[vallatonta tepastelua vallan sydämessä]
 |
| Kyösti Salovaara, 2021. Vallan historiallisia sedimenttejä. |
Väitämme, että sekä valtion että yhteiskunnan on oltava vahva ennen kuin vapaus ilmaantuu ja kukoistaa. Vahvaa valtiota tarvitaan väkivallan hillitsemiseksi, lakien valvomiseksi ja sellaisten elämälle ratkaisevien julkisten palvelujen tuottamiseksi, jotka antavat ihmisille voimaa tehdä omat valintansa ja tavoitella niiden toteuttamista. Vahvaa, mobilisoitunutta yhteiskuntaa tarvitaan vahvan valtion säätelemiseksi ja kahlehtimiseksi.
- Daron
Acemoglu ja James A. Robinson: Kapea käytävä. Valtiot,
yhteiskunnat ja vapauden kohtalo.
(The Narrow Corridor,
States, Societies, and the Fate of Liberty, 2019.)
Suom. Kimmo Pietiläinen. Terra
Cognita 2020. 645 sivua.
Muilla valtioilla on armeija, mutta Preussi on armeija, jolla on valtio.
-Voltaire
Haukka nappaa kanan, kun se erkanee laumasta.
Peto napppaa sinut, jos sinulla
ei ole herraa.
- Antropologi Robert Rattrayn
kääntämiä afrikkalaisten asanteiden sananlaskuja
Nykyinen kunnallishallinnon järjestelmä pohjautuu perustuslaillisen monarkian ajatusmaailmaan. Hallitsijat katsoivat saaneensa valtansa Jumalalta. Kunnat ja maakunnat saivat puolestaan tässä ajatusmallissa itsehallinto-oikeutensa valtiolliselta hallitusvallalta…
Paikallisesta ja
maakunnallisesta autonomiasta puhuttaessa kannattaa kiinnittää
huomiota siihen, että ruotsalais-suomalaisessa mallissa nykyinen
paikallisten palvelujen järjestämisen tapa on usein nimenomaan
valtiollisen politiikan tuotetta ja lainsäätäjän
aikaansaannosta, ei kuntien omaa keksintöä.
- Erkki Mennola: Euroopan todelliset vaikuttajat – johdatus kuntien ja maakuntien Eurooppaan. VAPK, 1991.
Pitkin pitkää talvea olen lukenut Daron Acemoglun ja James A. Robinsonin kiehtovaa mutta runsaudessaan käsistä pois lipuvaa teosta valtion ja yhteiskunnan suhteesta toisiinsa. Valtio ja yhteiskunta kilpailevat keskenään ja synnyttävät parhaimmillaan vapauden olotilan, jossa ihmiset, yhteisöt, instituutiot ja yritykset voivat elää ja toimia ikään kuin vapauden kapealla käytävällä.
Tutkijoiden- joista Acemoglu on turkkilais-amerikkalainen taloustieteilijä ja Robinson englantilainen taloustieteilijä ja politiikan tutkija - mielestä vahvan
valtion ja vahvan yhteiskunnan välinen jatkuva kilvoittelu pitää
vapauden käytävän avoimena. Liian vahva valtio ajautuu
despotismiin. Liian vahva yhteiskunta puolestaan jumittuu normien
ansaan, kytkee kansalaiset normien vankeuteen ja pahimmillaan anarkiaan.
Monet valtiot, kuten
Pohjoismaat ja suurin osa ”länsimaista” on pystynyt luomaan
tasapainon valtion ja yhteiskunnan välille. Acemoglun ja Robinsonin
mielestä parhaiten on onnistunut Ruotsi ja Ruotsin kaltaiset
hyvinvointivaltiot.
Mikään ei synny tyhjästä.
Ei edes demokraattinen valtio.
Historiaa ei voi paeta.
Acemoglun ja Robinsonin mielestä historia vaikuttaa siihen miten
valtiot kehittyessään pääsevät ”käytävään” tai putoavat
siitä pois. Demokratia voi olla näennäistä, jos yhteiskunnan
vanhat ja vahvat käytännöt, kuten heimojen, klaanien, feodaalisukujen, uskontojen, orjatyövoiman käytön jne. luomat normit säilytetään demokratiaan pyrkivän
valtion perusrakenteessa. Näin on käynyt Intiassa, Venäjällä,
Kiinassa, monessa Lähi-Idän, Etelä-Amerikan ja Afrikan valtiossa.
Kapea käytävä on pullollaan konkreettisia esimerkkejä valtioiden ja yhteiskuntien häilymisestä despotismin ja normien välisessä puristuksessa.
Acemoglu ja Robinson
”koodaavat” valtion sanaksi Leviathan.
Se tulee Thomas Hobbesin
vuonna 1651 julkaistusta utopiasta, missä Hobbes esitti, että vain
vahva, suvereeni valtio, kuin merihirviö Leviathan voi tuoda rauhan
ihmisten elämään. Hobbesin mukaan luonnontilassa - jossa mikään
auktoriteetti ei kontrolloi ihmisten pyrkimyksiä - vallitsee
kaikkien sota kaikkia vastaan. Tällaisessa yhteiskunnassa vallitsee
ainainen pelko ja väkivaltaisen kuoleman vaara; luonnontilan
yhteiskunnassa ihmisen elämä on yksinäinen, kurja, häijy, raaka
ja lyhyt.
Hobbesin utopiassa pelätään Leviathania, mutta mahtavan ja ainutkertaisen Leviathanin pelkääminen on parempi vaihtoehto kuin pelätä jokaista ihmistä.
Niinpä sodista syntyi valtio
ehkäisemään sodat.
 |
| Kimmo Pietiläisen Terra Cognita julkaisee haastavia teoksia tieteestä ja sen popularisoinnista - toisin kuin suuret kustantajat, jotka tyytyvät tieteen bestsellereihin. |
Sanoilla on kuitenkin monia merkityksiä.
Me ymmärrämme aika lailla hyvin valtion käsitteenä, konkreettisena ilmiönä ja toimijana; ja tiedämme ylisummaan puhuvamme yhteisesti ymmärretystä asiasta kun puhumme valtiosta.
Mutta mitä
Acemoglu ja Robinson tarkoittavat yhteiskunnalla? Eikö yhteiskunta
pidä sisällään myös valtion ja sen rakenteet ja sitä
pyörittävät virkamiehet ja toimielimet? Tarkoittavatko
kirjoittajat yhteiskunnalla oikeastaan kansalaisyhteiskuntaa (joka on
suppeampi käsite kuin valtio) vai ylipäänsä erilaisia yhteisöjä
ja niissä toimivia ihmisiä ja ryhmiä?
Kovin tarkasti Acemoglu ja
Robinson eivät määrittele mitä yhteiskunta valtion kahlitsijana
tarkoittaa. Se olisikin vaikeaa, jos vapauden käytävän ihannemallina
pidetään Ruotsin (ja Suomenkin) kaltaista hyvinvointivaltiota,
missä kaikki toimijat yhtä hyvin valtion, kuntien, maakuntien,
ammattijärjestöjen, työnantajajärjestojen, kulttuuriporukan,
kirkon kuin ties minkä suhteen tuntuvat liittyvän niin
monimutkaisesti toisiinsa, että on melkein mahdoton sanoa mikä
tulee valtiosta ja mikä yhteiskunnasta, yhteisöistä.
Hyvinvointivaltiossa melkein
jokainen ihminen on sekä ”valtiota” että ”yhteiskuntaa”, ja
jos näiden välillä on jatkuva kilpailu, eikö se jaa myös ihmisen
eri puolet kilpailemaan keskenään?
Mitä jaettu sielu merkitsee?
 |
| Kyösti Salovaara, 2021. Aleksanterinkatu, Helsingin yliopisto, kansalliskirjasto. |
Oikeastaan myös Acemoglu ja Robinson tiedostavat edellä sanotun jaetun ihmisen dilemman.
