds, Brains & Science</i> (1989). ”Miksi kukaan koskaan ajattelisi, että tietokoneet osaisivat ajatella tai että niillä olisi tunteita ja sen semmoista?” Searle ihmetteli.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Monet 1980-luvulla kuitenkin uskoivat tietokoneiden mahdollisuuteen, koska koneiden tehot kasvoivat eksponentiaalisesti ja niille saattoi tehdä yhä monimutkaisempia ja yhä ”älykkäämmiltä” tuntuvia ohjelmia. Itse asiassa jo v. 1936 englantilainen matemaatikko <b>Alan Turing</b> esitteli teoreettisen ”universaalin koneen”, joka kaiketi pystyisi myös älykkyyteen, jos semmoisen osaisi rakentaa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ajattelu ei ole tiedon synonyymi. Se on jotakin enemmän.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tietokone tekee työtä käskettyä. Ihminen sitä vastoin ajattelee jotakin koko ajan, käskemättä ja pyytämättä, koska hänellä on se mitä sanotaan tietoisuudeksi. John Searle luetteli ihmisen tietoisuuden ja tavoitteellisuuden "osasia" Reith-luennoissaan. Näitä ovat mm. kieli, huumori, uskomukset, halut, toiveet, pelot, viha, rakkaus, himo, inho, häpeä, ylpeys, nautinto, huvittuneisuus, ärtymys jne. Tietokoneohjelmalta nuo tietoisuuden ja tavoitteellisuuden mielenkerrokset puuttuvat. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhU28J2Z5gELPpNSPkzA5fVhVDYS15l9Iy3lva5ui8xgM18M0pV1B4gjPVeIKqTwBZQiFZQKLtb3I4dvEuD5dTn_oUIn3X9iUJgemP4DHr6t2RLhLyzdXcAwByJRyEDlfC1ReNX3QwVuuO32zBhKDDzXc1RSGzLr2DZxoLIJrgQD_kwCA0MeuitJkUcx5cQ/s3487/TM70.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2979" data-original-width="3487" height="449" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhU28J2Z5gELPpNSPkzA5fVhVDYS15l9Iy3lva5ui8xgM18M0pV1B4gjPVeIKqTwBZQiFZQKLtb3I4dvEuD5dTn_oUIn3X9iUJgemP4DHr6t2RLhLyzdXcAwByJRyEDlfC1ReNX3QwVuuO32zBhKDDzXc1RSGzLr2DZxoLIJrgQD_kwCA0MeuitJkUcx5cQ/w526-h449/TM70.jpg" width="526" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><br /><i>Tekniikan Maailma, nro 20 / 2023.</i></td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: x-large;"><b><i><u>N</u></i></b></span>yt, vuonna 2023, tekoäly on kaikkien huulilla, muidenkin kuin ohjelmoijien, insinöörien ja filosofien. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Journalistit, taloustieteilijät, taiteilijat ja jopa poliitikot vetovat tekoälyyn puhuessaan lähitulevaisuudesta ja ihmisen uusista mahdollisuuksista hallita monimutkaista todellisuutta sekä tiedollisesti että taidollisesti.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Harva meistä silti tietää<i> mistä</i> puhutaan kun AI:stä puhutaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Siksi on hienoa, että 70 vuotta täyttänyt Tekniikan Maailma -lehti avaa juhlanumerossaan (20/2023) tekoälyapparaattien ”konepellin” ja yrittää kansantajuisesti selvittää mitä tekoäly tietää ja ajattelee ja mitä ei. Tekniikan Maailma kertoo myös olevansa Suomen suurin tiedemedia, jota viikottain lukee (printtinä, verkossa) n. 500 000 eri ihmistä. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Lehdessä vertaillaan (murtomaasuksien, autojen ja kaiuttimien rinnalla) viime päivinä ”kaikkien” tietoisuuteen ponnahtaneiden tekoälykoneiden (ChatGPT, Microsoft Bing, Google Bard) ”älykkyyttä”, ja samalla kerrotaan mihin niiden älykkyys perustuu.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Poimin lehdestä muutamia huomioita. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: x-large;"><b><i><u>T</u></i></b></span>ekoälypalveluista Tekniikan Maailman päätoimittaja <b>Sami Rainisto</b> tekee lohduttoman yhteenvedon: ”Vertailussa annoimme tekoälypalveluille monenlaisia tehtäviä. Päällimmäinen havainto on, että vastauksia niiltä kyllä saa. Esimerkiksi tekstien tiivistäminen tai avainkohtien poimiminen onnistuu niiltä hyvin. Mutta jos tehtävä edellyttää vähänkään enemmän päättelyä, tai uskallammeko jopa sanoa ’älyn’ käyttöä, lopputulos on usein jopa farssimaisen huono.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Nyt esillä olevat tekoälypalvelut perustuvat kielimalleihin.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Niille on syötetty hirvittävä määrä tietoa. ”Syväoppimisen menetelmiä käyttäen kielimallit on opettu analysoimaan tekstejä.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kielimallin oleellinen toimintapa perustuu kielen rakenteiden tunnistamiseen. Se pyrkii oppimastaan tietojoukosta </span><span style="font-family: verdana;">”arvaamaan” </span><span style="font-family: verdana;">tilastollisen analyysin perusteella mikä sana todennäköisesti seuraa edellistä. Ja, kuten sanottua, lähtökohtana on valtava määrä sanoja ja lauseita joita on kerätty muistiin ja joita koko ajan kerätään lisää.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kyse ei ole todellisesta älykkyydestä, Rainisto kirjoittaa. ”Lopputulos kuitenkin usein muistuttaa jotain sellaista, joka on älykkyyden tuottamaa. Tämä selittää sitä, miksi tekoälyt tuottavat usein järkevän ja älykkään kuuloisia vastauksia, jotka ovat lähemmällä tarkastelulla puutaheinää.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kielimallin perusideasta, siitä että sanoja valitaan todennäköisyyksien perusteella, seuraa sekin että AI-kone antaa samaan kysymykseen yhä uusia, erilaisia vastauksia, koska lähtökohtana oleva tietoaineisto elää jatkuvasti, koska maailman kollektiivisessa tietovarastossa tiedon osat, sanat ja niiden määrälliset yhteydet toisiinsa muuttuvat jatkuvasti.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kielimalliohjelmistot todistavat kuinka oikeassa John Searle oli sanoessaan ettei tietokoneilla voi olla omaa tietoisuutta. Kielimalliohjelmistot eivät pyri luomaan tietokoneelle tietoisuutta, omaa mieltä vaan ne yrittävät ”arvata” mitä ihmiset ovat keskimäärin kirjoittaneet ja kuvanneet. Jos AI-palvelulta kysyy mielipidettä, se ei ole koskaan sen oma vaan miljoonien ihmisten esittämien mielipiteiden "keskiarvo".</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: x-large;"><b><i><u>O</u></i></b></span>n vähän harmillista, että kaikkia monimutkaisia ongelmia ratkaisevia tietokonejärjestelmiä kutsutaan tekoälyksi. Ihminen jotenkin etsii itselleen korviketta, toivoo mutta myös pelkää, että hänet todella korvataan tietokoneohjelmalla.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kummallinen pelko - onko se aiheellinen? </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> AI-soppaa toki keittävät pirullinen virne kasvoillaan myös ne, jotka toivovat että ihminen luo itsensä kaltaisen tyhmyrin, joka tuhoaa älyllisellä älyttömyydellään länsimaisen teknistaloudellisen järjestelmän.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> <b>Yrjö Ahmavaara</b> sanoo alun lainauksessa, että älykkyys on kykyä ymmärtää asioiden suhteita, myös määrällisesti. Kun ihmiset käyttävät AI-palvelua, he eivät voi mitenkään tietää, onko koneen vastaus tuossa mielessä oikea, järkevä, suhteellisuudentajuinen.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ironia on siinä, että kun me pelkäämme AI-ohjelmistoja, me tiedämme, vaistomaisesti, ettei sekään pystyy monimutkaisesta aineistoista tekemään ihmisen kannalta parhaita valintoja, niin kuin me emme itsekään pysty, koska tietoja on liian paljon. Näin ollen heijastamme pelkomme omasta kyvyttömyydestämme AI-ohjelmien kyvyttömyyteen. Sitä paitsi pelkät tiedot eivät riitä rationaaliseen päätöksentekoon; tarvitaan myös niiden arvottamista ja ristiriitaisten arvopäämäärien tunnistamista.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Jos tietokone ei pysty tuntemaan mitään, miten se voisi ”ajatella” ihmisen parasta? Tai edes omaa parastaan!</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: x-large;"><b><i><u>E</u></i></b></span>ntäpä kastemato?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Lukion biologian tunnilta jäi mieleen kastemadon tikapuuhermostoon liittyvä anekdootti. En tiedä onko tämä faktaa vai fiktiota.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kastemadoille tehdää koe. Ne asetetaan putkeen joka haarautuu kahdeksi putkeksi. Toisen putken alussa kastemato saa sähköiskun, toiseen putkeen se voi kiemurrella turvallisesti.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Koe paljasti, että kastemato tarvitsee 1000 sähköiskua ennen kuin se oppii kumpaan putkeen kannattaa mennä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mitä jos tuohon putkeen pannaan AI-kone?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Sammuuko se ensimmäisestä sähköiskusta? Koska AI ei tunne mitään, koska sillä ei ole tunteita, koska se ei tiedä mitä kipu on, se ei ilmeisesti koskaan opi kumpaan putkeen kannattaa mennä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Onko kastemato älykkäämpi kuin tekoälykone?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> </span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgEliXKO4bGVu4ia-V7eLUTVzDCxOEHLw8Mz0a6sVxAIna22nhbHFeNSJJY0msCg83yhscUyEi8d8vfHeizQ0sKpqjPYR27uMBap-jCj_clVZDhOQQNbsRCiJR2GX8i-rd-ruvnloZqCdNzzslbyl3wC6eu9csy-xptlN6HQh2huX9jNs-e_M_2cHKd2YzX/s3341/syksynlehti%20%C3%A4.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2404" data-original-width="3341" height="435" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgEliXKO4bGVu4ia-V7eLUTVzDCxOEHLw8Mz0a6sVxAIna22nhbHFeNSJJY0msCg83yhscUyEi8d8vfHeizQ0sKpqjPYR27uMBap-jCj_clVZDhOQQNbsRCiJR2GX8i-rd-ruvnloZqCdNzzslbyl3wC6eu9csy-xptlN6HQh2huX9jNs-e_M_2cHKd2YzX/w604-h435/syksynlehti%20%C3%A4.jpg" width="604" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.</td></tr></tbody></table><br /><p> </p>Kyösti Salovaarahttp://www.blogger.com/profile/17678948152544873985noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-6871910981309919827.post-152601967239663652023-11-09T07:00:00.002+02:002023-11-09T09:50:05.173+02:00 Muistamalla unohdettu<p><span style="color: #2b00fe; font-family: georgia; font-size: x-large;"><b><i>[unohtamalla muistettu]</i></b></span></p><p><br /></p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjbL9fJYZC-8sg0jGELPtx1oStGCPDUh__D0yJNMc-lsIhM4fdXAm_pE8sYxOBIEZ9iZ60OGqboNM-pUVdkH1DmqJCEjVzSeL9rEcgeeupX7hpg3-YHv3gyYeNzOWvxAvTjVd8r46Vka64kzGBH6gDX6M_BQxdGL3Gfka_ZztZlMbtvtHLJl7nt26jl7Ftm/s4887/taidekaupunki%20a.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2888" data-original-width="4887" height="351" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjbL9fJYZC-8sg0jGELPtx1oStGCPDUh__D0yJNMc-lsIhM4fdXAm_pE8sYxOBIEZ9iZ60OGqboNM-pUVdkH1DmqJCEjVzSeL9rEcgeeupX7hpg3-YHv3gyYeNzOWvxAvTjVd8r46Vka64kzGBH6gDX6M_BQxdGL3Gfka_ZztZlMbtvtHLJl7nt26jl7Ftm/w596-h351/taidekaupunki%20a.jpg" width="596" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.</td></tr></tbody></table><br /><p><br /></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Minua kiehtoo Euroopan pitkä muisti… Täällä käsittää jonain päivänä, että se on kunkin omaa historiaa, että jokainen itse on pannut kiven kiven päälle, esi-isiensä käsien kautta… Täällä voi kulkea odottamatta jonkun kulman ohi, ja äkkiä muisti palaa… Muisti antaa varmuutta ja tietoa siitä, kuka kukin on ja minne ollaan menossa. Tai minne ei olla menossa… Muistin puolustaminen on yhtä kuin vapauden puolustaminen. Vain enkeleillä on varaa pysytellä sivustakatselijoina</i>.</span></p><p><span style="font-family: verdana;">- Arturo Pérez-Reverte: Rummunkalvo. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Pirullisuudesta saattaa olla tietoa, mutta ei uskoa siihen, sillä pirullisuutta ei voi olla enemmän kuin tiedetään.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- Kafka: Keisarin viesti.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Tuntuu siltä, että monen henkilökohtaista mielenmaisemaa hallitsee kaksi ajatusta: minä olen universumin keskipiste, ja asiani ovat huonosti.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- Kari Enqvist Ylen kolumnissaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Vain markkinat mahdollistavat yksilöille vapaan toiminnan ja vapauden solmia sopimuksia toisten yksilöiden kanssa riippumatta kollektiivisen entiteetin tahdosta.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- Ruurik Holm: Yksilönvapaus – tulevaisuuden hyvinvointivaltion peruskivi.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="color: #2b00fe; font-size: large;">Ollakseni</span></b> pirullinen, piruilen.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Journalistien kustannuksella se käy vaivattomasti.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Suuri osa median poleemisesta kirjoittelusta on loogisesti epäloogista. Kerätään faktoja, syntyy fiktiota. Ei ehkä tarkoituksella vaan vahingossa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ihmisen muisti valikoi.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kun muistaa vähän, unohtaa paljon.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kysyn: onko toimittajilla huono muisti vai ”paha” tarkoitus? </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Pirullisesti vastaan: Ei, ei ole. He vaan ujuttavat poliittisen kantansa objektiiviselta näyttävään journalismiin.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="color: #2b00fe; font-size: large;">Totinen</span></b> torvensoittaja on päivän nimi. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Niin kuin <b>Aleksis Salusjärvi</b> Ylellä, <b>Mari Koppinen</b> Helsingin Sanomissa ja Hesarin pääkirjoituksen kirjoittaja(t). Melkein naurattaa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Salusjärvi kysyi (3.11) Ylellä : ”Kuka muistaa enää haaveilla yhteiskunnasta, joka on kaikille hyvä? Kova markkinatalous tuntuu vakiintuneen ainoaksi yhteiskunnan malliksi, mutta vain osa meistä on kutsuttu sen juhliin mukaan. Syrjäytyvät ovat massaa, jonka näemme enää toivottomana ongelmana.