[Osmo
Salovaara 1914-91]
Tänään
lauantaina tulee kuluneeksi 100 vuotta isäni Osmo Salovaaran
syntymästä.
Sen
kunniaksi, isää muistaen kirjoittelen muutamia lauseita. Pikaisesti, syvempiä virtoja miettimättä. Vähän huolettomasti ja pintaa raapaisten.
Muistikuvat ovat yhtä aikaa voimakkaita ja haalistuneita. Mikä on
totta, mikä kuviteltua, sitä on mahdoton sanoa. Väärin muistettu
voi olla oikein. Päinvastainen on mahdollista.
Eilen
seisoin hetken Trierin kaupungissa Karl Marxin syntymäkodin
edessä. Matkalla takaisin Koblenziin, ensin Moselia seuraten ja
sitten Hunsrückin harjanteiden yli ajaen yritin asettaa isäni ja
hänen isänsä asianmukaiseen suhteeseen.
Isoisäni Kaarlo
(Kalle) Engelbert Salovaara oli keksijä, Jyväskylän
punakaartin perustajia ja sittemmin kaartin järjestyspäällikkö, joka
vangittiin kansalaissodan alkuvaiheessa. Hän kuoli Tammisaaressa kansalaissodan päätyttyä 34 vuotiaana. Vähän ennen vapautumistaan. "Murhattuna", isoäitini uskoi loppuun asti.
Marxin
varjoa ei meidän perheessä näin ollen kannata paeta.
Mutta
mitä kaikkea muuta ihmisen elämään kuuluu – sitä on vaikea
ellei mahdoton jälkikäteen teräväpiirteisesti kuvata.
Joistakin
säilyneistä fragmenteista tulee mieleen, että Kaarlo Engelbert
Salovaara oli kuin henkilö Rantamalan Harhamassa.
Hän
oli kivenhakkaaja, keksijä, jyväskyläläisen Sorretun voiman
taloudenhoitaja ja vastaava päätoimittaja, ns. ”linnatoimittaja”,
jota tarvittiin kun lehti loukkasi tsaaria. Niinpä Kaarlo oli kaksi
kertaa Vaasan linnassa kärsimässä tuomiota majesteettirikoksesta lehden
syyllistyttyä tsaarin herjaamiseen.
Isäni Osmo syntyi Jyväskylässä 13.9.1914.
Isäni
syntyessä Kalle Salovaara ja Helmi Hanhinen eivät olleet
naimisssa, koska siihen aikaan siviilivihkiminen avioliittoon oli
mahdotonta. Naimisiin isäni vanhemmat saattoivat mennä vasta hieman
ennen Kaarlon kuolemaa. Helmi oli Kallen toinen vaimo. Kallen ensimmäinen
vaimo kuoli Hampurissa kun Kalle oli hänen kanssaan matkalla
siirtolaiseksi Etelä-Amerikkaan.
Kaikesta
päätellen Kallen poliittismoraaliset periaatteet olivat
järkkymättömiä.
Jo
nuorena kirjoittamassaan testamentissa hän edellytti ettei leski saa
mennä naimisiin porvarin kanssa. Jos menee, lapset pitää luovuttaa
sosialistiperheen kasvatettavaksi.
Helmi
Salovaara ei mennyt uudestaan naimisiin miehensä kuoltua.
Hän
muutti kanslaissodan jälkeen Kotkaan, koska Jyväskylässä punikin perheellä oli sodan
jälkeen vaikeaa; perheen vastasyntynyt poikalapsi kuoli pian
synnyttyään sillä mummoni mukaan Jyväskylässä lääkärit eivät
suostuneet hoitamaan punikkien pentuja.
|
Osmo (vas.) ja Kullervo - veljekset. |
Internetistä
ei löydy paljoa isästä eikä pojasta.
Eilen
illalla, Trieristä palattua, löysin kuitenkin viittauksen yhdysvaltalaiseen patenttiin (Mailing-machine.
US
1178182 A), jossa isoisälleni myönnettiin vuonna
1916 patentti Yhdysvalloissa postitusautomaatille, jonka Kalle oli
myynyt ruotsalaiselle Wagnerille. Se oli ”mullistava” keksintö,
joka helpotti vastaanottajan osoitteen painamista suoraan lehteen
ilman tarralappuja. Olen nähnyt Sorretun voiman koekappaleen, jolla
keksintöä esiteltiin.
