Henkilökohtaisesti mietin

[yksilön suhdetta laumaan]

JS, 2025.

Conde de Guadalhorce -tekojärven
 pinnan korkeus
27.5.2025.

 

Ei ole selvää, ohjaako äänestäjien enemmistön mielipide demokraattisen yhteiskunnan kehitystä… Demokratia ei tarkoita, että jokainen hallitsisi itseään, vaan ainoastaan sitä, että jokainen hallitsee yhdessä muiden kanssa itseään ja kaikkia muita… Koska yksilöiden preferenssit ovat erilaisia ja usein keskenään ristiriitaisia, kaikkien yksilöiden kaikkien toiveiden edistäminen on mahdotonta. 

- Rurik Holm kirjassaan Yksilönvapaus – tulevaisuuden hyvinvointivaltion peruskivi. Into, 2017.

Demokratia on eräs hallitsemisen muoto eikä mikään kansanomaisten tuntojen kylpylä.

- Ralf Dahrendorf: Huomisen Eurooppaan. 1990. Kirjayhtymä, 1991.

Korostaakseni pakinani henkilökohtaisuutta laitan kuvan kirjoittajasta heti juttuni alkuun. Nimi ja kuva = minä.

    Olen siis yksilö, joka ajattelee henkilökohtaisesti sen mitä ajattelee.

    Ovatko ajatukseni ainutkertaisia, uniikkeja, samalla tavalla kuin sormenjälkeni ja DNA:ni ovat?

    Vastaus: eivät ole.

    Vaikka kuvittelen olevani yksilö, niin kuin biologisesti ja psyykkisesti olenkin, ajatukseni eivät synny sisäisestä todellisuudestani vaan ulkoisesta. Todennäköisesti joku toinen yksilö ihmisten laumassa on jo kerran tai kaksi esittänyt samat ajatukset.

    En kuitenkaan ole AI, joka kertaa lauman ajatuksien keskiarvoja. Henkilökohtaisesti saatan esittää täysin älyttömiä mielipiteitä tai jopa aivan ehdottoman tosia jos kohta äärimmäisen harvinaisia.

    Todennäköisesti kuitenkin kuljen lauman keskellä, muiden tönittävänä.

Yksinkertainen väitteeni kuuluu: tällä hetkellä ”edistykselliset” kirjoittajat ja poliitikot edellyttävät, että lauman etu ajaa yksilön vapauden edelle. Yksilön vapaudet ovat huonossa huudossa. Tai oikeastaan niiden perään ei edes kuiskata.

    Esimerkkejä löytää helposti lukiessaan ns. laatulehtiä.

    Minäkin luen.

    Tiina Raevaara kirjoitti Suomen Kuvalehdessä (20/2025) turismin turhuudesta. Raevaaran mielestä nykyturismi on pinnallista ja matkustelevat ihmiset ovat hyvin pinnallisia kiirehtiessään paikasta toiseen kokeakseen muka syvällisiä tunnehetkiä.

    Raevaara ei itse ole pinnallinen vaan hyvin syvällinen.

    ”Mitä enemmän vaihtoehtoja on”, Raevaara puuskahtaa kädet nyrkissä, ”sitä nopeammin niistä toiseen juostaan ja sitä pinnallisemmaksi kokemukset jäävät. Elämystehtailu kuluttaa luonnonvaroja, lisää hiilipäästöjä ja rasittaa ihmismieltä.”

    Raevaara on niitä lauman ”johtajia” jotka ”tietävät” miltä elämä muiden lauman jäsenten mielestä tuntuu ja sen, miltä sen ”pitäisi” tuntua. Raevaara kirjoittaa muilta kuin itseltään ”henkilökohtaisuuden” pois ja asettaa tilalle laumasielun elämänkokemuksen.

   Parin viikon lomakokemus on Raevaaran mielestä väistämättä hyvin pinnallinen. ”Tutussa kotikaupungissa pitäisi olla mahdollista päästä paljon syvemmälle merkityksien kerroksiin.”

