[kaunis
on kaunista]
KS. Hatut ja autot - turhamaisuuden ilo! Malagan automuseo. |
Paikallisjunassa,
lähtöä odotellessa, näytöllä lukee, että junalla on päämäärä,
että se tavoittelee tiettyä asemaa, jonne päästään tietyn ajan
päästä. Tren con dirección
Fuengirola esimerkiksi, jos siihen
suuntaan olet matkalla.
Mutta
jos paikallesi istuttuasi lukisit näytöltä, että tämä on Tren
sin dirección, juna vailla
pääteasemaa, juna vailla suuntaa ja tarkoitusta, uskaltaisitko
jatkaa matkaa vai hyppäisitkö takaisin asemalaiturille, jos ehtisit
ennen kuin juna liikahtaa?
Paikallisjunassa,
tällä kertaa, asemat ovat tiedossa, ne tulevat ja taakse jäävät.
Vastapäätä
istuva kaunis tyttö, nuori nainen näyttää hyvin surulliselta,
aivan kuin hänen kasvonsa eivät kestäisi surun kantamista. Hän
katselee ikkunoista ulos, poispäin, ulos meren suuntaan, vaikka
oltaisiin tunnelissa.
Nuoren
naisen kasvot tuovat mieleen
Françoise
Fabianin
lempeät kasvot Éric
Rohmerin
elokuvassa Yöni
Maudin kanssa
tai Anna
Karinan
salatun hymyn Jean-Luc
Godardin
filmeissä.
Nainen
on aina nainen.
Juna
pujahtaa tunneliin. Surullinen nainen jää Hunajakylään. Minnepä
muuallekaan!
Sitten
aurinkoon: surulliset kasvot ikkunan pinnassa säilyvät hetken.
KS. Veden heijastus kuin Jumalasta. Alhambra, Nasriidien palatsi. |
KS. AUTO! |
Alhambra
Granadassa, Automuseo Malagassa, Plaza de Toros Rondassa –
ylenpalttista kauneutta, joka panee ihmettelemään ketä varten
ihminen koristautuu, kenelle tämä loputon kauneuden tavoittelu on
tarkoitettu. Jos se rakennettiin jumalia varten, olivatko jumalat
näin kyltymättömiä? Jos ihminen koristaa ympäristönsä itseään
varten, eikö se paljasta säädyttömän turhamaisuuden?
Yhteydestään
irroitettuna ”kauneus” on vaaratonta.
Mutta
se ei ole ilmaista.
Laatusanojen
käyttäminen on ongelmallista. Oikeastaan luontoa eikä edes
ihmisestä pitäisi kuvailla adjektiiveilla, ellei satu olemaan
Jumala, ja harvapa sattuu.
KS. Kaikki mikä kiiltää ei ole kultaa - mutta kaunista. |
Ei
meistä ole "luodun" tuomariksi.
Adjektiivi
on henkilökohtainen kannanotto eikä sellaista kannanottoa pitäisi
julkaista kevytmielisesti. Sitä paitsi, onko ”rumaa” luontoa
olemassakaan? Mistä sellainen olisi tullut? Yhtä vähän kuin on
”rumia” ihmisiä tai eläimiä.
Suomalaiset
ajattelevat, että suomalainen luonto pusikkojen lomassa väikkyvine
järvineen on kauneinta maailmassa, mutta kun niin sanoo, osoittaa
vain nurkkakuntaisuutensa, vaikka olisi kuinka isänmaallista
ollakseen. Tietenkin suomalainen luonto on minimalistisessa
pikkusievyydessään kaunista, mutta niin on espajanlainenkin
jylhässä ja avarassa komeudessaan.
Luonto
ja ihmiset ovat eri puolilla ja tässä ja nyt erilaisia, joten on
makuasia sanoa maisemaa tai junassa matkustavan tytön kasvoja
kauniiksi tai olla sanomatta eikä makuasiasta voi kiistellä.
Jäljelle
jää se mikä on ihmisen tekemää, ja siihen on lupa voimakäyttää
laatusanoja, sillä mikään ihmisen tekemä ei saa olla arvioinnin
ulkopuolella, sillä sehän on tren
con dirección.
KS. Plaza de Toros. |
Kirjassaan
Kuolema iltapäivällä
(1932) Ernest
Hemingway
yrittää selittää fiktiiviselle keskustelukumppanillelleen, miksi
hänen mielestään härkätaistelutaide oli rappeutunut 1920-luvulle
tultaessa.