Kallen kuoltua mummoni kävi kamppailua saadakseen Wagnerilta korvauksen
laitteesta, jota Wagner nyt kauppasi. Turhaan. Ei mahtanut leski
suuryritykselle mitään.
Mutta
jos isäni syntyi Marxin haaveet veressään, yhtä lailla hänen
veressään virtasi kirjapainomustetta, sillä myös Helmi Salovaara
teki uran kotkalaisessa Eteenpäin-lehdessä. Isäni aloitti
Eteenpäin-lehdessä juoksupoikana ja lopetti vuonna 1974 yrityksen
toimitusjohtajana.
Kun Osmo
syntyi syyskuussa 1914, ensimmäistä maailmasotaa oli käyty
kuukauden verran. Marnella ranskalaiset pysäyttivät Saksan
hyökkäyksen, taistelu jatkui Aisnelle, missä saksalaiset
pysäyttivät ranskalaisten vastahyökkäyksen lokakuussa 1914.
Panaman kanava avattiin liikenteelle juuri ennen isäni syntymää.
Kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin isäni joutui talvisotaan ja sitten
jatkosotaan. Hän oli IT-yksikössä eikä juuri koskaan puhunut
|
Kersantti. |
sotamuistoista. Kirjallisuutta hän harrasti ahkeraan ja laveasti,
niin kuin monessa pakinassani olen kertonut, mutta Väinö Linnan
Tuntemattoman sotilaan hän jätti lukematta. Hieman
snobbaillen Osmo ei välittänyt romaanista, jota sellaiset ihmiset
kehuivat maasta taivaaseen, joille se oli ainoa kirja jonka nämä tulivat lukeneeksi.
Kolmekymmentäluvulla
isäni suoritti aseseppäkoulun Helsingissä. Päästötodistuksessa
teoreettiset aineet olivat kiitettäviä. Kummallista on, ettei isäni
äiti halunnut koulututtaa poikaansa pidemmälle, vaikka hän oli itse
käynyt kauppakoulun.
Tulee
mieleen toteutuiko tässäkin Kallen tahto: pojista ei saa tehdä
herroja!
Uskallan
väittää, että Kalle Salovaara oli haaveilija, jonkin sortin
sosialisti ja seikkailija.
Isäni
oli taatusti haaveilija, joka monen haaveilijan tavoin päätyi
porvalliseen ammattiin ja keskittyi sitten siihen.
Äitini
on kertonut, että välillä isäni oli menossa majakanvartijaksi,
toisinaan metsänvartijaksi. Muistan kuinka hän harjoitteli
englanninkielisellä näppäimistöllä kirjoittamista. Hänellä oli työpaikka sovittuna New Yorkissa konelatojana, mutta äitini ei suostunut lähtemään Suomesta minnekään.
|
Jääpalloilija. KTP 30-luvulla. |
Tässäkin
on kosolti ironiaa, sillä Museokadun puutaloasunnosta äitini oli
aina valmis muuttamaan ”sivistyneempiin” olosuhteisiin, mutta
isäni ei Museokadulta muualle Kotkaan halunnut lähteä. Kauemmaksi
kyllä, mutta kauemmaksi hän ei päässyt.
Ehkä
purjehtiminen oli eräänlaista haaveilua sekin. Osmo omisti Rajalan
veljesten, Topin ja Heltsun kanssa Hai-veneen, jolla he osallistuivat kilpapurjehduksiin ahkerasti. Lopulta äitini sai
tarpeeksi yökilpailuista ja isäni myi osuutensa veneestä.
Pakoon
ei päässyt.
Piti
keskittyä työntekoon, ammattiin, lehtihommiin.
Jossakin
vaiheessa isä siirtyi sosialidemokraattisesta Eteenpäin-lehdestä
porvarien Etelä-Suomeen konelatojaksi. Kävimme joskus katsomassa
häntä ”jättiläismäisen” linotype-latomakoneen äärellä.
Työn
sankari!
Eteenpäin,
eteenpäin!
