Eturivissä

[vai ihan takana?]

Kyösti Salovaara, 2012.
Katsomo Berliinissä - filosofisesti konkreettinen,
konkreettisesti filosofinen.

Sovinnaisesti ajatellen eturivistä näkee paremmin kuin takarivistä, ja siksi eturivissä istuu niitä parempia ihmisiä, joilla on siihen varaa: eturiviin kannattaa pyrkiä maksoi mitä maksoi.

    Minäkin menen Kotkassa puukatsomoon, missä istun melkein pelaajien tasolla ja kuulen heidän ähellyksensä ja näen jalkapallokentän melkein samalla tavalla kuin kentällä juoksevat pelaajat. Puukatsomoon ei tosin maksa sen enempää kuin pääkatsomoon eikä eturivistä veloiteta enempää kuin takarivistä. Tästä johtunee ettei puukatsomossa istu parempia ihmisiä vaan tavallisia.

    Mutta eturivissä kentän hahmottaminen on työlästä eikä kentän toisessa päässä tapahtuvaa näe kunnolla, koska etäisyyksiä ei pysty arvioimaan täsmällisesti. Pallo näyttää menevän maaliin, vaikka se lentää aivan toisaalle.

    Kun istun Arto Tolsa areenan puukatsomon pitkälle penkille, valitsen paikan kentän pohjoispäästä, suunnilleen rankkarialueen rajalta, siitä vähän keskiympyrään päin.

Eturivistä näkee lähelle.

    Yhteiskunnallisessa elämässä eturiviin pyrkii tiedostavia etujoukkoja, joiden meninkiä takarivin taavien odotetaan seuraavan. Etujoukot tiedostavat ja johtavat. He tietävät mikä on oikein ja mikä väärin.

    Iltalehti otsikoi jokin aika sitten: Eturivin näyttelijät nousivat taisteluun Heinäveden kaivoshanketta vastaan.

    Jos asialla olisivat olleet takarivin näyttelijät, olisiko Iltalehti repäissyt heidät otsikkoon? Entäpä ne Juttutuvassa perjantaisin iltaa istuvat viisi putkimiestä, joilla on tapana keskustella yhteiskunnallisista asioista? Miten Iltalehti heistä otsikoisi? Ehkä näin: Eturivin putkimiehet nousivat taisteluun ydinvoimalan puolesta.

    Eturivin näyttelijöitä ovat (kuulemma) Jasper Pääkkönen, Krista Kosonen, Tommi Korpela, Hannu-Pekka Björkman ja Aku Hirviniemi. Mutta eikö se ollut juuri Kosonen, joka muutama vuosi sitten ilmoitti elävänsä niin paksuseinäisessä kuplassa ettei sieltä näy mihinkään? No, ehkä jostakin reiästä näkyy Heinävedelle saakka. Hirviniemi puolestaan huudahti Iltalehdelle, että ”Savon järvialue on ainutlaatuisen upea” ja tietänee mistä puhuu, vaikka eräässä tietokilpailuissa ei tiennyt vihreiden puheenjohtajan nimeä, mutta ehkä hän silloin näytteli tietämätöntä. Rooleihin kannattaa paneutua, mutta ei jäädä asumaan.

    Eikä tämä sittenkään ole oleellista.

    Oleellista on, että eturivin näyttelijät kuvittelevat olevansa etujoukossa, kun pitää miettiä yhteiskunnan kehittämistä. Teatterikoulussa oppii kaikenlaista.

    Media tervehtii eturivissä istuvia seisaaltaan.

Joskus puukatsomon eturivissä istuessa peli näyttää hyvin sotkuiselta, aivan kuin teleobjektiivilla kuvatulta.

    Eturiviltä kokonaiskuvan saaminen on vaikeaa.

    Tasavallan presidentti sanoi viime viikolla, ettei halua koskea sisäpolitiikkaan pitkällä kepilläkään koska siinä on niin monenlaista ristiriitaa – tai ei sanonut mutta ajatteli. Kansan mielestä Niinistön kuitenkin pitäisi sotkeentua sisäpolitiikkaan, aivan kuin yhteiskunnalliset ristiriidat ja erilaiset tulkinnat hyvästä ja pahasta katoaisivat vahvan presidentin avulla.

