[vai sanoillako se vaikenee?]
 |
| Kyösti Salovaara, 2025. |
Ihmisestä ei voi tietää mitään, mitä ei ole puettu sanoiksi. Toisaalta intohimo runoutta kohtaan pitää kaiken huippuna sanaketjuja, joita on mahdoton kääntää.
- Georges Bataille: Sisäinen kokemus (1943 ja 1954). Suom. Viljami Hukka ja Anna Nurminen. Gaudeamus, 2020.
Runoilijat eivät puhu; he eivät liioin ole vaiti; he ovat muuta.
- Jean-Paul Sartre: Mitä kirjallisuus on? (1948). Suom. Pirkko Peltonen ja Helvi Nurminen. Otava, 1967, 1976.
Maailma ei ole johdonmukainen. Siitä käsittää vain pieniä palasia.
Itsestäänselvä ei ole itsestään selvää.
”Mitä ajatukset tosiasiassa ovat ja miten ne syntyvät aivoissa? ” kysyi kymmenvuotias Myy Korkiakoski Helsingin Sanominen tiedepalstalla 24.1.
Hyvään kysymykseen ei ole helppoa selitystä.
”Joskus ajatellaan, että ajatukset ovat mielen sisäistä puhetta”, vastasi kognitiotieteen dosentti Otto Lappi. ”Silloin ajattelusta vastaisivat erityisesti kieltä käsittelevät aivoalueet. Joskus taas ajatellaan, että ajatukset ovat mielen sisäisiä kuvia, jolloin ajattelusta vastaisi ihmisen näkökykyyn liittyvät aivoalueet.”
Lapin mukaan jotkut tutkijat esittävät, ”että ajatuksilla on aivan oma, eri ilmaisutavoista kuten puhumisesta, kirjoittamisesta tai piirtämisestä riippumaton logiikka.”
”Vaikka ajattelua on ajateltu tuhansia vuosia, ei kukaan osaa varmuudella ja tyhjentävästi sanoa, mitä ajatukset ovat”, Lappi päätti vastauksensa.
Onko ajattelu siis sanojen ja kuvien tuolla puolen? Jossakin ja jotakin mitä ei voi kirjoittaa eikä piirtää?
Olen usein lainannut ranskalaisia ajattelijoita ja kirjailijoita Georges Bataillea ja Jean-Paul Sartrea. Molemmat tutkivat syvällisesti mitä kirjoittaminen on, mitä sanat kertovat, missä kielen idea piilee.
Sanon ”syvällisesti” koska en oikein ymmärrä heitä, vaikka heidän ajatuksensa kuulostavatkin kiehtovilta ja ikään kuin todellisuutta suhteessa kieleen erinomaisesti ymmärtäviltä.
Bataille on Sartreakin vaikeampi, mystisempi.
Bataillen mukaan ihmisellä on sisäisiä kokemuksia, joille ei löydy sanoja, koska käytössä olevat sanat viittaavat aina ihmisyksilön ulkopuoliseen todellisuuteen. Mitä enemmän sanoilla yrittää kuvata sisäistä kokemustaan, sitä vähemmän tulee ”sanotuksi”.
”Sisäisille tiloille ei voi löytää mitään määriteltävissä olevaa syytä”, Bataille kirjoittaa, ”samaan tapaan kuin on vaikea löytää syytä kokemukselle taivaan puhtaudesta tai huoneen tuoksusta. Jälkimmäisillä kokemuksilla on kuitenkin suhde kieleen - sana taivas tai huone - joka ohjaa huomiomme kokemuksesta sanan kohteeseen. Sisäisten tilojen kohdalla kieli onkin avuton, se ei kykene sanomaan mitään, ja se voi vain yrittää viedä näistä tiloista muualle, minkä niiden epämääräisyys tekee helpoksi.”
Runous voi yrittää esimerkiksi kuvata äärimmäisyyttä, mutta se on mahdotonta. ”Äärimmäisyys ei ole koskaan kirjallisuutta”, Bataille sanoo. Äärimmäisyys on runoudesta erillään. Äärimmäisyyden tavoittelu kadottaa runouden, runollisuuden: ”Kun äärimmäisyys on tavoitettu, keinot joilla se tavoitettiin, ovat poissa.”
Onko myös sisäinen kokemus eräänlaista äärimmäisyyttä?
Runoilijat puolestaan kieltäytyvät käyttämästä hyväkseen kieltä, väitti Sartre. Runous palvelee sanoja, mutta ei kieltä, ajatuksia. Siksi runous ei sitoudu, ei ainakaan silloin kun se pyrkii ilmaisun rikkomiseen, surrealismiin, todellisuuden mitättömien palasien suurenteluun.
”Runoilija on itse asiassa kokonaan vetäytynyt pois kieli-instrumentin parista: hän on kerta kaikkiaan valinnut asenteen, joka ymmärtää sanat olioina eikä merkkeinä”, Sartre kirjoitti vuonna 1948.
Sartren mielestä runous on kuin peli, jossa hävinnyt voittaa. ”Ja todellinen runoilija päättää hävitä vaikka kuolemaan saakka voittaakseen.”
Mutta kaikki runoilijat ovat väistämättä myös proosan kirjoittajia ja päinvastoin. Kuivinkin proosa sisältää aina hiukan runoutta: ”kukaan proosakirjailija, kaikkein kirkasälyisinkään, ei tiedä täysin mitä aikoo sanoa”
Näin ollen runous on Sartren mukaan tarkoituksellista sanojen aiheuttamaa sekasortoa.
”Jos proosakirjailija hellii liikaa sanoja… me joudumme keskelle sekasortoa. Jos runoilija kertoo, selittää tai opettaa, runoudesta tulee proosallista, ja runoilija on hävinnyt pelin.”
Viime viikolla ”törmäsin” erääseen kirjoittamaani runoon etsiessäni Mickey Spillane -juttuani 1970-luvulta.
Runoni johdatti jälleen kerran miettimään Sartren ajatuksia ja Bataillen mystiikkaa: onko runo enemmän kuin sanoja? Kuvaako se mitään konkreettisen todellisuuden toiselta puolelta, ihmisen sisältä? Aavistaako siitä kirjoittajan sisäisen kokemuksen, jota kirjoitetut sanat eivät pysty ilmaisemaan?
Laitan kyseisen runon tähän loppuun. En siksi että se olisi erinomainen enkä siksi että se vaatisi tulla uudestaan julkaistuksi. Sen nostalginen (ja kenties ainoa) arvo on siinä, että se julkaistiin 5.12.1976 Eteenpäin-lehden kulttuuriliitteessä Sana ja Taide otsikolla Harmaat kuvat ovat harhakuvia.
Eteenpäin-lehden toimitussihteeri Jorma Savikko toimitti tuota kulttuuriliitettä Eteenpäin-lehden viettäessä parhaita vuosiaan. Savikko oli myös näytelmäkirjailija, joka työskenteli sekä Rauni Mollbergin että Jouko Turkan kanssa. Savikko mm. sovitti kolme Toivo Pekkasen romaania Kotkan kaupunginteatterille haastavaksi Kotka-eepokseksi. Turkka ohjasi näytelmän komeana, elokuvallisena spektaakkelina kuvittaen Kotkan kaupungin teollista historiaa.
Jos sovellan Sartren analyysia runooni, niin se todellakin eksyy selittämiseen ja opettamiseen, joten se on hyvinkin proosallinen ja häviää pelin. Onko se runo lainkaan?
Jos sitä kuitenkin pitää runona, niin sitä lukiessa ei voi välttyä ajatukselta, että olin lukenut liikaa Paavo Haavikkoa. Olinko? En muista kuinka paljon Haavikkoa luin, mutta Haavikon sanamaneereja oli helppo jäljitellä.
Minä jäljittelin joulukuussa 1976.
Näin:
Harmaat kuvat ovat harhakuvia
1.
Valo lakastuu ja harmaat kuvat syntyvät.
Arvot jotka olivat eivät erotu,
eivät yksilöidy.
2.
Satatuhatta jokamiestä tekee työttömyyttään.
Tekemätön työ unohtuu.
Tavara ei synny, laulua ei lauleta ja
tarpeet muutetaan tarpeettomiksi: olemattomiksi.
Valo sammuu kun se sammutetaan, raaka-ainetta ei löydy
kun sitä ei etsitä.
Leipä on. Sitä ei syödä.
Autot kiiltävät ja maksavat. Maksavat huonekalut ynnä
muu rihkama on ja ei, tilastoissa on, jokamiehellä ei.
Ostamaton tavara myydään ja myymätön ostetaan,
ja vaihto käy hämärässä, juuri silloin
kuvat lakastuvat, rikkauden varjokuvat: lamat ja pulat.
3.
Ikkuna pestään likaiselta puolelta ja lasi
pysyy, kirkastuu ja näkyy läpi.
Mutta todellisuus peitetään, omaisuus verhotaan.
Korko lasketaan olemattomalle ja köyhyys
myydään hyvällä hinnalla, itse kullekin: kaikille.
Esineet eivät ole, vain kuvat: kuvien kuvat.
4.
Tekemätön työ talletetaan pankkiin.
Ilmaisosakkeet jaetaan niille joilla on.
Viiniä ei juoda, leipä jää syömättä, intohimoista
luovutaan.
Rikkaus pannaan paperille, varastoon, suhdanteisiin.
Lama tehdään suhdanteista sillä rakenteet ovat suhteita
ja konjuktuurit pysyvät koska niin on, koska niin
halutaan. Arvojen arvot kumotaan.
Kun optimismi hirtetään siitä kasvaa pessimismin
pääoma: rahaksi ja raudaksi.
Huono onni todennäköistyy.
Kohtalo todenmukaistuu normaalijakautuman puitteissa,
aikasarjan tiedon taikuutta:
autuuden kehto ja onnen hauta.
5.
Talo rakennetaan, se on seiniä ja katto.
Se asutaan, se nähdään ja uskotaan, se eletään.
Elämä kehrätään työstä, se kehrätään.
Viini ja laulu, leipä ja lempi alkavat kun työ
loppuu ja elämä alkaa.
6.
Elämä on lineaarinen.
Elämä ei hyppää: ojan yli.
Se tehdään, se rakennetaan, se ollaan.
7.
Ei ole lamaa, köyhyyttä ei ole, ei ole pulaa
kun on työtä ja ainetta, miehiä ja naisia, perheitä.
Ikkunaa ei voi pestä puhdistamatta.
Elämä ei ole stokastinen funktio, se ei katkea
käskystä, se ei nouse pörssiin, sillä ei ole kurssia.
Ja vielä kerran: todellisuus on ja pysyy, siihen
ei sisälly lama eikä pula, harmaat harhakuvat.
8.
Aarteenetsijä on vangittu, vartiomies nukahti ja
peitto varastettiin: harmaassa valossa kaikki on ei-mitään.
9.
Kun suhteet muuttuvat, kun ne muutetaan,
syntyy suhdanteista leipä, viini ja lempi.
kirkkaissa kuvissa elää intohimo, mehu ja maku,
elämän maku, ja mehu.
Eteenpäin - Sana ja Taide, 5.12.1976.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti