[ollako peruna, banaani vai sipuli?]
 |
| Kyösti Salovaara, 2026. |
Olemme ehkä olemassa itseämme varten, ja joskus jopa aavistamme keitä olemme, mutta emme voi koskaan olla aivan varmoja, ja elämän jatkuessa meistä tulee yhä vaikeaselkoisempia itsellemme, entistä tietoisempana omasta hauraudestamme. Kukaan ei voi ylittää itsensä ja toisen välistä rajaa - jo senkin vuoksi ettei kukaan saa selkoa itsestään.
- Paul Auster: Lukittu huone (1987). Suom. Jukka Jääskeläinen ja Jukka Sirola. Tammi, 1989.
Hei, otetaanpa tänään vakavasti.
Millä tavalla ihminen, ihmisyksilö, pystyy määrittelemään itsensä, jos se on niin vaikeaa kuin amerikkalainen kirjailija sanoi? Ja jos emme tunne itseämme, miten hemmetissä luulemme tuntevamme naapurimme ja naapurimme naapurin mielenmaiseman?
Jos Paul Austeria on uskominen, ja miksei olisi, kirjailijat ”valehtelevat” luodessaan erilaisia ihmishahmoja ja uskotellessaan tuntevansa näiden mielen ja kielen. Mutta kaipa niin onkin, että jokainen kirjailija etsii vain oman mielensä eri rooleja kuvaillessaan fiktionsa henkilöhahmoja.
Lehdissä näkee leikkimielisiä haastatteluja, joissa toimittaja pyytää haastateltavaa kertomaan mikä eläin, mikä lintu ja jopa mikä kasvi tämä haluaisi olla; mikä eläin tai kasvi parhaiten kuvaisi haastateltavan luonnetta ja olemusta.
Tämmöiset leikit ovat vakavaa puuhaa.
Luonnon inhimillistäminen on yksi puoli ihmisen egon laajentamisesta oman itsen ulkopuolelle.
Kukapa ei haluaisi olla uljas merikotka, peloton jalopeura, laumaansa johtava ori tai viisautta jakava pöllö.
No, MeToon jälkeen orit ovat huonossa maineessa. Jos jotakuta sanotaan pöllömäiseksi, se ei tarkoita että kyseistä ihmistä pidetään viisaana. Huuhkajakin on pöllö, mutta huuhkajaksi ilmoittautuvia on niukasti, semminkin kun suomalaiset ovat hurahtaneet jääkiekkoon eivätkä ymmärrä jalkapalloa.
Sudeksi ei monikaan halua samaistua, vaikka sanotaan että ihminen on susi toiselle ihmiselle. Hyeenat ovat huonossa huudosssa, vaikka niitäkin ihmislaumassa riittää. Orava on sympaattinen, kunhan ei ajattele sen sukulaispoika rottaa.
Käärmeeksi en ole kuullut kenenkään itseään määrittelevän.
Karhu kuulostaa jykevältä otukselta. Verokarhun mielenlaadun moni tunnistaakin itsessään, ainakin vasemmistossa. Mutta uskaltaisiko perusdemari kuvata itseään vertaamalla itseään Ferrariin? Vai kuuluuko hänen luonnehtia julkista habitustaan Tipparelluksi?
 |
| Kyösti Salovaara, 2026. |
Eläimeksi tai kasviksi ilmoittautuminen saattaa osoittautua riskaabeliksi.
Jos haluat määritellä itsesi tulppaaniksi tai juhannusruusuksi, kaikki on hyvin, mutta jos erehdyt olemaan kurttulehti tai lupiini, niin varo autuas!
Suomen luonto on täynnä vieraslajeja, joista valtiovalta on ottanut muutamia silmätikukseen. Lupiini olet vankilarangaistuksen uhalla, muista se.
Ehkä monikaan ei pidä valkoposkihanhista, mutta tähän asti niiden sontiminen kaupungin nurmikoille ja peltojen tuhoaminen Karjalan laulumailla on ollut sallittua ja niiden tepastelua on mielellään seurattu. Kohta on toisin, joten jos itseäsi määrittää parhaiten valkoposkihanhen olemus, muuta määrittelyäsi pikaisesti.
Vanha viisaus muistutti, ettei elämästä selviä hengissä, mutta melkein yhtä ikävää olisi kokea Gregor Samsan kohtalo.
”Kun Gregor Samsa eräänä aamuna heräsi levottomista unista”, Franz Kafka kertoo novellissaan Muodonmuutos, ”huomasi hän muuttuneensa vuoteessa suunnattomaksi syöpäläiseksi. Hän makasi panssarimaisen kovalla selällään ja näki, jos hieman kohotti päätään, kuperan, ruskean, kaarimaisiin kovettumiin jakaantuneen vatsansa, jolta sängynpeite oli valumaisillaan alas. Hänen lukuisat, muuhun kokoon nähden surkean ohuet jalkansa sätkyttelivät avuttomina silmien edessä.”
Vihreiden päällikköhenkilö Sofia Virta moitti Suomea banaanivaltioksi.
Banaani taitaa vihreille olla liian rahvas olemukseltaan; kaikki niitä ostavat ja syövät. Poliitikon pitää erottautua, ei olla samanlainen, kunhan häntä äänestävät eivät erottaudu vaan ovat toistensa kaltaisia.
Niin kuin banaanit ovat, mutta vihreälle poliitikolle sopii paremmin avokadot ja mangot, koska niissä on tropiikin mystistä viehätystä. Ne maistuvat modernin keittiön salaatissa.
Jos et kuitenkaan halua olla banaani etkä kasteluvettä tuhlailevasti imevä avokado, miten olemustasi kuvastaisi suomalainen peruna? Se on terveellistä, kansanomaista, hyvin sukuaan jatkavaa heimoa. Vai onko peruna liiankin tavallista? Yhtä perunaa ei toisesta erota.
Sitä paitsi, kun jotakuta kauheasti harmittaa, hän rumempia sanoja välttääkseen sadattelee, kuinka kauheasti hallituksen toimet häntä potuttavat. Mistä perunan negatiivinen puoli kumpuaa? Mullasta ja maasta vai?
Entäpä keltainen sipuli? Suomessa sipulit ovat aika kitkeriä, mutta espanjalaisessa auringossa kasvaneina jopa makeita.
Niin että haluaisitko kuvata itseäsi kertomalla, että olet kuin Espanjassa kasvatettu sipuli? Makea, kaunis, syvällinen?
Jos olemme kuin sipuleita, meistä voi kuoria aina vaan uusia mielen kerroksia. Ja sellaisiahan me todella olemmekin. Emme yksi persoonaa vaan monta päällekkäin, rinnakkain, lomittain.
Kun sipulia kuorii kerros kerrokselta, mitä lopulta löytyy?
Olkaamme siis sipuleita.
Banaaneja emme ole, emmekä halua mangoiksi muuttua.
Kun sipulia ja ihmismielen kerroksia kuorii kerros kerrokselta, pääsee kaiken ytimeen.
Se on ei-mikään ei-missään!
Siinä on kaiken tarkoitus eikä minkään. Tyhjä ääretön, ei määriteltävissä.
Sillä sipuli!
 |
| Kyösti Salovaara, 2026. |
