[tutussa
paikassa vieraana]
 |
| Kyösti Salovaara, 2019. |
Aamulla
pilvet rientävät taivaalla.
Viileähkö
kevätilma.
Illalla
meri loiskui kameran objektiiviin rantakadulla.
Tutun
ravintolan isäntä sanoi, että talvi on ollut lämmin. Hyvin menee,
mitäs kuuluu?
Viini
on halpaa, rantakadulla hiljaista.
Tutussa
paikassa olet vieras, itselle, muille, kenelle vaan.
Kun
lentokone irtosi Vantaalta, maa oli vielä jäässä.
Viikin
pelloilla hanhet kyyristyivät tiistaina odottamaan kevättä.
 |
| Kyösti Salovaara, 2019. |
Tutussa
paikassa, mäen rinteellä, solisevan puron varrella.
Illalla
sammakot kujersivat lemmenlorujaan.
Aamuyöstä
koira haukkui jossakin päin taloa, niin kuin se aina haukkuu. Puron
varrella tuntematon lintu liviertää, niin kuin se aina livertää,
vähän kuin punarinta, sinirinta tai puhdasta kultaa.
Liikenteen
ääniä, mäellä herätään torstaihin, maaliskuussa.
Täälläkin
on vaalit huhtikuussa, hieman myöhemmin kuin kotona Suomessa.
Lentokoneen
irtautuessa vaalikeskustelut jäivät maahan, hyvä niin. Johan
niihin ehti kyllästyä. Niin paljon pinnallista höpötystä. Mutta
tietysti kiinnostavaa: demokratian kuiske.
Niin
paljon sotketaan, lillukanvarret ja hongat humisevat samassa kuvassa.
Yleensä
terävä Olli Seuri syyllisti tiistai-iltana Petteri Orpon
varpusten katoamisesta, ei kuulemma pitäisi hakata metsiä.
Seuri
haukkui väärää puuta. Varpuset kuuluivat idyllisen
karjankasvatuksen aikaan, eivät metsiin. Luonto yksipuolistuu koska
maatalous on muuttanut muotoaan. Kukkivia jättömaita ei enää ole.
Ylellä
joku porukka tarkistaa poliittisen puheen faktoja. Kannattaisi myös
tarkistaa toimittajan puhuma.
Pari
päivää sitten lueskelin Eeva-Liisa Mannerin runoa
Misericordia.
Armoa,
armoako Manner pyysi 1960-luvulla Churrianan kylässä, jonne on
matkaa tästä paikasta parikymmentä kilometriä, muutaman mäen ja
vuorenrinteen toiselle puolelle. Pilvien viemää, tuulen tuomaa.
Churriana
on Malagan lentokentän liepeillä.
Minä
kirjoitan nyt Välimeren liepeillä.
Tutussa
paikassa muukalainen rentoutuu.
Otan
pätkän Mannerin runosta Misericordia ihmetelläkseni kotoista
vierautta:
Mitä
hän näki matkallaan virroilla?
Mitä
hän kuuli? Kun hän kuiskasi,
monisuinen
kaiku vastasi aina kaukaa.
Hän
lipui koko ajan omaa ääntään kohti
tietämättä
että se oli hänen äänensä.
Hän
kysyi: Missä minä olen? ja kysymys
tuli aina takaisin monistuneena.
Ja
hän jatkoi yhä kysyjän etsimistä
tietämättä
että hän etsi itseään.
 |
| Kyösti Salovaara, 2019. |
