torstai 15. helmikuuta 2024

Missä intellektuellit luuraavat

 [vai onko niitä Suomessa?]


Kyösti Salovaara, 2024.

Barbate Atlantin rannalla, hieman ennen myrskyä.



Jos haluat kertoa ihmisille totuuden, ole hauska tai he tappavat sinut.

---

Jos jokin haisee pahalta, miksi työntää nokkaansa siihen?

---

Mitä ovelammin ja taitavammin piilotat juonesi pointit, sitä taitavampi kirjoittaja olet.

---

Kun haluan lähettää sanoman, käytän postia.


- Billy Wilder, elokuvaohjaaja.



Kronikkaa.

    Torstaina Barbatessa, joka ennen oli Francon kaupunki, tonnikalojen ja valaiden valtakunta. Sittemmin huumausainekauppiaiden. Nyt Atlantin rannalla tuulee ja yksinäinen voimistelija ahertaa hiekkarannalla.

   Viime keväänä otin Barbaten rannalta kuvan miekkavalaiden upottamasta purjeveneestä.

    Perjantaina Karlotta-myrsky saavuttaa Aurinkorannikon. Vihdoinkin sataa tuntitolkulla. Se ei kuitenkaan riitä, vaikka mereen viettävät kadut ovat pieniä jokia, joiden yli pitää hyppiä ellei halua kastella jalkojaan.

    Perjantaina, jokunen metri edellisenä päivänä ottamastani voimistelijakuvasta pohjoiseen, huumeita salakuljettavien vene ajaa Barbaten satamaan turvaan Karlotta-myrskyltä. Kansalliskaartin veneestä varoitetaan huumemiehiä. Nämä eivät pysähdy vaan ajavat 14 metrin moottoriveneellään kansalliskaartin pienen veneen yli paetessaan takaisin myrskyävälle merelle. Kaksi poliisia kuolee.

    Lauantaina paistaa aurinko. Lounas periespanjalaisessa ravintolassa.

    Sunnuntaina tihuttaa. Kävelen sateessa kolmen kilometrin päähän tuttuun kahvilaan. Sateessakin se on mukavampaa kuin villahousuissa ja nastakengillä Suomessa.

    Aamupäivällä luen Helsingin Sanomien digitaalisesta näköislehdestä Joel Haahtelan kiinnostavan jutun intellektuaalisen keskustelun puuttumisesta ja espoolaisen teatterijohtajan Erik Söderblomin valituksen siitä, ettei taide ota kantaa. Mietin että Haahtelan älyjuttu kumoaa Söderblomin pointit: tärkeää eivät ole tunteet vaan ajatukset. Tunnereaktioita piisaa Suomessa, ei ajatuksia. Niitä pelätään, ei tunteita - väittää Haahtela.

    Sunnuntaina illalla nettilähetyksessä futismatsi Sevilla vastaan Atlético Madrid. Oikealla hetkellä tsekkaus Ylen Areenasta ennakkoäänien tulokseen. Alexander Stubb tulee valituksi. Onko Stubb intellektuelli vain pelkästään vikkelä kosmopoliitti? Sevilla voittaa yllättäen vaisun Atléticon. Voittajia ja häviäjiä.

    Maanantaina katsomaan Ardalesin tekoaltaita. Surullinen näky: vettä ei kohta ole lainkaan, vaikka suuret karpit vielä uiskelevat rannan tuntumassa. Miksi täällä ei sada, hemmetti! Iltapäivällä hieman ennen auringonlaskua syödään parvekkeella kinkkupastaa 23 asteen lämmössä. Hohhoijaa, mustapääkerttu laulaa eukalyptyslehdossa.



Sitten asiaa, fiilingistä viis.

