Perutaan joulu

[vai jakaako Putin joululahjat?]

Kyösti Salovaara, 2021.

Joulun valoa Málagassa viime vuonna.

Mitä nyt! Mitä nyt! Tuo mieshän hyppii hullun lailla! On myrkkyhämähäkki häntä purrut.

- Edgar Allan Poe novellinsa Kultakuoriainen motossa vuonna 1842

Mutta ihmisiä ei voi ruokkia dollarien ja eurojen seteleillä. Seteleillä ei voi ruokkia, eivätkä länsimaiset, kapitalismista pöhöttyneet virtuaaliset sosiaaliset verkostot voi lämmittää asuntoa. Kaikki, mistä puhun, on tärkeää. Ja se mitä juuri sanoin, on yhtä tärkeää: ketään ei voi ruokkia paperilla – ruoka on välttämätöntä, eikä ketään voi lämmittää pöhöttyneellä kapitalismilla – energia on välttämätöntä.

…

Läntisen eliitin diktatuuri kohdistuu kaikkiin yhteiskuntiin, myös länsimaiden omiin kansoihin. Tämä on haaste kaikille. Tällainen ihmisen täydellinen hylkääminen, uskon ja perinteisten arvojen kukistaminen, vapauden tukahduttaminen on saanut ”päinvastaisen uskonnon” – suoranaisen saatananpalvonnan – piirteitä. Vuorisaarnassa Jeesus Kristus nuhtelee vääriä profeettoja ja sanoo: ”Heidän hedelmistään te tunnette heidät.” Ja nämä myrkylliset hedelmät ovat jo ilmiselviä ihmisille – ei ainoastaan meidän maassamme, vaan kaikissa maissa, myös monille länsimaiden ihmisille.

- Vladimir Putin puheessaan 30.9.2022

Mutta annammeko Putinille mahdollisuuden määritellä omaa tulevaisuuttamme, sitä kannattaa demokratiassa miettiä. Ajurin paikalla kannattaa olla itse ja luulen, että suomalaiset ovat samaa mieltä siitä, että Putinille valtaa ei kannata antaa.

- Mika Aaltola Ilta-Sanomissa 30.9.2022

Mietin edelleen.

    Miksi juuri minun pitäisi löytää punainen lanka?

    Entä jos ryhtyisin populistiksi?

    Sehän käy poliitikoilta, miksei myös minulta.

    Populisti kirjaa epäkohtia sammakkoperspektiivistä. Ei välitä kokonaiskuvasta. Jos ristiriita on argumenteissa, niin olkoon! Populisti ei välitä suhteellisuudentajusta vaan liioittelee ja suurentelee ja väheksyy.

    ”Salovaaran ääni lienee vasemmistolaisen ääni, mutta sanankäänteet ovat kuin minkä tahansa ajan sensorin ja populistin sanankäänteitä”, kirjoitti Kristina Alapuro (oik. Carlson) Suomen Kuvalehdessä lokakuussa 1983.

    Jatkan tuolla linjalla.

Ei kannattaisi istuttaa Putinia ajurin penkille, sanoi Mika Aaltola.

    Olen samaa mieltä. Monet ovat lännessä.

    Eurooppa herää Ruususen unesta.

    Eurooppa pelästyy, varautuu, pinnistelee, ponnistaa. Huokauksia.

    Komissio antaa oheita Brysselistä. Nyt ei kudota pitsiä. Pitää säästää kun ei ole muuhun varaa. Energiaa, sähköä, kaasua, polttopuita. (Ja ajattelemista?)

    Suomessakin asiantuntijat laativat ohjeita. Sähkölevylle pitää laittaa oikeankokoinen kattila. Senkin ovat soppaa keittävät suomalaiset jossakin välissä unohtaneet. Hehkulamppuja ei kannata polttaa - ikään kuin niitä vielä jostain saisi. Sauna tulee muuttaa kenkä- ja juhlapukuvarastoksi.

    Eikä kausivaloja pidä sytyttää, ei edes jouluna, vaikka perinteet kuinka kiehtoisivat. Putin heristää sormea, sossos: Hyväksykää askeesi!  

    Harmaa Suomi ei yllätä.

    Hohhoijaa.

Kyösti Salovaara, 2.10.2022.

Putinin ajatusmaailman pitkä linja läpäisee Leninin Neuvostoliiton
aina Venäjän synkkään alkuhämärään asti.
Virolaisen Matti Varikin veistämä Lenin-patsas pystytettiin Kotkaan 1979.
Patsas oli Tallinnan lahja Kotkalle. Se oli lahja josta ei voinut kieltäytyä.
Toissapäivänä patsas siirrettiin "kansan toivomuksesta" katseilta piiloon
museon varastoon. Paha historia katoaa kun sitä ei näe.

Putin naureskelee ajurin penkillä. Nehän hyppii kuin hämähäkin puremat, Putin hirnuu kaverilleen, joka katselee häntä peilistä.

    Eurooppa julistaa olevansa itsenäinen. Hämähäkin verkkoon lentänyt kärpänen on samaa mieltä. Itsepä lensin, se sanoo. Kuuluisat viimeiset sanat.

    Espanjassa, toisin kuin harmaassa Suomessa, kaupunkien jouluvaloilla on elämää suurempi merkitys. Joulun valot yhdistävät kristinuskon ja kaupallisen toiminnan hellyttäväksi kulttuuriksi. Málagan hulppeita jouluvaloja matkustetaan katsomaan ympäri maailmaa. Ne herkistävät tunteet, loihtivat mielenrauhaa, silloittavat menneen tulevaan. Jumalan poikia ja tyttöjä tässä ollaan kun valoissa paistatellaan.

   Málagan jouluvalot sytytetään hyvissä ajoin, marraskuun lopulla. Että ihmiset ehtivät olla ihmisiä niiden loisteessa.

    Nyt kuitenkin komission ohjeita luetaan myös Madridissa, ja Andalusian ”juntta” toivoo, ettei valoja sytytetä marraskuussa.

    Mutta kaupungeista kuuluu soraääniä: Annetaanko me Putinin määrätä miten Espanjassa vietetään joulua? Putinko määrittelee millaista uskonto on Málagassa ja Madridissa?

    Niinpä, kuka istuu ajurin penkillä?

Millainen ”itsenäisyyden” ja ”riippumattomuuden” julistus on eurooppalaisen joulun peruminen?

    Nauraako Putin katketakseen ajurin penkillä ruoskalla hevosten selkää suomiessaan?

    Kriisitilanteessa asiantuntijat paljastavat karvansa Suomessakin.

    Kun nuori Motivan valistunut valistaja määrää, että kiukaat pidetään kylminä, hän ei välitä siitä miltä saunassakävijästä tuntuu, koska hän ei itse harrasta saunomista, vaan pikemmin hoitaa pesuasiansa ”somekylvyssä”, niin kuin Putin ajurin penkillä hekottaa. Motivan valistaja ei tiedä eikä välitä siitä, että saunominen on terveellistä. Hän näkee vain itsensä ja omat mieltymyksensä ohjeita laatiessaan.

    Asiantuntija muuttuu ”poliitikoksi” puuttuessaan muiden ihmisten elämään.

    Miksi Motiva ei kerro, että yhden 4K elokuvan katsominen mobiiliverkon kautta kuluttaa kaikkineen energiaa yhtä paljon kuin yksi saunominen? Siksi että asiantuntija ei pidä saunomisesta, mutta rakastaa mobiilia todellisuutta. Modernia ihmistä ollaan käsikynkässä. Ohjeita antaessaan asiantuntijasta tulee tunteilija, omaan napaansa tuijottaja. Muita komentaessaan asiantuntija on tunteeton kuin teräspalkki.

    Päiväkävelyllä harmaassa Suomessa pysähdyin hätkähdyttävän mainoksen eteen. Siinä valokuituverkkoja asentava yhtiö kertoi, että mobiililaajakaista kuluttaa energiaa 1000 kertaa enemmän kuin valokuituverkko!

    Kännykät kiinni ja mars saunaan, perkules!

Populisti ei näe metsää puilta.

    Eikä poliitikko.

    Eikä EU:n komissio.

    Eikä liittokansleri Saksan maalla.

    Eikä…

    Mutta jos joululahjat jäävät jakamatta, mitä lapselle sanotaan? Että Putin-setä määräsi joulun siirrettäväksi? Että Jumala pitää rokulia? Että näin se nyt vaan on?

    Näin on… eikä muuten voisikaan.

Kyösti Salovaara, 2021.

