[Vai heräsikö Hesari uuteen todellisuuteen?]
J.S. 2023. |
LIIKENNEPOLITIIKKA on Helsingin identiteettipoliittinen taistelutanner numero yksi. Tätä ajatusta on vaikea välttää, kun seuraa kuntapoliitikkojen vääntöä ihmiskadosta kärsivän Helsingin ydinkeskustan kohtalosta… Ydinkeskustan liikennejärjestelyitä lähdetään kehittämään pohjalta, jossa keskeinen Kaivokatu aiotaan sulkea autojen läpiajoliikenteeltä. Autoilijoiden sijaan nyt panostetaan kävelyolosuhteiden parantamiseen ja joukkoliikenteen sujuvoittamiseen. Äänestys oli tiukka kuten äänestykset blokkiutuvassa liikennepolitiikassa tuppaavat nykyään olemaan. Tällä kertaa Sdp asettui vihreiden ja vasemmistoliiton leiriin ja jätti kokoomuksen ja perussuomalaiset soittelemaan lehdellä. Vaikka päätösteksti kytkee liikennejärjestelyt nimenomaan keskustan elinvoimaan, päätöstä edeltävässä keskustelussa sivuutettiin jälleen ydinkeskustan ilmeisin ongelma lähes kokonaan.
Liikkuipa ihminen millä välineellä tahansa, hänellä pitäisi ensin olla joku syy tulla keskustaan. Tähän kysymykseen Helsingillä ei oikein tunnu olevan kykyä paneutua.
- Kaupunkitoimituksen esihenkilö Lari Malmberg Helsingin Sanomissa 21.9.2023 kolumnissaan Helsingin keskustan kohtalonkysymyksestä ei vieläkään puhuta.
Samalla kun kaupunkiin visioidaan urbaaneja kävelyalueita, haravoivat tuhannet helsinkiläiset pihoja, tarkistavat räystäskouruja ja jakavat naapurien kanssa tulevia lumenkolausvuoroja. Kaupunginosien omissa ryhmissä vaihdetaan tietoa siitä, mitä vaikkapa kaavoituksessa tapahtuu ja mitä se alueelle tarkoittaa.
Kiinnostaako Suutarila tai Puistola ketään?
Tilastoilla ei pääse käsiksi siihen, mikä on kaupunkikeskustelussa pielessä. Kyse on epämääräisestä tunteesta, että keskustelu pyörii vain kantakaupungin tai tiiviin kerrostaloajattelun ympärillä. Sujuvien raideyhteyksien varrella sijaitsevat kerrostalot ovatkin hyvä tapa asua, mutta eivät ainoa.
Päättäjät, antakaa siis keskusta-asumisen lisäksi visio tulevaisuudesta myös hiljaisemmille asuinalueille – isosti ja näiden alueiden moninaisuus tunnustaen. Ei tehdä Helsingin kaupunkikehityksestä ideologista arvotaistelua, jossa kaupunkilaisten elämäntapoja aletaan asettaa arvojärjestykseen.
- Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Erja Yläjärvi 24.9.2023 kolumnissaan Hyvää elämää on keskustan ulkopuolellakin.
Ken kuuhun kurkottaa, se pusikkoon kupsahtaa.
- trad.
Ketä kiinnostaa?
Loputon keskustelu Helsingin kuihtuvasta keskustasta – keskustelu joka jatkuu eikä pääty.
Alussa lainaamani Helsingin Sanomien toimittajat Lari Malmberg ja Erja Yläjärvi kiteyttävät hyvin keskustelun ydinongelmat. Ensinnäkin, miksi keskustan pitäisi olla keskustelun keskipiste ja toisekseen, miksi kenenkään kannattaa nykyään mennä kaupungin keskustaan, josta suurin osa kaupoista on siirtynyt lähiöiden ostoskeskuksiin. Kaupunkidebatti kulminoituu sitten epäoleelliseen: autot pois keskustasta vs. lisää parkkipaikkoja keskustaan. Autot eivät todellakaan ole ongelma, niin kuin Lari Malmberg toteaa, koska vain 7000 autoa ajaa päivittäin Helsingin keskustan läpi yhteisössä jossa asuu miljoona ihmistä.
Keskustelu kaupungeista ei tietenkään alkanut eilen eikä toissapäivänä, vaan viimeistään 60-luvulla, jolloin länsimaissa syntyi monenlaisia yhden asian liikkeitä vastustamaan kokemiaan epäkohtia.
Mutta se, että kaksi Hesarin päällikkötoimittajaa kehottaa nyt päättäjiä kohdistamaan huomionsa muualle kuin siihen kuinka monta jalankulkukatua Helsingin keskustaan pitää saada, kuulostaa melkein koomiselta, sillä mikä muu taho yksisilmäistä keskustadebattia on käynyt kuin Helsingin Sanomat?
