[pelon näköpiiri]
Kyösti Salovaara 2014. Ampuma-aukko Lingessä. |
Eräällä
Vogeesien harjanteella, melkein tuhannen metrin korkeudessa sijaitsee
Lingen puolustusasema, jossa saksalaiset ja ranskalaiset taistelivat
muutamasta metristä heinäkuusta lokakuuhun vuonna 1915.
Tie Lingelle vie kauniita serpentiinejä pitkin; matkaa Colmarista sinne
on vain parikymmentä kilometriä ja silti olet kuin toisessa
maailmassa metsien, jylhien rinteiden ja syvien laaksojen tuntumassa,
joiden rauhaa mikään ei näytä häiritsevän.
Sitäkin
mielettömämmältä tuntuu, että saksalaiset puolustivat Lingeä
kuin viimeistä päivää, ja että ranskalaiset yrittivät kiivetä
mäen päälle mieshukasta välittämättä.
Lingen
taisteluissa kuoli lyhyessä ajassa 17 000 sotilasta.
Sitten
rintama jäätyi paikalleen sodan loppuun asti. Rintamalinjan väliä
oli ohuimillaan vain muutama metriä – vihollinen vihollista
vasten, katse katseen päässä.
Toinen
katsoo mäen harjalta alaspäin peläten ylös kiipeävää
vihollista. Maahan kaivetun juoksuhaudan ampuma-asemasta näkee
pitkälle laaksojen takaisille Vogeesien harjanteille.
Toinen
tähyää mäkeä ylöspäin melkein pystysuoraan; ja onko muuta
näkyvissä kuin taivas pilvineen ja muutama ampuma-aukko, johon
osuminen vaatii mestarin taitoa.
Kaksi
katsetta: toinen ampuma-aukosta avaraan maisemaan, toinen pieneen
mustaan pelottavaan reikään, josta tappava tulilieska saattaa kohta
yllättää katsojan.
Kun seisoo
tuliaseman vieressä, käy katsomassa mitä ampuma-aukosta näkee ja
kävelee muutaman metrin toisaalle ja yrittää nähdä tuliaseman
sisään mustasta aukosta, tajuaa että tässäkin joutuu perimmäisen
metaforan keskelle, kuin osaksi ihmisten välisen pelon ja ystävyyden
häilyvää rajalinjaa.
Jos
yrittää asettautua puolustajan asemaan, niin kuinka paljon tämä
lopulta näkee ampuma-aukostaan? Yhtäältä hän näkee suoraan
eteenpäin pitkälle, mutta sivuilleen vain vähän. Hänet valtaa
pelko mitä piiloon jäävä mahtaa tuoda tullessaan. Hiipiikö
sieltä kavala vihollinen hän kimppuunsa? Kuuluuko askelten kahina
kannervikosta?
Lingessä
ongelmana on harjanteen rinteiden jyrkkyys. Itse asiassa
ampuma-aukosta näkee hyvin kilometrien päähän Vogeesien
etäisillekin harjanteille, mutta lähelle ei näe juuri lainkaan.
Mitä jos vihollinen onkin ihan käden ojentaman päässä eikä
tuolla kaukana.
Kasvot
ampuma-aukossa peittyvät bunkkerin pimeyteen.
Pimeässä
pitää olla rohkea vaikka kuinka pelottaisi.
Mäen
syrjässä, kymmenen tai kaksikymmentä metriä puolustusasemaa
alempana rinteellä ranskalainen sotilas yrittää nähdä
vihollisen, löytää maalin luodilleen. Hän ei pysty juoksemaan
näkeä ylöspäin, tuskin edes kävelemään sillä jyrkkää
rinnettä pääsee ylöspäin vain ryömimällä.
Sotilas
komennetaan hyökkäämään vihollisen tuliasemalle.