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Löysä väite: hyvinvointiyhteiskunta on kadonnut, kuihtunut. Joskus sitä muka oli enemmän. Milloinkohan niin pääsi tapahtumaan? </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Salusjärvi perustelee näkemystään syrjäytyneiden määrällä. Ja sillä että ”työelämä koostuu suoritteista ja tuntuu vain kovenevan. Epätyyppilliset ja pätkätyösuhteet ovat yleistyneet, alustataloudessa jokainen on enemmän tai vähemmän itsensä työllistäjä. Idylli vakituisesta vakaasta työpaikasta työsuhde-etuineen on totta harvemmille kuin ennen.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Etteikö muka ennenkin työ koostunut suoritteista? Etteikö muka ennen satamassa työskentelevän ahtaajan työsuhde kestänyt vain päivän kerrallaan, koska se piti uusia joka aamu uudestaan? Etteikö muka ennen työläisiä pystynyt irtisanomaan milloin tahansa sen enempiä korvauksia maksamatta? Ettäkö kuusipäiväinen työviikko ja kymmentuntinen työpäivä olivat mukavampia kuin nykyiset lyhyet työviikot ja pitkien lomien työvuodet? Ettäkö oli turvallisempaa kun ei ollut työeläkkeitä eikä kelakorvauksia? Ettäkö...</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Koska Salusjärvi ei muista eilisen taakse tai ei halua muistaa, maailma näyttää hemmetin pahalta paikalta. Ja se, markkinatalous, on kaiken pahan alku! Vaikka, niin kuin <b>Ruurik Holm</b> totesi: Markkinatalous vapauttaa yksilön, koska se ei vangitse kollektiivin käskyvaltaan, ajatusten ja ideoiden pakkopaitaan. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Esimerkiksi eilen keskiviikkona verottaja kertoi, että suomalaiset yritykset ovat maksaneet viime vuonna veroja enemmän kuin koskaan. Siihen yhteiseen kassaan, josta Salusjärvi voi jakaa rahaa sinne sun tänne.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ai että työelämä on kovaa?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Pari päivää sitten muuan etätyötä tekevä kertoi Ylen uutisissa, että hänellä on muitakin vastuita kuin tehdä työtä työnantajalle. Siksi etätyö on hyvä juttu: hän pystyy päivän mittaan "taukojen" aikana hoitamaan lapsiaan ja muita asioitaan. Tuntuu ihanalta järjestelyltä: työnantaja maksaa myös lastenhoidon yms. palkansaajan "henkilökohtaiset" vastuut, joita työntekijä päivän mittaan hoitelee työn lomassa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjNQSJ-hy86EtN8mFFkUeJ7tkUTQK2n3UX-MQQC5-xkU8dxlNVnfP4rjHsTcoHNhLwe1nf0b9KCK-TzYVMRlCRwr2nbBO92LiAQduh1jWCkKLhTYiZq9zPrsAfrtZjUp9xh6JKRjRXo14_CGbwH45OWFjUcMDIAp_USxNP8b-Wzoa7rftWJXlTf_Y0rkvyW/s3647/kaupunkijateollisuus%20sa.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2450" data-original-width="3647" height="407" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjNQSJ-hy86EtN8mFFkUeJ7tkUTQK2n3UX-MQQC5-xkU8dxlNVnfP4rjHsTcoHNhLwe1nf0b9KCK-TzYVMRlCRwr2nbBO92LiAQduh1jWCkKLhTYiZq9zPrsAfrtZjUp9xh6JKRjRXo14_CGbwH45OWFjUcMDIAp_USxNP8b-Wzoa7rftWJXlTf_Y0rkvyW/w606-h407/kaupunkijateollisuus%20sa.jpg" width="606" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.</td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: large;"><b>Mutta</b></span> en kenties huomaa oleellista.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ja miksi huomaisin, koska olen yksi niistä tylsimyksistä, jotka kuuntelevat Yle Suomen musiikkiohjelmia.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Mari Koppisen mielestä (5.11) <i>Elämän biisi</i> -ohjelmassa oli vieraina viisi tylsimystä: ”Suomi tulee saamaan johtajakseen ennalta-arvattavan tylsimyksen, mikäli joku näistä herroista satuttaisiin valitsemaan presidentiksi.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Koppisen mielestä tylsää musiikkia kuuntelevat ihmiset ovat tylsämielisiä: ”Mutta minkäs teet, kun ehdokkaat olivat valinneet enimmäkseen keskitien musiikkia, Radio Suomen soittolistoille sopivaa.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> ”Tai sitten syy on se, mitä eniten pelkään: että studiossa istui viisi tavattoman tylsää ihmistä”, Koppinen jatkoi.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Koppisen mielestä mielenkiintoiset ja terävät ihmiset kuuntelevat musiikkia, joka on korkeintaan 3 kuukauden ikäistä. Vain uusi on radikaalia Hesarin kulttuuritoimituksen mielestä. Vanha, menneisyyttään muistava ja esittelevä on tylsää, tylsimysten kulttuuria.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta jos ollaan objektiivisen aikuisia eikä omaa napanöyhtää tonkivia lapsia, niin Ylen musiikkitarjonta - sekä kevyessä että painavassa musiikissa - ylettää pitkälle menneisyyteen. Iskelmiä ja viihdemusiikkia soitetaan noin 100 vuoden kaarelta, klassista tietysti kauempaa. Ei kai paljon monipuolisempaa musiikkia ole olemassakaan kuin mitä Yle lähettää.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Onko se tylsää?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Vai onko Hesarin kulttuuritoimittajalla niin lyhyt muisti ettei se tunnista eilistä, toissaviikkoisesta puhumattakaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"> <span style="color: #2b00fe; font-size: large;"><b>Maailma</b></span> jakautuu ahneisiin ja uupuneisiin, kirjoitti Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan (4.11) - ja jatkoi näin pahan olon journalismiaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Hesari viittasi kyselytutkimuksiin, joissa länsimaissa ihmiset valittavat huonoa oloaan, niin Suomessa kuin muualla. ”Kansainvälisessä vertailussa optimistit löytyvät kehittyvistä talouksista, pessimistit vanhoista vauraista maista”, Hesari kertoi. ”Singaporessa, Indonesiassa ja Intiassa yli 75 prosenttia ihmisistä katsoo maan olevan matkalla oikeaan suuntaan, kun taas Euroopan maissa vähintään 60 prosenttia pitää maansa suuntaa huonona. Pessimistien kärkijoukkoon kuuluvat ruotsalaiset, joista peräti 79 prosenttia arvioi maansa olevan matkalla väärään suuntaan.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> En tiedä kuinka paljon kyselytutkimuksiin kannattaa perustaa, mutta jos jotakin perustaa, niin on syytä huolestua: Ovatko hyvinvointivaltioiden ihmiset todellakin kyllästyneet hyvinvointiinsa ja sen tuomiin vapauksiin?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Hesari näyttää olevan Salusjärven linjalla: markkinatalouden tuottama yksilöiden vapaus on huono juttu. Hieman piruillen tekee mieli kritisoida Hesarin pääkirjoittajan laatusanojen valintaa. Onko paremman tulevaisuuden toivominen todellakin ”ahneutta”? </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Jos Hesari on oikeassa siinä, että yhä useammat suomalaiset pyrkivät vähentämään työntekoa ja kulutusta, niin ei tarvitse piruilla, koska sillä tiellä piru perii hyvinvointivaltio Suomen aivan varmasti.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="font-size: large;"><span style="color: #2b00fe;"><b>Oliko</b></span> </span>joskus siis paremmin?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kun <b>Francis Fukuyama</b> kirjoitti ”historian lopusta” (1992), hän ei väittänyt että liberaali yhteiskuntamuoto on väistämättä ja lopullisesti voittanut. Että se säilyy itsestään, ilman jatkuvaa puolustamista.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Fukuyama kysyi: Jospa maailma ikään kuin täyttyy liberaalisista demokratioista eikä jäljellä ole enää hirmuvaltiaita eikä sortoa joita vastaan voisi taistella – mitä sitten tapahtuu? </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> "Kokemus näyttää osoittavan”, Fukuyama sanoi, ”että elleivät ihmiset voi taistella oikean asian puolesta, koska tuo oikea asia sai voiton jo aikaisemman sukupolven aikana, he ryhtyvät taisteluun oikeata asiaa<i> vastaan</i>. He ryhtyvät taisteluun taistelun itsensä takia.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Fukuyaman mielestä ihmiset ryhtyvät ”taisteluun jonkinmoisen ikävystymisen ajamina: he eivät nimittäin pysty kuvittelemaan elämää ilman taistelua. Ja jos suurimmassa osassa heidän maailmaansa vallitsee rauhallinen ja vauras liberaalinen demokratia, he ryhtyvät taisteluun tuota rauhaa ja vaurautta ja siis demokratiaa <i>vastaan</i>.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ryhtyvät kaikkeen kyllästyneinä taistelemaan rauhaa ja vaurautta vastaan!</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: large;"><b>Hieman</b></span> ilkeästi kysyn, että tälläkö tiellä Aleksis Salusjärvi, Mari Koppinen ja Hesarin pääkirjoittaja(t) talsivat mieli mustana ja vaurasta Suomea inhoten.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> ”Tuntuu siltä, että monen henkilökohtaista mielenmaisemaa hallitsee kaksi ajatusta: minä olen universumin keskipiste, ja asiani ovat huonosti”, sanoi Kari Enqvist.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> On tietysti aikamoinen uutinen, jos Helsingin Sanomat vastustaa markkinataloutta. Semminkin kun lehden pääkirjoitukset ovat lehden julkituoma kanta asioiden tolaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Toisinaan siltä kuulostaa. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> </span> </p><p> </p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg5vv9O0eCmw6uQb7i26r5Glm5v38qgkzPN4pZEvd9Dk2XaFfVccT3w_ZIUtLseGea_JjYG8nxOy73hwMhtOv7U2GHDzEtAB7pLELkmrpHaGkDATlCZSl0ggqwUMPMTgg3nLG0PKmeyuiaf5elQh1zWDBLe15EcdEG1yWpfPs4MLstIGgfhtE1cQMHrjPTB/s3815/kaupunkitaide%20tta.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2869" data-original-width="3815" height="435" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg5vv9O0eCmw6uQb7i26r5Glm5v38qgkzPN4pZEvd9Dk2XaFfVccT3w_ZIUtLseGea_JjYG8nxOy73hwMhtOv7U2GHDzEtAB7pLELkmrpHaGkDATlCZSl0ggqwUMPMTgg3nLG0PKmeyuiaf5elQh1zWDBLe15EcdEG1yWpfPs4MLstIGgfhtE1cQMHrjPTB/w577-h435/kaupunkitaide%20tta.jpg" width="577" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.</td></tr></tbody></table><br /><p></p>Kyösti Salovaarahttp://www.blogger.com/profile/17678948152544873985noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-6871910981309919827.post-47425757738617389442023-11-02T07:00:00.001+02:002023-11-02T07:00:00.143+02:00 Heimat, heimat<p><span style="color: red; font-family: georgia; font-size: x-large;"><b><i>[ennen kaikkea?]</i></b></span></p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjVYwW7IHV3i1xEidWQPO-DdTGNvSyppLCyXAEo-SyVlGMeYJPLpksbY5_Mmv7NCb_wO1eiUJ-xgeq5NTViL-IG-9_r_VBpBP-YNMp2QBV9t3vxN_3v-v6Zz_OLjJawDJBnx3q2NVXkUZLWcia-NAEZ9qoHsKDshJOeENoBio5WHxGH8ZTnGB8NJeHJn0Uf/s5133/It%C3%A4meri%20%C3%A4.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2810" data-original-width="5133" height="322" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjVYwW7IHV3i1xEidWQPO-DdTGNvSyppLCyXAEo-SyVlGMeYJPLpksbY5_Mmv7NCb_wO1eiUJ-xgeq5NTViL-IG-9_r_VBpBP-YNMp2QBV9t3vxN_3v-v6Zz_OLjJawDJBnx3q2NVXkUZLWcia-NAEZ9qoHsKDshJOeENoBio5WHxGH8ZTnGB8NJeHJn0Uf/w590-h322/It%C3%A4meri%20%C3%A4.jpg" width="590" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.</td></tr></tbody></table><br /><p><br /></p><p><i style="font-family: verdana;">Eichmann on kauhistuttavan normaali ihminen. Hänen kaltaisiaan on paljon. Mitätön mies joka ei kyennyt ajattelemaan.</i></p><p><span style="font-family: verdana;">- Hannah Arendt </span></p><p><br /></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Saapuessani johonkin kaupunkiin kysyn aina:</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>ketkä ovat kaksitoista kauneinta naista.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Ketkä ovat kaksitoista rikkainta miestä.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Kuka miehistä voisi hirttää minut.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- Stendhal</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: x-large;"><b><i><u>L</u></i></b></span>aiva etenee harmaassa tiistaissa koilliseen jossain Bornholmin ja Öölannin välillä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Eurooppa jää taakse.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Suomi lähestyy. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ai niin, kuuluuhan Suomikin Eurooppaan, ainakin omasta mielestään.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Hyvä juttu, ”heimatia” joka puolella</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: x-large;"><b><i><u>S</u></i></b></span>unnuntaina Hannoverissa aurinko paistoi pilvien välistä. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Päiväkävelyllä Maschsee-järven tuntumassa. Istutaan hetki kesäkahvilassa. Sitten jatketaan idyllisen Leine-joen reunaa pitkin kohti kaupungin keskustaa. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Yhtäkkiä tajuan, että kävelemme Hannah-Arendt-Wegiä. Katukilvessä lukee että <b>Hannah Arendt</b> syntyi Hannover-Lindenissä vuonna 1906. Hän kuoli New Yorkissa 1975.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Sattuma havahduttaa, koska pari päivää aikaisemmin tilasin nettikaupasta Arendtin kuuluisan teoksen <i>Totalitarismin synty</i>.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Vai onko sattumia olemassa? Historian perspektiivissä, ajan riennossa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhxhdIrhUbXGUK_3-CgaAVzuPfQK6FMZb14560B3fMM73-F8pL0kwK-R97Bmpoe48-zjv47w1ah6rR4i5cJifDAsO4IchM4oGpgv7mo74WDRnXAb8SAH-tVkXvTkjtytSkz2gGuFkvg8MyWL5dNknFE9nYbNhWuL9SazFZGZHejHqy7bdGj2jT0YyYU_S4j/s3018/ArendtHannah.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3018" data-original-width="2978" height="438" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhxhdIrhUbXGUK_3-CgaAVzuPfQK6FMZb14560B3fMM73-F8pL0kwK-R97Bmpoe48-zjv47w1ah6rR4i5cJifDAsO4IchM4oGpgv7mo74WDRnXAb8SAH-tVkXvTkjtytSkz2gGuFkvg8MyWL5dNknFE9nYbNhWuL9SazFZGZHejHqy7bdGj2jT0YyYU_S4j/w433-h438/ArendtHannah.jpg" width="433" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.