Fantastista, herra ministeri!

Rautakanki aivoissa

Muutama vuosi sitten olin asiakaskäynnillä Suomen Turussa.

     Palaveria pidettiin ja sitten juotiin kahvit. Siinä niitä näitä jutellessa asiakas kertoi, että hänen insinööriveljensä työskentelee telakalla suunnittelemassa laivoja.

     Koska noihin aikoihin, niin kuin myös nyt, Suomesta menetettiin teollisia työpaikkoja muualle, päättäjät lohduttelivat että Suomelle riittää se että ”aivotyö” pysyy kotona. Riittää että täällä suunnitellaan laivoja ja puhelimia. Tehtäköön raaka työ muualla, päättäjillä oli tapana hokea. Mitä me hitsaamisesta ja muusta likaisesta duunista välitetään, kunhan aivoja käytetään.

     Aivoissa raha pesii, sanottiin.

     Mutta, väitti laivoja suunnitteleva insinööri veljelleen, jos laivojen rakentaminen loppuu Turussa, ei niitä kukaan osaa sen jälkeen suunnitellakaan.

     Vain laivoja tekemällä oppii suunnittelemaan niitä.

     Se oli viisasta puhetta.

”Maalari”, pohti Platon Valtiossaan. ”Maalari, niinhän sanomme, saattaa maalata ohjaksia ja suitsia, eikö niin?”

     Seuraako siitä, että suitset tauluunsa maalannut taiteilija tietää mitkä suitset ja ohjakset ovat parhaat?

     Vai tietävätkö suitsien käyttökelpoisuuden nahkatyöntekijä ja seppä jotka ne suitset lopulta valmistavat?

     ”No ymmärtääköhän maalaaja, mimmoisia ohjasten ja suitsien tulee olla? Vai onko niin, ettei niiden valmistajakaan, seppä yhtä vähän kuin nahkatyöntekijä, sitä ymmärrä, vaan ainoastaan se, joka osaa niitä käyttää, siis hevosmies?”

     Niin se on.

     Vain käyttäjä osaa lopulta sanoa kuinka hyvä hänen käyttämänsä laite on. Vain laitteen rakentaja tietää kuinka laite pitää suunnitella. Vain hevosmies tietää millaisia hyvät suitset ovat.

     Onko tässä metafora?

Mutta kun aivoissa on rautakanki, kuinka sitten pitää menetellä?

     Martin Saarikangas kehotti suomalaisia, suomalaisten hallitusta nöyrtymään laivatilausta hankittaessa. Rautakangen pitäisi myös taipua, Saarikangas sanoi.

     Nöyrtymisen tarpeesta on viime päivinä puhunut myös presidentti Niinistö. Suomalainen ylpeys saattaa käydä lankeemuksen edellä.

     Mutta suomalainen ei nöyrry. Rautakanki ei taivu.

     Laivatilaus meni Ranskaan, koska siellä aivoissa on muutakin kuin tätien moraalinen tuohtumus.

     Toisin kuin täällä Pohjan perukoilla. Täällä kilpaillaan reilusti. Toiseksi tultiin – me tehtiin parhaamme!

     ”Fantastista”, sanoi Jyrki Katainen.

     ”Minulla on hyvä omatunto”, sanoo elinkeinoministeri Jan Vapaavuori.

Pitääkö huolestua?

     Ja jos pitää, niin mistä?

     Siitäkö että meillä on elinkeinoministerinä mies, joka edellisellä ministerinpostillaan yritti ehkäistä kaupallisen toimininnan muualla kuin Helsingin keskustassa.

     Jan Vapaavuori kuvitteli, että elinkeinoelämä sykkii Helsingin keskustassa vaikka siellä ei syki mitään muuta kuin kapakkaelämä. Ei Helsinki vaurautta luo, se kuluttaa sitä, muualla tehtyä.
     Kapitalismiin ja markkinatalouteen voi suhtautua (ainakin) kahdella tavalla: dogmaattisesti ja pragmaattisesti. Pragmaa harrasti mm. Keynes. Dogmaa mm. Thatcher.

     Onko mahdollista, että puhdasoppisesti kapitalismiin suhtautuva kokoomus suutelee sen hengiltä? Luo ansan itse pudottavaksi?

     Hyvin kaivettu, Vanha Myyrä!

Kaikki on mahdollista, Suomessa.

     Taisin taannoin todeta, että hyvää tahtovat tädit tekevät pahaa. Kykenevät pahaan.

     Siihen ei ole paljon lisäämistä.

     Nyt Suomi valittaa korkeimmalle taholle, että seisoi suorana kuin rautakanki.

     Rautakangen omatunto punnitaan maailmalla.

     Saattaa kuitenkin olla ettei rautakangen sielunelämä kiinnosta muuta maailmaa.

          Rautakanki lumessa. Kyösti Salovaara 2012.