torstai 7. huhtikuuta 2016

Tren con dirección

[kaunis on kaunista]

KS.
Hatut ja autot - turhamaisuuden ilo!
Malagan automuseo.

Paikallisjunassa, lähtöä odotellessa, näytöllä lukee, että junalla on päämäärä, että se tavoittelee tiettyä asemaa, jonne päästään tietyn ajan päästä. Tren con dirección Fuengirola esimerkiksi, jos siihen suuntaan olet matkalla.
    Mutta jos paikallesi istuttuasi lukisit näytöltä, että tämä on Tren sin dirección, juna vailla pääteasemaa, juna vailla suuntaa ja tarkoitusta, uskaltaisitko jatkaa matkaa vai hyppäisitkö takaisin asemalaiturille, jos ehtisit ennen kuin juna liikahtaa?
    Paikallisjunassa, tällä kertaa, asemat ovat tiedossa, ne tulevat ja taakse jäävät.
    Vastapäätä istuva kaunis tyttö, nuori nainen näyttää hyvin surulliselta, aivan kuin hänen kasvonsa eivät kestäisi surun kantamista. Hän katselee ikkunoista ulos, poispäin, ulos meren suuntaan, vaikka oltaisiin tunnelissa.
    Nuoren naisen kasvot tuovat mieleen Françoise Fabianin lempeät kasvot Éric Rohmerin elokuvassa Yöni Maudin kanssa tai Anna Karinan salatun hymyn Jean-Luc Godardin filmeissä.
    Nainen on aina nainen.
    Juna pujahtaa tunneliin. Surullinen nainen jää Hunajakylään. Minnepä muuallekaan!
    Sitten aurinkoon: surulliset kasvot ikkunan pinnassa säilyvät hetken.

KS.
Veden heijastus kuin Jumalasta.
Alhambra, Nasriidien palatsi.

  KS.
AUTO!


Alhambra Granadassa, Automuseo Malagassa, Plaza de Toros Rondassa – ylenpalttista kauneutta, joka panee ihmettelemään ketä varten ihminen koristautuu, kenelle tämä loputon kauneuden tavoittelu on tarkoitettu. Jos se rakennettiin jumalia varten, olivatko jumalat näin kyltymättömiä? Jos ihminen koristaa ympäristönsä itseään varten, eikö se paljasta säädyttömän turhamaisuuden?
    Yhteydestään irroitettuna ”kauneus” on vaaratonta.
    Mutta se ei ole ilmaista.

  KS.
   Laatusanojen käyttäminen on ongelmallista. Oikeastaan luontoa eikä edes ihmisestä pitäisi kuvailla adjektiiveilla, ellei satu olemaan Jumala, ja harvapa sattuu.
KS.
Kaikki mikä kiiltää ei ole kultaa -
mutta kaunista.

    Ei meistä ole "luodun" tuomariksi.
    Adjektiivi on henkilökohtainen kannanotto eikä sellaista kannanottoa pitäisi julkaista kevytmielisesti. Sitä paitsi, onko ”rumaa” luontoa olemassakaan? Mistä sellainen olisi tullut? Yhtä vähän kuin on ”rumia” ihmisiä tai eläimiä.
    Suomalaiset ajattelevat, että suomalainen luonto pusikkojen lomassa väikkyvine järvineen on kauneinta maailmassa, mutta kun niin sanoo, osoittaa vain nurkkakuntaisuutensa, vaikka olisi kuinka isänmaallista ollakseen. Tietenkin suomalainen luonto on minimalistisessa pikkusievyydessään kaunista, mutta niin on espajanlainenkin jylhässä ja avarassa komeudessaan.
    Luonto ja ihmiset ovat eri puolilla ja tässä ja nyt erilaisia, joten on makuasia sanoa maisemaa tai junassa matkustavan tytön kasvoja kauniiksi tai olla sanomatta eikä makuasiasta voi kiistellä.
     Jäljelle jää se mikä on ihmisen tekemää, ja siihen on lupa voimakäyttää laatusanoja, sillä mikään ihmisen tekemä ei saa olla arvioinnin ulkopuolella, sillä sehän on tren con dirección.