</td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="color: red; font-family: verdana; font-size: x-large;"><b><i><u>K</u></i></b></span><span style="font-family: verdana;">un on ajettu pitkin Saksaa sekä moottoriteillä että maalaiskujilla </span><span style="font-family: verdana;">merkille </span><span style="font-family: verdana;">on pantu, kuinka hyvin hoidettua ja siistiä tämä maisema, tämä ”Heimat” on. Pienien kylien ja kaupunkien omakotitalot puutarhoineen ovat kuin kuvakirjasta.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta maiseman kumpuillessa ja sadepilvien välistä paistavan auringon loiskuessa rinteiden ruskaan, mietin että tämä sama kaunis maisema oli toisen maailmansodan aikana eurooppalaisen väkivallan dynamo – vai oliko? Yleensä maaseudulla ollaan konservatiivisempia kuin suurissa kaupungeissa, mutta nojasiko myös<b> Hitler</b> kansallissosialisteineen enemmän kaupunkeihin kuin maaseutuun?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> En tiedä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ja kun yritin miettiä maisemaa suhteessa todellisuuteen 80 vuotta sitten sodan vallitessa kaikkialla, tajusin kuinka mahdotonta on tuntea ja ymmärtää millaisia aikoja, millaista arkipäivää tuolloin on näillä kukkuloilla ja peltojen äärellä vietetty. Lukuja voi etsiä, faktoja kerätä mutta kokonaisen maiseman tunnemyrskyä on mahdoton tavoittaa. Idyllin takana ajan tragedia?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tietysti kertomukset kertovat.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tietysti myös tavallinen ihminen, joka ei osaa edes ajatella, niin kuin Arendt totesi Eichmannista, osallistui tekoihin, pahaan ja hyvään. Onko paha kuitenkin tästä maisemasta pois pesty, hyvä uudesti luotu, kasvamaan pantu?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Älä katso peiliin vaan historiaan!</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgYCbUzkSOzIt5cxRQMeM3gFo5cwgTxp2NFrOIL-lHqL-bZVylGljYbxE5SS4_dLgmzY6UlHGckHA_txCo8tlELbOL2TBB-qjuJyt4zfXqQX11j1ZNnWC_ouUwOyGjQcyUSYFXSEAXtlf_Hg9mmSukLCw1jrCBquIT88qtntZaF7ffA8FLkCbda5OB-zBYk/s3277/Tytt%C3%B6Vanha.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3277" data-original-width="2842" height="494" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgYCbUzkSOzIt5cxRQMeM3gFo5cwgTxp2NFrOIL-lHqL-bZVylGljYbxE5SS4_dLgmzY6UlHGckHA_txCo8tlELbOL2TBB-qjuJyt4zfXqQX11j1ZNnWC_ouUwOyGjQcyUSYFXSEAXtlf_Hg9mmSukLCw1jrCBquIT88qtntZaF7ffA8FLkCbda5OB-zBYk/w430-h494/Tytt%C3%B6Vanha.jpg" width="430" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.<br /><br /><i>Como.</i></td></tr></tbody></table></p><p><br /></p><p></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjQEpG65D71aQxUCcgp5qSaV3VZ-zGZxXliRyzevE3mtgoq604yH0RYGuYZW1QUS7DD-PlNi7IE2l2ZzTjFTUz7YN1RXg-L2gtTjSrayhMT39pWttRMC7G4xAGeL6rr940M2a4moALS0Pcdabw4KORZTkOIxOX1ffwLEmTzBfg_eCZXl9U7P1EmXUJ8Os-D/s3953/BudenReky.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2845" data-original-width="3953" height="312" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjQEpG65D71aQxUCcgp5qSaV3VZ-zGZxXliRyzevE3mtgoq604yH0RYGuYZW1QUS7DD-PlNi7IE2l2ZzTjFTUz7YN1RXg-L2gtTjSrayhMT39pWttRMC7G4xAGeL6rr940M2a4moALS0Pcdabw4KORZTkOIxOX1ffwLEmTzBfg_eCZXl9U7P1EmXUJ8Os-D/w435-h312/BudenReky.jpg" width="435" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023. <br /><br /><i>Frantisek Mrazekin veistos Virrat - Vltava ja Mase.<br /> České Budějovice.</i><br /><br /></td></tr></tbody></table><div><br /></div><div><br /></div><div><br /></div><div><span> </span><span> </span><span> </span><span> <table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhiqiNmQqKI6Z7vuhGqxc3hfzwL2s_U-g6d6naH8h0MYZkijiEkOE0c2AxtIzLrRxZuO_Mlm7Wlu9bDBj9OSRxKQjZbmCr0TKI69XtTXPIYPl5aJmGMNiwpNRmDZlSt0fBRLV5RKoytmdGg8MQ8WwYawgF-X8YWlGdX4WJKoSlbOSgXngfgH85JSrH-BeI0/s3648/ModerniBibi%20i.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3080" data-original-width="3648" height="387" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhiqiNmQqKI6Z7vuhGqxc3hfzwL2s_U-g6d6naH8h0MYZkijiEkOE0c2AxtIzLrRxZuO_Mlm7Wlu9bDBj9OSRxKQjZbmCr0TKI69XtTXPIYPl5aJmGMNiwpNRmDZlSt0fBRLV5RKoytmdGg8MQ8WwYawgF-X8YWlGdX4WJKoSlbOSgXngfgH85JSrH-BeI0/w457-h387/ModerniBibi%20i.jpg" width="457" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.<br /><br /><i>Carole A. Feuerman: Bibi on the Ball.<br />Cannes.</i></td></tr></tbody></table><br /></span><br /></div><p><span style="color: red; font-family: verdana; font-size: x-large;"><b><i><u>T</u></i></b></span><span style="font-family: verdana;">urusta kuuluu kummia: Lenin-patsaan vieminen romuvarastoon olikin ”laiton” teko.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ottiko hallinto-oikeus todella kantaa historiaan, sen säilyttämiseen silmiemme edessä, korviemme kuultavissa, tunteidemme kosketeltavana?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> No, ei tietenkään. Kysymys oli vain pormestarin muotovirheestä. Lenin-setä saanee jäädä museon varastoon, niin kuin Kotkassakin pantiin toimeksi kaupungin modernisointi.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Panee kuitenkin ajattelemaan, että voisiko historia olla jopa lain suojaamaa eikä vain kulttuuriväen ja populistien oikkujen armoilla.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Eihän se missään ole lain suojaama, tuossa mielessä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kun kulttuuriporukan mieli muuttuu, patsaita kaadetaan ja historiaa kuivatetaan hyvässä uskossa siihen, että se mitä ei näe, sitä ei ole olemassa tai ei ole ollut koskaan. Kun ”hirviö” Leninin päänkuva viedään varastoon, ajatellaan että Leninin ja Stalinin terroriteot katoavat, että historia muuttuu yhdellä iskulla puhtaammaksi, ikään kuin sellaiseksi jollainen sen olisi pitänyt olla.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kuinka mones synti ihmisen ikuinen itsepetos olikaan? Älä syytä historiaa, katso peiliisi.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: x-large;"><i><u><b>H</b></u></i></span>annover ei ole kaunis kaupunki, koska suurin osa siitä pommitettiin maan tasalle toisen maailmansodan aikana. Eikä uusvanhaa ole rakennettu tilalle. Mutta hyvin vilkas ja vireä kaupunki se on.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Jos ei ota onkeensa <b>Stendhalin</b> ohjeesta etsiä kaupungin 12 kauneita naista ja 12 rikkainta miestä, niin pitää katsella vain sen minkä näkee ja aika harvoin näkemästään pystyy sanomaan mikä on uutta, mikä ikivanhaa ja millä on merkitystä historian ymmärtämisessä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Näköjään jankutan historian ymmärtämisen tärkeydestä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Miksi?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Senkö takia että alan itse olla historiaa?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta melkein jokaisessa kaupungissa on patsaita ja veistoksia, jotka säilyttävät jotakin menneisyydestä, vaikka emme tiedä mitä, koska tiedämme niin vähän, että tietämämme mahtuisi espressokupin pohjalle, jos sen pystyisi tiivistämään aineeksi.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Patsaat ja veistokset kuuluvat miljööseen. Siitä huolimatta että kävelemme niiden ohi kulmakarvoja nostamatta. Tai kaipa joku joskus nostaa ellei sitten kännipäissään kiipeä patsaan päälle. Koirille tietysti hyvä paikka. Joku patsas sen ansaitseekin.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kaduilla patsastaide on menneen kaukokulttuuria, jota ei ole olemassa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgIglf_ThpMjTz0ZaSGEK9LutBB3Z10PJXD8pzRR7K-yCABMyEUN3wcm6Qqw4RTo8w6afzmM-12fivjOgT1vU6hRIegSBLA9vOnv7xe6sI7RTvZ42nnjMQOi97W-RQwCDJKUGcndFb1oKFzA3HLUx7cwGYzc7zMW1ZuqwWpH_MYP-pxp4bmgeruy_moQ-nl/s4749/CalderAlex.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="4749" data-original-width="3467" height="532" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgIglf_ThpMjTz0ZaSGEK9LutBB3Z10PJXD8pzRR7K-yCABMyEUN3wcm6Qqw4RTo8w6afzmM-12fivjOgT1vU6hRIegSBLA9vOnv7xe6sI7RTvZ42nnjMQOi97W-RQwCDJKUGcndFb1oKFzA3HLUx7cwGYzc7zMW1ZuqwWpH_MYP-pxp4bmgeruy_moQ-nl/w389-h532/CalderAlex.jpg" width="389" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.<br /><br /><i>Alexander Calderin veistos vuodelta 1971, <br />taustalla<br /> Hermann Scheuernstuhlen Soihdunkantaja 1930-luvulta.<br />Hannover. </i></td></tr></tbody></table><br /><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: x-large;"><b><i><u>E</u></i></b></span>räs Hesarin toimittaja kirjoitti rinta rottingilla, että Suomessa pikkukaupungeissa on enemmän kulttuuria kuin muualla isoissa kaupungeissa. Kaveri oli käynyt Espanjassa, joten tietoa oli.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Oliko sittenkään?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tuli mieleen ihan outo ajatus: kummassa on enemmän kulttuuria: pikkukaupngin teatteriesityksessä vai ison kaupungin kahviloissa, joissa porukat rupattelevat niitä näitä päivästä toiseen?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Vielä oudompi kysymys pälkähti päähän: kun lavalla ollaan rooleissa tai lauletaan lauluja ja salissa istutaan pönäkästi ”kulttuurihuumassa”, niin onko salissa muualla ”kyldyyriä” kuin lavalla? Onko kuuntelija ja katselija oikeastaan kulttuurin tekijä, siis ihan aidosti vai pelkästään ohikulkija, joka ei yleensä huomaa millaisen patsaan ohi äsken käveli? Ja vielä: onko suomalaiselle kulttuuritapahtumalle oleellista, että kulttuuri toimitetaan korkealta lavalta alhaalla istuvalle yleisölle? Ollaan aktiivisia passiivisesti.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Jatkan kummallisemmalla ajatuksella. Kuvitellaan että Musiikkitalon konsertti lähetetään televisiossa, HD-laatua, huippuäänitys.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Soittajat kai tekevät ”kulttuuria”. Samoin kuvaajat ja äänittäjät, vai?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Entäpä ne asentajat, jotka toissaviikolla asensivat taloyhtiöösi vedetyn valokuitukaapelin, jota pitkin näet laitteeltasi HD-tasoisen kuvan ja kuulet hyperhyvän äänen. Ovatko hekin kulttuurin ”tekijöitä” vai ihan vaan muita menijöitä?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> En halua kuitenkaan pilata kenenkään tunnelmaa. Kaipa siellä teatterissa katsojankin päässä tapahtuu ”kulttuuria”. Kulttuurihan on myös tapoja, sitä mitä ihmiset tekevät keskenään ja yksin, sitä mitä pidetään tekemisen arvoisena ja mitä ei. Kulttuuri ei ole mänty eikä sammakko.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: x-large;"><b><u><i>L</i></u></b></span>aiva lähestyy Helsinkiä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Harmaa keskiviikko, vähän tihkusadetta, puut jo melkein paljaita. Lehdet on lähetetty pois talven tieltä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Laiva lähestyy satamaa, koskettaa hellästi laituriin.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Heimat, heimat – ennen kaikkea!</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> </span><span style="font-family: verdana;"> </span> </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgLn6Dp4YNDhf5WlwK7Z9SkwtV0o9wPhqgXm2hLfqDVM2gtcZ4H7oJYAtfZ2OCDQu-VtN-wwo_F3y03vS1fL6e4iJKGx6x1rPDTHcMnP9mjAkW9VnprwDUpUuOs5M6sgY8pztHJnvnCpChsGll9PVYHa19sHyx5IrpOwj7iwqBHxVVpcjhz5zWW7p4bqYxd/s2756/SivistysHeidel%20iss%C3%A4.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1738" data-original-width="2756" height="394" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgLn6Dp4YNDhf5WlwK7Z9SkwtV0o9wPhqgXm2hLfqDVM2gtcZ4H7oJYAtfZ2OCDQu-VtN-wwo_F3y03vS1fL6e4iJKGx6x1rPDTHcMnP9mjAkW9VnprwDUpUuOs5M6sgY8pztHJnvnCpChsGll9PVYHa19sHyx5IrpOwj7iwqBHxVVpcjhz5zWW7p4bqYxd/w623-h394/SivistysHeidel%20iss%C3%A4.jpg" width="623" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.<br /><br /><i>Viisaus, uteliaisuus, kulttuuri - Heidelberg!<br />Tiedeakatemian edessä Michael Schoenholtzin<br />suihkulähde Sebastian Münsterin muistoksi.</i></td></tr></tbody></table><br />Kyösti Salovaarahttp://www.blogger.com/profile/17678948152544873985noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-6871910981309919827.post-2668278563857521852023-10-26T07:00:00.001+03:002023-10-26T07:00:00.145+03:00Värejä, sävyjä<p> <span style="color: #2b00fe; font-family: georgia; font-size: x-large;"><b><i>[tyyntä ja tuulista]</i></b></span></p><p><br /></p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjQff_GUphEl1Z5bcviq5dcA0CWLigjJc31LyEQR_z6Yng3NQfR5_uCYo1hvQB55CPhdTKBQY5F9V0u7HtAHUdlMAbsLWNRuuuTCyuZHZu5MrZyhZSzKAd7h2uYqAKWfZMpDg3b7TxkcTsjHg6FiTbiT45ia9NUSBfQYnqOoVrPrPy3Hk_TLf5Y0e6bBBbe/s5019/myrskyn%20j%C3%A4lkeen%20n.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3218" data-original-width="5019" height="403" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjQff_GUphEl1Z5bcviq5dcA0CWLigjJc31LyEQR_z6Yng3NQfR5_uCYo1hvQB55CPhdTKBQY5F9V0u7HtAHUdlMAbsLWNRuuuTCyuZHZu5MrZyhZSzKAd7h2uYqAKWfZMpDg3b7TxkcTsjHg6FiTbiT45ia9NUSBfQYnqOoVrPrPy3Hk_TLf5Y0e6bBBbe/w628-h403/myrskyn%20j%C3%A4lkeen%20n.jpg" width="628" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.<br /><br /><i>Mainingit lyövät Promenade de la Croisetten ravintoloihin.<br />Cannes.</i></td></tr></tbody></table><br /><p><br /></p><p><br /></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Olen ollut koko päivän hevosen selässä, hyvä Louiseni. Olen vallannut koko vihollisen jälkijoukon, jossa on neljä venäläistä ja kolme preussilaista pataljoonaa sekä kaksi tykkiä. Vihollinen on menettänyt koko tykistönsä, kuormastonsa ja kaksi kolmasosaa armeijastaan sekä pakotettu vetäytymään… Julkaise Pariisin otsikon alla kaikki uutiset, jotka saat minulta.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- Wikipedia: Keisari Napoléon I kirjeessään vaimolleen 1814. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><b style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe;">Historia jättää jälkiä</span></b><span style="font-family: verdana;">, mutta ei niitä oikeastaan näe eikä tunne iholla, vaikka, kenties, nuo jäljet säilyvät kulttuurisessa alitajunnassamme.