[painetaan legenda]
 |
| Kyösti Salovaara, 2022. "Virallinen" Real Madrid pipo. |
Tässä ottelussa nimittäin kiehuu myös poliittisesti. ”Katalonia on valtio ja FC Barcelona sen armeija”, sanoi aikoinaan futislegenda Bobby Robson ja oli oikeassa: FCB on itsenäisyyttä havittelevan maakunnan symboli. Real taas oikeistodiktaattori Franconkin suosikkijoukkueena symboloi keskusvallan sortoa.
- Riku Rantala El Clásicon - Barcelona vs Real Madrid - tunnelmasta Helsingin Sanomissa 19.10.2022.
”Ette siis käytä tätä tarinaa, herra Scott?”
”En. Tämähän on Villi Länsi. Kun legendasta tulee faktaa, painetaan legenda.”
- Sanomalehden toimittaja vastaa legendansa paljastaneelle senaattorille John Fordin elokuvassa Mies joka ampui Liberty Valancen, 1962.
Huhun leviämisen ehtona on, että se uskotaan, vaikkakaan sitä ei tiedetä todeksi. Huhun uskominen todeksi määräytyy puolestaan juuri siitä, sopiiko huhun lausuma ajatus yhteisössä vallitsevaan maailmankuvaan, hegemoniaan, vaiko ei. Huhun muodossa voivat levitä vain yhteisössä vallitsevaan ajattelutapaan sopivat hypoteettiset ajatukset: huhuistaan yhteiskunta tunnetaan.
- Yrjö Ahmavaara teoksessa Informaatio. Kolmas painos, Weilin+Göös, 1975.
Kyllä.
Tiedän hyvin ettemme yksilöinä emmekä kollektiivina tiedä kaikkea.
Ja kyllä, yksilöinä meillä on ennakkoluuloja, jotka sopivat yhteisössä vallitsevaan maailmankuvaan.
Niinpä meillä, minullakin, on taipumus uskoa huhuihin, jos ne sopivat ennakkoluuloihini. Ja kyllä, huhut ovat eräällä tavalla tarinoita, joita kerrotaan totena. Tositarinat ovat mukavampia ja ennen kaikkea helpompia omaksua kuin kovat faktat.
Tarinat ovat siinäkin mielessä koukuttavia, että niissä otetaan usein kantaa hyvän puolesta pahaa vastaan.
Tällainen tarina on Riku Rantalan kolumniinsa ”jostakin” lainaama väittämä, että jalkapallojoukkue FC Barcelona on hyvis, koska se, sen tukijoukot Espanjan sisällissodan aikana (1936-1939) taistelivat kenraali Francisco Francoa vastaan ja Real Madrid on pahis, koska se muka oli Espanjan sisällissodassa Francon suosiossa ja tuki francolaisia taistelussa sosialisteja vastaan.
En väitä, että alkuun kirjoitetussa lainauksessa Riku Rantala vääristelee totuutta tietoisesti. Mutta kun luodaan tarina, esimerkiksi jalkapallojoukkue Barçasta ja Realista, siinä väistämättä tiivistetään historia muutamaan seikkaan, jotka poimitaan eri ajoilta, eri vuosikymmeniltä ja niin saadaan aikaiseksi järkeenkäypä legenda, joka ei itse asiassa ole totta vaan historian väärentämistä, eräänlainen anakronistinen julkilausuma.
Tästä oudosta tarinasta nyt pakinoin.
Kummallista on, että hyväksyin pitkään itsekin tämän tarinan Real Madridista sisällissodan pahiksena. Kummallista siksi, että olinhan jo 1970-luvulla lukenut (ja siitä kirjoittanut) Upton Sinclairin pienoisromaanin Taistelu Madridista ja tiesin tarkalleen, että Madridin kaupunki oli tasavaltalaisten puolella ja että Madridissa taisteltiin Francon kapinallisia vastaan vuonna 1936-1937 ja sen jälkeen osittain piiritettynä aina maaliskuun loppuun 1939.
Mutta jotenkin en yhdistänyt tätä faktaa väitteisiin Real Madridin ”petturuudesta” vaan suhtauduin Realiin konformistisesti enemmän tai vähemmän kielteisesti.
Silmät aukenivat kun luin englantilaisen, Espanjassa asuvan Sid Lowen kirjan Fear and Loathing in La Liga – Barcelona vs Real Madrid (Yellow Jersey Press, 2013).
