Vähän kafkaa

[muutamia mietteitä Kafkan mietelmistä]

Silloin kun arkielämä näyttäytyy surrealistisena ja eksistentialistisena karusellina, johon olet päätynyt ikään kuin vahingossa ja josta et pääse pois tai karkuun vaikka kuinka yrittäisit, niin silloin sitä, sellaista elämää sanotaan kafkamaiseksi.

     Prahalainen, saksaksi kirjoittanut Franz Kafka (1883-1924) kirjoitti ahkerasti mutta julkaisi vähän. Häneltä jäi paljon kesken. Kesken jääneen hän uskoi ystävänsä Max Brodin tuhottavaksi, mutta tämäpä ei polttanutkaan Kafkan kirjoituksia vaan ryhtyi julkaisemaan niitä.

     Onko maailma surrealismissaan ja eksitentialismissaan muuttunut Kafkan päivistä?

     On varmasti.

     Entä onko ihmisen eksistentialistinen suhde maailmaan muuttunut?

     On ja ei?

     Miten niin – miten niin on ja ei?

     En minä tiedä.

     Miksi sitten kirjoitat jotakin mitä et tiedä?

     Miksikö?

     Huvikseni kai.

1.

Koska olen niin usein – näillä palstoilla ja varsinkin muualla – lainannut Kafkan mietelmiä, lienee aiheellista muistuttaa Kai Laitisen toimittamasta teoksesta Keisarin viesti (Otava 1969, 1989. Suom. Aarno Peromies), johon Laitinen on koonnut Kafkan novelleja, proosakatkelmia ja mietelmiä. Tässä teoksessa on myös mukana kuuluisa Kirje isälle, jota poika ei oikeasti koskaan autoritääriselle isälleen lähettänyt, pojan kirje jota isä ei koskaan

Kauko Allénin kansi
vuoden 1989 laitoksessa.

lukenut.

     Keisarin viestistä olen lähinnä ja yhä uudestaan lukenut teoksen kolmatta osiota, jolle on annettu otsikko Mietelmiä synnistä, kärsimyksestä, toivosta ja oikeasta tiestä. Varsinaisia mietelmiä teoksessa on runsaat sata.

     Max Brod ajatteli mietelmien kuvastavan Kafkan uskonnollisuutta. Monien tutkijoiden mielestä Brod oli väärässä. Kafka oli toki juutalaiskirjailija mutta ei uskonnollisessa mielessä, pikemminkin surrealistisessa.

     Mietelmäosion otsikko ei olekaan peräisin Kafkan kynästä vaan Max Brodin. Laitisen mukaan se kuvastaa enemmän Brodin uskonnollisuutta kuin Kafkan.

     Mietelmiä kirjoittaessaan Kafka tiesi sairastuneensa kuolemantautiin. Laitinen sanoo, että ”enemmän kuin uskon julistus ne ovat epätoivon inventaario”.

     Laitinen taitaa olla oikeasssa.

     Mutta jos Kafkan mietelmät inventoivat epätoivoa, mistä niiden huikea humoristisuus syntyy?

2.

”Tietystä pisteestä lähtien ei enää ole paluuta. Tämä piste on saavutettavissa.”

Laitinen lukee tämän mietelmän kirjoittajan elämäntilanteen, tuberkuloosiin sairastuneen Kafkan realistisena itsetuntemuksena. Entistä (tervettä) elämää on mahdoton saada takaisin; edessä on alamäki kuolemaan, elämän totaalinen vararikko, niin kuin Kafka toisaalla totesi.

     Mutta eikö Kafka myös sijoita mietelmään humoristisesti modernin tieteen ja matemaattisen ajattelun perusajatuksen siitä, että dynaaminen prosessi, entropia kulkee aina vain yhteen suuntaan. Pöydältä pudonnut kahvikuppi menee pirstaleiksi eikä pirstaleet koskaan palaudu ehjäksi kupiksi. Epäjärjestys synnyttää uudenlaista järjestystä mutta vain energiaa tuhlaamalla.

     Aika kulkee vain yhteen suuntaan.

     Jokainen aavalle merelle lähtenyt purjehtija tietää, että tietystä pisteestä ei voi palata kotisatamaan. Jokainen poliitikko tietää, että on päätöksiä joita on mahdoton perua. Jokainen taiteilija tietää että voi luoda teoksen, jonka jälkeen entinen elämä, ura, asema yhteisössä ei palaa ennalleen. Sellaisen teoksen tavoittelu on kiihottavan uhkarohkeaa.

     Kafkan humoristinen oivallus on siinä, että koska tuollainen piste on todella saavutettavissa, se myös saavutetaan.

3.

”Mikä onni on käsittää, että maa jolla seisot, ei voi olla niitä kahta jalkaa laajempi, jotka peittävät sen.”

Usein kaikkein parhain – ehkä älykkäin – vitsi on sanoa ääneen jokin itsestäänselvyys.

     Se johtuu siitä, että ihminen toivoo (alitajuisesti) että näkyvän arkipäiväisen todellisuuden takana on jokin isompi selitys, parempi perustelu, uskottavampi kertomus, romanttisempi aikomus.

     Kun harhan paljastaa, se naurattaa.

     Et ole omia jalkojasi isompi tekijä tässä isossa maailmassa, Kafka toteaa ja nauraa hiljaa itsekseen. Älä tuijota muniasi vaan katso maata jalkateriesi alla ja kysy itseltäsi: onko minusta miestä täyttämään edes tuo tila?

     Mutta toisaalta, Kafka lohduttaa, koska enempää ei tarvita kuin seisoa mitättömyydessä mitättömin jaloin, voit rauhoittua ja saada mielenrauhan. Jokainen askel tästä jonnekin on jo saavutus, pyrkimystä laajempaan itsetietoisuuteen.

4.

”Kuinka voi iloita maailmasta, paitsi jos pakenee sen luo?”

Yhdellä sanalla Kafka kiepauttaa itsestään selvyydelle hämärän ja mystisen antiteesin.

     Tietysti ihmisen pitää mennä maailman tykö, liittyä ihmisten joukkoon, kuulua yhteisöön, kaveriporukkaan, tikkaremmiin, maamiesseuraan tai ainakin katsella telkkarista BB:tä ja semmoista.

     Mutta miksi Kafka sanoo yhteisöön kuulumista ”pakenemiseksi”?

     Onko ihminen muka jokin aito kokonaisuus ilman yhteisöään, vailla ihmissuhteita?

     Onko absoluuttinen erakko lähtöpiste?

     Vai ihan Jumalasta erkanevaa?

     Lähettikö Jumala Jeesuksen ihmisten pakeille juuri tässä mielessä? Että voi iloita maailmasta vain pakenemalla sen luokse?

     Silläkö tavoin paratiisi pilattiin, mutta inhmillisyys luotiin ja saavutettiin?

5.

”Kaksi elämänalun tehtävää: Supista piiriäsi yhä ahtaammaksi ja käy yhä uudelleen tarkastamassa, ettet vain piileskele jossakin piirisi ulkopuolella.”

Jos maailmaan pakeneminen pelottaa, tässä ohje käpertyä itseensä ja unohtaa kaikki mikä voi uhata sinua ja minua. Siis meitä.

     Kyseessä on jatkuva prosessi.

     Toista se ja sinusta tulee täydellinen ihminen, tietämätön tollo joka tietää sen kaiken vähän mitä tarvitsee tietää. Ja mitä vähemmän tiedät ja mitä vähemmän huomioit ympäristöäsi, sen parempi sillä avarakatseisuus ja uteliaisuus ovat vaarallista ja tuhoavaa.

     Tietysti on hullunrohkeaa käydä itsensä ulkopuolella tarkastamassa tilanne. Mutta riski kannattaa ottaa.

     Tehtävää, itseensä käpertymistä, ohjaa tämäkin:

     ”Kaksi mahdollisuutta: tekeytyä äärettömän pieneksi tai olla sitä. Jälkimmäinen on täydellisyyttä, siis joutenoloa, edellinen alkua, siis teko.”

6.

”Häkki lähti etsimään lintua.”

Mistä johtuu etten koskaan tunne lukeneeni tätä mietelmää liian monesti?

     Miksi yhä nauran kun luen sen?

     Jos lintu on päässyt vapaaksi, lentänyt maailmaan, miksei se saa olla olla vapaana vaan tyhjäksi jäänyt häkki lähtee etsimään sitä?

     Miksei häkki tyydy osaansa?

     Ovatko vankilat olemassa täyttyäkseen?

     Tarvitaanko lintu siksi, että sen voi panna häkkiin?

     Onko yhteiskunta olemassa vain siksi, että ihminen, yksilö voidaan kahlita, panna häkkiin? Jos häkissä ei ole ketään, se lähtee liikkeelle ja etsii niin kauan että vangittava löytyy.

     Tai, ajatteleeko Kafka, että uskonto, tavat, sosiaaliset suhteet ovat häkki jota et pääse pakoon?

     Mitä kauemmaksi juokset, sitä kiukkuisemmin häkki seuraa sinua ja tavoittaa.

7.

Kirjoittaessaan häkistä, joka lähtee etsimään lintua, Prahassa asuva juutalaiskirjailija ei tiennyt, että hänen kolme sisartaan (Elli, Valli ja Ottla) katoaisivat muutaman vuoden päästä holokaustin kauhuihin saksalaisten keskitysleireillä.

     Häkki löysi lintunsa.