[vaihtoehto vaihtoehdottomuudelle]
Taidan
olla hieman vanhanaikainen.
Ja
joka tapauksessa pidän selkeistä ratkaisuista.
Se
tarkoittaa että kun menen ravintolaan, odotan saavani sieltä
syötävää ja juotavaa. Taidenäyttelyyn menen katsoakseni seinille
ripustettuja maalauksia tai muuta semmoista. Jalkapallokentän
katsomosta haluan nähdä futismatsin. Konsertissa pitää, ainakin
minun mielestäni, kuunnella musiikkia. Petyn jos bensa-asemalle ajettuani huomaan ettei sieltä saa bensaa.
Kun
menen kirjakauppaan, odotan että siellä myydään kirjoja. Ja
kirjastossa pitää olla ennen kaikkea kirjoja. Jos kirjastossa ei ole kirjoja,
miksi sitä pitäisi kutsua kirjastoksi?
Käväisin
sunnuntaina Helsingissä Akateemisessa kirjakaupassa. Siellä
remontoidaan. Pahaa pelkään että kirjat väistävät
amerikkalaista kahvilaa.
Voi
siis olla, että maailma ajaa ohitseni.
Viime
lauantaina Helsingin Sanomat riemuitsi uuden keskustakirjaston
suunnittelukilpailun ratkeamisesta. Töölönlahden sumppuun saadaan
moderni kulttuurirakennus, jota koko Suomen kannattaa (tai pitää) odottaa sydän
pamppaillen.
Hesari
uhrasi aiheelle kolme tabloidsivua.
Kulttuuriministeri,
jolla on tapana oopperassa näpytellä älypuhelinta ja stadionilla
suututtaa yleisurheilijat, vakuutti että keskustakirjastosta tulee
”koko kansan olohuone”.
Hesari
oli innoissaan rakennuksen eteen syntyvästä aukiosta joka on
suojattu sateelta. ”Bändi voi soittaa lipan alla, mutta kauniilla
säällä myös lipan päällä”, hehkutti arkkitehtuurikilpailun
voittaja. Lipan päällä voi myös kävellä ja katsella
Töölönlahden sumppuun rakennettuja talorumiluksia.
Taloon
tulee, kertoi Helsingin Sanomat, elokuvasali, studioita, peliasemia,
työpajoja- ja pisteitä.
Tuodaanko
taloon kirjoja, sitä Hesari ei paljastanut.
Helsingin
Sanomat on julistanut keskustakirjastolle nimikilpailun. Helsingin
apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen perustelee, että
”keskustakirjasto tarvitsee uuden nimen, joka kuvastaa satavuotista
Suomea”.
Hesarin
mukaan nimi voi olla tyyliä ”mökki”, ”lato” tai ”lörppä”,
mutta sitä ei sanottu saako nimessä esiintyä sana ”kirja” tai
”kirjasto”.
Suunnittelukilpailun
voittanut taloehdotus kantaa nimeä ”Käännös”.
Talon
arvioidaan maksavan vähintään 75 miljoonaa euroa, josta valtio maksaa kulttuuriministerin mukaan sopivan osuuden. Jos vanhat merkit
pitävät paikkansa, helsinkiläinen veronmaksaja saa varautua 80-100
miljoonan euron kustannuksiin. Tai vielä enempään.
Niillä
miljoonilla saadaan Helsingin keskustaan puulippa ja monta peliasemaa
ja katettu aukio, jossa bändi soittaa sateellakin.
Se
on hyvä sillä Helsingissä sataa usein. Vettä ja lunta, räntää
myös.
Tiedän.
Olen
vanhanaikainen kuvitellessani, että kirjastossa pitäisi olla
mahdollisimman paljon kirjoja. Monia kirjoja, erilaisia kirjoja.
Jos
keskustakirjasto jätettäisiin kuitenkin rakentamatta ja 80
miljoonaa euroa käytettäisiin helsinkiläisten kirjastojen
kirjavalikoimien kartuttamiseen, saataisiin noin 4 000 000 miljoonaa
kirjaa. Vähän enemmän tai jonkinverran vähemmän.
Mikäli
luen kirjastojen tilastoja oikein, viime vuotisten lukujen perusteella tämä
määrä riittäisi Helsingissä kirjahankintoihin 30 vuodeksi!
Se
tarkoittaa että ainakin yksi ellei kaksi sukupolvea saisi kirjoja
riittävästi luettavakseen. Jos siis vielä on sukupolvia, jotka
haluavat (osaavat) lukea kirjoja.
En
vähättele peliasemia enkä puulipan alla soittavaa bändiä, mutta
kysyn silti, että pitääkö helsinkiläisille ja suomalaisille
hankkia kirjoja vai pompöösi ”kansallinen olohuone” keskelle
Helsinkiä? Kumpuaako satavuotiaan Suomen sivistys kansien välistä
vai puulipan katveesta?
Tehdäänkö
”Käännöksellä” siis käännös sivistykseen vai käännös siitä
pois?
Madridin kirjamarkkinoilla myydään kirjoja. Jaakko Salovaara 2013.
JSS 2013.
Myös Granadan kirjamarkkinoilla myydään kirjoja! KS 2013.
