Valon ja pimeyden peli

[”Ilman palloa et voi voittaa.”]

Arto Tolsa harjoittelee maajoukkueen kanssa Kotkassa noin vuonna 1966.
Kuvakaappaus Osmo Salovaaran ottamasta kaitafilmistä.

Joskus 50-luvun loppupuolella kävin laiskasti KTP:n harjoituksissa; en päästäkseni pelaamaan juniorijoukkueissa vaan päästäkseni pelaamaan jalkapalloa.

     Laiskasti kävimme harjoituksissa siksi, että meillä oli erinomainen mahdollisuus pelailla muutenkin, itseksemme pihan poikien kesken, ja sitä paitsi Urheilukeskuksen kentät olivat kivenheiton päässä. Usein pelasimme hiekkakentän reunalle jätetyillä nurmikkokaistoilla.

     KTP:n harjoituksista jäi mieleen Arto Kormu, joka muutamaa vuotta myöhemmin ryntäsi jalkapalloväen tietoisuuteen Arto Tolsana, isokokoisena, taitavana ja hieman oikukkaana keskushyökkääjänä. Arto oli minua muutamaa vuotta vanhempi. Se että noin kaksitoistavuotias Arto jäi mieleen, on täytynyt johtua siitä, että hänen lahjakkuutensa oli jo silloin yleisessä tiedossa.

     Kuusikymmentäluvun lopulla Tolsa siirtyi Belgiaan ammattilaiseksi. Siellä keskushyökkääjästä tehtiin puolustaja, libero joka varmistaa ettei puolustuksen heikoin lenkki tuhoa joukkueen peliä. Liberolla oli vapaus myös hyökätä, ja Suomeen palattuaan Tolsa teki puolustajana paljon maaleja.

     Chris Andersonin ja David Sullyn mielenkiintoisessa teoksessa Numeropeli – Luulet ymmärtäväsi jalkapalloa, mutta et tiedä siitä mitään (HS kirjat 2013. Suom. Juha Sainio. Alkuteos The Numbers Game, Why Everything You Know About Football is Wrong, 2013.) jalkapalloa luonnehditaan valon ja pimeyden peliksi. Se tarkoittaa, että moderni jalkapallo käy jatkuvaa taistelua hyökkäävän pelin ja puolustavan pelin välillä. Hyökkäys ja maalit ovat kiehtovia, valon peli. Puolustaminen, vastustajan pelin pilaaminen on pimeyden peliä, sietämätöntä mutta välttämätöntä menestyksen kannalta.

     Arto Tolsan urassa toteutuivat pelin molemmat sävyt, valo ja pimeys.

     Traagista tietysti on, että hänen yksityiselämänsä jäljitteli pelin äärivärejä; hän ei kestänyt elämää vaan kuoli 43 vuotiaana.

     Nykyisin Kotkassa pelataan jalkapallo-otteluja Arto Tolsa areenalla.

Jalkapallo on kiehtova peli, jota voi katsoa mistä näkökulmasta tahansa. Se on pienoismalli yhteiskunnasta; se kuvastaa yhteiskuntien ja kultturien muuttumista. Monet organisaatiot toimivat kuin jalkapallojoukkue.

     Kilpailuna, voittamisen pelinä jalkapallo houkuttelee laatimaan teorioita oikeasta pelityylistä, voittajista ja menestyjistä, mutta mitään ”oikean pelityylin” ja ”voittajan” kaavaa ei ole olemassa. Maalit ratkaisevat.

     Amerikkalainen Franklin Foer tarkasteli jalkapalloa yhteiskunnallisena ilmiönä ajatuksia herättävässä kirjassaan How Soccer Explains the world - an [unlikely] theory on globalization, 2004. (Suomennettu nimellä Jalkapallon maailmanselitys). Samalla kun jalkapallo on kuvastanut kansallisia ja paikallisia kulttuurieroja ja kiivastakin paikallisen identiteetin itseilmaisua, se on laajemmassa mielessä seurannut uskontojen ja poliittisten aatteiden kehittymistä maailman muuttuessa.

     Tietenkään jalkapallo ei ole samaa kuin Bach tai Budhalaisuus, Foer sanoo, mutta siinä on usein enemmän tunnetta kuin uskonnossa. Ja sillä on yhtä tärkeä merkitys yhteisön kulttuuriperinnössä kuin uskonnolla.

     Uskonnot ovat hiipuneet, toisin kuin jalkapallon suosio. Mutta kenties myös kenttien reunoilta fanaattisin tunne on lientynyt? Money talks? Paikallisuuden tilalla on kosmopoliittisuus.