Kyösti Salovaara, 2023. Puerta del Sol, Madrid. |
Kaupunkikeskustan intohimoisina debatööreinä ovat tietenkin - journalistien lisäksi ja journalistien tukena - olleet ”edistykselliset” arkkitehdit, kaupunkisuunnittelijat ja urbaanisosiologit ja edellisten johdattelemana joukko poliitikkoja.
Tälle porukalla ovat kaupunkikeskustojen ulkopuolelle kohonneet mielenkiinnottomat lähiöt edustaneet 1970-luvulta asti jotakin perimmäistä pahaa, sekä rakennusten ulkonäön että sinne muuttaneiden ihmispoloisten elämänpiirin johdosta.
Kuinkakohan monta juttua Hesari on julkaissut ”betonilähiöistä” ja brutaalin Itä-Pasilan onnettomasta arkkitehtuurista?
Hesarin päätoimittaja kysyy nyt miksi huomiota ei kiinnitetä keskustan ulkopuolisiin, rauhallisen ja viihtyisän elämänpiirin lähiöihin joissa ihmiset puuhailevat kaikenlaista ja kaikkea muuta kuin kiroilevat betonibrutalismin vankeina. Hyvä kysymys - Yläjärven tuleekin esittää se hetikohta oman toimituksensa veteraaneille ja nuoremmalle, Kallion ja Punavuoren charmista hurmaantuneelle journalistiväelleen.
Monta kertaa olen kysynyt, myös tällä palstallani, käyvätkö keskustaromantikot koskaan elämänsä aikana Tullinpuomia ja Arabianrantaa pohjoisempana, ajavatko he koskaan lauantai-iltapäivänä autojen valtaamilla pääkaupunkiseudun kehäteillä, tietävätkö he lainkaan miltä suomalainen lähiö näyttää?
Päätin muutama vuosi sitten ottaa valokuvia Siltamäki-Suutarilan ”betonitaloista” kun keskustelu kantakaupungista kävi kuumana. Etsin siis betonibrutalismia, mutta löysin vain viihtyisiä pihoja suureksi kasvaneiden puiden ja pensaitten kätköistä, enkä oikeastaan saanut yhtään kuvaa betoniseinistä. Perinteisissä lähiöissä kerrostalot ovat niin kaukana toisistaan, että väliin mahtuu ”kokonaisia metsiköitä”.
Ironista tietenkin on, ja tässäkin Hesari on taas ollut pukkina kaalimaan vartioinnissa, uusien ”merilähiöiden", tyyliin Kalasatama ja Jätkäsaari, kritiikitön ihailu, kun tosiasia on että ne vasta brutaaleja kokonaisuuksia ovatkin, jos niitä vertaa vanhojen lähiöiden avariin pihapiireihin.
Tunnustan kyllä, että koronapandemia sai minut hylkäämään Nuuksion metsät (koska siellä käveli ”koko Helsinki”) ja samoilemaan edellä mainituissa merilähiöissä, ja jos olisin nuorempi, voisin mieluusti muuttaa niihin asumaan hypervihreästä lähiöstäni.
Kovin on kaupunkidebattia kuutamolla käyty.
Kyösti Salovaara, 2023. Promenade des Anglais, Nizza. Ironmanin MM-kisojen takia autot olivat bulevardilta poissa. |
Maailmassa on pirullisia asioita, joille ei mahda mitään.
Monen ”edistyksellisen” kaupunkisuunnittelijan ja urbaanifilosofin mielestä pirullisin kaikista asioista on henkilöauto. Niin kuin Malmberg kolumnissaan kirjoitti, poliittisia päätöksiä tehdään yhden äänen enemmistöllä tarkoituksena karkottaa henkilöautot Helsingin keskustasta niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Nämä romantikot eivät tajua, että tässä tapauksessa pippuri kasvaa jo Kehä ykkösen reunamailla ja siitä eteenpäin kaikilla suunnilla. Kaupunkiedistykselliset ahdistetaan Helsingin keskustaan, missä laveat tiet ovat talvella pirun tuulisia bulevardeja tyystin vailla kepeästi olostaan nauttivia helsinkiläisiä, turisteista puhumattakaan.
Mikä tässä mättää?
Yritetäänkö Helsingissä matkia Kööpenhaminan, Amsterdamin, Nizzan ja jopa vähitellen autotonta keskustaa rakentavan Madridin keskustojen charmia ja vilkasta elämää? Jos yritetään, onko tajuttu mihin edellä lueteltujen kaupunkien viehätys perustuu, mistä vilkkaus syntyy, mistä pulu pissii?
Väitän: ei ole tajuttu. Ja jatkan: en todellakaan halua henkilöautoja kaupunkien keskustaan vaan ravintoloita, kauppoja, elämämyspisteitä jne.