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Muutama päivä sitten ajoimme Napoléonin reittiä (Route Napoléon) Ranskan Rivieralta Grassen kautta kohti Sisteronia ja Gapia, Meri-Alppien yli, laaksoja ja vuorien välisiä solia pitkin. Kun otin kuvan taakse jääneestä reitistä Col de la Fayelta tuhannen metrin korkeudessa, Välimeri kimalsi melkein jalkojen juuressa ja välissä näkyi Grassen kaupunki. Tuossa vaiheessa Napoléonin tietä oli ajettu Cannesista lähdettyä noin 36 km.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kevättalvella 1815 Napoléon karkasi Elbalta ja kulki tämän reitin kohti Grenoblea ja sieltä Pariisiin. Hän tavoitteli uudelleen valtaa, sai sen ja menetti Waterloossa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> On vaikea, mahdoton, kuvitella millaisia rasituksia Napoléon joukkoineen kohtasi marssiessaan kohti Grenoblea Alppeja ylittäen, vehmaisiin laaksoihin levähtämään laskeutuessaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Maisema on tulvillaan värisävyjä. Niin myös historia, vaikka en saa siitä kiinni astuessani tien reunaan ja ottaessani valokuvan kaukana ja niin lähellä kimaltevasta Välimerestä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh5_ci1UwmMWcaWQuFvGZ0u_ssnETVxgFehJKRItmXQ4k9-nJkDeH0aUuBLydbLyMjzRZXzLVHPvfIvjL8A9MLvqe9IbN30O7wbWQj6fHWiQVv-PN7A3jBEq4A-6GgrKf487GOTSRjFXYY_w7jJ50fUchh_UT_7nD2NnVjrGdjpaZgQ_c_jTY4RkBA-ovBw/s4682/NapoleonRoute%20Col%20de%20la%20Faye%20984%20B.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2684" data-original-width="4682" height="323" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh5_ci1UwmMWcaWQuFvGZ0u_ssnETVxgFehJKRItmXQ4k9-nJkDeH0aUuBLydbLyMjzRZXzLVHPvfIvjL8A9MLvqe9IbN30O7wbWQj6fHWiQVv-PN7A3jBEq4A-6GgrKf487GOTSRjFXYY_w7jJ50fUchh_UT_7nD2NnVjrGdjpaZgQ_c_jTY4RkBA-ovBw/w564-h323/NapoleonRoute%20Col%20de%20la%20Faye%20984%20B.jpg" width="564" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.<br /><br /><i>Route Napoléon nousee Meri-Alpeille.</i></td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="color: #2b00fe;">Olen miettinyt</span></b>, ties monettako kertaa, vaikuttaako maiseman muoto ja sen värit ihmisten elämään, ja jos vaikuttaa niin millä tavalla.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Päässäni on viime viikoilta toistaan komeampia, upeampia, loisteliaimpia maisemakuvia, niin että en pysty kaikkea käsittelemään enkä muistamaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Comojärveä maanantaina kierrettäessä kysyin: Voiko ihminen elää pelkästään kauniista maisemasta?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Jos tutkimukset pitävät paikkansa, onnellisia ovat minimalistisessa miljöössä elävät suomalaiset eivätkä upeissa maisemissa elävät italialaiset, ranskalaiset tai espanjalaiset. Uskoisiko moista tutkimusta?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Vai pääseekö tasaisessa Suomessa ihminen sittenkin helpommalla kuin vuoristorinteiden asuja? Siitä huolimatta että suomalainen sää on mitä on</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> En tiedä. Olen ymmällä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Suomessahan kaikki on suhteellisen pientä. Pieniä järviä toki on lukemattomia, mutta mäet (Lappia lukuunottamatta) ovat tuskin havaittavia nyppylöitä. Metsiä on paljon, mutta melkein joka toisen kuusen takana asuu joku suomalainen.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Voiko maiseman äärevyys, korkean ja matalan alituinen kohtaaminen vaikuttaa kulttuuriin? Onko suomalainen kulttuuri lähtökohtaisesti suppeaa ja ahdasta, jopa tunkkaista? Jos haluaa olla avaramielinen, pitääkö asua avarissa paikoissa, joista näkee varpaitaan pidemmälle?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mahdoton kysymys.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Jääköön vastaamatta.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjMuwTW9llnwhMLpp2DYq2uRBRMQcBIeLNIiE7jRGq1oV19bnLqkqD2FNDxG2oH4xQLfHKcRNJXshucv0Y-BOlFBapLY_TfBgYb6WzQZuLkZ4hCISdIZhGr_EwQLrc0zZNxss-H58XPd8TAGIrn0x6akgpk3MG-kp22Tt2Dq9jsemcYLT6YHIvNCL9rXtOl/s5472/sisteron%20n.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3201" data-original-width="5472" height="352" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjMuwTW9llnwhMLpp2DYq2uRBRMQcBIeLNIiE7jRGq1oV19bnLqkqD2FNDxG2oH4xQLfHKcRNJXshucv0Y-BOlFBapLY_TfBgYb6WzQZuLkZ4hCISdIZhGr_EwQLrc0zZNxss-H58XPd8TAGIrn0x6akgpk3MG-kp22Tt2Dq9jsemcYLT6YHIvNCL9rXtOl/w603-h352/sisteron%20n.jpg" width="603" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.<br /><br /><i>Kun Napoléon ohitti Sisteronin, poikkesiko hän<br />1100-luvulta peräisin olevaan katedraaliin?<br /><br />Kuinka paljon kristinuskon perinne vaikuttaa niidenkin käsityksiin<br />jotka eivät usko muuhun kuin materiaan ja omien silmiensä kertomaan?</i></td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="color: #2b00fe;">Maailmaa ei pääse pakoon</span></b> vaikka kuinka yrittäisi. Ei ajatuksissa, ei tunteissa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Hamasin hyökättyä Israeliin siitä käynnistyneiden vastatoimien jälkeen länsimaissa vallitseva ristiriitainen suhtautuminen juutalaisiin ja Israeliin tulee voimakkaammin esille päivä päivältä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Muuan kirjoittaja sanoi, että länsimaisen vasemmiston ongelma on siinä, että Hamasiin suhtaudutaan kuin se olisi siirtomaavaltaa vastaan taisteleva organisaatio eikä terroristijärjestö.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Juutalaisvihalla on niin pitkä juuret länsimaisessa kulttuurissa ettei niitä pysty hahmottamaan eikä ymmärtämään. Kysymys lienee sekä kulttuurista että taloudesta, sekä rodusta että sosiaalisesta käyttäytymisestä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Jokainen vasemmistolainen hermostuu ja suuttuu, jos toteaa että jostakin syystä eurooppalaisessa vasemmistossa piilee syvällä antisemitismiä, joka purskahtaa esille, kun Hamasin hyökkäyksen kaltaisia selkkauksia tapahtuu – ja kun Israelin hallitus toimii niin kuin toimii. Äärioikeistossa antisemitismi on ikään kuin luonnollinen taipumus.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tämä piilevä antisemitismi on selittämätön piirre vasemmistolaisuudessa. Palautuuko se siihen, että kapitalistien ja juutalaisten välille vedettiin joskus yhtäläisyysmerkit? Niinhän myös Saksan natsit tekivät. Vai johtuuko se Hollywoodista, jonka väitettiin olevan juutalaisten elokuvamogulien hallinnassa? Vasemmistolainen intellektuelli inhoaa lähtökohtaisesti Hollywoodissa tehtyjä elokuvia, koska ne eivät ole taidetta eivätkä riittävän yhteiskunnallisia hänen makuunsa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Vai mieltääkö vasemmistolainen intellektuelli Israelin olemassaolon USA:n Lähi-idän politiikan etuvartioksi, joten palestiinalaisten pitää olla ehdottomasti ”parempia ihmisiä” kuin amerikkalaista hapatusta levittävät juutalaiset.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Sanon taas: en tiedä. En tiedä mikä on syy ja missä seuraus.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Syitä ja seurauksia ratkotaan väkivallalla. Se on kauheaa. Historialla on jälkiä mutta emme näe niitä, vaikka tunnemme ne etäisesti luissamme.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="color: #2b00fe;">Maisema kohoaa</span></b> edessäni kuin luojan minulle piirtämänä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tiet, meret, joet ja järvet, kalliot ja laaksojen vehreys tulvivat värejä, mutta hetkessä saattaa tyyni leppoisuus muuttua myrskyksi.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kyyhkynen katselee rantaa iskeviä maininkeja Cannesin Promenade de la Croisetten reunassa. Meri tulvii myrskyn jälkeen rantaravintoihin ja pumput käyvät.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kyyhkynen ei arvaa, että kohta joku kirjoittaa siitä ja sen katseesta. </span></p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj6M9_KZmFrvCu-75eSdwVagRpCpjSjLcbD-aKdcVG2CRb6rJQAa-CYkebl2pzzBM19z7L1nri7VNtuWJbjxF8eIsidyku-tqlP5TxsZVPYJOv6reftcNVHTbj1Nu1JGGxW1B3SVwlSQyKsKcCQLCrUsUrA1wUFFExmRCWLZPi82i-lDm-SqhAg5yaqPAis/s5139/Como%20illansuussa.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2862" data-original-width="5139" height="349" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj6M9_KZmFrvCu-75eSdwVagRpCpjSjLcbD-aKdcVG2CRb6rJQAa-CYkebl2pzzBM19z7L1nri7VNtuWJbjxF8eIsidyku-tqlP5TxsZVPYJOv6reftcNVHTbj1Nu1JGGxW1B3SVwlSQyKsKcCQLCrUsUrA1wUFFExmRCWLZPi82i-lDm-SqhAg5yaqPAis/w629-h349/Como%20illansuussa.jpg" width="629" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.<br /><br /><i>Ilta saapuu, lamput syttyvät, unelmat heräävät.<br />Como.</i></td></tr></tbody></table><p> </p>Kyösti Salovaarahttp://www.blogger.com/profile/17678948152544873985noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-6871910981309919827.post-75382171445971415982023-10-19T07:00:00.001+03:002023-10-19T07:00:00.160+03:00Sanoja on, entä merkitykset<p><span style="color: red; font-family: georgia; font-size: large;"><b><i> [päähän pälkähtävää]</i></b></span></p><p><br /></p><p><br /></p><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgeOP-99T_63gOjhqwH0Gk-3fptTT37ohlc_O6hYeLkIyktrBFYUSYq1-nzvUVR1_n5B5nGAtcf3nGosS346uDfDQcJ2oWpASpexuutUchZ9jDXrwcBlpLb7fodcYLk-b8LBCkr1BjbMTaZ_9tfK67tVJUiodQAOng4Mtr2GdUuXU2lK_lFwW7_FTvLPCtA/s4096/SergionjaClintin%20maisema.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3072" data-original-width="4096" height="444" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgeOP-99T_63gOjhqwH0Gk-3fptTT37ohlc_O6hYeLkIyktrBFYUSYq1-nzvUVR1_n5B5nGAtcf3nGosS346uDfDQcJ2oWpASpexuutUchZ9jDXrwcBlpLb7fodcYLk-b8LBCkr1BjbMTaZ_9tfK67tVJUiodQAOng4Mtr2GdUuXU2lK_lFwW7_FTvLPCtA/w593-h444/SergionjaClintin%20maisema.jpg" width="593" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.<br /><br /><i>Desierto de Tabernas - westernin myytti.</i></td></tr></tbody></table><br /><p><br /></p><p><br /></p><p><span style="color: red; font-family: verdana; font-size: medium;"><b><i>Ei </i></b></span><span style="font-family: verdana;">minulla sanoja ole tähän aamuun.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Huomenta kuitenkin.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Hillitysti.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: medium;"><b><i>Kun</i></b></span> jättää lämmön ja siirtyy viileämpään, hämmästyy. Tai ollakseni rehellinen: järkyttyy. Missä mun pitkät housut ovat?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: medium;"><b><i>Näin</i></b></span> kävi päivässä, Saloussa 25 ja nyt Sètessä 17.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Missä mun farkut on?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Haloo!</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: medium;"><b><i>Navigointi</i></b></span> on nykyään helppoa. Paitsi kun katu on muutettu yksisuuntaiseksi eikä mäpsi tiedä siitä mitään.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Almeriassa moottoritie oli suljettu, piti kiertää Granadan tielle.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Yhtäkkiä tajusin: tämähän on Desierto de Tabernas.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Rutikuivalla aavikolla<b> Sergio Leone</b> ja <b>Clint Eastwood</b> tekivät westernin historiaa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Minä en.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: medium;"><b><i>Lännenmies</i></b></span> on myytti. Taruolento. Miehekäs mies, omien polkujen kulkija, oikeudenmukainen, yksinäinen, haaveilija, empaattinen, karski, hellätunteinen, komea.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Siis toiveajattelua.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="color: red; font-family: verdana; font-size: medium;"><b><i>Pakko</i></b></span><span style="font-family: verdana;"> sijoittua Clint Eastwoodin maisemaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: medium;"><b><i>Jos</i></b></span> kaikki tavarat, esineet ja raaka-aineet, olisivat oikeilla paikoillaan, moottoritiet saisi sulkea.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mihin me sitten ajaisimme?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: medium;"><b><i>Mutta</i></b></span> minkälainen maailma se olisi </span><span style="font-family: verdana;">missä kaikki on jo paikallaan?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEikXYY4izt6ke1-uDix-sWrBpUCs4SChb7C5F5inMptpsmMHPZg7de6SeoiI9t9ChSKSv40KkqQ0aXzIYdNm95sGSZkxkvetQELxUw2o-rxzFmePcjX__-YoSh10akKrDDOb657IE5hF6mfit1v-SZxXlpSZbRXwIBsRgszC0ZLFSC51vhKMkCWRhdLkRXP/s4462/logistinen%20n.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2455" data-original-width="4462" height="310" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEikXYY4izt6ke1-uDix-sWrBpUCs4SChb7C5F5inMptpsmMHPZg7de6SeoiI9t9ChSKSv40KkqQ0aXzIYdNm95sGSZkxkvetQELxUw2o-rxzFmePcjX__-YoSh10akKrDDOb657IE5hF6mfit1v-SZxXlpSZbRXwIBsRgszC0ZLFSC51vhKMkCWRhdLkRXP/w564-h310/logistinen%20n.jpg" width="564" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.<br /><br /><i>Logistinen Eurooppa. Tavara liikkuu, ei pysy paikallaan.<br />Entä ajatus?</i></td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: medium;"><b><i>Jack Kerouac</i></b></span> oli ”on the road”.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ynnä hänen kaverinsa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kerouac kirjoitti ylös.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> <span style="color: red; font-size: medium;"><b><i> Teki</i></b></span> historiaa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Minä en.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: medium;"><b><i>Vasta</i></b></span> Barcelonan jälkeen maisema vihertyy, etelässä melkein kaikki on kuivunutta.