    Sauli Niinistö tietää etteivät ristiriidat katoa komentamalla. Niistä pitää sopia eri mieltä olevien kesken, mutta se taas sopii huonosti etujoukon pelikuvioon. Perinteisessä mielessä etujoukko tarvitaan kompromissien välttämiseksi, ehdottomasti oikean tien löytämiseksi.

    Siellä missä etujoukot ovat päässeet valtaan, päitä on ennen pitkää tippunut ja vankilat täyttyneet.

Kyösti Salovaara, 2016.
Eturivissä Madridissa.
La Vueltan päätösetapilla ohiajavat kuulee, ei juuri ehdi nähdä.

Olisi kiva tietää kaikki tarvittava. Ja vähän enemmän.

    Mutta se on mahdotonta, jos uskomme Yrjö Ahmavaaraa, joka tarkasteli yhteiskunnallista toimintaa ja päätöksentekoa mm. kirjassaan Yhteiskuntakybernetiikka (1976). Tuossa kirjassa Ahmavaara pyrki asettamaan inhimillisen toiminnan subjektiivisen ja objektiivisen puolen samaan matemaattiseen teoriakehykseen.

    Kenties lohduttavaa on – ainakin demokraattisen parlamentarismin kannalta – että matemaattisen tarkastelun perusteella inhimillisessä, ihmisen historiallisessa tilanteessa ”ei ole tieteellisesti ainoata ’oikeata’ johtajaa eikä myöskään tieteellisesti ainoata ’oikeata’ tekoa”.

    ”Koska kenelläkään ei ole täydellistä tietoa todellisuudesta”, Ahmavaara perusteli, ”ei kenenkään pitäisi tieteellisin perustein väittää tietävänsä, mikä mahdollisista teoista on ehdottomasti paras.”

    Mistäköhän johtuu, että juuri nyt, 2010-luvulla, niin monet esiintyvät kaiken tietävänä huutavan äänenä korvessa. Jopa eturivin näyttelijät tietävät kuinka maa makaa ja mitä sille pitää tehdä. Meni rooli päähän.

Vallankumous on tietysti romanttinen juttu. Sorrettu voittaa sortajan, sade loppuu ja aurinko paistaa.

    Bertolt Brechtin runot vallankumouksellisesta ja puolueesta kuulostavat komeilta – varsinkin jos runon kuulee eturivin näyttelijän esittämänä – mutta kuinka tarkasti Brechtin runoja pitää lukea ja kuunnella?

    Kun muiden rohkeus pettää, vallankumouksellisen rohkeus kasvaa. ”Missä on vaiettu / siellä hän puhuu”, Brecht kuvaa vallankumouksellista. ”Missä hän istuu pöytään / siellä istuu tyytymättömyys pöytään” ja ”minne hänet karkotetaan, sinne / karkotetaan kapina, ja mistä hänet ajetaan pois, / sinne jää levottomuus”.

    Vähän ikävä ihminen, tämä kumouksellinen.

    Brechtin vallankumouksellinen kuulostaa melkein lännenmieheltä, joka pelastaa koko kylän, mutta ei ole kuitenkaan, koska vallankumouksellinen ja puolue kuuluvat yhteen, ja puolue on tärkeämpi kuin sen jäsenet. ”Osoita meille tie jota kulkea”, Brecht pyytää puolueelta, ”ja me kuljemme sitä /sinun kanssasi… Me voimme erehtyä ja sinä voit olla oikeassa, / älä siis eroa meistä!”

    Mistä voimme tietää mitä tiedämme yhteiskunnasta?

    Mistä tiedämme ketä sorretaan ja kuka sortaa?

    Mistä tiedämme kenen arvot ovat parempia kuin toisen?

    Mistä tiedämme, lopulta, kuka istuu eturivissä ja kuka takana?

Leikitellään sanoilla kuin palloilla.

    Ilmassa niitä on viisi yhtä aikaa. Huomasitko?

    Palataan katsomoon.

