[Richard
Leakeyn jalanjäljillä]
-
|
Kyösti Salovaara, 6.1.2022. |
Me
olemme yksi laji, yksi kansa. Jokainen yksilö koko maapallolla
kuuluu lajiin Homo sapiens
sapiens, ja ihmiskunnassa
näkemämme maantieteelliset muutokset ovat yksinkertaisesti
perusaiheen biologisia vivahteita. Ihmisen kyvyt sallivat luoda
kulttuuria mitä erilaisimmin ja mitä värikkäimmin tavoin.
- Richard
Leakey ja Roger Lewin: Ihmisen synty.
Tässä
vaiheessa voimme ehkä todeta vain seuraavat seikat.
Ihmisen
käyttäytyminen, mukaan lukien hänen moraalinen toimintansa, on
jollakin tavoin riippuvainen hänen biologisesta perimästään. Jos
ihminen olisi biologisesti toisenlainen, myös ne moraaliperiaatteet,
joilla voi olla hänelle jotakin mieltä tai merkitystä olisivat
toisenlaisia.
-
Eerik Lagerspetz: Evoluutio ja etiikka.
Ihmiset
on luotu toisiaan suvaitsemaan
toisiaan
ymmärtämään toisiaan rakastamaan
heillä
on lapsia joista tulee ihmisten isiä
heillä
on lapsia joilla ei ole kotia ei kontua
jotka
keksivät uudelleen ihmiset
ja
luonnon ja isänmaansa
joka
kuuluu kaikille ihmisille
joka
kuuluu kaikille ajoille.
-
Paul Eluard: Kuolema, rakkaus, elämä. Suom. Aale Tynni.
Ajattelin.
Vai
niin, joku huokaa.
Ajattelin
antaa tajunnan virrata. Asiasta toiseen.
Niin
kuin nämä maakuntavaalit. Joihin helsinkiläisen ei tarvitse
osallistua, paitsi katsomosta.
Seurasin
tiistai-iltana hetken vaalikeskustelua.
Kylläpä
ihminen on joustava yhteistoimintaeläin. Laumassa pitää olla
johtajia tai johtaja. Toisin kuin sanotaan susi ei ole sudelle susi.
Mutta mitä menestynyt poliitikko on?
Annikka
Saarikko (esimerkiksi) on valtionvarainministeri. Sen lisäksi hän
on kansanedustaja ja kuntapoliitikko. Kohta Saarikko toimii myös
hyvinvointialueensa valtuustossa. Saarikolla on neljän päättäjän
rooli samassa kehossa, yhdessä päässä.
Eräänä
päivänä tulee tilanne, jossa Saarikon pitää olla lojaali neljään
vastakkaiseen suuntaan: poliitikon päätä ei sekään huimaa.
Variksista
puheenollen: ne ovat fiksuja, melkein fiksumpia ongelmanratkaisussa kuin
ihmiset keskimäärin.
Kuitenkin
ihminen vallitsee ja hallitsee tellusta ja jopa Helsingin kaupunkia.
Miksi
ihminen eikä varis?
En
tiedä, mutta en osaa kuvitella varista auton rattiin. Jos ei osaa
ajaa autoa, ei pääse hyvinvointialueen valtuustokokoukseen
maakuntakeskukseen. Paitsi jos käyttää kuskia. Kenties varis
käyttäisi.
Mutta
jalkapallokentälle en osaa variksia kuvitella. Puhkaisisivat pallon,
luulen.
Johtopäätös, minä:
ihminen on luomakunnan kruunu. Pipo päässä ja villahousut jalassa.
Johtopäätös, Franz Kafka: "Varikset väittävät, että yksikin varis pystyisi tuhoamaan taivaan. Tästä ei ole epäilystäkään, mutta se ei todista mitään taivasta vastaan, sillä taivashan merkitsee: variksien mahdottomuutta."
Vakavoidun.
Katsoin
Roman Polanskin ohjaaman filmin J’accuse (2019, suom. Upseeri ja
vakooja). Kohtuullisen hyvä filmi perustuu Robert Harrisin
romaaniin. Harris oli myös käsikirjoittamassa Polanskin filmiä.
Harris kirjoittaa jännäreitä todellisuudesta, joka on tapahtunut. Jostakin syystä Harrisin romaaneja ei enää suomenneta.
Kustantajien energia kuluu nordic crimen suomentamiseen, koska
jokainen pahaa oloa henkivä pohjoismainen dekkari pitää suomentaa.
J’accuse
käsittelee tietysti kapteeni Alfred Dreyfusin tapausta.