Viehättävät ja vilkkaat kaupungit ovat onnistuneet - hyvän ilmastonsa lisäksi - yhdistämään massaturismin ja paikallisen elämän niin, että kaikki tuntuvat nauttivan yhteiselämästä. Melkein kaikki, sillä Barcelonan ja Venetsian kaltaisia paikoissa paikallisten mitta on tullut täyteen, mutta ei sekään autojen määrästä johdu vaan ihmisten, jotka valtaavat osan asuntokannasta omaksi huvikseen.
Myös urbaanin elämän perinteillä voi olla sijansa tässä kehityksessä. Esimerkiksi Espanjassa perheet lähtevät ystävineen sunnuntaisin syömään kaupunkien keskustaravintoloihin mutta myös tien varsien krouveihin, jotka viikonloppuisin pursuavat asiakkaita. Helsingin keskusta ei sitä vastoin houkuttele sunnuntaisin perheitä Espoosta tai Vantaalta eikä edes Suutarilasta lounaalle ravintoloihin - semminkään kun niistä monet ovat sunnuntaisin kiinni.
Niinpä tuntuu, että kun haaveillaan vilkkaasta Helsingin keskustasta, haaveillaan sellaisesta perinteisestä elämänmuodosta, joka Suomesta puuttuu. Eilinen The Guardian kertoi, että Pariisin komeaa Champs-Élyséetä käyttää päivittäin 100 000 jalankulkijaa, joista 72 % on turisteja ja 22 % paikallista työväkeä. Joten vain 6 % on "paikallisia" asukkaita. Sen lisäksi 8-kaistaisella bulevardilla kulkee 3000 autoa tunnissa.
Jos Helsingin ydinkeskustaan rakennetaan 10 000 ihmiselle asunto, niin kuinka moni heistä käy viikonloppuna "ulkona" syömässä, jos he nyt Espoossa, Vantaalla ja Sipoossa asuessaan syövät sunnuntaisin kotona? Määritteleekö ihmisen käyttäytymistä kulttuuriperinne vai ajan henki, sitähän me emme taida tietää. Onko suomalaiselle ulkotila edelleen metsä ja järvi kun se eteläeurooppalaiselle on katu ja plaza?
Kyösti Salovaara, 2023. Carcassonne, Ranska. |
Kaupunkidebatti ajautuu jatkuvasti sivuteille, kun kaikki huomio ja intohimo keskitetään henkilöautoon ja sen häivyttämiseen silmistä.
Jatkuvasti saamme lukea jonkun toimittajan tai poliitikon ihastuneita kommentteja Kööpenhaminan tai Amsterdamin pyöräilykeskustasta, ja pitäväthän ne paikkansa. Mutta kun kommentoija samalla yrittää väittää, että kyseisestä maasta henkilöautot on karkotettu pois, lukija saa totaalisesti väärän käsityksen esimerkiksi Tanskasta tai Hollannista.
Ajoin muutama viikko sitten Kööpenhaminan ohi etelään, Saksaan päin. Yllätyin taas kerran: onko missään niin paljon henkilöautoja pienellä alueella kuin Tanskassa? Toinen yllätys: tanskalaiset autoilijat ovat todella holtittomia, paljon kurittomampia kuin italialaiset, ranskalaiset tai espanjalaiset. No, Portugalissa on tanskalaisten tapaista tolkutonta liikennekulttuuria. Muutama vuosi sitten ajoin Amsterdamissa: en ole missään kohdannut pahempia autoruuhkia kuin Amsterdamin kehäteillä.
Kuten sanoin: toimittajat ja poliitikot, menkää jonakin lauantaina Helsingin kehäteille, tarkkailkaa, olkaa puolueettomia, tehkää johtopäätöksiä.
Sen jälkeen kukaan teistä ei enää ilmesty lehden palstoille tai eduskunnan puhujapönttöön väittämään, että kyllä auto Taka-Pölhössä on tarpeellinen mutta ei sitä kukaan Etu-Töölössä tarvitse.
Kävin muuten toissaviikolla Carcassonnen kaupungissa Lanquedocin maakunnassa Ranskassa, melkein jo Pyreneiden varjossa.
Keskiajalla tuossa muurien suojelemassa kaupungissa asui kataareja, jotka virallisen katolilaisuuden mukaan olivat kerettiläisiä. 1200-luvun alkupuolella paavi lähetti sotajoukot kukistamaan kerettiläiset, myös Carcassonnen kaupunkilinnoitus vallattiin ja kerettiläiset häädettiin turvattomalle maaseudulle kaupunkilinnoituksen läheisyyteen.
Tästä vetäisen kaarista oudoimman: ovatko oikeaoppiset kaupunkidogmaatikot vallaneet myös Helsingin keskustan ja kerettiläiset asukkaat karkotettu lähiöihin betonin ja metsiköiden turvattomaan elämänpiiriin?
Kyösti Salovaara, 2023. Keskustaromantikon päiväuni: olisipa Helsinki kuin Cinque Terren kylät Ligurian rannikolla Italiassa. |