    Eturivistä kaikki lähellä oleva näyttää isolta ja tärkeältä. Pelin asetelmia on vaikeampi nähdä. Takarivistä katsoen pelaajat näyttävät pieniltä ja yhdentekeviltä, mutta piippuhyllyltä kentän kaikki osat ja pelaajien suhteet toisiinsa paljastuvat kirkkaiden valojen loisteessa.

    Se joka istuu eturivissä, ei näe takanaan istuvia lainkaan. Ehkä hän kuulee kuiskauksia ja äänien kohinan. Takarivissä istuva näkee kaikki edessään olevat, tosin selkäpuolelta.

    Mille riville lippu kannattaa ostaa?

Kyösti Salovaara, 2018.
Vallan temppeliin ken tästä käy...

Saksalainen patentti

[faktan ja fiktion rajankäyntiä ihmetellessä]

”Ei maailma tää ole hilloa, velliä,

siis teidän ei kelpaa laiskana kelliä;

se antaa kovia paloja purra,

ne tukehduttaa, jos niit´ ei murra .”

   -Goethe

O. Mannisen suomentama Johan Wolfgang von Goethen runomietelmä johdattelee saksalaisen viikon tunnelmiin.

     Tulevana lauantaina avataan Oktoberfestin hanat Münchenissä.

     Sunnuntaina Saksassa mitataan Hampurissa v. 1954 syntyneen, mutta DDR:ssä aikuiseksi kasvaneen Angela Merkelin poliittinen suosio.

     Alkuviikosta ajettiin ensimmäinen saksalainen Mersu Uudenkaupungin tehtaalta menestyksen aurinkoon. Voikkaalta maailmalle lähtenyt Sami Hyypiä vei tiistaina futisjoukkueensa Leverkusenista Manchesteriin. Tosin tappion kalkkia nauttiakseen.

     Onko suomalaisilla edelleen germaaninen kohtalonyhteys eurooppalaiseen todellisuuteen? Vai mennäänkö eteenpäin niin pragmaattisesti kuin sielu sietää?

     Saksa navigoi Euroopan taloudellisena moottorina ja rauhan barometrina, mutta onko siitä henkisen tien näyttäjäksi?

Göring rakensi toimistopalatsin Berliiniin

Sosialistinen haavekuva. Yksityiskohta seinämaalauksesta.

Helmikuussa 1935 ryhdyttiin Berliinin keskustaan rakentamaan Hermann Göringin johtamalle ilmailuministeriölle mahtavaa toimistorakennusta.

     Ernst Sagebielin suunnittelema rakennus oli valmistuessaan Euroopan suurin toimistorakennus. Mies vastasi myös Tempelhofin lentokentän mahtiarkkitehtuurista.

     Toinen maailmansota jakoi sitten Saksan ja Berliinin. Göringin toimistopalatsi jäi DDR:n (Saksan demokraattinen tasavalta, Itä-Saksa) puolelle.

     Vastasynnytetyn DDR:n pääministeri Otto Grotewohl palkkasi 50-luvun alussa Max Lingnerin maalaamaan sosialistisen saksan tulevaisuutta kuvittavan 18 metrisen seinämaalauksen Göringin rakentaman rakennuksen pohjoisen holvikäytävän seinälle. Seinämaalauksen kuvissa perheet ja työ, kaupunki ja maaseutu, työläiset ja johtajat kohtasivat toisensa idyllisessä sopusoinnussa. Kuin seinään jäykistetty haave.

     DDR:n aikana rakennukseen keskitettiin useita ministeriöitä. Göringin haamua ei kukaan pelännyt.

     Kun Berliinin muuri kaadettiin 1989 ja Saksa jälleenyhdistyi lokakuussa 1990, Göringin palatsin valtasi DDR:n kollektiivista omaisuutta yksityistävä virasto Treuhand, jota johti Detlev Rohwedder. Kun Punainen armeijakunta murhasi Rohwedderin, Göringin rakennuttaman toimistokompleksin nimeksi muutettiin Detlev-Rohwedder-Haus.

     Treuhandin tehtyä tehtävänsä, talo annettiin Saksan valtionvarainministeriölle.

     Max Lingnerin seinämaalaus muistuttaa ohikulkijaa faktan ja fiktion rajankäynnistä. Kuinka pitkälle propagandaa voi venyttää ennen kuin yhteys todellisuuteen katoaa?

