[krokotiilin kyyneleet]
![]() |
Kyösti Salovaara, 2012. |
Ei ole välttämätöntä, että sinä lähdet ulos talosta. Jää pöytäsi ääreen ja kuuntele. Älä kuuntele edes, odota vain. Älä odota edes, ole aivan hiljaa ja yksin. Maailma tulee ja tarjoutuu sinulle paljastamista varten, se ei voi olla sitä tekemättä, hurmioituneena se vääntelehtii sinun edessäsi.
- Kafka: Mietelmiä synnistä, kärsimyksestä, toivosta ja oikeasta tiestä.
Taivastelen.
Voiko sananvapaus olla suhdanteista kiinni?
Onko toisille sana vapaampaa kuin toisille?
Sekö vain merkitsee kuka puhuu ja ken vaikenee?
Taivastelen eräänlaista tekopyhyyttä. Kun Tukholmassa poltetaan koraani, suomalaiset ja ruotsalaiset toimittajat, tutkijat ja yliopistoväki toteaa laimeasti: No, sellaistahan tämä pohjoismainen mielipiteen ja sanan vapaus on, koraaninkin saa polttaa.
Kirjan saa siis polttaa. Se ei näköjään supista sananvapautta vaan pikemminkin laajentaa sitä.
Samaan aikaan oikeus tuomitsee valtiosalaisuuksia paljastaneet Helsingin Sanomien toimittajat. Helsingin Sanomat tärisee moraalisesta kiukusta. Eihän näin saa sananvapautta kahlita. Krokotiilin kyyneleitä lasitalon ikkunoissa.
Ja Julkisen sanan neuvosto antaa jyväskyläläisen sanomalehden päätoimittajalle huomautuksen, koska tämä moitti kolumnissaan julkkisnaisten vähäpukeisia somekuvia ”seksuaaliseksi häirinnäksi”. Suomessa turhia julkkiksia ei saa sanoa turhiksi julkkiksiksi, jos nämä sattuvat olemaan naisia. Jos sanoo, siitä saa julkisen huomautuksen.
Toukokuussa 1933 kansallissosialistinen opiskelijajärjestö poltti kirjoja eri puolilla Saksaa. Roviot paloivat monta päivää. Berliinissä poltettiin yli 20 000 teosta.
Kirjat olivat vaaraksi uudelle saksalaiselle hallinnolle. Kirjojen polttaminen oli mielenosoitus isänmaan puolesta. ”Puhdasta mieltä” pidettiin tärkeämpänä kuin sananvapautta.
Roviolle päätyneet kirjat edustivat monipuolisesti saksalaista ja länsimaista kulttuuria.
Kolmannen valtakunnan henkiset viholliset olivat monilukuisia, tässä esimerkki kielletyistä kirjailijoista:
Vicki Baum, Albert Einstein, Friedrich Engels, Lion Feuchtwanger, Sigmund Freud, Jaroslav Hašek, Heinrich Heine, Hermann Hesse, Franz Kafka, Georg Lukács, Rosa Luxemburg, Klaus Mann, Karl Marx, Robert Musil, Joseph Roth, Anna Seghers, Frank Wedekind, Arnold Zweig, Henri Barbusse, André Gide, Victor Hugo, Romain Rolland, John Dos Passos, Theodore Dreiser, F. Scott Fitzgerald, Ernest Hemingway, Helen Keller, Jack London, Upton Sinclair, Joseph Conrad, Aldous Huxley, D. H. Lawrence, H. G. Wells, James Joyce, Oscar Wilde, Isaac Babel, Fjodor Dostojevski, Ilja Ehrenburg, Maxim Gorki, Vladimir Lenin, Vladimir Majakovski, Vladimir Nabokov, Lev Tolstoi ja Lev Trotski.
Suurin kirjarovio paloi Berliinin Opernplatzilla, nykyisellä Bebelplatzilla.
Israelilaisen Micha Ullmanin taideteos Kirjasto tai Tyhjä kirjasto (1995) Bebelplatzilla muistuttaa natsien kirjarovioista. Maan alle rakennetussa ”kirjastossa” ei ole yhtään kirjaa, vain tyhjiä kirjahyllyjä. Maan päällä, nupukiveyksessä, on laatta missä Heinrich Heine (1797-1856) sanoo, että kirjojen polttaminen on vain alkunäytös. Ensin poltetaan kirjoja ja sitten ihmisiä.
