Globalisaation pelko

[viisauden alku vai sen loppu?]

Kyösti Salovaara, 2016.

Puppy.
Bilbao.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) saavutti maanantaina merkittävän poliittisen voiton. Perjantaina Vanhanen vaahtosi blogissaan, että hänen lähikaupastaan - jossa hän on käynyt jo 25 vuotta - ei enää saa Valion maitoa, sillä HOK-Elanto siirtyi tarjoamaan Arla Ingmanin maitoja… Maanantaina HOK-Elanto perääntyi ja tiedotti palauttavansa Valion rasvattoman maidon ja kevytmaidon Prismojensa valikoimiin. 

- Marko Junkkari: Matti saa maitonsa. Helsingin Sanomat, 9.3.2010.

Globaalia edistymistä on vaikea nähdä katsomalla ulos ikkunasta. Se tapahtuu horisontin takana.

- Hans Rosling: Faktojen maailma, 2018.

 

Mattihan tässä muistuu mieleen. Siis Matti Vanhanen, joka kävi maitokaupassa eikä löytänyt hyllyltä suomalaista maitoa. Matti kiukustui eikä suostunut juomaan ruotsalaista maitoa.

    Matti ei kuitenkaan ollut kuka tahansa Matti, vaan Suomen pääministeri.

    Mitä Vanhanen olisi ajatellut, jos Ruotsin tai Tanskan tai Saksan pääministeri olisi julmistellut, että mitään suomalaista tuotetta ei enää osteta, koska ruotsalaisia, tanskalaisia tai saksalaisia kilpailevia tuotteitakin on kaupan?

    Kun ikkunasta katsoo omalle pihalleen, siinä näyttää olevan koko maailma.

Pelkästään suomalaista maitoa litkivä Matti tulee mieleen, kun seuraa sähköverkkoyhtiö Carunan kaupasta syntynyttä kauhistelevaa keskustelua.

    Caruna ei tosin ollut enää suomalaisten omistuksessa, vaikka toimiikin suomessa. Sähköverkot ovat siitä hyvä ”tuote”, että johtoja ei voi viedä ulkomaille, vaikka verkon omistaakin. Mutta se huoltovarmuus! Mutta se omistajan vieraus! Mutta se menetetty suomalaisuus!

    Monet poliitikot vaativat hädisssään, ettei Carunaa saa myydä espanjalaiselle jättiyritykselle Iberdrolalle. Varsinkin keskustapuolueen ja vasemmistoliiton antiglobalistit itkevät suomalaisen omistajuuden perään.

    Myös Iberdrolan omistajarakenne huolestuttaa. Bilbaossa Espanjan Baskimaalla pääkonttoriaan pitävän Iberdrolan suurimmat omistajia ovat amerikkalainen BlackRock ja Qatarin valtio. Mutta en ole huomannut kenenkään kertovan, että Norjan keskuspankki on Iberdrolan kolmanneksi suurin omistaja.

Iberdrola on monikansallinen sähköyhtiö, joka panostaa vihreään siirtymään. Sillä lienee yhdet maailman suurimmat tuulisähköpuistot. Espanjassa se tuottaa vihreä vetyä, josta saadaan ammoniakkia ja lannoitteita. Suomen Carunan se ostaa, koska Suomen markkinoilla on hyvä luokitusarvo, vakaa ympäristö ja houkutteleva lainsäädäntökehys.

    Tässä ympäristössä myös datakeskukset tarjoavat laajentumismahdollisuuksia. Niinpä suomalaisten asiantuntijoiden mielestä Iberdrola voi tuoda suomalaiseen markkinaan uutta teknologista tietämystä ja innovaatioita. Siis ulkomaista rahaa Suomen kansantalouteen.

    Mutta se suomalaisuus!

    Eihän tänne oikeastaan niitä datakeskuksiakaan haluta. Vievät meikäläisiltä sähköt ja viimeiset tuhkatkin pesästä.

    Eräs suuren teknologiayrityksen johtaja sanoi, että datakeskukset ovat samanlaisen infran rakentamista kuin olivat aikanaan maantiet ja rautatiet. Jostakin syystä meillä ei tätä mullistavaa visiota nähdä tai ei ymmärretä.

Suomessa on paljon sellaista ”henkeä”, että globalisaation pelko on viisauden alku. Ja lopussa kiitos seisoo.

    Siis mikä kiitos?

    Samalla kun Suomi ”elää” vientikaupasta, monet poliitikot ja jopa intellektuellit nyrpistävät nenäänsä. Miksi kaikkea ei tehdä Suomessa? Miksi ratikat pitää tilata Sveitsistä eikä Kajaanista? Miksi kaupassa myydään ruotsalaista maitoa ja juustoa? Miksi rahvas matkustaa Kreikkaan, Turkkiin ja Kanarialle eikä Saimaalle?

    Jne.

    Miksi Suomi ei voi olla pelkästään Suomi?

Kyösti Salovaara, 2025.

Iberdrola Tower.
Bilbao.

Miksi lehmät eivät lennä?

    Luulisi että keskustapoliitiikkoja rauhoittaisi sen tietäminen, että suomalaiset possut ja selluloosa kelpaavat jopa kiinalaisille. Ja että nautoja myydään hyvällä hinnalle ties minne.

    No, jos lehmät lentäisivät, rahvas voisi pysytellä kotinurkilla.

    Kuulostaa mätäkuun jutulta.

Maailma muuttuu, Mattiseni!

    ”Muutoksia ei pidä hidastaa, koska ne ovat kasvun edellytys”, Risto Murto kirjoitti teoksessaan Miksi Suomi pysähtyi? (Otava, 2024.) Murto sanoo, että meillä on tapana toistaa muutospuhetta, jolla korostamme etenkin uusien teknologioiden vallankumouksellisuutta. ”Käytännössä tilanne on toisin päin. Historiallisen heikko työn tuottavuuden kehitys viimeisen yli vuosikymmenen aikana kertoo, että uusien innovaatioiden ja teknologioiden vaikuttavuus yhteiskuntiin on ollut liian pieni. Muutosvauhti on meillä hidastunut, ei kiihtynyt.”

    Carunan uuteen omistajaan kohdistettu kritiikki ja datakeskusten turmiollisuudesta paasaaminen vahvistavat, että Murto on oikeassa. Suomalaiset eivät perimmiltään ole uudistushaluisia. Siis me suomalaiset, tarkennan. Aina parempi köllötellä vanhassa kuin liitää uudessa.

    Ehkä myös julkisen omistuksen suhde yksityiseen on suomalaisen politiikan ja ajattelun ikuinen Gordionin solmu, jota ei pystytä avaamaan. Ei edes valtion miekalla.

    Murto sanoo, että on olemassa yhtiöitä ja toimialoja, joissa valtio on luonteva omistaja. Mutta ”valtion pitäisi kuitenkin pyrkiä tekemään itsensä tarpeettomaksi kapitalistina. Riskinä on, että jos minulla on vasara, jokainen ongelma näyttää naulalta. Meille vasara on valtio.”

    Murto esittää myös rohkean ajatuksen: ”Sekin mahdollisuus on, että teemme energiasta vientituotteen, jossa markkinat ovat joko Pohjois-Ruotsissa tai välituotteiden kautta Keski-Euroopassa.”

    Tähän lisään yhtä rohkean arvauksen: juuri tuo mahdollisuus houkuttelee espanjalaisen Iberdrolan Suomeen.

Kuvitan tämän juttuni ”pehmeillä” ja ”kauniilla” valokuvilla Bilbaosta.

    Baskimaa on Espanjan itsehallintoalueista yksi varakkaimmista. Siellä tehdään laivoja, junia, autoja ja kaikenlaisia koneita. Baskit pärjäävät sekä teollisuudessa että jalkapallossa. Toisin kun suomalaiset, tekee mieli sanoa.

    En sano. Ei Guggenheimikaan helsinkiläisille kelvannut.

    Yhdysvaltalaisen Jeff Koonsin kukkaveistos Puppy ilmentää Bilbaon Guggenheim-museon edustalla pehmeää kansainvälisyyttä. 

    Taide ja teknologia – yhteensovittamaton liitto?  

    Kenties niin on. Kuitenkin paikallisesti ja esteettisesti argentiinalais-amerikkalaisen César Pellin suunnittelema Iberdrola Tower ja amerikkalaisen Frank Gehryn suunnittelema Guggenheim-museo Nerviónjoen rantamaisemassa melkein rakastavat toisiaan.

    Mutta sittenkin: miksi laitan esille pehmentäviä maisemia kuvittamaan ”kovaa” sähköverkkokauppaa?

    Ollakseni rehellinen: piruuttani!

Kyösti Salovaara, 2016.

Guggenheim.
Bilbao.