    ”Suomessa ajattelua pidetään yhteiskunnallisena uhkana”, sanoi kirjailija ja psykiatri Joel Haahtela sunnuntaina Helsingin Sanomien mielipide-esseessään. Haahtelan mukaan elämme ajattelun katoamisen murhenäytelmää: ”Meitä pommitetaan informaatiolla, joka vaatii välitöntä reagointia. Kun yksi reaktio on ohi, olemme jo keskellä seuraavaa, emmekä ehdi työstää näkemäämme, emme ehdi ajatella. Ihmisen sisäinen aikakokemus rikkoutuu. Reaktio on aina tunne, ja tunne on nopeampi kuin ajatus. Olemme tunneaallokon vallassa, eikä tiedotusvälineillä ole halua muuttaa asiaa, koska tunne myy paremmin kuin ajatus, jälkimmäinen on tylsää ja liian hidasta.”

    Suomessa ei arvosteta ajattelua, Haahtela huomauttaa. Ei ole koskaan arvostettu, mutta asiantuntijoita arvostetaan: ”Suomi on asiantuntijoiden luvattu maa, jossa kaikkein naurettavintakin asiaa kutsutaan kommentoimaan asiantuntija, joka saapuu paikalle lausumaan puhki kuluneita latteuksia.”

    Haahtela on paljossa oikeassa. Olen pitkään kysynyt, miksi poliitikoissa, puolueista riippumatta, ei ole ajattelevia keskustelijoita. On vain puolueiden ohjelmakirjoituksia jankkaavia ja yleisön tunteita herkästi seurailevia pragmaatikoita. Onko esimerkiksi SDP:ssä ollut Mauno Koiviston, Kalevi Sorsan tai Paavo Lipposen jälkeen yhtään intellektuellipoliitikkoa? Jos on, hyvin hän on lahjansa kätkenyt.

    Mutta liioitteleeko Haahtela sittenkin ajattelun yhteiskunnallista pelkoa? Ettei kysymys vain olisi pelkästään siitä, että ajattelu on "tylsää", että syvällisiin ajatuksiin perehtyminen vaatii kosolti keskittymistä, kun taas someen ja telkkarin viihdeohjelmiin on niin paljon helpompi ajautua, mennä mukaan, olla ikään kuin olemassa. Aito ajattelu herättää epäilyksiä, panee miettimään ja kukapa jaksaisi asettaan olemassaolonsa epäilyksen kohteeksi?

    Ja kenties, ehkä, kirjailijana Haahtela uskoo liikaa kirjallisuuden voimaan ajatuksien herättäjänä: ”Kirjallisuus on astumista tavanomaisten selitysten taakse, yritys ajatella sitä mitä ei ole ajateltu. Se tutkii historian katvealueita ja kirjoittaa yleisesti hyväksyttyä tarinaa uuteen muotoon. Se kaivautuu fiktion avulla sinne, mihin historiantutkijat eivät voi koskaan omilla keinoillaan päästä.”

    Missä intellektuellit luuraavat?


Kyösti Salovaara, 2024.

Vejer de la Frontera - kaupunki kukkulalla Cádizin provinssissa.



Samassa sunnuntain Hesarissa Espoon teatterin - teatteri &:n – johtaja ja teatteriohjaaja Erik Söderblom latoi Samuli Tiikkajan haastattelussa keskusteluun kaikki tutut vasemmistolaisen teatterikäsityksen latteudet, joita on toistuvasti esitelty 1960-luvulta asti ja jotka tietenkin palautuvat jonnekin 1930-luvulle.

    ”Kulttuurikenttä elää kuplassa, jossa ei haluta suututtaa ketään”, Tiikkaja otsikoi haastattelunsa. Olen samaa mieltä, että kuplassa eletään, mutta toista mieltä suututtamisesta. Eikö kulttuurikellokkaat koko ajan yritä suututtaa keskiluokkaisen Suomen? Ja miksi ”yhteiskunnallisuus” Suomessa ja Söderblomin puheessa tarkoittaa vain vasemmistolaista ja vihreää ajattelua?

