[Fitzgeraldin Kultahattu 100 vuotta]
 |
| Otava, 2.p. 1974. |
Pidä vaan kultahattua, jos sillä hänet hellytät;
Jos osaat hypätä korkealle, hänen tähtensä hyppää myös,
Kunnes hän huutaa ”rakas kultahattuinen, korkealle hyppäävä rakas,
minun täytyy saada sinut!”.
- Thomas Parke D’Invilliers. (Vapaasti suomensi KS.)
Ottiko Yhdysvaltain kaunokirjallisuus ensimmäisen askeleen sitten Henry Jamesin kun F.Scott Fitzgeraldin (1896-1940) kolmas romaani Kultahattu (The Great Gatsby) julkaistiin huhtikuussa 1925?
Väitteen esitti amerikkalais-englantilainen runoilija T.S. Eliot melko pian Kultahatun ilmestyttyä. Tänään ole mitään syytä epäillä Eliotin arviota.
Eduardo Lago kirjoitti El País -lehdessä 4.4.2025, että Kultahattu on ainoa elinvoimansa säilyttänyt romaani amerikkalaisen kirjallisuuden ihmevuodelta 1925. Tuona loistokkaana vuotena julkaistiin mm. Theodore Dreiserin romaani Amerikkalainen murhenäytelmä, John Dos Passosin Suurkaupungin kasvot (Manhattan Transfer), Sherwood Andersonin Mustaa naurua, Sinclair Lewisin Tohtori Arrowsmith ja Ernest Hemingwayn ensimmäinen novellikokoelma In Our Times. Hemingwayn läpimurtoromaani Ja aurinko nousee julkaistiin seuraavana vuonna.
Lago huomauttaa, että Kultahattua lukuun ottamatta ihmevuoden 1925 menestysteoksilla on nykyään vain ”arkeologista” mielenkiintoa. Sen sijaan Kultahatusta on vuosien mittaa kasvanut ”se suuri amerikkalainen romaani”, jollaista niin monet Yhdysvaltain kirjailijat ovat yrittäneet kirjoittaa. Kultahattu on vaikuttanut moniin Fitzgeraldin jälkeisiin kirjailijoihin, kuten Raymond Chandleriin, Philip Rothiin ja Ross Macdonaldiin.
Fitzgerald oli iloisen 1920-luvun, jazz-ajan Amerikan menestyskirjailija. Kultahattu ei kuitenkaan ollut kaupallinen menestys. Siitä otettiin kaksi painosta, yhteensä noin 23 000 kpl ja Fitzgeraldin kuollessa kustantajan varastossa lojui yhä myymättömiä kappaleita.
Fitzgerald ansaitsi suuret tulonsa kirjoittamalla novelleja ja artikkeleita laatuluokan aikakauslehtiin, jotka kukoistivat maailmansodan jälkeisessä USA:ssa.
Kultahatun päähenkilö Jay Gatsby on ”maalaispoika” joka menestyttyään hämärillä liiketoimilla asuu Long Islandilla ja rakastuu intohimoisesti syntymärikkaaseen Daisyyn. Romaanin kertoja Nick Carraway, omasta mielestään ainoa kunnollinen mies tässä tarinassa, on Daisyn sukulainen ja järjestää Gatsbyn ja Daisyn tapaamisia. ”Olin samalla sekä sisällä että ulkona”, Kultahatun minäkertoja sanoo, ”ja minua samanaikaisesti sekä lumosi että inhotti elämän loputon moninaisuus…. Kaikki lukevat ainakin yhden päähyveen omalle tililleen ja minun mielipiteeni on, että olen yksi harvoja rehellisiä ihmisiä, joita olen ikinä tavannut.”
Fitzgeraldista elämäkerran kirjoittaneen Matthew J. Bruccolin mielestä Kultahattu kestää ajan paineen siksi, että sen kuva amerikkalaisesta unelmasta on niin arkkityyppinen. Romaanin päähenkilö Jay Gatsby pettää amerikkalaisen unelman lupaukset, mutta myös hänet petetään ja pettäjänä on amerikkalainen unelma.
Raha ei ole amerikkalainen unelma vaan se mitä sillä saa.
Fitzgeraldin kuvaus amerikkalaisesta rahaylimystöstä on melkein marxilainen tai sitten pelkästään illuusiottoman kyyninen, kun hän kertoo kuinka Daisyn puhekin kilisee rahan tavalla:
”Hänen äänensä on täynnä rahaa, sanoi Gatsby äkkiä.
Siinä se oli. En ollut ymmärtänyt sitä koskaan aikaisemmin. Se on täynnä rahaa – siinä oli se ehtymätön viehätys, joka hänen puheessaan pulppusi, sen kilinä ja sen symbaalihelke … Korkealla valkeassa palatsissa kuninkaan tytär, kultainen neito …”
Jay Gatsbyn piti hypätä korkealle tavoittaakseen Daisyn elämänpiiri ja voittaakseen hänen rakkautensa. Romaanin motto - jonka suomensin pakinan alkuun proosallisemmin kuin miten se on suomennettu Otavan julkaisemassa Kultahatussa - tiivistää mainiosti romaanin idean.
Ja miksei tiivistäisi koska Fitzgerald kirjoitti sen itse erään aikaisemman romaanihenkilönsä ”salanimellä”.
Kuka Jay Gatsby olisi tänään, kysyi espanjalainen toimittaja ja kirjailija Nuria Labari El Paísissa 12.4.2025.
Hän vastasi itselleen: Donald Trump!
Labarin mukaan amerikkalaista kapitalismia kuvaa ajatus, että koska kaikella on hinta, niin rahalla voi saada mitä tahansa. Ollessaan köyhä Gatsby tiesi ettei voisi toteuttaa halujaan, mutta rikastuttuaan kaikki olisi mahdollista. Samaa ajatusmaailmaa Labarin mielestä edustaa Trump. Kaikki on mahdollista, kunhan hinnasta sovitaan. Gatsby tavoittelee Daisya, mutta ei voi saada tätä ennen kuin on riittävän rikas.
Mutta mitä Trump tavoittelee? Missä on hänen ”daisynsä”? Sitä me emme tiedä, joten voimme vain seurata mitä tapahtuu. Labari ei ota huomioon, että kun Gatsbyn tuli köyhyydestä Trump syntyi ”miljonääriksi”.
Trumpiin verrattuna Gatsby on traaginen henkilö. Labari sanoo että Trump on pelkästään surkea poliittinen hahmo, ei traaginen. Mutta tätäkään emme voi tietää, koska emme tiedä mitä Trump haluaa.
Loppujen lopuksi Jay Gatsby ei ole moraaliton. Hän ottaa kärsiäkseen Daisyn tekemän vakavan rikoksen seuraamukset. Daisyn ystävät, rahapiiriin kuuluvat öykkärit, antavat syyttömän Gatsbyn kärsiä Daisyn rikoksesta, koska Gatsby ei ole aidosti heidän kaltaisensa. Gatsbyn puheessa ei raha kilise. Ottaisiko Trump kantaakseen muiden syntejä? Ottaako edes omiaan?
Kultahatun komeaa, runollista loppua en pysty kuvittelemaan Donald Trumpin kokemaksi, vaikka Trumpin kotimaisema Floridassa on yhtä satumaisen upea kuin Gatsbyn sametinpehmeät nurmikot Long Islandilla:
"Ja kun istuin siinä pohtien vanhaa, tuntematonta maailmaa ajattelin Gatsbyn ihmetystä hänen nähdessään ensimmäisen kerran vihreän valon Daisyn laiturin päässä. Hän oli kulkenut pitkän matkan saapuakseen tälle siniselle nurmikentälle, ja hänen haaveensa oli silloin täytynyt tuntua olevan niin lähellä toteutumistaan, että sen olisi miltei mahdotonta enää liukua hänen käsistään. Hän ei tietänyt, että se oli jo jäänyt hänen taakseen, jonnekin suurkaupungin takaiseen suureen pimeyteen, missä laajat lakeudet loittonivat yöhön.
Gatsby uskoi vihreään valoon, siihen täyttyvään tulevaisuuteen, joka vuosi vuodelta väistyy tieltämme. Se väisti meitä kerran, mutta mitäpä sillä väliä - huomenna juoksemme nopeammin ja kurotamme kätemme kauemmaksi… Ja jonakin kauniina aamuna -
Niin me kamppailemme, vastavirtaan kuin veneet jotka alituisesti ajautuvat takaisin menneisyyteen."
Robert Redford oli Gatsby ja
Mia Farrow Daisy Jack Claytonin
ohjaamassa elokuvassa 1974.
Mielestäni he tulkitsevat Fitzgeraldin romaania
paremmin kuin Leonardo DiCaprio ja Carey Mulligan
Baz Luhrmannin Gatsby-versiossa 2013.
