Paluu ihmiseen

[Richard Leakeyn jalanjäljillä]

Kyösti Salovaara, 6.1.2022.

Me olemme yksi laji, yksi kansa. Jokainen yksilö koko maapallolla kuuluu lajiin Homo sapiens sapiens, ja ihmiskunnassa näkemämme maantieteelliset muutokset ovat yksinkertaisesti perusaiheen biologisia vivahteita. Ihmisen kyvyt sallivat luoda kulttuuria mitä erilaisimmin ja mitä värikkäimmin tavoin.

- Richard Leakey ja Roger Lewin: Ihmisen synty.

Tässä vaiheessa voimme ehkä todeta vain seuraavat seikat. Ihmisen käyttäytyminen, mukaan lukien hänen moraalinen toimintansa, on jollakin tavoin riippuvainen hänen biologisesta perimästään. Jos ihminen olisi biologisesti toisenlainen, myös ne moraaliperiaatteet, joilla voi olla hänelle jotakin mieltä tai merkitystä olisivat toisenlaisia.

- Eerik Lagerspetz: Evoluutio ja etiikka.

Ihmiset on luotu toisiaan suvaitsemaan

toisiaan ymmärtämään toisiaan rakastamaan

heillä on lapsia joista tulee ihmisten isiä

heillä on lapsia joilla ei ole kotia ei kontua

jotka keksivät uudelleen ihmiset

ja luonnon ja isänmaansa

joka kuuluu kaikille ihmisille

joka kuuluu kaikille ajoille.

- Paul Eluard: Kuolema, rakkaus, elämä. Suom. Aale Tynni.

Ajattelin.

    Vai niin, joku huokaa.

    Ajattelin antaa tajunnan virrata. Asiasta toiseen.

    Niin kuin nämä maakuntavaalit. Joihin helsinkiläisen ei tarvitse osallistua, paitsi katsomosta.

    Seurasin tiistai-iltana hetken vaalikeskustelua.

    Kylläpä ihminen on joustava yhteistoimintaeläin. Laumassa pitää olla johtajia tai johtaja. Toisin kuin sanotaan susi ei ole sudelle susi. Mutta mitä menestynyt poliitikko on?

    Annikka Saarikko (esimerkiksi) on valtionvarainministeri. Sen lisäksi hän on kansanedustaja ja kuntapoliitikko. Kohta Saarikko toimii myös hyvinvointialueensa valtuustossa. Saarikolla on neljän päättäjän rooli samassa kehossa, yhdessä päässä.

    Eräänä päivänä tulee tilanne, jossa Saarikon pitää olla lojaali neljään vastakkaiseen suuntaan: poliitikon päätä ei sekään huimaa.

Variksista puheenollen: ne ovat fiksuja, melkein fiksumpia ongelmanratkaisussa kuin ihmiset keskimäärin.

    Kuitenkin ihminen vallitsee ja hallitsee tellusta ja jopa Helsingin kaupunkia.

    Miksi ihminen eikä varis?

    En tiedä, mutta en osaa kuvitella varista auton rattiin. Jos ei osaa ajaa autoa, ei pääse hyvinvointialueen valtuustokokoukseen maakuntakeskukseen. Paitsi jos käyttää kuskia. Kenties varis käyttäisi.

    Mutta jalkapallokentälle en osaa variksia kuvitella. Puhkaisisivat pallon, luulen.

    Johtopäätös, minä: ihminen on luomakunnan kruunu. Pipo päässä ja villahousut jalassa.

    Johtopäätös, Franz Kafka: "Varikset väittävät, että yksikin varis pystyisi tuhoamaan taivaan. Tästä ei ole epäilystäkään, mutta se ei todista mitään taivasta vastaan, sillä taivashan merkitsee: variksien mahdottomuutta."

Vakavoidun.

    Katsoin Roman Polanskin ohjaaman filmin J’accuse (2019, suom. Upseeri ja vakooja). Kohtuullisen hyvä filmi perustuu Robert Harrisin romaaniin. Harris oli myös käsikirjoittamassa Polanskin filmiä. Harris kirjoittaa jännäreitä todellisuudesta, joka on tapahtunut. Jostakin syystä Harrisin romaaneja ei enää suomenneta. Kustantajien energia kuluu nordic crimen suomentamiseen, koska jokainen pahaa oloa henkivä pohjoismainen dekkari pitää suomentaa.

    J’accuse käsittelee tietysti kapteeni Alfred Dreyfusin tapausta. Juutalaistaustainen upseeri tuomittiin heiveröisillä todisteilla 1894 vakoilusta Saksan hyväksi. Harrisin tarina keskittyy Ranskan tiedustelupalvelun toimintaan; siihen kuinka tiedustelupalvelu lavasti Dreyfuksen syylliseksi ja siihen, kuinka korruptoitumaton tiedustelumies paljasti järjestelmän kehittämän ”salaliitton”.

    Elokuvaa katsoessa tajusin, kuinka pinnallisesti me (minä) muistamme historiaa. Kun puhutaan antisemitismistä, mieleen tulee aina 1930-luvun Saksa ja se kuinka kansallissosialistit rikkoivat juutalaiskauppojen ikkunoita,  polttivat "vaarallisia" kirjoja – ja sitten juutalaisia.

    Mutta antisemitismillä on tietysti paljon pidemmät ja laajemmat juuret melkein kaikkialla. Kun Émile Zola kirjoitti Dreyfusin syyttömyyttä puolustavan kirjoituksensa J’accuse vuonna 1898, suuri osa ranskalaisista raivostui. Zolan henkeä uhattiin, juutalaiskauppojen ikkunoita rikottiin ja Zolan kirjoja poltettiin toreilla. Ja kaikki tämä siksi, että Zola puolusti juutalaisupseerin kunniaa ja syyttömyyttä.

    Ihminen on yhteistoimintaeläin. Hyvässä ja pahassa.

Richard Leakey ja Roger Lewin: Ihmisen synty.
(Origins, 1977.)
Kirjayhtymä, 1978.
Suomentaneet Virve Kajaste ja Antero Manninen.

Miksi ihminen on ihmisen kaltainen otus?

    Haastava kysymys.

    Olen usein, kenties liian usein, lainannut näillä sivuilla (ja aikaisemmin lehtijutuissani) kenialais-englantilaisen paleoantropologi Richard Leakeyn teosta Ihmisen synty (1977), jossa Leakey ja tiedetoimittaja Roger Lewin pyrkivät valottamaan miksi ihmisestä on tullut nykyihmisen kaltainen ja mitä ihmisen kulttuuri ja sen erilaisuudet merkitsevät.

    Richard Leakey kuoli Keniassa 2.1.2022.

    Hän oli syntynyt Nairobissa 19.12.1944. Leakeyn vanhemmat olivat maineikkaita antropologeja. Myös Leakeystä tuli merkittävä ihmisen alkuperän tutkija, vaikka häneltä puuttui muodollinen koulutus. Sen lisäksi hänet tunnettiin villieläinten suojelijana, poliitikkona.

    Leakey piti itseään ennen kaikkea humanistina ja rationalistina.

    The Humanist-lehden haastattelussa vuonna 2012 Leakey selvitti ihmisen alkuperää tutkivan tiedemiehen haastetta. Tiedämme että kaksi ynnä kaksi on neljä, Leakey sanoi. Tiedämme miten painovoima vaikuttaa ja kuinka puut kasvavat auringon valossa. Tämä kaikki on tieteellisesti tutkittua aikoja sitten. Mutta ihmisen alkuperä ja prosessi jonka tuloksena ihminen on nykyisen kaltainen voidaan ymmärtää samanlaisilla päätelmillä. Kysymys ei ole uskosta eikä makuasioista. Meillä pitäisi olla tieteellinen selitys, miksi me olemme tässä ja miten me päädyimme tähän, kuinka opimme kävelemään ja miten saimme kaikenlaista tehtyä käsillämme ja kuinka kehitimme teknologiamme. Meidän pitäisi pystyä selittämään tieteellisesti mistä kykymme hallita planeettaamme ja kanssaihmisiämme kumpuaa.

    Tieteellisiä vastauksia Leakey etsi biologiasta ja evoluutiosta, mutta niin että kulttuurin evoluutio on keskeinen osa ihmisen syntyä.

    Leakeyn toteutumattomana haaveena oli rakentaa mahtava museo Keniaan juhlistamaan evoluutiota ja ihmiskunnan yhteistä afrikkalaista alkukotia. ”Haluan rakentaa katedraalin elämälle, en Jumalalle”, Leakeyn kerrotaan sanoneen. ”Me olemme yks laji, me tulimme Turkanajärveltä kolme miljoonaa vuotta sitten ja meidän täytyy tajuta, että asumme samassa talossa.”

Kirjassaan Ihmisen synty Richard Leakey ja Roger Lewin palauttavat nykyisenkaltaisen ihmisen ja kulttuurin ihmiseläimen sosiaalisuuteen ja ryhmäkäyttäytymiseen, jotka helpottivat metsästäjä- ja keräilijäheimojen selviytymistä.

    Sosiaalisuus ja yhteistoiminta edesauttoivat kielen ja työkalujen kehittämistä. Niiden kehittyminen vahvisti sosiaalisuutta ja yhteistoimintaa. Sosiaalisuus ja yhteistoiminta johtivat myös moraalin ja etiikan kehittymiseen sellaiseksi kuin se nykyään on. Tietenkin konkreettinen ja henkinen olivat jatkuva prosessi, missä kaikki vaikutti kaikkeen.

    Leakey pohtii moraalin syntymisen esimerkkinä ikiaikaista sukurutsaustabua, jonka alkuperää ja perimmäistä tarkoitusta on vaikea ellei mahdoton selittää pelkästään biologialla. Toisin kuin usein ajatellaan, varhaisen ihmisen olisi ollut mahdotonta konkreettisesti huomata sisäsiittoisuuden turmiollista vaikutusta, ja sitä paitsi pitkässä kaaressa sisäsiittoisuus jopa vahvistaa lajia, koska evoluutio karsii epäonnistuneet yksilöt vähitellen pois.

    Niinpä Leakey päättelee, että sukurutsauksen välttäminen oli yhteisön elämän kannalta järkevää ja hyödyllistä. Kun kahden keräilijäryhmän välille solmittiin ”avioliittoja”, se vahvisti molempia ryhmiä, ja auttoi rauhan säilymistä. Leakey lainaa Margaret Meadia, joka kertoi Uuden-Guinean arapesh-vuoristolaisesta, joka sanoi: ”Jos nait sisaresi, sinulla ei olisi lankoa. Kenen kanssa työkentelisit? Kenen kanssa metsästäisit? Kuka auttaisi sinua?”

    Koska vuorovaikutus - vastavuoroinen auttaminen - tekee elämästä helpomman, se synnyttää myös sitä edistävän moraalin ja etiikan. Näinollen arvot syntyvät konkreettisesta elämästä ja sen tarpeista eivätkä korkealentoisesta ajattelusta.

Kyösti Salovaara, 2022.

Sosiaalisuus, ryhmäkäyttäytyminen on ihmisen vahvin kyky. Onko se myös tuhoisin?

    Ihminen sopeutuu, koska sosiaalinen vuorovaikutus edellyttää sopeutuvaisuutta. Vastaantulijalle ei parane näyttää hampaitaan, ei ihmisten yhteiskunnassa.

   ”Se mitä meissä on, on erittäin hanakka taipumus ryhmähenkisyyteen ja ryhmähankkeisiin”, Leakey ja Lewin sanovat. ”Voidaan väittää, että tämä ryhmään samastumisen vietti on alkusyy moniin maailmassa kohtaamiimme konflikteihin. Sota ei olisi mahdollista, elleivät ihmiset olisi valmiita kokoontumaan lippunsa ympärille ja taistelemaan maansa etujen puolesta, mitä nämä ’edut’ sitten mahtavatkin olla.”

    Tässä päättelyssä pitää kuitenkin olla tarkkana.

    ”Jos kuitenkin sanotaan”, Leakey jatkaa, ”että ryhmään samastumisen ja yhteistoiminnallisuuden biologinen perintö on sodan syy, voitaisiin yhtä hyvin väittää, että tykit ovat sodan syy. Kummassakin tapauksessa on vain kysymys sodankäynnin keinoista. Sota kävi mahdolliseksi vasta, kun tuli jotakin taistelemisen arvoista…”

    Metästys- ja keräilytaloudessa yhteisöt olivat pieniä, liikuttiin paljon eikä omaisuutta kertynyt. Pienryhmissä elämä oli kohtuullisen turvallista. Tilanne muuttui kun asetuttiin paikalleen ja ryhdyttiin viljelemään maata. Omaisuuksia alkoi kertyä, yhteisöt suurenivat, pian oli paljon puolustettavaa.

    Jos nykyisenkaltaisen sivilisaation alkukohtana pitää maanviljelyksen alkamista, niin ihminen on 10 000 vuodessa rakentanut teknologisen ja teollisen systeemin, joka sekä on pelastanut ihmisen että monien mielestä näyttää tuhoavan ei vain ihmistä vaan myös koko planeetan.

    Oleellista on huomata, kuten Leakey ja Lewin sanovat, että ihmisen aivot olivat 10 000 vuotta sitten melko samanlaiset kuin meillä nytkin on. Niinpä pelastusta, jos sellaista hakee, ei kannata etsiä evoluutiosta vaan ihmisten luomasta kulttuurista.

Mistä minä tiedän, että Leakeyn näkemys ihmisen kehittymisestä nykyisenkaltaiseksi on (edelleen) tieteellisesti validi?

    En mistään, tietenkään.

    Hyllyssäni oleva Ihmisen synty on yli 40 vuotta vanha, kirjan kansipaperi on repaleinen, tärkeät johtopäätökset olen alleviivannut ajatellen että ne ovat ”lopullisia”, mitä ne eivät välttämättä ole.

    Jos kaikki on pelkkää spekulaatiota, niin se joka tapauksessa kuulostaa uskottavalta, järkeen käyvältä. Ihmisen ryhmähenkisyys ja sosiaalisen hyväksymisen kaipuu tuntuvat yhä selittävän ihmisen saavutuksia mutta myös ihmisen pahoja tekoja. Onko tämä uskottavin tulkinta ihmisen (ja kulttuurin) synnystä? Onko siinä ”totuus”?

    ”Mikä totuus, pitää kysyä”, kysyi Heikki Ylikangas kirjassaan Mitä on historia ja millaista sen tutkiminen (2015). ”Oikeaksi todistettua historiallista totuutta ei ole vielä nähty eikä tulla koskaan näkemäänkään, jos ei tyydytä pelkkään tapahtumahistoriallisten faktojen määrittämiseen (mikä sekään ei ole aina kiistatonta) ja jätetä syiden ja seurausten etsimistä sikseen… Totuuden todistettu saavuttaminen historiassa on yhtä mahdotonta kuin on määritellä toistettua koetta vastaavalla varmuudella, mikä on hyvä romaani.”

    Ihmisen kehityksen syitä ja seurauksia voi tulkita monesta näkökulmasta.

    Pentti Linkola kirjoitti aikoinaan, että ”ihmislajin kohtalokkaimmat, destruktiivisimmat ominaisuudet ovat toisaalta tekninen osaavuus, toisaalta sosiaalisuus ja solidaarisuus. Insinööritaito ja lääketiede eivät kaksistaan olisi aiheuttaneet ekokatastrofia. Niiden rinnalla vain sosiaalisuus ja solidaarisuus ovat mahdollistaneet ihmisväestön syöpämäisen kasvun.” (Toisinajattelijan päiväkirjasta, 1979.)

    Linkola ei suostunut ymmärtämään eikä hyväksymään ihmisen kehityksen hyvää puolta, kehitystä kohti vapautta, turvallisuutta, suvaitsevaisuutta. Päinvastoin, Linkola haaveili tulevaisuuden kylmästä ja kovasta yhteiskunnasta, josta pehmeys ja hyvinvointi on karsittu pois ja missä ”’tiimityö’ rankaistaan kuolemalla”.

    Tammikuun toisena päivänä kuolleella Richard Leakeyllä oli paljon valoisampi, innostavampi ja uskallan väittää myös järkevämpi näkemys ihmisestä ja ihmisen kulttuurista kuin Linkolalla.

    ”Ihmislajin tulevaisuus riippuu ratkaisevasti kahdesta seikasta, nimittäin suhteestamme toinen toiseemme ja suhteestamme ympäröivään maailmaan”, Leakey kirjoitti vuonna 1977. ”Me olemme yksi laji, yksi kansa. Jokainen yksilö koko maapallolla kuuluu lajiin Homo sapiens sapiens, ja ihmiskunnassa näkemämme maantieteelliset muutokset ovat yksinkertaisesti perusaiheen biologisia vivahteita. Ihmisen kyvyt sallivat luoda kulttuuria mitä erilaisimmin ja mitä värikkäimmin tavoin. Eri kulttuurien välisiä useinkin hyvin syviä eroja ei pitäisi nähdä ihmisten välisinä eroina. Sen sijaan pitäisi selittää kulttuurit siksi, mitä ne todella ovat: lopullinen julistus kuulumisesta ihmislajiin. On selviön toistamista, jos politiikkaa sanotaan kansainväliseksi. Kun näin on, siitä seuraa, että jokainen yritys pitkäaikaisen turvallisuuden takaamiseksi voi onnistua vain globaalisen määrätietoisuuden ja tahdon voimin.”

Kyösti Salovaara, 2022.