    Ehkä Raevaaraa tyydyttäisi jos kaikki lopettaisivat matkustamisen ja hyppäisivät kotikaupunkinsa uima-altaan syvään päähän. 

Kyösti Salovaara, 2024.

Conde de Guadalhorce 12.2.2024.

Kyösti Salovaara, 2025.

Conde de Guadalhorce 27.5.2025.
Vettä on melkein 100 % maksimimäärästä.

Miksi matkustamisen pitäisi olla ”syvällistä”? Miksi ”pinnallisuus” on tuomittavaa?

    Kun käytetään sanoja, joiden merkitykset ovat epämääräisiä, voidaan vaatia mitä tahansa ja kuka tahansa voidaan tuomita eliitin toverituomioistuimessa. Intellektuellin tavoin Raevaara kuvittelee tietävänsä millaisia muiden ihmisten kokemukset ja niiden tuntemukset ovat. Tiedoksi: Raevaara ei sitä tiedä. Se on mahdotonta.

    Toiseksi: kukaan ei millään luonnontieteellisellä tutkimusmenetelmällä pysty selvittämään mitkä kokemukset ovat ”pinnallisia” ja mitkä ”syvällisiä”. Tästä johtuu ettei ihmisten käyttäytymistä voi tuomita eikä arvioida niillä määritelmillä joita Raevaara käyttää - ja joita lauman johtajat toistelevat päivästä toiseen.

    Kun minä matkustan, en kuvittele olevani syvällinen. Miksi kuvittelisin?

    Millainen kokemus sitten edes olisi ”syvällinen” – kuolema tai paha sairastuminen, vai?

    Tietysti käyn samoissa paikoissa kuin muutkin pinnallisia kokemuksia etsivät käyvät. Ja otan valokuvia paikoista ja patsaista niin kuin kaikki muutkin ottavat. Oikeastaan tässä yhdistyy henkilökohtaisuus ja laumasielu kauniisti. Olen yksilö, käyttäydyn lauman muiden yksilöiden tavoin.

    Aina kun vierailen Málagan seudulla, käyn tarkastamassa suuret tekojärvet, jotka sijaitsevat n. 60 kilometrin päässä Málagasta. Kokemus on yhdistelmä estetiikkaa ja luonnontiedettä. Turkoosi järvi (järvet) kuivan maan keskellä havahduttaa ajattelemaan. Järvien vedenpinnan korkeus puolestaan kertoo, millaiset elinolosuhteet Andalusian näillä seuduilla tällä hetkellä on. Riittääkö puhdasta vettä maanviljelijöille, asukkaille ja turistien golfviheriöille.

   Pari vuotta sitten kävin Sad Hillin hautausmaalla Burgosissa.

   Se on aivan oikean näköinen hautausmaa, vaikka onkin fiktiota. Siellähän Sergio Leone filmasi elokuvansa Hyvät, pahat ja rumat (1966) loppukohtauksen, kolmintaistelun Clint Eastwoodin (hyvä), Eli Wallachin (ruma) ja Lee van Cleefin (paha) kesken.

    Kun vierailee Sad Hillissä, kokee niin monenlaisen fiktion kerrostumat suhteessa konkreettiseen todellisuuteen, ettei sitä oikeastaan voi ymmärtää. Enkä väitä että kokemus olisi jotenkin syvällistä. Ei se ole, mutta pinnallisen kulttuurin ja syvällisen historian välille siitä syntyy jonkinmoinen säie, ohut mutta kestävä.  

Koska olen yksilö, joka kirjoittaa henkilökohtaisesti lauman asioista ja tuntemuksista, en voi taaskaan välttyä lainaamasta Albert Camusia. Tämä on tylsää mutta väistämätöntä.

    Turismin pinnallisuudesta huolestuneiden kukkahattutätien kuuluisi lukea Camusia, jota tiettävästi juuri kukaan ei moiti pinnallisuudesta. Camus kertoo kokemuksestaan Baleaareilla 1930-luvulla. Hän ottaa esille matkailun yksilöllisyydestä sen puolen jota Raevaaran kaltaiset ”pinnalliset” kirjoittajat eivät pysty ymmärtämään.

    Mutta ehkä kannattaisi yrittää. Ja jos ymmärrys kasvaisi, ehkä lauman johtajat suhtautuisivat armollisemmin yksilöihin, heidän vapaudenkaipuuseensa ja yhteisöllisyyden kokemukseensa, vaikka tässä onkin aavistettavissa lopullinen paradoksi.

    Nykyään unohtuu, että demokratia ei ole juuri muuta kuin eräs tapa järjestää hallinto. Tasavertaisuus on siinä, että kaikilla on äänioikeus. Demokratia ei anna arvoja eikä määrittele niitä. Arvot ovat jokaisen yksilön oma asia. Niin kuin niiden kokeminenkin.

    Joten… luetaanpa taas Albert Camusia:

    ”Matkustamisen arvo perustuu pelkoon. Sillä jonakin hetkenä, kun olemme niin kaukana maastamme, kielestämme (ranskalainen sanomalehti on äkkiä äärettömän kallisarvoinen. Ja nuo iltahetket kahviloissa, kun yrittää kyynärpäällään koskettaa muita ihmisiä), meidät valtaa epämääräinen pelko ja vaistomainen halu palata vanhojen tapojen turvaan. Siinä on matkan ilmeisin hyöty. Sinä hetkenä olemme kuumeessa, mutta olemme pehmeät ja huokoiset. Pieninkin töytäisy järkyttää meitä olentomme perustuksia myöten. Jos kohtaamme valotulvan, tunnemme äkkiä ikuisuuden läsnäolon. Siksi ei pidä sanoa, että ihminen matkustaa huvikseen. Matkustaminen ei ole huvia. Näkisin siinä pikemminkin askeesin. Ihminen matkustaa sivistyäkseen, mikäli sivistyksellä tarkoitetaan salaisimman aistimme, ikuisuuden aistin harjoittamista. Huvi loitontaa meidät omasta itsestämme, niin kuin Pascalin ’divertissement’ viihdytys. Matka, joka on ikään kuin suurempi ja vakavampi tiede, tuo meidät takaisin itseemme.” (Camus: Kapinoiva ihminen. Toimittanut Maija Lehtonen. Suom. Ulla-Kaarina Jokinen ja Maija Lehtonen. Otava, 1971. 

Kyösti Salovaara, 2018.

"Clint Eastwood" tarkkailee ja muistelee elokuvauransa
suurta läpimurtoa vuodelta 1966.
Sad Hill sijaitsee Burgosissa, Espanjassa.

Oma tahto ja mielipide

 [vai median tuputtama?]

Kyösti Salovaara, 2023.

Joulu yhdistää mutta ajatteleeko jokainen
kadulla kävelijä omia ajatuksiaan?

Tahdonvapaus on siinä, ettemme voi tällä hetkellä tietää tulevia tekojamme.

-  Ludwig Wittgenstein: Tractatus Locigo-Philosophicus eli Loogis-filosofinen tutkielma, 1922.

Hegelin käsityksen mukaan yksilö ei voi edes tulla tietoiseksi itsestään erillisenä ihmisolentona, elleivät muut ihmisolennot tunnustaisi häntä sellaiseksi… Siitä riippumatta, onko aidosti vapaata tahtoa olemassa, kutakuinkin kaikki ihmiset toimivat ikään kuin se olisi todellisuutta ja arvioivat toisiaan sen perusteella, miten he kykenevät tekemään ratkaisuja, joita he itse pitävät aitoina moraalisina valintoina.

- Francis Fukuyama: Historian loppu ja viimeinen ihminen, 1992.

Joulukadulla ihmiset kävelevät toistensa ohi, pysähtyvät, väistävät ja jatkavat matkaa.