    ”Taiteen tehtävänä on nostaa keskusteluun yhteiskunnalle tärkeitä asioita, mutta Suomessa ne haudataan hiljaisuuteen”, Erik Söderblom sanoi. ”Jos tiede on tämän yhteiskuntaruumiin aivot, journalismi sen silmät ja politiikka sen kädet, niin taide on sen sydän. Elämme aikaa, joka huutaisi sydämen ääntä, ja samaan aikaan taidekenttä pysyy visusti hiljaa. Tämä vaivaa minua kovasti.”

   Söderblom näyttää vetoavan siihen - jatkuvaan tunnereaktioon - mikä Haahtelan mielestä on tragedian ydin. Ei ajatella vaan riennetään barrikadeille sydän täynnä tunnetta. Ja yleensä ollaan jotain vastaan, ei minkään puolesta. Paitsi tietenkin oman toimeentulon, niin kuin Söderblom sanoo taiteilijoidenkin olevan.

   ”Teatteri on poliittinen organismi, olio”, Söderbloim jatkaa. ”Ei välttämättä puoluepoliittinen, se on eri asia. Poliittinen tarkoittaa sitä, että ollaan tekemisissä yhteiskunnan kanssa.” 

    Aluksi tuo kuulostaa fiksulta, mutta mitä teatterijohtaja lopulta sanoo? Että kaikki yhteiskunnassa on yhteiskuntaa? Jopa kunnallinen teatteri.



Kronikkaa.

    Fiilinki on faktaa. 

    Ehkä se niin menee.

    Valittiinko Suomelle intellektuelli tasavallan presidentiksi?

    Aika näyttää mistä pulu pissii. 

    Pekka Haavistoa en ole koskaan pitänyt intellektuellina, Alexander Stubb sellaisesta saattaa käydä. Intellektuellin pitää täyttää kolme vaatimusta: 1. Havaitse sellaista mitä toiset eivät havaitse. 2. Älä tyydy helpoimpaan selitykseen ja 3. Esitä kysymyksiä ja kuvaa ongelman kaikki puolet, mutta jätä ongelman ratkaiseminen poliitikoille, joiden tehtävänä on sopia kompromissi erilaisten näkemysten väliltä. 

    Mutta presidentin roolissa intellektuellinkin pitää tehdä kompromisseja, ainakin jos aikoo olla kaikkien suomalaisten presidentti. Siitä saa kenties vamman sielulleen. Näin taisi muuan intellektuelli sanoa vuosia sitten.




Kyösti Salovaara, 2024.

Sateen jälkeen Välimerellä.






11 kommenttia:

  1. Demarien alamäki on hurja: Koivisto, Ahtisaari ja Halonen olivat presidenttejä 30 vuotta,Urpilainen jäi jäännösprosenteille. Koivisto, Sorsa ja Lipponen olivat pääministereitä, Sorsa, Paasio, Halonen ja Tuomioja olivat ulkoministereitä. Koivisto oli kovinkin filosofinen, samoin Tuomioja. Nyky demareilla ei ole erityisen hyvää tai syvää ajattelua. Minusta Li Anderssonilla on enemmän ajattelua kuin Rinteellä, Marinilla ja Lintmanilla yhteensä, joiden puheista en edes löydä aatetta pelkkää kliseetä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, enpä muista Rinteen tai Marinin juuri lausuneen mitään omaperäistä ajatusta - enemmän poliittista pragmaa, jota tietenkin myös tarvitaan.

      Ihmettelen että Marinin kansainvälisiä esiintymisiä, esitelmiä hehkutetaan vaikka niissä ei juuri tunnu olevan kovinkan paljon uutta ajattelua. Voiko pelkkä hyvä esiintymiskyky piilottaa sanoman merkityksettömyyden?

      Poista
    2. On kiinnostava nähdä kuinka kauan luennoitsijan ura jatkuu (toivottavasti pitkään).

