[joka päivä ilmestyvän sanomalehden?]
|
Helsingin Sanomien pääkirjoitusaukeama tiistaina 22.8.2023. Kuvakaappaus digitaalisesta näköislehdestä. |
Sanomalehdet ovat siis sitä tarpeellisimpia, mitä tasa-arvoisempia ihmiset ovat ja mitä enemmän on syytä pelätä individualismia. Olisi niiden merkityksen väheksymistä luulla, että ne vain takaavat vapauden. Nehän pitävät yhteiskuntaa yllä.
…
Mitä tasa-arvoisemmiksi olot käyvät ja mitä heikommiksi yksilöt muuttuvat, sitä helpommin he jättäytyvät virran vietäviksi. Silloin heidän on vaikea pitää yksin kiinni muiden hylkäämästä mielipiteestä.
Sanomalehti vastaa yhdistystä: voisi sanoa, että se puhuu kullekin lukijalleen kaikkien muiden ihmisten nimissä ja vie lukijansa mukanaan sitä helpommin, mitä heikompi kukin on yksinään.
Sanomalehtien valta siis kasvaa sitä mukaa kuin ihmiset tulevat tasa-arvoisemmiksi.
- Alexis de Tocqueville: Demokratia Amerikassa (De la démocratie en Amérique I-II, 1835 ja 1840). Suom. Sami Jansson. Gaudeamus, 2006.
KAUPALLISEN median tilanne on ollut vaikea pitkään. Kuluvana vuonna huonoja uutisia alalta on kerrottu tiheään tahtiin, kun paperin ja jakelun hinnat ovat nousseet ja tulot mediamainonnasta pienentyneet. Maaliskuussa Kaleva Media kertoi irtisanovansa 49 työntekijää ja lakkauttavansa sunnuntain paperilehden. Samalla päättyi sunnuntain Helsingin Sanomien jakaminen alueella. Myös Keskipohjanmaata, Kainuun Sanomia ja lukuisia paikallis- ja kaupunkilehtiä julkaiseva Hilla Group tiedotti maaliskuun lopulla irtisanovansa 15 työntekijää.
Lisäksi Ilkka-Pohjalainen kertoi maaliskuussa luopuvansa sunnuntain paperilehdestä. Tämän viikon tiistaina MTV ilmoitti aloittavansa muutosneuvottelut, jotka koskevat kaikkia noin 430:tä työntekijää.
Keskiviikkona mediakonserni Keskisuomalainen tiedotti suunnittelevansa useiden tilattavien paperilehtien ilmestymispäivien vähentämistä osana tehostamisohjelmaansa. Suunnitelmat koskevat Forssan Lehteä, Etelä-Saimaata, Itä-Savoa, Länsi-Savoa, Kouvolan Sanomia, Kymen Sanomia, Iisalmen Sanomia ja Warkauden Lehteä.
- Helsingin Sanomat 19.8.2023.
Maanantain reissu Kotkaan piirsi apean mielenjäljen.
Arto Tolsa areenalla KTP hävisi taas, jälleen suuren kannattajajoukon edessä. Voiton otti Haka, jolla oli pelissä enemmän tuuria kuin kotijoukkueella. Nyt Kooteepeetä ei voi syyttää yrittämisen puutteesta eikä laiskuudesta. Mutta hyvillä joukkueilla on yleensä myös onnea.
Ennen peliä juotiin kahvit Sapokan rannan kahvilassa donitsien kera. Silmäilin kahvilassa Kymen Sanomien maanantainumeroa. Surkea lehti, siinä ei ollut edes pääkirjoitusta, mikä sentään kuuluisi päivälehden jokaiseen numeroon. Keskisuomalaisen lehtikonsernin Kymen Sanomat kuihtuu Kotkassa.
Kestikö maakuntalehdistön nousu ja tuho noin 50 vuotta?
