Yhteiskuntakoneen luddiitit

 [Onko heitä?]

Kyösti Salovaara, 2022.
Tietämiskone.

Meidän riippuvuutemme muista maista kasvaa kaiken aikaa. Uskon, että sellaiset Robinson Crusoet, jotka lähtevät siitä, että me porskutamme täällä yksinämme emmekä välitä mitään siitä, mitä maailmalla tapahtuu - että pannaan vain omat maailmankaupan säännöt pystyyn - ovat ilmeisesti vähenemässä. Ymmärretään, että näillä leveysasteilla ei tämmöistä kulutustasoa pidetä yllä muuten kuin läheisessä kanssakäymisessä muitten maitten kanssa. Se edellyttää kaupankäyntiä; se edelleen tavaranvaihtoa ehdoilla, jotka muut maat hyväksyvät. Hinnoilla, jotka joku muu on valmis maksamaan.

- Mauno Koivisto, 1978.

Suomen kaltaisessa maassa on mahdollista elää sivistynyttä elämää vain, jos lähes kaikki tuodaan ulkomailta. Ainoa mahdollisuutemme on se, että me erikoistumme muutamiin hyödykkeisiin, toivottavasti arvokkaisiin, joita myymällä sitten hankimme lähes kaiken ulkomailta.

- Heikki Pursiainen, 2019.

Suhteellisuudentaju ei kuulu kirjallisuutemme hyveisiin. Kirjallisuutemme todellisuuskuva on musta-valkoinen - tai paremminkin musta-musta. Kun kirjailijamme haluavat sanoa tästä yhteiskunnasta jotakin, he tekevät sen niin, että panevat romaaniensa sankarit oksentamaan pakastimeen ja ulostamaan vaatteidenpesukoneeseen. Semmoinen on kuulemma kulutusyhteiskunnan kritiikkiä.

- Kyösti Salovaara, 1983.

Niinpä sittenkin.

    Kehitys kehittyy kirjailijoiden, hippien ja uusluddiittien vastalauseista piittaamatta. 

    Voiko kehitys kehittyä huonoon? Vai tarkoittaa sana ”kehitys” aina parempaa?

    Sekin pitää muistaa, että sanoja käyttävät ihmiset. Luonnon näkökulmasta ihmiskunnan kehitys saattaa olla aivan jotain muuta, paitsi että luonnolla ei ole muuta ”näkökulmaa” kuin evoluutio.

    Mutta ihmiskunnan kehitys riippuu luonnosta ja luonnonvaroista. Kauan sitten näin eräässä kirjassa käppyrän, jonka mukaan ihmiskunnan keräämä tietomäärä korreloi täysin käytetyn energian kanssa.

    Näitä korrelaatioita pystyy piirtämään kaikesta ihmisten elämään liittyvästä, yhtä hyvin terveydestä kuin sivistyksestä. Energian ja teknologian määrä selittää melkein kaiken kehityksen kirjastoista oopperaan, terveysasemilta huippusairaaloihin, työpaikoilta demokratian palatseihin, pelloilta hypermarkettien loputtoman runsaaseen tarjontaan.

    Ja kuitenkin 1800-luvun luddiittien tavoin ovat monet ääriliikkeet valmiita purkamaan teknologian ja palaamaan aikaan, jolloin energiaa käytetiin tuskin muuhun kuin nuotiolla lämmittelyyn.

Helsingin Sanomien verkkosivulla julkaistiin muutama päivä sitten Mika Remeksen kiinnostava artikkeli Koneet murskaksi! Se ilmestyi alkuaan Tiede-lehdessä (9/2022).

    Luddiitit olivat lyhytaikainen liikehdintä 1810-luvun alkupuolen Englannissa. Käsityöläiset rikkoivat koneita, jotka veivät heidän työpaikkansa, koska koneilla tehtiin halvempia tavaroita eivätkä työläiset saaneet samanlaista palkkiota työstään kuin aikaisemmin. Puuseppä James Hargreavesin kehittämä Kehruu-Jenny teki kahdeksan ihmisen työn samassa ajassa kuin käsityöläinen teki yhden ihmisen työn.