  KS.
Plaza de Toros.

Kirjassaan Kuolema iltapäivällä (1932) Ernest Hemingway yrittää selittää fiktiiviselle keskustelukumppanillelleen, miksi hänen mielestään härkätaistelutaide oli rappeutunut 1920-luvulle tultaessa. 
    Härät uhrattiin taiteelle: ”Härät jalostettiin pienemmiksi; härät kehitettiin hyökkäämään yhtä aikaa sekä sulavasti että hurjasti, sillä Joselito ja Belmonte pystyivät suurempiin hienouksiin pienempien ja helpompien härkien kanssa. He pystyivät hyvinkin hienoihin esityksiin härällä kuin härällä joka tuli torilista; he eivät jäänet avuttomiksi yhdenkään härän kanssa, mutta saadessaan pienempiä ja helpompia härkiä he pystyivät varmemmin tekemään kaikenlaista ihmeellistä yleisön iloksi.”

 KS.
Ronda.
    Matadorit, sen sijaan että olisivat urhoollisesti taistelleet isoja ja vaarallisia härkiä vastaan henkensä kaupalla, kehittivät vaarallisia ja koreilevia liikkeitä härän sarvien välittömässä läheisyydessä. Maskuliinisuus katosi, ja kun härkä jalostettiin taiteellisille tempuille, viihteellisyys korvasi aidon kuoleman uhkan.
     Muutamankin härkätaistelun nähnyt kuulija ei kuitenkaan sulattanut Hemingwayn arviota, joten kirjailija joutui perustelemaan mitä tarkoitti. Rappio on tosiaan hankala sana, Hemingway myönsi, ”sillä se ei enää ole juuri muuta kuin arvostelijoiden haukkumasana kaikelle, mitä he eivät vielä ymmärrä tai mikä näyttää poikkeavan heidän moraalikäsityksistään”.
    Kaikki sanat menettävät huolettomassa käytössä teränsä. Varo autuas!
    Hemingway varoittikin ettei kirjailija saa päästää puhumaan sanoista, sillä hän ei hellitä ennen kuin kuulija kyllästyy. Siinä vaiheessa ”toivotte, että hän osoittaisi suurempaa taitoa niiden käyttämisessä ja saarnaisi vähemmän niiden merkityksestä.”

JSS.
Portaat härkätaisteluareenan katsomoon.

Ylväs ja nykyään turistien kansoittama Ronda oli Hemingwayn kaupunki härkätaistelujen taiteeseen, ei urheiluun, kuten Hemingway määritteli suorasukaisesti.
    Se että turistit täyttävät Rondan kujat, jyrkänteiden kaiteet joiden yli näkyvillä pystysuorilla seinämillä alppivarikset pitävät peliään ja kauniit plazat joiden kahviloissa elämä on mallillaan, on taatusti myös Hemingwayn ansiota tai syytä. Äskettäinen löytyneessä filmikäsikirjoituksessa vuodelta 1973 paljastuu, että Orson Welles inhosi Hemingwayn pinnallista Espanja-suhdetta ja sitä että Hemingwayn härkätaistelukuvaukset saivat turistit ryntäilemään Rondan kujille ja sen kaltaisiin paikkoihin.
    Welles tunnusti, että hänen suhteensa Hemingwayhin oli ”outo”.
    Mutta onko Hemingwayn syytä, että 1930-luvun taitteessa kirjoitettu teos pisti turistit 60-luvulta alkaen seuraamaan Hemingwayn jalanjälkiä? Semminkin kun Hemmingway kristisoi härkätaistelurituaalin viihteellistymistä, kuten Kuolema iltapäivällä -teoksen lukija havaitsee.
   Toisaalta, lukiko Welles lainkaan Hemingwaytä? Ehkä hänellä oli liian kiire omien hankkeidensa kanssa. Kiire tehdä monenlaista jättääkseen melko paljon kesken.
    Niinpä, ja toisekseen, onko Welles itsekään syytön turistilaumojen vaelteluun Rondan kujilla? Ronda härkineen ja matadoreineen oli myös Wellesin ”oma rakas kaupunki” hänen viimeisenä parinakymmenenä elinvuotenaan. Plaza de Torosin oheen pystytetyssä näyttelyssä Orson Welles näyttää matadorien kanssa otetuissa valokuvissa yhtä tyytyväiseltä elämäänsä ja seuraansa kuin Hemingway samanlaisissa kuvissa paljon aikaisemmin.
    Mutta kauneuden teema: onko se pyrkimystä kuolemaan kuolemattomana?
    Senkö takia maurit koristelivat käsittämättämällä ahkeruudella ja taidolla nasriidien palatsia Alhambrassa, jopa niinä vuosina kuin heidän valtansa Espanjassa hiipui, samaan aikaan kun kristityt valtasivat pala palalta Espanjaa takaisin ja Granada jäi vähitellen muslimien yksinäiseksi saarekkeeksi, kunnes se antautui samana vuonna kuin Kolumbus löysi Amerikan.
    Oliko nasriidien palatsin seinien koristukset tarkoitettu kertomaan, että väistämättömästä kuolemasta huolimatta sen luoneella kulttuurilla oli kosketus lopulliseen kauneuteen, Jumalan yhteyteen?
JSS.
Koristelun ylväys.
Alhambra.

    ”Matadori elää joka päivä kuoleman kanssa”, Hemingway kirjoitti, ”ja siksi hänestä tulee hyvin etäinen; hänen etäisyytensä mittana on tietysti hänen mielikuvituksensa mitta, ja aina taistelupäivinä ja viimein koko loppukauden hänen mielessään on jotain etäistä, jonka voi melkein nähdä. Se on kuolema, eikä kuoleman kanssa voi olla tekemisissä joka päivä, kun tietää joka päivä että se voi tulla, ilman että sellainen jättää mieheen leimansa.”
    Hemingway sanoi suoraan ettei härkien tappamisen rituaalissa kannata sääliä sen enempää härkiä kuin hevosiakaan, jotka usein haavoittuivat kamppailussa ja heitettiin Rondan rotkoon. Hänen mielestään pitää sääliä ihmisiä, ei eläimiä. Pitää samaistua ihmiseen, ei eläimiin.

JSS.
Portaat katsomoon - yksityiskohta.


JSS.
Härän tie - valossa kuolema odottaa.
  
  Ehkäpä niin ja kun tämän kirjoittaa paperille ja kun lukee Hemingwayn laatusanoja ja määrittelyjä, kaikki tuntuu perustellulta ja johdonmukaiselta.
    Mutta sanat ovat vain sanoja.
    Kun menet kiertelemään härkätaisteluareenan takaosiin ja näet synkänpimeät kopit, joissa härkiä pidetään ennen taistelua ja kun katsot kapeaa kujaa, jonka päässä kirkas valo houkuttelee tai pelottaa härkää, joka ajetaan kuilua pitkin hiekkaiselle tantereelle, missä yleisö ulvoo, torvet soivat ja piikit isketään härän selkään, tunnet ehkä väistämättä kauhistuttavaa sääliä ja samaistut ainakin ohimenevän hetken eläimeen, jonka on kohta juostava tuota valoa kohden vahvat jalat raivosta ja pelosta tutisten.
    Siellä, areenalla, härkää sitten odottaa sellainen mies, jonka Hemingway sanoi tekevän areenalla ”vaikka mitä paitsi syövän härkää raakana”.

         KS.
Valkoinen seinä, punainen sisus.