Jokainen meistä, niin luulen, pitää natsien kirjarovioita sananvapauden loukkaamisena.
Mutta jos niin on, miksi koraanin polttaminen Tukholmassa ainoastaan "todistaa" kuinka laaja sananvapaus vallitsee Ruotsissa ja länsimaissa ylisummaan? Miksi koraanin polttaminen ei loukkaa sananvapautta? Vai olivatko natsien kirjaroviotkin pelkästään mielenosoitus?
Ironian tähän tapahtumaan tuo lainaus Heineltä. Ensin poltetaan kirjoja ja sitten ihmisiä. Lainaus nimittäin on Heinen tragediasta Almansor (1823). Näytelmä ”tapahtuu” Granadassa vuonna 1492, niihin aikoihin kun kristityt löivät yli 700 vuotta vallinneen muslimihallinnon viimeisen linnoituksen Andalusiassa.
Näytelmässä marokkolainen musliminainen pakotetaan kääntymään kristinuskoon. Granadalaisella torilla poltetaan koraani. ”Tämä on alkunäytös”, toinen muslimi sanoo. ”Missä poltetaan kirjoja, siellä poltetaan lopulta myös ihmisiä.”
Muslimien hallitessa (melkein) koko Espanjaa, muslimit, kristityt ja juutalaiset elivät enemmän tai vähemmän sovussa keskenään. Kun Granada antautui 1492, määrättiin juutalaiset joko kääntymään kristinuskoon tai poistumaan maasta. Muutamaa tai itse asiassa noin sata vuotta myöhemmin samanlainen määräys kohdistettiin muslimiväestölle.
Helsingin Sanomat esitteli puolustusvoimien Viestikoekeskuksen toimintaa joulukuussa 2017. Nyt viiden vuoden päästä kaksi toimittajaa tuomittiin kirjoittamastaan artikkelista lieviin rangaistuksiin.
Lehden vt. päätoimittaja Antero Mukka sanoi tuomion julistamisen jälkeen, että ”pelkkä prosessi itsessään on kaventanut sananvapautta Suomessa, ja maltillisuudesta huolimatta tuomio ei pelasta tilannetta. Jo uhka vankeustuomiosta ja oikeusprosessiin liittyvä pitkäaikainen julkinen paine nostaa toimittajien ja toimitusten kynnystä tarttua yhteiskunnallisesti merkittäviin aiheisiin. Tämä heikentää kansalaisten mahdollisuuksia muodostaa oma käsityksensä siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.”
On tärkeää tietää mitä yhteiskunnassa tapahtuu.
Mutta jos Hesarin toimitus olisi valmistellut juttua viime vuoden helmikuussa, niin olisiko se todellakin julkaistu maaliskuussa, sen jälkeen kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan? Olisiko edelleen ollut tärkeää sananvapauden kannalta julkaista tietoja, jotka saattavat Venäjän aggression valossa vahingoittaa Suomen turvallisuutta?
Sananvapaus näyttää elävän ajassa ja paikassa.
Kirjan polttaminen Tukholmassa ohitetaan olankohautuksella, koska sananvapaus antaa kaikenlaisille mielipiteille universaalin tuen. Mutta toisaalta: eikö jokainen kirjan polttaminen loukkaa sanomisen vapautta?
Helsingin Sanomat kertoo ettei aio poistaa nettisivuiltaan tuomion saanutta artikkelia. Hyvä niin, mutta miksi sama ”porukka” hyväksyy sen, että koraani poltetaan, yritetään hävittää totaalisesti? Ja miksi sama ”porukka” on valmis poistamaan vanhoista kirjoista sanoja, tai tuhoamaan jopa kokonaisia kirjoja, jos ne eivät sovi nykyjournalistien ”arvomaailmaan”?
Onko sananvapaus sittenkin vain kulttuurista suhdannepolitiikkaa?
Vai onko kirjojen polttaminen nykyään vaaratonta, koska painettu kirja näyttää muutenkin katoavan kulttuurisfääristämme? Jäljelle jää tyhjiä kirjahyllyjä aivan kuten Micha Ullmanin ”tyhjässä kirjastossa” Bebelplatzin nupukiveyksen alla.
![]() |
Kyösti Salovaara, 2023. Onko Oodi kohtapuolin anakronismi - tyhjien hyllyjen "kirjasto"? |