[ilmasto
vai kesäkelit?]
|
Kyösti Salovaara, 2018. |
Tosiasiassa
Suomessa ei ole vuonna 1968 yhtään vesistöä, jonka saastuminen
olisi pysäytetty… vesistöihin jo päässeitä jäteaineita on
käytännöllisesti katsoen mahdotonta koskaan poistaa, jo
pilaantuneen vesistön tasapainon palauttaminen entiselleen on
ratkaisematon ongelma.
- Pentti
Linkola Luonto-Liiton talvipäivillä vuonna
1968.
Kun ruvettiin näkemään
tarkemmin, niin havaittiin, että luonnon ja tuhoamisen estämisen
estää yksityinen omistusoikeus. Se riistää ja rakentaa rannat,
loiskuttaa niille lantaiset laineet, se öljyää silakat ja sorsat
suoraan Itämereen, fosforoi hauet, tappaa villit linnut ja elohopeoi
kanojenkin munien kultaiset sydämet. Paljon on kusta virrannut
Vantaassa…
- Arvo Salo ja Bo Ahlfors vuonna
1970 teoksessaan 60-luku.
Tällä hetkellä noin 97
prosenttia ihmiskunnan teollisesti tuottamasta energiasta saadaan
fossiilisista polttoaineista… Jos ihmiskunnan energiantarve joskus
tyydytetään ydinvoimalla fossiilisten polttoaineiden sijasta,
ilmakehän hiilidioksidin kasvu mahdollisesti lakkaa. Täytyy vain
toivoa, että tämä tapahtuu ennen kuin on ehtinyt aiheutua mitään
mitattavissa olevia ekologisia tai ilmaston muutoksia.
- Rooman klubin
tutkimussuunnitelmaan liittyvä raportti Kasvun rajat vuonna 1972.
Poikkeuksellisen leudon
ilmastovaiheen keskellä on paikallaan muistaa, että geologisesti
ajatellen elämme jääkautta eli kylmää ilmastovaihetta, jota on
kestänyt jo noin 52 miljoonaa vuotta… Nykyisen käsityksen mukaan
pitkäaikaisen kylmenemisen syyt liittyvät mannerlaattojen
liikkeisiin ja törmäyksiin, mikä on aloittanut vuorijonojen
muodostumisen… Näyttää siltä, että ilmaston vakaus on hyvin
harvinaista, kun taas epävakaat, lähes kaoottiset ilmasto-olot ovat
todennäköisesti vallinneet pitkien kylmien ilmastovaiheiden
aikana...Varmaa on ainoastaan se, että ilmasto muuttuu.
- Geotieteiden laitoksen
professori, geologian ja paleontologian dosentti Juha Pekka Lunkka
vuonna 2008 teoksessaan Maapallon ilmastohistoria - kasvihuoneista
jääkausiin.
Ilmastomuutoksen esiin nouseminen
on jo tuottanut luonnon monimuotoisuuden ja kasvisruokavalion
puolustajille uuden argumentin edistää omia lempiteemojaan.
Keskustelussa on ajoittain nähty jopa ilmastofanatismin piirteitä.
Monia ihmisiä ärsyttää, jos
joku ”oikeaoppinen” tulee ohjeistamaan kanssaihmisiään siitä,
kuinka tulisi syödä, liikkua, asua, viettää vapaa-aikaansa ja
niin edelleen. Tällaista fundamentaalisuutta on kautta historian
koettu uskonnollisissa liikkeissä ja 1970-luvun stalinismin vuosina.
- Maailman ilmatieteen järjestön
pääsihteeri Petteri Taalas vuonna 2021 teoksessaan Ilmastonmuutos
ilmatieteilijän silmin.
Tätä kirjoittaessa lunta sataa,
pakkasia povataan, jos kohta sitten lämpenee. Laduilla näkee
hiihtäjiä, talitintit värjöttelevät puiden ja pensaiden
suojissa.
