torstai 25. toukokuuta 2023

Kosminen elefantti

 [kuka missä milloin]



Kyösti Salovaara, 2023.

Salvador Dalí: Elefante Cosmico, Marbella.


Eikö ole kummallista nähdä, että jokin tapahtuu täsmälleen siksi, että sen ei pitänyt tapahtua... Halveksimme abstraktia ja halveksuntamme on intohimoista... Pidämme tarinoista, haluamme yhteenvetoja ja pyrimme yksinkertaistamaan, siis vähentämään asian ulottuvuuksia... Harha liittyy alttiuteemme ylitulkintaan ja lukkarinrakkauteemme lyhyisiin kertomuksiin raakojen totuuksien asemesta. 

-  Nassim Nicholas Taleb: Musta Joutsen, 2007.


Entä kosmisen elefantin vaikutus?

- Deadline Torstaina, tänään.


Useimmiten kutakin aikaa on paras tarkastella omana itsenään, ei jälkiviisauden valossa eikä varjossa. "Jokainen aikakausi on suorassa yhteydessä Jumalaan (unmittelbar zu Gott)”, niin kuin asian muotoili yksi historian isä, Leopold von Ranke.

- Kimmo Rentola Helsingin Sanomissa 23.3.2023.



Aika, paikka ja ihminen: siinäkö näkulmamme rajat ja reunat?

    ”Emme voi päätellä tulevia tapahtumia nykyisistä”, sanoi Ludwig Wittgenstein jotakuinkin sata vuotta sitten. ”Taikausko on uskoa kausaaliyhteyteen. Tahdonvapaus on siinä, ettemme voi tällä hetkellä tietää tulevia tekojamme.”

    Wittgenstein tahtoo sanoa, että ihmisellä on vapauksia, koska elämä ei ole determinististä, ennalla päätettyä.

    Joskus tuntuu, ja jotkut niin ajattelevat, että kaikki menee suuren käsikirjoituksen mukaisesti. Tosin käsikirjoittajasta ollaan eri mieltä; toisille se on hengellinen kaikkivaltias, joillekuille kapitalismin hirmukone, joka automaatin sinnikkyydellä johtaa maailman menoa.

     Mutta jos käsikirjoitus olisi olemassa, miksi Nassim Talebin ”musta joutsen” tuntuu niin todelta?



Aika, paikka ja ihminen: suuri väärinkäsitys!

    Ihminen yllättää teoreetikon, teoreetikko yllättää ihmisen. Mustia joutsenia esiintyy, ainakin kerran 20 vuodessa yleisellä tasolla, ihmispolon elämässä kenties useammin. Johtuuko se siitä, että me kuitenkin luemme elämää kuin ennalta kirjoitettua romaania tai melodraamaa valkokankaalla? Vai tulisiko tapahtumia tarkastella kuin absurdia kertomusta lukien?

     Emme osaa ajatella abstraktisti, Taleb sanoo. Rakastamme yksityiskohtia, pieniä faktoja suuren sumuisen maiseman keskellä. Yksityiskohdan havaitseminen on helpompaa kuin maiseman muotojen, rakenteiden, syyn ja seurauksen tajuaminen.

    Mutta jos musta joutsen - yllätys jota ei vielä ole - piiloutuu jatkuvasti ajan poimuihin, niin onko ”kosminen elefantti” kaikkialla ympärillämme, meissä itsessämme niin tukevasti ettemme näe sitäkään; onko ”kosminen elefantti” mustan joutsenen käänteinen vastinpari, jota on yhtä vaikea nähdä kuin piilossa olevaa mustaa joutsenta, koska ”kosminen elefantti” on silmien edessä jatkuvasti?

    Miltä se sitten näyttää?



Kyösti Salovaara, 2023.

Jos katsot mäntyä, et huomaa kuinka järven vesi
on monta metriä normaalia alempana.
Kuvan sanoma: kuivuus on kosminen elefantti!



Espanjan Aurinkorannikolla Marbellan kaupungissa Avenida del Mar kadun varrella on koko joukko espanjalaisen surrealistin Salvador Dalín (1904-1989) suurikokoisia veistoksia. Elefante Cosmico on muiden veistoksien tavoin pronssinen yllätys: voiko elefantti näyttää noin laihalta luikurilta?

     Meillä, ainakin minulla, on toisenlainen mielikuva leppoisasta norsusta kuin Salvador Dalílla. Mutta Elefante Cosmico panee ajatuksen juoksemaan sinne mihin surrealisti haluaakin (?) sen juoksevan. Onko kosminen ikiaikaista rakennetta, joka sätkynuken tavoin liikahtelee joka puolella? Onko kosminen säteily ”kosmisen elefantin” nivelten naksahduksia?

    Ja oleellinen kysymys: näkisimmekö ”kosmisen elefantin” luihun rakenteen joka puolella jos oikein yrittäisimme nähdä yksityiskohtien ohi avarampaan maisemaan? Onko kosminen todellisuus hetki vai ikuisuus? Käsikirjoitus vai sattumien sattuma sattumalta?



Nykyhetkeä on helpompi tarkastella myöhemmin kuin nyt.

    Helsingin Sanomissa Eleonoora Riihinen haastatteli nobelkirjailija Annie Ernauxia (21.5.2023) ja lainasi tämän Vuodet-romaania: ”Kadonnutta aikaa etsittiin nyt verkosta. - - Muisti oli ehtymätön, mutta ajan syvyys – kellastuneen paperin tuoksusta, sivujen koirankorvista ja vieraan käden alleviivaamasta kappaleesta syntyvä syvyys – oli kadonnut. Elimme loputonta nykyhetkeä.”

    Kun tartumme nykyhetkeen kynsin ja hampain ja uskottelemme ettei muuta ole, kosmisen elefantin rakenne häipyy. Jäljelle jää kenties sen nivelten naksumisen kaiku, jota emme tunnista, pelkästään ihmettelemme, peloissamme, uteliaana, välinpitämättömänä.

    Nykyhetkessä kaikki muu on selkeämpää kuin nykyhetki! Ja silti suljemme historian ikkunat ja ovet. Emme halua nähdä sitä, mikä olisi helpointa nähdä. Luemme sumeaa käsikirjoitusta ja takerrumme luuloihin ja tunteisiin. Eihän meillä ole enää lukutaitoa vaan katselun pakottava tarve.



Meille sanotaan: uskokaa asiantuntijoita, tiedemiehiä, journalisteja.

    Informaatio on toki ristiriitaista, mutta… uskokaa kuitenkin. Valitkaa sopiva tiedemies arvojenne mukaisesti, valitkaa se jonka arvot ovat ”parhaimmat” ja ”ihmiskuntaa kehittävät” jne.

    Unto Hämäläinen arvosteli Hesarissa (20.5.2023) Antero Holmilan kirjan suomalaisten kokemasta kylmästä sodasta (Suomalaisten kylmä sota. Atena, 2023). Hämäläisen kritiikin otsikossa sanottiin tärkein: ”Suomalaiset pelkäsivät Neuvostoliittoa, vaikka toisesta maailmansodasta oli kulunut vuosikymmeniä - Prahan miehitys vuonna 1968 avasi suomalaisten silmiä, mutta sulki suita.”

     ”Kosmisella elefantilla” oli pitkät raajat, nivelten naksumisen kuuli kauas.

    ”1970-luvusta tuli kaksijakoinen”, Hämäläinen veti yhteen Holmilan kirjan ajatuksia. ”Suomen politiikka suomettui, ja ’virallisen ulkopolitiikan’ käsite ohjasi yhteiskuntaa ja myös julkista sanaa. Hyvät idänsuhteet kävivät kaiken edellä.”

    Mutta samaan aikaan talous lännettyi, Hämäläinen muistuttaa. ”Maa vaurastui, ja elintasoero Neuvostoliittoon ja muihin sosialistisiin maihin kasvoi. Mitä enemmän suomalaiset kävivät idässä, sitä ynseämmin suhtauduttiin sikäläiseen systeemiin.”