Sid Lowe (s. 1976) on väitellyt Espanjan historiasta. Ammatikseen hän kirjoittaa jalkapallosta mm. The Guardian -lehteen.
Em. kirjassa Lowe käy puolueettomasti läpi Espanjan sisällissodan vaiheet sekä FC Barcelonan että Real Madridin osalta. Ennakkoluulot karisevat historiantutkijan esittäessä faktoja, ei huhuja. Toinen Espanjassa asuva englantilainen Giles Tremlett (joka on kirjoittanut mm. teoksen Ghosts of Spain – Travels through a Country’s Hidden Past, 2007) arvosteli Lowen kirjan The Guardianissa lokakuussa 2013 ja luonnehti Lowea ”myytintappajaksi”. Lowen käsittelyssä, Tremlett kirjoitti, FC Barcelonan sankarillinen tarina Francon vastustajana ja viattomana uhrina menettää loistonsa melkein kokonaan, vaikka ei täydellisesti.
Myytit ovat tarinoita, joihin uskomme.
 |
Upton Sinclair: Taistelu Madridista. (No Pasaran! A Novel of the Battle of Madrid, 1937.) Suom. tekijän luvalla N. W-m. Kirjailijain kustannusliike, 1937. |
Miksi myytti FC Barcelonasta, Barçasta, sitten elää niin voimakkaasti? Mistä se on syntynyt?
Tätä on tietysti mahdoton selittää täydellisesti; osittain kysymys on tietämättömyydestä, osittain seuran sankarillista menneisyyttä koskevista taitavista tarinoista ja osittain, luulen, halustamme uskoa että maailmassa on hyvää ja pahaa.
Kaikkien tarinoiden pimeässä ytimessä on Espanjan sisällissota 1936-1939. Kuka soti, missä sodittiin ja ketä vastaan?
Jokin aika sitten Espanjassa julkistettiin tutkimus, joka paljasti, että espanjalaisista nuorista suurin osa tiesi sisällissodasta hyvin vähän. Paljastui että yli puolet heistä luulee, että sisällissodassa kapinalliset sosialistit, tasavaltalaiset yrittivät kumota diktaattori Francon fasistisen hallinnon.
Totuus on tietenkin toisenlainen, päinvastainen. Vallankumousta yritti, ja siinä lopulta onnistui, kenraali Francon johtama falangistien joukko. Tasavalta vaihtui Francon diktatuuriin huhtikuussa 1939, ja sitä kesti vuoteen 1975 saakka.
Kuinkakohan moni suomalainenkin ajattelee espanjalaisnuorison tavoin, ehkä myös lainaamani Riku Rantala, että Madridin kaupunki oli sisällissodan aikana Francon hallitsema fasismin ydin, jota vastaan urheat barcelonalaiset sosialistit nousivat kapinaan? Ja koska Madrid tässä tarinassa oli Francon hallinnon keskus, myös sen futisjoukkueen Real Madridin täytyy olla fasistisen Francon suosikki.
Kerrataan vielä: Francon joukot ryhtyivät kaatamaan Espanjan laillista tasavaltaa kesällä 1936. Sekä Barcelonan kaupunki että Madridin kaupunki olivat syntyneen sisällissodan aikana tasavaltalaisten hallinnassa; molemmissa kaupungeissa taisteltiin Francoa vastaan. Madrid antautui huhtikuun alussa 1939, Barcelona kuusi viikkoa aikaisemmin. Madridin porteilla, kaupungin reunamailla taisteltiin koko kolmevuotisen sodan ajan. Barcelona oli kauempana rintamalinjasta, hyvässä turvassa.
Tarina kuuluu, niin kuin Sid Lowe tiivistää kirjassaan: ”Barça demokraatteja, Real Madrid fasisteja; Barça sisällissodan häviäjä, Real sodan voittaja ja vapauden tukahduttaja; Barça vasemmalla, Real oikealla; Barça hyvä, Real paha.”
Tämä legenda toistuu yhä, jopa suomalaisessa Wikipediassa. Englantilainen ja espanjalainen Wikipedia ovat varovaisempia, ristiriidat historian kertomuksessa tiedostetaan.