      Poista
  2. Lukijana olen huomannut täällä kritiikin usein kohdistuvan vasemmistoon; kulttuurivasemmistoon, punavihreisiin, Marinin hallitukseen, toimittajiin, "wokettajiin", mitä näitä nyt on. Eikä siinä mitään. Anti mennä vaan. Olen ollut samaa mieltä joissain asioissa, joissain en. Mutta enkö vaan ole huomannut mitään kritiikkiä Orpon tai vaikka Sipilän hallituksen tai muuten vaan oikeiston toimia&puheita kohtaan? (Vanhasesta on jo niin pitkä aika, että sitä tikulla silmään joka jne.) Eikä siinäkään mitään, jokainen kirjoittaa mistä kirjoittaa.
    Itse en pidä Marinia älykkönä. Stubbin kotimaan politiikan vuosien valossa en odota hänestä nytkään mitään älykköä kuoriutuvan. Kovasti älykkääksi ylistettyä Halla-ahoa pidän kyllä älykkäänä ja taitavana kielen käyttäjänä, mutta en älykkönä. Vaalitenteissä hän mielestäni harmittavan usein käytti älykkyyttään näsäviisasteluun. Ei Suomessa mielestäni ole mitään erityistä intellektuellien perinnettä tai arvostusta. Uteliaisuuttani jäin kuitenkin miettimään löytyykö mielestäsi älykköjä kokoomuksen piiriistä? Tai vaikka keskustan? Tai perussuomalaisten? Tai jostain? Vai mistään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan olen yrittänyt välttää päivänpolitiikkaa (puolueiden tasolla) mutta ottaa yhteiskuntaan kantaa samalla tavalla kuin tuo teatterijohtaja sanoo. Mutta en nykyään ajattele niinkään, että vain vasemmistolaisuus (vihreistä puhumattakaan) olisi ainoa autuaaksi tekevä idea. Vaikka luulen, että olen tällä palstalla - 600. pakina tuo ylläoleva - varmaankin lainannut Karl Marxia myönteisesti enemmän kuin kukaan viime aikoina missään muualla Suomessa kirjoittanut.

      Kirjoittelin Suomen Sosialidemokraattiin noin 20 vuotta -poleemisesti, ja usein samanlaista elitistä ja vasemmistolaiseksi naamioiutuvaa taiteilijakäsitystä kritisoiden kuin nykyäänkin kirjoitan - tein myös vähän yhteistyötä (ihan julkisestikin) pakinassa mainittujen demari-herrojen kanssa, niin että sitä puolta on ikään kuin uskottavampaa kritisoida kuin jotakin kokoomusta, josta en tiedä mitään enkä tunne ketään.

      Vihreää dogmaa taas olen kritisointut voimakkaasti siitä pitäen kun Pentti Linkola julkaisi Toisinajattelin päiväkirjansa. Kun Linkolalle myönnettiin Eino Leinon seuran palkinto, tein siitä raflaavan jutun demariin, ja se aiheutti aikamoisen kohun eri lehdissä, kysyinhän jutussani mm miksei palkintoa annettu jälkikäteen Adolf Hitlerille.

      ("KIrjoittajan-urani" aloitin noin 1970 kotkalaisessa Eteenpäin-lehdessä mihin aluksi kirjoittelin luonnonsuojelujuttuja.)

      Kuten pakinassa sanon en löydä minkään puolueen kansanedustajista varsinaisia intellektuelleja. Onko heitä puoluetoimistoissa, sitä en tiedä. Mutta mitä muut ihmiset, jopa intellektuellit, äänestävät, sitähän ei voi tietää, ehkä jotkut tai monet jopa muutakin kuin vihervasemmistoa.

      Se että tunnun puolustavani nykyistä hallitusta ay-liikettä vastaan johtuu ajatuksestani mitä parlamentarismi tarkoittaa: so. eduskunnan päätöksiin ei millään ulkoparlamentaarisella liikkeellä, ei vasemmalla eikä oikealla, ole veto-oikeutta. Miksi ay-liike Suomessa on sellaisen saanut, on toinen juttu - ja kenties sitäkin kannattaa pohtia eikä vain summamutikassa hokea kolmekannan mantraa.