Saa nähdä koska kevät alkaa,
kesästä puhumattakaan. Jos vanhat merkit pitävät kutinsa, ne alkavat ja loppuvat syksyyn mennessä, seuraavaa talvea
odotellessa.
Taaksepäin näkee paremmin
kuin eteenpäin. Tulevaisuutta voi ennustaa menneisyyteen perustaen.
Yllätyksiä kuitenkin tapahtuu. Kukaan ei tiedä mikä tässä
hetkessä olisi paras teko kaikista mahdollisista ilmastomuutoksen
pahojen seurauksien välttämiseksi, hyvien luomiseksi.
Hyvää ei nimittäin ole
sellainen päätös, jolla aiheutetaan paluu yhteiskunnalliseen
menneisyyteen. Mutta sellaisiakin päätöksiä jotkut ovat valmiita
tekemään. Viis ihmisestä kunhan luonto säilyy koskemattomana.
Ilma on sakeana faktoja ja
tunteita, tietoa ja luuloa ja kaikkea mitä väliin mahtuu. Toiset
vetoavat luonnontieteeseen, toiset psykologiaan, jotkut uskovat
horoskooppeihin ja muutamat tiukkahuuliset väittävät, että
ilmaston muuttuminen on seurausta ihmisten synneistä.
Kaikki ovat oikeassa.
Kukaan
ei ole oikeassa.
Tarpeeton yliviivataan.
Pakinan alkuun kerätyt
satunnaiset mielipiteet vuosien varrelta kuvastavat hyvin
luonnonsuojelusta ja ilmastonmuutoksesta käytyä keskustelua.
Sanottu riippuu sanojasta, vaikka faktat ovat yhteisiä.
Tulevaisuuden ennustaminen
olisi helpompaa, jos tietäisi kaikki faktat, kaikki syy- ja
seuraussuhteet ja osaisi ennustaa miten ihminen käyttäytyy eri
tilanteissa. Mutta tämäkään ei riitä, koska yhteiskunta
ihmisineen ei ole laskuharjoitus vaan elävä, dynaaminen organismi.
Kun kaikki riippuu kaikesta ja kun on pyritty luomaan tasa-arvoinen,
vapaa, turvallinen ja mukava maailma, se koostuu niin monesta
parametrista, muuttujasta, että yhteen koskeminen voi vinouttaa sata
sen ympäriltä.
Kuka uskaltaa puukottaa
hyvinvointivaltion parametreja tiedostaessaan tehtävän vaikeuden?
|
Kyösti Salovaara, 2018. |
Säätilat ja ilmasto ovat kaksi
eri asiaa. Niin meille kerrotaan ja vakuutetaan.
Säätilankin ennustaminen on
pirun vaikeaa.
Ilmaston muutoksen
ennustaminen näyttää helpommalta - syystä, jota maallikko ei
ymmärrä. Jos ensi viikon säätilan ennustaminen perustuu
ilmakehässä ja maanpinnalla suoritettaviin mittauksiin ja niiden
sovittamiseen aikaisemmin laadittuihin malleihin, niin miksi ne
antavat huonomman tuloksen kuin ilmastomallin viidenkymmenen ja sadan
vuoden ennusteet, jotka perustuvat mittaustuloksiin,
ilmastoparametrien historiaan ja niiden pohjalta rakennettujen
mallien takautuvaan kykyyn ennustaa tulevaa?
Kun 1900-luvun loppupuolella
”keksittiin” uusi matematiikan sovellusalue niin siitä, ns.
kaaosteoriasta tuli kaiken vaikean ennustamisen synonyymi.
Kaaosteorialla perusteltiin sään, pörssikurssien ja jopa
biljardipallon liikkeen ennustamisen vaikeutta, jopa mahdottomuutta.
Kun suomalainen poliitikko niistää eduskunnassa, Pekingissä pidätetään paremmasta Kiinasta haaveillu opiskelija.