Detlev-Rohwedder-Haus. Berliini 2011. KS.

 Propagandan välttämättömyys

”Voi olla, ettei meidän maassa kaikki suju / niin kuin pitäisi”, aloitti Bertolt Brecht runonsa Propagandan välttämättömyydestä (suom. Brita Polttila.) ”Mutta kukaan ei voi kiistää ettei propaganda ole hyvää.”

     Brecht kirjoitti runonsa paetessaan Hitlerin hallintoa muille maille.

     Myös Göringin konttoripalatsi sai osansa. Sillä ”valtaisa Göring / on julistanut itsensä kaikkien aikojen / suurimmaksi lumppuriksi / ja sijoittaakseen lumput rakentanut / keskelle pääkaupunkia / palatsin / joka on kaupungin kokoinen.”

     ”Hyvä propagandisti / tekee kaatopaikasta retkeilykohteen”, ivasi Brecht.

     ”Vielä yksi asia panee vähän epäilemään / propagandan tavoitteita: mitä enemmän meidän maassa / on propagandaa / sitä vähemmän on kaikkea muuta.”

     Sanoi ja kirjoitti Bert Brecht.

     Historian häijyä ja melkein traagisen epäoikeudenmukaista ironiaa on, että sodan jälkeen Brechtin ”uusi isänmaa”, Saksan demokraattinen tasavalta harjoitti ”parasta propagandaa”.

     Välttämätöntä varmaankin?

Luen hetkisen Ernst Reichin toimittamaa kirjasta DDR esittäytyy (Verlag Zeit im Bild Dresden 1966). Suomentajaa ei mainita.

     Hetki propagandaa faktion ja fiktion välisellä rajalla.

     Mitä tästä sanot, Bert?

     Kuuletko Bert?

     Bert!

Propagandan toteuttaminen- otteita

DDR:n tie kansalliseen uudestisyntymiseen

”Kun Hitlerin Saksa vuoden 1945 toukokuussa antautui ehdoitta Neuvostoliiton ja sen kanssa Hitlerin vastaisen liittoutuman muodostaneitten kansojen voittoisien armeijoitten edessä, koko Saksan kansalle tarjoutui mahdollisuus selvittää välinsä menneisyyden kohtalokkaitten voimien kanssa ja lähteä rauhalliseen tulevaisuuteen johtavalle tielle.”

”Saksan itäosassa hävitettiin vanha fasistinen valtakoneisto ja tilalle luotiin uudet, demokraattiset valtio- ja oikeuselimet. Luotettavat antifasistit, jotka olivat aktiivisesti taistelleet natsihallintoa vastaan, ottivat käsiinsä vastuulliset tehtävät valtio-, oikeus- ja talouselämässä.... Tämä oli mahdollista vain siksi, koska kansa oli ottanut kohtalonsa omiin käsiinsä Saksan itäosassa.”

Kaksi Saksaa

”Saksan demokraattisen tasavallan muodossa syntyi Saksan suvereeninen sosialistinen kansallisvaltio, joka harjoittaa fasismin, imperialismin ja militarismin vastaista politiikkaa. Sen sijaan Saksan liittotasavallasta muodostui valtio, jonka tuella varustelumonopolit nostettiin jälleen jaloilleen ja jossa jo Hitlerin aikaisessa valtiossa korkeissa tehtävissä olleet kostohenkiset ja militaristiset voimat ovat määräävissä valta-asemissa. Tämän valtion - Länsi-Saksan liittotasavallan – päämääränä oli jo alusta lähtien estää Saksan rauhanomainen ja demokraattinen kehittyminen ja sulkea tie sosialismille.”

”Saksan demokraattisen tasavallan yhdistäminen Länsi-Saksan liittotasavaltaan on aivan yhtä mahdotonta kuin yhdistää tulta ja vettä.”

Berliinin muuri

”Elokuun 13. pnä 1961 DDRn hallitus sulki yhteisymmärryksessä Varsovan sopimusvaltioiden kanssa Länsi-Berliinin vastaisen rajansa turvallisuuden ja rauhan takaamiseksi ja pystytti järjestyksen, joka on tavanmukainen jokaisen itsenäisen valtion rajoilla.”

