[vai totta?]
 |
| Kyösti Salovaara, 2023. Trieste, Italia. James Joyce (1882-1941) asui Triestessä useita vuosia moneen otteeseen 1904-1920. |
EU on kansallisvaltioiden liittoutuma, ei suurvalta, eikä sitä ole sellaiseksi suunniteltu.
- Risto Murto Helsingin Sanomissa 20.11.2025
Euroopan heikkous ei ole uutinen. Eurooppa on Saksa edellä laiminlyönyt puolustuksensa. Eurooppa on myös käyttäytynyt kuin alamainen.
- Suvi Turtiainen Helsingin Sanomissa 23.11.2025
Kumipallona luokses pompin taas
Kumipallona luokses pompin taas, ahahahaa
Mä olen kumipallosi, sun leikkikalusi vain
Olen kumipallosi, sen osan sinulta sain
Pakoon lähden näin, tunnen katsees selässäin
Ja minä kumipallona luokses pompin taas.
- Sanat Anna Orlowski (oik. Gene Pitney), sävellys Aaron Schroeder, suomalaiset sanat Kari Tuomisaari
Tosiaan: onko Eurooppa olemassa?
Tietenkin Eurooppa on maaperää, järviä ja meriä, vuoristoja ja laaksoja, mutta onko se muuta? Onko se henkinen entiteetti? Ideologinen?
Vai onko se monta?
Euroopan unioni on yhtä, Nato on toista ja enemmän kuin pelkästään Eurooppa. Nyt sitten on saatu syntymään ”halukkaiden koalitio”, joka on vähemmän kuin EU ja osittain Nato. Brititkin ovat mukana haluamassa, kun taas Unkari johtaa ”haluttomien” vastarintaliikettä.
Paljastaako ”Eurooppa” nimessään itsensä?
”Eurooppa” tulee kenties mytologian prinsessasta, mutta toinen selitys kuulostaa ajankohtaisemmalta. Jos ”Eurooppa” on foinikialaisten nimeämä ”auringonlaskun maa”, itsen paljastaminen käy antautumisen ilmoituksesta ja itseruoskinta ymmärrettäväksi.
Ensimmäinen välähdys: tilanteen toteaminen.
Varman toimitusjohtaja Risto Murto keräsi Helsingin Sanomien kolumniinsa (HS. 20.11.2025) tosiasioita, joita monet ovat viime aikoina esitelleet tahoillaan. Euroopan unioni ei ole suurvalta, Murto kirjoitti.
Murto muistutti että ”EU on kansallisvaltioiden liittoutuma, ei suurvalta, eikä sitä ole sellaiseksi suunniteltu. Unioni syntyi toisen maailmansodan raunioilta rauhan ja kaupan projektina, ei vallan välineenä.”
Lisään tähän, että kaupan projektina se on pärjännyt kohtalaisesti. Rauhaakin luultiin pysyväksi, mutta Putinin Venäjä oli toista mieltä. Venäjän käsittelyssä Eurooppa näyttää muuttuvan hiekkalaatikoksi, jossa eurooppalaiset poliitikot leikkivät politiikkaleikkejä.
Mutta ei EU:lla taloudessakaan mene hyvin, Murto jatkaa. Teknologisessa kehityksessä jäädään jälkeen. ”Mario Draghin kilpailukykyraportin keskeinen viesti oli, että EU:n talousmalli ei enää tuota riittävää kasvua, mittakaavaa tai riskinottoa suhteessa Yhdysvaltoihin ja Kiinaan.”
Mario Draghi sanoi, että EU ja Eurooppa on yhä fragmentoitunut. Aito yhteistyö puuttuu eivätkä esimerkiksi yliopistot toimi yhdessä. Kansallisvaltioissa ei suosita yritysten skaalautumista, rajoja ylittävää suurentumista.
Murto kirjoittaa, että ”EU:ssa rahat ja valta ovat viime kädessä kansallisvaltioilla. Tämä tarkoittaa, että Euroopan suuret taloudet on saatava uudistumaan ja kasvuun.”
Murron pessimistinen johtopäätös kuuluu näin: ”EU ei ole suurvalta, eikä siitä tule lähivuosina sellaista.”
Toinen välähdys: Paavo Lipposen pragmaattinen federalismi.
2000-luvun vaihteessa EU:n tulevaisuutta määriteltiin monella taholla ja moneen suuntaan pyrkien.
Suomessa Paavo Lipposen ensimmäinen hallitus (1995-1999) oli nostanut Suomen talouden kuiville. Tehtiin kovaa leikkauspolitiikkaa, mutta avattiin myös ovia. Lipposen toisen hallituksen aikana oli jo varaa keskittyä tulevaisuuden laatuun. Hedelmiäkin poimittiin.
Lipponen kertoo muistelmissaan (Paavo Lipponen: Valtionhoitaja. Muistelmat 1995-2024. WSOY, 2025) ”elämänsä EU-puheesta”. Hän piti sen Bruggen Eurooppa-yliopistossa 10.11.2000. Foorumi oli arvovaltainen. ”Minua rohkaisi Joschka Fischerin Berliinin-puhe, jossa hän selkeästi asetti tavoitteeksi liittovaltion selvittäen seikkaperäisesti millaisen”, Lipponen nyt kirjoittaa. ”Bruggessä tahdoin EU:n kehittyvän liitovaltion suuntaan, mutta mitään lopullista päämäärää, liittovaltiomallia, en esittänyt. Olen pragmaattinen federalisti, integraatiota on syvennettävä asteittain.”
Lipponen esitti mm. EU:lle perustuslakia. Siihen koottaisiin lukuisat erilliset sopimukset yhdeksi kokonaisuudeksi. ”Samalla määriteltäisiin unionin ja kansallisvaltiojäsenten toimivallan rajat. Nimesin eri politiikkalohkojen sijoittumisen unionin asioihin ja kansallisiin asioihin.”
Federalistisena ideana olisi, että ”Euroopan kansalaisten tulisi olla tasa-arvoisia samaan tapaan kuin New Mexicon tai Mainen asukkaat ovat Yhdysvalloissa.”
Federalismin aave ei kaikkia kiehtonut, ei edes Lipposen oman hallituksen ministereitä. (Eikä kiehdo edelleenkään suomalaisia päättäjiä.)
Lipponen kertoo kuinka hänen hallituksensa ulkoministeri Erkki Tuomioja kontrasi Lipposen Bruggen puheen ajatuksia pitäessään mahtipontisen puhetilaisuuden Pariisissa. Sinänsä hyvin laaditussa puheessa Tuomioja esiintyi ikään kuin Pohjoismaiden edustajana noudattamalla Tanskan ja Ruotsin linjaa ja kääntäen pääministeri Lipposen puhetta 180-astetta toiseen suuntaan. Tuomiojan mielestä unionia ei tarvinnut kehittää integraatiota syventämällä. ”Tuomiojan esitelmä oli laadullisesti korkeatasoinen puheenvuoro Fischerin ja minun avaamaan keskusteluun. Hän ei tapansa mukaan esittänyt mitään omaperäistä. Tarkoituksena olikin esiintyä Suomen, Ruotsin ja Tanskan oikeana edustajana, oikoa minun puheitani. Pariisissa kaikki eivät ymmärtäneet Tuomiojan esiintymisen tarkoitusta. Häneltä jopa kysyttiin, haluaako hän lainkaan kuulua Eurooppaan.”
Kenties Euroopan taloudelliset ongelmat, ne mistä Draghi puhui, johtuvat juuri tuosta Tuomiojankin hellimästä EU-kriitikistä. Niinpä kansallisvaltiot eivät olekaan täysillä integraation puolesta vaan kukin omista syistään enemmän tai vähemmän sitä vastaan.
 |
| Kyösti Salovaara, 2025. |
 |
| Kyösti Salovaara, 2025. Besançon, Ranska. Victor Hugo (1802-1885) syntyi saman aukion reunalla kuin myöhemmin elokuvan keksijät Louis (1864-1948) ja Auguste (1862-1954) Lumière. Hugon syntymätalo toinen oikealta. Lumièren veljesten muistolaatan vasemmalla puolelle ikkunassa heijastuu Hugon syntymätalo. |
Kolmas välähdys: hyvän hallinnon allegoria.
Kirjassa Kapea käytävä – Valtiot, yhteiskunnat ja vapauden kohtalo (Terra Cognita, 2020) Daron Acemoglu ja James A. Robinson ”todistavat” kuinka vahvan valtion ja toimivan kansalaisyhteiskunnan väliin jää kapea vapauden käytävä. Se syntyy siitä, että kansalaisyhteiskunta estää valtiota muuttumasta diktatuuriksi ja siitä, että valtio pitää huolen etteivät eri kansalaisryhmät ja instituutiot jyrää toisiaan omien etujensa tai ideologioidensa nimissä.
Kaikenlaisten normien purku on tärkeä osa vapauden käytävän historiaa.
1200-luvulla kauppaa käytiin yli Euroopan mantereen. Italialaiset kaupungit olivat kehityksen keskipisteessä. Tarvittiin uudenlaisia rahoitusinnovaatioita. Italialaiset perustivat tukikohtia kauppapaikkoihinsa. ”Vielä tärkeämpää on, että he keksivät vekselin, josta tuli tärkein keskiajan kaupan hoitamisen väline”, Acemoglu ja Anderson kirjoittavat.
Aikaisemmin firenzeläisen kankaanvalmistajan piti englantilaista laatuvillaa ostaakseen matkustaa Englantiin mukanaan säkillinen dukaatteja ja vaihtaa ne Lontoossa punniksi, jotta sai villan ostettua. Sen jälkeen hän lastautti villan laivaan joka purjehti Italiaan.
Mutta kun vekseli keksittiin, kangastehtailijan ei tarvinnut matkustaa rahasäkin kanssa mantereen yli maantierosvoja peläten. Vekselissä on ”tyypillisesti neljä osapuolta: rahan lähettäjä eli kankaiden valmistaja, vekselin asettaja eli lähettäjän pankki Firenzessä, vekselin hyväksyjä eli firenzeläisen pankin vastine Englannissa ja maksun saaja eli lontoolainen villakauppias, jolta kankaiden valmistaja halusi ostaa villan.”