Kaaosteorian hype väljähtyi
nopeasti.
Matemaatikot ja dynaamisen fysiikan mallintajat selittivät,
että kaaosteoria ei ole mitään uutta eikä mullista matematiikkaa
eikä dynaamisten prosessien selittämistä. Jos kaikki monimutkaisen
ilmiön - säätilan, ilmaston, pörssikurssien, biljardipallon
liikeradan mahdollisuuksien ja poliitikon aivastamisen pisaroiden
leviämisen - olemukseen vaikuttavat tekijät tiedetään ja
pystytään laskemaan, mitään ”katastrofia”, yllättävää
kaaosmaista muutosta ei olekaan olemassa.
No, säätilaa ei edelleenkään
pystytä täysin ennakoimaan, jos kohta tehokkaat tietokoneet ja
runsas mittauspisteistö auttavat asiaa. Biljardissa kilpaillaan
edelleen eikä kukaan voi varmasti sanoa milloin pörssikurssit
nousevat tai laskevat. Poliitikot jätetään rauhaan - nyt.
|
Kansi: Timo Numminen Tammi, 2021. 181 sivua. |
Petteri Taalas (s. 1961) on
suomalainen meteorologi, Ilmatieteen laitoksen entinen pääjohtaja
ja Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n nykyinen pääsihteeri.
Taalas on ollut jatkuvasti eturivissä sekä ilmaston tutkijana että
hallintomiehenä. Niinpä hän ”muistaa” omista kokemuksistaan,
kuinka Eurooppa ja maailma ratkaisivat puita tappavan
happamoitumisongelman ja ilmakehän otsonikadon arvoituksen. Suurien
ongelmien ratkaiseminen antaa uskoa, että myös ilmaston
lämpeneminen ja sen uhkaavat seuraukset voidaan välttää.
Linkola ennusti ettei
saastuneita vesistöjä pystytä koskaan palauttamaan luonnontilaan.
Arvo Salo ja Bo Ahlfors väittivät, että yksityisomistus ja
perustuslaki estävät luonnon- ja ympäristön suojelun, niin että
Vantaanjoki virtaa kusen ja paskan cocktailina Suomenlahteen
ikuisuuden tappiin asti.
Onneksi Linkola ja
demaritoverit olivat väärässä. Tällä hetkellä Vantaanjoen
suulla pohditaan teollisuuden syntyajan voimalaitospadon purkamista,
koska jokeen on nousemassa niin paljon taimenia ja muuta kalaa
etteivät ne muuten mahdu uimaan kutupaikoille joenvarren purojen somerikkoon.
Happamoitumisen lopettaminen, otsonin palauttaminen ja vesistön tilan parantaminen onnistuivat ilman, että ihmisten
olisi pitänyt luopua hyvinvointivaltion eduista ja omasta
vapaudestaan elää ja toimia. Tietenkin ”joku” maksoi
kehityksestä, mutta osittain ja enimmäkseen muutos parempaan tapahtui teknologian
edistyessä ja tuottavuuden kasvaessa.
Ilmastomuutoksen hillitseminen
näyttää rankemmalta urakalta. Ihmisiä pelotellaan ja uhkaillaan
suoraan ja välillisesti. Sanotaan että kaikkien pitää luopua…
jostakin. Jos ei muusta niin 15 vuotta vanhasta japsikärrystä
kuitenkin.
Ihmisiä huolestuttaa se,
Petteri Taalas sanoo kirjassaan Ilmastonmuutos ilmatieteilijän
silmin, ”miten he voivat tulevaisuudessakin liikkua kohtuuhinnalla,
syödä valitsemaansa kohtuuhintaista ruokaa ja lomailla haluamallaan
tavalla. Ilmastonmuutoksen torjunnan esittäminen asketismia ja
itseruoskintaa vaativana katumusharjoituksena sataa populistien
laariin… Arvostan edesmennyttä Pentti Linkolaa, joka toteutti
oppejaan omassa elämässään, mutta jos ilmastonmuutoksen torjunta
yhdistetään vain ääritoimijoihin, jokaista koskettava tärkeä
asia saattaa saada ei-toivotun imagon ja varjon.”
Kokemuksensa tiedostaen ja
ilmaston suurta kuvaa katsoen Taalas pyrkii rauhoittamaan keskustelua
erotellen suuret asiat pienistä ja keskittämällä huomiota siihen,
että vain fossiilienergiasta luopuminen johtaa merkittävään
tulokseen.
Taalas muistuttaa myös suhteellisuudentajusta:
lentoliikenne aiheuttaa vain 2 % maailman päästöistä,
karjatalouden metaanipäästöt ovat vähäiset verrattuna
trooppisten suoalueiden metaanipäästöihin, Suomen metsien
hiilinielut eivät pelasta maailmaa mutta metsien hyötykäytön
lopettaminen johtaisi meidän elintasomme romahtamiseen ja että
Saksan älytön päätös luopua ydinvoimasta lisää eurooppalaisia
hiilidioksidipäästöjä mittavasti. Tarvitaanko kehäykköselle tietullit, jotta saksalainen ”idiootti” saa vapaasti tuprutella
hiiltä taivaalle?
Kun Taalaksen kirja ilmestyi,
se sai huomattavasti julkisuutta. Kirjoittajan herrasmiesmäinen
ilmastofanatismin kritiikki noteerattiin mediassa. Hänen
mielipiteitään lainattiin.
Mutta sitten kirja hävisi
julkisesta keskustelusta tykkänään, jonnekin. Helsingin Sanomat ei
ole sitä vieläkään arvostellut eikä kaiketi arvostelekaan.
Kenties Hesarissa on valittu ultrakova journalistinen linja
ilmastomuutoksen torjunnassa – asketismia ja itseruoskintaa
henkivään kuorolauluun ei kaivata ristiriitaisia sointuja, vaikka
ne lausuu niinkin kokenut ja tietävä henkilö kuin Taalas.
|
Kyösti Salovaara, 2011. |
Edellä sanotusta voi päätellä,
että Petteri Taalas suhtautuu rauhallisesti, herramiesmäisesti,
jopa diplomaattisesti ilmastonmuutoksen ympärillä ja sisällä
käytävään keskusteluun. Ilmastokeskustelun äärimmäisten
mielipiteiden ja vaatimusten kritiikki vie vain pienen osan Taalaksen
kirjasta.
Itse asiassa petyin Taalaksen
teokseen; odotin siltä poleemisempaa otetta ja myös filosofisempaa
suhtautumista ilmastomuutoksen torjunnan mahdollisuuksiin. Median
räväkkä vastaanotto kirjan ilmestyttyä lupasi enemmän.
Suppea kirja rakentuu
kirjoittajan elämänkertamuistelusta ja ilmastonmuutoksen
fysikaalismatemaattisten faktojen kertauksesta. Tätä ei tietenkään
parane kritisoida. Kaiken pitää perustua faktoihin.
Mutta voiko ilmatieteilijä
rajoittua pelkästään koviin faktoihin, kun kysymyksessä on
maapallon valtioiden ja yhteiskuntien ihmisten tulevaisuus sekä
joukkoina että yksilöinä ja heidän hyvinvointinsa tuossa
tulevaisuudessa?
”Ratkaisut ovat viime
kädessä poliittisia”, Taalas sanoo, ”vain yhtä ’oikeaa’
ratkaisua ei ole olemassakaan. Pohdinnassa on syytä ilmaston lisäksi
huomioida talous, työllisyys, luonto, ulkopolitiikka,
liikenneyhteydet, energian saatavuus ja niin edelleen.”