    Sitten Hämäläinen poimii Holmilan kirjasta ehkä tärkeimmän huomion: ”’Tavalliset ihmiset tekivät usein omien havaintojensa pohjalta päätelmiä, jotka olivat syväluotaavampia kuin koulutettujen sovjetologien päätelmät’, Holmila kirjoittaa.”

    Hämäläisen artikkelista syntyy (tahaton) mielikuva, että kylmän sodan ylivirittynyt pelko asui vain Suomessa, mutta eikö koko läntinen maailma kokenut samaa kosmista Neuvostoliiton pelkoa esimerkiksi ydinsodan alkamista odotellessa? Ja jos Suomessa tavalliset ihmiset havaitsivat ”kosmisen elefantin” olemuksen, niin eikö lännessä valtavan lukuisa kylmää sotaa käsittelevä jännityskirjallisuus tehnyt samanlaisia havaintoja? Sovjetologeista piittaamatta?

    Ajan ironia: läntiset kylmän sodan vakoilukirjat olivat hieman huonossa huudossa YYA-Suomessa. Neulanpistoja, näet. Kun olen joskus selaillut vanhoja juttujani, olen yllätyksekseni huomannut, että vielä 1980-luvun alkupuolella aika usein amerikkalaista trilleriä arvostellessani muistutin, etteivät amerikkalaisetkaan olleet viattomia ja että kirja henkii neuvostovastaisuutta. Nyt luettuna nuo kommentit tuntuvat oudoilta, mutta olivat aikaansa.



Kyösti Salovaara, 2023.

Oleminen on yhteiskunnallista,
niin myös mennyt on nykyistä.



Aika, paikka ja ihminen: ainoa mahdollinen näkökulma!

    Me emme osaa katsoa maiseman kokonaisuutta, rakenteita, syytä ja seurausta. Yksityiskohtia on liian paljon. Kaikki on faktaa, mikään ei selity niitä luettelemalla.

    Kenties suuri käsikirjoitus on, jossakin.

    Luultavasti kukaan ei löydä sitä.

    Historia on kaikessa mikä näkyy, melkein.

    Mutta sitä on vaikea silti huomata, koska rakastamme yksityiskohtia ja välttelemme abstraktia. Olemme jälkiviisaita, koska emme jaksa paneutua historiaan historian ehdoilla, aikakausien ajan henkeä kunnioittaen.

    Salvador Dalín Elefante Cosmico ei muistuta mitään tunnettua norsua. Vai muistuttaako? Se on yhtä abstrakti ja absurdi kuin ”musta joutsen”, joka piiloutuu ajan poimuihin. ”Kosminen elefantti” on historiaa siinä missä ”musta joutsen” on tulevaisuutta. Surrealistista sekasotkua.

     Kumpikaan ei sano suoraan mitään. Kunhan naureskelevat. 



Kyösti Salovaara, 2023.

Näetkö lipun vai kukat?
Oletko bio vai sosio?

          

torstai 18. toukokuuta 2023

Pelkkää pintaa

 [ja takana pimeää valoa]



Kyösti Salovaara, 2023.



Persona, Barbarotti ajatteli yhtäkkiä. Hän oli nähnyt enintään seitsemän tai kahdeksan Bergmanin elokuvaa, mutta Persona oli yksi niistä. Mitä tuo sana tarkoittikaan? Naamiota, joka peitti ihmisen todellisen luonnon… tai jotain sinne päin.

-  Håkan Nesser: Koston jumalatar, 2020.




Valkoinen paperi

    tyhjä kangas

    harmaa näyttö:

    merkityksettömiä pintoja.



Kunnes niille ilmestyy

    viivoja, värejä

    kirjaimia, sanoja.

    Vaikka todellisuuden tavoittelu epäonnistuu

                                    melkein aina.



Leikitään että ei.

