Tehtävän asettaminen

 [Etsi Nykyaika Euroopasta]

Kyösti Salovaara, 2023.

Auto laivaan, laiva Tukholmaan: Eurooppa lähestyy.

 Sillä onneton on se, joka ei ymmärrä omaa aikaansa eikä sitä rakasta!

- Olavi Paavolainen: Nykyaikaa etsimässä, 1927.

Ratsun kaviot liukastelevat jäisellä tiellä,

mahdoton on nousta noita lampaansuolen mutkia -

mutta jos vertaan tietä elämänkulkuun,

se on tasainen kuin kämmenen pohja.

 - Po Chü-i (772-846). Suom. Pertti Nieminen, 1975.

Maanantaina rankkasateessa Turkuun: Laivaan noustiin illalla.

    Tiistaiaamuna Tukholma kylpi aamuauringossa.

    Ensimmäisenä päivänä ajettiin tuhat kilometriä Tukholmasta Pohjois-Saksaan.

    Eurooppa!

Olavi Paavolainen julkaisi esseekokoelman Nykyaikaa etsimässä vuonna 1927.

    Paavolainen yritti ymmärtää aikaansa. Hän huokaili impressioita, lainaili viisaampiaan, yritti päästä sekunnin päälle.

    Paavolainen etsi futuristeja Milanosta, mutta löysi makarooneja. Futuristien julkilausumat sanottiin, niitä ei löytynyt Italian kaupunkien kaduilta. 

    Pariisista Paavolainen löysi betonista rakennetun kirkon: ”Puu ja kivi olivat liiaksi aikaanvieviä rakennusaineita, ja niin päätettiin rakentaa kirkko rautabetonista. Se on halpaa, nopeaa käsitellä, ikuisesti kestävää ja ennen kaikkea – modernia! Kirkko rautabetonista – miksikä ei, kuten reklaamitulista säteilevä biografiteatteri ja rahankilinän täyttämä tavaratalo, kuten vihellyksistä ja melusta kaikuva rautatieaseman jättiläishalli!”

    Kirkko betonista hätkähdytti vuonna 1927. 

    Tänään ei.

Uusi yhteiskunta, uudet tekniset vempeleet, uudenlaiset kulttuurit häikäisivät suomalaisen vuonna 1927.

    Paavolainen innostui, sanat melkein loppuivat: 

    ”Pakenin 'tuhatjärviä' ja raikkaita havumetsiä ja aaltoilevia päivänkakkaraniityjä löytääkseni bensiinisäiliöitä, nostorana- ja savupiippuaarnioita ja asfalttimaanteitä. Pakenin lannan ja vastakynnetyn mullan tuoksua löytääkseni savun ja kivihiilenmurskan lemun. Pakenin 'hurskasta kurjuutta' löytääkseni työmiehiä, jotka omistivat Citroënin ja osaavat algebraa. Pakenin 'vanhaa' kauneutta ja runoutta löytääkseni uuden, jonka aikamme on luonut, joka on vain sille ominainen, joka päivä päivältä muuttuu yhä voitollisemmaksi ja hallitsevammaksi. Sillä onneton on se, joka ei ymmärrä omaa aikaansa eikä sitä rakasta!”

    Paavolainen löysi konkreettisen nykyajan, sekunnit ja rytmin.

    Jean Cocteaulle sähkölamppu oli uuden ajan orkidea.

    Paavolaiselle futuristen mallia jäljittäen kaikki liikkuva oli uuden ajan romantiikkaa:  ”Romantiikan tunnuskuva ei ole enää salaisessa varjostossa kasvava sininen kukka eikä korkeassa yksinäisyydessä kaarteleva kotka, vaan kokonaisen maanosan halki kiitävä Pacific-veturi tai tarkasti määrättyä reittiään kulkeva Junkers-lentokone.”

    Tekninen vallankumous merkitsi 1920-luvun optimismia, romanttista nykyaikaa.

Kyösti Salovaara, 2023.

SE Silta!
On kuin sillanpääasema Eurooppaan.

Voiko nykyajan löytää Euroopasta?

    Konkreettisen, jalkojen alla kaikuvan, silmien edessä leijuvan?

    Epäilen ettei voi.

    Nykyhetki avautuu älypuhelimeen. Orkideat ovat kukkakaupassa halpoja, älyvekottimet eivät.

    Virtuaalinen todellisuus ei jätä jalanjälkiä sateeseen.

    Onko sitä edes olemassa, nykaikaa, paitsi kuvitelmissa?

    Kun ihmiset ilmaisevat käsityksensä nykyhetkestä, he kertovat menneistä ajoista ja kieltävät romanttisen selityksen. Nykyajan ymmärtämiselle tarkoitetaan sen kieltämistä. Lamput halutaan sammuttaa, puut muuttaa jumaliksi.

     Onnettomia nykyhetken vihaajia riittää. Kumma kyllä he saavat enemmän julkisuutta kuin nykyaikaa rakastavat, sitä ymmärtävät.

    Tehtävä alkaa tuntua mahdottomalta: sellaista ei löydä mikä meni jo; sellaista ei ymmärrä mitä ei ole.

Olkoon sitten…

    Mutta impressioita tavoittelen. Jos en löydä oikeita sanoja, käytän vääriä.

    Eurooppa alkoi kun ylitin Sen Sillan Tanskaan. 64 euroa.

    Keskiviikkona automme sujahti saksalaisten pyökkien vihervaloisaan hämyyn jossakin maaseudulla, entisen Saksan, Euroopan, ja entisen DDR:n rajamailla.

Kyösti Salovaara, 2023.

Magdeburg, entinen kaupunki DDR:ssä,
nyt arkkitehtuurin iloittelua: Grüne Zitadelle

    

Kyösti Salovaara, 2023.

Melkein kuin Gaudía -
Grüne Zitadelle oli itävaltalaisen arkkitehdin
Friedensreich Hundertwasserin viimeinen työ.