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Aavikoita ja ruskeita kallioita.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Sateita odotellaan, toivotaan rukoillaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Suomesta ei puutu.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: medium;"><b><i>Pitää </i></b></span>kiirettä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Katsoisi taakseen jos ehtisi.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ai niin, peruutuspeilistä näkee.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: medium;"><b><i>On</i></b></span> tässä keskusteltu kirjoituksista.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Todettu: viisaita ajatuksia esitetty ennen ja nyt, siellä sun täällä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Vain yksi ongelma.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Me emme erota viisaita tyhmistä, oikeita vääristä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: medium;"><b><i>Kun</i></b></span> olen Espanjassa, lipsahtaa kiitokseksi Danke.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Toissailtana ensimmäistä päivää Ranskassa ja kiitin: Gracias!</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kummalliset aivot. Aina väärässä moodissa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjwWgs5ItoOZIlOfi2aL7UHwInpGZ1e8RZ1uBOO41X8d_JiAR54RG5nOpRHChdl7nsPVn_N_gq4OtTlZ1tHaYRh2A37kciwOBUdbyklDoVKphkrC92t3CdM0LmMIT2gDUDarxteinXB69ScKEIr3EncfKtK9ZcGaMAkLvykBrY_G5KRBl40dvAJZm_9HoN2/s3264/calpe.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2448" data-original-width="3264" height="407" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjwWgs5ItoOZIlOfi2aL7UHwInpGZ1e8RZ1uBOO41X8d_JiAR54RG5nOpRHChdl7nsPVn_N_gq4OtTlZ1tHaYRh2A37kciwOBUdbyklDoVKphkrC92t3CdM0LmMIT2gDUDarxteinXB69ScKEIr3EncfKtK9ZcGaMAkLvykBrY_G5KRBl40dvAJZm_9HoN2/w542-h407/calpe.jpg" width="542" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.<br /><br /><i>Calpe - ihanalta näyttää.<br />Miltä tuntuu?</i></td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: medium;"><i><b>Suomea</b></i></span> pidetään harvakseen asutettuna.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kun siellä ajaa maanteitä, näkee joka puolella taloja, ei-missään.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Espanjassa tyhjää tilaa enemmän. Siellä missä on.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Meren lahdet ihanasti rakennettu. Ihmisille.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: medium;"><b><i>Maailma</i></b></span> on liian iso ymmärtää.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> En ymmärrä edes itseäni, miten sitten 8 miljardia.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Masentavaa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: medium;"><b><i>Söin</i></b></span> Saloussa sieni-häränhäntä-risoton.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Arvaa harmittiko - kun oli liian iso annos.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kilpailevat annoksen runsaudella, eivät laadulla.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Se taitaa olla helpompaa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: medium;"><b><i>Kelit</i></b></span> muuttuu, suksia ei kai vielä tarvita.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Hyvä niin. Olin RUK:ssa komppanian huonoin hiihtäjä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Joukkueenjohtajasta tuli sitten presidentin adjutantti.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: medium;"><b><i>Olen</i></b></span> kirjoittanut lehtiin 54 vuotta.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Monta sanaa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Yksikään ei pysy hereillä.</span></p><p><br /></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: medium;"><b><i>Palataan</i></b></span> Clint Eastwoodiin.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Vanha mies jo, komea lännen sankari, myytin kertoja.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Vai näyttelijä pelkästään?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ovatko ihmiset ”jotakin” vai ”pelkästään”?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEguUZp1yqE8pQVroVEgH5MJaRCnDNVoqUR9l3fVBGzeyioBKS4332AQU_RzOwAzU1psjjfMCO2y4yPWVhpQx6L3jnBsxGYv7K6stNSaq_WWh_ga0-2-xdwgcEmGDzdQKUVcNTTg-aRbjgeQqBRyv-aRT6n5IZYQ4Kg76-WTJAPpj3Gindr8BRZWFRHjNk0j/s2000/min%C3%A4%20ja%20clint.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="900" data-original-width="2000" height="269" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEguUZp1yqE8pQVroVEgH5MJaRCnDNVoqUR9l3fVBGzeyioBKS4332AQU_RzOwAzU1psjjfMCO2y4yPWVhpQx6L3jnBsxGYv7K6stNSaq_WWh_ga0-2-xdwgcEmGDzdQKUVcNTTg-aRbjgeQqBRyv-aRT6n5IZYQ4Kg76-WTJAPpj3Gindr8BRZWFRHjNk0j/w598-h269/min%C3%A4%20ja%20clint.jpg" width="598" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">S.I. 2023.<br /><br /><i>Sergio Leonen villi länsi Almeriassa.<br />Minä tässä - ei Clint.</i></td></tr></tbody></table></p><p><span style="font-family: verdana;"> </span></p>Kyösti Salovaarahttp://www.blogger.com/profile/17678948152544873985noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6871910981309919827.post-40703751235271208042023-10-12T03:02:00.003+03:002023-10-12T11:10:40.633+03:00Uusia muureja<p><span style="color: #2b00fe; font-family: georgia; font-size: large;"><b><i> [vanhoja murheita]</i></b></span></p><p><span style="color: #2b00fe; font-family: georgia; font-size: large;"><b><i><br /></i></b></span></p><p><span style="color: #2b00fe; font-family: georgia; font-size: large;"><b><i><br /></i></b></span></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEipzdTkA1zG-83mhkHMfg3_JKK5ptbTwRPf-WV-oi22HimIbt05UmplYB7GqpdLB_orQF44NRWKnlRInkwX67F-rNsDm22AabgM_n2INpwO6CzU5S2M5ErXHGD9Dn503_suFBm9lbqyeicom88e1JzWLbnforAwmGXrszDjxexjfOFdNE_d_k6LHfsnqoCd/s1600/alhambra.JPG" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1066" data-original-width="1600" height="373" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEipzdTkA1zG-83mhkHMfg3_JKK5ptbTwRPf-WV-oi22HimIbt05UmplYB7GqpdLB_orQF44NRWKnlRInkwX67F-rNsDm22AabgM_n2INpwO6CzU5S2M5ErXHGD9Dn503_suFBm9lbqyeicom88e1JzWLbnforAwmGXrszDjxexjfOFdNE_d_k6LHfsnqoCd/w560-h373/alhambra.JPG" width="560" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2016.<br /><br /><i>Mennyt heijastuu veteen<br />Nasriidien palatsissa Alhambrassa Granadassa.<br />Näkeekö siitä tulevaisuuden?</i></td></tr></tbody></table><br /><p><br /></p><p><br /></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Ainoa mahdollisesti pahempi asia</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>kuin olla näkemättä metsää puilta</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>on olla näkemättä puita metsän takia.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- Motto David Baldaccin romaanissa Kuudes nero, 2011.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="color: #2b00fe;"><span style="font-size: x-large;"><i><u>A</u></i></span>uringonnousun aikaan</span></b> kaksi haikaraa lentää eukalyptuslehdon yli rannasta sisämaahan. Ne toistavat lentonsa joka aamu; ainakin niinä aamuina kun juon aamukahvia parvekkeella auringonnousun aikaan. Täällä Välimerellä aurinko nousee kahdeksan jälkeen.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Haikarat pitävät huolen omista asioistaan. Niin myös lehtopöllö joka kailottaa läheisellä rinteellä joka yö, vaikka on loppukesä, melkein syksy. Mitä se hakee?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Minäkin pidän huolen omista asioistani. Mutta voiko ihminen kollektiivin jäsenenä sanoa noin? Samaan aikaan kun ”maailma” tuntuu taas särkyvän, kun vihan ja aggression muureja pystytetään, kun pommit putoilevat viattomien päälle, kun pakolaiset rantautuvat El Hierron satamaan päivästä toiseen, kun maailman johtajat kokoontuvat sanomaan toisilleen ei-mitään.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Onko viattomia olemassakaan, kyynikko kysyy. Pessimisti painaa korvansa maata vasten ja kuulee pahaenteisiä tärähdyksiä sivistyksen geologisista kerrostumista.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="color: #2b00fe;"><span style="font-size: x-large;"><i><u>N</u></i></span>oin kymmenvuotiaana</span></b> näin Kotkassa saksalaisen sotaelokuvan <i>Hävittäjälentäjä</i> (<i>Der Stern von Afrika</i>, 1957), jonka muutamat kohtaukset muistan yhä. Elokuva meni pikkupojan ihon alle.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> <i>Hävittäjälentäjän</i> ohjasi <b>Alfred Weidenmann</b> ja kirjoitti <b>Herbert Reinecker</b>. Molemmat tulivat tutuiksi sittemmin saksalaisten poliisisarjojen tekijöinä. Mutta molemmilla oli myös toisenlainen historia Kolmannessa valtakunnassa elokuvamiehinä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> <i>Hävittäjälentäjä</i> kuvasi kaiketi oikeasti elänneen saksalaisen lentäjä-ässän lyhyttä elämää joka päättyi Afrikassa. Mutta se mikä filmistä säilyy verkkokalvolla, on tunnelmat ennen toista maailmansotaa. Elokuvan nuoret (tulevat sotilaat) viettävät aikaa purjehtien idyllisellä järvellä, istuvat kahviloissa ja juttelevat sitä sun tätä aivan kuin maailma pysyisi aina yhtä idyllisenä ja turvallisena.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Järkytys tulee rajuna.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Elokuvan hienoa tunnussäveltä <i>Der Stern von Afrika</i> soitetaan silloin tällöin Ylen Muistojen bulevardilla ja elokuvamusiikin toiveilloissa. <b>Jake Nyman</b> tietää mikä iskee sydämeen nostalgian moukarilla.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhoBWTiWfKDVaMlb66Km_NBRb6QTuHuGB6FXHFPWADn9Ljut-IFiSeT6d4h6jAJnHhE-b_n0Quxfs_5u3glSxtb5pjq6jJ7BD0n_Jt0-3P8MwfYZPS1pmqUcCVSS_ynNUToJcZ3JKhczhUKieaL8Ir-cKMR_vv1ME3CHFErIrjovEv-6wKhv_dLTEwnPcWc/s3163/h%C3%A4%C3%A4matka%20aa.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1869" data-original-width="3163" height="325" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhoBWTiWfKDVaMlb66Km_NBRb6QTuHuGB6FXHFPWADn9Ljut-IFiSeT6d4h6jAJnHhE-b_n0Quxfs_5u3glSxtb5pjq6jJ7BD0n_Jt0-3P8MwfYZPS1pmqUcCVSS_ynNUToJcZ3JKhczhUKieaL8Ir-cKMR_vv1ME3CHFErIrjovEv-6wKhv_dLTEwnPcWc/w551-h325/h%C3%A4%C3%A4matka%20aa.jpg" width="551" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.<br /><br /><i>Arkipäivä 1:<br />Hääjuhla Esteponassa.</i></td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="color: #2b00fe;"><span style="font-size: x-large;"><i><u>V</u></i></span>iime viikolla eurooppalaiset</span></b> johtajat pitivät kokousta Välimeren rannikolta ”kivenheiton” päässä sijaitsevassa Granadassa muslimiajalta peräisin olevassa Alhambran palatsissa. Puitteet olivat suurenmoiset, kokouksen anti vähänlainen.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Eurooppa - EU - lipuu hiljakseen eripuraan, on kohta järistyksen kourissa, saattaa joku sanoa pelästyneenä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Venäjän hyökkäys Ukrainaan, pitkittyvä sota, Hamasin hyökkäys Israeliin, loputon maahanmuuttovirta Afrikasta ja suomalaisiakin koskettava kaasuputken tuho koettelevat EU-johtajien samanmielisyyttä, jota ei kai ole ollut olemassakaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Naamioita riisutaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Puola, Unkari ja Slovakia eivät hyväksy yhteisiä ratkaisuja, entiset Neuvostoliiton satelliitit änkyröivät ja pelaavat omaa peliään. Mutta onko tuo oikeastaan ihme sillä eihän ns. Itäblokin maissa ole milloinkaan eletty demokraattisen hallintovallan piirissä. Yhdestä autoritaarisesta johtomuodosta siirrytään kätevästi toiseen. Alistutaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Sosiologian professori <b>Risto Heiskala</b> kuitenkin kannusti Helsingin Sanomissa EU:ta laajentumaan eikä supistumaan, änkyrämaiden huonosta esimerkistä huolimatta. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> ”EU-KOMISSION puheenjohtaja Ursula von der Leyen esitti tämänvuotisessa unionin tila - puheessaan EU:n laajentamista yli 30 jäsenmaan unioniksi”, Heiskala kirjoitti HS:n pääkirjoitussivun <i>Vieraskynä</i>-kolumnissa 6.10.2023. ”Ehdotus tuntuu ensikuulemalta oudolta: voisi kuvitella, että EU:n laajentaminen vaikeuttaisi yhteisen sävelen löytämistä entuudestaan eripuraisessa unionissa. On kuitenkin parempi, että meillä on teltan sisällä joku, joka viskoo kiviä ulospäin, sen sijaan, että kyseinen valtio olisi unionin ulkopuolella ja paiskoisi kiviä sisäänpäin.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Optimismia Euroopan järkkyessä?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ja ”kunnollisillakin” valtioilla on sisäiset, demokratiaan liittyvät ongelmansa. Tänään torstaina vietetään täällä Espanjassa kansallispäivää. Parlamenttivaalien jälkeistä pattitilannetta (ei sosialistit eivätkä porvarit voittaneet enemmistöä) yritetään ratkaista lakeja kalibroimalla. Edelleen hallitusta johtava sosialisti <b>Pedro Sánchez</b> tarvitsee kaikki äärilaitojen pienpuolueet tuekseen jatkaakseen pääministerinä. Niinpä hän käy neuvotteluja Brysseliin ”kapinarikostaan” paenneen Katalonian ”kapinakenraalin” <b>Carles Puigdemontin</b> puolueen kanssa: pelissä kaiketi on Puigdemontin armahtaminen jotta Sánchez saa parlamentissa enemmistön. Oikeusvaltiossakin oikeudellakin on konformismin sovinnaisuussäännöt.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgXR8p-vygWHY7ciog-thf4xgp12VWJa7uKg7FqjwgqGFzNVGfRBp-W-YzTnJ-m3dzRZISKeyL1C8OvPIL2JusEC_EqVOvrb_4DrBgzk7djisAyDpLxkoxm29n-8Kz33AKGGCZbD74NDC0RoMAsk5w7kQnqj9X7DC6nLO9BDp7wfOPmGoS7CxVdpw0eQy9k/s4628/taikausko%20ab.