Räpätin

[meteliä todellisuutemme kammareissa]

Kyösti Salovaara, 2018.

Kotkansaaren piiput kertovat teollistumisen historiasta.
Norjalainen Hans Gutzeit rakensi tälle paikalle
 ensimmäisen sahan vuonna 1873.

Kohdetta voi valaista, mutta on ihan eri juttu odottaa sen loistavan.

...

Kukaan ei voi selitellä itseään olemattomaksi.

…

Lamb sytytti savukkeen: ”Mihin jäinkään? Ai niin. Kuten tiedätte, minä vaalin poliittista korrektiutta, mutta se, joka väitti, että me olemme kaikki tasaveroisia, ansaitsee saada köniin.”

- Mick Herron: Lontoon säännöt. Suom. Ilkka Rekiaro. Crime Time 2023.

  

Henkilökohtaisen ajanlaskuni alkuvuosina 1950-luvulla meillä pojilla oli tapana muutaman kerran kesässä ”rakentaa” räpätin.

    Se tehtiin tukevasta pahvinpalasesta ja kiinnitettiin pyykkipojalla polkupyörän takahaarukkaan niin että pahvinpalanen räpätti pinnojen välissä, kun pyörällä ajoi ”sataa ja kymmentä”.

    Räpätin jäljitteli todellisuutta, moottoripyörän ääntä.

    Kun Kotkassa ajettiin speedway-kilpailuja läheisellä hiekkakentällä, nykyisen Arto Tolsa areenan vieressä, me pikkupojat ajoimme räpätinpyörillä päiväkausia hiekkapihallamme ja jäljittelimme sitä, kuinka speedwayajaja kurvissa kääntää etupyörän kääntösuunnalle vastakkaiseen suuntaan.

    Todellisuuden jäljitteleminen onnistui hienosti, vain speedwaypyörille ominainen haju puuttui. 

Onkohan niin, että elämä esittäytyy aina kahdessa roolissa. Se on yhtäällä itse elämä ja toisaalla elämän jäljittely.

    Taidemaalarit, kirjailijat ja muusikotkin (ehkä) ovat jäljittelijöitä. Mutta myös media kaikkineen jäljittelee elämän aitoa sisältöä. Ei sanomalehden uutinen ole se mitä tapahtui, vaan kertomus siitä miltä tapahtuma näytti ja miltä se tapahtuman kokijoista tuntui.

    Sekin kannattaa huomata, että myös humanistiset tieteet jäljittelevät todellisuutta. Kertovat tosia tarinoita, joita kannattaa uskoa, mutta joita on syytä myös epäillä.

   Räpättimiä siis tarvitaan.

Ihmisillä, meillä kaikilla, on taipumus ajatella, että todellisuus on selvästi näkyviä pointteja, kohokohtia joiden välissä ei oikeastaan ole mitään. Kukkuloiden väliin jäävä maisema ei ole vihreä vaan harmaa, olemukseltaan olematon.

    Koulukirjoissa historia esitettiin merkittävien tapahtumien stokastisena kertomuksena, joiden toteuttamiseen osallistui merkittäviä ihmisiä, jotka olivat muita pitempiä ja viisaampia tai joissakin tapauksessa vajaasti kasvaneita hulluja.

    Historia on jännittävää, koska siinä hypätään draamasta toiseen, kliimaksista kolmanteen. Hidasta historiaa ei lue pirukaan tai ehkä hän piruuttaan.

    ”Historia on edennyt niin kuin on edennyt”, sanoi Heikki Ylikangas teoksessaan Mitä historia on ja millaista sen tutkiminen (2015). Hän jatkoi: ”Ja toteutunut tietyllä tavalla määrätystä syystä, olkoon, että kyse olisi useiden tekijöiden summasta, niiden yhteisvaikutuksesta.”

    Mutta tärkeintä on oivaltaa historiantutkimuksen rajat ja mahdollisuudet. Ylikangas muistuttaa: ”Ei yksinkertaisesti ole monen totuuden historiaa (niin kuin joskus näkee asian ymmärrettävän). On vain monen tulkinnan tutkimusta, koska sitä yhtä ainoaa totuutta ei saada koskaan täydelleen todistetuksi eikä niin muodoin milloinkaan täydellä varmuudella (luonnontieteellisellä varmuudella) tiedetä, onko totuus saavutettu vai ei. Tulkinnat ja totuus ovat kaksi eri asiaa.”  

    Kun kirjoitettua historiaa lukee, pitää ajatella, että tutkijat yrittävät löytää ehdottomasti tosia yksityiskohtia mutta eivät välttämättä pysty kertomaan miten ne muodostavat ”koko totuuden”.  

Jokainen meistä on koulussa oppinut teollisen vallankumouksen syntymisen käännekohdat. 

    Teollinen vallankumous: James Watt rakensi höyrykoneen ja James Hargreaves patentoi kehruukoneen 1776; höyrykone otettiin käyttöön raudan valmistamisessa 1790; 1811 ensimmäinen pikapainokone; 1814 ensimmäiset kaasulyhdyt Lontoossa; 1825 ensimmäinen höyryveturi; 1833 sähkölennätin; 1830-35 ensimmäiset jyrsinkoneet … 1880 ensimmäinen sähköraitiotie… 1893 dieselmoottori… jne. 

    Teollinen vallankumous ei tietenkään syntynyt tyhjästä. Se vaan syntyi.

    Cambridgen yliopistossa kirjoitetaan nyt teollistumisen historian kertomusta uusiksi, kertoi El País -lehti viime perjantaina (5.4.2024). Taloushistorian laaja tutkimus on kerännyt tietoja miljoonista dokumenteista - kirkonkirjoista, väestölaskennasta, testamenteista, kauppakirjoista jne. -  ja täydentää niiden perusteella nyt teollista vallankumousta kertomalla, että teollistuminen kehittyi Englannissa noin sata vuotta aikaisemmin, alkaen 1600-luvun lopulta. Toisin sanoen ennen koneiden tuoman työn vallankumouksellista muutosta, oli jo tapahtunut tavaroiden valmistamista ja tällaisissa töissä oli enemmän ihmisiä kuin maataloudessa.

    Teollisuusyhteiskunta kehittyikin näin ollen vähitellen, ei yhtenä yönä eikä muutamassa vuodessa.

    Ylikangasta mukaillen: teollisuuden historiankuva on saanut lisää tulkintoja, jotka edesauttavat tietämyksen lähestymistä ”totuutta” kohden.

   Räpätin räpättää, pitää ääntä ja jäljittelee todellista elämää.

Elämällä on kaksi olemusta: elämä itsessään ja sen jäljittely.

   Katselen tänään suurta merta.

   Niin kuin toisetkin.

   Yritän ymmärtää mitä näen.

   Niin kuin toisetkin.

   Kysyn niin kuin toisetkin: Voiko elämän elää jäljittelemättä sitä?

       

Kyösti Salovaara, 2024.