4 miljoonaa kirjaa

[vaihtoehto vaihtoehdottomuudelle]

Taidan olla hieman vanhanaikainen.

     Ja joka tapauksessa pidän selkeistä ratkaisuista.

     Se tarkoittaa että kun menen ravintolaan, odotan saavani sieltä syötävää ja juotavaa. Taidenäyttelyyn menen katsoakseni seinille ripustettuja maalauksia tai muuta semmoista. Jalkapallokentän katsomosta haluan nähdä futismatsin. Konsertissa pitää, ainakin minun mielestäni, kuunnella musiikkia. Petyn jos bensa-asemalle ajettuani huomaan ettei sieltä saa bensaa.

     Kun menen kirjakauppaan, odotan että siellä myydään kirjoja. Ja kirjastossa pitää olla ennen kaikkea kirjoja. Jos kirjastossa ei ole kirjoja, miksi sitä pitäisi kutsua kirjastoksi?

     Käväisin sunnuntaina Helsingissä Akateemisessa kirjakaupassa. Siellä remontoidaan. Pahaa pelkään että kirjat väistävät amerikkalaista kahvilaa.

     Voi siis olla, että maailma ajaa ohitseni.

Viime lauantaina Helsingin Sanomat riemuitsi uuden keskustakirjaston suunnittelukilpailun ratkeamisesta. Töölönlahden sumppuun saadaan moderni kulttuurirakennus, jota koko Suomen kannattaa (tai pitää) odottaa sydän pamppaillen.

     Hesari uhrasi aiheelle kolme tabloidsivua.

     Kulttuuriministeri, jolla on tapana oopperassa näpytellä älypuhelinta ja stadionilla suututtaa yleisurheilijat, vakuutti että keskustakirjastosta tulee ”koko kansan olohuone”.

     Hesari oli innoissaan rakennuksen eteen syntyvästä aukiosta joka on suojattu sateelta. ”Bändi voi soittaa lipan alla, mutta kauniilla säällä myös lipan päällä”, hehkutti arkkitehtuurikilpailun voittaja. Lipan päällä voi myös kävellä ja katsella Töölönlahden sumppuun rakennettuja talorumiluksia.

     Taloon tulee, kertoi Helsingin Sanomat, elokuvasali, studioita, peliasemia, työpajoja- ja pisteitä.

     Tuodaanko taloon kirjoja, sitä Hesari ei paljastanut.

Helsingin Sanomat on julistanut keskustakirjastolle nimikilpailun. Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen perustelee, että ”keskustakirjasto tarvitsee uuden nimen, joka kuvastaa satavuotista Suomea”.

     Hesarin mukaan nimi voi olla tyyliä ”mökki”, ”lato” tai ”lörppä”, mutta sitä ei sanottu saako nimessä esiintyä sana ”kirja” tai ”kirjasto”.

     Suunnittelukilpailun voittanut taloehdotus kantaa nimeä ”Käännös”.

     Talon arvioidaan maksavan vähintään 75 miljoonaa euroa, josta valtio maksaa kulttuuriministerin mukaan sopivan osuuden. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, helsinkiläinen veronmaksaja saa varautua 80-100 miljoonan euron kustannuksiin. Tai vielä enempään.

     Niillä miljoonilla saadaan Helsingin keskustaan puulippa ja monta peliasemaa ja katettu aukio, jossa bändi soittaa sateellakin.

     Se on hyvä sillä Helsingissä sataa usein. Vettä ja lunta, räntää myös.

Tiedän.

     Olen vanhanaikainen kuvitellessani, että kirjastossa pitäisi olla mahdollisimman paljon kirjoja. Monia kirjoja, erilaisia kirjoja.

     Jos keskustakirjasto jätettäisiin kuitenkin rakentamatta ja 80 miljoonaa euroa käytettäisiin helsinkiläisten kirjastojen kirjavalikoimien kartuttamiseen, saataisiin noin 4 000 000 miljoonaa kirjaa. Vähän enemmän tai jonkinverran vähemmän.

     Mikäli luen kirjastojen tilastoja oikein, viime vuotisten lukujen perusteella tämä määrä riittäisi Helsingissä kirjahankintoihin 30 vuodeksi!

     Se tarkoittaa että ainakin yksi ellei kaksi sukupolvea saisi kirjoja riittävästi luettavakseen. Jos siis vielä on sukupolvia, jotka haluavat (osaavat) lukea kirjoja.

     En vähättele peliasemia enkä puulipan alla soittavaa bändiä, mutta kysyn silti, että pitääkö helsinkiläisille ja suomalaisille hankkia kirjoja vai pompöösi ”kansallinen olohuone” keskelle Helsinkiä? Kumpuaako satavuotiaan Suomen sivistys kansien välistä vai puulipan katveesta?

     Tehdäänkö ”Käännöksellä” siis käännös sivistykseen vai käännös siitä pois?

                             Madridin kirjamarkkinoilla myydään kirjoja. Jaakko Salovaara 2013.

                                         JSS 2013.

          Myös Granadan kirjamarkkinoilla myydään kirjoja! KS 2013.