VAR

[ja fair play]

Kyösti Salovaara, 2018.
Tuomaritoimintaa Wanda Metropolitano stadionin
 rankkarialueella 10.11.2018
ottelussa Atlético Madrid vs Athletic Bilbao.
Peli ratkesi VAR avustukseen.

Pallo on pyöreä.

    Viaton klisee sisältää filosofista syvällisyyttä. Siinä on fakta ja vertauskuva yhdessä lauseessa.

    ”Ilman palloa et voi voittaa”, sanoi hollantilainen jalkapallopelin taikuri Johan Cruyff. ”Jos pallo on meillä, he eivät voi tehdä maalia.”

    ”Jos jumala olisi tarkoittanut, että jalkapalloa pitäisi pelata ilmassa, hän olisi istuttanut nurmea taivaalle”, Brian Clough, Nottingham Forestin maineikas valmentaja totesi.

    ”Potkikaa kaikkea mikä liikkuu; jos se on pallo, aina parempi”, ohjeisti AC Milanin valmentaja Nereo Rocco.

    ”Puolet näkemistämme maaleista, puolet syntyneistä lopputuloksista eivät johdu taidosta ja kyvykkyydestä vaan sattumasta ja onnesta”, todetaan Chris Andersonin ja David Sallyn teoksessa Numeropeli, jossa tehdään johtopäätöksiä tilastollisen analyysin perusteella.

    Pallo on pyöreä, monessa mielessä.

Fair play, reilu peli – jalkapallon henki?

    Ehkä. Kenties. Taatusti.

    Mutta!

    Kun pelistä tulee elämää suurempi tapahtuma, kun siihen keskitetään suunnattomia taloudellisia panoksia, kun sitä seuraavat sadat miljoonat tv-katsojat ympäri maailmaa, miten fair playlle käy? Miten se toteutetaan?

    Kuinka reilua peli lopulta voi olla? Vai onko se, oikeudenmukaisuus, edes lähtökohta?

    Kun Bayern München hävisi kotikentällään vuonna 2012 Mestarien liigan loppuottelun Chelsealle tuloksella 0-1, monet, myös minä, pitivät tulosta ”vääränä”. Die Zeit -lehti luonnehti Chelsean voittoa ”ansaitsemattomaksi ja suorastaan farssiksi”. Se jäisi historiaan ”jalkapallo-onnettomuutena”. Bayern nimittäin hallitsi peliä alusta loppuun. Laukaukset sen hyväksi olivat 35-9 ja kulmapotkut 20-1. Chelsea puolusti, ei pitänyt palloa, mutta teki yhden maalin.

    The Guardianin toimittaja Richard Williams tiivisti osuvasti pelin jälkeen mitä ”oikeudenmukaisuus” jalkapallossa tarkoittaa ja mitä se ei tarkoita: ”Jalkapallo on maalikilpailu, ei estetiikkakilpailu.”

Tunteet käyvät kuumina.

    ”Tietenkään jalkapallo ei ole samaa kuin Bach tai buddhalaisuus. Mutta usein se koetaan väkevämmin kuin uskonto”, toteaa amerikkalainen toimittaja Franklin Foer jalkapallon ihmemaailmaa tutkivassa teoksessaan How Soccer Explains the World.

    Jalkapalloa ei voi erottaa ympäröivästä maailmasta. Voiko maailman erottaa jalkapallosta?

    Eräällä tavalla, ja ehkä vähän kohtuuttomasti, uskaltaa väittää, että maailman ja yhden jalkapallomatsin linkkinä toimii kentällä erotuomari ja hänen apulaisensa. Heidän tehtävänään on pitää huoli fair playsta, jonka kokeminen liittyy aina myös pelin ulkopuoliseen maailmaan, siihen mitä moraalia ja kunniantuntoa ihmiset pitävät oikeana, mutta joka toisaalta on täysin pelin sisäinen sääntöjärjestelmä. Koska vain maalit ratkaisevat pelin, erotuomarin päätöksiä, annettuja vapareita, rankkareita, rajaheittoja ei voi tuomita ulkopuolisen maailman arvojärjestelmästä käsin vaan pelkästään pelin sisäisen sääntöjärjestelmän puitteissa.

    Onko tässä ristiriita?

    Pelin sisältä katsottuna ristiriitaa ei ole.

    Pelin ulkopuolelta katsoen ristiriita huutaa kirkuvin otsikoin: Huonompi voitti! Tuomari oli puolueellinen! Puusilmä ei nähnyt selvää rangaistuspotkua! Ei se käsi ollut! Junanlähettäjä liputti paitsiot ihan väärin! Onko sille maksettu?

    Pallo on pyöreä. Sen päälle astuessa lentää selälleen.

Jalkapallon maailma on pullollaan urbaaneja legendoja.