Ja niin edelleen…
Suppeassa kirjassa ei
ratkaisuvaihtoehtoja voi tietenkään esitellä laajasti, mutta
Petteri Taalas pärjäisi kuitenkin ”hyvänä” asiantuntijana
niitä esittämään. Ilmastokeskustelu - ratkaisuvaihtoehtojen
esittäminen ja niistä päättäminen - ei saisi ajautua kahteen
ääripäähän, joista toinen puhuu vain faktoista ja toinen
politiikasta, sillä faktat ovat myös politiikkaa ja politiikka on
myös faktoja.
Kun yhteisesti hyväksytty
luonnontieteellinen käsitys ihmisen vaikutuksesta ilmastonmuutokseen
on vuosien mittaan löytynyt tutkimukseen ja tieteelliseen dialogiin
perustuen, Taalas olisi voinut käsitellä erilaisten käsitysten ja
väitteiden ja jopa ”tieteellisten” faktojen välisiä
ristiriitoja, sillä kai niitä yhä on, ainakin epäilyjä
ennustuksien varmuudesta ja niiden todennäköisyydestä.
Ilmatieteilijän muistelmista
saa käsityksen, että Petteri Taalas on aina ollut ”oikeassa”; jo
ennen kuin tutkimuksia on viety edes loppuun asti. Tässä suhteessa
kirja on vähän omahyväinen tai hieman rumasti sanoen imelän
jälkiviisas.
Rohkeasti liioitellen sanon, että Taalas on ”huono voittaja”. Hän ei juuri arvosta
eri mieltä olleita eikä erilaisia näkemyksiä esittäneitä. Hän
suhtautuu melkein pilkallisesti geologeihin, jotka maankuoren
fyysisestä historiasta ovat rakentaneet mallin tai malleja ilmaston
muutoksille.
Olisi hedelmällisempää jos
Taalas esimerkiksi vertaisi ilmatieteilijöiden ilmastomallia
geologien vastaavaan. Jos geologit ovat väärässä nähdessään
ilmaston menevän kohti jääkautta, niin tätä kannattaisi
selventää enemmän, jopa filosofoiden.
Alussa lainattu geologi ja
paleontologi Juha Pekka Lunkka - joka ei millään muotoa kiistä
ihmisen vaikutusta ilmaston muuttumiseen – sanoo Maapallon
ilmastohistoriansa loppusanoissa, että menneiden aikakausien
geologinen aineisto paljastaa, kuinka ilmastonmuutokset ovat
rajuimmat pohjoisilla alueilla maapallon keskilämpötilan kohotessa.
Mutta samalla Lunkka korostaa tulevaisuuden ennustamisen vaikeutta:
”Maapallon ilmasto on kuitenkin monimutkainen järjestelmä, ja on
lähes mahdotonta ennustaa tarkasti, miten maapallon ilmasto kehittyy
tulevaisuudessa.”
Tiedemiesten
ilmastokonsensuksesta huolimatta - tehdyistä ja tulevista
ratkaisuista riippumatta - maapallon ilmasto voi kaukaisessa
tulevaisuudessa muuttua ihmisen kannalta katastrofimaisesti joko
entistä parempaan tai valtavasti pahempaan suuntaan.
Niin tai näin, murhe ja
valitus eivät auta.
”Täällä ei auta valitus ja
murhe, vaan työ ja toimi”, Taalas lainaa Aleksis Kiven Seitsemää
veljestä motokseen ilmastonmuutoksen torjuntaan. Se lienee kaikessa
yksinkertaisuudessaan riittävän haastava ohje.
|
Kyösti Salovaara, 2020. Torcalin luonnonpuisto Antequerassa, Málagan provinssissa. Kalkkikivikerroksia pusertui Välimeren pohjaan 150 miljoonaa vuotta sitten. Yli kilometrin korkuiseksi vuoristoksi se kohosi 55 miljoonaa vuotta sitten. Sen jälkeen tuuli ja sade muokkasivat kalkkikivestä "taideteoksia". |