AI ai

[ärähti kastemato kun hermoon sattui]

Kyösti Salovaara, 2023.

Matemaattis-tieteelliset taipumukset merkitsevät ennen kaikkea kykyä ymmärtää asioiden välisiä suhteita, ja erityisesti myös kvantitatiivisia suhteita.

-  Yrjö Ahmavaara: Hyvinvointivaltion Tabut – nykykulttuurin kritiikkiä. 1998. 

Valinnan mahdollisuus itsessään (eikä pelkästään se, että saavutetaan tietyt vaihtoehdot) voi olla tärkeää ihmisen kasvamisen kannalta. Itseä koskevien valintojen tekeminen (erotuksena siitä, että pelkästään eläisi yksilöllisten pyrkimystensä mukaista elämää jonkin muun mekanismin kuin omien valintojen välityksellä) voi olla merkityksellisen elämän edellytys.

- Ruurik Holm: Yksilönvapaus – tulevaisuuden hyvinvointivaltion peruskivi. 2017.

Uskaltaisiko?

    Uskaltaisiko hypätä akanvirtaan ja panna hanttiin?

    Uskaltaisiko väittää, että moderni maailma keikahtelee hypetyksen ja hapatuksen välillä?

    Jokaisesta hypetyksestä jää paha maku suuhun.

    Sitä saa mitä tilaa. 

    Tilaamattakin saa.

Tietysti, jos näin asiaa ajattelee, jokainen hypetys, kuten tekoälyvillitys, ilmentää ihmisen uskoa parempaan huomiseen. Sen lisäksi - mikä ei ole niinkään positiivista - se ilmentää ihmisen laiskuutta, ikuista toiveajattelua siitä että helpommallakin voi päästä, että ei tarvitse vaivata päätään opiskelulla, ei tarvitse tehdä aivotyötä koska tietokoneet tekoälyohjelmistoineen hoitelevat vaikeat älylliset probleemat kuin vettä vaan.

    Me etsimme oikotietä onneen ja menestykseen.

    Kukapa haluaisi kiertää, jos suorempi reitti löytyy. 

    Tässä unohtuu että matka on arvo sinänsä, ei perille pääseminen. Ja varsinkin se, että myös sananlaskun mukaan ”parempi virsta väärään kuin vaaksa vaaraan”.

    No, tuo oli halpamainen vetäisy. Semminkin kun uskon teknologiaan ja sen mahdollisuuksiin vapauttaa ihmisyksilö.

    Mihin meidät oikeastaan ”vapautetaan”?

Sotien ja melskeiden keskellä, yhteiskuntien ja globaalin maailman polarisoituessa tekoälyhypetys on sinänsä positiivinen ilmiö. Sehän yhdistää kaikkia kaikkien rajojen yli.

    Wikipedia määrittelee tekoälyn näin: ”Tekoäly eli keinoäly tai AI (englannin sanoista artificial intelligence) on tietokone tai tietokoneohjelma, joka kykenee tekemään älykkäinä pidettäviä toimintoja. Esimerkkejä tällaisista tehtävistä ovat puheentunnistus, tietokonenäkö ja kääntäminen luonnollisten kielten välillä.”

    Ihminen on tunteellinen ”älykone”.

    Tietokoneohjelmalla ei ole tunteita, ei edes AI-ohjelmilla, mutta ne tekevät jotakin, mikä näyttää älykkäältä. Jokainen tietokoneelle ohjelmia tehnyt tietää, että tietokoneohjelma ei ajattele, vaan kerää ja yhdistelee ennalta laaditun suunnitelman (algoritmin) ohjaamana tietoja ja prosessoi niistä uusia tietoja ja tietoryhmiä. Hienoimmillaan tuollainen algoritmi "muuttuu" sille annetun tietojoukon /ohjausparametrien mukaisesti.

    Ajattelu on kuitenkin muutakin kuin tietojen yhdistelyä vaikka sekin on osa ihmisen ajattelua. Onko ihmisen aivoissa "algoritmi" joka ei muutu vai nimenomaan algoritmeja, jotka rakentuvat alati uusiksi?