    Sanasta härkää

    ja sarvesta miestä.



Jos kysytään

    miltä tuntuu.

    Niin kuin höyläämättömästä

    laudasta sateessa,

                  vastaat ollaksesi nokkela.



Mutta tajuat heti ettet

    ilmaise sisäistä tunnetta

    koska sille ei ole sanoja.



Pinta on,

    sen voi maalata tai kirjoittaa

    mutta sisus puuttuu, pimeä, valoisa.



Katsoessasi sisällesi

    vetoat ulkopuolelle

    maalaamaton lauta sateessa,

    tämän tajusi Georges Bataille.



Sisäistä minää

    ei voi kuvata sisältäpäin

    ulkona kaikenlaista moskaa,

                sanojen kuonaa, värien sameus.



Tietysti laudan voi maalata

     sen voi höylätä

     ja säilyttää kuivassa paikassa.



Mutta entä sielun metafora?

   Sisällä, tajunnassa, piilossa

    odottaa että sana keksitään.



Epätodennäköistä!




Puusepät tekevät puutöitä

    kirjailijat sanahommia

    ollakseen elossa.



Karim Benzema tekee maaleja

    juoksee maalia kohti

    ollakseen elossa.



Tekijä ja tulos,

    ovatko ne toisiaan?

    Vai pelkästään pintojen kosketus

                                      hipaisten?



Amerikkalainen kirjailija Patricia Highsmith

    sanoi ettei Raymond Chandlerista saa selkoa:

    ”Chandler tuntuu epäloogiselta, hänen elämänsä ei 

    lyö yksiin sen kanssa mitä hän kirjoitti. "

    Erisuuntaisten pintojen ristiriita?



Miksi elämän pitäisi selittää

    kirjailijan kirjoittama fiktio?

    Tai fiktion

    eletty elämä?

    Puhumattakaan pallosta

            jonka Benzema potkaisi maaliin.



Toiveajattelua?



Olipa Highsmith itsekin

    vähintään outo

     kirjoittaessaan moraalittomia

     jännäreitä.



Mutta ne tuntuvat silti

    virkistävän huumorintajuisilta,

    Muukalaisia junassa ja Ripley

                         joka tappaa hyvässä tarkoituksessa.



Kun luemme elämäkertaa

    mitä haluamme lukea

    ja tietää?



Juoruja? 



Kun saamme tietää

     että kirjailija oli paskiainen

     toksinen mies munaskuitaan myöten

     pitääkö hänen romaaninsa arvioida uudestaan?

                     (Ennen ei, nyt kyllä, huomenna ei missään nimessä!)



Jos kaikki pinnat ottaa tosissaan

    ja luulee että leikkauskohdassa on totuus

    tulee huijatuksi.



Sitäkin haluamme.



Kyösti Salovaara, 2023.
Málagan Picassomuseo.

Kun katsot Picassoa, kuka katsoo sinua takaisin?



Toksinen on sanoista ärsyttävin

     merkitysmuodeista ällöttävin.

     Näin ei puhu Zarathustra

     vaan mies.



Nykymediassa toksinen

     tarkoittaa miehistä asennetta

     tuomittavaa kiireestä kantapäähän.



Kun film noir

    kuvasi naisia

    jotka saivat miehet tekemään rikoksia

    naisen tuoksun tuntiessaan,

    ei nainen ollut toksinen

    vaan femme fatale.



Oliko film noirin

    kohtalokas nainen

    esifeministi, miehen alistaja?



Pablo Picasso, Málagan poikia,

    kuoli 50 vuotta sitten

    juhlittu taiteilija

    paskamainen mies, sovinisti kaikissa väreissä.



Nyt kerrotaan

    Picasson maalausten hinnat

     laskevat huutokaupoissa.

     Eikö Picasso olekaan merkittävä modernisti?



Jos taidetta ei ole 

    se mikä näkyy, mitä luetaan, mitä katsotaan mitä 

                                                           kuunnellaan,

    niin mitä hemmettiä se sitten on?