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="4628" data-original-width="3648" height="511" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgXR8p-vygWHY7ciog-thf4xgp12VWJa7uKg7FqjwgqGFzNVGfRBp-W-YzTnJ-m3dzRZISKeyL1C8OvPIL2JusEC_EqVOvrb_4DrBgzk7djisAyDpLxkoxm29n-8Kz33AKGGCZbD74NDC0RoMAsk5w7kQnqj9X7DC6nLO9BDp7wfOPmGoS7CxVdpw0eQy9k/w402-h511/taikausko%20ab.jpg" width="402" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.<br /><br /><i>Arkipäivä 2:<br />Ystävyyden ja rakkauden ikuiset lukot<br />Salzburgissa.</i></td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="color: #2b00fe;"><span style="font-size: x-large;"><i><u>M</u></i></span>aailman jakautuessa</span></b>, vihan ja aggresion muurien noustessa vähän joka puolelle, on kiinnostavaa lukea englantilaisen kirjailijamestarin <b>John le Carrén</b> kirje vuodelta 1966 neuvostoliittolaisen kulttuurilehden Literaturnaja gazetan päätoimittajalle le Carrén läpimurtomaanista <i>Mies kylmästä</i> vastanotosta tai paremminkin siitä ettei sitä julkaistu Neuvostoliitossa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> <i>Mies kylmästä</i> (<i>The Spy Who Came in from the Cold</i>, 1963. Suomeksi 1964.) toi, niin väitän, kylmän sodan pelikentät suuren yleisön tietoisuuteen; siitä eteenpäin kylmä sota oli yhä uudestaan vakoilukirjojen ja jännärien aiheena. Kylmä sota ryntäsi le Carrén romaanilla viihteeseen, mutta ei kovinkaan viihdyttävästi vaan ennemmin traagisena ja ihmiskunnan kohtalokasta erehdystä kritisoivana teoksena. le Carré kertoo kirjoittaneensa romaanin pikaisesti nähtyään Berliinin muurin omin silmin.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kirjeessä neuvostolehden päätoimittajalle toukokuussa 1966 le Carré ihmetteli, miksi hän romaanistaan oli kirjoitettu Neuvostoliitossa todella kielteisesti, vaikka kansalaiset eivät siellä pysty lukemaan itse romaania. Romaania ei liioin julkaistu muissakaan Itä-Euroopan kommunistimaissa. Nykyiset EU:n änkyrävaltiot kieltäytyivät tuolloinkin läntisen Euroopan yhteydestä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Yhdysvalloissa monet pitivät <i>Mies kylmästä</i> -romaania kommunisteille myönteisenä. Siksi le Carré kummasteli miksi sitä ei julkaistu rautaesiripun takana. Hän kertoi kuinka hänen romaanissaan sekä kommunistien että länsimaiden tiedustelupalvelut toimivat samalla tavalla, petoksien avulla ja että nämä tiedustelupalvelut ymmärtävät toisiaan paremmin kuin omia kansalaisiaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Näin le Carré piti romaaniaan hyvin kriittisenä Englantilaista ja koko läntistä kylmän sodan hallintoa kohtaan. Hän kauhistui, että vakoilupelissä läntinen tiedustelupalvelu, jonka kuuluisi puolustaa yksilön vapautta kollektiivista komentoa vastaan, uhraa yksilön voittaakseen kylmän sodan. Tuota kirjailija piti länsimaisena tekopyhyytenä. (Tekopyhyys ei ole kaikonnut!)</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> John le Carrén mielestä lännessä ei oikeastaan taisteltu tulevaisuuden puolesta vaan menneisyyden: ”Kylmän sodan ongelma on, kuten Auden kirjoitti, että meidän tyyssijamme on raunioitunut vuosisata.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Myöhemmissä romaaneissa le Carré toi edellä esitetyn lännen tekopyhyyden – kylmä sota voitetaan tekemällä yhtä pahoja tekoja kuin kommunistit tekivät - ja suhtaui entistä kriittisemmin ja kyynisemmin läntisiin arvoihin tai paremminkin siihen että käytännön poliitikka suhtautui noihin arvoihin opporotnisesti.</span><span style="font-family: verdana;"> Berliinin muurin kaaduttua kaikki näytti toiselta, pahat teot unohtuivat, tulevaisuus oli edessä mittaamattoman ihanana ja runsaana.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mitä tänään, lokakuussa 2023, tästä tulevaisuudesta pitäisi ajatella?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="color: #2b00fe; font-family: verdana;"></span></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgocqFH-BYESps1JrC7EB8Mo30ME3JjTm5r4MV0-CPt-jSEknKNFmE2x_aTyOlcF24t1p-xESJ-PIrIBy6jBtU78utR5vFbdkyn3yUFFoduo1OnTKWfyaI_8m9Qp0CuiWopQkB9px_Q8uFWhDdr23D6sTLKFGc7zDIJDg1gqx8rrKbrnvA6Svmt6OHD5L0b/s4744/joutilaana%20a.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2678" data-original-width="4744" height="344" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgocqFH-BYESps1JrC7EB8Mo30ME3JjTm5r4MV0-CPt-jSEknKNFmE2x_aTyOlcF24t1p-xESJ-PIrIBy6jBtU78utR5vFbdkyn3yUFFoduo1OnTKWfyaI_8m9Qp0CuiWopQkB9px_Q8uFWhDdr23D6sTLKFGc7zDIJDg1gqx8rrKbrnvA6Svmt6OHD5L0b/w608-h344/joutilaana%20a.jpg" width="608" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.<br /><br /><i>Arkipäivä 3:<br />Joutenoloa Fuengirolassa.</i></td></tr></tbody></table><span style="color: #2b00fe; font-family: verdana;"><br /><b><br /></b></span><p></p><p><b style="color: #2b00fe; font-family: verdana;"><span style="font-size: x-large;"><i><u>M</u></i></span>utta!</b></p><p><span style="font-family: verdana;"> Onko meillä muuta mahdollisuutta kuin elää elämäämme?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Eurooppaa kiertäessä elämän kohtaa turvallisesti, mukavasti, lämpimästi. Arkipäivässä, pinnalta katsoen kaikki sujuu leppoisasti ja joutuisasti. Vihan ja aggression muurit piiloutuvat, vaikka lehtien ja telkkarin uutisista niiden olemassaolon tajuaa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ihmiset juhlivat häitä ja hääpäiviä, vannovat rakkauden ja ystävyyden ikuisuutta ja asettuvat rannalle viettämään lepopäivää tai kulkevat kaduilla ja toreilla etsimässä kokemuksia, käyvät töissä, ovat terveitä tai sairaita, tuossa jossakin lähellä, monessa paikassa. Ihmiset ovat samanlaisia erilaisuudessaan ja ylisummaan ymmärtävät mitä eurooppalaisuus on, vaikka eivät sitä sen enempää ajattelisikaan. Niinpä turvallisuuden kehän murtuminen tulee yllättäen - jos niin tapahtuu.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Haikarat lentävät eukalyptuslehdon yli. Ne pitävät huolen omista asioistaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mistä meidän ihmisten tulisi huolestua? </span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiN6KK5gbvzOhYto2PD_lZYzp0MOFmIxSEc-MEEa_a_m55ZX1Dx8nycXlOZNi6n4h21azLeMgAKVpRfqD_N_QnLbUSp-qeNF2XbZnixcDBk36oAHjhrzIounlyMWEu81A-n0GeSMUsoHB5vkJzcNrewzwyDnYC0Yk-2eFLqVY0Ufp5W8j8rHSEDRmGLIghF/s3264/muuri-a.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2017" data-original-width="3264" height="342" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiN6KK5gbvzOhYto2PD_lZYzp0MOFmIxSEc-MEEa_a_m55ZX1Dx8nycXlOZNi6n4h21azLeMgAKVpRfqD_N_QnLbUSp-qeNF2XbZnixcDBk36oAHjhrzIounlyMWEu81A-n0GeSMUsoHB5vkJzcNrewzwyDnYC0Yk-2eFLqVY0Ufp5W8j8rHSEDRmGLIghF/w553-h342/muuri-a.jpg" width="553" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2022.<br /><br /><i>Kylmän sodan vihan muuria on<br />säilytetty Berliinissä ikään kuin museona.<br />Eivät graffitit sen kauheutta pois pyyhi.</i></td></tr></tbody></table><p></p><p><br /></p><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgFSsptjz3dtZA4n_4JH3nPRznaKMt1mwid3oMRKhR2c6GyWM9uI3w-9UelByzV8Is7ut6Q7D0Gy2UT_Bxd6MmclkCnMYMCfnFnqnz8jGCrJXzoo5RQbZ1-JW22RBW046QLeEB-ChQhlWvhAPEIqSteFqoc-V84raIpnwLKp_psM3rxvPEiSaonY2t-SivR/s3587/lecarre%20a.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3587" data-original-width="2608" height="522" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgFSsptjz3dtZA4n_4JH3nPRznaKMt1mwid3oMRKhR2c6GyWM9uI3w-9UelByzV8Is7ut6Q7D0Gy2UT_Bxd6MmclkCnMYMCfnFnqnz8jGCrJXzoo5RQbZ1-JW22RBW046QLeEB-ChQhlWvhAPEIqSteFqoc-V84raIpnwLKp_psM3rxvPEiSaonY2t-SivR/w381-h522/lecarre%20a.jpg" width="381" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.<br /><br /><i>John le Carrén (1931-2020)<br /> kirjekokoelma ilmestyi viime vuonna<br />hänen poikansa toimittamana.<br /><br /></i></td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: verdana;"> </span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p>Kyösti Salovaarahttp://www.blogger.com/profile/17678948152544873985noreply@blogger.com16tag:blogger.com,1999:blog-6871910981309919827.post-45133293166182804422023-10-05T07:00:00.001+03:002023-10-05T07:00:00.145+03:00Kun runoilija kirjoittaa<p><span style="color: #2b00fe; font-family: georgia; font-size: large;"><b><i> [ketä minä luen?]</i></b></span></p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhL0RoWkYj2VBqibkMP3R-9T0g52833kAMBhrPgon_jGmTZJyILu5kS8jHBhA_E-y07zXOwqPt4Qr6w1DECuEw9CulHjfBjHowcdfABD-4vU5e3j7d_V31914KD0Nirr_JZBEQnJtxQ-Zn_AorbmulFK1uZh5dKHx72OmFIAO1tjmZyxv7AwxNvCEpQAZQo/s5145/kuiva%20maisema.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3172" data-original-width="5145" height="368" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhL0RoWkYj2VBqibkMP3R-9T0g52833kAMBhrPgon_jGmTZJyILu5kS8jHBhA_E-y07zXOwqPt4Qr6w1DECuEw9CulHjfBjHowcdfABD-4vU5e3j7d_V31914KD0Nirr_JZBEQnJtxQ-Zn_AorbmulFK1uZh5dKHx72OmFIAO1tjmZyxv7AwxNvCEpQAZQo/w597-h368/kuiva%20maisema.jpg" width="597" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.</td></tr></tbody></table><br /><p><br /></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Joka puhuu, ei tiedä; joka tietää, vaikenee.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- Po Chü-i</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="color: #2b00fe; font-family: verdana; font-size: x-large;"><b><i><u>L</u></i></b></span><span style="font-family: verdana;">ainaan pakinan motoksi rivin kiinalaisen </span><b style="font-family: verdana;">Po Chü-in</b><span style="font-family: verdana;"> runosta. Siinä runoilija lukee </span><b style="font-family: verdana;">Laotsea</b><span style="font-family: verdana;">.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Oikeastaan Po lainaa Laotsen ajatusta ja miettii sen merkitystä. Kun luen nyt lainaamani rivin Pon runosta, ketä oikeastaan luen?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Po kysyy, miksi Laotse kirjoitti 5000 sanan kirjan, jos hän oli niitä jotka tietävät.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Pon huumori on terävän leppoisaa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: x-large;"><b><u><i>M</i></u></b></span>utta ketä minä luen kun luen?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> <b> Yrjö Varpio</b> nostaa näytille mainiossa<b> Alex Matson</b> -elämäkerrassaan <i>Elää, kokea, ymmärtää</i> (SKS, 2023) Matsonin ajatuksia romaanin ”oikeasta” lukemistavasta. Matson kirjoitti selkeitä lauseita romaanin muodosta - niin selkeitä ettei niitä lopulta ymmärrä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Matson kysyi pitääkö kirjallisuuden lukijan nauttia lukemisestaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> ”Kun hän korosti huolellisen lukemisen merkitystä”, Varpio analysoi, ”hän painotti sitä, että nautinnokseen lukeva löytää kirjasta ennen kaikkea oman itsensä: lukemisen nautinto merkitsee hänelle vain sitä, mistä hän kykenee juuri sillä hetkellä nauttimaan. Hän ei itse asiassa ole valmistautunutkaan kuuntelemaan, mitä kirjailija haluaa sanoa. Hän luulee syventyvänsä kirjailijan teokseen, vaikka syventyy todellisuudessa omaan itseensä. Matsonin mielestä romaani antaa lukijalleen eniten, kun sen parissa näkee ymmärtämisen vaivan.”</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Luenko siis itseäni, kun luen Po Chü-in runoa, semminkin kun tunnun ymmärtäväni vaivatta mitä runoilija sanoo ja tarkoittaa? Pilaako lukemisen nautinto runon syvällisen ymmärtämisen? Jääkö oleellinen huomaamatta? Luenko ajatuksella vain ne rivit, jotka tangeeraavat omien ajatuksieni kanssa?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Olen ymmällä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: x-large;"><b><i><u>M</u></i></b></span>utta eihän me olla veljeksiä, Po ja minä, vaikka hallintomiehiä oltiinkin ja eräänlaisia kirjoittajia molemmat.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Eräänlaisia kirjoittajia, hehheh.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Po Chü-i (772-846) työskenteli monissa korkeissa viroissa kirjastonjohtajasta käskynhaltijaksi. Hän kirjoitti selkeitä, konstailemattomia runoja milloin vallan huipulta, milloin karkotettuna vallasta etäälle. Tuntuu, että Po on jatkuvasti muualla kuin haluaisi olla, mutta ottaa aina paikasta ja hetkestä irti mahdollisimman paljon, vivahteita myöten.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Vaikka luen yli tuhat vuotta sitten kirjoitettuja runoja, on kuin Po puhuisi minulle tuossa vieressä, äänen kantaman päässä. Ketä siis luen kun luen 1000 vuotta vanhan runon rivejä?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Yhtä kaikki, olinhan minäkin valtion ”hallintomiehiä” tai paremminkin teknokraatti, joka osallistui tietokonesovelluksien tekemiseen julkisen hallinnon tueksi. Mutta kun minä kirjoitan lauseen, sen sanat ja ajatukset katoavat historian pölyyn ennen kuin sanojeni muste kuivuu paperilla - tuoretta kielikuvaa käyttääkseni.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Lauseillani ei ole tuhavuotista tulevaisuutta.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: x-large;"><b><i><u>P</u></i></b></span><b><span style="color: #2b00fe;">hilip Roth</span></b> tai <b>Graham Greene</b> tuskaili sitä, että jokainen lukija ”toimittaa” kirjan uudestaan oman mielensä mukaiseksi eikä kirjailijalla ole nokan koputtamista millaisia "uusia kirjoja" hänen alkuteoksestaan syntyy. Onkohan tässä itse asiassa samaa ajatusta kuin Matsonilla? Matson väitti, että on olemassa romaanin universaali muoto, ja sen kokeminen yhdellä tavalla.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Muuttuvatko Po Chü-in tuhatvuotiset runot 2020-luvun tajunnaksi ja ajatuksiksi niitä lukiessani? Ymmärränkö Pota väärin? Tulkitsenko 1000 vuotta vanhan lauseen toisella tavalla kuin mitä runoilija tarkoitti?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> En tiedä, koska osaan lukea Pota vain sillä tavalla kuin luen, tässä ja nyt.