DDR:n ulkopolitiikka

”DDR on tähän mennessä solminut yli 1000 kansainvälistä sopimusta, niistä 200 ei-sosialististen maitten kanssa. Se on osallisena yli 150 useampiosapuolisessa kansainvälisessä sopimuksessa ja on jäsenenä 11 valtion välisessä kansainvälisessä järjestössä. Sitä paitsi DDR on valtiollisten ja ei-valtiollisten laitosten ja yksityishenkilöitten kautta edustettuna 265 erilaisessa ei-valtiollisessa kansainvälisessä järjestössä.”

Oikeuslaitos

”Kaksi kolmasosaa tuomareista ja syyttäjistä on entisiä työläisiä ja talonpoikia... Kaikki oikeudenkäynnit ovat avoimia demokraattiselle julkisuudelle... Tällä hetkellä vain 65 prosenttia niistä tapauksista, joita voidaan pitää rangaistavina tekoina, käsitellään tuomioistuimissa. 35 prosenttia kaikista rangaistaviin tekoihin syyllistyneistä joutuu tehtaitten ja asuntoalueitten valittujen sovittelutoimikuntien eteen ilman virallista oikeudenkäyntiä.”

Työ ja naiset

”Saksan vapaitten ammattijärjestöjen liitto (FDGB) tuki koko voimallaan sitä suurta mielipiteitten vaihtoa, joka edelsi työn lakikirjan lopullista hyväksymistä parlamentissa vuonna 1961. Yli seitsemän miljoonaa DDRn työtätekevää keskusteli lähes 325 000 kokouksessa lakiluonnoksesta. He tekivät yli 23 000 anomusta ja ehdotusta.”

”Nainen on tasa-arvoinen DDRssä... Monet naiset hoitavat korkeita tehtäviä valtiokoneistossa ja talouselämässä. Kolme naista kuuluu valtion neuvostoon ja kolme on ministereinä. Yli 25 000 toimessa olevaa naista omaa korkeakoulusivistyksen. Tämä on 23,3 prosenttia kaikista korkeakoulututkinnon suorittaneista. Noin 120 000 naisella on ammattiopistosivistys. Joka viides kansanedustaja on nainen. Yli 15 000 naisvaliokuntaa, joissa on noin 85 000 jäsentä, tukee naisia ammatillisen lisäkoulutuksen ongelmissa...”

Uskonnosta

”DDRssä on nykyään 120 luostaria, joissa elää 3 000 uskonsisarta.... yli 15 000 maallikkokristittyä toimii kunnanvaltuustojen valittuina jäseninä, 56 pappia väestö on valinnut valtuutetuiksi kunnan-, piiri- ja piirikunnanneuvostoihin.”

Talous, teollisuus, yrittäminen

”DDR, jolla on korkealle kehittynyt teollisuus ja nykaikainen maatalous, kuuluu maapallon 10 merkittävimpään teollisuusmaahan.”

”Tuotantolaitosten siirtäminen kansan käsiin loi työtätekevien ja työn välille uuden suhteen... 1 625 432 työtätekevää kilpailee nimestä 'Sosialistisen työn kollektiivi´. DDRssä on 33 769 työ- ja tutkimusryhmää, joissa tiedemiehet ja tuotantotyöläiset työskentelevät käsi kädessä.”

”Vuonna 1964 oli 4 172 käsityöläisten osuuskuntaa. Käsityön (korkeintaan 10 työntekijää käsittävät verstaat) suoritukset ovat kohonneet yhteensä vuoden 1950 4,4 miljardista markasta pyöreästi 11,5 miljardiin markkaan vuonna 1964. Vuonna 1964 osuuskuntien suoritus nousi 4,38 miljardiin markkaan. Tämän lisäksi DDRssä on noin 11 000 yksityistä teollisuuslaitosta, joissa työskentelee noin 507 000 työntekijää.”

”Vuosi vuodelta on voitu asettaa sosialistisen maatalouden käyttöön enemmän nykyaikaisia koneita. Vuoden 1964 lopussa oli sen käytössä noin 117 000 traktoria, 13 800 leikkuupuimuria, 8 800 perunankorjuukonetta ja 5 000 juurikkaankorjuukonetta.”