    Remes kirjoittaa, että jälkikäteen koneita vastaan taistelleita luddiitteja voi pitää pelkästään opportunisteina, joka välittivät vain omasta työpaikastaan. Mutta heitä voi pitää myös ensimmäisenä järjestäytyneenä liikkeenä, joka arvosteli kapitalismia.

    Teollinen vallankumous tuli luddiittien vastarinnasta huolimatta.

    Remes viittaa myös ns. uusluddiitteihin, joka 1930-luvulta lähtien ovat vastustaneet teknologian lisääntymistä myös arkipäivän elämässä. 

    Onko historian ironiaa, että ilmastonmuutoksen mittapaaluilla nykyhetkeä verrataan luddiittien päivien yhteiskuntiin? 

Kyösti Salovaara, 2022.
Energiakone.

Meidän modernia elämäämme saartavat koneet.

    Kun luddiitit vasaroivat murskaksi uusia työkaluja - koneita - meistä lähes jokainen käyttää päivittäin tietoisesti ja tietämättään niin monenlaisia koneita ja niissä olevia puolijohteita ja pikkuisia ”tietokoneita” että niiden murskaaminen olisi mahdonta. Sitä paitsi: me teemme tämän vapaaehtoisesti! 

    Kun puhun ”yhteiskuntakoneesta” tarkoitan sitä näkymätöntä prosessia joka kytkee yhteen ihmiset, ideat, tiedon ja taidon ja fyysiset koneet. Voidaan puhua demokratiasta, hyvinvointivaltiosta, markkinataloudesta, globalisaatiosta, kapitalismista, mutta oleellista on, että ”yhteiskuntakoneesta” ei voi ottaa valokuvaa.

    Otan kätevästi digipokkarilla kuvia fyysisistä vempaimista. Yksi tekee energiaa, toinen pesee astioita, kolmas kaivaa maata, neljäs valmistaa espressokupillisen kahvia ja viides kerää kaikki kuvat yhteen kovalevylleen.

    Mutta yhteiskuntakoneesta, globaalista maailmankoneesta en saa kuvaa, joten sitä pitää kuvailla sanoilla ja kertomalla prosesseista, jotka tätä konetta liikuttavat.

    Tässä yhteiskuntakoneen näkymättömässä luonteessa piilee sen ongelma, sen kehittämisen ongelma. Ilmastonmuutoksen haitat ovat eittämättä yhteiskuntakoneen aiheuttamia, mutta koska sitä varsinaisesti, konkreettisena laitteena, ei ole olemassa, ei ole ”yhtä” keinoa, jolla luddiitti pystyisi hyökkäämään moukari kädessään sen kimppuun.

    Erilaisten fyysisten koneiden kimppuun toki voi käydä, mutta semmoisen hyökkäyksen seuraamuksista ei edeltä käsin tiedä mihin se johtaa. On kauhean helppo paasata kulutuksen vähentämisestä. Sitä vastoin on älyttömän vaikeaa ennustaa mitä tapahtuu yhteiskuntakoneelle (demokratia, sivistys, terveys, vapaus, tasa-arvo, turvallisuus jne.) jos kulutus eli ihmisten ja yrityksien ja kansakuntien välinen kaupankäynti ajetaan alas.

    Media kertoo mielellään sankaritarinoita suomalaisista, jotka palaavat luontoon ja luopuvat hyvinvoivasta kaupunkilaiselämästä, siirtyäkseen ”omaehtoiseen” niukkaan elämään pois kulutuksen ja teknologian taikapiiristä. Sitä media ei vaivaudu miettimään, mitä tapahtuisi, jos kaikki suomalaiset tekisivät samoin. Mitä kävisi yliopistoille, sairaaloille, kirjastoille ja jopa oopperalle? 

Kyösti Salovaara, 2022.
Pesemiskone.

Kyösti Salovaara, 2022.
Espressokone.

Historiaa on helpompi tutkia kuin tulevaisuutta.

    Ilmeistä on, että missään yhteiskunnassa ei ole pystytty vähentämään kaupankäyntiä, kulutusta, vuorovaikutusten verkostoa ilman että yhteiskunta on tuhoutunut tai taantunut, ilman että ihmisten välinen tasa-arvo ja vapaus on vähentynyt.

   Yhteiskuntakone on kummallinen keksintö. Vai onko se sattumusten summa?

   Heinäkuussa 2017 Niko Vartiainen haastatteli Helsingin Sanomissa Jyväskylän yliopiston taloushistorian ja strategian professoria Juha-Antti Lambergia, joka oli työryhmineen laatinut tutkimuksen Rooman imperiumin n. 200 vuotta kestäneestä tuhoutumisesta. 

   Kysymys oli ison talousjärjestelmän tuhoutumisesta, joten siitä voi oppia jotain, Lamberg perusteli tutkimustuloksiaan.

   Kaikki alkoi Rooman väestön vähenemisestä, Lamberg sanoi haastattelussa. Imperiumi menetti alueita ja siten myös väestöä. Syntyvyys laski. Sodat lisäsivät kuolleisuutta. Ja kun väestö väheni, myös kaupankäynti väheni ja verokertymä pieneni. Keskusvallan resurssit pienenivät ja se vaikutti kaikkialle.

   Lambergin työryhmän johtopäätös: ”Ensin vähenee taloudellinen aktiivisuus, tulee vähemmän verotuloja, ja sen jälkeen alkavat instituutiot ja säännöt rappeutumaan.”

   Aikalaiset eivät romahdusta heti nähneet. Jälkeenpäin tarkasteltuna talouden romahdus oli järkyttävä. Palattiin 50-100 vuodessa taaksepäin pronssikauden tasolle. ”Taantumus näkyi esimerkiksi huonoina taloina”, Lamberg sanoo. ”Rakennustaito ei periytynyt sukupolvelta toiselle. Jos teknologisesta osaamisesta ei pidetä huolta, se huononee - eikä vain pikkuhiljaa vaan romahtaen.” 

   Taloudellinen aktiivisuus riippuu siitä kuinka paljon on ihmisiä käymässä kauppaa, myymässä ja ostamassa. Kasvun logiikka ”näyttää” ainoalta tieltä hyvinvointiin, laajasti ajatellen. ”Ei ole mallia hallitusta alaspäin menemisestä”, Lamberg päätteli kesällä 2017. ”Sen takia esimerkiksi degrowth-keskustelu on mielenkiintoista. Siinä sanotaan, että pitäisi olla vähemmän, mutta ei sitä, että mitä sitten kun on vähemmän.”

   Lambergin mukaan historialliset esimerkit kertovat, että talouskasvun loppu on hyvin väkivaltainen, se on aito romahdus myös tiedoissa ja taidoissa. Se vaikuttaa kaikkeen kaikialla:

    ”Kasvun loppu heijastuu kulttuurin ja tiedon arkistoimiseen saakka. Se on pelottavin juttu Roomassa. Siellä menetettiin hallinta kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla.”

Niinpä sittenkin.

    Kehityksellä on suuntansa, hyvään tai huonoon. 

    Historiasta tiedämme jotakin, tulevaisuudesta paljon vähemmän.

    Koneet ovat saartaneet meidät. Olemme suostuneet siihen vapaaehtoisesti, halulla, järjellä. Niin ainakin sanomme, väitämme, uskomme.

    Tänään yhteiskuntakonetta vastustavat uusluddiitit sanovat, että ottakaa opiksi Venäjästä. Ei saa olla riippuvainen. Seuraavaksi pitää boikotoida Kiinaa ja laittaa kaupankäynnin väylät kiinni. Sen jälkeen…

    Sen jälkeen?

Kyösti Salovaara, 2022.
Kaivamiskone ja kuljetuskone.