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Sekin täytyy ottaa lukuun, että lukiessani Po Chü-in runokokoelmaa <i>Korotan ääneni ja laulan</i> (Otava, 1975) luen <b>Pertti Niemisen</b> suomentamia runoja, joissa olen kuulevinani runoilijan alkuperäisen äänen, ja joissa suomentajan kieli on koruttoman ilmaisevaa niin, että sanojen väliin jää tilaa ajatuksille.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta kuitenkin: lukiessani pakinani mottoa, luen neljän miehen tulkinnan ”jostakin” ajatuksesta. Luen siis Laotsea, Po Chü-ita, Pertti Niemistä ja itseäni. Aikamoinen kielisoppa, eikö vaan? Laotse siis kertoi ajatuksen jonka Po lainasi runoonsa jonka Nieminen suomensi minulle.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kummasta suunnasta runon rivejä tulisi perata - menneisyydestä nykyhetkeen vai nykyhetkestä runon kirjoittamisen hetkeen? Ja sitten: tunteella vai järjellä?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiHlDsPgvZEdoWk2JlDmnNEedA_ppWUIkRhOy7G5_fUPp_U8Oz_DuVCFAv_LZNn-l4xgZTnLRSWB9_vCsrpvZFIEImZWo_dTZKmMslVHO79wAKiBa87ZHyeeNYpxjmwsxatPuUFtJOquYUbd3CbozryQKYrI8Gi4ZIGe1985_6Us72omPeH4sciM7CrGiYP/s4096/merta.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3072" data-original-width="4096" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiHlDsPgvZEdoWk2JlDmnNEedA_ppWUIkRhOy7G5_fUPp_U8Oz_DuVCFAv_LZNn-l4xgZTnLRSWB9_vCsrpvZFIEImZWo_dTZKmMslVHO79wAKiBa87ZHyeeNYpxjmwsxatPuUFtJOquYUbd3CbozryQKYrI8Gi4ZIGe1985_6Us72omPeH4sciM7CrGiYP/w569-h426/merta.jpg" width="569" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.</td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: x-large;"><i><u><b>N</b></u></i></span>iinpä luen Po Chü-ita.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Esimerkiksi näin: Po on usein yksin ja tuntee olevansa yksinäinen. Hän on poissa kotoa, kaipaa takaisin, ja rakkaansa luokse. Kun Po samalla kirjaa vanhemisen tunteen, niin kuvaako sekin poissaoloa, matkaa johonkin mistä ei ole paluuta?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Melkein jokaisessa runossa Po rinnastaa yksityisen kokemuksensa läheiseen miljööseen, mutta en silti pidä häntä luontolyyrikkona vaan pikemmin yhteisön runoilijana, vaikka ajatus saattaa tuntua kummalliselta.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Runossa <i>Myöhään syysyönä</i> Po rinnastaa tunteet syksyn saapumiseen:</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"> <i>Naapurin kukko kiekuu myöhään. Yöt ovat jo pitkät.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> Kun tunteet ovat jähmettyneet,</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> ei puhu turhaan siitä, jota ajattelee.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> Tuuli tuo tullessaan kirkasta kastetta,</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> ohuissa vaatteissa ei tarkene enää.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Sitten keväällä elämä tuntuu yhtä lailla saavuttamattomalta runossa <i>Kevätiltana kirjoitettu kirje Yuan Chenille</i>:</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"> <i>Päärynänkukat ovat jo kypsyneet hedelmiksi,</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> pääskysen munat muuttuneet poikasiksi.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> Näihin aikoihin on siis jälleen päästy.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> Miten osaisin kertoa</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> miltä minusta taas tuntuu.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"> <i>Näen vain päivien ja kuukausien kiireen.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> Älä huokaa taakse jääneitä vuosia!</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> Koko tämä kelluva elämä on unta.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> Mitä eroa siis on vanhuudella ja nuoruudella?</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"> …</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: x-large;"><b><i><u>L</u></i></b></span>uulen lukevani Po Chü-ita myös hienovaraisena poliittisena kommentoijana, kaikenlaista viroissaan nähneenä tarkkailijana. Tämä saattaa olla ylitulkintaa, johon tuhatvuotinen kuilu minut suistaa. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Joka tapauksessa Po piilottaa mahdollisen poliittisen sanomansa konkreettisiin miljöökuviin. Nehän saattavat olla runoilijan tarkoitus, pelkästään se eikä mikään piilotettu, mutta otan vapauksia lukiessani ja tulkitsen sanoja haluamallani tavalla. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Runossa <i>Kaadan puita</i> Po kuvaa kuinka hänen istuttamansa puut ajan mittaan estävät näkemästä kauas ja kuinka runoilija ikään kuin vangitaan luomaansa sakeaan miniatyyriympäristöön. Puhuuko Po tässä yhteiskunnan vai yksilön visioista, sitä on vaikea sanoa, mutta runoa lukiessa mieleen herää monenlaisia rinnastuksia sekä meidän yksilöiden että poliittisten toimijoiden itsensä ympärille kasvattamista tiedottomuuden metsistä, jotka estävät näkemästä ja ahdistavat meidän omaan mitättömyyteemme.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"> <i>Aikoinaan istutin kuistin eteen puita,</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> jotka sitten kasvoivat korkeiksi ja lehteviksi.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> Miten kaipasinkaan etäisten vuorien värejä,</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> mutta puut peittivät vuoret taakseen.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> Yhtenä aamuna otin kirveen</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> ja kaadoin puut omin käsin.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> Kymmenentuhatta lehteä varisi päälleni,</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> mutta kasvojeni eteen ilmestyi tuhat vuorenhuippua.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"> …</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> <i>Mieleni avautui. Katsoin itään ja etelään,</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> katsoin kauas ja sydämeni oli kaukana.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> Jokaisella on monia haluja</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> mutta kaikkia ei voi tyydyttää.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> Miten en rakastaisi hentoja oksia - </i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> mutta sitäkin enemmän rakastan etäisiä sinisiä vuoria.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #2b00fe; font-size: x-large;"><b><i><u>J</u></i></b></span>a lopuksi: yhä uudestaan Po miettii joutilaisuutta, sen hyviä puolia, sen ahdistavaa pinnettä rinnan ympärillä. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kun Po istuu yötä, hän kirjoittaa:</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"> <i>Seisoskelen pihallani kaiket päivät iltamyöhään asti,</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> lampun alla on sitten aikaa istuksia päivänkoittoon.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> En osaa kertoa tunteistani, ja kuka minua ymmärtäisi?</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> Tämän tästä huokaan ääneen.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Sitten saapuu <i>Joutilas ilta</i>:</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"> <i>Varhainen kaskas vaikenee,</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> valopisteinä kiitelee tulikärpäsiä sinne tänne.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> …</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> En mene vielä sisään nukkumaan,</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> laskeudun portaat, astelen kuistin edessä.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> Kuun viistot säteet hohtavat matalaan eteiseen,</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> viileä tuuli täyttää korkeat puut.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"> <i>Ajatukseni, tunteeni saavat kulkea omia teitään,</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> Tällaisina hetkinä ihmisen on hyvä olla.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> Mistä se johtuu?</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> Siitä että mieli on tyhjentynyt joutavasta. </i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kun Po on <i>Joutilaana</i>, hän odottaa </span><span style="font-family: verdana;">viileänä aamuna</span><span style="font-family: verdana;"> turhaan ystäviään tulevaksi:</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> …</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> <i>Mutta ystäviäkään ei kuulu tulevaksi,</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> miten minä saan kulumaan tämän joutilaan päivän?</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> Lopulta istahdan niukkaan aurinkoon,</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i> lämmitän viiniä ja avaan runokirjan. </i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i><br /></i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i><br /></i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"></span></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgJf5mqYyDk3OwoLKh6gqsvzc6wDo6OZoqm2jCEu-zi3joC0XJEkUYhkGS8jl7B8i5o2rw8AhFGKB8KRNMgu7MflrVHFHJgIA1-f1n_rYm6OQts0QAGIG3gQKT3RwW6GCFnVisCRr5AMe8jCYky-CJN1TQOgxIi8BJmGVXuIkUMrUCqQneGyF2sgGXkUr6H/s3175/super-min%C3%A4-2.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3175" data-original-width="3072" height="432" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgJf5mqYyDk3OwoLKh6gqsvzc6wDo6OZoqm2jCEu-zi3joC0XJEkUYhkGS8jl7B8i5o2rw8AhFGKB8KRNMgu7MflrVHFHJgIA1-f1n_rYm6OQts0QAGIG3gQKT3RwW6GCFnVisCRr5AMe8jCYky-CJN1TQOgxIi8BJmGVXuIkUMrUCqQneGyF2sgGXkUr6H/w419-h432/super-min%C3%A4-2.jpg" width="419" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">J.S. 2023.<br /><br /><i>Toinen meistä - ja yhteinen kuu.</i></td></tr></tbody></table><span style="font-family: verdana;"><br /><i><br /></i></span><p></p><p><span style="font-family: verdana;"> </span> </p>Kyösti Salovaarahttp://www.blogger.com/profile/17678948152544873985noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-6871910981309919827.post-23686355804795227742023-09-28T07:00:00.001+03:002023-09-28T07:00:00.152+03:00Kaupunkidebatti kuutamolla<p><span style="color: red; font-family: georgia; font-size: large;"><b><i>[Vai heräsikö Hesari uuteen todellisuuteen?]</i></b></span></p><p><br /></p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhf8n8ZEqqduSYUHmYf4910LjlBLKqO4CbSA3zkcXLl4x4VO81w8ZUw7F1BHKapjOt0amcn44UWXwrDzbLx_p3yS8tUjU0BlV6A-IfVo9BeQ5TzBk_8zsadDsyCBwgBYGfzDAxHwcMEaR-TNxa8vSTwwzSDc1nsJn6RrkRqSFUJsNZ4dE38Gj26k4YMYa1p/s1460/Kuu%202ab.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="901" data-original-width="1460" height="370" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhf8n8ZEqqduSYUHmYf4910LjlBLKqO4CbSA3zkcXLl4x4VO81w8ZUw7F1BHKapjOt0amcn44UWXwrDzbLx_p3yS8tUjU0BlV6A-IfVo9BeQ5TzBk_8zsadDsyCBwgBYGfzDAxHwcMEaR-TNxa8vSTwwzSDc1nsJn6RrkRqSFUJsNZ4dE38Gj26k4YMYa1p/w602-h370/Kuu%202ab.jpg" width="602" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">J.S. 2023.</td></tr></tbody></table><br /><p><br /></p><p><br /></p><p><i style="font-family: verdana;">LIIKENNEPOLITIIKKA on Helsingin identiteettipoliittinen taistelutanner numero yksi. Tätä ajatusta on vaikea välttää, kun seuraa kuntapoliitikkojen vääntöä ihmiskadosta kärsivän Helsingin ydinkeskustan kohtalosta… Ydinkeskustan liikennejärjestelyitä lähdetään kehittämään pohjalta, jossa keskeinen Kaivokatu aiotaan sulkea autojen läpiajoliikenteeltä. Autoilijoiden sijaan nyt panostetaan kävelyolosuhteiden parantamiseen ja joukkoliikenteen sujuvoittamiseen. Äänestys oli tiukka kuten äänestykset blokkiutuvassa liikennepolitiikassa tuppaavat nykyään olemaan. Tällä kertaa Sdp asettui vihreiden ja vasemmistoliiton leiriin ja jätti kokoomuksen ja perussuomalaiset soittelemaan lehdellä. Vaikka päätösteksti kytkee liikennejärjestelyt nimenomaan keskustan elinvoimaan, päätöstä edeltävässä keskustelussa sivuutettiin jälleen ydinkeskustan ilmeisin ongelma lähes kokonaan.</i></p><p><i style="font-family: verdana;">Liikkuipa ihminen millä välineellä tahansa, hänellä pitäisi ensin olla joku syy tulla keskustaan. Tähän kysymykseen Helsingillä ei oikein tunnu olevan kykyä paneutua.</i></p><p><span style="font-family: verdana;">- Kaupunkitoimituksen esihenkilö Lari Malmberg Helsingin Sanomissa 21.9.2023 kolumnissaan <i><b>Helsingin keskustan kohtalonkysymyksestä ei vieläkään puhuta</b></i>.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Samalla kun kaupunkiin visioidaan urbaaneja kävelyalueita, haravoivat tuhannet helsinkiläiset pihoja, tarkistavat räystäskouruja ja jakavat naapurien kanssa tulevia lumenkolausvuoroja. Kaupunginosien omissa ryhmissä vaihdetaan tietoa siitä, mitä vaikkapa kaavoituksessa tapahtuu ja mitä se alueelle tarkoittaa.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Kiinnostaako Suutarila tai Puistola ketään?</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Tilastoilla ei pääse käsiksi siihen, mikä on kaupunkikeskustelussa pielessä. Kyse on epämääräisestä tunteesta, että keskustelu pyörii vain kantakaupungin tai tiiviin kerrostaloajattelun ympärillä. Sujuvien raideyhteyksien varrella sijaitsevat kerrostalot ovatkin hyvä tapa asua, mutta eivät ainoa.</i></span></p><p><i style="font-family: verdana;">Päättäjät, antakaa siis keskusta-asumisen lisäksi visio tulevaisuudesta myös hiljaisemmille asuinalueille – isosti ja näiden alueiden moninaisuus tunnustaen. Ei tehdä Helsingin kaupunkikehityksestä ideologista arvotaistelua, jossa kaupunkilaisten elämäntapoja aletaan asettaa arvojärjestykseen. </i></p><p><span style="font-family: verdana;">- Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Erja Yläjärvi 24.9.2023 kolumnissaan <i><b>Hyvää elämää on keskustan ulkopuolellakin</b></i>.