torstai 21. syyskuuta 2017

Paikallisjuna Vantaalle

[Le Select]

                                                                                             Kyösti Salovaara, 2017.
Järki ja tunne.
Tasavallan muistomerkki, Marianne.
Léopold ja Charles Morice, 1883.

Valitaan sanoja, etsitään sopivia, niitä joiden kuvitellaan ilmaisevan ajatuksen.
    Oletetaan että ajatus on ajateltu.
    Nyt ikkuna on auki; Rue du Faubourg du Temple ikkunan alla kuulostaa elämältä.
    Pakinan kirjoittaja miettii. Miten sanoihin tulisi suhtautua? Iloisesti vai surullisesti, optimistisesti vai pessimistisesti, kiltisti vai raivosta kiehuen?
    Rue de Rivolilla syödyn lounaan – vuoristolaissalaatti punaviinin kera –jälkeen pakinaan ei kannata tunkea primitiivistä raivoa. Vähempi riittää, sanat sanokoon mitä tarkoittavat. Eikä salaattia ollut pilattu vihreillä aineksilla.
    Maanantaina paikallisjuna Malmilta lentokentälle kulki sutjakasti. Ahdas Suomi häipyi kiskojen taakse.


Osuttiin Le Selectiin ihan sattumalta. Ei ollut tarkoitus.
    Lasitetulla terassilla pakinoitsija tajuaa istuneensa siinä viimeksi tasan kolmekymmentä vuotta sitten. Kuunnellen silloinkin kulttuurihistorian heiveröisiä kaikuja. Hemingway, Fitzgerald ja koko kadotettu sukupolvi istui täällä; sittemmin Sartre ja Beauvoir, Stalinia ihaileva ranskalainen vasemmisto joka ei tiennyt mihin suuntaan pitäisi pyllistää.
    Kulttuuri on sanoja ja paikkoja. Niitä joita kirjoittaja yhdistelee, mielivaltaisesti, oman halunsa ohjaamana. Liberaalissa yhteiskunnassa kirjoittaja saa valita sanansa. Hänen ei tarvitse pelätä käyttävänsä vääränlaisia sanoja. Sanat ovat yhteisiä ja yksilöllisiä. Kaikki sanat sallitaan. Sanojen historia on kerroksissa, joita ei voi häivyttää pois.
    Paitsi Suomessa, missä hyvä tarkoitus jyrää yksilön. Suomessa ei sanoja enää saa itse valita. Pitää kysyä lupa Aamulehden päätoimittajalta tai Hesarista. Aamulehden päätoimittajasta tulee kuulemma Ylen uutistoiminnan päätoimittaja. Saa nähdä mitkä sanat sen jälkeen ovat luvallisia ja mitkä lainsuojattomia.
    Istutaan siis Le Selectissä tiistaina puolenpäivän aikaan kun taivaalta tihuttaa vettä ja pariisilaiset pukeutuvat mustiin vaatteisiin. Se lienee chic, en tiedä. Lähellä sijaitsevat kaikki Boulevard du Montparnassen ravintolat, joissa vapaata sanaa käyttävät taiteilijat istuivat päivästä toiseen suut täynnä sanoja.
    Sana oli niin kuin se sanottiin.
    Historiaan jäi monta kirjojen sivuilla.
    Hemingway tapasi istua Le Selectissä ja La Closerie de Lilasissa ja kirjoittaa lyijykynällä tarinoitaan. Kerrankin tarina eteni mainiosti. Naapuripöydässä istui kaunis nainen. Hemingway nosti välillä katseensa muistikirjasta ja tuijotti kaunista tyttöä. Hän tilasi toisenkin rommin ja teroittaessaan kynää katseli naapuripöydän tyttöä.
    Kaunokainen, Hemingway ajatteli, sinä kuulut minulle, odotitpa ketä tahansa ja vaikka en koskaan näkisi sinua uudelleen. Sinä kuulut minulle, niin kuin koko Pariisi kuuluu minulle ja minä kuulun muistikirjalleni ja tälle kynälleni.
    Suomalainen eliitti tuskin ymmärtää mitä Hemingway tarkoitti.
Siis että sanat kuuluvat sille, joka ne sanoo, ajattelee, kirjoittaa. Sanat ovat ehdoton vapauden ilmaus. Katse joka osuu maailmaan.

                                                          Kyösti Salovaara, 2017.
Sanojen ruokkima historia.

Ahdas Suomi, yhä ahtaammaksi supistuva.
   Muuan toimittaja sanoi viime viikolla, kun kysyttiin, että eikö tämä Suomi nykyään edustakaan liberaalia ajattelua, että eiköhän suomalainen ”liberalismi” nykyään ole enemmänkin samaa mitä Neuvostoliiton ja DDR:n pyhisssä kirjoituksissa ”vapaamielisyydellä” tarkoitettiin. Eikä se ollut sitä mistä esimerkiksi Karl Marx haaveili puhuessaan vapauden valtakunnasta.
    Maanantai-iltana taksi ajoi Bastiljin aukion kautta Place de la Républiquen luo hotellille. Bastiljin historia huutaa lausetta: Vapaus, veljeys, tasa-arvo! Tasavallan aukiolla Marianne-patsaaseen on kirjoitettu sanat: Liberté, Égalite, Fraternité.
    Jostakin syystä – mikä on täysi arvoitus – Suomessa sanaa ”vapaus” tulkitaan poliittisten suhdanteiden mukaisesti. Vapaudella ei tarkoiteta enää yksilön vapautta yhteisössä vaan pikemmin valtion ja julkisen vallan vapautta holhota yksilöitä kollektiivisen hyvän tavoittelemiseksi. Jos pitää valita yksilö vai valtio, Suomessa valitaan valtio - puolueen väristä riippumatta.
    Ja kun sanoja ryhdytään kieltämään ja valitsemaan, totalitaarinen komento odottaa nurkan takana. Liu'utaan pikku hiljaa pehmeään tyranniaan. Poliittinen eliitti - jopa se joka aikanaan saatiin liikkeelle vapautta hankkimaan - suhtautuu kansalaisiin holhoavasti, ikään kuin me suomalaiset olisimme jonkinlaisia eskimoita tai intiaaneja, jotka eivät pysty elämään omaa elämäänsä vapaasti ja vastuullisesti.
    Jos minulta otetaan sanat pois, mitä jää jäljelle?


                                                                                             Kyösti Salovaara, 2017.
Puhdas järki.
Louvre.


Puolipilvisellä taivaalla puolittaisia pilviä.
    Alakerran terassilta kuuluu sanoja, kengät kopisevat jalkakäytävällä ja autot tyyttäilevät hitaammille: pois alta, minä tulen täältä!
    Viime viikolla Helsingin Sanomat järjesti talousseminaarin valtakunnan eliitille. Keskustelu oli asiallista ja paikoin jopa fiksua. Kunnes päästiin yleisön kysymyksiin. Hesarin öykkärimäinen päätoimittaja Kaius Niemi soimasi keskustelijoita siitä, että he eivät solvanneet eläkeläisiä näiden vastuuttomasta hyvinvoinnista ja ihmetteli, miksi paikalla olevat poliitikot eivät ryhdy tuumasta toimeen kurittamaan eläkeläisiä.
    No, Sanna Marinin johdolla paikalla olevat poliitikot sitten ryhtyivät päät lattiaan asti kumarrellen höykyttämään eläkeläisiä. On se kauheaa että 30-vuotiaiden pitää perustaa perhe ja ostaa asunto ja ottaa ehkä lainaa, vikisi Sanna Marin.
    Onhan se kauheaa. Eikö meistä jokainen ole 30-vuotiaana tehnyt sitä samaa? Ennen kuin oli subjektiivisiä oikeuksia siihen tai tähän. Siis silloin kun piti itse maksaa kaikki eikä odottaa julkista tukea.
    Oleellisempaa kuitenkin oli huomata, kuinka Helsingin Sanomien päätoimittaja vääristeli tosiasioita tarkoittaessaan hyvää. Hän vetosi viimevuotiseen Suomen Pankin tutkimukseen, jossa väitettiin, että nuorempien sukupolvien tulot ovat vähentyneet ja vanhempien, erityisesti eläkeläisten nousseet.
    Professori Roope Uusitalo käytti samaa aineistoa kuin pankin tutkijat ja päätyi aivan vastakkaiseen tulokseen kuin nämä. Uusitalon johtopäätös oli, että kun tulojen kehitystä tarkastellaan vuodesta 1990 vuoteen 2013 ja jätetään opiskelijat (joiden määrä on kasvanut valtavasti ja joiden tulot kasvat yleensä heti kun he valmistuvat) pois, ”eri ikäluokkien tulot kasvoivat suurin piirtein samaa vauhtia vuodesta 1995 vuoteen 2008”. 
    "Kadotettu sukupolvi" on harhanäky SP:n tutkijoiden ja Kaius Niemen silmässä.
    Uusitalon viesti sekä Suomen Pankin tutkijoille että Helsingin sanomien toimitukselle kuului näin: ”Silloin kun löytää huikean tuloksen (mitä nuorten tulojen 20 vuoden nollakasvu olisi) pitäisi hälytyskellojen soida jossain ja tuloksia tarkastella toisenkin kerran ennen kun ne päätyvät Hesarin pääkirjoitukseen ja muuttuvat yleiseksi ’viisaudeksi’. Jaksan aina muistuttaa vertaisarvioinnin tarpeesta silloin kun tutkimuksessa puhutaan tärkeistä teemoista. Seminaariesitelmä kriittiselle tutkijayleisölle on jo hyvä alku - ehkä nämä analyysit on sellaisen läpi Pankissa käyneetkin. Ja jos eivät, ehkä tässä olisi Pankille pieni kehittämisen kohde.”
    On aika kauheaa, että Helsingin Sanomien päätoimittaja perustaa lehden eläkeläisvastaisen agendan vääriin tutkimustuloksiin. Vielä kauheampaa on jos tai kun media sanelee poliitikoille agendan noudatettavaksi.