      Jos päivänpolitiikassa saisin jotakin toivoa niin se olisi toive, että sekä SDP että Keskusta palaisivat todella poliittiseen keskustaan. Ja että ns. keskipalkkaisille ja keskiluokallekin annettaisiin se arvo joka niille kuuluu lähes kaiken verokertymän kerryttäjinä.

      Poista
    2. Ja jos sallit, laitan tähän itsekriittisiä poimintoja ajoilta ammoisilta (nämä löytyvät romaanin 2112 kotisivulta:

      ”Surkeinta Salovaaran ajattelussa on se, että hän jatkuvasti unohtaa informaation vastaanottajan.”
      - Pauli Myllymäki, Suomen Sosialidemokraatti 11.1.1977

      ”Salovaaran ääni lienee vasemmistolaisen ääni, mutta sanankäänteet ovat kuin minkä tahansa ajan sensorin ja populistin sanankäänteitä.”
      - Kristina Alapuro, Suomen Kuvalehti 14.10.1983

      ”Suomen Sosialidemokraatissa kolumneja julkaiseva Kyösti Salovaara on Suomen johtava yhden asian kirjoittaja?”
      - Huutoja ja kuiskauksia, Helsingin Sanomat 15.9.1984

      ”Salovaaraa on pakko arvostaa. Hän ei kulje virtasten mukana. Hän seisoo yksin koko maailmaa vastaan. Hän on ottanut kunnianhimoiseksi tehtäväkseen osoittaa, ettei laatukirjallisuus ole laatukirjallisuutta, koska se ei häntä puhettele, ja ettei roskakirjallisuus ole roskakirjallisuutta, koska se häntä puhuttelee.”
      - Juha Seppälä, Suomen Sosialidemokraatti 20.12.1984

      Ja vielä Ville Komsin johtopäätös, joka osunee aika sattuvasti silloiseen ja tänäiseen ajatteluuni:

      ”Kyösti Salovaaralle: Todistelet monin historiallisin viittauksin, ettei vapautta eikä tasa-arvoisuutta voi olla ilman aineellista runsautta. Ilmeisesti yrität samalla todistaa, ettei tasa-arvoisuutta voi olla ilman vaurauden jatkuvaa, loputonta kasvua. Todistelussasi ei ole varsinaista loogista virhettä; vain suhteellisuudentaju vippaa, ja pahasti vippaakin. Vainoharhaisilla ihmisillä on tämä sama ominaisuus.”
      - Ville Komsi, Suomen Sosialidemokraatti 20.1.1984

      Poista
    3. Noh, ei olisi tarvinnut tämmöiseen "itseruoskintaan" mennä, heh., Mutta oli ihan kiinnostavaa tietää enemmän taustaa. En ole kaikkia blogitekstejäsi lukenut, enkä kaikkia lukemiani muista. Ja nämä "ammoiset ajat" on sellaisia, etten ihan kaikkea voisi muistaa ja tietääkään.
      Tietenkin on ihan loogista (nykyään kyllä melko harvinaista) kirjoittaa ja kritisoidakin sitä minkä tietää ja tuntee.
      Ja. Ja ja, jätänpä tämän nyt tähän. Jatkan pakinoittesi lukemista, kommentoimatta. Minusta on hienoa, että jotkut vielä jatkavat (ja jaksavat) pidempien ja mietittyjen tekstien kirjoittamista, eikä kaikki siirry entistä lyhyempien tekstien maailmaan.

      Poista
    4. No, eipä tuo oikeastaan itseruoskintaa ollut, enempi havahtumista hetkeen. Kaikenlaista peilistä näkee kun katsoo, heheh.

      Eikä sinun tarvitse ajatella ettet voi kommentoida kriittisesti. Päinvastoin, kriittisiä kommentteja tarvitaan. Miksi pitäisi olla aina yhtä mieltä - ei miksikään.

      Ainahan tässä itsekin miettii, ainakin heikkoina hetkinään, että miksi kirjoittaa niin kuin kirjoittaa. Onko ihminen kirjoituksensa vai kirjoittaako jokainen kirjoitus ihmistä uudestaan? Tiedä häntä.