JSS.
Palatsin katto - kunniaa suurille voimille.

  KS.
Raja - sisäinen rauha.
Granada, Alhambra.


Miksi auton pitää olla kaunis?
    Eikö riitä, että se kulkee, että sen pyörät kääntyvät ja että se pysähtyy tarvittaessa ja että se kuljettaa muutamia ihmisiä ja heidän tavaroitaan paikasta toiseen?
    Hyvä kysymys vailla vastausta.
KS.
Kaunis, kauniimpi...
    Miksi muslimit rakensivat upeita palatseja nerokkaine kastelujärjestelmineen ”vihamielisen” (kristittyjen) kulttuurin sisälle kun he olisivat voineet asua vaatimattomammin ja kantaa ämpärillä sen veden mitä tarvitsivat? 
    Huono kysymys vastausta vailla.
    Esineiden tarkoitusta ei voi irroittaa niiden ulkomuodosta. Ruman härkätaisteluareenan saa rakentaa, mutta sellaista ei kukaan rakentanut. Autoa saa pitää rumana ja epämiellyttävänä esineenä, mutta niin kuin Malagan uusi automuseo todistaa nerokkaasti ja henkeäsalpaavan kauniisti, auto kuuluu keskeisesti aikamme visuaaliseen maisemaan, aivan samalla tavalla kuin talot, puvut ja naisten upeat hatut, silloin kun naiset vielä hattuja käyttivät.
    Liikkeen ydin kasvaa auton kauneudesta.
    Samalla, automuseossa kiertelevä vaistoaa, että liikkeellä on joskus epäjohdonmukainen taipumus päätyä onnettomuuteen. Kauneus on hetkessä, joka saattaa kadota.
    Malagan automuseo on enemmän kuin automuseo, sellaisena kuin olemme tottuneet autoja museoissa näkemään. Vanha tupakkatehdas kaupungin reunalla on taideteos sinänsä, teollisuutta joka häipyi, jo melkein häipyi. Nyt autojen rinnalla esitellään niiden hetkeen kuuluvia asusteita, hattuja ja hepeneitä, ja koko tilasta syntyy uudenlainen taideteos, tai arkisemmin sanoen uudenlainen muotinäytös, jota näyttelyn pystyttäjät korostavat koristamalla autoista ja moottoreista uudenlaisia taideteoksia.

     KS.




KS.
Kulutuksen ihana maailma - muodikasta muotia.

