Arvoja mekin havaitsemme

[mielessä tai maisemassa]

Kyösti Salovaara, 2017.

Ihmisillä on esimerkiksi vaihtelevia tapoja arvottaa sitä, millainen on erinomainen jalkapalloilija, tai perustella yliopistojen lukukausimaksuja.

-  Ilkka Kauppinen teoksessa 1900-luvun ranskalainen yhteiskuntateoria, 2015.

On lähtökohtaisesti ongelmallista, jos valtio tai muu kollektiivi määrittelee yksilöiden ”todelliset” tarpeet ja halut.

- Ruurik Holm teoksessa Yksilönvapaus, 2017.

Mitä suuremman inhimillisen vapautumisen jokin kehitystie hetkellä t yhteiskunnassa S tuottaa, sitä objektiivisesti arvokkaampaa se on tuossa yhteiskunnassa tuolla hetkellä.

- Yrjö Ahmavaara teoksessa Yhteiskuntakybernetiikka, 1976.

Ainoa mikä on mahdottomuus on massojen hyvinvointi.

- Pentti Linkola teoksessa Toisinajattelijan päiväkirjasta, 1979.

 

Ei!

    Ei kutsuttu Linnaan.

    Eikä annettu kunniamerkkiä.

    Tyydyn vähempään.

    Pakisen ja napisen. 

Yhteiskunnallinen keskustelu vilisee arvoja. Niitä on kaikkialla.

    Presidentistä halutaan arvojohtaja.

    Eduskuntavaalien edellä nykyiset oppositiopuolueet hehkuttivat arvojaan posket punaisina.

    Natoon liityttiin koska meillä on samanlaiset arvot kuin niillä joilla on samanlaiset arvot kuin meillä, siis toisin kuin Venäjällä.

    Rajoja ei kuulemma saisi sulkea, koska se ei ole meidän arvopohjamme mukaista. Kävelen jäätyneellä maalla, lumi narskuu kengän alla, mutta missä ne arvot luuraavat: mielessä vai maisemassa?

Sanotaan että kulttuuri on tapoja. Yhtä hyvin voi sanoa, että yhteiskunta on arvoja.

     No, sanotaan.

     Mutta onko objektiivisia arvoja olemassa? Siis sellaisia jotka ovat ikään kuin ihmisen ulkopuolella, sellaisia jotka ovat absoluuttisesti samanlaisia niin Matti Meikäläiselle kuin Maija Teikäläisellekin, eikä vain Suomessa vaan myös Kiinassa ja Namibiassa ja Siperian perukoilla.

    Yrjö Ahmavaara tuntuu väittävän, että objektiivisia arvoja olisi olemassa. Tosin niitä on vaikea saada selville ja vielä vaikeampi toteuttaa. Mielenkiintoista on, että "yksilön vapautuminen" merkitsee Ahmavaaralle objektiivista arvotavoitetta. Karl Marx oli samaa mieltä.

    Ranskalainen sosiologi Luc Boltanski ja hänen yhteistyökumppaninsa Laurent Thévonet tuntuvat puolestaan ajattelevan ettei objektiivisia arvoja ole olemassa, joten ei niihin voi pyrkiäkään. Moniarvoisessa yhteiskunnassa arvoja piisaa jokaiseen lähtöön. Erilaisten arvojen "paremmuutta" ei voi perustella millään ulkopuolisella oikeutuksella. 

    Ja kun/jos objektiivisia arvoja ei ole olemassa, miten tuleva tasavallan presidentti saattaisi olla arvojohtaja, koska hänen pitäisi valita yksien ihmisten arvot ja hyljätä toisten, jolloin yhdet kansalaiset saisivat enemmän presidenttiä kuin toiset. Näin arvopolitiikka jakaa kansaa, mutta mitä muutakaan politiikassa on kuin arvovalintoja?

Kyösti Salovaara, 2021.

Historian ja nykyhetken arvosfäärejä konkreettisesti:
itsevaltius, sen takana demokratia,
vasemmalle jää Kirkko, kuvaajan selän takana Yliopisto.

Ennen oli toisin.

    Ainahan ennen on toisin kuin nyt ja nyt toisin kuin ennen.

    Ennen suomalaiset koululaisetkin pärjäsivät Pisa-tutkimuksissa, nyt eivät. Mutta kännykänkäytössä he pärjäävät. Ja kohta tekoäly hoitaa lukemisen, laskemisen ja ajattelun. Siitä vain valitsemaan. Mikä pahinta, digivehkeitä aletaan yhä enemmän komentaa puhumalla, joten kirjoitustaidollakaan ei kohta ole väliä. Palataan kylänuotioille joissa kerrotaan tarinoita ja kuunnellaan niitä pelon ja toivon valtaamina.  

    Sivistys on arvo sinänsä, ajatellaan. Eikä oppi ojaan kaada.

    Mutta eihän urbaanissa maisemassa ole ojia, joihin langeta. Sen kun päästelee sähköistetyllä potkulaudalla ja hihkuu hiphurraata.

    Suomen lisäksi muissakin OECD-maissa koululaisten oppitaidot laskevat kuin lehmän häntä. Miksi?

    Lehmän hännän vetää alas maan vetovoima. Mutta mikä koululaisten opinhalun vetää maahan? Kotkan lyseon juhlasalin seinällä luki korukirjaimin "Alussa aina vaikeaa, lopussa kiitos seisoo". Nykyihminen, lapsi, nuori ja aikuinen kuvittelee ettei alkua vaikeuksineen tarvita (tekniikan avulla se ohitetaan) vaan yksilö voi hypätä suoraan lopputulokseen, vaivaa näkemättä.

    Onko Putin sittenkin oikeassa? Länsimainen arvomaailma rappeutuu.

    Ei hemmetissä, ei se niin mene.

Arvojen aitoa moninaisuutta on vaikea hyväksyä. Laumassa kaikkien pitäisi ajatella samalla tavalla.

    Ennen oli helpompaa. Koti, uskonto ja isänmaa - tämä arvopohja kelpasi kaikille, tai ainakin ns. porvareille, konservatiiveille. Proletariaatti oli ehkä toista maata, mutta sielläkin Pappi, Sotilas ja kyökissä häärivä Perheenäiti kuvastivat työläisten elämänpiiriä.

    Mutta onko tuo kolmiyhteys lopultakaan vaihtunut toisenlaiseen? 

    Siinä maailma lienee muuttunut, ettei sosiaalinen tausta fatalistisesti selitä yksilön arvomaailmaa. Eikä päältä enää näe kuka on ”prolea”, kuka ”porvaria”. Kaikki kulkevat farkuissa ja villapaidassa, pipo päässä.

    ”Monimutkaisissa yhteiskunnissa esiintyy siis keskenään kilpailevia käsityksiä siitä, millainen on legitiimi sosiaalinen järjestys ja mikä on arvokasta”, kirjoitti Ilkka Kauppinen katsauksessaan Luc Boltanski – kritiikin sosiologian ja kriittisen sosiologian välimaastossa Gaudeamuksen julkaisemassa teoksessa 1900-luvun ranskalainen yhteiskuntateoria.

    Luc Boltanski ja hänen yhteistyökumppaninsa Laurent Thévonet toteavat, että koska ihmisillä on erilaisia kilpailevia arvosäärejä, ei ole olemassa enää yhtä periaatetta ylitse muiden ”josta käsin muita oikeuttamisen periaatteita voitaisiin arvioida”. 

