Kyllä kansa tietää

 [niinku mitä?]

   

Kyösti Salovaara, 2021.
Onko Arkadianmäellä enemmän tiedollista kompetenssia
kuin Mannerheimintiellä?

Demokratia on eräs hallitsemisen muoto eikä mikään kansanomaisten tuntojen kylpylä.

- Ralf Dahrendorf: Huomisen Eurooppaan. 1990. Kirjayhtymä, 1991.

On pätevyyden halveksimista vihjata, ettei poliittisiin päätöksiin tarvita kompetenssia tai että itse kullakin on riittävä kompetenssi synnyinlahjana. Tällöin näennäinen elitismi korvataan opportunismilla: jos oikeuden saamisen ehdot eivät täyty, koetetaan muuttaa ehtoja. Mitä enemmän on inkompetentteja, sitä helpompi on saada kansan tuki ajatukselle, ettei mitään kompetenssia ylimalkaan tarvita.

- Giuseppina Ronzitti ja Tero Tulenheimo: Demokratia ja tiedollisen kompetenssin haaste. Kanava, 2021.

Demokratia ei tarkoita, että jokainen hallitsisi itse itseään, vaan ainoastaan sitä, että jokainen hallitsee yhdessä muiden kanssa itseään ja kaikkia muita.

- Rurik Holm: Yksilönvapaus – tulevaisuuden hyvinvointivaltion peruskivi. Into, 2017.

Ja koska kenelläkään ei ole täydellistä tietoa todellisuudesta, ei kenenkään pitäisi tieteellisin perustein väittää tietävänsä, mikä mahdollisista teoista on ehdottomasti paras… eikä tieteellisin perustein voida liioin puolustaa kenenkään yksilön tai minkään kollektiivin yksinoikeutta vallankäyttöön ja tiedonkulun säätelyyn.

- Yrjö Ahmavaara: Yhteiskuntakybernetiikka. Weilin + Göös, 1976.

Demokratia on kumma juttu. Se ei maistu makkaralta eikä tuoksu orvokilta. Sitä ei näe, mutta sen raksutuksen kuulee, eikä se kuitenkaan ole bensiinimoottori eikä leikkuupuimuri.

    Demokratia on kaikkialla eikä missään. 

    Erno Paasilinna vinoili, että jos vallan jakaa kahdelle miehelle, se ei kasva kahdeksi vaan puolittuu. Tätä laskutoimitusta jatkaen huomaa, että kun vallan jakaa 4,5 miljoonalle aikuiselle suomalaiselle, valtaa jää perskohtaisesti niin vähän ettei sitä pysty ymmärrettävästi ilmaisemaan.

    Demokratiasta runoillaan korulauseita miettimättä mitä demokratia tarkoittaa ja mitä ei.

    Kun Dahrendorf sanoo, että demokratia on vain yksi tapa hallita (yhteiskuntaa), se kuulostaa tylsältä: hei, missä ihanteellisuus ja idealismi luuraa? Mutta jos ajattelee ensi kevään aluevaaleja, joissa päätetään… siis päätetään jostakin … niin että… ainakin demokratia siinä toteutuu, hiphurraa! 

    Kyllä kansa tietää. Ja jos kansa jää kotiin eikä mene äänestämään aluevaaleissa, se tietää sittenkin, vaikka kukaan ei oikeasti tiedä mitä se tietää.

Kun Veikko Vennamo aikoinaan keksi lentävän lauseensa - "kyllä kansa tietää" – hän väitti kansan tietävän ”vanhoja puolueita” paremmin kuka (SMP) ajaa unohdetun kansan etua ja panee rötösherrat rautoihin.

    Sittemmin tuota lentävää lausetta on käytetty pikemminkin ilmaisemaan sitä, että demokraattisissa vaaleissa kansa äänestää aina ”oikein”, koska juuri se on demokratian idea, vaikka kansa äänestämisellään saattaakin syöstä yhteiskunnan pahaan kiipeliin.

    Tiesikö kansa Englannissa mihin päädytään kun se äänesti Britannian ulos Euroopan unionista? Jos tiesi, niin oliko se oikeassa?

    Entäpä Saksan hallitus, joka kansaa kuunnellen päätti sulkea ydinvoimalat? Tiesikö se mitä tuosta demokraattisesta päätöksestä seurasi ei ainoastaan Saksalle vaan koko Euroopalle?

    Kun natsi-Saksa liitti Itävallan itseensä maaliskuussa 1938, britit ja ranskalaiset hyväksyivät liittämisen koska ajattelivat, että se oli pieni hinta maailmanrauhasta. Itse asiassa tapahtui vain se mitä itävaltalaiset olivat halunneet jo vuonna 1918 äänestäessään Anschlussin puolesta, Itävallan liittämisestä Saksaan, toteaa Antony Beevor kirjassaan Toinen maailmansota (WSOY, 2012). Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Itävalta toivotti natsit tervetulleiksi. ”Itävallan sodan jälkeen esittämät väitteet, että se oli sodan ensimmäinen uhri, ovat täyttä pötyä”, Beevor huomauttaa.

    Tarkoittaako demokratia loppujen lopuksi sitä, että kansa saa aina sen mitä tilaa?

Ehkäpä totunnaista ajattelua pitää ravistella. Kun ravistelee, matoiset ja mädät omenat putoavat maahan.

    Onko demokratian keisarilla vaatteita lainkaan ja jos on, niin missä vaatturinliikkeessä ne on valmistettu?

    ”Demokratian ajatellaan usein olevan kritiikin ulottumattomissa”, Giuseppina Ronzitti ja Tero Tulenheimo kirjoittavat terävässä artikkelissaan Demokratia ja tiedollisen kompetenssin haaste Kanava-lehden numerossa 7/2021. ”Sitä pidetään ylivertaisena hallintomuotona niin akateemisissa, journalistisissa kuin arkipäiväisissäkin yhteyksissä.”

    Kirjoittajat ovat filosofian tohtoreita. Artikkelissaan he pohtivat millaisen haasteen äänestäjän ja päättäjän kompetenssi (tiedollinen kyvykkyys, pätevyys) ja sen mahdollinen puute aiheuttavat demokratialle. Toimiiko demokratia kaikkien parhaaksi, jos äänestäjät ajattelevat vain omia preferenssejään (halujaan, toiveitaan, arvojaan) miettimättä lainkaan mitä noiden preferenssien toteuttamisesta seuraa kollektiivisesti?

    Ronzitti ja Tulenheimo lähestyvät tiedollisen kompetenssin haastetta tarkastelemalla amerikkalaisen yhteiskuntafilosofin Jason Brennanin kirjaa Against Democracy (2016), jossa Brennan provokatiivisesti (kirjoittajien mukaan) kritisoi demokratiaa ja asettaa kilpailevaksi hallintomuodoksi epistokratian, rationaaliseen tietoon perustuvan päätöksentekovallan.

    Epistokratiassa valtaa saisivat enemmän ne, joilla on todistetusti enemmän poliitiikkaa koskevaa tietämystä. Pelkkä äänestämisen halu ei riittäisi vallan käyttämiseen: "Epistokratian mukaan vain poliittisesti kompetenttien kansalaisten tulee voida osallistua poliittisiin päätöksiin, jotta minimoitaisiin päätöksistä seuraavien katastrofien riski."

            

Kyösti Salovaara, 2021.
Pieni ihminen, suuri valtio -
arkkitehtuuri ilmaisee
yksilön mittakaavan mahtavien pylväiden välissä.

Tasa-arvoisessa tai itseään tasa-arvoisena pitävässä yhteiskunnassa tuo kuulostaa pahalta. Ai että koulutetun eliitin pitäisi vielä päästä yksin päättämään politiikastakin? Sen lisäksi että eliitti pärjää muutenkin paremmin kuin rahvas. Vai onko tämä epistokratia vain yksi muunnos Platonin viisaista filosofikuninkaista?

    Ja kuitenkin Brennanin argumenteissa on myös järkeä. Onko tasa-arvon toteutuminen poliittisessa toiminnassa viisasta, jos tehdään tyhmiä päätöksiä? 

    ”Poliittisilla päätöksillä voi kiistattomasti olla parempia tai huonompia seurauksia”, Ronzitti ja Tulenheimo toteavat. ”Äänestämme osana yhteisöä, emme yksilöinä. Vaikka katsottaisiin, että yksilöllä on oikeus vahingoittaa itseään (vaikkapa syömällä itsensä kuoliaaksi), ei tästä seuraa, että äänestäjäkunnalla on oikeus vahingoittaa itseään (esimerkiksi hallinnoimalla itsensä talouskriisiin).”

    Kun äänestäjä valitsee edustajansa lähtien omista preferensseistään, hänen pitäisi Brennanin mielestä myös tietää pystyykö ehdokas ja tämän edustama puolue todella toimimaan niin, että äänestäjän preferenssit tulevat toteutetuksi eikä sekään riitä, koska oleellista olisi myös tietää (ja välittää siitä!) millä tavalla valittu toiminta vaikuttaa koko yhteiskuntaan eli onko se lopuksi hyväksi vai pahaksi kaikille ihmisille.

    Tämäkin kuulostaa itsestäänselvydeltä, mutta eihän se sitä ole jos tarkemmin ajattelee mitä yksilöiden halut ja toiveet tarkoittavat. ”Koska yksilöiden preferenssit ovat erilaisia ja usein keskenään ristiriitaisia, kaikkien yksilöiden kaikkien toiveiden edistäminen on mahdotonta”, sanoo Rurik Holm kirjassaan Yksilönvapaus.

Käytännössä lienee mahdotonta toteuttaa epistokraattista hallintomuotoa. Kuinka valittaisiin kansalaiset, joilla on enemmän äänioikeutta kuin toisilla? Mistä tiedettäisiin kenen preferensseistä pystytään johtamaan parhaat päätökset, valinnat ja tulevaisuuden suuntaviivat? 

    Järkevältäkin tuntuvista preferensseistä saattaa seurata suuria ongelmia, koska kenelläkään ei ole täyttä tietämystä minkälainen maailma tietyssä historiallisessa tilanteessa on, niin kuin Yrjö Ahmavaara sanoi. Jos et tiedä maailman nykytilaa, kuinka voit tehdä tulevaisuutta koskevia "täysin oikeita" päätöksiä?

    ”Viimeksi sanotusta seuraa”, Ahmavaara kirjoitti Yhteiskuntakybernetiikassaan, ”että historiallisessa tilanteessa eli ihmisten ja kansakuntien todellisissa elämäntilanteissa 1) ei ole tieteellisesti ainoata ’oikeata’ johtajaa ja 2) eikä myöskään tieteellisesti ainoata ’oikeata’ tekoa.” Jos Ahmavaara oli oikeassa - niin kuin näyttää - ei epistokratiakaan voi ratkaista demokratian kompetenssiongelmaa.

    Sitä paitsi, eikö ole jossain määrin totalitaarisen utopian haaveilua ajatella, että voisimme etukäteen tietää parhaimman (ja ainoan?) mahdollisen tulevaisuuden? Se että ihmisillä on ristiriitaisia preferenssejä on fakta, mutta mitä niistä pitäisi syntyä ja seurata? Eikö tulevaisuuden ”hyviä” ja ”huonoja” mahdollisuuksia ole aina useita? Toisin ilmaisten: käytännön poliitikassa ristiriitaiset preferenssit sovitetaan yhteen poliittisilla kompromiseilla.

    Mutta myös tämän toteaminen kuulostaa tylsältä; vähän niin kuin heittäisi pyyhkeen kehään ennen kuin on edes hiki. Kyllä kai kelvottomia päätöksiä pitää pystyä minimoimaan - jopa tasa-arvon kustannuksella!

Jos ja kun ihmiset, yksilöt, äänestäjät eivät koskaan joudu (välittömään) vastuuseen äänestämisestään, siitä ketä äänestävät, niin miten kompetenssiongelma pitäisi ratkaista?

    Tulisiko ehdokkaille (tuleville edustajille) asettaa tiedollisen pätevyyden vaatimuksia? Entäpä moraaliset vaatimukset? Voiko aineellisen hyvän preferenssi olla jossain tilanteessa moraalisen preferenssin kanssa ristiriidassa? Ja jos on, kumman ehdoilla tulevaisuudesta pitää päättää?

    Olen joskus miettinyt ovatko esimerkiksi vaalien yhteydessä käytetyt vaalikoneet hyväksi vai pahaksi demokratialle? Pinnalta katsoen niillä autetaan äänestäjää löytämään itselleen sopiva ehdokas, mutta mihin ne lopulta johtavat?

    Kun äänestäjä etsii vaalikoneesta ehdokkaan, jolla on mahdollisemman paljon samat preferenssit kuin äänestäjällä, eikö hän lankea nimenomaan Brennanin kritisoimaan demokratian ansaan? Jos äänestäjällä on tiedollisesti huonot valmiudet ymmärtää yhteiskuntaa, taloutta ja moraalia, niin eikö itseä (mielipiteiltään) muistuttavan ehdokkaan löytyminen vaalikoneesta vain vahvista mahdollisen huonon yhteiskunnallisen tuloksen todennäköisyyttä, jos tiedollisesti pätemättömän äänestäjän yhtä inkompetentti ehdokas tulee valituksi parlamenttiin tai kunnanvaltuustoon?

    Eikö minun (ja sinun) pitäisi etsiä vaalikoneen ehdokkaista itseäni fiksumpaa ja kaukonäköisempää päättäjää sen sijaan, että etsin ehdokkaakseni itseni "kloonia”? Ketä ja mitä hyödyttää, jos kaksi pölkkypäätä kalauttaa päänsä yhteen?

Kyllä kansa tietää!

    Niinku mitä?

    Tota noin...

Kyösti Salovaara, 2021.
Onko valtioneuvoston linnassa enemmän
kompetenssia kuin Arkadianmäen parlamentissa
kuin Mannerheimintiellä?