Se ei siis olekaan oma
ajatukseni, hemmetti!
Acemoglu ja Robinson
muistuttavat, että vaikka kahlehdittu Leviathan kuulostaa
ihannevaltiolta, jota kannattaa kaivata ja josta pitää uneksia,
Leviathanilla on aina Januksen kasvot ja sen DNA:ssa muhii despotismi.
Tästä seuraa, että
Leviathanin kanssa elettäessä pitää työskennellä kovaa, koska
sillä ”on luonnollinen taipumus vahvistua ajan mittaan”.
Leviathan itse ei ole toimija.
”Leviathanista puhuessamme
tarkoitamme tyypillisesti poliittisia eliittejä, kuten sitä
säänteleviä hallitsijoita, poliitikoita tai johtajia, ja toisinaan
siihen suhteettomasti vaikuttavia taloudellisia eliittejä”,
Acemoglu ja Robinson kirjoittavat. ”Eliittien enemmistön ja
Leviathanin palveluksessa olevien etu on laajentaa Leviathanin
valtaa. Esimerkiksi käyvät byrokraatit, jotka ponnistelevat
väsymättä tuottaakseen sinulle julkisia palveluita ja
säännelläkseen taloudellista toimintaa siten, ettet joudu
monopolien ja saalistavien lainauskäytäntöjen uhriksi. Mikseivät
he haluaisi itselleen laajempaa valtaa ja auktoriteettia? Entä
Leviathania ohjaavat poliitikot? Mikseivät he toivoisi omalle
merihirviölleen enemmän kapasiteettia ja mahtia?”
Mitä enemmän Leviathanin
voimavarat lisääntyvät, sitä vaikeampi sitä on säädellä.
Tässä kuumottaa kauhistuttavan
viehättävä ristiriita, jota nimenomaan pohjoismaisessa
hyvinvointivaltiossa on vaikea, miltei mahdoton nähdä. Eivätkä
tätä tunnu edes Acemoglu ja Robinson näkevän nostaessaan Ruotsin
esimerkin kaikkien muiden valtioiden yläpuolelle. Vai onko Ruotsi
sittenkin eri asia kuin Suomi? Toistaako Suomen Leviathan historiasta
periytyviä alamaisuuden normirakenteita, jotka puuttuvat ”ikuisesti”
itsenäisestä kuninkaallisesta Ruotsista?
Entäpä aktuelli tilanne
Suomessa: valtion ja yhteiskunnan erilaiset toimijat tappelevat
täysin voimin lakien ja määräysten tulkinnasta ja niiden
”oikeasta” toimeenpanosta! Leviathania ohjaillaan mediaan,
twitteriin ja epämääräisiin huhuihin turvautuen. Onko
suomalainenkin Leviathan riistäytynyt yhteiskunnan hallinnasta?
Käydäänkö nyt Leviathanin (virastot, avit yms.) ja yhteiskunnan
(hallitus, eduskunta) välistä kilpailua vallasta vai onko kysymys
Leviathanin sisäisten organismien välisestä kilpajuoksusta?
Yhtä kaikki, kriittinen
keskustelu hyvinvointivaltiosta on vaikeaa, jopa mahdotonta, koska
sen perusidea on niin hyvä ja koska se näyttää toimivan niin
hyvin. Mutta entäpä jos myös tämä suomalainen Leviathan pyrkii
huomaamattamme DNA:nsa mukaisesti despotismiin? Ei kivääreillä
eikä pampuilla vaan määrittelemällä yhä uusia hyviä
tarkoituksia, joihin kansalaisten tuki, yhteiskunnan hyväksyminen on
saatava ja se saadaan, koska kukapa uskaltaisi vastustaa hyviä
tarkoitusperiä?
Onko pohjoismainen
hyvinvointivaltio salakavalin Leviathan kaikista mahdollisista
”leviathaneista”?
 |
| Kyösti Salovaara, 2021. Nykyisen ja kadotetun vallan ikoneja. |
Ollos huoleton, veljes valveilla on.