Yksi FC Barcelonan myytin keskeisistä luojista, katalonialainen kirjoittaja Manuel Vásquez Montalbán (1939-2003) - jota Lowe kutsuu marxilaiseksi, mutta jonka parhaiten tunnemme rouheiden dekkareiden kirjoittajana - julisti että Barça on ”Katalonian symbolinen armeija ilman aseita”. Tämän jälkeen on helppo ymmärtää mistä tulee esimerkiksi englantilaisen Terry Venablesin (joka valmensi Barcelonaa 1984-1987) järjetön anakronismi: ”Real Madridin nujertaminen on kuin Barça voittaisi toisen sisällissodan... kun me voitimme La Ligan, oli aivan kuin tasavaltalaisarmeija olisi saanut voiton.”
Ja kuitenkin, todellisuudessa, sekä Barcelonassa että Madridissa taisteltiin vuosina 1936-1939 fasisteja vastaan, molemmissa kaupungeissa työläiset ja sosialistit ja kommunistit (Barcelonassa tietysti myös anarkistit, jotka sotkeutuivat sisällissotaan niin, että välillä sisällissodan sisällä käytiin toista sisällissotaa) ”hallitsivat” sekä FC Barcelonaa että Real Madridia.
Kärsimyksiä ei pidä ryhtyä vertailemaan. Mutta sota oli Madridissa lähempänä kuin Barcelonassa. Madrid ei ollut sodan aikana Francon kaupunki vaan tasavaltalaisten. Barcelona ja Madrid olivat samalla puolella, niinpä Barcelonassa (josta sota oli etäällä) liimattiin talojen seiniin julisteita: ”Madridin puolustaminen on Katalonian puolustamista!”
Ja kun näin oli, Barça ja Real olivat faktisesti samalla puolella eivätkä ”sotineet” toisiaan vastaan, eivät edes ”symbolisesti".
Tosielämässä on mielenkiintoisia käänteitä.
Samaan aikaan kun Francon joukot yrittivät valloittaa Madridia sisällissodan ensimmäisenä vuotena 1936-1937, FC Barcelona kutsuttiin pelimatkalla Meksikoon. Luvassa oli hyvä palkkio.
Pelimatka toteutui. Matkaan lähti 16 pelaajaa. Joukkue kävi pelaamassa myös USA:ssa New Yorkissa. Kaikkiaan Barça pelasi reissulla 14 ottelua.
Takaisin Barcelonaan seilattiin syyskuussa 1937. Yhdeksän pelaajaa jäi Meksikoon. Muutama meni Ranskaan, osa palasi Barcelonaan. Joukkueen saamalla isolla korvauksella maksettiin seuran velat ja loput talletettiin ranskalaiseen pankkiin. Kun sisällissota päättyi, FC Barcelona oli Ranskaan talletettujen Meksikon matkan tulojen takia liigan vaurain seura, kun taas sodasta totaalisesti kärsinyt Real oli liigan köyhimpiä jalkapallojoukkueita. Francon diktatuurin ensimmäisen vuosikymmenen aikana Barca voitti Espanjan liigan toistuvasti kun taas Real voitti ensimmäisen liigamestaruutensa sisällissodan jälkeen vasta vuonna 1954.
Ironiaa on siinäkin, että Francon päästyä valtaan, Madridin toinen suurseura, vuonna 1903 perustettu Athletic yhdistyi Francon ilmavoimien joukkueeseen, niin että 1940-luvulla seuran nimi oli ensin Athletic de Aviación de Madrid ja sitten Atlético Aviación de Madrid ja lopulta Atlético de Madrid. Tunnetusti, ja yhä edelleen, Atléticoa pidetään varsinaisena työläisten seurana eikä francolainen menneisyys - jos sellaista on - häiritse tarinoiden kertojia.
No, minäkin käyn mielellään katsomassa Atléticon pelejä, jos tai kun Madridiin tie vie. Kenties Atléticon fyysinen ja hienostelematon peli-ilme muistuttaa KTP:n kotkalaista ”ahtaajafutista” - joka sekin on aika lailla myytti - enemmän kuin Realin taitopeli.
Toinen, globaali ironia irvistelee sitä, että olipa tarinoiden Barça demokraattinen tai Real francolainen, niin menestyneen jalkapallotyylinsä, pelifilosofiansa Barcelona sai sittemmin Hollannista ja Real puolestaan Argentiinasta.
 |
| Kyösti Salovaara, 2022. "Virallinen" Atlético de Madrid lippis. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti