Rivit ja rivien välit

[lukemisen lukemisesta]

Kyösti Salovaara, 2019.
Ei Puolassa, ei DDR:ssä
vaan Helsingissä: Merihaka ja Hanasaaren hiilikasat.

Perjantaiaamuna 22.2 Yle Ykkösen toimittaja haastatteli radiossa kahta hallintotieteiden professoria koskien liikenne- ja viestintäminiseri Anne Bernerin hallitusjäsenyyttä ruotsalaisessa SEB-pankissa.

    Sekä toimittaja että professorit pitivät melkein maanpetoksena Bernerin siirtymistä ministerintehtävästä kaupallisen pankin hallintoon, ja vieläpä toiseen maahan. Pelättiin että Berner vie suomalaisia salaisuuksia ruotsalaisten hyödynnettäväksi. Mitään positiivista suomalaiseen naiseuteen, maineeseen, kansalaistaitoon tai kykyyn liittyvää, Bernerin henkilössä ei nähty. Berneriä ei pidetty sankarinaisena.

    Sen jälkeen toimittaja haastatteli Ruotsin akatemiaan valittua suomenruotsalaista runoilijaa Tua Forsströmiä. 

    Nyt toimittaja ei pelännyt suomalaisen kansallisomaisuuden siirtymistä ruotsalaisiin käsiin. Siirappi valui sekä toimittajan että haastateltavan suusta. Ihanaa kun ruotsalaiset hyväksyvät meidät, meidän taitomme, meidän kykymme, meidän hienon runoutemme ja suomalaisen naisen viisauden. Sankarisuomalainen paistatteli yhteisen omakehun kimalluksessa.

    Huomasiko kuuntelija ristiriidan näin kahden haastattelun välillä? Osasiko hän lukea rivien välistä?

Jalkapalloa – tai mitä tahansa joukkuepeliä – seuraavat tietävät, kuinka tärkeää kentällä on osata ”lukea peliä”. Sillä tarkoitetaan, että pelaaja tietää tai arvaa mitä hänen pelitoverinsa kohta tekevät, ja sitä että pelaaja tietää tai arvaa mitä vastustajan pelaajat kohta yrittävät.

    Pelin lukemisessa konkretisoituu menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus.

    Kaikki eivät osaa lukea peliä yhtä hyvin, mutta hyviä pelaajia silti riittää, ja pelin lukemisen taidon voi osittain korvata muilla ominaisuuksilla.

    Kirjoitetun tekstin lukeminen on jossain määrin samanlaista puuhaa, mutta luultavasti vaikeampaa. Se johtuu mahdollisuuksien moninaisuudesta. On niin paljon sanoja, jotka jätetään sanomatta – jätetään rivien väliin löydettäväksi. On asenteita, jotka piilotetaan rivien väliin. Ne kyllä löytyvät jos… lukijalla on riittävästi tietoa ja huomiokykyä ja intuitiota ja…

    Ehkä lukemisen täydellinen lukeminen on mahdotonta.

    ”Emme voi ajatella mitään epäloogista, koska silloin meidän täytyisi ajatella epäloogisesti”, sanoi Ludwig Wittgenstein, mutta hän ei puhunut vääristelystä, valehtelusta, piilovaikuttamisesta eikä merkityksien kätkemisestä rivien väliin.

Jukka Petäjä: Suomen apu Ruotsille. HS, 24.2.2019.
(Kuvituskuva.)

Eräässä talven keskustelussa korkea opetusviranomainen puolustautui uuden opetusohjelman huonoista tuloksista (siitä että useat oppilaat eivät opi kunnolla edes laskemaan jne.) sanomalla, että koulussahan nyt opetetaan kriittistä lukutaitoa, ja että se on tärkeintä mitä voi oppia.

    Ehkä on, mutta miten voit oppia kriittiseksi lukijaksi, jos et tiedä maailmasta, yhteiskunnasta ja luonnontieteistä juuri mitään? Eihän kriittinen lukutaito voi perustua pelkkään asenteeseen tai kovaan tahtoon, vaan siihen mitä tietää ympäröivästä todellisuudesta etukäteen ryhtyessään lukemaan jotakin tekstiä.

    Nykyajan ihminen, me kaikki, olemme olevinamme sivistyneitä ja tietäväisiä. Onhan meitä koulutettu vuositolkulla, melkein keski-ikäisiksi saakka.

    On tullut kliseeksi puhua totuuden jälkeisestä ajasta ja valeuutisista.      Annetaan ymmärtää, että valeuutisen havaitsee helposti, kunhan seuraa kriittisesti median vuolasta tietovirtaa.

    Mutta kun Donald Trump latelee lukuja Yhdysvaltojen talouselämästä, työllisyyden kehittymisestä, muuttovirtojen hallitsemisesta, globaalin kauppapolitiikan vinoutumista, kuinka moni meistä pystyy tältä seisomalta asettamaan luvut kyseenalaisiksi, osoittamaan ne vääriksi tai moittimaan niitä totuuden jälkeisen ajan valeuutiseksi? Trumpia sopii epäillä mutta entä lukuja?

    Jos rehellisiä ollaan, monikaan ei pysty noin vaan kumoamaan Trumpin puheita, koska lukujen tarkistaminen vaatii ammattitaitoa, erittäin hyvää yleissivistystä ja tietolähteitä. Niitä löytyy seuraavan päivän New York Timesistä ja muusta laatumediasta, jotka paneutuvat asiaan ja penkovat lukujen taustaa. Oleellista on, että luvut ovat melkein oikein ja ainakin sinne päin, mutta että niiden oheen, rivien väliin on siroteltu Trumpin asenteita ja tarkoituksenmukaista poliittista agendaa.

    Lukemisen lukeminen on vaikeaa.

    Usein tieteellisen auktoriteetin sanomisiin pitää vaan uskoa, koska asiaa ei pysty arkijärjellä päättelemään eikä käsittämään. Kukapa ”ymmärtäisi” vaikkapa aineen pienimmät osat tai maailmankaikkeuden suurimmat lainalaisuudet?

Kyösti Salovaara, 2019.

Mustien aukkojen etsiminen kosmoksesta oli Stephen Hawkingin mukaan yhtä vaikeaa kuin hakea mustaa kissaa hiilivarastosta.

    Miten sitten sanomattomia asenteita tai rivien väliin piilotettua agendaa pystyy etsimään? Eivät nekään erotu, koska rivien välissä on pelkkää tyhjyyttä.

    Osmo A. Wiion kirjassa Viestinnän perusteet on helppo ja havainnollinen esimerkki piilovaikuttamisesta: ”Jos uutisten laatija kertoo: ’SAK ja STK solmivat tänään runkosopimuksen, jossa palkankorotukseksi sovittiin vain 5 %’, niin lähettäjä halusi selvästi antaa kuvan siitä, että solmittu työehtosopimus on huono.”

    Sanoja tarkkailemalla oppii kriittiseksi. Senkin huomaa, että Wiion kirja on inflaation "kultaisilta" vuosilta ennen EU:ta ja euroa.

    Mutta yleensä poliittinen piilovaikuttaminen on hienovaraisempaa ja harhauttavampaa. Asioista ei valehdella vaan ikävät tosiasiat jätetään kertomatta. Kaikessa kirjoitetussahan suurin osa (mahdollisesta) jää sanomatta, vaikka kirjan tai asiakirjan pituus olisi satoja sivuja.

    Helen, entinen Helsingin Energia, käyttää yhä runsaasti hiiltä yhdistettyyn lämmön- ja sähköntuotantoon. Hiilestä ehkä luovutaan vuoteen 2024 mennessä, mutta jos se korvautuu puupelleteillä, Helenin ilmastopoliittista linjaa voi edelleen pitää vastuuttomana. Eikä yhdistetystä lämmön ja sähkön tuotannosta kannattaisi luopua.

    Hyvän progandistin tavoin Helen suuntaa helsinkiläisten huomion toisaalle. Sen julkaisema lehti HELEN-lehti käy jatkuvaa kampanjaa autoilua, lihansyöntiä ja lentomatkustamista vastaan, samalla kun kuljettimet kiskovat poltettavaksi mustaa raaka-ainetta hiilivuoresta Hanasaaren energianiityllä.

    HELEN-lehti on kuin rapajuopon kirjoittama raittiuslehti, jota juoppo harvoina selvinä hetkinään ja huonon omantunnon piinaamana julkaisee.

    Pitää lukea rivien välistä.

    Tuoreessa HELEN-lehdessä (1/2019) kerrotaan länsihelsinkiläisestä perheestä, joka valitsi omakotitalonsa lämmitysvoimaksi tuulisähkön: ”Ennen meille tuli pörssistä ostettavaa sekasähköä, joka sisältää fossiilisia ja uusiutuvia energialähteitä sekä ydinvoimaa. Tuulisähkö on Suomen vastaus ekologiseen energian tuotantoon”, perheenäiti julistaa. ”Koska tuulisähkö on lähes päästötöntä, vaihtaminen tuulisähköön pienensi perheen hiilijalanjälkeä seitsemän prosenttia”, lehti jatkaa.

    Pienensikö?

    Ei pienentänyt, jos Helen edelleen tekee ”sekasähköä” yhtä paljon kuin ennen perheen näennäistä valintaa. Eikä täällä taloihin kulje erivärisiä sähköjohtoja, joita pitkin erilaisella metodilla tehtyä sähkö kuljetetaan koteihin. Lehdessä haastateltu malliperhe saa edelleen osansa Hanasaaren hiilikasoista, halusi tai ei.

    Ei tarvitse mennä rivien väliin huomatakseen indoktrinaation.

Otan valokuvia Hanasaaren voimalaitoksen hiilivuoresta. Taustalla näkyy Merihaka ja Kallion kirkko: merellistä, kaunista, modernia ja historiansa tuntevaa Helsinkiä.

    Onko valokuva tarkoitettu piilovaikuttamaan? Jääkö rivien väliin jotakin sanomatonta?

    Asian miettiminen kuuluu lukijalla ja kuvan katsojalle.

    Kaikkea ei pidä uskoa. Kaikkea ei voi selittää.

    ”Jokainen, joka on vähänkin harjaantunut älyn voimisteluun, tietää Pascalin tavoin, että erehdykset aina johtuvat jonkin vaihtoehdon poissulkemisesta”, kirjoitti Albert Camus vuonna 1943.

    Piilovaikuttaminen on vaihtoehtojen tarkoituksellista unohtamista. Vaarallisin proganda on sellaista, jossa kerrotaan tarkoin valittuja tosiasioita.

Kyösti Salovaara, 2019. 
Voiko kaunis olla rumaa?