   Vuonna 1984 amerikkalainen filosofi John Searle piti kuuluisat Reith-luentonsa, jotka sittemmin julkaistiin kirjana Minds, Brains & Science (1989). ”Miksi kukaan koskaan ajattelisi, että tietokoneet osaisivat ajatella tai että niillä olisi tunteita ja sen semmoista?” Searle ihmetteli.

    Monet 1980-luvulla kuitenkin uskoivat tietokoneiden mahdollisuuteen, koska koneiden tehot kasvoivat eksponentiaalisesti ja niille saattoi tehdä yhä monimutkaisempia ja yhä ”älykkäämmiltä” tuntuvia ohjelmia. Itse asiassa jo v. 1936 englantilainen matemaatikko Alan Turing esitteli teoreettisen ”universaalin koneen”, joka kaiketi pystyisi myös älykkyyteen, jos semmoisen osaisi rakentaa.

    Ajattelu ei ole tiedon synonyymi. Se on jotakin enemmän.

    Tietokone tekee työtä käskettyä. Ihminen sitä vastoin ajattelee jotakin koko ajan, käskemättä ja pyytämättä, koska hänellä on se mitä sanotaan tietoisuudeksi. John Searle luetteli ihmisen tietoisuuden ja tavoitteellisuuden "osasia" Reith-luennoissaan. Näitä ovat mm. kieli, huumori, uskomukset, halut, toiveet, pelot, viha, rakkaus, himo, inho, häpeä, ylpeys, nautinto, huvittuneisuus, ärtymys jne. Tietokoneohjelmalta nuo tietoisuuden ja tavoitteellisuuden mielenkerrokset puuttuvat. 

Tekniikan Maailma, nro 20 / 2023.

Nyt, vuonna 2023, tekoäly on kaikkien huulilla, muidenkin kuin ohjelmoijien, insinöörien ja filosofien. 

    Journalistit, taloustieteilijät, taiteilijat ja jopa poliitikot vetovat tekoälyyn puhuessaan lähitulevaisuudesta ja ihmisen uusista mahdollisuuksista hallita monimutkaista todellisuutta sekä tiedollisesti että taidollisesti.

    Harva meistä silti tietää mistä puhutaan kun AI:stä puhutaan.

    Siksi on hienoa, että 70 vuotta täyttänyt Tekniikan Maailma -lehti avaa juhlanumerossaan (20/2023) tekoälyapparaattien ”konepellin” ja yrittää kansantajuisesti selvittää mitä tekoäly tietää ja ajattelee ja mitä ei. Tekniikan Maailma kertoo myös olevansa Suomen suurin tiedemedia, jota viikottain lukee (printtinä, verkossa) n. 500 000 eri ihmistä. 

    Lehdessä vertaillaan (murtomaasuksien, autojen ja kaiuttimien rinnalla) viime päivinä ”kaikkien” tietoisuuteen ponnahtaneiden tekoälykoneiden (ChatGPT, Microsoft Bing, Google Bard) ”älykkyyttä”, ja samalla kerrotaan mihin niiden älykkyys perustuu.

    Poimin lehdestä muutamia huomioita. 

Tekoälypalveluista Tekniikan Maailman päätoimittaja Sami Rainisto tekee lohduttoman yhteenvedon: ”Vertailussa annoimme tekoälypalveluille monenlaisia tehtäviä. Päällimmäinen havainto on, että vastauksia niiltä kyllä saa. Esimerkiksi tekstien tiivistäminen tai avainkohtien poimiminen onnistuu niiltä hyvin. Mutta jos tehtävä edellyttää vähänkään enemmän päättelyä, tai uskallammeko jopa sanoa ’älyn’ käyttöä, lopputulos on usein jopa farssimaisen huono.”

    Nyt esillä olevat tekoälypalvelut perustuvat kielimalleihin.

    Niille on syötetty hirvittävä määrä tietoa. ”Syväoppimisen menetelmiä käyttäen kielimallit on opettu analysoimaan tekstejä.”

    Kielimallin oleellinen toimintapa perustuu kielen rakenteiden tunnistamiseen. Se pyrkii oppimastaan tietojoukosta ”arvaamaan” tilastollisen analyysin perusteella mikä sana todennäköisesti seuraa edellistä. Ja, kuten sanottua, lähtökohtana on valtava määrä sanoja ja lauseita joita on kerätty muistiin ja joita koko ajan kerätään lisää.

    Kyse ei ole todellisesta älykkyydestä, Rainisto kirjoittaa. ”Lopputulos kuitenkin usein muistuttaa jotain sellaista, joka on älykkyyden tuottamaa. Tämä selittää sitä, miksi tekoälyt tuottavat usein järkevän ja älykkään kuuloisia vastauksia, jotka ovat lähemmällä tarkastelulla puutaheinää.”

   Kielimallin perusideasta, siitä että sanoja valitaan todennäköisyyksien perusteella, seuraa sekin että AI-kone antaa samaan kysymykseen yhä uusia, erilaisia vastauksia, koska lähtökohtana oleva tietoaineisto elää jatkuvasti, koska maailman kollektiivisessa tietovarastossa tiedon osat, sanat ja niiden määrälliset yhteydet toisiinsa muuttuvat jatkuvasti.

    Kielimalliohjelmistot todistavat kuinka oikeassa John Searle oli sanoessaan ettei tietokoneilla voi olla omaa tietoisuutta. Kielimalliohjelmistot eivät pyri luomaan tietokoneelle tietoisuutta, omaa mieltä vaan ne yrittävät ”arvata” mitä ihmiset ovat keskimäärin kirjoittaneet ja kuvanneet. Jos AI-palvelulta kysyy mielipidettä, se ei ole koskaan sen oma vaan miljoonien ihmisten esittämien mielipiteiden "keskiarvo".

On vähän harmillista, että kaikkia monimutkaisia ongelmia ratkaisevia tietokonejärjestelmiä kutsutaan tekoälyksi. Ihminen jotenkin etsii itselleen korviketta, toivoo mutta myös pelkää, että hänet todella korvataan tietokoneohjelmalla.

    Kummallinen pelko - onko se aiheellinen? 

    AI-soppaa toki keittävät pirullinen virne kasvoillaan myös ne, jotka toivovat että ihminen luo itsensä kaltaisen tyhmyrin, joka tuhoaa älyllisellä älyttömyydellään länsimaisen teknistaloudellisen järjestelmän.

    Yrjö Ahmavaara sanoo alun lainauksessa, että älykkyys on kykyä ymmärtää asioiden suhteita, myös määrällisesti. Kun ihmiset käyttävät AI-palvelua, he eivät voi mitenkään tietää, onko koneen vastaus tuossa mielessä oikea, järkevä, suhteellisuudentajuinen.

    Ironia on siinä, että kun me pelkäämme AI-ohjelmistoja, me tiedämme, vaistomaisesti, ettei sekään pystyy monimutkaisesta aineistoista tekemään ihmisen kannalta parhaita valintoja, niin kuin me emme itsekään pysty, koska tietoja on liian paljon. Näin ollen heijastamme pelkomme omasta kyvyttömyydestämme AI-ohjelmien kyvyttömyyteen. Sitä paitsi pelkät tiedot eivät riitä rationaaliseen päätöksentekoon; tarvitaan myös niiden arvottamista ja ristiriitaisten arvopäämäärien tunnistamista.

    Jos tietokone ei pysty tuntemaan mitään, miten se voisi ”ajatella” ihmisen parasta? Tai edes omaa parastaan!

Entäpä kastemato?

    Lukion biologian tunnilta jäi mieleen kastemadon tikapuuhermostoon liittyvä anekdootti. En tiedä onko tämä faktaa vai fiktiota.

    Kastemadoille tehdää koe. Ne asetetaan putkeen joka haarautuu kahdeksi putkeksi. Toisen putken alussa kastemato saa sähköiskun, toiseen putkeen se voi kiemurrella turvallisesti.

    Koe paljasti, että kastemato tarvitsee 1000 sähköiskua ennen kuin se oppii kumpaan putkeen kannattaa mennä.

    Mitä jos tuohon putkeen pannaan AI-kone?

    Sammuuko se ensimmäisestä sähköiskusta? Koska AI ei tunne mitään, koska sillä ei ole tunteita, koska se ei tiedä mitä kipu on, se ei ilmeisesti koskaan opi kumpaan putkeen kannattaa mennä.

    Onko kastemato älykkäämpi kuin tekoälykone?

     

Kyösti Salovaara, 2023.