Taidemaalarin sotkuiset pöksyt ja

    huonosti pesty tukka?

    Tupakan tumppi ajan virrassa?

    Irvistys pimeässä.



Kyösti Salovaara, 2023.



Viime sunnuntaina Espanjan televisio

     se julkisesti rahoitettu

     esitti pääuutisissa pätkiä edellisen illan euroviisuista

     Loreenia toistaen, oman tähtensä

                          Blanca Paloman kohtaloa surkutellen.



Loreenin voimalaulusta ei tietenkään

   saanut tolkkua – paitsi silmillä.

   Sitten uutiset leikkasivat suoraan

    Frank Sinatran balladeihin,

    koska Sinatran kuolemasta tuli sunnuntaina 25 vuotta.



Laulut ja runot ovat pintaa

    takana pimeys.

    Jokaisesta Sinatran lausumasta, laulamasta,

    sanasta sai selvän, ymmärsi kaiken.

    Joskus ennen laulajat tulkitsivat todellisuutta.

                Nyt he ovat sitä itse epäselvästi.



Entistä ei kannata kaihota

    se on kalteva pinta

    itseensä kääriytyvä.



Melkein on puoliksi muistettu

    toinen puoli kadonnut

    usvaan.


Just melkein 66 vuotta sitten

    Manuel Prieto loi pienessä Atlantin rantakaupungissa

    mainoshärän Osbornen viinitalolle

    ja sen Veterano brandylle.



Tien varsille pystytetyistä Osbornen

     härkäpatsaista tuli kansallinen perinnekuva,

     espanjalaisuuden symboli

     vaikka kukaan ei tiennyt merkityksiä.



Tänään noita Veterano-härkiä

     on enää 92 tien varsien kukkuloilla

      kuvaamassa espanjalaisuuden pintaa

      kun viimeinkin luhistuu

      mistä sitten tiedetään millaista ennen oli?



Pimeys? Valo? Usva?




Mitä kauemmin katsot Picasson maalausta

    sitä vähemmän tajuat

    tarkoituksesta.



Ehkä niin taiteilija tarkoitti.



Jospa kaikki on

    vitsiä

    sovinistin huikaiseva näky

    hänen oman mielensä pimeään.



Sekin kannattaa ottaa

    fiktiona.

    Sanoisi Bataille,

    Picasson kanssa jutellessa.



Eräässä dekkariarvostelussa

    parahdettiin että boomereiden pitäisi muuttaa

    asenteitaan.

    Ei sanottu miksi.

    Eikä sitä että ajattelevatko kaikki boomerit

                                                     samoin.



Kuinka paljon paremman

    yhteiskunnan me olisimme

    voineet tehdä?



Melkein huvittaa.



Kun meitä boomereita

     höyläämättömiä lautoja sateessa

     jaksetaan koko ajan syyttää jostakin

                       ja ainakin eletystä elämästä.



Huvittuneena luen lehtiä.

    Joissa nyt juhlitaan Cannesin elokuvafestivaalia

    Ranskan Rivieralla, kertomalla että

     festivaalin 76. ”painos” on pelkkää

     veteraanien juhlaa!



Tänä vuonna  Cannesin valkokankaalla hehkuu

     veteraanien taide, kuten tekee

     Ken Loach (86 v), Marco Bellocchio (83), Wim Wenders (77)

     ynnä Catherine Breillat (74), Nanni Moretti (69), Catherine Corsini (66)

     ja Aki Kaurismäki (66) sekä Todd Haynes (62)

     eikä unohdeta Martin Scorsesea (80)

     eikä iki-indyä Harrison Fordia,

                         joka kohta täyttää 81 vuotta.




Yhtä kaikki,

     kulttuuri on pintaa

     usein kahdessa ulottuvuudessa

     takanaan syvä pimeys

     jota en ymmärrä valossa.


Koskaan.



Kyösti Salovaara, 2023.

   

torstai 11. toukokuuta 2023

Oikaisten

 [ja selittäen]


Kyösti Salovaara, 2023.

Oikaisematon.



Toisin kuin 1. toukokuuta sivulla A 22-23 virheellisesti väitettiin, kamiinan propelli ei pyöri sen takia, että lämmin ilma kohoaa ylös. Pyörimisen taustalla on fysiikan ilmiö, jota voidaan kutsua lämpösahköiseksi ilmiöksi.

-  Helsingin Sanomat, 4.5.2023.


Lauantaina 6. toukokuuta sivuilla A 26-27 yhteiskuvassa olevat henkilöt ovat vasemmalta oikealle lueteltuna Rosanne Archibald, kuningas Charles, Mary Simon, Cassidy Caron ja Natan Obed.

- Helsingin Sanomat, 7.5.2023.




Sanotaan että parempi virsta väärään

    kuin vaaksa vaaraan.

    Tiedetoimituksemme tutkii ja

    oikaisee tarvittaessa.



Mitä hemmettiä lämpösähköinen ilmiö on?

    Lukija kysyy.

    Tiedetoimitus tutkii,

    kutsukaamme sitä toistaiseksi 

                            kamiinan propelli-ilmiöksi.



Miksi oikaisuja on niin vaikea yhdistää mihinkään?

    Pahoittelemme, ne on kirjoitettu varmuuden vuoksi

    Julkisen sanan neuvostoa silmällä

                                          pitäen.

  


Ettekö todellakaan osaa erottaa prosentteja prosenttiyksiköistä?

     kiukustunut lukija kysyy.

     ”Kyllä osaamme”, politiikan toimituksen päällikkö vastaa.

     ”Mutta kun täällä hääräilee kaikenmaailman

                               humanistihippejä.”



Tietysti olemme asenteellisia,

     päätoimittaja oikaisee,

     mutta sitähän lehdistönvapaus tarkoittaa.



Meilläkin on mielipide,

    olemme ihmisiä, myös.



Jos oikaisemme kaikki mielipiteet

    saamme suoran

                  viivan.


Selkeä tavoite!




Ilmeisesti vakio piistä löytyy kaikki numerot

    mutta oliko matemaatikko ja kirjailija Lewis Carroll

    oikeassa ajatellessaan että jonakin päivänä kaikki

    mahdolliset romaanit on kirjoitettu, kaikki sanat

                                                             käytetty?


Tekoäly tekee sen jo!

    Kirjoittaa uudestaan ennen

                     kirjoitetun.



Niinkin on sanottu että

     piistä (3,14159...) löytyy kaikki romaanit

     jos numerot koodaa kirjaimiksi.



Siinä riittää etsimistä!



Kyösti Salovaara, 2023.

Jakaranda.


Lukija kysyy:

    miten jakarandan alla seisoneen

    auton saa puhdistetuksi jakarandan mahlasta?



Tiedetoimituksen puutarhaosasto oikaisee:

    Ei se ole jakarandan mahlaa vaan

    puussa asustavien kirvojen eritettä.



Sinistä pissaa, ihan kiva!



Lämpimänä iltana

    istuimme laventelinväristen kukkien holvissa

    ääneti keskustellen kaikenlaista

    kengänpohjat kahvilan kivetykseen liimattuina.



Ah, jakarandan romantiikkaa!




Oikaisemme erään väärin ymmärryksen:

    ei esineillä eikä olennoilla ole väriä.

    Värit ovat katsojan silmässä, eivät muualla.



Kuulostaa uskomattomalta.

    Se on.

    Mutta James Fox sanoo näin The Guardianissa ja vetoaa useisiin

     asiantuntijoihin.



Valolla on erilaisia aallonpituuksia,

     mutta värit syntyvät vasta valon

     heijastuessa aivoihimme

     värittömistä pinnoista.



Värit ovat aivojemme pigmenttiä

     eivät esineiden pinnassa.



Jos puu kaatuu vuorien

    takaisessa laaksossa

    missä yksikään ihminen ei ole käynyt eikä käy

    sen lehdet ovat

                      värittömiä.