1970-luvun vaihteessa kotkalainen Eteenpäin-lehti, Kymen Sanomien edeltäjä, muuttui seitsemänpäiväiseksi sanomalehdeksi ja saavutti kaupungissa ykköslehden aseman. Yleensä eivät, tai eivät koskaan, kakkoslehdet ole nousseet Suomessa ykkösiksi.
Nyt nämä maakuntien ykköslehdet hiljakseen muuttuvat osaksi keskitettyä mediaa, menettävät printtilehden ilmestymispäiviä ja toistavat muualla kirjoitettuja juttuja digilehtinä, jos edes semmoisina. Kakkos- ja kolmoslehdet ovat jo kuolleet.
Korostan: en itke ensi sijassa printtilehden katoamista vaan persoonallisten, oman alueensa tai taustajoukkojensa ”sanomia” välittävien julkaisujen katoamista. Puolueiden ”sanomia” välittävä lehdistö katosi Suomesta aikaa sitten.
Alussa lainatussa - Arla Kanervan, Sakri Pölösen ja Hilla Körkön toimittamassa - artikkelissa haastateltiin median edustajia ja tutkijoita median nykytilanteesta. Sitä kai uskaltaa kutsua kriisiksi. Jos MTV joutuu lopettamaan uutisensa, Suomessa ei uutisia lähetä kuin Yle.
Median edustajat pahoittelivat tilannetta, mutta vetosivat kansaan; jos se ei lue printtilehtiä, niin digitaalinen olkoon tulevaisuutta. Mutta kenties tämäkään ei pelasta median tulevaisuutta.
Mediatutkija, Tampereen yliopiston dosentti ja entinen Hesarin kulttuuritoimituksen päällikkö Heikki Hellman totesi artikkelissa, että mainostajat siirtyvät sinne missä olettavat tulevaisuuden yleisön olevan. MTV:llä ei ole tällä hetkellä pulaa katsojista vaan mainostajista. Kun lehdistö vaatii esimerkiksi alvin alentamista tai poistamista, se Hellmanin mielestä hyödyttäisi vain isoja toimijoita. Tarvittaisiin valtion tukea. Median keskittymiseen Hellman suhtautuu rationaalisella tappiomielellä:
”’Kun samassa konsernissa olevat lehdet tekevät yhteistyötä, pystyvät ne samalla säilyttämään laatutason korkealla’, Hellman sanoo. Keskittymisen kautta pystytään myös varmistamaan, ettei synny liian isoja uutiserämaita. Siksi Hellman ei suhtaudu yksinomaan kielteisesti esimerkiksi Sanoman ja Keskisuomalaisen kasvuun. ’Ongelma on siinä, että median moniäänisyys vähenee’, Hellman miettii. ’Mutta pysyypä edes jonkinlainen media.’”
Mutta pysyypä edes jonkinlainen media!
Höh!
Alexis de Tocquvillen ”teesit” sanomalehden merkityksestä kuulostavat raikkailta. Niissä on myös jotakin syvällisen ennustavaa, kun miettii ettei kirjoittaja tiennyt eikä aavistanut sähköistä mediaa eikä internetin kaltaista sanomien ja tunteiden digiväylää millään muotoa. Tietysti joku internet-intoilija huomauttaa, ettei Tocquevillen mietteillä ole mitään arvoa, koska hän ei ennustanut eikä aavistanut kuinka kätevästi jokainen maailman kansalainen voi ilmaista itseään netissä, ja kuinka helposti jokainen saattaa tutustua muiden maailmankansalaisten mielipiteisiin.
Tähän kannattaa ottaa toinenkin lainaus, koska Tocqueville ei suhtautunut lehdistöön sinisilmäisesti.
”Tunnustan, etten tunne lehdistön vapautta kohtaan sellaista täyttä ja välitöntä kiintymystä, jota kiistattoman hyvät asiat herättävät”, Alexis de Tocqueville kirjoitti. ”En pidä lehdistöstä siksi, että se tuottaisi hyvää, vaan pikemminkin siksi, että se ehkäisee pahaa.”
