[kuin vierasta sikaa]
![]() |
| Kyösti Salovaara, Madrid, Metropolitano 10.9.2022. Atlético Madrid vs Celta Vigo. Atlético Madridin valmentaja Diego Simeone: pappi, messias, kova luu, patriarkka. |
Managerin varjo häämöttää nyt täydessä loistossaan, pystyssä kuin ihmeen kautta takajaloillaan astelevana: hän on pappi, messias, kova luu, patriarkka ja yli sadan vuoden mittaisen sekavan ja asteittaisen kehityksen näkyvä ruumiillistuma.
- Barney Ronay: The Manager - Absurd Ascent of the Most Important Man in Football. 2010.
Käsitys, jonka mukaan managerin erottaminen on ihmelääke seuran vaivojen parantamiseksi, on lumelääke. Se on kallis harhaluulo.
- Chris Anderson ja David Sally: Numeropeli – Luulet ymmärtäväsi jalkapalloa, mutta et tiedä siitä mitään. 2013.
Ratsuväki on raakaa ja julkisuus julmaa.
Ainakin jalkapallovalmentajille se on julmaa, vaikka he paatuisivat pelin pyörteissä ja julkisuuden myllyssä myyttisiksi hahmoiksi, jotka toimittavat yhtä aikaa yhteisössään papin, messiaan, kovan luun ja patriarkan ”virkaa”.
Kun joukkueella menee huonosti, huhut alkavat kiertää mediassa: kohta se saa potkut.
Sitten seuran johto ilmoittaa, että valmentajalla on johdon ehdoton luottamus.
Muutaman päivän päästä valmentaja saa potkut ja uusi astuu tilalle.
Suomessa media on suhtautunut pallopelien valmentajiin kohtuullisen asiallisesti ja jopa kunnioittaen. Ulkomailla on toisin. Mutta uudet tuulet puhaltavat myös Pohjan perukoilla. Helsingin Sanomat on "päättänyt erottaa” jalkapallomaajoukkueen tanskalaisen valmentajan Jacob Friisin. Tämän viikon lopulla Palloliiton hallitus päättänee Hesarin tahdon mukaisesti. Tai, kuten Friisiä monta viikkoa häijysti potkineet Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat pari päivää sitten häveliäästi kirjoittivat: ”Kun Markku Kanerva sai kaksi vuotta sitten lähteä pestistään, se tehtiin tahdikkaasti ja virallisesti Palloliiton hallituksen kokouksessa. Lahti halunnee hoitaa myös Friisin eron samalla tapaa ensi perjantaina.”
Kansainvälisissä palloilupiireissä ihmetellään mikä vaivaa Manchester Unitedia. Pelaajia on ostettu ja myyty, tulokset eivät parane.
Sir Alex Ferguson valmensi menestyksellisesti Manua vuosina 1986-2013. Seura voitti paljon, melkein kaiken.
Fergusonin jälkeen Manchester Unitedilla on ollut 12 valmentajaa. Monet heistä ovat eurooppalaisen futiksen huippunimiä, tyyliin portugalilainen José Mourinho ja hollantilainen Louis van Gaal. Muutama päivä sitten seura valitsi uudeksi valmentajaksi argentiinalaisen Mauricio Pochettinon, joka valmensi viime vuosina Yhdysvaltain jalkapallomaajoukkuetta. Pochettino on siis Manun 13. valmentaja Fergusonin jälkeen. (Onnea ja Menestystä haastavaan tehtävään!)
Nykyfutiksessa pitkäaikaiset valmentajapesit alkavat olla harvinaisuuksia. Oheisissa kuvissa esiintyvä argentiinalainen Diego Simeone on tuollainen harvinaisuus. Tulevana joulukuuna hän on valmentanut Atlético Madridia 15 vuotta. Joinakin syksyinä hänen joukkueensa on aloittanut huonosti, mutta Simeonen 14 täyden kauden aikana Atlético on aina ollut La Ligan neljän parhaan joukossa. Laskin keskiarvoksi, että Atléti on 14 vuodessa sijoittunut tilalle 2,7.
Manchester Unitedin ja Atléticon vastakkaisten valmentajaurien vertaaminen herättää kysymyksiä. Kannattaako valmentajaa vaihtaa hetkittäisten suhdanteiden mukaan vai pitäisikö valmentajalle antaa riittävän pitkä työrauha? Sitäkin sopii miettiä, kuinka paljon jalkapalloseuran muut toimijat pelaajahankintoineen vaikuttavat valmentajan menestykseen.
Menestyykö joukkue valmentajan ansiosta vai hänestä riippumatta? Tämän pohtimiseen auttaa fakta, että esimerkiksi Diego Simenonin apuna Atléticossa toimii n. 25 ammattilaisen tiimi, joka koostuu apuvalmentajista, fysiikkavalmentajista, analyytikoista, lääkäreistä ja välinehuoltajista (lähde Wikipedia, engl.)
![]() |
| Kyösti Salovaara, 10.9.2022. Simeone ei pysy pilttuussaan Metropolitanolla. |
No, tanskalainen Jacob Friis on siis epäonnistunut miesten maajoukkueen Huuhkajien valmentajana. Markku Kanervan ura päättyi maajoukkueen alisuorittamiseen (?) eikä sen jälkeen ei ole tapahtunut toivottavaa kehitystä. Friisin kaksivuotinen urakka näyttää päättyvän farssiin, jota ohjataan Helsingin Sanomien urheilutoimituksesta käsin.
Sekä Hesarin että Ylen toimittajat hokevat Friisin viaksi menestyvän joukkueen etsimisen kokeilemalla yhä uusia pelaajia. Kaikki näyttää sekavalta, pelaajarulettia ei ymmärrä kukaan. Ei ainakaan mediassa. Nuorennettu porukka ei pärjää.
Kun Suomi hävisi viime viikolla Albanialle, Friisin kauden pelaajaruletista kysyttiin Ylellä pelin jälkeen maajoukkueen pitkäaikaiselta maalivahdilta Lukas Hradeckyltä. Hradecky on yksi harvoista eurooppalaisissa suurseuroissa pelaavista suomalaisista.
Hradecky ei langennut toimittajan asettamaan ansaan. Tietysti joukkueessa kokeillaan jatkuvasti uusia pelaajia, koska millekään paikalle ei löydy hyvää pelaajaa, Hradecky sanoi. Vika ei siis ole valmentajassa vaan pelaajissa.
Koska U21-vuotiaiden maajoukkue on menestynyt Mika Lehkosuon valmentamana hienosti - ja selvitti tiistaina Irlannissa tiensä EM-kisoihin ensi kesänä – media on vaatinut, että Friisille annetaan potkut ja työssään onnistunut Lehkosuo palkataan Huuhkajien valmentajaksi.
Lehkosuon joukkue pelaa eteenpäin menevää futista, toisin kuin miesten maajoukkue.
Kun tätä asiaa kysyttiin Espanjan La Ligassa baskimaalla pelaavalta Ville Koskelta, tämä vastasi, että nuorten pelit eivät ole niin vaativia kuin miesten pelit. Huuhkajien tasolla vastassa on paljon kovempia pelaajia kuin nuorten maajoukkueella.
Oikeastaan Hesarikin on todistanut, että näin on. Lehti julkaisi äskettäin laajan artikkelin, missä todettiin että suomalainen jalkapallokoulu ei kasvata kansainvälisen tason futaajia.
Valmentajan vaihtaminen on toki paljon helpompaa kuin koko joukkueen.
Maajoukkue pelaa ”muutamia” pelejä kaudessa, seurajoukkueet Euroopan huippusarjoissa jopa 60 ottelua.
Edellisestä seuraa, että seurajoukkueen onnistumista, epäonnistumista ja normaalia suoritustasoa voinee kuvata tilastollisilla välineillä paremmin kuin maajoukkueen menestymistä.
Chris Andersonin ja David Sallyn teoksessa Numeropeli – Luulet ymmärtäväsi jalkapalloa, mutta et tiedä siitä mitään. (The Numbers Game. Why Everything You Know About Football Is Wrong, 2013. Suom. Juha Sainio. HS kirjat, 2013.) päädytään tutkimustulosten perusteella johtopäätökseen, että yleensä valmentajan vaihtaminen on lumelääke joukkueen huonon menestyksen parantamiseen.
Tilastollisesti joukkueilla on joku keskiarvotaso, jolla se pystyy pelaamaan. Tätä kutsutaan tilastotieteessä ”regressioksi kohti keskiarvoa”.
Joukkue voi ylisuorittaa tai alisuorittaa. Kun Leicester voitti Valioliigan kaudella 2015-2016, se ilmeisesti ylisuoritti italialaisen valmentajansa Claudio Ranierin johdolla. Samanlaiseen ylisuorittamiseen ylsi Saksan Bundesliigassa Bayer 04 Leverkusen baskimaalta kotoisin olevan Xabi Alonson valmentamana kaudella 2023-2024. Mutta kun Alonsosta sitten tuli Real Madridin valmentaja, pesti loppui lyhyeen, koska Realin tähtipelaajat eivät suostuneet Alonson kurinalaiseen pelitaktiikkaan.
Andersonin ja Sallyn teoksessa todetaan, että kun joukkue ylisuorittaa tai alisuorittaa, se jossain vaiheessa palaa keskiarvoonsa. Yleensä seuran johto vaihtaa valmentajan silloin kun ylisuorittaminen loppuu ja alisuorittaminen käy johdon (ja kannattajien) hermoille. ”Erottamiset eivät paranna seurojen suorituksia”, Numeropeli kertoo. ”Seurat vain taantuvat kohti keskiarvoa.” Ja tämä, Anderson ja Sally kirjoittavat, tapahtuu todennäköisesti joka tapauksessa, olipa valmentajana kumpi tahansa, vanha pois potkittu tai uusi, juuri palkattu.
Jos tai kun Jacob Friis saa potkut perjantaina ja tilalle palkataan Mika Lehkosuo, nähtäväksi jää, miten Suomen jalkapallojoukkueen keskiarvopelitaso löytyy ja mikä se on nykyisillä pelaajilla. Jatkuuko menestys yhtä heikkona kuin Friisin aikana vai löytyykö keskiarvopeli, joka on tehokkaampaa kuin Friisin valmentamalla joukkueella?
Mitä tapahtuisi, jos Friis saisi jatkaa, sitä emme ilmeisesti pääse todistamaan.
Ajatus joukkueen keskiarvotasosta on mielenkiintoinen aikaisemmin mainitun Atléticon ja valmentaja Simeonen kohdalla. Kun Atléticon menestymisen keskiarvo La Ligassa on sija 2,7, sitä ei voi kauheasti parantaa, mutta alaspäin on tilaa pudota.
Kun Atlético hävisi äskettäin kaksi "suurta" peliä (Bayern München, Barcelona), Diego Simeone totesi, että näissä peleissä joukkueen olisi pitänyt pelata 120 % tasolla voittaakseen eli ylisuorittaa reilusti.
Nykyisellä valmentajalla ja pelaajilla Atlético Madrid on Espanjan La Ligan 2,7. paras joukkue. Olisi hupsua ajatella, että valmentaja pitäisi vaihtaa, mutta toisaalta jos olet kakkonen tai kolmonen ketä se tyydyttää?
![]() |
| Kyösti Salovaara, 10.9.2022. "Miksei ne pelaa niinku määrään?" |