Miksi sitten sanomme punaista punaiseksi

     ja sinistä siniseksi?

     Pelkästään ollaksemme 

                       romantikkoja, vai?



Erilaisissa kulttuureissa

     väreillä on erilaisia merkityksiä.

     Objektiivista ei ole se mikä näyttää

                                                  värilliseltä.



Otanpa pari subjektiivista

    värivalokuvaa!



Sanaleikit voivat olla

                  vaarallisia.



Kyösti Salovaara, 2023.

Bougainvillea.



Eihän asia minulle kuulu,

    mutta…

    sanoi Pätkä.



Matemaatikot ovat löytäneet mallin

    ihmisten käyttäytymiselle joukossa,

    kertoo El País lainaten Science-lehteä.



Yllättävää kyllä

     kun ihmiset kävelevät joukossa toisiaan kohden

                          vaikkapa leveällä jalkakäytävällä

                          tai metro-asemalla

    niin kävelijät muodostavat spontaanisti

    vastakkaissuuntaisia kävelykaistoja

    itse niitä huomaamatta.



Nämä kahteen suuntaan vievät kaistat

    eivät ole välttämättä

    suoria, mutta yleensä noin kahden ihmisen levyisiä

    ja jos joku vastaantulija erehtyy kaistasta

                     hänet palautetaan oikealle uralle

                     huomaamattomasti.



Jos ihmismassa pystyy spontaanisti

    toisensa kohdatessaan

    näin rationaaliseen käyttäytymiseen

    yhteisesti sen enempää ajattelematta

    miksei maailmanrauhaa hoideta samalla tavalla?



Vai onko kaistoja

     ja mahdollisia suuntia liian monta

     vaistolle ratkaista?



Loppuuko järki

    kun sitä

    aletaan käyttää?



Ylevä ajatus:

    ihminen on rationaalinen olento

    semminkin nukkuessaan.



Jos pitäisi valita

    sinisen ja punaisen väliltä,

     ottaisin lilan

     kompromissina.



Ei meitä ikuiseksi

     luotu jos lainkaan

     laina-ajalle.



Palatakseni jakarandaan

    on se kaunis

    kirvoineen.

   


Kyösti Salovaara, 2023.

Oikaistu!


torstai 4. toukokuuta 2023

Ei mikään pellehyppy

 [vai?]



Kyösti Salovaara, 2023.



Tieteellinen vallankumous ei ollut tiedon vallankumous. Se on ollut ennen kaikkea tietämättömyyden vallankumous. Tieteellisen vallankumouksen liikkeelle pannut suuri oivallus oli ymmärrys siitä, että ihmiset eivät tunne vastauksia kaikkein tärkeimpiin kysymyksiin.

Islamin, kristinuskon, buddhalaisuuden ja kungfutselaisuuden kaltaisten esimodernien tiedon traditioiden mukaan kaikki, mitä maailmasta tarvitsi tietää, oli jo tiedossa.

- Yuval Noah Harari kirjassaan Sapiens – Ihmisen lyhyt historia, 2011.



Läntistä mediaa seuraamalla syntyy helposti kuva, että valtiot voi jakaa mustiin ja valkoisiin lampaisiin. Samoin valtioiden johtajat ja hallitukset.

Useat kiinalaiset ovat onnellisia kehityksestä ja rakentavat ylpeinä uutta uljasta maataan. Meille taas välittyy kuva kansalaisiaan sortavasta hirmuvaltiosta. Ongelmia on ilman muuta, mutta meille synnytetty kuva ei kerro koko totuutta.

Samoin meillä on helposti ennakkoluuloja Afrikan maiden tai arabimaailman suhteen, vaikka niissäkin asuu hyvinvoivia ja onnellisia kansalaisia, ja maissa tapahtuu myönteistä kehitystä monilla sektoreilla.

- Petteri Taalas, Iltalehti 1.5.2023.




Lakastuneet lehdet rapisevat

    kävellessäni

    kansainvälisenä lehdistöpäivänä.



Siinä missä meret toiseksi muuttuvat

    leijalautailija ponnahtaa

    taivasta vasten tuulen

    vinkuessa Tarifan hiekalla.



Me pienet pojat

    muistamme 50-luvun

    pellehyppykilpailut maauimalassa.



Räsyinen Harakka ja Lentävä Jakoavain

    sätkyttelivät ilmassa

    kuin holtittomat räsynuket.



Tarkoituksena oli peittää

    sätkyttelemällä

    atleettinen taito

                      ja loistava kehon hallinta.



Tarifan tyrskyistä

     ponnahtava surffaaja ei 

     peittele taitojaan.



Modernissa arvoyhteiskunnassa

     jakoavaimet eivät lennä

     koominen puhe tarkoitetetaan

                                    vakavaksi.



Pikkupoika

    kaipaa lennokkaita pellehyppyjä

    kolmella kierteellä, pläsh!



Kun Harari puhuu tieteen vallankumouksesta

    hän puhuu luonnontieteistä,

    siitä tiedosta minkä voi tietää lopullisesti.



Humanistiset tieteet eivät

    tee vallankumousta.

    Humanisti on aina oikeassa,

                       suhdanteiden mukaisesti.



Jos pureudut arvoihin

    kynsin ja hampain

    varaa aika hammaslääkärille.



Konsensusta vieroksuvat

     kutsuvat joukot

     kaduille, demokraattisesti.



Torilla tavataan!

    Huono häviäjä huutaa,

    eikä usko että

    ”kyllä kansa tietää”.



Ranskalainen meininki

    poltetaan autoja ja tupakkia

    Bastillen aukiolla.



Ranska on paratiisi

    asutettu porukalla joka 

    kuvittelee asuvansa helvetissä”,

                      sanoi matkakirjailija Sylvain Tesson.


[Elokuvamuisto: Paratiisin lapset

     ohjasi Marcel Carné

     kirjoitti Jacques Prévert

     1945.]



Kyösti Salovaara, 2023.



Niin ei ole kuin on

    vaan miltä

    näyttää:

           luulemisen totinen kulttuuri.



Kuu jo melkein

    täysi kun lehtopöllö

    soidinhuutoaan korkealle kurkottavalla

    rinteellä päästelee.



Jos Taalas on oikeassa

    länsieurooppalainen media

    ei ymmärrä muuta kuin omien 

                       munaskuittensa tutinan.



Jos taas Harari osuu oikeaan

     tieteen vallankumous

     tappoi tunteiden valtakunnat.



Mutta jos muistan oikein

     (miksi en muistaisi?)

     Lande Lindfors kirjoitti

     että tiedemiehet ovat tunteilijoista

                                        pahimpia.



Helpottaa kun ei tiedä kaikkea.

     Jos tietäisi

     kannattaisi panna pillit pussiin ja

                                  pensselit santaan.



Mutta sittenkin:

     etsiikö tieteen vallankumous onnea

     tietämättömyydestä?



Jos esimoderneille kulttuureille

     riitti se tieto mikä riitti

     olivatko onnellisia 

                    kirkasta lähdettä katsoessaan?



Me mittaamme onnea

    mittatikuilla luvuilla kertoimilla.

    Kohta onnellisimmaksi julistetaan

    sähköauto ja robotti-pölyn-imuri.



Ihme!

    Afrikka nousee pilvistä kuin

    joukko saaria.

    Puhdasta magiaa, unien pölyä.



Seison Euroopan reunalla

    Gibraltarin salmen takana

    usvan ja pilvien leijuvat saaret.



Tiedämme ettemme tiedä

    tuuleeko ensi vuonna lännestä vai etelästä

    nyt vihuri puhaltaa hiekkaa hiuksiini.



Euroopan eteläisellä reunalla

    niin korkealla, näin matalalla

    Afrikan leijuvia saaria katsellessa.


Epätietoisuus!


?

        

                     

Kyösti Salovaara, 2023.