Aurinkoisena kevätpäivänä
tallustelen vallan sydämessä Helsingissä. Acemoglun ja Robinsonin
kirjoitusten vaikutus tuntuu jäntereissä ja munaskuissa vahvasti,
koska Senaatintori on täynnä historian merkkejä, hajuja ja makuja.
Suoria ja käyriä viivoja vedetään vuosisatoja taaksepäin.
Menneisyys ja nykyisyys lomittuvat maahan heittyvien varjojen
leikkinä.
Torin toisella laidalla
hallitus pyrkii hallitsemaan. Valtioneuvoston rakennuksen seinämällä
ränni on kiedottu piikkilankaan ettei kukaan holtiton kiipeäisi
ränniä myöten uhkaamaan demokraattisen maan hallitusta.
Kirkko torin pohjoisella
laidalla on muita korkeammalla. Ehkä se on jo menettänyt valtansa
määrätä mitkä normit ovat hyviä, mitkä pahoja, mutta sen
kupolit hehkuvat yhä uljaasti.
Valtioneuvostoa vastapäätä,
torin toisella laidalla Yliopiston päärakennuksen pylväiden takana
eliitti miettii päänsä puhki: pitääkö tutkia sitä mitä valtio
haluaa vai sitä mitä eliitti haluaa? Entä yhteiskunnan tahto? Mitä
eliitti itse haluaa - muuta kuin tutkimusta tutkimisen takia? Sitä
ei kerrota.
Yliopistolta on kivenheitto
kansalliskirjastoon. Sekin luo pilareillaan hehkuvan syvähistoriallista turvallisuutta. Tulepa tänne Leviathan, niin
näytän sinulle… lämpimän sylini.
Senaatintorilta alkaa mahtava
kauppakatu, joka päättyy lähelle suomalaisen demokratian upeaa
eduskuntataloa. Aleksanterinkadun kaupallinen merkitys tosin hiipuu;
kauppaa käydään nyt muualla. Entä parlamentti - joka on
Aleksanterinkadun mittaisen hajuraon päässä hallituksen
temppelistä - vieläkö siellä riittää voimaa Leviathanin
kahlehtimiseen? Kuka noita lakeja oikein säätää - kansanedustajat
vai Leviathanin byrokraatit?
Jos sitten ketterin jaloin
kiepsahtaa korttelin toiselle puolelle meren äärelle, kohtaa
paikallisen vallan tunnusmerkit: Helsingin kaupungintalon edessä
käydään ”nappikauppaa” oranssinvärisissä teltoissa. Muutaman
sadan askeleen päässä ruotsinlaivat odottavat matkustajiaan,
turhaanko? Kauppatorin itäisellä nurkalla kapitalismin, modernin
arkkitehtuurin ja itäisen kristikunnan ikonit kilpailevat valosta ja
hyväksymisestä.
Jos mielikuvitusta riittää,
Senaatintorilla seisoskeleva tyhjäntoimittaja voi piirtää
mielessään suomalaisen valtioyhteiskunnan kohtalon ristin:
yhtäällä, kuin ristin poikkipuuna on Aleksanterinkadun toisiinsa
liittämänä parlamentti ja hallitus, toisaalla ristin pystypuu
yhdistää kauppatorin reunasta elinkeinoelämän palatsin
Pitkänsillan yli Hakaniemen torille, jonka piirissä työväenliikkeen
instituutiot ovat pitäneet Leviathania varpaillaan.
Mutta, torilla seisoskeleva
tyhjäntoimittaja tuumailee, onko tuo kaikki historiaa, mennyttä
maailmaa. Ehkä Leviathan on muuttanut muotoaan. Kenties sitä ei
huomaa, koska sitä on joka puolella eikä missään erityisesti.
Haukka nappaa kanan, kun se erkanee laumasta!
 |
| Kyösti Salovaara, 2021. Vallan pilareista kilvoitellaan. Niistä on vaikea saada pysyvää otetta. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti