Olavi Paavolaisen erehdys

[Adolf der Arbeiter?]

No, enpä tiedä.

     Pitäisi kai ottaa kevyemmin.

     Pois mielestä raskaus, unohdetaan syyssade.

     Enpä tiedä.

     Ei saa leikitellä vakavilla asioilla.

Viimeviikkoinen pakinani sai Maijan lähettämään terävän kommentin.

     Olin siteeranut Olavi Paavolaisen kirjaa Kolmannen Valtakunnan vieraana. Olin löytänyt ”hienon” sitaatin, missä Paavolainen vetäisee värikkäällä pensselillä saksalaisen todellisuuden uudet sävyt (ja Euroopan kohtalon) Adolf Hitlerin muurarin ammatista kumpuavana yksinkertaisuuden ja asiallisuuden vaatimuksena.

     Paavolainen näki lavean pinnan pintaa katsomalla.

     Mikään ei sovi poliittisesta ja fyysisestä arkkitehtuurista innostuneelle diktaattorille paremmin kuin muurarin ammatti.

     Paavolaisen maalaama kuva olisi huomattavasti latteampi, jos hän olisi kirjoittanut wieniläisiä taloja vesiväreillä jäljentävästä Hitleristä.

     Ei, sen piti olla muurari Adolf – Adolf der Arbeiter!

”Sitten minua ihmetyttää sellainen pikkujuttu”, kirjoitti Maija pakinani luettuaan, ”että Paavolainen luuli Hitleriä muurariksi. Mussolinihan oli tehnyt muurarinkin töitä, ei minun tietääkseni herran H. koskaan.”

     Minäkin ihmettelin (hetken) juttua kirjoittaessa Paavolaisen muurari-vertausta, mutta, kuten sanottua, se tuntui maailmaa syleilevältä ikoni-symbolilta, joten sitä ei kannattanut epäillä, asettaa kyseenalaiseksi, virhetiedoksi.

     Mutta erehtyikö Paavolainen?

     Mistä hän tuon muurari-Adolfin tempaisi?

     Menikö Il Duce ja Führer hänen innostuneessa tekstissään sekaisin, kuin sininen ja keltainen joista syntyy vihreää?

     Tätähän pitää selvittää.

Kevyesti nettiä selaten Hitleriä ei sanota muurariksi. Siihen ammattiin ei viitata. Jotakin epämääräistä Hitlerin kerrotaan nuoruudessaan tehneen, mutta muurarin homma ei nouse erityisesti esille.

     Paavolainen taisi erehtyä.

     Tai ehkä ei sittenkään.

     Ehkäpä Paavolainen kuunteli mitä kansallissosialistit sanoivat johtajastaan. Kenties hän ”kuuli” Hitlerin omat sanat työläismenneisyydestään. Kenties Paavolainen kirjoitti mikä totta oli vuonna 1936. Kansakunta piti johtajaansa ”ykkösduunarinaan”.

     Mutta sitä hän ei ehkä muistanut (tai ei siitä välittänyt), että totta ei ole kaikki, mikä todeksi sanotaan. ”Hyvä propagandisti tekee kaatopaikasta retkeilykohteen”, ivasi Bertolt Brecht muuassa runossaan.

     Vaikka toisaalla, siltä näyttää, Brecht itsekin vahvisti myyttiä Hitleristä, joka maalasi taloja ja kenties myös muurasi.

Netistä löytää kaikenlaista. Mitä enemmän löytää sitä enemmän epäilee. Nettitiedosta puuttuu useimmiten ajan kerrokset, vain viimeisin tieto on päivitetty. Netti on kuin liukas mosaiikkipinta, jonka läpi ei pääse näkemään aikaisemmin asuttuja huoneistoja.

    Jostakin syystä painettuun sanaan on helpompi luottaa kuin digitaaliseen tietopilveen. Kenen vastuulla pilvi ajelehtii virtuaalitaivaalla, tietoa etsivä kysyy eikä vastausta saa tuuleltakaan.

     Joka tapauksessa leikitäänpä, että löydetty tieto on oikeaa.

     Arthur H. Mitchell on vuonna 2010 ilmestyneessä teoksessa Hitler's Mountain: The Führer, Obersalzberg and the American Occupation of Berchtesgaden (joka löytyi Googlesta) käsitellyt myyttiä Hitlerin työläistaustasta, ja kas, kyllähän Hitlerin aikanaan väitettiin työskennelleen myös muurarina, maalarina ja sekatyömiehenä. Ja miksei hän olisi jonkin lyhyen aikaan niin myös tehnyt. Pari kuukautta sekatyömiehenä raksalla – koko elämä työläissankarina!