Syyllisyys ja sovitus

 [mihin niitä nyt tarvitaan?]

Kyösti Salovaara, 2014.
Marc Chagallin lasimaalaukset
Notre-Damen katedraalissa Reimsissä.

… kohtuus opettaa meille, että kaikessa moraalissa on realismilla oltava osansa: puhdas hyve on tuhoisaa; ja että kaikessa realismissa on moraalilla oltava osansa: kyynisyys on yhtä tuhoisaa. Siksi ei humanitäärinen suunsoitto ole sen paremmin paikallaan kuin kyyninen provokaatiokaan. Ihminen ei ole täydellisesti syyllinen, hän ei aloittanut historiaa; hän ei liioin ole täydellisen viaton, sillä hän jatkaa sitä. Ne jotka ylittävät tämän rajan ja väittävät olevansa täydellisen viattomia, päätyvät ehdottoman syyllisyyden raivoon.

- Albert Camus teoksessa L’Homme révolte, 1951. Ulla-Kaarina Jokisen suomennos teoksessa Kapinoiva ihminen, Otava, 1971.

Asiat ovat niin kuin ovat.

- Aristoteles

Koska kenelläkään ei ole täydellistä tietoa todellisuudesta, ei kenenkään pitäisi tieteellisin perustein väittää tietävänsä, mikä mahdollisista teoista on ehdottomasti paras.

- Yrjö Ahmavaara: Yhteiskuntakybernetiikka. Weilin + Göös, 1976.

Mietin edelleen.

    Mutta ei naurata.

    Näinä päivinä vain musta huumori puree.

    Kohta Itämeri palaa kaasuliekkinä. Venäjän imperiumia yritetään palauttaa monin keinoin. Entäpä jos venäläiset sukellusveneet katkaisevat merten alla kulkevat tietoliikennekaapelit? Internet sammuu kuin Tiimarin halpa kynttilä.

    Tietämättömyyden ja valheen levittäminen saattaa olla Vladimir Putinin hallinnon tarkoitus. Keisarilla ei ole vaatteita, mutta eipä ole ketään todistamassa sitä. Sadut ovat yht’äkkiä totta.

    Järjen punaista lankaa on vaikea löytää.

    Historiassa, nyt, huomenna.

Ei tarvitse miettiä kuka on syyllinen Ukrainan valloitussotaan, väkivaltaan, murhiin, raiskauksiin. Putinin hallinto on syyllinen, mutta mikä sitä odottaa? Triumfi vai kadotus? Onko joku muodollinen tapa, jolla Putin jonakin päivänä sovittaa sotansa? Jos, niin mikä se voisi olla?

    Ei Putin aloittanut historiaa. Pystyykö hän lopettamaan sen?

    Historia ei toista itseään. Ei edes farssina.

    Kuitenkin, kaikki tuntuu tutulta. Ennen eletyltä.

    Sota saadaan kun se halutaan.

    Mitä olisi pitänyt tietää? Mitä ennustaa?

Suomessa ja Saksassa etsitään syyllisiä. Muuallakin ihmetellään miksi Venäjän kanssa piti olla kuin paita ja peppu. Miksi ostettiin öljyä ja kaasua? Miksi luotettiin taloudellisen yhteistyön rauhoittavaan vaikutukseen?

    Miksi miksi miksi?

    Toisen maailmansodan jälkeen Eurooppa rauhoitettiin kesyttämällä Saksa ja aloittamalla taloudellinen yhteistyö melkein pakolla.

    Ranskan ulkoministeri Robert Schuman esitteli toukokuussa 1950 suunnitelman Euroopan pysyvän rauhan saavuttamiselle. Suunnitelmassa ehdotettiin Ranskan ja Saksan hiili- ja terästuotannon asettamista yhteisen korkean viranomaisen valvonnan alaisuuteen.

    Schuman kirjoitti: ”Yhdistämällä hiilen ja teräksen tuotannon valvonta varmistetaan välittömästi yhteinen perusta taloudelliselle kehitykselle. Tämä merkitsee ensimmäistä askelta kohti Euroopan liittovaltiota ja muuttaa tulevaisuuden suuntaa näillä alueilla, jotka ovat kauan keskittyneet takomaan aseita sotiin, joiden uhreiksi ne ovat ennen muita päätyneet itse.”