      Poista
  3. Hajahuomioita. Politiikan vaikuttavuutta mitataan menestyksellä - aivan kuin urheilussakin, joka voi sekin olla kulttuuria laajasti ymmärrettynä. Antaa myös nostetta politiikkaan, mainittakoon vain Väinö Leskinen, Urho Kekkonen, miksei myös Stubb. Mutta: kyllä myös Pertti Paasio ja Väinö Tanner kirjoittivat teoksia, jotka ansaitsevat varauksettoman suosituksen. En silti luonnehtisi heitä intellektuelleiksi, vaikka viisaita ja valistuneita miehiä kumpikin. Ulf Sundqvistia arvostetaan, mutta hän kirjoitti julkisesti niin vähän, jotta jälkimaine jää vielä avoimeksi. Mutta kaikki kolme eivät onnistuneet Sdp:n puheenjohtajina odotetusti. Tämä vaikuttaa myös muihin arvioihin.

    Yksi intellektuellin määritelmä voisi olla vaikuttaja: heidän elämäntyönsä on antanut tärkeitä impulsseja toiminta-alueelle. Heitäkin löytyi sosiaalidemokraateista aiemmin. Mieleen tulee mm. Yrjö Ahmavaara ja Aulis Aarnio. Mutta molemmilla ja puolueella taisi olla lopulta varsin etäinen suhde toisiinsa? - Ihmettelen: tätänykyä koulutettu väki ei hakeudu enää sankoin joukoin Sdp:n jäseniksi. Sekään ei toki ole mikään tae mistään. Vrt. vihreät, joilla on ylivoimaisia vaikeuksia nousta suurten puolueiden joukkoon huolimatta oppineesta kaaderista. - Huom. tässä kommentissa mainittiin yksi elävä henkilö ja seitsemän kuollutta. Kertoneeko kirjoittajasta, mutta en keksi monta ehdokasta nykyajan suomalaiseksi intellektuelliksi. Muutaman kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuvia huomioita, Lauri. Yrjö Ahmavaarassa - jota olen usein lainannut ja jonka kanssa jopa muutaman kerran puhuin puhelimessa sen jälkeen kun olin kirjoittanut kiittäviä juttuja hänen kirjoistaan - on mielestäni sellainen intellektuelli, joita ei ylisummaan juuri näe/kuule nykyhetken debatissa missään mediassa.

      En tietenkään ajattele, että poliitikkojoukon (tai minkään ihmisryhmän) pitäisi olla vain intellektuelleista kasattu. Päinvastoin, tiukka älymystö on usein "väärällä" puolella mitä edistykselliseen politiikkaan tulee. Kuinka monta tosi-intellektuellia onkaan marssinut Stalinin, Hitlerin tai Mussolinin lippujen perässä? Aika monta, myös suomalaisia.

      Mutta toisaalta kyllä poliittisessa liikkeessäkin pitäisi heitä olla määrämäärä, tuomassa siihen erilaisia ja haastavia ajatuksia.

      Tuota olen juuri ihmetellyt mitä sinäkin. Mihin älypäät ovat kadonneet? Ovatko he kadonneet kaikilta kulttuurin ja yhteiskunnallisen ajattelun tantereilta? Vai ovatko he vaan hiljaa koska intellektuelleille ei ole kysyntää?

      Mainitsen tässä nyt Paavo Lipposen kirjan Järki voittaa. Siinä on monipuolinen essee älymystöstä otsikolla Intellektuellit - onko heitä? Esseessä on tuttuja nimiä, suomalaisia ja ulkomaisia. Lipponen vertaa esim. Erkki Tuomiojaa Ilkka Taipaleeseen ja päätyy siihen että jälkimmäinen on intellektuelli, edellinen ei.

      Huomautan kuitenkin, että olen Lipposen kirjan suhteen puolueellinen, koska luin Lipposen esseen ennen sen julkaisemista ja kommentoin sitä. Ja sen lisäksi olen vähän jäävi, koska Lipponen mainitsee minutkin esseessään.

      Poista