     Työläistausta sopi Hitlerin ja puolueen propagandaan.

     Hieman Paavolaista aikaisemmin Saksassa vieraillut englantilainen toimittaja Michael Fry kirjoitti kokemuksistaan teoksen Hitler's Wonderland (1934) ja väitti siinä, että Hitler oli taustaltaan muurari.

     Mitchell kertoo kuinka Hitler vieraili berliiniläisellä rakennustyömaalla Albert Speerin johdattamana. Speerin mukaan Hitler käyttäytyi kuin ammattitaitoinen rakentaja, kiipeili telineillä, jutteli työmiesten kanssa asiantuntevasti, oli heidän ”kollegansa” ja kaverinsa.

     Vuonna 1942 Hitler sanoi, että hänen siteensä Mussoliniin oli vahva, koska he molemmat työskentelivät samaan aikaan rakennuksilla. Vuonna 1920 Hitler julisti Natsipuolueen kokouksessa olevan työmies: ”työmiehen lihasta ja verestä rakennettu”.

     Bertolt Brecht kirjoitti vuonna 1933 pilkkalaulun maalari Hitleristä, joka maalaa kalkkimaalilla Saksan rakennuksen ”puhtaaksi”. Seinien reiät ja kolot peitetään maalilla. Kaikki paska peittyy, kunnes tulee sade jonka jälkeen paskahuussi on taas näkyvissä. ”Kunpa olisit muurari”, Brecht huokaa.

     Kun vielä selaan nettisivuja, löydän saksalaisen, luotettavana pidetyn historioitsijan Max Domaruksen tekstit Hitlerin puheista vuosilta 1932-45. Siellä Domarus sanoo, että Hitler olosuhteitten pakosta päätyi muurariksi ja lankkumaalariksi.

Jos nyt uskon - uskonko? - muutaman tunnin nettisurffailuun, päädyn myös uskomaan Paavolaista. Siis uskon että Paavolainen luuli tietävänsä Hitlerin muurarintaustan.

     Paavolainen törmäsi myyttiin ja painoi sen.

     Paavolainen uskoi että ”Adolf der Arbeiter” oli totta.

     Mutta jos epäilen netistä löytämääni, epäilen tietysti myös Paavolaisen tekstiä.

     On toki mahdollista, että hän kaikessa kiireessä sotki asioita ja oikaisi pintaa myöden asiasta toiseen rientäessään.

     Kohta puolin ilmestyy kaksikin kirjaa Paavolaisesta. Ensimmäisenä tulee Panu Rajalan kirjoittama Tulisoihtu pimeään. Saa nähdä kuinka paljon Rajala paneutuu Paavolaisen saksanmatkan taustoihin ja siihen mikä oli totta ja mikä kuviteltua.

     Paavolainen hengitti (silloin) täysin keuhkoin saksalaisten myyttien ja pahaenteisinä kaikuvien sotaisten rautarytmien ilmaa, joten hänen tekstejään ei voi erottaa ajasta, joka kuohui ympärillä kollektiivisena neuroosina. Tunnelman apokalyptinen värinä rummutti Paavolaisen ihoa.

     Jos haluaa ymmärtää aikalaisten kokemuksen Hitleristä, ei riitä että katsoo tänään Wikipediasta mitä Hitleristä sanotaan. Se kaikki, se mitä sanotaan saattaa olla tämän hetken tiedoilla ”totta”, mutta Paavolainen oli vuonna 1936 sen hetkisen tiedon varassa eikä voinut hypätä vuoteen 2014 lukaisemaan mitä netti kertoo.

     Meidän ongelmamme on päinvastainen.

     Meidän käsityksemme ja tietomme menneisyydestä on aikojen varrella tiivistynyttä ja ”turhasta” pois karsittua. Jotta saisi täydellisen kuvan vuoden 1936 henkisestä ilmapiiristä - siitä mikä oli silloin ”totta” - pitäisi päästä lukemaan sen ajan lehtiä ja kirjoja, kuuntelemaan sen ajan radiolähetyksiä ja osallistumaan sen ajan kapakkakeskusteluihin.

     Historiaa kirjoittavalla ei ole helppoa. 

     Menneisyyden tunteiden, uskomusten, halujen ja hajujen tavoittaminen on vaikeampaa kuin kovan tiedon kerääminen.

Otteet Olavi Paavolaisen kirjasta Kolmannen Valtakunnan vieraana.
Neljäs kuvittamaton painos, Gummerus 1938.