Hallittu rauha, paradoksi

[sodastako se syntyi?]

                                                                                                    Kyösti Salovaara, 2016.
Valtion ja yli-hallinnon symbolit: Andalusia, EU, Espanja.

Kone nousi pimeälle taivaalle.

    Kohta päivä valkeni, aurinko paistoi pilvien yläpuolella.

    Sankat pilvet peittivät Euroopan; pellot, mäet, kaupunkien läpi juoksevat joet jäivät arvattavaksi, mielikuvituksen haaveiltavaksi.

    Eikä edes Välimeren asuurit laineet tuona aamuna näkyneet pilvien läpi. Vielä Barcelonan kohdalla Espanja kätkeytyi.

    Vasta sitten kun lentokone kiersi eteläistä rantaa, melkein jo Euroopasta pois lipsahtaneena, pilvet kaikkosivat, taivaalle syntyi suuria aukkoja, maa ja vesi, tasangot ja vuoriston seinä helottivat kirkkaassa auringonpaisteessa.

    Enää ei tarvinnut kuvitella.

    Kuviteltu ja näkyvä sulautuivat yhteen.

                                                                                                   Kyösti Salovaara, 2016.
Vallan reunat: hengelllinen ja maallinen.

Toisen maailmansodan jälkeen Euroopassa on eletty rauhan aikaa, kylmää tai haaleaa mutta rauhaa kuitenkin.

    Syntyi EY, sittemmin EU. Sen yksiselitteisenä tarkoituksena oli lopettaa vihanpito Euroopassa, hoitaa Saksan traumaattinen suhde eurooppalaiseen yhteisyyteen. Sodan jälkeen syntynyt rauhantila takasi vaurauden kasvun, vapauden lisääntymisen.

    Tapahtuiko tämä sodan ansiosta? Olisiko Eurooppa toisenlainen jos kaksi suurta sotaa olisi jätetty väliin? Olisiko Euroopan yhteisöä perustettu jos Hitler olisi kuristettu kehtoonsa?

    Jos EU:ta ei olisi, olisinko lentänyt pääsiäissunnuntaina rauhallisen Euroopan peltojen ja kaupunkien yli ja pystynyt kuvittelemaan mitä pilvien alapuolella tapahtuu, miltä siellä näyttää kun ihmiset heräilevät ja ryhtyvät toimiinsa, aamiaiselle kahvin kera lehteä lukemaan tai kenties varhaiselle kirkkoreissulle?

    Jossittelu ei johda pitkälle. Historiantutkimus on kuitenkin jossain määrin jossittelua. Vaihtoehtoista teoriaa ei voi testaten todistaa oikeaksi. Syyn ja seurauksen määritteleminen on hankalaa, usein mahdotonta.

   Kumpi tuli ensin: sota vai rauha? Hajanaisuus vai yhteisyys? Hallinto vai sekasorto? Valtio vai kuppikunnat?

Ian Morrisin haastava teos War: What Is It Good For kiertyy epämukavaan johtopäätökseen: rauha on sotien tekemää, valtiot syntyivät sodista, valtiot loivat rauhan ja hyvinvoinnin, kaikenlaisen vaurauden.

    Sota on paradoksi. Tässä ja nyt siinä massamurhataan ihmisiä. Pitkälle juosten sodat ovat kuitenkin luoneet epäjärjestyksestä järjestystä, koska sotien lopettaminen edellytti vahvaa hallintoa, joka taas edellytti valtiorakenteen syntymistä. Sodasta syntyi valtio.

    Morris tarkastelee historiaa antropologin ja arkeologin työkaluilla, todistuskappaleilla, päätelmillä. Kivikauden aikaan yhteisöt olivat pieniä, ja vaikka ne eivät lähtökohtaisesti olleet väkivaltaisia, pienestäkin ristiriidasta saattoi syntyä väkivaltainen teko, koska ei ollut sääntöjä, valtion kuria, yhteistä koneistoa väkivallan estämiseen.

    Kivikaudella todennäköisyys joutua väkivallan kohteeksi oli kymmeniä kertoja suurempaa kuin nykyaikana, edes käytyjen suurien sotien aikana.

    Tarvitaanko sota, jotta järjestyksestä syntyy rauha?

    Sota ei ehkä kiinnosta sinua, Trotskin kerrotaan tokaisseen, mutta sota on hyvin kiinnostunut sinusta!

    Morris viittaa tietenkin myös Thomas Hobbesiin, jonka mielestä vasta Leviathanin kaltainen mahtihallinto lopetti villin epäjärjestyksen, kaikkien sodan kaikkia vastaan. Kun kaikki sotivat kaikkia vastaan, ei voi syntyä teollisuutta, koska kukaan ei tiedä mihin voi luottaa. Vauraus ja rikkaus edellyttävät vakautta ja senhän voi taata vain voimakas valtio.

    Sota luo valtion, Morris otsikoi, valtio tekee rauhan.

    Kun Ronald Reagan sanoi, että kymmenen kauheinta sanaa ovat ”Hei, minä olen julkishallinnosta ja minä olen täällä auttaakseni sinua”, Morrisin mielestä pahimpien sanojen pitäisi kuulua näin: ”Täällä ei ole mitään valtiota, minä olen tässä tappaakseni sinut.”