Tocqueville pani merkille lehdistön kaksinaisen roolin: ”Niin Amerikassa kuin Ranskassakin lehdistö on poikkeuksellinen mahti - outo hyvän ja pahan sekoitus, jota ilman vapaus ei voisi elää ja jonka kanssa järjestys vaivoin säilyy.”
Yksilönvapauteen, sananvapauteen ja tasa-arvoon tottunut ja sopeutunut moderni länsimaalainen ihmisparka lukee äimän käkenä Tocquevillen ajatusta demokratian heikentämistä ihmisistä, jotka ajelehtivat valtavirran mukana eivätkä uskalla olla vahvoja (mielipide)yksilöitä, jolloin sanomalehden (nykyään koko median) valta mielipiteiden johdattelijana vain kasvaa.
Mutta ehkäpä Tocqueville oli oikeassa. Hän kai tarkoitti, että autoritaarisessa, hyvin hierarkisessa yhteisössä ihmisyksilöt ovat fyysisesti vahvoja, mutta muodostavat mielipiteensä hierarkian komentojen mukaan. Heidän ei tarvitse miettiä valintoja. Tasa-arvoisessa yhteisössä kukaan ei pakota uskomaan eikä tietämään mitään, joten yksilö on tässä mielessä heikompi, koska hänellä ei ole fyysisen vahvuuden kaltaista henkistä vahvuutta olla oma itsensä.
|
Kyösti Salovaara, 2023. |
Tocquevillen ajatuksia voi jatkaa nykyhetkeen.
Vielä 1970-luvulla Suomessakin ”yhdistyksillä” - sana hyvin laajasti ymmärrettynä - oli omat sanomalehtensä. Niiden, yhdistysten näkemys maailmanmenosta oli selkeä. Oli puolueita, alueellisia toimijoita, maaseudun isäntiä, työläisiä, ammattiliittoja, porvareita, kauppiaita, myyntimiehiä, opiskelijoita ja isänmaan puolustajia moneen lähtöön.
Vielä 1970-luvulla vasemmistolaiselle älymystölle ”sitoutumaton lehdistö” oli pilkkasana. Ei ole sitoutumattomia toimittajia eikä virkamiehiä, sanottiin. Kaikki ottavat kantaa jonkin puolesta ja jotain vastaan, tietoisesti tai alitajuisesti.
Tänään on jäljellä vain (muka) sitoutumaton media. Ja sen, muutaman lehden täytyy edustaa kaikkia yhdistyksiä puolueettomasti.
Onko näin?
Välillä tuntuu, että Hesarissa tai Ylessä työskentelee pelkästään vasemmistolaisia ja vihreää liikettä edustavia toimittajia, jotka kutsuvat itseään liberaaleiksi kirjoittaessaan juttuja, joissa kansalaisia uhkaillaan maailmanlopun kauheuksilla, jos nämä eivät tottele median ”määräyksiä”.
Samaan aikaan, niin sanotaan, netti on täynnä erilaisten porukoiden ”yhdistyksiä”, jotka eivät anna piiruakaan periksi toisten ”yhdistyksien” mielipiteille ja arvomaailmoille.
Onko ”perinteisen” median ongelma juuri tässä: se ei enää voi sanoa, ”että se puhuu kullekin lukijalleen kaikkien muiden ihmisten nimissä”. Tai ainakin se epäilee itseään - entäpä jos oleellinen keskustelu ja näkemykset sijaitsevatkin jossakin muualla, se kysyy epätietoisena omasta roolistaan. Levikin laskiessa debatti muuttaa muualle.
Entä sitten mainostajat, jotka sanomalehtipelin kustantavat?
Mediatutkijoilta tekee mieli kysyä, että ovatko kauppiaat ja muut mainostajat itse asiassa ”tuhonneet” lehdistön taloudelliset mahdollisuudet vähentäessään tai jopa luopuessaan 1990-luvulta (?) alkaen sanomalehti-ilmoittelusta ja alkaessaan käyttää ilmaisjakelulehtiä ja painattaessaan omia mainosvipusiaan? Aluksi tuo ehkä meni läpi, mutta… nyt yhä useammassa postilaatikossa ja postiluukussa lukee: ei mainoksia.
Printtilehti on symboli julkaisulle, jossa esitetään joka päivä harkittu ja monipuolinen ”näkemys” maailman tilasta, läheltä ja kaukaa. Se ei ole sekava, toisiinsa liittymätön tiedon- ja tunteenpurkausten rihkamalaari vaan jäsennetty ”kuva” siitä miltä nykyhetki näyttää. Sen takana on journalistien henkinen kollektiivi.
Tietysti tuo ”kuva” on tai voi olla puolueellinen ja epätäydellinen, mutta juuri siksi tarjolla pitäisi olla monenlaisia ”johdonmukaisia näkemyksiä” tämän päivän maailmantilasta, läheltä ja kaukaa.
Oleellista ei ole tekninen muoto. Tietysti digitaalisesti esitetty ”sanomalehti” on yhtä lailla harkittu ja monipuolinen näkemys kuin printtilehtikin. Kunhan tänäisen torstaipäivän ”numeron” erottaa viime perjantain numerosta.
Mutta se, että netti on täynnä toisistaan riippumattomia erilaisia juttuja ja kuvia ja videoita ja ties mitä, ei ole vaativassa mielessä minkäänlainen näkemys todellisuuteen. Koska siitä puuttuu tiedon organisointi ja maailmaa tarkkailevan katseen harkinta, se on pelkkää kohinaa - josta toki voi löytää järjestyksen idut.
Jos epäilet edellä sanomaani, tai jos olet eri mieltä siitä mitä tarkoitan, voit testata väitteeni helposti.
Ota eteesi Helsingin Sanomien printtilehti (näköislehtikin kelpaa) joltakin päivältä, eilinen tai toissapäiväinen tai tänään ilmestynyt.
Käy läpi lehden jokainen uutinen, artikkeli, kolumni, pääkirjoitus, haastattelu, tapahtumakalenteri, säätiedoitus, urheilutulos, taloustilasto jne. eli jokainen ”asia” ja ”mielipide” joka on lehden sivuille "painettu".
Mietipä sitten haastetta, että sinut määrätään kokoamaan samanlainen ”informatiivinen näkemys” maailmasta (läheltä ja kaukaa) kuin minkä olet juuri käynyt läpi; ja et saa käyttää muiden sanomalehtien ja mediamyllyjen nettisivuja, koska et arvosta sanomalehteä ilmaisumuotona. Mutta muuten sinulla on käytössäsi koko se mieletön datamäärä, jota netti tarjoaa ja sinulla on puhelin jolla voit kysellä ihmisiltä päivän ongelmista ja suunnitelmista jne.
Kuinka monta päivää yhden Hesarin numeron sisällön kokoamiseen sinulta menee?
Yksi päivä? Viikko? Kuukausi? Puoli vuotta? Vai kauemmin? Saisitko yhden päivän lehteä koskaan yksin kasaan?
Testin tehtyäsi tajuat mitä tarkoitan, kun sanon että printtilehti on kollektiivisen näkemyksen symboli - sille kuinka media esittää todellisuudesta organisoituja näkemyksiä ja mielipiteitä. Tietoa on maailma tulvillaan. Kukaan ei sitä pysty yksin hahmottamaan.
Kukaan ei pysty yksin tietämään mitä netistä löytyy kun netistä on poistettu järjestäytynyt media! Kukaan ei pysty yksin luomaan järkevää kuvaa maailmasta mediasta ”puhdistettua” nettiä selailemalla.
|
Kyösti Salovaara, 2023. |