    He ovat ”yhteisellä” asialla. Joulu ei ole yksilön keksintö. Se ei leviä ilmassa tartuntapisaroina kun kaksi yksilöä kohtaa toisensa. Joulukadulla ihmiset ovat yksilöitä, joille joulu ilmentää kulttuuria ja yhteistä rituaalia päivän lyhentyessä minimiinsä.

    Tietenkin kadulla kulkee myös epäilijöitä. Mitä järkeä tässä on? Miksi hengellinen on muuttunut kaupalliseksi? Joku kysyy: Miksi tarinoiden takia minun pitäisi ryhtyä viettämään joulua, kun muitakin satuja piisaa.

   Mutta silti: joulukadulla ihmiset kulkevat toisiaan kohti, väistävät ja jatkavat matkaansa. Joulun tarinassa on jokaiselle jotakin. Kohdataan ihmisen henkisyys ajassa ja paikassa, nykyhetkessä ja menneisyydessä.    

 

Viime perjantaina vietettiin Jean Sibeliuksen syntymäpäivää. Samana päivänä Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksen tutkija Johanna Vuorelma sanoi & kirjoitti Yle Ykkösen kolumnissa, että ”kun valtaosa suomalaisista oli hiljattain sitä mieltä, että Suomen itäraja pitää sulkea, ja Suomi voi jättää noudattamatta kansainvälisten sopimusten velvoitteita, kyselyn tulosta voi tulkita pikemminkin yhteiskunnan poliittisen ilmapiirin kuvauksena kuin kansalaisen sisäsyntyisenä näkemyksenä.”

    Vuorelma provosoi ja yksinkertaisti. 

    Itse asiassa hän väitti, ettei ihmisellä ole omaa tahtoa. Samalla kun politiikan tutkija kritisoi mielipidetiedusteluja, hän esitti ihmisyksilön mekaanisena ”koneena”, joka toimii ulkoapäin ohjattuna.

    Vuorelma siteerasi Walter Lippmannia, joka ”kirjoitti sata vuotta sitten klassikkoteoksessaan, että ihmisen mielipide rakentuu fiktiivisen kuvittelun, stereotypioiden, kertomusten ja toisen käden tiedon varaan.” 

    ”Mielipide ei ole sisäsyntyinen ja autenttinen näkemys vaan ympäröivän maailman tuottama uskomus”, Vuorelma sanoi. ”Mielipidettä pidetään välillä lähes yhtä henkilökohtaisena ominaisuutena kuin ihmisen synnynnäisiä piirteitä. Se luo mielipiteiden ympärille suojaavan kehän: toisen mielipide on pyhä ja sitä pitää kunnioittaa.”

    Politiikan tutkija Vuorelman ohje kansalaisille oli, ettei kannattaisi jatkuvasti olla ”jotakin mieltä jokaisesta asiasta”. 

    Kuka sen jälkeen esittää mielipiteensä?

Itse asiassa Vuorelma väitti, että media ohjailee kansalaisia haluamaansa suuntaan. Mediahan ei tällaista valtaa tunnusta, vaan väittää heijastavansa kansan mielipiteitä. 

    Samalla kai tuli väitetyksi, että poliitikotkin ovat epäyksilöitä, joiden mielipiteet flipperin tavoin heilahtelevat yleisen, jaetun mielipiteen hermostuneen ja hektisen rytmin mukana.

    Vuorelman argumentointi oli kevyttä. Mikäpä siinä.

     Mutta ei kai ihminen hanki tietoja, uskomuksia tai edes epätietoja muualta kuin itsensä ulkopuolelta. Eino Kaila kirjoitti 1930-luvulla tutkielmassaan persoonallisuudesta, että ”voi jo tässä huomauttaa, että myöskin kaikki tiedostaminen tapahtuu ulkoapäin sisäänpäin, periferiasta sentrumiin, ei minästä sinään, vaan päinvastoin.” Kaila lisäsi, että yksilö sopeutuu yhteisöön, järjestäytymättömään laumaan tai järjestettyyn ryhmään usein tahattomasti ja tiedottomasti.