Härät uhrattiin taiteelle: ”Härät jalostettiin
pienemmiksi; härät kehitettiin hyökkäämään yhtä aikaa sekä
sulavasti että hurjasti, sillä Joselito ja Belmonte pystyivät
suurempiin hienouksiin pienempien ja helpompien härkien kanssa. He
pystyivät hyvinkin hienoihin esityksiin härällä kuin härällä
joka tuli torilista; he eivät jäänet avuttomiksi yhdenkään härän
kanssa, mutta saadessaan pienempiä ja helpompia härkiä he
pystyivät varmemmin tekemään kaikenlaista ihmeellistä yleisön
iloksi.”
KS. Ronda. |
Muutamankin
härkätaistelun nähnyt kuulija ei kuitenkaan sulattanut Hemingwayn
arviota, joten kirjailija joutui perustelemaan mitä tarkoitti.
Rappio on tosiaan hankala sana, Hemingway myönsi, ”sillä se ei
enää ole juuri muuta kuin arvostelijoiden haukkumasana kaikelle,
mitä he eivät vielä ymmärrä tai mikä näyttää poikkeavan
heidän moraalikäsityksistään”.
Kaikki
sanat menettävät huolettomassa käytössä teränsä. Varo autuas!
Hemingway
varoittikin ettei kirjailija saa päästää puhumaan sanoista, sillä
hän ei hellitä ennen kuin kuulija kyllästyy. Siinä vaiheessa
”toivotte, että hän osoittaisi suurempaa taitoa niiden
käyttämisessä ja saarnaisi vähemmän niiden merkityksestä.”
JSS. Portaat härkätaisteluareenan katsomoon. |
Ylväs
ja nykyään turistien kansoittama Ronda oli Hemingwayn kaupunki
härkätaistelujen taiteeseen, ei urheiluun, kuten Hemingway
määritteli suorasukaisesti.
Se
että turistit täyttävät Rondan kujat, jyrkänteiden kaiteet
joiden yli näkyvillä pystysuorilla seinämillä alppivarikset
pitävät peliään ja kauniit plazat joiden kahviloissa elämä on
mallillaan, on taatusti myös Hemingwayn ansiota tai syytä.
Äskettäinen löytyneessä filmikäsikirjoituksessa vuodelta 1973
paljastuu, että Orson
Welles
inhosi Hemingwayn pinnallista Espanja-suhdetta ja sitä että Hemingwayn härkätaistelukuvaukset saivat turistit ryntäilemään
Rondan kujille ja sen kaltaisiin paikkoihin.
Welles
tunnusti, että hänen suhteensa Hemingwayhin oli ”outo”.
Mutta
onko Hemingwayn syytä, että 1930-luvun taitteessa kirjoitettu teos
pisti turistit 60-luvulta alkaen seuraamaan Hemingwayn jalanjälkiä?
Semminkin kun Hemmingway kristisoi härkätaistelurituaalin
viihteellistymistä, kuten Kuolema
iltapäivällä
-teoksen lukija havaitsee.
Toisaalta,
lukiko Welles lainkaan Hemingwaytä? Ehkä hänellä oli liian kiire
omien hankkeidensa kanssa. Kiire tehdä monenlaista jättääkseen
melko paljon kesken.
Niinpä,
ja toisekseen, onko Welles itsekään syytön turistilaumojen
vaelteluun Rondan kujilla? Ronda härkineen ja matadoreineen oli myös
Wellesin ”oma rakas kaupunki” hänen viimeisenä parinakymmenenä
elinvuotenaan. Plaza de Torosin oheen pystytetyssä näyttelyssä
Orson Welles näyttää matadorien kanssa otetuissa valokuvissa yhtä
tyytyväiseltä elämäänsä ja seuraansa kuin Hemingway
samanlaisissa kuvissa paljon aikaisemmin.
Mutta
kauneuden teema: onko se pyrkimystä kuolemaan kuolemattomana?
Senkö
takia maurit koristelivat käsittämättämällä ahkeruudella ja
taidolla nasriidien palatsia Alhambrassa, jopa niinä vuosina kuin
heidän valtansa Espanjassa hiipui, samaan aikaan kun kristityt
valtasivat pala palalta Espanjaa takaisin ja Granada jäi vähitellen
muslimien yksinäiseksi saarekkeeksi, kunnes se antautui samana
vuonna kuin Kolumbus
löysi Amerikan.
Oliko
nasriidien palatsin seinien koristukset tarkoitettu kertomaan, että
väistämättömästä kuolemasta huolimatta sen luoneella
kulttuurilla oli kosketus lopulliseen kauneuteen, Jumalan yhteyteen?
JSS. Koristelun ylväys. Alhambra. |
”Matadori
elää joka päivä kuoleman kanssa”, Hemingway kirjoitti, ”ja
siksi hänestä tulee hyvin etäinen; hänen etäisyytensä mittana
on tietysti hänen mielikuvituksensa mitta, ja aina taistelupäivinä
ja viimein koko loppukauden hänen mielessään on jotain etäistä,
jonka voi melkein nähdä. Se on kuolema, eikä kuoleman kanssa voi
olla tekemisissä joka päivä, kun tietää joka päivä että se
voi tulla, ilman että sellainen jättää mieheen leimansa.”
Hemingway
sanoi suoraan ettei härkien tappamisen rituaalissa kannata sääliä
sen enempää härkiä kuin hevosiakaan, jotka usein haavoittuivat
kamppailussa ja heitettiin Rondan rotkoon. Hänen mielestään pitää
sääliä ihmisiä, ei eläimiä. Pitää samaistua ihmiseen, ei
eläimiin.
JSS. Portaat katsomoon - yksityiskohta. |
JSS. Härän tie - valossa kuolema odottaa. |
Ehkäpä niin ja kun tämän kirjoittaa paperille ja kun lukee Hemingwayn laatusanoja ja määrittelyjä, kaikki tuntuu perustellulta ja johdonmukaiselta.
Mutta
sanat ovat vain sanoja.
Kun
menet kiertelemään härkätaisteluareenan takaosiin ja näet
synkänpimeät kopit, joissa härkiä pidetään ennen taistelua ja
kun katsot kapeaa kujaa, jonka päässä kirkas valo houkuttelee tai
pelottaa härkää, joka ajetaan kuilua pitkin hiekkaiselle
tantereelle, missä yleisö ulvoo, torvet soivat ja piikit isketään
härän selkään, tunnet ehkä väistämättä kauhistuttavaa sääliä
ja samaistut ainakin ohimenevän hetken eläimeen, jonka on kohta
juostava tuota valoa kohden vahvat jalat raivosta ja pelosta
tutisten.
Siellä,
areenalla, härkää sitten odottaa sellainen mies, jonka Hemingway
sanoi tekevän areenalla ”vaikka mitä paitsi syövän härkää
raakana”.
KS. Valkoinen seinä, punainen sisus. |
JSS. Palatsin katto - kunniaa suurille voimille. |
KS. Raja - sisäinen rauha. Granada, Alhambra. |
Miksi
auton pitää olla kaunis?
Eikö
riitä, että se kulkee, että sen pyörät kääntyvät ja että se
pysähtyy tarvittaessa ja että se kuljettaa muutamia ihmisiä ja
heidän tavaroitaan paikasta toiseen?
Hyvä
kysymys vailla vastausta.
KS. Kaunis, kauniimpi... |
Miksi
muslimit rakensivat upeita palatseja nerokkaine
kastelujärjestelmineen ”vihamielisen” (kristittyjen) kulttuurin
sisälle kun he olisivat voineet asua vaatimattomammin ja kantaa
ämpärillä sen veden mitä tarvitsivat?
Huono
kysymys vastausta vailla.
Esineiden
tarkoitusta ei voi irroittaa niiden ulkomuodosta. Ruman
härkätaisteluareenan saa rakentaa, mutta sellaista ei kukaan
rakentanut. Autoa saa pitää rumana ja epämiellyttävänä
esineenä, mutta niin kuin Malagan uusi automuseo todistaa
nerokkaasti ja henkeäsalpaavan kauniisti, auto kuuluu keskeisesti
aikamme visuaaliseen maisemaan, aivan samalla tavalla kuin talot,
puvut ja naisten upeat hatut, silloin kun naiset vielä hattuja
käyttivät.
Liikkeen
ydin kasvaa auton kauneudesta.
Samalla,
automuseossa kiertelevä vaistoaa, että liikkeellä on joskus
epäjohdonmukainen taipumus päätyä onnettomuuteen. Kauneus on
hetkessä, joka saattaa kadota.
Malagan
automuseo on enemmän kuin automuseo, sellaisena kuin olemme
tottuneet autoja museoissa näkemään. Vanha tupakkatehdas kaupungin
reunalla on taideteos sinänsä, teollisuutta joka häipyi, jo
melkein häipyi. Nyt autojen rinnalla esitellään niiden hetkeen
kuuluvia asusteita, hattuja ja hepeneitä, ja koko tilasta syntyy
uudenlainen taideteos, tai arkisemmin sanoen uudenlainen muotinäytös,
jota näyttelyn pystyttäjät korostavat koristamalla autoista ja
moottoreista uudenlaisia taideteoksia.
KS. |
KS. Kulutuksen ihana maailma - muodikasta muotia. |
Tämä
”muotinäytös” on yhtä uudenlainen kokemus kuin oli Bastognen
sotamuseo Belgiassa. Ikuisen tarinan kauneus!
Mutta
ketä varten autot muotoillaan kauniiksi?
Niiden
käyttöaika on lyhyt, kun sitä vertaa auton suunnitteluun ja
valmistamiseen käytettyyn henkiseen ja aineelliseen energiaan. Jos
korea auto luodaan Jumalaa varten, mihin käyttöön se hänelle
tulisi? Eikö Jumala pääse paikasta toiseen helpommin kuin
ahtautumalla auton penkille, siitä huolimatta että autot ennen,
vaikka 1930- ja 40-luvuilla olivat mahtavia ja mukavan tuntuisi?
Järki
ja tunne – siinäkö selitys ihmisen käyttäytymiseen?
Maurien
kulttuurista voimme yhä ihmetellä heidän rakentamiaan
kastelujärjestelmiä – Malagan Alcazabassa vesijärjestelmän
neroudesta saa vielä paremman kuvan kuin Alhambrassa. Rondan kauniin
Plaza de Torosin takahuoneista voi ihastella tai kauhistua kuinka
tiukkaa arkkitehtuuria tarvitaan, jotta härät saadaan
asianmukaisella logistiikalla kuolemankujaa myöten kuumaan aurinkoon
tapettavaksi.
Kun
kritistyt valloittivat Granadan ja kun seuraavan vuosisadan kuluessa
muslimit karkoitettiin seudulta, sinne annettiin kuitenkin määräys
jättää jokaiseen Alpujarrasin kylään kaksi mauriperhettä, koska
vain he osasivat huoltaa ja ylläpitää kastelujärjestelmää! Määräyksestä huolimatta kastelujärjestelmä tuhoutui ja se
palautettiin vasta 1900-luvulla.
Muslimit
hallitsivat Espanjaa, ainakin osin, noin 700 vuotta.
Rondan
Plaza de Toros avattiin 1785; modernin härkätaistelun ”luoja”
Pedro
Romero
tappoi urallaan 5000 härkää. Nykyisin härkätaistelujen
järjestäminen on kielletty jo monessa paikassa. Kuumanhiekkaiset
areenat jäävät museoiksi, härät eivät enää kuole
tikarinpistoon auringon sokaisemalla hiekalla.
Auton
aikakausi on kestänyt runsaat sata vuotta.
Joidenkin
vuosikymmenten tai enimmiltään sadan vuoden päästä utelias
turisti menee Malagan automuseoon ihmettelemään kekseliäisyyttä
ja kauneudentajua, jolla ihminen saatiin aikanaan liikkumaan paikasta
toiseen.
Tulevan
ajan turisti ihailee loogista kauneutta ”historian
muotinäyttelyssä” yhtä vilpittömästi kuin me ihailemme maurien
arkkitehtuuria, seinäkoristeiden kauneutta ja vesijärjestelmän
toiminnallista nerokkuutta.
JSS. Maurien tekninen ihme - veden juoksutus. |
Dalya
Alberge: Lost script reveals what Orson Welles really thought about
Ernest Hemingway. The Guardian, 16.1.2016.
Alhambra
y Generalife, Granada.
Ernest
Hemingway: Kuolema iltapäivällä. (Death in the Afternoon, 1932.)
Suom. Tauno Tainio, tarkistanut Hilkka Pekkanen. Tammi, 1962, 1992.
Museo
Automovilístico de Malaga. Avenida Sor Teresa Prat 15. Malaga.
Plaza
de Toros. Calle Virgen de la Paz 15. Ronda.
JSS. Nasriidien palatsi. |
_____________________________________________________________________
Kuvat:
JSS
– Jaakko Salovaara, 2016.
KS
–
Kyösti Salovaara, 2016.
__________________________________________________________________
KS. Automuseo tupakkatehtaassa, Malaga. |
Kyösti, nyt sait minussa kyllä tällä kirjoituksellasi aikaan valtavan, onnellisen odotuksen tunteen. Pääsen nimittäin syksyllä Suomen pimeimpänä ja loskaisimpana aikana kuukaudeksi Benalmadenaan. Matkustelen sieltä sitten lähikaupunkeihin eri puolille aurinkorannikkoa ja sisämaahan. Sevilla on esim. näkemättä ja moni muu.
