Epätarkasti

 [kuiluja maailmojen välissä]

Kyösti Salovaara, 2020.

Häviäjillä, samoin kuin itseoppineilla, on aina laajempi tietämys kuin voittajilla, sillä jos haluaa voittaa, pitää perehtyä vain yhteen asiaan eikä tuhlata aikaa muihin; oppineisuuden ilo on varattu häviäjille.

- Umberto Eco: Numero Zeron tapaus, 2015.

Voi olla, ettei meidän maassa kaikki suju

                                niin kuin pitäisi.

Mutta kukaan ei voi kiistää ettei propaganda

                               ole hyvää.

…

Hyvä propagandisti

tekee kaatopaikasta retkeilykohteen.

Kun rasva loppuu, hän todistaa

että hoikka vyötärö kaunistaa ketä tahansa.

- Bertolt Brecht: Propagandan välttämättömyydestä, 1937.

Hitleriä kuitenkin ärsytti, että Chamberlain ja hänen ranskalainen virkaveljensä Edouard Daladier antoivat hänelle syyskuussa [1938] Münchenin neuvotteluissa sudeettialueet toivoessaan siten säilyttävänsä rauhan. Näin he veivät häneltä sodan… Hitler valitti myöhemmin, että häneltä oli vuonna 1938 riistetty sota, sillä ”englantilaiset ja ranskalaiset hyväksyivät Münchenissä kaikki vaatimukseni”. Keväällä 1939 hän selitti kärsimättömyyttään Romanian ulkoministerille: ”Olen nyt viisikymmentävuotias”, hän sanoi, ”tahdon sodan mieluummin nyt kuin viisikymmentäviisi- tai kuusikymmentävuotiaana.”

- Antony Beevor: Toinen maailmansota, 2012.

No, mitä nyt?

    Nauru pidentää ikää, väitetään.

    Itku pitkästä ilosta, pelotellaan.

    Joo, ei naurata tänään.

    Yleisten ja yksityisten asioiden tola painaa parrelleen.

    Ajattelin kirjoittaa ”toisesta todellisuudesta”, mutta kuinka monta niitä onkaan? Toisella todellisuudella tarkoitan tätä virtuaalista, tätä ”metaversumia”, tätä digitaalista toria missä ihmiset kohtaavat toisensa ehdottomien lippujen perässä.

    Mutta todellisuus, todellisuudet, panee miettimään.

Viime lauantaina Helsingin Sanomat julkaisi mielenkiintoisen artikkelin ruotsalaisesta Petter Törnbergistä, joka on tutkinut Twitter-versumin vaikutusta ihmisten käyttäytymiseen. Veera Luoma-ahon kirjoituksen otsikko Nokittelua (HS Vision, 19.2.2022) johdatti artikkelin huolestuttavaan yhteenvetoon: ”Ihmiset ovat itse sabotoineet kykynsä ratkoa maailman ongelmia, sanoo Petter Törnberg. Siksi hän alkoi tutkia Twitteriä. Se muuttaa meitä tavalla, jota emme itse vielä edes ymmärrä.”

    Twitter siis estää ihmisiä käyttäytymästä rationaalisesti.

    Mutta kuluneella viikolla näimme, että on muitakin todellisuuksia, jotka estävät ihmisen rationaalisen käyttäytymisen.

    Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja päämies Putin vetosi isovenäläiseen menneisyyteen Iivana Julman ja Josif Stalinin hahmoja kunnioittaen, irrationaalinen kohtalontunne saavutti huipennuksen, jota rauhanajan Euroopassa ei voisi kuvitella mahdolliseksi.

    Jos yhtäällä on twiittimaailman häijy riitaisuus, niin nyt yht’äkkiä toisaalla kohtaamme ”Putinin paranoidin deliriumin rinnakkaisuniversumin” niin kuin Ranskan entinen YK- ja Yhdysvaltain-suurlähettiläs Gérard Araud luonnehti Putinin sotaisaa puhetta.

Mutta jätetään tankit ja tykit ja keskitytään Twitteriin.

    Petter Törnberg on siis tutkinut Twitterin ja muiden some-alustojen ilmaisemaa ”kulttuurista logiikkaa”.

    Ensimmäinen Törnbergin huomio tai pointti on, että Twitter on tunnemedia: ”On selvää, että sieltä ei kannata etsiä rationaalista debattia.”

    Twitterin ”keskustelu”, twiittaajan oman paikan määrittely, keskittyy identiteettiin. ”Elämäntapavalinnat, matkat, vaatteet, mielipiteet, kokemukset ja tunteet ovat sosiaalisessa mediassa kaikki samaa digitaalisen kapitalismin hyödyntämää dataa”, Törnberg sanoo. ”Siitä seuraa, että poliittiset näkemykset ja elämäntapavalinnat sulautuvat yhä tiiviimmin yhteen. Niin ostokset kuin mielipiteet arvioidaan sen mukaan, mitä ne symboloivat. Konservatiivit vai liberaalit? Kahvi mustana vai latte?… Jos poliittinen keskustelu käydään Twitterissä, lopulta kaikki politiikka on identiteettipolitiikkaa.”

    Mutta mikä on muuttunut, lopulta?

    Eikö 1960- ja 70-lukujen keskustelua käyty aivan samalla tavalla? ”Kaikki on poliitiikkaa!” ”Jos et ole meidän puolella, olet meitä vastaan!” Ja eikö samat argumentit kiihottaneet jo Ranskan vallankumouksen aatteellisessa kamppailussa?

Kyösti Salovaara, 2014.

Ihmiset eivät somesta etsi keskustelua vaan ”törkeitä sisältöjä”, Törnberg väittää. Etsitään siis perustelua erimielisyydelle, ei yritykselle ymmärtää toisia ihmisiä eikä halulle ratkaista ”yhteistä” probleemaa.

    Törnbergin tutkimusryhmä analysoi 430 000 twiittiä 81 700 käyttäjältä.

    Keskusteluissa löytyi ryhmiä, jotka ennen kaikkea hyökkäsivät toisiaan vastaan. Heitä yhdisti negatiiviset siteet. Törnbergin johtopäätös onkin, että erimielisten vuorovaikutus ei lisää ryhmien välistä ymmärrystä vaan pikemmin sitä, että toiset nähdään yhtä kielteisemmässä valossa.

    Tällaisessa keskustelussa faktat ja mielipiteet sulautuvat epämääräiseksi mössöksi: ”On yhä vaikeampaa erottaa, milloin ryhmä arvostelee toista vääristä faktoista, milloin vääristä mielipiteistä. Perustelemisen merkitys on vähentynyt. Sen sijaan tietoa arvioidaan sen mukaan, miten se sopii omaan sosiaaliseen identiteettiin.”

    Lopputulema on lohduton: ”Kaikista valinnoista tulee yhä poliittisempia: missä asumme, mitä opiskelemme, millaista autoa ajamme tai miten valitsemme puolisomme. Jopa täysin mitättömät valinnat ladataan täyteen merkityksiä.”

    Kun mielipiteet eivät olekaan enää vain mielipiteitä vaan identiteetin julistus, koko yhteiskunnallinen debatti muuttuu, Törnberg sanoo. Kun mielipiteeet valitaan automaattisesti ”megaidentiteetin” mukaan, poliittisen keskustelun kyky ratkoa ongelmia heikkenee: ”Paradoksi on, että vastakkainasettelu syvenee ja kaikki vaikeutuu, vaikka itse asioista voidaan jopa olla yllättävän samaa mieltä. Tuskin kukaan haluaa ilmastonmuutosta.”

Usein sanotaan tai ainakin ajatellaan, että some on avannut pidäkkeettömän puheen ja vihan villitsemisen portit rahvaalle, niille joiden ennen kuului istua vaitonaisena julkisen keskustelun, median, katsomossa.

    Törnberg kumoaa tämän myytin.

    ”Valitettavasti näyttää siltä, että se on juuri toisinpäin”, Törnberg sanoo. Koulutus ei tee immuuniksi Twitterin mekanismille. ”Jos olet korkeasti koulutettu, sinun on helpompi huijata itseäsi näkemyksesi oikeellisuudesta. Tutkimusten mukaan sinun voi olla ihan yhtä vaikeaa ottaa vastaan uusia todisteita. Löydät aina tietoa niitä vastaan, ja navigoit jopa muita paremmin omassa maailmankuvassasi.”

    Eliitti pullahtaa aina pinnalle kuin kaarnalaiva aallokossa, oltiinpa 1930-luvulla edistämässä rotupuhtaita ajatuksia tai 2020-luvulla näennäisen liberaalia suvaitsemattomuutta.

    Koska en tiedä miten Törnberg on - vai onko mitenkään - verrannut Twitterin maailmaa vaikkapa maailmansotien välisen ajan lehdistökeskusteluun tai vaikkapa 1950- ja 1960-luvun sanomalehtien ilmaisemaan todellisuuteen en tietenkään voi suuremmin kritisoida hänen Twitter-huomioidensa historiallista totuutta tai perspektiiviä.

    Luulen kuitenkin, ettei twiittejä lukemalla pysty päättelemään, onko maailma ja keskustelu todella muuttunut ja jos on, niin mihin suuntaan. Jopa oman ”tietoisen” elämäni ajalta, siis 1950-luvulta alkaen, muistan kuinka kärjekästä ja äärimmäistä poliittista keskustelu oli ja on ollut Suomessa.

    Mutta silloin, ennen, kärjekkäin keskustelu käytiin julkisuudelta piilossa, työväentaloissa, seurojen taloissa, maamiesseurojen ja ammattiyhdistysten kokouksissa ja herrojen klubeilla ja niiden kabiniteissa.

    Sekin on hyvä muistaa, että Twitteriä käyttää vain n. 10 % suomalaisista - se ei siis edusta massojen ääntä

Istumme katsomossa.

    Sieltä saa huudella kaikenlaista.

    Seuraamme lippuja, torvisoittoa, propagandaa, agitaatiota.

    Avaamme läppärin. Älypuhelimen. Älyälyn.

    Nyt ei tarvitse mennä ulos, kylmään, sateeseen, tuiskuun ja tuuleen.

    Liput liehuvat täälläkin, marssimusiikki viettelee mukaansa.

    Kuva on epätarkka. Isossa kuvassa pieniä ihmisiä.

    Paranoidien rinnakkaisversumien houkutus. Uusi maailmanjärjestys: oman identiteetin jumaluus!

Kyösti Salovaara, 2018.