Aamulla

[tutussa paikassa vieraana]

Kyösti Salovaara, 2019.

Aamulla pilvet rientävät taivaalla.

    Viileähkö kevätilma.

    Illalla meri loiskui kameran objektiiviin rantakadulla.

    Tutun ravintolan isäntä sanoi, että talvi on ollut lämmin. Hyvin menee, mitäs kuuluu?

    Viini on halpaa, rantakadulla hiljaista.

    Tutussa paikassa olet vieras, itselle, muille, kenelle vaan.

    Kun lentokone irtosi Vantaalta, maa oli vielä jäässä.

    Viikin pelloilla hanhet kyyristyivät tiistaina odottamaan kevättä.

Kyösti Salovaara, 2019.

Tutussa paikassa, mäen rinteellä, solisevan puron varrella.

    Illalla sammakot kujersivat lemmenlorujaan.

    Aamuyöstä koira haukkui jossakin päin taloa, niin kuin se aina haukkuu. Puron varrella tuntematon lintu liviertää, niin kuin se aina livertää, vähän kuin punarinta, sinirinta tai puhdasta kultaa.

    Liikenteen ääniä, mäellä herätään torstaihin, maaliskuussa.

    Täälläkin on vaalit huhtikuussa, hieman myöhemmin kuin kotona Suomessa.

    Lentokoneen irtautuessa vaalikeskustelut jäivät maahan, hyvä niin. Johan niihin ehti kyllästyä. Niin paljon pinnallista höpötystä. Mutta tietysti kiinnostavaa: demokratian kuiske.

    Niin paljon sotketaan, lillukanvarret ja hongat humisevat samassa kuvassa.

    Yleensä terävä Olli Seuri syyllisti tiistai-iltana Petteri Orpon varpusten katoamisesta, ei kuulemma pitäisi hakata metsiä.

    Seuri haukkui väärää puuta. Varpuset kuuluivat idyllisen karjankasvatuksen aikaan, eivät metsiin. Luonto yksipuolistuu koska maatalous on muuttanut muotoaan. Kukkivia jättömaita ei enää ole.

    Ylellä joku porukka tarkistaa poliittisen puheen faktoja. Kannattaisi myös tarkistaa toimittajan puhuma.

Pari päivää sitten lueskelin Eeva-Liisa Mannerin runoa Misericordia.

    Armoa, armoako Manner pyysi 1960-luvulla Churrianan kylässä, jonne on matkaa tästä paikasta parikymmentä kilometriä, muutaman mäen ja vuorenrinteen toiselle puolelle. Pilvien viemää, tuulen tuomaa.

    Churriana on Malagan lentokentän liepeillä.

    Minä kirjoitan nyt Välimeren liepeillä.

    Tutussa paikassa muukalainen rentoutuu.

    Otan pätkän Mannerin runosta Misericordia ihmetelläkseni kotoista vierautta:

    Mitä hän näki matkallaan virroilla?

    Mitä hän kuuli? Kun hän kuiskasi,

    monisuinen kaiku vastasi aina kaukaa.

    Hän lipui koko ajan omaa ääntään kohti

    tietämättä että se oli hänen äänensä.

    Hän kysyi: Missä minä olen? ja kysymys

    tuli aina takaisin monistuneena.

    Ja hän jatkoi yhä kysyjän etsimistä

    tietämättä että hän etsi itseään.

Kyösti Salovaara, 2019.