Juutalaistaustainen upseeri tuomittiin heiveröisillä todisteilla
1894 vakoilusta Saksan hyväksi. Harrisin tarina keskittyy Ranskan
tiedustelupalvelun toimintaan; siihen kuinka tiedustelupalvelu lavasti Dreyfuksen syylliseksi ja siihen, kuinka korruptoitumaton tiedustelumies
paljasti järjestelmän kehittämän ”salaliitton”.
Elokuvaa
katsoessa tajusin, kuinka pinnallisesti me (minä) muistamme
historiaa. Kun puhutaan antisemitismistä, mieleen tulee aina
1930-luvun Saksa ja se kuinka kansallissosialistit rikkoivat juutalaiskauppojen ikkunoita, polttivat "vaarallisia" kirjoja – ja sitten juutalaisia.
Mutta
antisemitismillä on tietysti paljon pidemmät ja laajemmat juuret
melkein kaikkialla. Kun Émile Zola kirjoitti Dreyfusin syyttömyyttä
puolustavan kirjoituksensa J’accuse vuonna 1898, suuri osa
ranskalaisista raivostui. Zolan henkeä uhattiin, juutalaiskauppojen ikkunoita rikottiin ja Zolan kirjoja poltettiin toreilla. Ja kaikki tämä siksi, että Zola puolusti
juutalaisupseerin kunniaa ja syyttömyyttä.
Ihminen
on yhteistoimintaeläin. Hyvässä ja pahassa.
|
Richard Leakey ja Roger Lewin: Ihmisen synty. (Origins, 1977.) Kirjayhtymä, 1978. Suomentaneet Virve Kajaste ja Antero Manninen. |
Miksi
ihminen on ihmisen kaltainen otus?
Haastava
kysymys.
Olen
usein, kenties liian usein, lainannut näillä sivuilla (ja
aikaisemmin lehtijutuissani) kenialais-englantilaisen
paleoantropologi Richard Leakeyn teosta Ihmisen synty (1977), jossa
Leakey ja tiedetoimittaja Roger Lewin pyrkivät valottamaan miksi
ihmisestä on tullut nykyihmisen kaltainen ja mitä ihmisen kulttuuri
ja sen erilaisuudet merkitsevät.
Richard
Leakey kuoli Keniassa 2.1.2022.
Hän
oli syntynyt Nairobissa 19.12.1944. Leakeyn vanhemmat olivat
maineikkaita antropologeja. Myös Leakeystä tuli merkittävä
ihmisen alkuperän tutkija, vaikka häneltä puuttui muodollinen
koulutus. Sen lisäksi hänet tunnettiin villieläinten suojelijana,
poliitikkona.
Leakey
piti itseään ennen kaikkea humanistina ja rationalistina.
The
Humanist-lehden haastattelussa vuonna 2012 Leakey selvitti ihmisen
alkuperää tutkivan tiedemiehen haastetta. Tiedämme että kaksi
ynnä kaksi on neljä, Leakey sanoi. Tiedämme miten painovoima
vaikuttaa ja kuinka puut kasvavat auringon valossa. Tämä kaikki on
tieteellisesti tutkittua aikoja sitten. Mutta ihmisen alkuperä ja
prosessi jonka tuloksena ihminen on nykyisen kaltainen voidaan
ymmärtää samanlaisilla päätelmillä. Kysymys ei ole uskosta eikä
makuasioista. Meillä pitäisi olla tieteellinen selitys, miksi me
olemme tässä ja miten me päädyimme tähän, kuinka opimme
kävelemään ja miten saimme kaikenlaista tehtyä käsillämme ja
kuinka kehitimme teknologiamme. Meidän pitäisi pystyä selittämään
tieteellisesti mistä kykymme hallita planeettaamme ja
kanssaihmisiämme kumpuaa.
Tieteellisiä
vastauksia Leakey etsi biologiasta ja evoluutiosta, mutta niin että
kulttuurin evoluutio on keskeinen osa ihmisen syntyä.
Leakeyn
toteutumattomana haaveena oli rakentaa mahtava museo Keniaan
juhlistamaan evoluutiota ja ihmiskunnan yhteistä afrikkalaista
alkukotia. ”Haluan rakentaa katedraalin elämälle, en Jumalalle”,
Leakeyn kerrotaan sanoneen. ”Me olemme yks laji, me tulimme
Turkanajärveltä kolme miljoonaa vuotta sitten ja meidän täytyy
tajuta, että asumme samassa talossa.”
Kirjassaan
Ihmisen synty Richard Leakey ja Roger Lewin palauttavat
nykyisenkaltaisen ihmisen ja kulttuurin ihmiseläimen sosiaalisuuteen
ja ryhmäkäyttäytymiseen, jotka helpottivat metsästäjä- ja
keräilijäheimojen selviytymistä.
Sosiaalisuus
ja yhteistoiminta edesauttoivat kielen ja työkalujen kehittämistä.
Niiden kehittyminen vahvisti sosiaalisuutta ja yhteistoimintaa.
Sosiaalisuus ja yhteistoiminta johtivat myös moraalin ja etiikan
kehittymiseen sellaiseksi kuin se nykyään on. Tietenkin
konkreettinen ja henkinen olivat jatkuva prosessi, missä kaikki
vaikutti kaikkeen.
Leakey
pohtii moraalin syntymisen esimerkkinä ikiaikaista sukurutsaustabua,
jonka alkuperää ja perimmäistä tarkoitusta on vaikea ellei
mahdoton selittää pelkästään biologialla. Toisin kuin usein
ajatellaan, varhaisen ihmisen olisi ollut mahdotonta konkreettisesti huomata
sisäsiittoisuuden turmiollista vaikutusta, ja sitä paitsi pitkässä
kaaressa sisäsiittoisuus jopa vahvistaa lajia, koska evoluutio
karsii epäonnistuneet yksilöt vähitellen pois.
Niinpä
Leakey päättelee, että sukurutsauksen välttäminen oli yhteisön elämän kannalta järkevää
ja hyödyllistä. Kun kahden keräilijäryhmän välille solmittiin
”avioliittoja”, se vahvisti molempia ryhmiä, ja auttoi rauhan
säilymistä. Leakey lainaa Margaret Meadia, joka kertoi
Uuden-Guinean arapesh-vuoristolaisesta, joka sanoi: ”Jos nait
sisaresi, sinulla ei olisi lankoa. Kenen kanssa työkentelisit? Kenen
kanssa metsästäisit? Kuka auttaisi sinua?”
Koska
vuorovaikutus - vastavuoroinen auttaminen - tekee elämästä
helpomman, se synnyttää myös sitä edistävän moraalin ja
etiikan. Näinollen arvot syntyvät konkreettisesta elämästä ja
sen tarpeista eivätkä korkealentoisesta ajattelusta.
|
Kyösti Salovaara, 2022. |
Sosiaalisuus,
ryhmäkäyttäytyminen on ihmisen vahvin kyky. Onko se myös
tuhoisin?
Ihminen
sopeutuu, koska sosiaalinen vuorovaikutus edellyttää
sopeutuvaisuutta. Vastaantulijalle ei parane näyttää hampaitaan, ei
ihmisten yhteiskunnassa.
”Se
mitä meissä on, on erittäin hanakka taipumus ryhmähenkisyyteen ja
ryhmähankkeisiin”, Leakey ja Lewin sanovat. ”Voidaan väittää,
että tämä ryhmään samastumisen vietti on alkusyy moniin
maailmassa kohtaamiimme konflikteihin. Sota ei olisi mahdollista,
elleivät ihmiset olisi valmiita kokoontumaan lippunsa ympärille ja
taistelemaan maansa etujen puolesta, mitä nämä ’edut’ sitten
mahtavatkin olla.”
Tässä
päättelyssä pitää kuitenkin olla tarkkana.
”Jos
kuitenkin sanotaan”, Leakey jatkaa, ”että ryhmään samastumisen
ja yhteistoiminnallisuuden biologinen perintö on sodan syy,
voitaisiin yhtä hyvin väittää, että tykit ovat sodan syy.
Kummassakin tapauksessa on vain kysymys sodankäynnin keinoista.
Sota kävi mahdolliseksi vasta, kun tuli jotakin taistelemisen
arvoista…”
Metästys- ja keräilytaloudessa yhteisöt olivat pieniä, liikuttiin paljon eikä omaisuutta kertynyt. Pienryhmissä elämä oli kohtuullisen turvallista. Tilanne muuttui kun asetuttiin paikalleen ja ryhdyttiin viljelemään maata. Omaisuuksia alkoi kertyä, yhteisöt suurenivat, pian oli paljon puolustettavaa.
Jos
nykyisenkaltaisen sivilisaation alkukohtana pitää maanviljelyksen
alkamista, niin ihminen on 10 000 vuodessa rakentanut teknologisen ja
teollisen systeemin, joka sekä on pelastanut ihmisen että monien
mielestä näyttää tuhoavan ei vain ihmistä vaan myös koko
planeetan.
Oleellista
on huomata, kuten Leakey ja Lewin sanovat, että ihmisen aivot olivat
10 000 vuotta sitten melko samanlaiset kuin meillä nytkin on. Niinpä
pelastusta, jos sellaista hakee, ei kannata etsiä evoluutiosta vaan
ihmisten luomasta kulttuurista.
Mistä
minä tiedän, että Leakeyn näkemys ihmisen kehittymisestä
nykyisenkaltaiseksi on (edelleen) tieteellisesti validi?
En
mistään, tietenkään.
Hyllyssäni
oleva Ihmisen synty on yli 40 vuotta vanha, kirjan kansipaperi on
repaleinen, tärkeät johtopäätökset olen alleviivannut ajatellen
että ne ovat ”lopullisia”, mitä ne eivät välttämättä ole.
Jos
kaikki on pelkkää spekulaatiota, niin se joka tapauksessa kuulostaa
uskottavalta, järkeen käyvältä. Ihmisen ryhmähenkisyys ja sosiaalisen hyväksymisen
kaipuu tuntuvat yhä selittävän ihmisen saavutuksia mutta myös
ihmisen pahoja tekoja. Onko tämä uskottavin tulkinta ihmisen (ja
kulttuurin) synnystä? Onko siinä ”totuus”?
”Mikä
totuus, pitää kysyä”, kysyi Heikki Ylikangas kirjassaan Mitä on
historia ja millaista sen tutkiminen (2015). ”Oikeaksi todistettua
historiallista totuutta ei ole vielä nähty eikä tulla koskaan
näkemäänkään, jos ei tyydytä pelkkään
tapahtumahistoriallisten faktojen määrittämiseen (mikä sekään ei ole aina kiistatonta) ja jätetä syiden ja seurausten
etsimistä sikseen… Totuuden todistettu saavuttaminen historiassa
on yhtä mahdotonta kuin on määritellä toistettua koetta
vastaavalla varmuudella, mikä on hyvä romaani.”
Ihmisen
kehityksen syitä ja seurauksia voi tulkita monesta näkökulmasta.
Pentti
Linkola kirjoitti aikoinaan, että ”ihmislajin kohtalokkaimmat,
destruktiivisimmat ominaisuudet ovat toisaalta tekninen osaavuus,
toisaalta sosiaalisuus ja solidaarisuus. Insinööritaito ja
lääketiede eivät kaksistaan olisi aiheuttaneet ekokatastrofia.
Niiden rinnalla vain sosiaalisuus ja solidaarisuus ovat
mahdollistaneet ihmisväestön syöpämäisen kasvun.”
(Toisinajattelijan päiväkirjasta, 1979.)
Linkola
ei suostunut ymmärtämään eikä hyväksymään ihmisen kehityksen
hyvää puolta, kehitystä kohti vapautta, turvallisuutta,
suvaitsevaisuutta. Päinvastoin, Linkola haaveili tulevaisuuden
kylmästä ja kovasta yhteiskunnasta, josta pehmeys ja hyvinvointi on
karsittu pois ja missä ”’tiimityö’ rankaistaan kuolemalla”.
Tammikuun
toisena päivänä kuolleella Richard Leakeyllä oli paljon
valoisampi, innostavampi ja uskallan väittää myös järkevämpi
näkemys ihmisestä ja ihmisen kulttuurista kuin Linkolalla.
”Ihmislajin
tulevaisuus riippuu ratkaisevasti kahdesta seikasta, nimittäin
suhteestamme toinen toiseemme ja suhteestamme ympäröivään
maailmaan”, Leakey kirjoitti vuonna 1977. ”Me olemme yksi
laji, yksi kansa. Jokainen yksilö koko maapallolla kuuluu lajiin
Homo sapiens sapiens, ja ihmiskunnassa näkemämme
maantieteelliset muutokset ovat yksinkertaisesti perusaiheen
biologisia vivahteita. Ihmisen kyvyt sallivat luoda kulttuuria mitä
erilaisimmin ja mitä värikkäimmin tavoin. Eri kulttuurien välisiä
useinkin hyvin syviä eroja ei pitäisi nähdä ihmisten välisinä
eroina. Sen sijaan pitäisi selittää kulttuurit siksi, mitä ne
todella ovat: lopullinen julistus kuulumisesta ihmislajiin. On
selviön toistamista, jos politiikkaa sanotaan kansainväliseksi. Kun
näin on, siitä seuraa, että jokainen yritys pitkäaikaisen
turvallisuuden takaamiseksi voi onnistua vain globaalisen
määrätietoisuuden ja tahdon voimin.”
|
Kyösti Salovaara, 2022. |