[ja mielipide ennen faktaa?]
 |
| Kyösti Salovaara, 2026. Kruunuvuorensilta - oikotie meren yli. |
Monet valittavat, että viisaiden sanat ovat aina vain vertauksia, mutta käyttökelvottomia käytännöllisessä elämässä, eikähän meillä ole muuta kuin se. Kun viisas sanoo: ”Mene tuolle puolen”, hän ei tarkoita, että pitäisi mennä toiselle puolelle, minkä toki aina voisi tehdä, jos tulos olisi taipaleen arvoinen, vaan hän tarkoittaa jotakin tarunomaista tuonpuoleista, jotakin, jota me emme tunne, jota hänkään ei voi kuvata tarkemmin ja joka ei siis voi täällä auttaa meitä lainkaan. Kaikki nämä vertaukset tahtovat oikeastaan sanoa vain sen, että käsittämätön on käsittämätöntä.
- Franz Kafka: Keisarin viesti. Toim. Kai Laitinen. Suom. Aarno Peromies. Otava, 1969.
Käsittämätöntä ei voi kuvata eikä siitä voi kertoa tarinoita.
Kuvattavaksi jää käytännöllinen elämä kaikkineen.
Universumi, maapallo ja jalkapallo ovat pyöreitä kaikkiin suuntiin. Kun lähtee johonkin suuntaan, päätyy lopulta siihen mistä lähti.
Kuitenkaan emme liukastele pallon pinnalla. Käsittämätöntä, eikö vaan?
Vappuna kävelin Kruunuvuorensiltaa pitkin Korkeasaaresta Laajasaloon. Aurinko paistoi, hyytävä lounaistuuli sai silmät vuotamaan.
Kevät tulee aina keikkuen ja ilkkuen.
Pari päivää ennen vappua löysin pihatieltä tyhjäksi syödyn linnunmunan. Elä ja anna toisten kuolla!
Riimit vievät mennessään.
”Suomen tasavallan presidentti ei ole mielipidekirjoitus”, näpäytti tasavallan presidentti Hesarin röyhkeää toimittajaa.
Kruunusillat ylettyvät Helsingin Merihaasta Korkeasaaren kautta Laajasaloon. Pisin silta on upea ja komea, kaareva kuin maapallon pinta. Kaunis katsoa, mukava kävellä ja pyöräillä – paitsi jos tuulee sietämättömästi.
Silta on aina vertauskuva. Olen näin sanonut. Näin aina sanon.
Mutta voiko enempää sanoakaan? Käsittämättömälle ei löydy sanoja.
Silta on elämänkaaren metafora. Se alkaa, on ja päättyy. Taakse voi katsoa, mutta ei palata. Eteenpäin sopii tuijottaa, mutta älä katso liian kauaa.
Eräässä lyhyessa novellissa, paraabelissa Franz Kafka kirjoitti sillasta, joka pelkäsi romahtavansa: ”Minä olin jäykkä ja kylmä, olin silta, makasin kuilun yllä”.
Silta ylettyi takinliepeet liehuen kuilun reunalta toiselle. ”Syvyydessä elämöi hyinen forellipuro”, tarinan minä, silta, kuvailee.
Sitten sillalle astui kulkija…
 |
| Kyösti Salovaara, 2026. Variksen lounas. |
Onko ilma sakeana muuttolintuja vai mielipiteitä?
Oikea vastaus: molempia.
Marokkolais-ranskalainen kirjailija Leila Slimani sanoi El País -lehden haastattelussa, että ihmisillä on pakkomielle olla oikeassa. Koska he tuntevat aina olevansa oikeassa, ei ”asiasta” (olipa se mikä tahansa, mistä voi ja pitää esittää mielipiteensä) kannata sen enempää muiden kanssa keskustella, kunhan vain oman mielipiteensä saa julki. Ja saahan sen.
Välillä tuntuu, että journalistit eivät tunne itseään.
No, en minäkään tunne minua, mutta se on toinen juttu.
Journalisti esittää mielipiteitä ja väittää olevansa puolueeton, neutraali tarkkailija.
Mutta ei semmoisia ole.
Helsingin Sanomissa Suvi Turtiainen teki tiistaina parhaansa nolatakseen tasavallan presidentin. ”Eli voiko tulkita niin, että Suomella ei pienenä maana ole edelleenkään varaa rehellisyyteen vaan Suomi jatkaa viimevuotisella tyylillä? ” Turtiainen kysyi ja syytti Alexander Stubbia epärehellisyydestä.
Turtiaisen mielestä päättäjien pitäisi olla ”rehellisiä” ja haukkua kaikki inhoamansa muiden maiden johtajat maan rakoon. Tuotahan haukkumista eduskunnaskin harrastetaan – ja sitten silmiä pyöritellään, kun some paisuu vihasta ja muiden ihmisten halveksimisesta.
Mutta Stubb vastasi Turtiaiselle niin nokkelasti kuin viisas mies voi vastata: ”Suomen tasavallan presidentti ei ole mielipidekirjoitus.”
Kevät tuli keikkuen ja ilkkuen.
Luonto herää, ihminen valpastuu. On niin idyllistä että!
Huhtikuun alussa (8.4) seurasin varisten ja sepelkyyhkyjen välistä murhenäytelmää pihatuijassa. Sain jopa valokuvan variksen paetessa tuijasta kyyhkynmuna suussaan.
Silloin mietin, mitä kyyhkyspariskunta seuraavaksi tekee. Yrittävätkö uudestaan? Pystyvätkö hämäämään varikset seuraavalla kerralla? Jatkuuko sepelkyyhkyn suku vai koittaako perikato?
Noin kolme viikkoa myöhemmin (27.4) murhenäytelmän toinen näytös: kaksi varista hyökkää taas tuijaan, toinen lennähtää oksien seasta ulos nokassaan valkoinen kyyhkynmuna. Jälleen kerran kyyhkyn sukua uhkaa perikato.
Tällä kertaa en ehtinyt ottaa kuvaa ryöstäjästä, mutta löysin puhtaaksi imetyn kyyhkynmunan pihatieltä. Siitä sai kuvan helposti.
Ovatko sepelkyyhkyt tyhmiä vai ikuisia optimisteja yrittäessään jatkaa sukua varisten valtakunnassa? Edustavatko varikset puolestaan älyä ja innovatiivista toimeliaisuutta käyttäessään sepelkyyhkyjen tuijaa kanalanaan?
Luonto on idyllinen näyttämö julmalle elämälle.
Käsittämätön on sanoin kuvaamatonta.
Vai onko sittenkään.
Pesänryöstöstä kuluu kolme päivää. Kyyhkyspariskunta kuhertelee vappuaattona vaahteranoksalla.
Otan valokuvan.
Voiko käsittämättömän sittenkin kuvata digivehkeellä?
Oho!
Pakinan otsikkoon jäi vastaamatta.
Vai vastasinko vahingossa kun en vastannut?
 |
| Kyösti Salovaara, 2026. Optimistinen rakkaus. |