Hän sai
paikan 50-luvun alussa Kotka Nyheteristä faktorina; lehti kustansi
opinnot faktorikoulussa. Ja sitten hän sai paikan Eteenpäin-yhtiössä
kirjapainofaktorina, myöhemmin kirjapainon johtajana ja
kuusikymmentäluvun alussa, noin 50-vuotiaana hänestä tuli yhtiön
toimitusjohtaja.
Isäni
aikana Eteenpäin-lehti kasvoi Kotkan ykköslehdeksi. Se lienee ainoa
työväenlehti, joka ei kuihtunut porvarilehtien katveessa vaan nousi
siivilleen.
|
1954. Faktori.
Varjoista päätellen on keskipäivä ja isäni on käymässä
lounaalla Museokadulla.
|
|
Meri ja Osmo. 1954. |
Saatan
olla puolueellinen ja olen puolueellinen ja subjektiivinen, mutta
läheltä seurattuani väitän, että Eteenpäin-lehti menestyi
resurssien lisäämisen ja mainosmyynnin taustatyön ansiosta eikä
niinkään eikä ensi sijassa lehdessä julkaistun aineiston
perusteella. Väitettäni tukee sekin, että koko ajan lehdessä oli
sama päätoimittaja, joten toimituksesta käsin kehitystä ei viety
eteenpäin.
Lehti
panosti tekniikkaan; uusia painokoneita hankittiin Ruotsista,
siirryttiin offsettiin etujoukoissa. Isäni muisteli joskus, kuinka
hän tai/ja levikkipäällikkö Uljas Partio ottivat aina
yhteyttä paikallisiin yrityksiin, jos yritys ilmoitti vain
naapurilehdessä. Moiselle yritykselle perusteltiin
Eteenpäin-lehdessä ilmoittamisen hyödyllisyyttä, vedottiin sen ja
sen kaupunginosan levikkitietoihin, sanottiin että oli turha
ilmoitella Etelä-Suomessa jos kaupunginosassa lähes kaikki tilasivat
Eteenpäin-lehteä.
Samaan
aikaan lehden sivumäärää kasvatettiin rohkeasti. Lehden
urheiluosastoa kasvatettiin näkyvästi, koska Kotkassa jalkapallo ja
koripallo vetosivat katsojiin ja lukijoihin. Urheilujournalismi
kukoisti.
Demarilehti menestyi urheilulla, ei politiikalla!
Sivumäärän
kasvaessa toimitus tietysti pääsi näyttämään kyntensä.
Lehden
sisällöllinen kasvu ja levikki imaistiin myönteiseen kierteeseen
mikä ei aina ilahduttanut Helsingin demareita, joiden mielestä
ponnistelut olisi pitänyt kohdistaa Suomen Sosialidemokraatin
maanlaajuisen levikin kasvattamiseen.
Isäni
antoi työlle kaikkensa, niin kai voi sanoa.
Hän
oli Sanomalehtien liiton johtokunnassa, Työväenlehdistö ry:n
hallituksessa.
70-luvun
alussa hän valvoi yökaupalla miettiessään miten Eteenpäin-yhtiö
saa rahoitetuksi uuden toimitalon. Helsingin herrat heittelivät
kapuloita rattaisiin. Hanke kuitenkin onnistui vaikkei isä siitä
päässyt oikein nauttimaan.
|
Väsynyt. Hetki ennen infarktia. |
Kesällä
1974 olimme mökillä Pernoossa, Kymijoen rannalla rakentamassa uutta
kylmäkellaria, oli kuumaa ja maan kaivaminen rankkaa. Isä poltti
katkeamatta tupakkaa.
Sunnuntai-aamuna
hän sai massiivisen sydäninfarktin. Ajoin hänet autolla Kotkan
keskussairaalaan. Paareille nostettaessa tupakka-aski putosi maahan,
isäni tavoitteli sitä.
Isä
selvisi infarktista, tupakanpoltto jäi siihen kun aski nostettiin
maasta hänen käteensä.
Kun
lääkärit kertoivat ettei isä voi palata työelämään, hän
itki.
Uusi
elämä kuitenkin alkoi, haaveistakin tuli ehkä totta kun hän pääsi
viettämään talvia Mallorcalla.
Tai
mistäpä minä sen varmasti tietäisin.
|
Nizza 1984. 70 v. matkalla. |
|
Pariisi, La Défense. 1989
75 v. matkalla. |
|
Palma de Mallorca. 1988. |
|
Palma 1988. |
Ihmisestä
muistaa kaikenlaista, mutta kenenkään päähän ei pääse, ei edes
oman isänsä.
Kun
katselee vanhoja valokuvia, on näkevinään paljon, mutta kaikkea ei
näe ja yhtä paljon jää piiloon.
Isäni
oli (itseoppinut) työläisintellektuelli, hän väitteli mielellään koska tiesi
niin paljon.
Hänellä
ei kuitenkaan ollut kunnianhimoa eikä halua poliittiseen rooliin.
Siinä katsannossa hän ei ollut isänsä poika. Enkä usko, että
toimitusjohtajan pesti oli se mistä hän elämänsä ajan haaveili.
Haaveista
ei kai koskaan tule täyttä totta; jos tulisi, eihän ne haaveita
olisikaan.
Isä oli
rauhallisen oloinen mies, joka saattoi hetkessä menettää hermonsa,
lauhtuakseen sitten nopeasti. Tunteistaan hän ei puhunut, mutta
kukapa sen ajan miehistä olisi puhunutkaan.
Horoskoopimerkiltään
neitsyenä isä vaati työn jäljeltä täydellisyyttä. Siitä
kaiketi johtuu etten minä pidä käsityöstä; en pystynyt koskaan
maalatessa tai lautaa hiotessa täyttämään hänen vaatimustasoaan.
Oliko
isä hieman vieras, hieman syjästäkatsoja koko elämänsä? En
tiedä, en osaa vastata. Sodan aikana hän kirjoitti sydäntäraastavan
hienoja kirjeitä tulevalle vaimolleen Merille.
Isän
intellektuellin luonnetta kuvaa kyllä äitini kommentti kirjeistä.
Ensin, äitini joskus muisteli, ensin kukin kirje tuntui ihanalta ja
sellaiselta, että siinä isäni kehui Meriä maasta taivaaseen, mutta
kun kirjeen luki toiseen kertaan ja kolmanteen siitä alkoi löytyä
piikkejä ja salaironiaa ja kriitiikkiä, jonka jälkeen äitini ei
enää tiennyt ilahtuako vai suuttua.
Elämä
on haaveista rakennettua.
|
Osmo ja Meri Kreetalla. 1990. |
Vietin
isäni kanssa paljon aikaa, aina loppuun asti.
Lomailimme
yhdessä: Pernoossa Kymijoella tai Espanjassa, Kreikassa, Italiassa.
Mutta
tunsinko hänet?
Viimeisenä
tietoisena elinpäivänään toukokuussa 1991 isäni kävi Merin
kanssa mökillä valmistelemassa kesää. Mökiltä palatessa hän
ajoi autolla hullun rohkeasti.
Häntä
stressasi mahdollisuus etteivät he saa seuraavan talven
eläkeläismatkaa Mallorcalle. Siihen aikaan lennot olivat kortilla
eikä korvaavia matkoja ollut tarjolla.
|
Viimeisellä reissulla: Illetas, Mallorca, keväällä 1991. |
Mökiltä
kotiin palattuaan hän kuitenkin sai tiedon Lahden Aurinkomatkoilta,
että seuraavan talven matka oli varmistunut.
Uutisissa
kerrottiin puoleltapäivin, että Eteenpäin-yhtiö oli myynyt sanomalehtensä Sanoma Oy:lle.
Isäni
raivostui SDP:n johdolle.
Hän
meni pihalle naapurimiesten juttusille.
Haukkuessaan
Ulf Sundqvistia lehtikaupasta hän vajosi kesken lauseen maahan. Ambulanssin
tulo kesti kaksikymmentä minuuttia. Muutamaa päivää myöhemmin
hän kuoli keskussairaalassa.
Sillä
viikolla minä olin neljänä päivänä työmatkalla Jyväskylässä.
Kuvat: Salovaaran perheiden kotialbumeista.
Koblenz,
Saksa, 13.9.2014.