    Tämä ”muotinäytös” on yhtä uudenlainen kokemus kuin oli Bastognen sotamuseo Belgiassa. Ikuisen tarinan kauneus!
    Mutta ketä varten autot muotoillaan kauniiksi?
    Niiden käyttöaika on lyhyt, kun sitä vertaa auton suunnitteluun ja valmistamiseen käytettyyn henkiseen ja aineelliseen energiaan. Jos korea auto luodaan Jumalaa varten, mihin käyttöön se hänelle tulisi? Eikö Jumala pääse paikasta toiseen helpommin kuin ahtautumalla auton penkille, siitä huolimatta että autot ennen, vaikka 1930- ja 40-luvuilla olivat mahtavia ja mukavan tuntuisi?
    Järki ja tunne – siinäkö selitys ihmisen käyttäytymiseen?
    Maurien kulttuurista voimme yhä ihmetellä heidän rakentamiaan kastelujärjestelmiä – Malagan Alcazabassa vesijärjestelmän neroudesta saa vielä paremman kuvan kuin Alhambrassa. Rondan kauniin Plaza de Torosin takahuoneista voi ihastella tai kauhistua kuinka tiukkaa arkkitehtuuria tarvitaan, jotta härät saadaan asianmukaisella logistiikalla kuolemankujaa myöten kuumaan aurinkoon tapettavaksi.
    Kun kritistyt valloittivat Granadan ja kun seuraavan vuosisadan kuluessa muslimit karkoitettiin seudulta, sinne annettiin kuitenkin määräys jättää jokaiseen Alpujarrasin kylään kaksi mauriperhettä, koska vain he osasivat huoltaa ja ylläpitää kastelujärjestelmää! Määräyksestä huolimatta kastelujärjestelmä tuhoutui ja se palautettiin vasta 1900-luvulla.
    Muslimit hallitsivat Espanjaa, ainakin osin, noin 700 vuotta.
    Rondan Plaza de Toros avattiin 1785; modernin härkätaistelun ”luoja” Pedro Romero tappoi urallaan 5000 härkää. Nykyisin härkätaistelujen järjestäminen on kielletty jo monessa paikassa. Kuumanhiekkaiset areenat jäävät museoiksi, härät eivät enää kuole tikarinpistoon auringon sokaisemalla hiekalla.
    Auton aikakausi on kestänyt runsaat sata vuotta.
    Joidenkin vuosikymmenten tai enimmiltään sadan vuoden päästä utelias turisti menee Malagan automuseoon ihmettelemään kekseliäisyyttä ja kauneudentajua, jolla ihminen saatiin aikanaan liikkumaan paikasta toiseen.
    Tulevan ajan turisti ihailee loogista kauneutta ”historian muotinäyttelyssä” yhtä vilpittömästi kuin me ihailemme maurien arkkitehtuuria, seinäkoristeiden kauneutta ja vesijärjestelmän toiminnallista nerokkuutta.

 JSS.
Maurien tekninen ihme -
veden juoksutus
.

Dalya Alberge: Lost script reveals what Orson Welles really thought about Ernest Hemingway. The Guardian, 16.1.2016.
Alhambra y Generalife, Granada.
Ernest Hemingway: Kuolema iltapäivällä. (Death in the Afternoon, 1932.) Suom. Tauno Tainio, tarkistanut Hilkka Pekkanen. Tammi, 1962, 1992.
Museo Automovilístico de Malaga. Avenida Sor Teresa Prat 15. Malaga.
Plaza de Toros. Calle Virgen de la Paz 15. Ronda.


 JSS.
Nasriidien palatsi.

_____________________________________________________________________
Kuvat:
JSS – Jaakko Salovaara, 2016.
KS – Kyösti Salovaara, 2016.

__________________________________________________________________

 KS.
Automuseo tupakkatehtaassa, Malaga.

8 kommenttia:

  1. Kyösti, nyt sait minussa kyllä tällä kirjoituksellasi aikaan valtavan, onnellisen odotuksen tunteen. Pääsen nimittäin syksyllä Suomen pimeimpänä ja loskaisimpana aikana kuukaudeksi Benalmadenaan. Matkustelen sieltä sitten lähikaupunkeihin eri puolille aurinkorannikkoa ja sisämaahan. Sevilla on esim. näkemättä ja moni muu.
    Rondassa olen ollut ja luulen, että menen uudelleen.
    Malaga on jäänyt liian vähälle. Automuseo alkoi kiinnostaa.

    Suomen luonto ja neljä vuodenaikaa, jonkalaista kauneutta ei ole missään muualla, niin alakoulussa taottiin päähän ... juupa juu ja jaapa jaa. Eniten on jonkinlaista välitilaa, kesän ja talven odotusta, varsinkin kesän. Ja aurinkoahan ei näe paljon ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yep, ja kuukaudessa ehtiin kaikenlaista, jopa oleilemaan tekemättä mitään! Sekin kannattaa.

      Andalusia (jos nyt suunnilleen pysyttelee sillä alueella) on niin moninainen ettei tekeminen lopu. Junilla ja busseilla pääsee, vuokraamalla auton löytää huikaisevia seprentiinejä joilla ei tunnu olevan loppua. Ja Malaga on melkein jo taidemuseoitten "mekka",

      Tuossa samassa entisen tupakkatehtaan rakennuskompleksissa, jossa automuseo on, sijaitsee myös uusi venäläisen taidemuseon "haarakonttori"!

      Poista
  2. Mielestäni kannattaa tehdä enemmän kaunista kuin rumaa kaikissa taiteisiin liittyvissä asioissa. Mutta pelkkä kauneus, tai pelkkä rumuus käy aikaa myöten ikäväksi. Valo tarvitsee varjoa, varjo valoa, tullakseen nähdyksi.

    Jaa, jaa. Helppo puhua. Vaikea toteuttaa. Mikä on kaunista? Mikä rumaa? Siitä voi olla eri mieltä. Mietin, mikä on matkustelemisen funktio? Hei, Marjatta ja Kyösti? Mikä paneet teidät liikkeelle? Meillä on yksi valokuvaajatuttu, joka saattaa istua loputtomiin samassa paikkaa ja näpsiä kuvia. Hän tekee taidetta hetkistä. Hetket kuluvat itsestään, vaikkei tekisi mitään. Mutta hän ottaa kuvan esim. joka tunti samasta paikasta, ja tutkii sitten tuloksia. On pitänyt monta kiintoisaa näyttelyä ottamillaan kuvilla. Kaikki kuvat ovat erilaisia. Ne kertovat tapahtumista. Hyvää matkaa teille molemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - kauneus on rumuuteen heijastettua, usein. Mutta onko joku harmonian ja sopusuhtaisuuden perusasetelma ("kultainen leikkaus", yms.) joka vetoaa kaikkiin ihmisiin kaikkina aikoina kaikenlaisissa kulttuureissa, sitä lienee vaikea sanoa.

      Eikö joku Cezannekin maalannut samaa mäkeä yhä uudestaan? Minulla on 70-luvulta satoja diakuvia yhdestä ja samasta koivikosta Kymijoen rannalta.

      Mistä pääsisi "viisaasti" vastaamaan, Camusia tavallaan lainaten, että matkustaminen on loppujen lopuksi oman itsensä tutkailua, enemmän kuin vieraaseen tutustumista. (En ole vähään aikaan löytänyt varastohyllystäni tuota Camusin kirjaa johon viittaan, joten voin muistaa väärin.)

      Koska olen laiska matkustaja (mieluummin kävelen kadulla ja istun kahvilassa auringonpaisteessa kuin ravaan museoissa tai etsin "alkuperäistä"), syy liikkeeseen on aika proosallinen ja kunnianhimoton - kunhan välillä pääsee kyllästymistä pakoon kyllästyäkseen uudelleen.

      Poista
  3. Selityksesi tuntuu todelta. Muistan kun reppuselässä matkustelin jopa ilman päämäärää vain paikasta toiseen, maasta toiseen. Ihan kuin olisin etsinyt jotain, jota en löytänyt. Nyt tiedän: itseänihän minä etsin!

    Se tunteen muistan aina kun lähdin matkaan, oli kuin olisin alkanut elää. Ja kun tulin kotiin takaisin, oli kuin olisin kuollut. Joten jotain innostavaa ja elvyttävää matkalla olossa täytyi olla. Nykyisin matkustelen joka hetki vain pääni sisäsllä. Jos katson ikkunasta ulos, alan tutkia kuin uutta ulkoista maailmaa, jossa jokainen oksan liikahdus on tapahtuma jonka kirjaan aivoihini. Tänään olikin kevään ensimmäinen kesäpäivä! Tapahtumia täynnä!

    VastaaPoista
  4. Minä koen matkustelun uudistumisen mahdollisuutena. Kun lähtee matkaan, kaikki tuttu arkinen kotihomma jää eikä tiedä, mitä kaikkea voi kokea. Nykyään kyllä kännykät ja tabletit haittaavat tätä täydellistä irtautumista, kun pitää olla lähes päivittäin yhteydessä kotiväkeen. Toista se oli ennen, vielä vähäbn aikaa sitten, kun kerran viikossa etsi jonkin puhelinpaikan, josta saattoi jonottamisen jälkeen ilmoittaa säriseviä linjoja pitkin, että täällä kaikki ok.

    Matkalla pienikin on suurta, kun kulkee aistit valppaana. Siksi matkoilla on niin kiva ottaa kuvia.

    Matkustaminen on itsensä tutkailua - kyllä, ehdottomasti.

    Minulla on vielä ihan erityinen suhtautuminen Välimereen. Olen usein viettänyt koko päivän rannalla, välillä makoillen rantapetissä, lukien ja kuunnellen ympärillä touhuavia ihmisiä, välillä kahlaillen aalloissa. Ja seuraavana päivänä sama ohjelma. Tätä kun on harrastanut muutaman päivän, niin on sekä fyysisesti että psyykkisesti täydellinen olo. Illalla on hauska maleksia muiden joutilaiden seurassa lomakylän raittia ja kokea ihmisten moninaisuuden. Tällaista lomailua väheksytään ja pidetään pinnallisena, mutta minä sanon, että vähänpä tietävät.

    Se on myös yksi syy lähteä, että näkee, että meitä on muitakin. Minä pidän myös ruuhkaisista isoista kaupungeista, kuten Barcelonasta ja Istanbulista. Suomen hiljaisuus saa haluamaan ihmisjoukkoihin.

    VastaaPoista
  5. Myös minä matkustelen mielelläni. En etsiäkseni tai tutkaillakseni itseäni, sillä sitä teen aina. No, ehkä kuitenkin siinä mielessä, että matkalla, kun irrottautuu arjen rutiineista, se käy jotenkin itsestään.

    Tutustuakseni muihin kulttuureihin? Sitäkin. Lähteäkseni? Välillä sitäkin. Päästäkseni lämpöön? Tekee hyvää, aina välillä. Uudistuakseni? Ilman muuta. Irrottautuakseni? Varmasti. Kaikkea tätä - siis elääkseni, kokeakseni, tarkkaillakseni. Ei sen tarvitse aina olla edes mitään suurta ja säväyttävää, vaan monet hienot tunnelmat syntyvät aika pienestä. Oma ymmärrys kehittyy.

    Mutta että torjuakseni ikävystymistä tai kyllästymistä? Ei nyt sentään. Miten tässä maailmassa, joka on niin täynnä kaikkea kiinnostavaa, kannattaisi tuhlata aikaansa ikävystymiseen? Toisaalta hyvän matkan jälkeen kotiinkin on mukava palata. Kohdata taas kaikki ne tutut ihmiset ja mukavat rutiinit!

    Marjatta Mentulan kanssa olen täysin samaa mieltä siitä, että kunnon rantalomia väheksytään aivan suotta. Minulle ne ovat hienoja kokemuksia. Välimeri, todellakin! Antoisia ovat toki myös kaupunkilomat. Ja muut matkat.

    Kirjojen lukijana matkustelen tietysti myös mielen voimalla paljonkin, jopa kaiken tiedon tuolle puolen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin että on tullut itseä tutkailtua, Pekka!

      Eipä ole tuohon paljon lisäämistä. Olemme matkalla... kaikkialla, vaikka emme astuisi autoon tai junaan, siis kotonakin niin kuin sanot, kun avaa kirjan tai telkkarin tai tietokoneen selaimen.

      Kävin äsken Kotkassa, istuin kahvilla meren rannalla, entisen elämän "satamassa", meri kimalsi, Kuutsalo ja Lehmä näkyivät Kukourin takaa, joku pieni laiva lähestyi mistä ties. Ja silti - ei kimalluksenkaan läpi enää ole entiseen menemistä, matkalla on yksi suunta vaikka peruutuspeiliä miten kääntäisi silmille sopivaksi.

      Hieman kylmiä väreitä...

      Poista