    Niinpä modernia yhteiskuntaa on vaikea nähdä yhtenä maisemana, yhtenä mielenä: ”Sfäärien moninaisuudesta johtuva oikeudenmukaisuuspluralismi ilmentää yhteiskuntien monimutkaisuutta, mutta sitä lisää vielä se, että mitään sfääriä ei voi käytännön tasolla palauttaa mihinkään tiettyyn normatiiviseen käsitykseen julkisesta hyvästä tai oikeudenmukaisuudesta.”

Kyösti Salovaara, 2023,
Esslingen am Neckar.

Kyösti Salovaara, 2023.
Le Grande-Motte.

Urbaani maisema: vanha ja moderni.
Jos toinen tuntuu arvokkaammalta, miten sen selität?
Vastaukseksi ei riitä että kaunis on kauniimpaa.

Maailma on monimutkainen paikka elää ja kuolla.

    Ei ole yhtä yksikäsitteistä käyttöohjetta - Raamattua, Koraania tai Lakikirjaa -  miten hoidetaan ristiriitaisia tilanteita, joissa yhden oikeus rikkoo toisen oikeutta, missä kaikki ovat vähän oikeassa ja vähän väärässä.

   Juristit uskovat lakikirjaan. Moralisti luki ennen Raamattua, mutta mistä hän tänään ammentaa arvonsa?

   Muutama päivä sitten hämmästyimme, kun saamelaisaktivisti Petra Laiti kritisoi voimakkaasti Lux Helsingissä esitettävää Katariina Sourin ”valomaalausta” sanomalla, että siinä omitaan "luvatta" saamelaiskulttuuria ja esitetään se erilaisessa valossa kuin saamelaiset itse haluavat itsensä esittää. Kritiikki oli niin kovaa, että Luxia edustava Stuba Nikula sanoi pelästyneenä: ”Meillä on vähän prosessi pettänyt. Meidän olisi pitänyt käydä tämä keskustelu sisäisesti siinä vaiheessa, kun teoskuvia näimme.”

    Eikö taiteilija saa enää kuvata maailmaa sellaisena kun hän sen näkee? Pitääkö maalarin, kirjailijan, säveltäjän kysyä ”maailmalta” lupa millä tavalla sitä saa kuvata? Ja jos pitää, niin missä manuaalissa maailman käsitys maailman itsestä on ilmaistu?

    Kun media julkaisee  ja ylläpitää vaalien edellä erilaisia arvokarttoja, niin mihin lokeroon kiukustunut saamelaisaktivisti sijoitetaan? Ei kai häntä voi pitää ainakaan ”liberaalivihreänä” jos noudattaa Hesarin arvokarttaa?

    Hesari tekee informaatiolle karhunpalveluksen käyttäessään sanaa ”liberaalivihreä”, koska eiväthän vihreät ole liberaaleja generoidessaan monenlaisia komentoja ja kieltoja säätelemään ihmisten elämää. 

     On muutenkin hassua kielenkäyttöä luokitella arvosfäärejä niin, että yhteiskunnan perustan säilyttäminen on ”konservatismia” mutta luonnon entisellään säilyttäminen on ”liberalismia”. Sanojen merkityksien määrittely ilmentää modernia vallankäyttöä - tänään tieto ei semmoisenaan olekaan valtaa vaan kielenkäytön merkityksien kalibrointi ja identifiointi.

Ei, ei tullut kutsua.

    Ei minulle eikä Sven Tuuvalle.

    Täytyy tyytyä pakisemaan ja napisemaan.

    Luuraavatko arvot pelkästään mielessämme? 

    Onko maisemalla arvoa sinänsä? Jos ihminen poistetaan, jääkö jäljelle arvoton maailma? Jotakin mistä adjektiivit puuttuvat.

Kyösti Salovaara, 2023.

Alppitie Timmelsjoch - Ötztal johtaa Italiasta Itävaltaan.
Sitä sanotaan Euroopan kauneimmaksi reitiksi.
Jos ihminen poistetaan tästä kuvasta, mitä jää jäljelle?
Onko kauneus maisemassa vai sen katsojan silmässä?