                                                                       Kyösti Salovaara, 2016.
Menneisyyden kunnioittaminen.

Tietenkin Morrisin ajatusta voi epäillä, sen voi kiistää koska sodan myönteinen ”hedelmällisyys” tuntuu niin kauhealta hyväksyä.

    Sota on suuri paradoksi, ja syntymättä jäänyt atomisota paradokseista suurin, sillä sehän olisi suistanut (sehän suistaisi) ihmiskunnan takaisin kivikaudelle, sinne missä jokainen taistelee jokaista vastaan ja missä hallinto ja hallitukset puuttuvat ja elämä on kaikkineen yksilön käsissä, hyvässä ja pahassa.

    Morrisin mielestä sodan hedelmä päättyy tähän mahdottomaan sotaan.

    Mutta olipa asian todellinen laita noin tai näin, tulipa valtio ennen sotaa tai vasta sen jälkeen kun tarvitaan vakautta ja rauhaa, niin nyt meillä on suuri yhteisyys, yhteinen hallinto jopa yli kansallisvaltioiden rajojen, niiden joita en pilvien läpi nähnyt lentäessäni Helsingistä Malagaan ja joita minun ei tarvinnut edes kuvitella, koska meillä on vapaus ja oikeus ylittää näkymättömät rajat keneltäkään lupaa kysymättä, kenellekään aikeitaan ilmoittamatta.

    Kun aurinko paistoi, mutta pilvet peittivät näkymän maanpintaan, osasin silti kuvitella: EU, Espanja, Andalusia, Malaga, Fuengirola, Torreblanca, Calle Orquidea ja ihminen. Kaikki nuo hallinnot päällekkäin, lomittain, yhdessä ja rinnakkain ikään kuin vapauden, vaurauden ja veljeyden tunnusmerkkeinä. Jos tunnusmerkit eivät näy, ne pitää tietää, sillä se kuuluu yleissivistykseen.

Olipa Ian Morrisin analyysi oikein tai sinne päin, syntyipä järjestys sodasta tai päinvastoin, tarvittiinpa suurta valtiota ja valtioiden yhtymää rauhan takaajaksi ja syntyipä se sodasta tai sen pelosta, on mahdollista kuvitella mitä tarkoittaa jos kehitys peruutetaan, palataan vähän kerrallaan taaksepäin, puretaan suuret kokonaisuudet ja palataan ahtaiden rajojen sisään huutelemalla, että pieni on kaunista ja EU on sieltä mihin ei aurinko koskaan paista.

    Mistä johtuu ettei ihminen muista aidosti menneisyyttä?

    Mistä johtuu, että juuri nyt Katalonia haluaa erota Espanjasta? Tietysti sillä on oma kielensä, mutta niin on myös Galicialla, joka ei havittele eroa. Pitäisikö Uudenmaan ja Helsingin pyrkiä myös omaksi ”valtakunnakseen”, sillä Katalonian tavoin siellä on vaurautta, jota harmittaa levittää muualle maahan.

                                    Kyösti Salovaara, 2016.
Kaupankäynnin ikonit -
Osbornen härkä.

    Onko Katalonia itsenäistymishaavessa kultuurin korupuheeseen kätkettynä pelkästään häikäilemätön ahneus?

    Luin jokin aika sitten artikkelin Uudenkaupungin autotehtaasta. Siinä kerrottiin, että tehtaalla on ”raaka-aineita” autojen valmistamiseen vain puoleksi päiväksi, ja että modernin logistiikan säännöin ”tavara” kulkee tehtaalle rekka-autoissa ja laivoissa jatkuvasti edeltä lasketun aikataulun tarkkuudella. Varastoa ei enää ole, se on kaikkialla missä jokin liikkuu.

    Rajaton Eurooppa on tuon logistiikan takuumies.

    Rooman vallan aikana viljatonnin kuljettaminen maantietä pitkin 15 kilometrin matkan maksoi suunnilleen yhtä paljon kuin sen kuljettaminen laivalla Egyptistä Roomaan! Rooma ei hajonnutkaan huonoon laivastoon, vaan siihen että maalla taisteleminen tuli liian kalliiksi, kun vastustajat liikkuivat hevosilla eikä jalan.

    Jos rajat palautetaan Eurooppaan, niin kuin moni uusnationalisti haaveilee, rekkajonot Saksasta Uuteenkaupunkiin loppuvat, hallitun rauhan tilalle tulee nihkeä yksinäisyys. Mitä sitten tapahtuu? Kuinka pitkälle täytyy palata ennen kuin syntyy uusia sotia, uusia massamurhia, uusia...?

Pääskysiä sinisellä taivaalla.

    Pian ne lentävät pohjoiseen, vaikka moni jää tänne etelään, missä aurinko paistaa.

    Liput liehuvat merituulessa.

    Mustarastas laulaa ojanreunuksen pusikossa. Kilpailevat sopraanot yrittävät voittaa sen laulun. Ne sanovat: minäkin olen olemassa.

                                                                                                    Kyösti Salovaara, 2016.
Rauhan ranka kukkineen.

Ian Morris: War: What Is It Good For? The Role of Conflict in Civilisation, from Primates to Robots. Profile Books, 2014, 2015.