    Suunnitelma johtaisi rauhaan: ”Tuotannosta otetaan näin yhteinen vastuu, ja siitä seuraa, että sota Ranskan ja Saksan välillä ei ole enää ajateltavissa eikä käytännössä mahdollinen.”

    Kuinka moni uskoi toukokuussa 1950, että taloudellinen yhteistyö tuo ”ikuisen” rauhan Eurooppaan?

KS, 2014.
Chagall - osa lasimaalauksesta, Reims.

Koska Euroopan yhteisö menestyi ja rauha säilyi, niin miksei Neuvostoliiton romahdettua myös Venäjän voisi kesyttää taloudellisella yhteistyöllä, ajateltiin 1990-luvulla.

    Eihän Neuvostoliiton johtajat olleet sen ”pahempia” pukareita kuin Kolmannen valtakunnan sotaherrat.

    Miksei taloudellisten kytkentöjen moninainen verkosto toimisi taas, niin kuin se toimi toisen maailmansodankin jälkeen? Eikö kaikkien etu ole rauha, jonka turvin kansalaiset vaurastuvat Venäjällä, Saksassa, Suomessa, Ranskassa ja kaikkialla?

    Mutta historia ei toista itseään, ei edes farssina.

Lienee kohtuutonta syyllistää poliitikkoja ja liikemiehiä sinisilmäisyydestä. Mitä muutakaan tietä he olisivat voineet kuvitella kulkevansa pysyvään rauhaan Venäjän kanssa? Miten he olisivat voineet ennustaa, että monivuotisen öljy- ja kaasukaupan jälkeen Vladimir Putin hyökkää 24.2.2022 Ukrainaan?

    Tuolla viikolla helmikuussa jokaisessa telkkarin ja radion keskusteluohjelmassa politiikan, energian ja talouden asiantuntijat sanoivat, että Putin ei uhkailuista huolimatta hyökkää Ukrainaan, koska siinä ei olisi mitään järkeä. Ei mitään hyötyä Venäjälle eikä Putinille.

    Ei mitään järkeä! Ei hyötyä Venäjälle eikä Putinille!

    Torstaina tuolla viikolla Putin hyökkäsi Ukrainaan. Hän kuvitteli valloittavansa Kiovan parissa päivässä.

    Toistuuko tässä jokin kuvio?

    Englannin pääministeri Neville Chamberlain teki ”pysyvän” rauhan Adolf Hitlerin kanssa Münchenissä syyskuussa 1938. Saksalle annettiin periksi, se sai Tšekkoslovakian sudeettialueen haltuunsa.

    Antony Beevor sanoo kirjassaan Toinen maailmansota (WSOY, 2012), että Chamberlainin hallitus halusi edelleen rinnakkaiseloa varustautuneen ja elpyneen Saksan kanssa. Pelättiin Neuvostoliittoa. Natsi-Saksa koettiin suojamuuriksi sitä vastaan.

    Mutta asiaan vaikutti myös poliittisen toimijoiden usko siihen, että saksalaiset käyttäytyvät samalla tavalla kuin hekin; että kaikilla toimijoilla on samanlaiset arvot ja moraali. ”Chamberlain oli Birminghamin entinen ylipormestari”, Beevor kirjoittaa, ”vanhanaikaisen suoraselkäinen mies, joka erehtyi pahasti uskoessaan, että muilla valtiomiehillä on samanlaiset arvot ja kauhu sotaa kohtaan kuin hänellä… Chamberlain oli korkeine kauluksineen, edvardiaasine viiksineen ja kokoon käärittyine sateenvarjoineen täysin pulassa kohdatessaan natsien räikeän armottomuuden.”

    Muuten, Suomessakin oltiin jo silloin ”sinisilmäisiä”: Saksa oli Englannin kanssa Suomen suurin kauppakumppani 1930-luvun alussa. Englantiin vietiin, Saksasta tuotiin.

KS, 2014.
Chagall - osa lasimaalauksesta, Reims.

Poliitikkoja ja mm. Fortumin johtoa on syytetty siitä, että he eivät osanneet ennustaa Putinin sotaa.

    Miten he olisivat voineet sen tehdä monta vuotta aikaisemmin, kun vielä 23.2.2022 kaikki suomalaiset asiantuntijat olivat varmoja ettei Putin aloita sotaa?

    Oliko sinisilmäistä käydä kauppaa Venäjän kanssa?

    Jos oli, kenen kanssa kauppaa olisi pitänyt käydä. Niidenkö öljyvaltioiden jotka toisella kädellä tukivat kansainvälistä terrorismia?

    Tietysti Saksa oli väärässä, omaa tyhmyyttään.

    Leppoisalta kansankoulunopettajalta näyttävä Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan professori ja energia-asiantuntija Peter Lund esiintyi syksyllä ja talvella jatkuvasti median, Ylen ja Helsingin Sanomien haastatteluissa Saksan energiakäännöksen puolustajana. Saksa on hypännyt vanhanaikaisen - so. ydinvoimalla tuotetun - energiavaiheen ylitse, Lund selitti kärsivällisesti, yhä uudestaan. Siirtymävaiheessa Saksa käyttää kaasua eikä vanhanaikaista atomivoimaa.

    Jostakin syystä Lundia haastatellaan yhä asiantuntijana Helsingin Sanomissa ja Ylellä. Nyt Lund osaa sanoa, nyt hän tietää, että Venäjän energiaan tukeutuminen oli virhe. Helmikuussa 2022 Lund ei tätä tiennyt, koska Saksa oli hyppäämässä komealla viherloikalla vanhasta uuteen ydinenergian yli.

    Asiantuntijoita piisaa kaikkiin pöytiin. Harva osaa ennustaa tulevaisuutta. Kenties Hesarin ja Ylen kannattaisi asettaa leppoistalta kansakoulunopettajalta näyttävä Peter Lund vähäksi aikaa haastattelukaranteeniin.

Kuitenkaan tätä kysymystä, sitä kuinka sinisilmäisiä suomalaiset ja saksalaiset Venäjä-poliitikot ja liikemiehet olivat ja kuinka syyllisiä he ovat siihen, että monissa kodeissa (ehkä) palellaan talven tullen, ei kannata moralisoida eikä syyllisten rankaisemiseksi perustaa tuomioistuinta jälkiviisauden maisemakonttoriin. Jos tulevaisuuden ennustaminen tarkasti olisi mahdollista, päättäjiä sopisi toki pitää moraalisesti syyllisinä ja heille voisi miettiä sopivaa ”rangaistusta” tai armeliasta sovitusta.

    Niin kuin Ahmavaara sanoi: kukaan ei tiedä mikä teko tietyssä tilanteessa on tieteellisesti ottaen paras. Asiat ovat niin kuin ovat, sanoi Aristoteles ja tuo tuntuu hieman kyyniseltä, mutta… voivatko ne, asiat, olla muuten kuin ne ovat?

    Heikki Ylikangas on pohtinut perusteellisesti historian toistuvuutta ja ainutkertaisuutta kirjassaan Mitä historia on ja millaista sen tutkiminen (Art House, 2015).

    Historiassa on, Ylikangas sanoo, sekä toistuvuutta että ainutkertaisuutta. Ongelma on, jos ajatellaan yhteiskunnan suunnittelua ja tulevaisuuteen varautumista, siinä että toistuvuus ja ainutkertaisuus voidaan todeta vasta jälkeenpäin. ”Ainutkertaisuutta ei voi ottaa päätöksissä lainkaan huomioon - jos voitaisiin ottaa, kyse ei olisi ainutkertaisesta.”

    Toistiko Putinin yllättävä hyökkäys jotakin vai oliko se ainutkertainen tapahtuma? Jos se oli ainutkertainen, niin sitä edeltävää runsasta kaasu- ja öljykauppaa Venäjän kanssa ei voi pitää sinisilmäisenä virheenä. Jos taas Putin toisti historiaa, niin jokainen olisi tiennyt etukäteen, että Putin ryhtyy sotimaan eikä silloin kauppaa tietenkään olisi käyty.

    ”Ennustettavaa ainutkertaisuutta ei ole olemassa”, Ylikangas päättelee.

KS, 2014.
Chagall - osa lasimaalauksesta, Reims.

Kaikkiko olemme syyllisiä, niin kuin Camus kirjoitti.

    Ainakin jokainen meistä tekee virheitä, vääriä arvioita - arvioi todellisuuden olemuksen ja mahdollisuudet väärin. Jos sinisilmäisyys tekee ihmisestä syyllisen, se on moraalisessa katsannossa vähäinen rikkomus.

    Voiko ihmisten välinen rauha ja hyvinvointi lopulta perustua mihinkään muuhun kuin luottamukseen? Edellyttääkö luottamus sinisilmäisyyttä vai kyynistä realismia?

    Ylikangas sanoo, että ”tarkkaan ottaen historiallinen toimija ei syyllisty virheisiin historiantutkijan silmissä” koska ”virhe on aina jälkikäteinen arvio, jälkiviisauden tuotos”.

    Ihminen valehtelee juuri silloin kun valehtelee. ”Jokin teko tai päätös todetaan virheelliseksi vasta kun tapahtuma on ohi.”

    Venäjän ja Putin tapauksessa Suomessa ja Saksassa on tehty virheitä, sekä teoissa että päätöksissä. Mutta, kuten Ylikangas toteaa, ”päätöstä tehtäessä tekijä valitsee parhaan sillä hetkellä tiedostamistaan vaihtoehdoista. Kukaan ei tee virhettä tahallaan eikä teko ole virhe tekijän omalta kannalta siinäkään tapauksessa, että joku toinen pitäisi tekoa virheenä jo ennen kuin se on tehty.” Sitä Ylikangas ei sano, että jokainen päätös ja teko ottaa huomioon päättäjänsä edut ja haitat.

    Vastuuta kantavan ja päätöksiä tekevän kannalta Ylikankaan luonnehdinta kuulostaa silti armeliaalta, sovittavalta, lohduttavalta.

    On hurskastelevaa jälkiviisautta sanoa, että suomalaiset ja saksalaiset päättäjät ovat syyllisiä nykytilanteeseen ja Putinin sotaan, koska he yrittivät laajentaa eurooppalaista rauhaa tekemällä yhteistyötä Venäjän kanssa samassa hengessä kuin Robert Schuman suunnitteli Saksan ja Ranskan välistä yhteistyöä toukokuussa 1950.

    Sitä vastoin syyllinen on se, jonka jalanjäljiltä veistetään yhä uusia ristejä hautausmaille.

Kyösti Salovaara, 2019.

Kesäkuun 6. 1944 liittoutuneiden joukot
nousivat maihin Normandiassa.
Maihinnousussa kuolleiden amerikkalaisten sotilaiden hautausmaa
Colleville-sur-Merissä on myös Euroopan vapauttamisen muistomerkki.

Kartalla

[paikallaan kuljeskellen]

Kyösti Salovaara 2014.

Nykyajan kulkija ei eksy.

     Oudossa paikassa, kun palmut huojuvat ja sininen taivas on pilvetön kaari, kulkija avaa älypuhelimen ja tabletin ja ties mitä saadakseen paikkansa selville, ollakseen tietoinen kartasta joka on piirretty kuvastamaan maisemaa ja sen reunoja.

     Tai hetkinen – ei se niin mene.

     Eihän kulkijalla ole varaa tiedonsiirtomaksuihin vieraalla maalla. Siitä pitävät huolen ahneet operaattorit, jotka haluavat ryömiä nahkasi sisään. Sopusoinnulla ei ole hintalappua.

     Niinpä kulkijan on mentävä paikalliseen kauppaan ja ostettava paikallinen sim-kortti ja ladattava paikallista tiedonsiirto-oikeuttaa tablettiin. Tietenkin hän voi istuskella kahvilassa ja käyttää ilmaista verkkoa, mutta kulkijan täytyy myös kuljeskella. Paikallaan kuljeskelu on hauskaa, mutta toisinaan myös siihen kyllästyy.

     Näin ollen kartasta muodostuu filosofinen kysymys.

     Oletko kartalla kun eksyt? Onko kartta olemassa kun tiedonsiirto-oikeutesi päättyy? Kumpi tuli ensin: maisema vai sen kartta? Onko kartta vai paikan kordinaatti vai jotakin enemmän? Onko kartalle piirretty kulttuuria vai jotakin muuta.

     Sitäkin sopii kysyä, että pärjäiskö paperisella kartalla paremmin kuin digitaalisella. Tai että onko viisainta käyttää molempia. Tietääkseen missä on. Tajutakseen tilanteensa.

     Miksi kysymyksiä ei pidä esittää.

     Siis että miksi olet tässä etkä tuolla.

     No, tässä kuitenkin.

     Nyt.

Kartat ovat myös politiikkaa, vallasta taistelua. Mahtimiesten tappelua paikan herruudesta.

     Oliko se Putin vai Hitler (vai molemmat) joka sanoi, että rajat on kartalle piirtänyt ihminen ja siksi ihminen niitä myös muuttakoon.

     Rajoja on muutettu, piirretty ja siirretty. Yksilö ei sitä huomaa, sillä hän seisoo jalansijoillaan eikä paikkaa tarvitse merkitä karttaan. Yksilö tietää olevansa tässä eikä muualla. Yleensä hän tietää.

     Kun mahtimiehet suunnittelevat kartan piirtämistä uuteen kuosiin, historia toistaa itseään.

     Brendan Simms väittää (tai toteaa) kirjassassaan Europe – The Struggle for Supremacy 1453 to Present, että viimeiset 550 vuotta taistelua on käyty Saksan ja Keski-Euroopan herruudesta; poliitikot ja mahtimiehet ovat tienneet, että se kuka hallitsee Saksaa, hallitsee myös Eurooppaa, ja se kuka hallitsee Eurooppaa, hallitsee koko maailmaa.

     Tällä hetkellä, rauhan vallitessa, ajatus tuntuu vähän etäiseltä, mutta mistä me tiedämme miten asioiden tola on huomenna ja sen jälkeen. Tänään rajoja koetellaan. Ovatko USA ja Saksa todellisuudessa maailman kaksi valtiasta? Pyrkiikö Keski-Euroopan herruuteen voimia, joista emme tiedä ja joita emme osaa epäillä. Onko Euroopan sydämessä jotakin arvokasta, mistä kannattaa tapella tällä vuosisadalla?

     Harva tietää. En minäkään.

     Uskonpuhdistus, marxismi ja natsismi syntyivät Saksassa. Kasvaako siellä tai sen tuntumassa par'aikaa jokin uusi ”ismi” josta emme vielä ole kuulleetkaan? Jos kasvaa, kenen kustannuksella?

Kun tarkistan koordinaattini, tästä on kohtuullisen lyhyt matka Rondaan, missä kristityt ja muslimit kamppailivat aikanaan maailman herruudesta.

     Nykyään Rondassa voi ihmetellä, upeiden maisemin lisäksi, Orson Wellesin muistoa (muuriin haudattuna)  ja härkätaisteluarenaa, jossa Ernest Hemingway kävi opettelemassa matadorien ja toreadorien ”taidetta”. Julmaa tai kaunista, katsojasta riippuen.

     Mutta kun kuljeskelee, vaikkapa ihan paikallaan, andalusialaisella rantabulevardilla ja levähtää semmoisen varrella kahviloissa, kuulee paljon suomenkieltä.

     Yleisin sana kuuluu olevan ”vittu” ja ”vitutus”.

     Jos ulkoavaruudesta saapuva tutkija kuuntelesi suomalaisten puheenpartta, hän ryhtyisi taatusti ihmettelemään mitä tuo ”vittu” tarkoittaa, koska se yleensä sanotaan vihaisesti ja tuskaisesti.

     Tuskin se mikään kotipaikka voi olla, kun siihen viitataan niin moniaalla ja niin kiukkuisesti, jopa ahdistuneesti.

     Jos ulkoavaruudessa on poliitikkoja, ehkäpä tuo kaukainen vieras miettisi, että puhuvatko suomalaiset Paseo Maritimolla poliitikosta. Onko ”Vittu” mahtimiehen nimi, jota täällä ulkomailla uskalletaan käyttää kirosanana? Sillä kaikki suomalaiset tuntevat ”hänet”, nuoret ja vanhempi väki, naiset ja miehet, housuissa tai hameessa. Onko ”Vittu” kenties hallitsija, joka piirtelee rajoja mielensä mukaisesti välittämättä pienen ihmisen varpaista? Vai onko ”Vittu” metsänpeikko, jota pelätään ja loitsutaan pois?

     Maailmassa on arvoituksia, jotka jäävät selittämättä.

     Se lienee kohtuullisen varmaa, että tabletin tai älyvekottimen avaamalla kulkija tunnistaa paikkansa tantereella, joka kätkeytyy hänen jalkojensa alle.

     Minun paikkani, kantapäissä.

Kyösti Salovaara 2014.

Fuengirola, Espanja – Coast 2 Coast kahvilassa huhtikuussa.