Suomi on kummallinen Suomi.
    Me olemme kummallisia suomalaisia. Me alistumme kaikkeen mitä eliitti sanoo, varsinkin jos sen kerrotaan koituvan parhaaksemme.
    Suomalaisen elitiin puheessa yksilö ristiinnaulitaan kollektiivisista synneistä. Et saa syödä lihaa koska Itämeri pilaantuu. Et saa syödä sokeria, koska lihot ja se maksaa julkiselle terveydenhoidolle. Et saa juoda olutta, koska moraali rappeutuu. Et saa puhua ”miehistä” koska naisetkin ovat olemassa. Et saa ajaa autolla, koska taivas ei pidä siitä. Et saa lukea viihdettä, koska se tyhmentää. Et saa myrkyttää tuhoeläimiä, koska se on syntiä. Et saa ostaa halpoja vaatteita, koska ne tehdään kehitysmaissa. Et saa käydä pikkuruisessa saunassasi, koska Helsingin Sanomien toimittajien mielestä vain yleinen sauna on saunakulttuuria. Et saa…
    No, mitä sinä saat tehdä?
    En minä tiedä, todellakaan. Pitää kysyä Kaius Niemeltä, Sanna Marinilta ja Ylen tulevalta päätoimittajalta, joka jo ehti kieltämään pahat sanat.


Pakina oli tässä, juna lähtee etelää kohti lauantaina.
    Pariisi on kallis paikka. Terassit täynnä päivällä, iltapäivällä ja illalla. Elämä ei kuihdu.
    Historia on askel jonka otit.
    Tulevaisuutta ei ole kunnes otat toisen askeleen.
    Muista että myös viaton on synnintekijä.
    Ei saa nauttia, pitää ajatella kollektiivisesti ilman tunteita. Kannattaa luopua omista ajatuksistaan hyvän sään aikana.
    Hyviä säitä kannattaa kuitenkin odottaa, niin kuin lohta pyydystää, vaikka ei saisikaan.
    

                                                                                             Kyösti Salovaara, 2017.
Puhdas tunne, viattomuus.
Louis Auguste Lévêquen Nymfi, 1866. Tuileries.

5 kommenttia:

  1. Jaahas, ajattelinkin että mahdat olla jo kohta matkoilla, kun aiemmin mainitsit, että lähdet syyskuussa.

    'Ei saa puhua näistä, kun on nämäkin' -listaasi pitää vielä lisätä, että ei saa puhua heteroista, kun on muitakin variaatioita. Sensuroijien mielestä pitää kohta vanhoihinkin kirjoihin muuttaa naisen ja miehen tilalle minkätahansasukupuolisenvariaationedustaja, koska heitä nolottaa perinteinen asetelma vähemmistöjen vuoksi. Nyt taas käytetään kovasti sanaa tiedostaa, jotkut "tiedostavat" enemmän kuin toiset. Tabuistajien mielestä on väärin kuvata vaimon tuskaa, kun mies paljastuu transsukupuoliseksi ja haluaa muuttua kokonaan naiseksi.
    Ja jollain kummalla silmänkääntötempulla nämä rajoittajat ovat mielestään vapauden asialla.

    Kun nuorempi sukupolvi saa lapsia, heidän vanhempiensa pitäisi yhtäkkiä muuttua stereotyyppisiksi ainapalvelemaanvalmiiksi Mummuiksi ja Papoiksi. Siis joidenkin aikamme nuorten vanhempien mielestä. Tästäkin nyt vaahdotaan useilla foorumeilla ja paheksutaan niitä isovanhempia, joilla on omaa elämää.

    Viihteen lukemisesta pitää mainita, että luin juuri kaksi Juha Vuorisen matkakirjaa, 'Maltan mieleni' ja 'Hola!:n takaa'. No, pakinakokoelmiahan nämä ovat, Vuorinen itse kutsuu kirjojaan niiden aluksi saamien tyrmäysten mukaan paskakirjoiksi.

    Kyösti, kirjoituksesi lukeminen oli hyvä aamun avaus.
    Tuntui myös hyvältä itsekin tiivistää tähän kommenttiini viime aikoina joissain blogikeskusteluissa kokemani harmistus.

    Antoisia matkapäiviä!
    (Itsekin olen lähdössä reissuun lokakuussa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis paheksutaan niitä, joilla on niin sanottua omaa elämää. Kaikki elämä on omaa, mutta omaksi kutsutaan joko paheksuen tai ihaillen, sitä mikä ei sovi arvioijan asettamaan tavallisuuden muottiin.

      Poista
    2. Kiitos Marjatta!

      Mukavaa ettei tarvitse harmitella yksin.

      Tarkkaillaan tilannetta, maisemaa ja ajatuksia.

      Poista
  2. Ah, Pariisi on suosikkikaupunkejani. Sen terassikulttuuri on ihmiskunnan suuria saavutuksia.

    Valtion ja kansalaisten suhde on yksi yhteiskuntien ikuisia kysymyksiä. Kaikki me varmaan haluamme valtion hoitavan ns. "yövartijan" tehtävät (lain ja järjestyksen sekä ulkoisen puolustuksen ylläpitäminen), mutta kuinka paljon niiden päälle? Yksikäsitteistä vastausta ei ole, vaan se riippuu vastaajan arvoista.

    Ikuinen haaste taitaa olla myös suvaitsevaisuus (tai pikemminkin sen puute). Emmekö todellakin voisi antaa ihmisten elää tavallaan, kunhan eivät vahingoita muita, ilman että valtio tai toiset ihmiset siihen puuttuvat? Hyvää tarkoittavat ohjeet voivat olla ahdistavia. Ei erimielisyys tarkoita väärässä olemista. Kuka teki suvaitsevaisuudesta paheen?

    Ja sanat, nuo alati elävät ja merkitystään muuttavat. Ei niitä voi vangita, ja sehän niissä niin hienoa onkin.

    Onnistunutta matkaa Kyöstille! Omaani odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pekka!

      Katselin eilen illalla, kun oli lämmintä ja lepppoisaa, kuinka kaikki kadut ja torit ja terassit olivat täynnään ihmisiä - kuinka työpäivän jälkeen pariisilaiset jäivät ulos viettämään iltaa keskenään ja yksin - ja jotenkin apeana ajattelin, että siellä Suomessa kinataan jostakin promillen alkoholipitoisuuksista ja täällä muualla ihmiset keskittyvät elämiseen. Se kai on suomalaisten kohtalo: vetäydy seinien sisälle, käyttäydy niin kuin herrat määräävät ja katsele telkkarista tyhmiä viihdeohjelmia. Herrat tietenkin itse elävät toisella tavalla, mutta sehän on herrojen (rouvien) etuoikeus eihän ne muuten herrojan olisikaan.

      Kuinka moni ihminen viinpipulloa ostaessaan katsoo sen alkoholiprosenttia? Tuskin kukaan ja esim. punaviinissä vaihtelua on jostain 12 pros. 14,5:een. Paljon enemmän kuin mistä nyt eduskunta on kinaavinaan.

      Hohhoijaa!

      Kielestä: kielihän on täynnä sanoja ilmaisuja eri aikakausilta. Esim. suomenkielessä on runsaasti agraarisia ilmaisuja ja sanoja joita urbaanit sukupolvet tuskin edes täsmällisesti ymmärtävät, ja silti noita ilmaisuja käytetään ja ne ymmärretään. Olisi järjetöntä vaatia että kieli puhdistetaan "vanhoista" sanoista. Sillä tavala saataisiin jonkinlainen neutraali, muka yksikäsitteinen uus-kieli, eräänlainen suomi-cobol jota tietokoneetkin ymmärtäisivät täydellisesti.

      Poista