Syntyi kansainvälinen pankkisysteemi. Se ja vekselin synty helpottivat valtavasti kansainvälistä kauppaa. ”Vekseli sisältää ääneen lausumatta lainan.”
Tuohon aikaan kirkko tulkitsi lainakoron syntiseksi koronkiskonnaksi. ”Ottakaa ja antakaa lainaa vapaasti, mutta älkää toivoko mitään vastineeksi”, kirkko julisti.
Vekselin käyttö kiersi kirkon oppeja, ja niin että kirkkokin sen hyväksyi. Lainaaminen ja lainakorkojen käyttö kehittivät kansainvälistä kauppaa. Jopa kirkko alkoi avata normien vankilaa. ”Normien vankilan avaaminen oli myös merkittävä suhteellisen taloudellisen edun lähde italialaisille, joista tuli rahoituksen välittäj[i]ä koko Euroopassa. Italian kaupunkiyhteisöjen institutionaalinen ympäristö oli tässä ratkaiseva.”
Neljäs välähdys: vauraissa kaupungeissa syntyi kulttuuria.
Kulttuurikeskustelussa - ja ylipäänsä keskustelussa henkisistä arvoista – kulttuuri ja arvot nähdään usein taloudesta riippumattomina ja ikään kuin maanpinnan yläpuolella leijuvana pyhänä pilvenä.
”Nykyisen Euroopan Yhteisön tavoitteita moititaan usein talouskeskeisiksi ja muut arvot unohtaviksi”, kirjoitti Erkki Mennola vuonna 1991 teoksessaan Euroopan todelliset vaikuttajat (VAPK-kustannus).
Mennolan mielestä arvostelijoiden tulisi kiinnittää huomiota aikaisempien vuosisatojen kaupunkiyhteisöjen ja niiden liittoutumien kulttuurisiin aikaansaannoksiin. ”Niidenkin varsinaiset tarkoitusperät ja tavoitteet olivat hyvin talouskeskisiä, ehkä nykyistäkin korostetummin”, Mennola muistutti. ”Silti juuri näissä samoissa kaupungeissa Ruben ja Rembrandt maalasivat, Bach ja Händel sävelsivät ja Goethe ja Kant kirjoittivat ajatuksiaan paperille. Omastaan tarkat kauppiaat rakensivat juuri ne koko Euroopan ihastelemat kaupunkiympäristöt, joita oman aikamme ympäristönsuojelijat nyt puolustavat nykypäivän liike-elämän turmelukselta.”
Mennola kysyi: Ovatko erityisesti kaupungit olleet paikallisen ja maakunnallisen itsemääräämisvallan ja itsehallinnon tienraivaajia?
Ja: Eikö pikemmin vapaa talonpoika ja maaseutu olleet paikallisen itsenäisyyden todellinen kehto?
”Tietyltä osin näin on ollutkin”, Mennola vastasi kysymyksiinsä. ”Mutta nimenomaan kaupunkien autonomian ja markkinoiden avulla. Eron havaitsee etenkin siellä, missä vapaita kaupunkeja ei syntynyt eikä ympäröivän maaseudun asukkailla siten myöskään ollut mahdollisuutta tehdä itsenäistä kauppaa tuotteillaan, vaurastua ja itsenäistyä. Venäjä on erityisen havainnollinen esimerkki tällaisesta kehityssuunnasta. Kaupunkien vaatimattomasta koosta ja merkityksestä löytyy selitystä myös Suomessa vieläkin vallitsevaan keskitykseen ja valtiojohtoisuuteen.”
Viides välähdys: johtopäätös.
Pitääkö Eurooppaa integroida edelleen, syvemmin, pohjamutiaan myöten? Ratkaiseeko federalismi talouden, puolustuksen ja henkisen kehityksen laadukkaamman tulevaisuuden?
Onko mahdollista, että jonakin päivänä madridilaisella ja helsinkiläisellä äänestäjällä on yhtä paljon äänivaltaa sekä paikallisesti että mantereellisesti? Voiko Bilbaossa asuva ekonomi olla kiinnostunut Oulussa asuvan insinöörin arkipäiväisistä murheista – ja päinvastoin?
Vaativia kysymyksiä piisaa. Vastausta ei kannata odottaa tuulelta.
Kohtuullisen varmasti ja harkitun häpeilemättä uskallan kvanttielektrodynaamiikan teoreetikon Richard Feynmanin lentävää lausetta mukaillen sanoa: Jos luulet ymmärtäväsi Eurooppaa, et ymmärrä Eurooppaa.
 |
| Kyösti Salovaara, 2025. Vitoria-Gasteiz, Espanja. La Paloman n. vuonna 1860 säveltänyt Sebastián de Iradier (1809-1865) asui viimeiset vuotensa oikealla sijaitsevassa Los Arquillos talossa. George Bizet lainasi Iradierin sävellyksen El Arreglito oopperaansa Carmen, jossa se sai nimen L'amour est un oiseau rebelle. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti