[kuiluja
maailmojen välissä]
|
Kyösti Salovaara, 2020. |
Häviäjillä,
samoin kuin itseoppineilla, on aina laajempi tietämys kuin
voittajilla, sillä jos haluaa voittaa, pitää perehtyä vain yhteen
asiaan eikä tuhlata aikaa muihin; oppineisuuden ilo on varattu
häviäjille.
-
Umberto Eco: Numero Zeron tapaus, 2015.
Voi
olla, ettei meidän maassa kaikki suju
niin
kuin pitäisi.
Mutta
kukaan ei voi kiistää ettei propaganda
ole
hyvää.
…
Hyvä
propagandisti
tekee
kaatopaikasta retkeilykohteen.
Kun
rasva loppuu, hän todistaa
että
hoikka vyötärö kaunistaa ketä tahansa.
-
Bertolt Brecht: Propagandan välttämättömyydestä, 1937.
Hitleriä
kuitenkin ärsytti, että Chamberlain ja hänen ranskalainen
virkaveljensä Edouard Daladier antoivat hänelle syyskuussa [1938]
Münchenin neuvotteluissa sudeettialueet toivoessaan siten
säilyttävänsä rauhan. Näin he veivät häneltä sodan… Hitler
valitti myöhemmin, että häneltä oli vuonna 1938 riistetty sota,
sillä ”englantilaiset ja ranskalaiset hyväksyivät Münchenissä
kaikki vaatimukseni”. Keväällä 1939 hän selitti
kärsimättömyyttään Romanian ulkoministerille: ”Olen nyt
viisikymmentävuotias”, hän sanoi, ”tahdon sodan mieluummin nyt
kuin viisikymmentäviisi- tai kuusikymmentävuotiaana.”
-
Antony Beevor: Toinen maailmansota, 2012.
No,
mitä nyt?
Nauru
pidentää ikää, väitetään.
Itku
pitkästä ilosta, pelotellaan.
Joo,
ei naurata tänään.
Yleisten
ja yksityisten asioiden tola painaa parrelleen.
Ajattelin
kirjoittaa ”toisesta todellisuudesta”, mutta kuinka monta niitä
onkaan? Toisella todellisuudella tarkoitan tätä virtuaalista, tätä
”metaversumia”, tätä digitaalista toria missä ihmiset
kohtaavat toisensa ehdottomien lippujen perässä.
Mutta
todellisuus, todellisuudet, panee miettimään.
Viime
lauantaina Helsingin Sanomat julkaisi mielenkiintoisen artikkelin
ruotsalaisesta Petter Törnbergistä, joka on tutkinut
Twitter-versumin
vaikutusta ihmisten käyttäytymiseen. Veera Luoma-ahon kirjoituksen
otsikko Nokittelua (HS Vision, 19.2.2022) johdatti artikkelin
huolestuttavaan yhteenvetoon: ”Ihmiset
ovat itse sabotoineet kykynsä ratkoa maailman ongelmia, sanoo Petter
Törnberg. Siksi hän alkoi tutkia Twitteriä. Se muuttaa meitä
tavalla, jota
emme itse vielä edes ymmärrä.”
Twitter
siis estää ihmisiä käyttäytymästä rationaalisesti.
Mutta
kuluneella viikolla näimme, että on muitakin todellisuuksia, jotka
estävät ihmisen rationaalisen käyttäytymisen.
Kun
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja päämies Putin vetosi
isovenäläiseen menneisyyteen Iivana Julman ja Josif
Stalinin hahmoja kunnioittaen, irrationaalinen kohtalontunne saavutti
huipennuksen, jota rauhanajan Euroopassa ei voisi kuvitella
mahdolliseksi.
Jos
yhtäällä on twiittimaailman
häijy riitaisuus, niin nyt yht’äkkiä toisaalla
kohtaamme
”Putinin paranoidin deliriumin rinnakkaisuniversumin” niin kuin
Ranskan
entinen YK- ja Yhdysvaltain-suurlähettiläs Gérard Araud luonnehti
Putinin sotaisaa puhetta.
Mutta
jätetään tankit ja tykit ja keskitytään Twitteriin.
Petter
Törnberg on siis tutkinut Twitterin ja muiden some-alustojen
ilmaisemaa ”kulttuurista logiikkaa”.
Ensimmäinen
Törnbergin huomio tai pointti on, että Twitter on tunnemedia: ”On
selvää, että sieltä ei kannata etsiä rationaalista debattia.”
Twitterin
”keskustelu”, twiittaajan oman paikan määrittely, keskittyy identiteettiin.
”Elämäntapavalinnat,
matkat, vaatteet, mielipiteet, kokemukset ja tunteet ovat
sosiaalisessa mediassa kaikki samaa digitaalisen kapitalismin
hyödyntämää
dataa”, Törnberg
sanoo. ”Siitä
seuraa, että poliittiset näkemykset ja elämäntapavalinnat
sulautuvat yhä tiiviimmin yhteen. Niin ostokset kuin mielipiteet
arvioidaan sen mukaan, mitä ne symboloivat. Konservatiivit vai
liberaalit? Kahvi mustana vai latte?… Jos poliittinen keskustelu
käydään
Twitterissä, lopulta kaikki politiikka on identiteettipolitiikkaa.”
Mutta
mikä on muuttunut, lopulta?
Eikö
1960- ja 70-lukujen keskustelua käyty aivan samalla tavalla? ”Kaikki
on poliitiikkaa!” ”Jos et ole meidän puolella, olet meitä
vastaan!” Ja eikö samat argumentit kiihottaneet jo Ranskan vallankumouksen aatteellisessa kamppailussa?
|
Kyösti Salovaara, 2014. |
Ihmiset
eivät somesta etsi keskustelua vaan ”törkeitä sisältöjä”,
Törnberg väittää. Etsitään siis perustelua erimielisyydelle, ei
yritykselle ymmärtää toisia
ihmisiä eikä halulle ratkaista ”yhteistä”
probleemaa.
Törnbergin
tutkimusryhmä analysoi 430 000 twiittiä 81 700 käyttäjältä.
Keskusteluissa
löytyi ryhmiä, jotka ennen kaikkea hyökkäsivät toisiaan vastaan.
Heitä yhdisti negatiiviset siteet. Törnbergin johtopäätös
onkin, että erimielisten vuorovaikutus ei lisää ryhmien välistä
ymmärrystä vaan pikemmin sitä, että toiset nähdään yhtä
kielteisemmässä valossa.
Tällaisessa
keskustelussa faktat ja mielipiteet sulautuvat epämääräiseksi
mössöksi: ”On
yhä vaikeampaa erottaa, milloin ryhmä arvostelee toista vääristä
faktoista, milloin vääristä mielipiteistä. Perustelemisen
merkitys on vähentynyt. Sen sijaan tietoa arvioidaan sen mukaan,
miten se sopii omaan sosiaaliseen identiteettiin.”
Lopputulema
on lohduton: ”Kaikista valinnoista tulee yhä
poliittisempia: missä asumme, mitä opiskelemme, millaista autoa
ajamme tai miten valitsemme puolisomme. Jopa täysin mitättömät
valinnat ladataan täyteen merkityksiä.”
Kun
mielipiteet eivät olekaan enää vain mielipiteitä vaan
identiteetin julistus, koko yhteiskunnallinen debatti muuttuu,
Törnberg sanoo. Kun
mielipiteeet valitaan automaattisesti ”megaidentiteetin” mukaan,
poliittisen keskustelun kyky ratkoa ongelmia heikkenee: ”Paradoksi
on, että
vastakkainasettelu syvenee ja kaikki vaikeutuu, vaikka itse asioista
voidaan jopa olla yllättävän samaa mieltä. Tuskin kukaan haluaa
ilmastonmuutosta.”
Usein
sanotaan tai ainakin ajatellaan, että some on avannut pidäkkeettömän
puheen ja vihan villitsemisen portit rahvaalle, niille joiden ennen
kuului
istua vaitonaisena julkisen keskustelun, median, katsomossa.
Törnberg
kumoaa tämän myytin.
”Valitettavasti
näyttää siltä, että se on juuri toisinpäin”, Törnberg
sanoo.
Koulutus
ei tee immuuniksi Twitterin mekanismille. ”Jos
olet korkeasti koulutettu, sinun on helpompi huijata itseäsi
näkemyksesi oikeellisuudesta. Tutkimusten mukaan sinun voi olla ihan
yhtä vaikeaa ottaa vastaan uusia todisteita. Löydät aina tietoa
niitä vastaan, ja navigoit jopa
muita paremmin omassa maailmankuvassasi.”
Eliitti
pullahtaa
aina pinnalle
kuin kaarnalaiva aallokossa, oltiinpa 1930-luvulla edistämässä
rotupuhtaita ajatuksia tai 2020-luvulla näennäisen liberaalia
suvaitsemattomuutta.
Koska
en tiedä miten Törnberg on
- vai onko mitenkään - verrannut Twitterin maailmaa vaikkapa
maailmansotien välisen ajan lehdistökeskusteluun tai vaikkapa 1950-
ja
1960-luvun
sanomalehtien ilmaisemaan todellisuuteen en tietenkään voi suuremmin kritisoida hänen Twitter-huomioidensa historiallista
totuutta tai perspektiiviä.
Luulen
kuitenkin, ettei twiittejä lukemalla pysty päättelemään, onko
maailma ja keskustelu todella muuttunut ja jos on, niin mihin
suuntaan. Jopa oman ”tietoisen”
elämäni
ajalta,
siis 1950-luvulta alkaen,
muistan kuinka
kärjekästä ja äärimmäistä poliittista keskustelu oli ja on ollut Suomessa.
Mutta
silloin, ennen, kärjekkäin keskustelu käytiin julkisuudelta piilossa,
työväentaloissa, seurojen taloissa, maamiesseurojen ja
ammattiyhdistysten kokouksissa ja herrojen klubeilla
ja niiden
kabiniteissa.
Sekin on hyvä muistaa, että Twitteriä käyttää vain n. 10 % suomalaisista - se ei siis edusta massojen ääntä
Istumme
katsomossa.
Sieltä
saa huudella kaikenlaista.
Seuraamme
lippuja, torvisoittoa, propagandaa, agitaatiota.
Avaamme
läppärin. Älypuhelimen.
Älyälyn.
Nyt
ei tarvitse mennä ulos, kylmään, sateeseen, tuiskuun ja tuuleen.
Liput
liehuvat täälläkin, marssimusiikki viettelee mukaansa.
Kuva
on epätarkka. Isossa kuvassa pieniä ihmisiä.
Paranoidien
rinnakkaisversumien
houkutus. Uusi maailmanjärjestys: oman identiteetin jumaluus!
|
Kyösti Salovaara, 2018. |