VastaaPoistaRondassa olen ollut ja luulen, että menen uudelleen.
Malaga on jäänyt liian vähälle. Automuseo alkoi kiinnostaa.
Suomen luonto ja neljä vuodenaikaa, jonkalaista kauneutta ei ole missään muualla, niin alakoulussa taottiin päähän ... juupa juu ja jaapa jaa. Eniten on jonkinlaista välitilaa, kesän ja talven odotusta, varsinkin kesän. Ja aurinkoahan ei näe paljon ollenkaan.
Yep, ja kuukaudessa ehtiin kaikenlaista, jopa oleilemaan tekemättä mitään! Sekin kannattaa.
PoistaAndalusia (jos nyt suunnilleen pysyttelee sillä alueella) on niin moninainen ettei tekeminen lopu. Junilla ja busseilla pääsee, vuokraamalla auton löytää huikaisevia seprentiinejä joilla ei tunnu olevan loppua. Ja Malaga on melkein jo taidemuseoitten "mekka",
Tuossa samassa entisen tupakkatehtaan rakennuskompleksissa, jossa automuseo on, sijaitsee myös uusi venäläisen taidemuseon "haarakonttori"!
Mielestäni kannattaa tehdä enemmän kaunista kuin rumaa kaikissa taiteisiin liittyvissä asioissa. Mutta pelkkä kauneus, tai pelkkä rumuus käy aikaa myöten ikäväksi. Valo tarvitsee varjoa, varjo valoa, tullakseen nähdyksi.
VastaaPoistaJaa, jaa. Helppo puhua. Vaikea toteuttaa. Mikä on kaunista? Mikä rumaa? Siitä voi olla eri mieltä. Mietin, mikä on matkustelemisen funktio? Hei, Marjatta ja Kyösti? Mikä paneet teidät liikkeelle? Meillä on yksi valokuvaajatuttu, joka saattaa istua loputtomiin samassa paikkaa ja näpsiä kuvia. Hän tekee taidetta hetkistä. Hetket kuluvat itsestään, vaikkei tekisi mitään. Mutta hän ottaa kuvan esim. joka tunti samasta paikasta, ja tutkii sitten tuloksia. On pitänyt monta kiintoisaa näyttelyä ottamillaan kuvilla. Kaikki kuvat ovat erilaisia. Ne kertovat tapahtumista. Hyvää matkaa teille molemmille!
Totta - kauneus on rumuuteen heijastettua, usein. Mutta onko joku harmonian ja sopusuhtaisuuden perusasetelma ("kultainen leikkaus", yms.) joka vetoaa kaikkiin ihmisiin kaikkina aikoina kaikenlaisissa kulttuureissa, sitä lienee vaikea sanoa.
PoistaEikö joku Cezannekin maalannut samaa mäkeä yhä uudestaan? Minulla on 70-luvulta satoja diakuvia yhdestä ja samasta koivikosta Kymijoen rannalta.
Mistä pääsisi "viisaasti" vastaamaan, Camusia tavallaan lainaten, että matkustaminen on loppujen lopuksi oman itsensä tutkailua, enemmän kuin vieraaseen tutustumista. (En ole vähään aikaan löytänyt varastohyllystäni tuota Camusin kirjaa johon viittaan, joten voin muistaa väärin.)
Koska olen laiska matkustaja (mieluummin kävelen kadulla ja istun kahvilassa auringonpaisteessa kuin ravaan museoissa tai etsin "alkuperäistä"), syy liikkeeseen on aika proosallinen ja kunnianhimoton - kunhan välillä pääsee kyllästymistä pakoon kyllästyäkseen uudelleen.
Selityksesi tuntuu todelta. Muistan kun reppuselässä matkustelin jopa ilman päämäärää vain paikasta toiseen, maasta toiseen. Ihan kuin olisin etsinyt jotain, jota en löytänyt. Nyt tiedän: itseänihän minä etsin!
VastaaPoistaSe tunteen muistan aina kun lähdin matkaan, oli kuin olisin alkanut elää. Ja kun tulin kotiin takaisin, oli kuin olisin kuollut. Joten jotain innostavaa ja elvyttävää matkalla olossa täytyi olla. Nykyisin matkustelen joka hetki vain pääni sisäsllä. Jos katson ikkunasta ulos, alan tutkia kuin uutta ulkoista maailmaa, jossa jokainen oksan liikahdus on tapahtuma jonka kirjaan aivoihini. Tänään olikin kevään ensimmäinen kesäpäivä! Tapahtumia täynnä!
Minä koen matkustelun uudistumisen mahdollisuutena. Kun lähtee matkaan, kaikki tuttu arkinen kotihomma jää eikä tiedä, mitä kaikkea voi kokea. Nykyään kyllä kännykät ja tabletit haittaavat tätä täydellistä irtautumista, kun pitää olla lähes päivittäin yhteydessä kotiväkeen. Toista se oli ennen, vielä vähäbn aikaa sitten, kun kerran viikossa etsi jonkin puhelinpaikan, josta saattoi jonottamisen jälkeen ilmoittaa säriseviä linjoja pitkin, että täällä kaikki ok.
VastaaPoistaMatkalla pienikin on suurta, kun kulkee aistit valppaana. Siksi matkoilla on niin kiva ottaa kuvia.
Matkustaminen on itsensä tutkailua - kyllä, ehdottomasti.
Minulla on vielä ihan erityinen suhtautuminen Välimereen. Olen usein viettänyt koko päivän rannalla, välillä makoillen rantapetissä, lukien ja kuunnellen ympärillä touhuavia ihmisiä, välillä kahlaillen aalloissa. Ja seuraavana päivänä sama ohjelma. Tätä kun on harrastanut muutaman päivän, niin on sekä fyysisesti että psyykkisesti täydellinen olo. Illalla on hauska maleksia muiden joutilaiden seurassa lomakylän raittia ja kokea ihmisten moninaisuuden. Tällaista lomailua väheksytään ja pidetään pinnallisena, mutta minä sanon, että vähänpä tietävät.
Se on myös yksi syy lähteä, että näkee, että meitä on muitakin. Minä pidän myös ruuhkaisista isoista kaupungeista, kuten Barcelonasta ja Istanbulista. Suomen hiljaisuus saa haluamaan ihmisjoukkoihin.
Myös minä matkustelen mielelläni. En etsiäkseni tai tutkaillakseni itseäni, sillä sitä teen aina. No, ehkä kuitenkin siinä mielessä, että matkalla, kun irrottautuu arjen rutiineista, se käy jotenkin itsestään.
VastaaPoistaTutustuakseni muihin kulttuureihin? Sitäkin. Lähteäkseni? Välillä sitäkin. Päästäkseni lämpöön? Tekee hyvää, aina välillä. Uudistuakseni? Ilman muuta. Irrottautuakseni? Varmasti. Kaikkea tätä - siis elääkseni, kokeakseni, tarkkaillakseni. Ei sen tarvitse aina olla edes mitään suurta ja säväyttävää, vaan monet hienot tunnelmat syntyvät aika pienestä. Oma ymmärrys kehittyy.
Mutta että torjuakseni ikävystymistä tai kyllästymistä? Ei nyt sentään. Miten tässä maailmassa, joka on niin täynnä kaikkea kiinnostavaa, kannattaisi tuhlata aikaansa ikävystymiseen? Toisaalta hyvän matkan jälkeen kotiinkin on mukava palata. Kohdata taas kaikki ne tutut ihmiset ja mukavat rutiinit!
Marjatta Mentulan kanssa olen täysin samaa mieltä siitä, että kunnon rantalomia väheksytään aivan suotta. Minulle ne ovat hienoja kokemuksia. Välimeri, todellakin! Antoisia ovat toki myös kaupunkilomat. Ja muut matkat.
Kirjojen lukijana matkustelen tietysti myös mielen voimalla paljonkin, jopa kaiken tiedon tuolle puolen.
Niin että on tullut itseä tutkailtua, Pekka!
PoistaEipä ole tuohon paljon lisäämistä. Olemme matkalla... kaikkialla, vaikka emme astuisi autoon tai junaan, siis kotonakin niin kuin sanot, kun avaa kirjan tai telkkarin tai tietokoneen selaimen.
Kävin äsken Kotkassa, istuin kahvilla meren rannalla, entisen elämän "satamassa", meri kimalsi, Kuutsalo ja Lehmä näkyivät Kukourin takaa, joku pieni laiva lähestyi mistä ties. Ja silti - ei kimalluksenkaan läpi enää ole entiseen menemistä, matkalla on yksi suunta vaikka peruutuspeiliä miten kääntäisi silmille sopivaksi.
Hieman kylmiä väreitä...