”Kymmenet tuhannet maanviljelijät harrastavat nykyään iltaopiskelua... Myös talonpoikaisnaiset opiskelevat entistä halukkaammin ja toimivat johtavissa tehtävissä.”

Kulttuuri, henkinen virkistyminen, humanismi

”Kulttuuritalot, teattereiden vuositilausliput, kyläkerhot, maaseudun keskuskirjastot, radio ja myös televisio huolehtivat siitä, että maaseudun vuosisatainen kulttuurinen takapajuisuus katoaa.”

”Ammattiyhdistysten lomapalvelun välityksellä saattoi vuonna 1964 1 100 000 ihmistä viettää lomansa DDRn perinteellisillä lomaseuduilla. DDRn matkatoimisto välitti samaan aikaan 208 000 sisämaanmatkaa (ilman lyhytaikaisia matkoja) ja 456 746 matkaa sosialistisiin maihin. Kolmetoista vuorokautta kestävä lomanvietto Saksan vapaitten ammattiyhdistysten liiton nykyaikaisesti ja mukavasti sisustetuissa 1 211 lomakodissa on hyvin kohtuullinen.... DDRssä on 317 retkeily- ja vaeltajamajaa, joissa on yhteensä noin 20 000 paikkaa...      Noin 800 000 lasta virkistäytyy vuosittain tehtaitten lomaleireillä.”

”Vuoden 1945 jälkeen nykyisen DDRn alueella alkanut antifasistis-demokraattinen mullistus käsitti myös kulttuurielämän. Ensimmäistä kertaa Saksan historiassa kansanjoukoilla oli mahdollisuus päästä nauttimaan humanistisen maailmankulttuurin aarteista.”

Onko liikennevalomiekkonen, Ampelmann DDR:n kulttuurin kestävin "taideteos"?
Berliini 2011. KS.

3.10.1990

Hyvä propagandisti tekee kaatopaikaista retkeilykohteen, niinhän sinä kirjoitit Bert.

     Mutta et tainnut koskaan päästä lukemaan virallista dokumenttia siitä, kuinka hienon yhteiskunnan sosialistit loivat Saksaan, tuon antifasistisen DDR:n. Ei tietenkään ole sinun runojesi syytä, että propagandaa harjoitettiin myös sen jälkeen kun järjestelmä vaihtui totalitaarisesta totalitaariseen.

     Kenties fiktion ja faktion rajankäynti on vaarallisen sumeaa juuri totalitaarisessa valtiossa, missä kansalainen ei voi koskaan tietää kuka tiedon ja epätiedon on laskenut liikkeelle; hän ei pysty suodattamaan oikeaa tietoa väärästä. Huhut pitää lailla kieltää - tai piiskalla ja pyssyllä.

     DDRn kokeilu kesti noin 40 vuotta. Se on pitkä aika tylyssä lyhyydessään.

     Jos minulta kysytään, missä olin kun Kennedy ammuttiin tai Lennon murhattiin, vastaan että en tiedä, en muista.

     Mutta Saksan jälleenyhdistyessä olin taatusti Knossoksen palatsilla Kreetalla. Siellä vallitsi tuona päivänä jotenkin hilpeä tunnelma kun saksalaisten turistien ryhmät kiertelivät aurinkoisilla raunioilla. Muistan ihmetelleeni kreetalaisten suopeutta saksalaisia vieraita kohtaan. Ikään kuin saksalaisten laskuvarjojääkärien julman raju maihinnousu Kreetalle keväältä 1941 olisi tyystin unohdettu.

     Annettu anteeksi.

Silloin, syksyllä 1990 kaukana kotoa, olin kuulevinani historian eurooppalaisten siipien havinan.

Knossos 3.10.1990. KS.

Jouluna Hyvää Joulua

3 runoa talvipäivän seisahtaessa

Perjantaina talvipäivä seisahtuu, mutta menee monta päivää ennen kuin se (päivä) pääsee uudestaan liikkeelle. Yö ja päivä, päivä ja yö melkein yhtä pitkät tai oikeastaan hämärä yön ja illan välissä. Mitataan avaruudesta. Käsin.

     Liekö sattumaa että pohjoisen pallonpuoliskon väki on järjestänyt suuren juhlan vuoden pimeimpään kohtaan. Pakanoilla oli omat juhlansa samoilla tietämillä, mutta mitä siitä pitäisi ajatella, että Jeesus syntyi pimeimpänä hetkenä ja kuolee kun kevään valo voittaa talven pimeyden?

     Ehkei mitään.

     Vertauskuvat tippuvat kuin jääpuikot räystäässä.

Joulun aikaan suomalaiset käpertyvät perheen syliin. Niin myös silloin kun aurinko on korkeimmillaan ja juhlitaan kesävaloa. Jouluna ja juhannuksena kadut tyhjiä, muutama askel ei mihinkään, kaikuu.

     Kun perheet käpertyvät kodin lämpöön, yksin jääneet katsovat ikkunasta tyhjälle pihalle, autiolle kadulle, pellon yli eikä metsän reunassa hiihdä kukaan.

     Onneksi jossakin vilkkuu baarin valo.

ENSIMMÄINEN RUNO. Vanhin näistä. Kiinalainen Po Chü-i syntyi vuonna 772. Hänestä tuli virkamies ja runoilija. Viisas ja alakuloinen.

     Ruoan jälkeen, kokoelmassa Korotan ääneni ja laulan, suomentanut Pertti Nieminen, paperille painanut Otava 1975, siis ruoan jälkeen Po Chü-i, tai runoilijan minä-minä, torkahtaa hetkeksi, juo herättyään kupin teetä , katsoo ilta-aurinkoa ja sanoo:

     Onnelliset ihmiset valittavat päivien karkua,

     onnettomia harmittaa vuosien vitkainen meno.

     Ne, jota eivät tiedä onnesta eivätkä onnettomuudesta,

     eivät sure, pitävät vain huolen asioistaan.

TOINEN RUNO. Bertolt Brecht maanpakolainen. Runon otsikkona Hollywood – kapitalismin metafora, kaupallisuuden temppeli, unelmien tehdas. Vaikka sitten kun Brecht palasi Saksaan, Itään, DDR, sielläkö ei kukaan valehdellut? Mitä toivorikkaille kommunisteille tapahtui idän kolkoissa tehtaissa? Humanismin betonikasarmeissa.

     Tuliko kylmä, Bert?

     Tammen painamassa, Brita Polttilan suomentamassa kokoelmassa Runoja 1914-1956, sen neljännessä, sen neljännessä tarkistetussa painoksessa vuodelta 1973, maanpakoon koreaan Kaliforniaan ajettu Brecht sanoo:

     Ansaitakseni leipäni menen joka aamu

     valheiden markkinoille.

     Toivorikkaana

     minä asetun myyjien riviin.

KOLMAS RUNO. Hauska. Nokkela. Leikisti moderni. Kiertyy mieleen kuin iskelmä korvaan. Kokoelmassa Uuden runon kauneimmat I, toimittanut Osmo Hormia ja Hannu Mäkelä, sen toisessa painoksessa, painettuna Otavan laakapainossa vuonna 1970, vapaaehtoisesti Yhdysvaltoihin paennut Anselm Hollo sanoo, en tiedä Suomessako vai rapakon takana, Hiljaiseloa sanoo Hollo että:

     Merimakkaraa ei voi syödä,

     eikä sen muniakaan.

                  Kauniita naisia ei saa lyödä.

                  Eikä rumiakaan.

     Alkoholia ei saisi juoda,

     eikä totiakaan.

                 Hämminkiä ei saisi luoda.

                 Eikä sotiakaan.

      Merimakkaraa ei voi juoda,

      eikä sen muniakaan.

                 Kauniita naisia ei saisi luoda.

                 Eikä rumiakaan.

Kolme (3) runoa jouluksi nyt:

     Viisas. Po Chü-i

     Katkera. BB.

     Hauska. Hollo.

Maailmaa muutetaan kaikilla tyyleillä.

     Jouluna ei tarvitse.

     Muuttaa mitään.

    (?)

Jääkukkapelargonia eikä mummon akkunalla. Kyösti Salovaara 2012