    Väitetään, että Francon aikakaudella Espanjassa erotuomareilla oli poliittinen salaliitto Barcelonaa vastaan. Vaikeampi todistaa kuin uskoa. Vuonna 1970 legendaarisessa, kaksiosaisessa cup-ottelussa, jonka ensimmäisen osan Real Madrid oli voittanut kotikentällään, Barcelonan johtaessa toista osa-ottelua 1-0 omalla kotikentällään ottelun erotuomari antoi kyseenalaisen rangastuspotkun Real Madridille. Se ratkaisi cup-voiton.

    Ottelun tuomarista Emilio Gurucetasta tuli yhdellä vihellyksellä ikuinen roisto Barcelonassa. Siitä eteenpäin jokainen Barcaa (kannattajien mielestä) ”sorsiva” ja huonosti toimiva tuomari aiheutti katsomossa huutomyrskyn ”Guruceta! Guruceta! Guruceta!”

    Oliko Guruceta puolueellinen, poliittisesti suuntautunut, epäpätevä, lahjottu?

    Kukaan ei tiedä. Sen ajan tv-kuvasta totuutta ei pysty erottamaan. Kameroita oli vähän, kuva epätarkka.

    Kaksikymmentä vuotta myöhemmin belgialaisen Anderlechtin toimitusjohtaja tunnusti, että he maksoivat v. 1984 samalle Gurucetalle miljoona frangia, jotta Anderlecht voittaisi Nottingham Forestin UEFA cupin ottelussa.

    Kerrotaan että Guruceta ajeli uudella Bemarilla jo 1970-luvulla,  kohutun Barcelona-ottelun jälkeen.

Kyösti Salovaara, 2018.
Erotuomari ja tähti, Antoine Griezmann.

Futiksen medianäkyvyys on valtavaa, taloudellinen merkitys huikaisevaa – panokset ovat suuria ja armottomia.

    Erotuomarin inhimilliset virheet pitäisi minimoida. Tänään peli on niin nopeaa ja rajua, että inhimillisen virheen välttäminen tuntuu mahdottomalta. Selviä maaleja jää viheltämättä, käsivirheet rangaistusalueella näkemättä, kaatuvan hyökkääjän filmaaminen menee läpi eikä paitsiomaalia hylätä.

    Jokaista peliä seuraa miljoonia katsojia HD-telkkareistaan. Kentän tapahtumia kuvataan 30 tai jopa 60 tv-kameralla. Loputtomat hidastukset paljastavat, että tuomari oli väärässä, että rajamies liputti väärin tai jätti liputtamatta, ja että aivan selvästi pallo kävi puoli metriä maalissa eikä kukaan huomannut mitään.

    Pallo on pyöreä, mutta kun sen liikkeistä ottaa riittävän monta tarkkaa kuvaa, jokainen pystyy tekemään oikean päätöksen – oliko rankkari aiheellinen, menikö pallo maaliin, oliko hyökkääjä paitsiossa syötön lähtöhetkellä, osuiko pallo tahallaan ojennettuun käteen.

    Vai pystyykö?

Nyt käytössä oleva maaliviivateknologia varmistaa maalin syntymisen melkein satavarmasti. Siihen ei sisälly tulkintaa.

    Viime kesänä jalkapallon MM-kisoissa erotuomarin avuksi otettiin videotarkastukset, VAR eli Video Assistant Referee, joka auttaa tietyissä kriittisissä tilanteissa ottelun erotuomaria tekemään ”oikean” ratkaisun. Päätösvalta on aina kentällä toimivalla tuomarilla, videotuomari on apulainen, ei päättäjä.

    Espanjan liigassa VAR-järjestelmä on ollut käytössä jo jonkin aikaa. Kuluvana talvena Mestarien liigassa se otettiin käyttöön kesken kaiken, koska syksyn peleissä tapahtui tuomarivirheitä.

    Onko nyt kaikki hyvin? Toteutuuko fair play parhaimmalla tavalla?

    Paitsiotilanteet vihelletään  huomattavasti paremmin, kiistattomasti. Oikeastaan virheitä ei enää tapahdu.

    Mutta rangaispotkut näyttävät lisääntyneen. Vasta myöhemmin tilastot paljastavat onko tämä mutua vai faktaa. Onko virheitä paljon vai onko niiden tulkinta kiristynyt?

    Esimerkiksi käsivirhe rankkarialueella on usein tulkinnanvaraista, vaikka se on aina kohtalokas. Rankkari saattaa ratkaista pelin.

    FIFA:n jalkapallosäännöissä määritellään näin: ”Käsivirheellä tarkoitetaan pelaajan tarkoituksellista pallon koskemista kädellään tai käsivarrellaan. Seuraavat asiat tulee ottaa huomioon: käden liike kohti palloa (ei pallon kohti kättä), vastustajan ja pallon välinen etäisyys (odottamaton pallo), käden asento ei välttämättä tarkoita, että tilanteessa on tapahtunut sääntörikkomus.”

    Kun Manchester United pudotti pariisilaisen PSG:n Mestarien liigasta muutama viikko sitten, ratkaiseva maali syntyi rankkarista. Sen aiheutti puolustajan käsivirhe pelin viimeisillä minuuteilla. Tuossa tilanteessa puolustaja hyppäsi ilmaan selkä pallon laukaisijaa kohden ja kasvot maalia päin. Hän ei siis nähnyt mistä pallo tulee. Hänen oikea käsivartensa oli hieman vartalosta irti mutta ei levällään. Hidastuskuvasta nähtiin, että käteen osunut pallo olisi ilman kosketusta mennyt maalin ohitse.

    Videotuomari auttoi ottelun erotuomaria päätöksenteossa. Tuomari meni katsomaan tv-ruudulta hidastuksen ja tulkitsi käden ”tahalliseksi” ja antoi rangaistuspotkun. Ilman sitä olisi menty jatkoajalle ja mahdollisesti rangaistuspotkukilpailuun.

    Oliko tuomari oikeassa vai tulkitsiko hän sääntöjä liian pikkutarkasti? Toteutuiko fair playn henki? Olisiko armon pitänyt antaa käydä oikeudessa? Noudattiko tuomarin ratkaisu arkipäivän oikeudentajua? Osasiko tuomari ”lukea peliä”?

    Vai: ovatko edellä esitetyt kysymykset turhia, koska jalkapallopelissä vain maalit ratkaisevat, ei pelin esteettinen näyttävyys eikä moraalinen oikeudenmukaisuus?

Kolmisenkymmentä vuotta sitten jalkapallosääntöjä muutettiin niin, että ottelun voitosta saa kolme pistettä, kun siitä aikaisemmin sai kaksi pistettä.

    Uudistuksella haluttiin lisätä otteluiden maalimäärää. Tasapelejä oli liikaa lajin kiinnostavuuden kannalta. Peli oli passiivista.

    Kun muutoksen vaikutuksia myöhemmin analysoitiin, huomattiin dramaattisia vaikutuksia. Maalinteko ei lisääntynyt. Keltaisten korttien määrä sitä vastoin lisääntyi. ”Hyökkäävä peli oli lisääntynyt, mutta ’hyökkäys’ ei tarkoittanut hyökkäystä vastustajan maalille, vaan potkuja vastustajan kintuille, työntöjä selästä ja myöhästyneitä taklauksia.” (Numeropeli.)

    Tarkoitus oli lisätä iloista, hyökkäävää jalkapalloa, mutta ”maalien määrä ei kasvanut, maaleista oli sen sijaan tullut entistä ratkaisevampia ja arvokkaampia. Kolmen pisteen tarjoaminen voitosta ei ollut palkinnut hyökkäävää jalkapalloa. Se oli palkinnut kyynistä jalkapalloa.”

    Isossa kaaressa tekee mieli väittää, että VAR-järjestelmän käyttöönotto on nyt (välttämätön) seuraus edellä kuvatusta muutoksesta. Maali on niin arvokas, että sen eteen joukkueet tekevät mitä tahansa, silläkin uhalla että sääntöjä rikotaan ja venytetään. Reilun pelin ideaan suhtaudutaan kyynisesti, tarkoitus pyhittää keinot. Tapahtuman keskellä liikkuva tuomari ei millään pysty havaitsemaan mitä kaikkea kentällä tapahtuu.

    VAR-järjestelmällä pyritään paljastamaan käsivirheet, paidasta repiminen, filmaaminen, paitsiotilanteet, töniminen rankkarialueella jne.

    Jos olen oikeassa, yhä useammat pelit ratkeavat VAR:n ansiosta (syystä) rangaistuspotkumaalilla.

    Ja jos joku ajatteli, että inhimillinen tulkinta katoaa erotuomaritoiminnasta VARin mukana, hän huomaa erehtyneensä. VAR jopa lisää inhimillistä tulkintaa, sillä mikään älykäs algortimi ei pysty tulkinnanvaraisista säännöistä päättelemään yhtä ainoaa oikeaa totuutta.

    Mitä tämä tarkoittaa pelin reiluudelle, jää nähtäväksi. Ehkä rangaistusalueella tapahtuville rikkeille pitää kehittää uudenlaisia parametreja ja sääntöjä. Pitäisikö ottaa käyttöön lievempien käsivirheiden takia puoli-rankkari, joka ammutaan kauempaa, vaikkapa rankkarialueen kulmasta niin että maalivahdilla on enemmän mahdollisuuksia?

Kyösti Salovaara, 2018.
Vaikuttava kolmiyhteys:
 tuomari, valmentaja (Diego Simeone) ja
tv-kuvaaja.

Chris Anderson ja David Sally: Numeropeli – Luulet ymmärtäväsi jalkapalloa, mutta et tiedä siitä mitään. (The Numbers Game. Why Everything You Know About Football Is Wrong, 2013.) Suom. Juha Sainio. HS kirjat, 2013.

Franklin Foer: How Soccer Explains the World. An Unlikely Theory of Globalization. Harper Perennial, 2005.

Sid Lowe: Fear and Loathing in La Liga. Barcelona vs Real Madrid. Yellow Jersey Press, 2013.