Miten
hyökätä jos pystyt vain ryömimään ja pysyt paikallasi vain
takertumalla pommituksissa säilyneisiin puiden juuristoihin. Mikä
odottaa jos nouset ja yrität ampua summittaisesti ylöspäin,
vinosti taivasta kohden?
Ylöspäin
kipuava sotilas havaitsee mustan reiän bunkkerin kyljessä. Hän
pelkää, että sieltä joku katsoo hyökkääjää sormi liipasimella. Jos aurinko on juuri laskemassa, saattaa
auringonsäde osua ampuma-aukkoon, ja hetken sotilas näkee toisen
ihmisen kasvot, aivan tavallisen näköiset, melkein kuin hänen omat
kasvonsa kun hän katseli niitä peilistä ajaessaan partaa monta
päivää sitten, kun oli rauhallisempaa eivätkä tykit pauhanneet
eikä konekiväärit papattaneet.
Kaksi
katsetta, kaksi pelkoa.
Kyösti Salovaara 2014. Ampuma-aukkoja Fort Douaumontissa. |
Tänään,
vuonna 2014, Elsassissa tai Alsacessa, miten vaan, ei oikein tiedä
missä maassa kulkee. Ollaanko Saksassa vai Ranskassa vai jossakin
siltä väliltä. Paikkojen nimet ovat ei-ihan-mistään maasta ja
sapuskat runsaita kuin Saksassa ja maukkaita kuin Ranskassa.
Sata
vuotta sitten taisteltiin monta vuotta ja mistä taisteltiin, saattaa
nykypäivän ”kulkuri” kysyä.
On
surullista seisoa esimerkiksi Lorrainessa Fort Douaumontin mahtavan
linnoituksen hyytävän kylmässä käytävässä veden tippuessa
kivikatosta niskaan ja jalkojen kastuessa lattiaa peittävissa
lätäköissä tajuten, että vuonna 1916 täällä puolustettiin
Verdunia - ja välillä saksalaiset sotilaat palelivat ja pelkäsivät
linnoituksen kylmissä huoneissa ja käytävissä, ja sitten taas oli
ranskalaisten vuoro pelätä ja palella.
Verdunin
taisteluissa Saksa ja Ranska menettivät tappioina yhteensä noin 700
000 sotilasta, kaatuneina ja haavoittuneina.
On
sydäntä läkähdyttävää, että nyt et Elsassissa, tai Alsacessa,
miten vaan, oikeastaan tiedä oletko Ranskassa vai Saksassa vai
jossain muualla, itse asiassa Euroopassa.
Ja
Euroopaksi Elsassin, tai Alsacen, miten vaan, pääkaupunki
Strasbourg itseään kutsuukin.
Kaksi
katsetta, kaksi pelkoa – monta ajatusta.
Jaakko Salovaara 2014. Mitä jos näkisit itsesi kun katsot vihollista ampuma-aukosta? |
Charleville-Mézières,
Ranska, 21.9.2014.
Niin. Olen vuosia jo ajatellut miten hirveä järkytys I maailmansota on Euroopalle ollut. Aina oli sodittu, Napoleon juttui Venäjälle ja sellaista, mutta totaalista sotaa ei ennen ollut.
VastaaPoistaMuistan erityisesti tarinat sinappikaasusta ja lapsina mantereen taistelukentillä lähetetyistä brittisotilaista, jotka saivat pahan lopun elämän keuhkovamman elleivät tulleet heti tapetuiksi. Kuolihan siinä myös hyökkääjä, ilmeisesti saksalainen, jos tuuli kääntyi.
Nyt kun lähellä uudet brutaalit sodat ovat alkamassa niin on vain mielessä että käsittämätöntä ettei mitään ole opittu. Tämä juttusi oli kyllä hieno. Kuin olisi itse kävellyt taistelukentillä.
Kiitos kommentista Ripsa!
PoistaNiinpä, joskus tuntuu ettei ihminen opi mitään kestävää mutta toivottavasti se on näköharha.