Rajaton Eurooppa

[tavara liikkuu]

                                                    Kyösti Salovaara 2014.

Se Silta!
Tie Eurooppaan.
Liikkeen symboli.

Hannoveriin ajellessa kukaan ei ole kysynyt matkalla papereitani; ketään ei ole kiinnostanut mistä tulen tai minne menen.

     Tai miksi menen – ketä se kiinnostaisi?

     Parhaimmillaan Eurooppa on rajaton.

     Hannoverilaisen kirjakaupan uutuustiskillä on Leena Lehtolaisen ja Taavi Soininvaaran romaanien käännökset. Mutta enemmän siellä näkyy ruotsalaisia, norjalaisia ja tanskalaisia kirjailijoita.

     Kun lähtee ajamaan Kööpenhaminasta etelään kohti Saksaa ja kun jatkaa Hampurin ohi yhä vain etelään, tajuaa mitä rajaton Eurooppa merkitsee. Sen tajuaa ohittaessaan pitkiä rekkasaattueita, joita moottoritiellä kohtaa lukemattomia menossa ja tulossa. Tanskan ja Saksan moottoriteillä rekkoja on kielletty ohittamasta muita autoja, koska ne niin tehdessään aiheuttavat vaaratilanteita.

    Liikenteessä yhdenmukaisuus on hyve, individualismi pahe.

    Rekkakuskit noudattavat sääntöjä ja ohittelevat toisiaan silmän välttäessä.

     Vasta tanskalaisella ja saksalaisella moottoritiellä tajuaa mitä moderni logistiikka tarkoittaa. Ymmärtää kuinka riippuvaisia eri maissa asuvat ihmiset ovat toisistaan.

     Vasta satojen rekkautojen saattueita nähtyään tajuaa mitä rauha tarkoittaa. Että se on toimintaa eikä joutenoloa. Että liike on tärkeämpää kuin päämäärä.

Rekat kuljettavat tavaroita. Niihin, tavaroiden pintaan on liimattu kulttuurien merkkejä. Tavaran ostaja ei välttämättä huomaa kulttuurin liimaa eikä tavaran pinnassa liikkuvaa merkitystä. Mutta merkitykset tulevat tykö joka tapauksessa.

     Myös liike on merkitystä sellaisenaan.

     Joku voi pahoittaa mielensä kun vertaan rekkalastissa kulkevaa tavaraa – olipa se tekniikkaa, ruokaa tai vaatteita – kirjaan jonka näen kirjakaupassa.

     Mutta eihän niissä lopulta ole merkittävää eroa.

     Tavaran historia vain on lyhyempi kuin kirjan.

     Tavara elää hetkessä; kirjassa kulkee vuosien pintamerkityksiä.

     Tavara on yksikäsitteinen, kirjalla on monta merkitystä.

     Liike paikasta toiseen, ajasta toiseen on kulttuurin hengitystä.

Kauan sitten kirjoitettu romaani on logistinen ihme.

     Se välittää semmoista, mitä ei enää ole edes olemassa, paitsi sanoissa ja lauseissa. Mutta koska sen tavoittaa sanoista ja lauseista, se herää henkiin ikään kuin ei olisi koskaan kuollut.

     Kulttuurin jälleensyntyminen!

     Lupasin matkalla lukea Thomas Mannin Buddenbrookeja. Romaanin alaotsikkona on ”Erään suvun rappeutumistarina”.

     Siiri Siegberg suomensi romaanin 1920-luvun puolivälissä. Tekijän luvalla. Mann ja Siegberg pingoittivat sanojen siteen kahden kulttuurin välille.

     Se pitäisi nyt 90 vuotta myöhemmin tavoittaa, kuin kulttuurirekan viivästyneestä lastista purettuna.

     Aloitin romaanin laivalla. Sain yhden luvun luettua.

     Jatkoin Kööpenhaminassa kivuliaasti ja yritin Hannoverissa päästä vauhtiin.

     En voi kehua saavutusta tähän mennessä.

     Matkan ponnisteluista väsynyt mieli ei jaksa hahmottaa kunnolla kenestä kirjailija kirjoittaa. Uusia henkilöitä ilmestyy näyttämölle kuin kiusaamaan lukijan tarkkavaisuutta.

     Ehkä tarina pitää aloittaa vielä uudestaan.

     Ei saa luovuttaa.

    ”Mitä se on – Mitä on...” Mann aloittaa.

                                                                                             Kyösti Salovaara 2014.

    

Hannoverissa keskiviikkona 10.9.2014

Saattaa olla että seuraava pakina syntyy sunnuntaina, jolloin erään merkittävän henkilön syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta.