Kartalla

[paikallaan kuljeskellen]

Kyösti Salovaara 2014.

Nykyajan kulkija ei eksy.

     Oudossa paikassa, kun palmut huojuvat ja sininen taivas on pilvetön kaari, kulkija avaa älypuhelimen ja tabletin ja ties mitä saadakseen paikkansa selville, ollakseen tietoinen kartasta joka on piirretty kuvastamaan maisemaa ja sen reunoja.

     Tai hetkinen – ei se niin mene.

     Eihän kulkijalla ole varaa tiedonsiirtomaksuihin vieraalla maalla. Siitä pitävät huolen ahneet operaattorit, jotka haluavat ryömiä nahkasi sisään. Sopusoinnulla ei ole hintalappua.

     Niinpä kulkijan on mentävä paikalliseen kauppaan ja ostettava paikallinen sim-kortti ja ladattava paikallista tiedonsiirto-oikeuttaa tablettiin. Tietenkin hän voi istuskella kahvilassa ja käyttää ilmaista verkkoa, mutta kulkijan täytyy myös kuljeskella. Paikallaan kuljeskelu on hauskaa, mutta toisinaan myös siihen kyllästyy.

     Näin ollen kartasta muodostuu filosofinen kysymys.

     Oletko kartalla kun eksyt? Onko kartta olemassa kun tiedonsiirto-oikeutesi päättyy? Kumpi tuli ensin: maisema vai sen kartta? Onko kartta vai paikan kordinaatti vai jotakin enemmän? Onko kartalle piirretty kulttuuria vai jotakin muuta.

     Sitäkin sopii kysyä, että pärjäiskö paperisella kartalla paremmin kuin digitaalisella. Tai että onko viisainta käyttää molempia. Tietääkseen missä on. Tajutakseen tilanteensa.

     Miksi kysymyksiä ei pidä esittää.

     Siis että miksi olet tässä etkä tuolla.

     No, tässä kuitenkin.

     Nyt.

Kartat ovat myös politiikkaa, vallasta taistelua. Mahtimiesten tappelua paikan herruudesta.

     Oliko se Putin vai Hitler (vai molemmat) joka sanoi, että rajat on kartalle piirtänyt ihminen ja siksi ihminen niitä myös muuttakoon.

     Rajoja on muutettu, piirretty ja siirretty. Yksilö ei sitä huomaa, sillä hän seisoo jalansijoillaan eikä paikkaa tarvitse merkitä karttaan. Yksilö tietää olevansa tässä eikä muualla. Yleensä hän tietää.

     Kun mahtimiehet suunnittelevat kartan piirtämistä uuteen kuosiin, historia toistaa itseään.

     Brendan Simms väittää (tai toteaa) kirjassassaan Europe – The Struggle for Supremacy 1453 to Present, että viimeiset 550 vuotta taistelua on käyty Saksan ja Keski-Euroopan herruudesta; poliitikot ja mahtimiehet ovat tienneet, että se kuka hallitsee Saksaa, hallitsee myös Eurooppaa, ja se kuka hallitsee Eurooppaa, hallitsee koko maailmaa.

     Tällä hetkellä, rauhan vallitessa, ajatus tuntuu vähän etäiseltä, mutta mistä me tiedämme miten asioiden tola on huomenna ja sen jälkeen. Tänään rajoja koetellaan. Ovatko USA ja Saksa todellisuudessa maailman kaksi valtiasta? Pyrkiikö Keski-Euroopan herruuteen voimia, joista emme tiedä ja joita emme osaa epäillä. Onko Euroopan sydämessä jotakin arvokasta, mistä kannattaa tapella tällä vuosisadalla?

     Harva tietää. En minäkään.

     Uskonpuhdistus, marxismi ja natsismi syntyivät Saksassa. Kasvaako siellä tai sen tuntumassa par'aikaa jokin uusi ”ismi” josta emme vielä ole kuulleetkaan? Jos kasvaa, kenen kustannuksella?

Kun tarkistan koordinaattini, tästä on kohtuullisen lyhyt matka Rondaan, missä kristityt ja muslimit kamppailivat aikanaan maailman herruudesta.

     Nykyään Rondassa voi ihmetellä, upeiden maisemin lisäksi, Orson Wellesin muistoa (muuriin haudattuna)  ja härkätaisteluarenaa, jossa Ernest Hemingway kävi opettelemassa matadorien ja toreadorien ”taidetta”. Julmaa tai kaunista, katsojasta riippuen.

     Mutta kun kuljeskelee, vaikkapa ihan paikallaan, andalusialaisella rantabulevardilla ja levähtää semmoisen varrella kahviloissa, kuulee paljon suomenkieltä.

     Yleisin sana kuuluu olevan ”vittu” ja ”vitutus”.

     Jos ulkoavaruudesta saapuva tutkija kuuntelesi suomalaisten puheenpartta, hän ryhtyisi taatusti ihmettelemään mitä tuo ”vittu” tarkoittaa, koska se yleensä sanotaan vihaisesti ja tuskaisesti.

     Tuskin se mikään kotipaikka voi olla, kun siihen viitataan niin moniaalla ja niin kiukkuisesti, jopa ahdistuneesti.

     Jos ulkoavaruudessa on poliitikkoja, ehkäpä tuo kaukainen vieras miettisi, että puhuvatko suomalaiset Paseo Maritimolla poliitikosta. Onko ”Vittu” mahtimiehen nimi, jota täällä ulkomailla uskalletaan käyttää kirosanana? Sillä kaikki suomalaiset tuntevat ”hänet”, nuoret ja vanhempi väki, naiset ja miehet, housuissa tai hameessa. Onko ”Vittu” kenties hallitsija, joka piirtelee rajoja mielensä mukaisesti välittämättä pienen ihmisen varpaista? Vai onko ”Vittu” metsänpeikko, jota pelätään ja loitsutaan pois?

     Maailmassa on arvoituksia, jotka jäävät selittämättä.

     Se lienee kohtuullisen varmaa, että tabletin tai älyvekottimen avaamalla kulkija tunnistaa paikkansa tantereella, joka kätkeytyy hänen jalkojensa alle.

     Minun paikkani, kantapäissä.

Kyösti Salovaara 2014.

Fuengirola, Espanja – Coast 2 Coast kahvilassa huhtikuussa.