Eskapistisia
kohtaamisia
Ei
tarvitse istua kasvot menosuuntaan ymmärtääkseen, että menneisyys
pakenee selän taakse.
Jostakin
syystä menneestä tietää enemmän kuin tulevasta. Luulee
tietävänsä. Ovatkohan muistikuvat epäluotettavampia kuin hyllyn
päältä löytyvät mustavalkoiset valokuvat? Mistä muuten johtuu, että
mustavalkoinen valokuva tuntuu realistisemmalta kuin värillinen?
Vaikka sen tietää olevan vain osan totuutta, illuusio.
Amerikkalainen,
vasemmistolainen näytelmäkirjailija Lillian Hellman antoi yhdelle
muistelmateokselleen nimen Pentimento. Kirjan johdannossa Hellman
selvitti, että pentimento on ikääntyvä maalaus, jossa alkaa näkyä
läpi taiteilijan mielen muutokset hänen paranneltuaan maalausta. Kerroksista syntyy uudenlaisia kuvia, tahattomia.
En
ole koskaan oikein ymmärtänyt mitä Hellman tarkoitti sanoessaan, että hänen muistelunsa kohdatuista ihmisistä olivat eräänlainen
pentimento. Puhuiko hän muistamisen vaikeudesta, mielen muutoksesta
vai totuuden ja valheen päällekkäisyydestä? Vai siitä että
ihmisen elämän loppukuvassa näkyvät läpi aikomukset, turhat
yritykset, harhapolut. Vai tarkoittiko hän sitä, että faktat näkyvät tahattomasti uudenlaisina faktoina? Kerroksien synteesi?
Muuan
Hellmanin aikalaiskirjailija kyllä väitti, että kaikki mitä Hellman
kirjoitti, oli valhetta, myös ”and” ja ”the” sanat. Sitä
Hellman pentimentollaan tuskin tarkoitti. Mutta mitä... se on toinen
juttu.
Ollakseni
yllytyshullu päätin etsiä suuren ruskean kirjekuoren, missä on eri lehdissä
julkaistuja valokuvia jännityskirjailijoista ja kriitikoista.
Tähän
johti pieni kommenttini Booksyn kirjoitukseen Dick Francisista. Kun Kirsi Hietanen kommentoi Booksyn Dick Francis-juttua viittaamalla Desmond Bagleyhin, minä kerroin, että minulla on jossakin valokuva Desmond Bagleystä, jossa hän on Pentti Kirstilän ja Risto Karlssonin kanssa samassa kuvassa Tukholman
dekkarikonferenssissa vuonna 1981.
Booksyn
ja Kirsin yllytyksestä etsin siis kirjekuoren ja skannasin tähän
pakinaani muutamia valokuvia Masalasta, Tukhomasta ja Orivedeltä.
Valokuvat
ja muistikuvat ovat kolmisenkymmentä vuotta vanhoja, eräänlainen
pentimento tämäkin.
Aikaisemmin
nämä kuvat on julkaistu mm. Suomen Sosialidemokraatissa,
Aamulehdessä ja Ruumiin kulttuuri -lehdessä ja eräissä muissa
yhteyksissä.
Kuvia
katsoessa tulee haikea olo, ei vähiten siksi että monet
kirjailijoista ovat siirtyneet eskapismin autuaammille kirjamarkkinoille.
Mies
Masalasta
Vuonna
1981 sain puolivuotisen arvostelija-apurahan. Otin palkkatyöstäni
virkavapaata, joten oli aikaa lukea, kirjoittaa ja käydä Masalassa
ja Tukholmassa.
Ennen
kuin ajoin lokakuun loppupuolella Tapiolasta Kirkkonummelle, ostin
modernin sanelukoneen. Sillä olen sittemmin nauhoittanut muutamat tekemäni kirjailijahaastattelut, keskustelut Taavi Soininvaaran, Pertti Lindforsin, Risto Raition
ja Reijo Mäen kanssa. Tänään ei kukaan pitäisi laitetta
modernina.
Mutta
lokakuussa 1981 se oli, kun ajoin Masalaan Kirkkonummelle
haastattelemaan Matti Yrjänä Joensuuta.
Juttuni
ilmestyi koko aukeaman laajuisena Suomen Sosialidemokraatissa
24.10.1981.
Näin
kuvasin ajan, paikan, pysähdytetyn hetken:
”Rivitalo
on kaksikerroksinen. Kirkkonummella, kehätien takana. Pieni työhuone
yläkerrassa. Ikkunoiden takana alkavat niityt ja metsät. Kaupunki
on kaukana.
Sade
lyö ikkunoihin. Ylikonstaapeli Joensuun vapaapäivä. Kirjailijan
työpäivä. Kirjoituskoneen vieressä työpöydällä punamustat
kuulosuojaimet. Niillä kirjailija eristää itsensä talon äänistä.
Nyt
kuulosuojaimia ei tarvita. Talo täynnä iloisia lastenääniä.
Perheessä
on kolme tytärtä. Vanhin, Anu on juuri aloittanut koulunkäynnin.
Vaimo on kotona. Hänen nimensä Ahviva on hepreankieltä ja
tarkoittaa 'kevättä'.
Puhumme
monta tuntia. Lipaston päällä teepannu ja täytetty helmipöllö.
Puhumme poliisin työstä, kirjoittamisesta, vankiloista,
väkivallasta, nälänhädästä ja sodasta.”
Matti Yrjänä Joensuu, Kirkkonummi. Kyösti Salovaara 1981.
Juhannusviikolla
Tukholmassa
Matkustimme
Tukholmaan juhannusviikolla 1981 valkoisella laivalla, minä, vaimoni
Raili ja Demarin kulttuuritoimittaja Risto Hannula. Tukholmassa
asuimme Östermalmilla, josta oli mukava kävelymatka Grand Hotelliin
missä kolmas kansainvälinen dekkarikongressi pidettiin.
Paikalla
oli runsaat 250 jännityskirjailijaa ja kriitikkoa. Paneelikeskustelut
käytiin ajan patinoimassa Grand Hotellin Peilisalissa. Väliaikoja
vietettiin Grandin viehättävässä baarissa.
Eräänä
päivänä lounas tarjottiin Bonnierin perheen huvilan nurmikolla.
Sen jälkeen kirjailijat ja kriitikot vietiin Södra-teatteriin sen
päivän paneelikeskusteluun. Väliajalla tarjoiltiin drinkkejä ja
suolapalaa. Tilaisuus riistäytyi järjestäjien käsistä. Kukaan ei
halunnut palata enää keskustelemaan jännityskirjallisuudesta. Eikä palannut. Teatterin lämpiössä oli mukavampaa. Ilmainen viina vietteli jalansijoilleen.
Kirjoitin
tapahtumasta jutun Erkka Lehtolan Aamulehteen. Se julkaistiin
sunnuntaina 28.6.1981 otsikolla Rikoskirjailijoiden katselmus
Tukholmassa – Murhia myydään kuin hampurilaisia ikään.
Vaimoni
lainasi eräänä päivänä rahaa Pentti Kirstilälle, joka oli
matkassa Anja Angelin kanssa. Kirstilä maksoi lainan heti Suomeen
palattuaan. Anja Angel hämmästyi kun kerran tavatessa puhuin
Suomea. Hän oli luullut minua ruotsalaiseksi. Ujona miehenä en juuri
suutani avannut. Tai ehkä ”ruotsalaisuuteni” johtui hienosta
mokkanahkaisesta blazeristani.
Kongressin
lopulla haastattelimme Riston kanssa englantilaista, Norjassa asuvaa
Robert Barnardia. Englannintaitoni oli (tietysti on vieläkin) surkeaa
joten hiki valui Grand Hotellin baarissa kysymyksiä sorvatessa ja
vastauksia kirjatessa. Yrittäessä ymmärtää mitä Barnard sanoi.
Silloin sanelukonetta olisi kaivattu.
Aamulehden
jutussa kirjoitin, että suuret kansainväliset nimet puuttuivat
Tukholmasta. Se oli ehkä vähättelyä.
Joka
tapauksessa kongressiin osallistuivat mm. Julian Symons, Peter
Lovesey, Desmond Bagley, Ruth Rendell, Margaret Yorke, Lawrence
Treat, Hillary Waugh, Mary Higgins Clark, Elley Queen (Frederic
Dannay), H.R.F. Keating, Gerd Nyquist, Ulf Durling, Jan Broberg, Jean
Bolinder, K. Arne Blom, Olov Svedelid, Jan Olof Ekholm ja Bo Lundin.
Vasemmalta: Pentti Kirstilä, Risto Hannula, Desmond Bagley, Risto Karlsson. Bonnierin huvila, Tukholma. Kyösti Salovaara 1981.
Peter Lovesey hämmästytti suomalaiset urheilutietämämyksellään. Hän tiesi suomalaisista juoksijoita "kaiken".
Tukholma. Kyösti Salovaara 1981.
Suomalaiset jännityskirjailijat Tukholmassa: Kirstilä ja Karlsson.
Tukholma. Kyösti Salovaara 1981.
Saakelin verisen murhan kirjoittaja Julian Symons Peilisalissa.
Toinen vasemmalta Hillary Waugh.
Kyösti Salovaara 1981.
Robert Barnard: mies Tromssasta. Kyösti Salovaara 1981.
Jan Broberg, kriitiikko, Ruotsin dekkariakatemian perustaja.
Tukholma. Kyösti Salovaara 1981.
Orwellin
vuonna 1984
Huhtikuussa
syntyi poikani Jaakko.
Juhannuksen
jälkeen ajoin sitikalla Risto Hannulan kanssa Oriveden opistolle
dekkariseminaariin, missä olin lupautunut pitämään esitelmän
otsikolla Eskapismin puolustus. Kai Ekholmin vetämän seminaarin
ohessa perustettiin Suomen dekkariseura. Sen puheenjohtajiksi
valittiin Jukka Parkkinen, joka yllättyi valinnasta. Ruumiin
kulttuuri -lehden päätoimittajaksi valittiin Risto Raitio, joka ei
ehkä yllättynyt.
Paikalla
oli kolmisenkymmentä kirjailijaa, toimittajaa ja kriitikkoa.
Esitelmäni
oli kai seminaarin kriittisin koska jouduin Tv2:n makasiiniohjelmaan
haastateltavaksi. Se onnistui hieman paremmin kuin pelkäsin. Palkkiotakin maksettiin pari markkaa.
M.A.
Numminen kirjoitti seminaarista heinäkuisessa Anna-lehdessä mm. näin:
”Myhäilevää
kriitikkoa Kyösti Salovaaraa tuppasi itseäänkin naurattamaan, kun
hän hyökkäsi sumeilematta suomalaisia tapoja ja tottumuksia
vastaan.
'Vain
kunnottomat katsovat Dallasia ja Dynastiaa', hän totesi äänenkään
värähtämättä.”
Risto
Hannula laati seminaarista artikkelin Demariin ja käytti ottamiani
valokuvia jutun kuvitukseen.
”Eskapismi
eli todellisuuspakoinen kirjallisuus on Suomessa huonossa huudossa,
sanoi Kyösti Salovaara eskapismin puolustukseksi otsikoidussa
alustuksessaan”, Risto kirjoitti 30.6.1984. Ja jatkoi:
”Kaiken
tämän taustalla on suomalainen elämäntapa, joka vierastaa mukavaa
elämää ja hauskanpitoa. Oikea taide on Suomessa raskasta ja
ikävää. Jos elämä tai taide alkaa tuntua helpolta tai
viihtyisältä, suomalainen tuntee huonoa omaatuntoa. Hyvänolon
tunne on Suomessa syntiä, Salovaara sanoi ja kaipasi vakavan
romaanin ja viihderomaanin vuorovaikutusta.”
Risto
Hannulan mukaan vakavaa taidetta moitiskelelva alustukseni sai Eila
Pennasen kaipaamaan paikalle Arto Virtasta, jonka kanssa olin Demarin
palstoilla käynyt kiivaita debatteja viihteestä ja vakavasta
kirjallisuudesta.
Eila
Pennanen, Risto ja minä istuimme sitten muutaman vuoden Dekkariseuran
Johtolankapalkinnon valintalautakunnassa. Pennanen suhtautui meihin
miehiin persoonallisella, hieman ilkamoivalla huumorilla.
Pennanen
oli poikansa Hanno Vammelvuon kanssa sattumoisin samalla
Pariisin-matkalla vuonna 1989 kun olin perheeni kanssa viettämässä
isäni 75-vuotispäivää. Emme juuri tavanneet heitä, mutta eräänä
päivänä tavatessamme Rue Montmartrella Eila varoitti meitä syömästä kadulla
myytäviä täytettyjä patonkeja, koska niistä sai helposti
mahataudin.
Eila Pennanen, kirjailija. Orivesi. Kyösti Salovaara 1984
Juhani Jaskari, kääntäjä. Orivesi. Kyösti Salovaara 1984.
Dekkariseuran ensimmäinen puheenjohtaja Jukka Parkkinen (vas.) ja kääntäjä Heikki Kaskimies.
Orivesi, Kyösti Salovaara 1984.