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><i>Ken kuuhun kurkottaa, se pusikkoon kupsahtaa.</i></span></p><p><span style="font-family: verdana;">- trad.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: medium;"><b>Ketä</b></span> kiinnostaa?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Loputon keskustelu Helsingin kuihtuvasta keskustasta – keskustelu joka jatkuu eikä pääty.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Alussa lainaamani Helsingin Sanomien toimittajat <b>Lari Malmberg</b> ja <b>Erja Yläjärvi</b> kiteyttävät hyvin keskustelun ydinongelmat. Ensinnäkin, miksi keskustan pitäisi olla keskustelun keskipiste ja toisekseen, miksi kenenkään kannattaa nykyään mennä kaupungin keskustaan, josta suurin osa kaupoista on siirtynyt lähiöiden ostoskeskuksiin. Kaupunkidebatti kulminoituu sitten epäoleelliseen: autot pois keskustasta vs. lisää parkkipaikkoja keskustaan. Autot eivät todellakaan ole ongelma, niin kuin Lari Malmberg toteaa, koska vain 7000 autoa ajaa päivittäin Helsingin keskustan läpi yhteisössä jossa asuu miljoona ihmistä. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Keskustelu kaupungeista ei tietenkään alkanut eilen eikä toissapäivänä, vaan viimeistään 60-luvulla, jolloin länsimaissa syntyi monenlaisia yhden asian liikkeitä vastustamaan kokemiaan epäkohtia.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mutta se, että kaksi Hesarin päällikkötoimittajaa kehottaa nyt päättäjiä kohdistamaan huomionsa muualle kuin siihen kuinka monta jalankulkukatua Helsingin keskustaan pitää saada, kuulostaa melkein koomiselta, sillä mikä muu taho yksisilmäistä keskustadebattia on käynyt kuin Helsingin Sanomat?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh_q7NF2LJYxfX5WIGSTT1eSDV5tU084QbYfTvDtJU_IUsxlsohWRwhXDmnscwNnoGOd-k132WlKNrmHx4bSywleE3K8j1DSiZIbOw2LlpcavfL8RMbADxDtaDtQLta3z5wzI2jrRaoqj-I976tBcsbFHgVNxw146gtbPy9ZfmSZAS23uMrdjJJK5hzAhZz/s3264/puertodelsol.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2448" data-original-width="3264" height="404" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh_q7NF2LJYxfX5WIGSTT1eSDV5tU084QbYfTvDtJU_IUsxlsohWRwhXDmnscwNnoGOd-k132WlKNrmHx4bSywleE3K8j1DSiZIbOw2LlpcavfL8RMbADxDtaDtQLta3z5wzI2jrRaoqj-I976tBcsbFHgVNxw146gtbPy9ZfmSZAS23uMrdjJJK5hzAhZz/w539-h404/puertodelsol.jpg" width="539" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.<br /><br /><i>Puerta del Sol, Madrid.</i></td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: medium;"><b>Kaupunkikeskustan</b></span> intohimoisina debatööreinä ovat tietenkin - journalistien lisäksi ja journalistien tukena - olleet ”edistykselliset” arkkitehdit, kaupunkisuunnittelijat ja urbaanisosiologit ja edellisten johdattelemana joukko poliitikkoja.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tälle porukalla ovat kaupunkikeskustojen ulkopuolelle kohonneet mielenkiinnottomat lähiöt edustaneet </span><span style="font-family: verdana;">1970-luvulta asti </span><span style="font-family: verdana;">jotakin perimmäistä pahaa, sekä rakennusten ulkonäön että sinne muuttaneiden ihmispoloisten elämänpiirin johdosta. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kuinkakohan monta juttua Hesari on julkaissut ”betonilähiöistä” ja brutaalin Itä-Pasilan onnettomasta arkkitehtuurista? </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Hesarin päätoimittaja kysyy nyt miksi huomiota ei kiinnitetä keskustan ulkopuolisiin, rauhallisen ja viihtyisän elämänpiirin lähiöihin joissa ihmiset puuhailevat kaikenlaista ja kaikkea muuta kuin kiroilevat betonibrutalismin vankeina. Hyvä kysymys - Yläjärven tuleekin esittää se hetikohta oman toimituksensa veteraaneille ja nuoremmalle, Kallion ja Punavuoren charmista hurmaantuneelle journalistiväelleen.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Monta kertaa olen kysynyt, myös tällä palstallani, käyvätkö keskustaromantikot koskaan elämänsä aikana Tullinpuomia ja Arabianrantaa pohjoisempana, ajavatko he koskaan lauantai-iltapäivänä autojen valtaamilla pääkaupunkiseudun kehäteillä, tietävätkö he lainkaan miltä suomalainen lähiö näyttää?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Päätin muutama vuosi sitten ottaa valokuvia Siltamäki-Suutarilan ”betonitaloista” kun keskustelu kantakaupungista kävi kuumana. Etsin siis betonibrutalismia, mutta löysin vain viihtyisiä pihoja suureksi kasvaneiden puiden ja pensaitten kätköistä, enkä oikeastaan saanut yhtään kuvaa betoniseinistä. Perinteisissä lähiöissä kerrostalot ovat niin kaukana toisistaan, että väliin mahtuu ”kokonaisia metsiköitä”.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ironista tietenkin on, ja tässäkin Hesari on taas ollut pukkina kaalimaan vartioinnissa, uusien ”merilähiöiden", tyyliin Kalasatama ja Jätkäsaari, kritiikitön ihailu, kun tosiasia on että ne vasta brutaaleja kokonaisuuksia ovatkin, jos niitä vertaa vanhojen lähiöiden avariin pihapiireihin.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tunnustan kyllä, että koronapandemia sai minut hylkäämään Nuuksion metsät (koska siellä käveli ”koko Helsinki”) ja samoilemaan edellä mainituissa merilähiöissä, ja jos olisin nuorempi, voisin mieluusti muuttaa niihin asumaan hypervihreästä lähiöstäni.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kovin on kaupunkidebattia kuutamolla käyty.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiHTeEfVcKJ0QsMWONiJNw2GNmP3Z1Hl1mbgwo3b5Wd29iFuydN362i0cN9KoObytt74bUqnh5QR5sEFIFRJTgMplf4v8tQcZXxQsQCYErInZOKEao_cg5S6bGjb2n__zm00BKfl4c5_CyAJvE1DgScmZOzdmUelEyTJC9KvLwgK-SKQL6Tzq6C2GbJsvmS/s3014/promenadedesanglais%20a.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2055" data-original-width="3014" height="401" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiHTeEfVcKJ0QsMWONiJNw2GNmP3Z1Hl1mbgwo3b5Wd29iFuydN362i0cN9KoObytt74bUqnh5QR5sEFIFRJTgMplf4v8tQcZXxQsQCYErInZOKEao_cg5S6bGjb2n__zm00BKfl4c5_CyAJvE1DgScmZOzdmUelEyTJC9KvLwgK-SKQL6Tzq6C2GbJsvmS/w589-h401/promenadedesanglais%20a.jpg" width="589" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.<br /><br /><i>Promenade des Anglais, Nizza.<br />Ironmanin MM-kisojen takia autot olivat bulevardilta poissa.</i></td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: red; font-size: medium;"><b>Maailmassa</b></span> on pirullisia asioita, joille ei mahda mitään.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Monen ”edistyksellisen” kaupunkisuunnittelijan ja urbaanifilosofin mielestä pirullisin kaikista asioista on henkilöauto. Niin kuin Malmberg kolumnissaan kirjoitti, poliittisia päätöksiä tehdään yhden äänen enemmistöllä tarkoituksena karkottaa henkilöautot Helsingin keskustasta niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Nämä romantikot eivät tajua, että tässä tapauksessa pippuri kasvaa jo Kehä ykkösen reunamailla ja siitä eteenpäin kaikilla suunnilla. Kaupunkiedistykselliset ahdistetaan Helsingin keskustaan, missä laveat tiet ovat talvella pirun tuulisia bulevardeja tyystin vailla kepeästi olostaan nauttivia helsinkiläisiä, turisteista puhumattakaan.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Mikä tässä mättää?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Yritetäänkö Helsingissä matkia Kööpenhaminan, Amsterdamin, Nizzan ja jopa vähitellen autotonta keskustaa rakentavan Madridin keskustojen charmia ja vilkasta elämää? Jos yritetään, onko tajuttu mihin edellä lueteltujen kaupunkien viehätys perustuu, mistä vilkkaus syntyy, mistä pulu pissii?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Väitän: ei ole tajuttu. Ja jatkan: en todellakaan halua henkilöautoja kaupunkien keskustaan vaan ravintoloita, kauppoja, elämämyspisteitä jne.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Viehättävät ja vilkkaat kaupungit ovat onnistuneet - hyvän ilmastonsa lisäksi - yhdistämään massaturismin ja paikallisen elämän niin, että kaikki tuntuvat nauttivan yhteiselämästä. Melkein kaikki, sillä Barcelonan ja Venetsian kaltaisia paikoissa paikallisten mitta on tullut täyteen, mutta ei sekään autojen määrästä johdu vaan ihmisten, jotka valtaavat osan asuntokannasta omaksi huvikseen.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Myös urbaanin elämän perinteillä voi olla sijansa tässä kehityksessä. Esimerkiksi Espanjassa perheet lähtevät ystävineen sunnuntaisin syömään kaupunkien keskustaravintoloihin mutta myös tien varsien krouveihin, jotka viikonloppuisin pursuavat asiakkaita. Helsingin keskusta ei sitä vastoin houkuttele sunnuntaisin perheitä Espoosta tai Vantaalta eikä edes Suutarilasta lounaalle ravintoloihin - semminkään kun niistä monet ovat sunnuntaisin kiinni.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Niinpä tuntuu, että kun haaveillaan vilkkaasta Helsingin keskustasta, haaveillaan sellaisesta perinteisestä elämänmuodosta, joka Suomesta puuttuu. Eilinen The Guardian kertoi, että Pariisin komeaa Champs-Élyséetä käyttää päivittäin 100 000 jalankulkijaa, joista 72 % on turisteja ja 22 % paikallista työväkeä. Joten vain 6 % on "paikallisia" asukkaita. Sen lisäksi 8-kaistaisella bulevardilla kulkee 3000 autoa tunnissa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Jos Helsingin ydinkeskustaan rakennetaan 10 000 ihmiselle asunto, niin kuinka moni heistä käy viikonloppuna "ulkona" syömässä, jos he nyt Espoossa, Vantaalla ja Sipoossa asuessaan syövät sunnuntaisin kotona? Määritteleekö ihmisen käyttäytymistä kulttuuriperinne vai ajan henki, sitähän me emme taida tietää. Onko suomalaiselle ulkotila edelleen metsä ja järvi kun se eteläeurooppalaiselle on katu ja plaza?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgOUP5USiY1gwRdRtOOujCPqStSmBiLeZISeQwlPQxmEqQA5ey2wGRVxU6AX0a1tOmWZQ2IfIFgLfEjsgJHD57xttzfE6uGB4gsfQza0CYWN3tStVlS6mXQ8y8RoK02FVzjnak5GsAA3IQhh_pVA3QPJ08rtJrTwjuIpYSbv3DM0rghKa7_vJFytyzQJi9n/s5472/Carcassonen%20cite%20%C3%A4.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3013" data-original-width="5472" height="291" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgOUP5USiY1gwRdRtOOujCPqStSmBiLeZISeQwlPQxmEqQA5ey2wGRVxU6AX0a1tOmWZQ2IfIFgLfEjsgJHD57xttzfE6uGB4gsfQza0CYWN3tStVlS6mXQ8y8RoK02FVzjnak5GsAA3IQhh_pVA3QPJ08rtJrTwjuIpYSbv3DM0rghKa7_vJFytyzQJi9n/w530-h291/Carcassonen%20cite%20%C3%A4.jpg" width="530" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.<br /><br /><i>Carcassonne, Ranska.</i></td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"><b><span style="color: red; font-size: medium;">Kaupunkidebatti</span></b> ajautuu jatkuvasti sivuteille, kun kaikki huomio ja intohimo keskitetään henkilöautoon ja sen häivyttämiseen silmistä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Jatkuvasti saamme lukea jonkun toimittajan tai poliitikon ihastuneita kommentteja Kööpenhaminan tai Amsterdamin pyöräilykeskustasta, ja pitäväthän ne paikkansa. Mutta kun kommentoija samalla yrittää väittää, että kyseisestä maasta henkilöautot on karkotettu pois, lukija saa totaalisesti väärän käsityksen esimerkiksi Tanskasta tai Hollannista.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Ajoin muutama viikko sitten Kööpenhaminan ohi etelään, Saksaan päin. Yllätyin taas kerran: onko missään niin paljon henkilöautoja pienellä alueella kuin Tanskassa? Toinen yllätys: tanskalaiset autoilijat ovat todella holtittomia, paljon kurittomampia kuin italialaiset, ranskalaiset tai espanjalaiset. No, Portugalissa on tanskalaisten tapaista tolkutonta liikennekulttuuria. Muutama vuosi sitten ajoin Amsterdamissa: en ole missään kohdannut pahempia autoruuhkia kuin Amsterdamin kehäteillä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kuten sanoin: toimittajat ja poliitikot, menkää jonakin lauantaina Helsingin kehäteille, tarkkailkaa, olkaa puolueettomia, tehkää johtopäätöksiä.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Sen jälkeen kukaan teistä ei enää ilmesty lehden palstoille tai eduskunnan puhujapönttöön väittämään, että kyllä auto Taka-Pölhössä on tarpeellinen mutta ei sitä kukaan Etu-Töölössä tarvitse.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Kävin muuten toissaviikolla Carcassonnen kaupungissa Lanquedocin maakunnassa Ranskassa, melkein jo Pyreneiden varjossa.</span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Keskiajalla tuossa muurien suojelemassa kaupungissa asui kataareja, jotka virallisen katolilaisuuden mukaan olivat kerettiläisiä. 1200-luvun alkupuolella paavi lähetti sotajoukot kukistamaan kerettiläiset, myös Carcassonnen kaupunkilinnoitus vallattiin ja kerettiläiset häädettiin turvattomalle maaseudulle kaupunkilinnoituksen läheisyyteen. </span></p><p><span style="font-family: verdana;"> Tästä vetäisen kaarista oudoimman: ovatko oikeaoppiset kaupunkidogmaatikot vallaneet myös Helsingin keskustan ja kerettiläiset asukkaat karkotettu lähiöihin betonin ja metsiköiden turvattomaan elämänpiiriin?</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjWCn945AVqUCA3eGJNfz0eJGFEd1CLIoB_4cBvm3DNR-Ic3d0ulnrueUVjkH9EfAF1FwytaYJ1O2goiWgV6_DkqpCOu6-Q3S6W2L7DQQa8CQvSwKy7peTje2idLg0YVhxVwjl_0S1mRcDIAR5DErBMxvE0RA8u5cJzIL848-pzcr_bJh-sH8KfuyxppSY4/s5277/cinqueterra%20a.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3235" data-original-width="5277" height="357" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjWCn945AVqUCA3eGJNfz0eJGFEd1CLIoB_4cBvm3DNR-Ic3d0ulnrueUVjkH9EfAF1FwytaYJ1O2goiWgV6_DkqpCOu6-Q3S6W2L7DQQa8CQvSwKy7peTje2idLg0YVhxVwjl_0S1mRcDIAR5DErBMxvE0RA8u5cJzIL848-pzcr_bJh-sH8KfuyxppSY4/w583-h357/cinqueterra%20a.jpg" width="583" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyösti Salovaara, 2023.<br /><br /><i>Keskustaromantikon päiväuni: olisipa Helsinki<br />kuin Cinque Terren kylät Ligurian rannikolla Italiassa.</i></td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span></p><p><span style="font-family: verdana;"> </span></p>Kyösti Salovaarahttp://www.blogger.com/profile/17678948152544873985noreply@blogger.com0