    Ihminen on sosiaalinen olento, joka myös ajattelee suhdettaan laumaansa, mutta samalla epäilee kuuluuko oikeaan ”laumaan”. Mielipidejohtajat iskevät progandansa, kovan tai pehmeän, tähän yksilön jatkuvaan itse-epäilyyn. Niin myös mainosmiehet!

Luulen ettei Vuorelma mielipidetiedustelujen harhaa kritisoidessaan ottanut huomioon tuota yksilön kaksinaista roolia suhteessa yhteisöön, ryhmään kuulumisen ja kuulumisen epäilyn ristiriitaa.

    Median ylläpitämät vaalikoneet ovat paljastaneet, että presidenttiehdokkaat muuttavat nyt mielipiteitään siitä mitä ovat aikaisemmin sanoneet. He ikään kuin haistelevat ilmapiiriä, yrittävät tavoittaa ”ajan hengen”. Itse asiassa he käyttäytyvät juuri Vuorelman kuvaamalla tavalla, mutta tietoisesti ja hyvin varmana ”uusista” mielipiteistään, toki niitä ehkä salaa epäillen.

    Ihmisillä on mielipiteitä monessa ajatustasossa. Jossakin syvällä on kokemuksen ja oppimisen keräämiä asioita, joiden suhteen yksilö ei noin vaan hetken mielijohteesta muuta mielipidettä eikä käyttäytymistä. Mutta päällimmäisenä ovat ihmisen laumaroolia ilmentävät mielipiteet, joilla luodaan yhteys muihin ihmisiin; joilla etsitään hyväksyntää ja arvostusta.

    Kun tavallinen ihminen vastaa mielipidetiedustelijan kysymyksiin, hän ajattelee myös miltä vastaus kuulostaa ”lauman” mielestä, vaikka vastaaja tietääkin ettei hänen vastauksiaan kukaan ulkopuolinen pysty identifioimaan juuri hänen mielipiteekseen. Samalla vastaaja pyrkii vaikuttamaan johonkin, jos ei muuhun niin siihen, että häntäkin kuultaisiin.

     Politiikan tutkija on taatusti oikeassa sanoessaan, että mielipidetiedustelut kuvastavat enemmän ajan henkeä, poliittista ja kulttuurista ilmapiiriä kuin yksilöiden syvimpiä tuntoja. Ajan henki jaetaan yksilöille, yksilöt jakavat oman ajan henkeen kuulumisen tunteen muille ihmisille. Mutta sitten: onko jossakin vain yksi ”sylttytehdas” joka luo mielipiteet jaettavaksi? Epäilen.

    Niinpä, loppujen lopuksi, eikö tämä juuri olekin mielipidetiedustelun idea: etsiä vastaus siihen miten yksilön lauman jäseninä ilmaisevat kuulumisensa laumaan. Mitä ihminen oikeasti ajattelee ja epäilee on hänen salattu puutarhansa. Jos sen kasvisto haluttaisiin saada selville ei pitäisi kysyä ennalta suunniteltuja valintakysymyksiä vaan tulla ihmisen likelle mieli avoimena.

    Mieleni tekee verrata laumatunnetta (ja pinnallisia mielipiteitä) ihmisaivojen toimintaan.

    Molekyylibiologi Steve Rose korostaa teoksessaan Molekyyleistä muistiksi ihmisaivojen muuttumattomuuden voimaa. ”Elleivät aivot olisi suurimman osan ajasta muuttumattomia, kokemuksistamme riippumattomia, emme säilyisi hengissä”, Rose sanoo. ”Järjestäytynyt ja hidas muuntelu on järkevää vain, kun se toimii suuressa muuttumattomassa taustassa. Vakauden saavuttaminen muuttuvassa maailmassa edellyttää stabiileja maailman tunnistavia ja siihen reagoivia järjestelmiä.”

     Vaikka ihminen muuttaa näennäisesti mielipiteitään median tuputtamana, hänen syvän tietoisuutensa muuttumattomuus pitää huolen vakaudesta. Näin haluan uskoa. 

              

Kyösti Salovaara, 2023.