     Tuntuu ihmeelliseltä, että Yhdysvalloissa on rankasti vastustettu (eurooppalaisen) jalkapallon rantautumista Pohjois-Amerikkaan.
     Muuan kirjoittaja väitti, että jalkapallon vihaaminen on amerikkalaisempaa kuin omenapiirakka tai pickupilla ajeleminen. Kun tunnettu konservatiivi, entinen Buffalon Billsin pelinrakentaja Jack Kemp yritti estää eurooppalaisen jalkapallon suosimista kotimaassaan, hän vetosi nuorisoon sanomalla, että amerikkalainen jalkapallo edustaa demokratiaa, kapitalismia kun taas eurooppalainen jalkapallo kuuluu sosialismiin.

     Kempiltä ja kumppaneilta jäi huomaamatta, että jalkapalloa ei pelattu juuri koskaan loisteliaasti sosialistisissa yhteiskunnissa. Totalitaarinen järjestelmä on myrkkyä sekä luovalle jalkapallolle että salapoliisikirjallisuudelle.

     Harvapa meistä tietää, että lontoolaisseura Tottenhamin menneisyys liittyy juutalaisuuteen. Seuran kannattajajoukon tunnushuudot kertovat yhä tästä menneisyydestä.

     Kun saksalainen Jürgen Klinsmann pelasi 90-luvulla Tottenhamissa, kannattajat lauloivat yhdessä:

Chim-chiminee, chim-chiminee

Chim-chim churoo

Jürgen was a German

But now he's a Jew.

Chelsean kannattajat – vaikka heissä oli yhtä lailla juutalaisia kuin Tottenhamillakin – kehittivät vastatoimena vihalaulun paikallisvastustajalleen tähän tyyliin:

Hitler's gonna gas'em again

We can't stop them

The Yids from Tottenham

tai näin

”Gas a Jew, Jew, Jew,

put him in the oven

cook him through.”

     Foerin kirja muistuttaa, että jalkapallon avulla syrjityt ryhmät ovat pyrkineet valoon; se on eräänlaista hyväksyttyä kapinaa, niin kuin oli baskijoukkueille ja katalonialaiselle Barcelonalle Francon ajan Espanjassa.

     Ensi lauantaina Lissabonissa ratkaistaan Mestarien liigan tämänvuotinen voittaja. Kentälle saapuu Madridista kaksi joukkuetta, joiden sanotaan kuvastavan espanjalaista yhteiskuntaa: eliitin Real Madrid ja työläisten kannattama Atlético Madrid.

     Atléticon ”kapinallisuus” ja anti-francolaisuus saattaa olla myytti, mutta se tuo peliin oman jännitteensä. Atlético voitti jo Espanjan mestaruuden; onko argentiinalaisen ”kovanaaman” Diego Simeonen valmentamasta joukkueesta myös Euroopan mestariksi? Samalla kysytään, onko Atléticon suoraviivainen ja aggressiivinen pelityyli jotakin uutta, jotakin mikä lopettaa barcelonaisen pelityylin missä palloa rakastetaan niin ettei siitä malteta luopua edes maalia tehdäkseen. Ja pitäisikö tässä myös nähdä väliaikatulos Espanjan valtion dilemmassa: Madridin keskusvalta vs. separistinen Katalonia?

Saksalaissyntyisen Chris Andersonin ja amerikkalaisen David Sallyn Numeropeli perustuu valtavan suureen numerolliseen analyysin jalkapallopelin ”lainalaisuuksista”.

     Anderson on yhteiskuntatieteilijä, Sally taloustieteilijä ja molemmilla on taustana urheiluharrastus jalkapallon tai baseballin parissa.

     Numeropeli kumoaa monia myyttejä.

     Esimerkiksi sen että kulmapotkun seurauksena syntyy usein maali tai sen että tehtyään maalin joukkue on haavoittuvainen ja kokee usein takaiskun. Kulmapotkusta on siis hyvin harvoin hyötyä, joten niihin ei kannattaisi pyrkiä eikä katsojien niille hurrata. Sekin kumotaan, että manageria vaihtamalla joukkue alkaa pärjätä paremmin; se pärjäisi muutenkin, koska kaikki palautuu keskiarvoaan kohti.

     Mitä enemmän Anderson ja Sally tilastoja ja numeerisia analyyseja tutkivat, sitä vakuuttuneemmiksi he tulevat nykyjalkapallon menestyksen avaimesta: se joka pitää palloa mahdollisimman paljon, menestyy. ”Ilman palloa ei voi voittaa”, sanoi hollantilainen mestaripelaaja ja valmentaja Johan Cruyff. ”Jos pallo on meillä, he eivät voi tehdä maalia.”

Kannen suunnittelu:
Sami Valtere, Jukka Pylväs.

     Anderson ja Sally ovat tutkineet mitä Cruyffin ajatus käytännössä oikeastaan tarkoittaa. Ja päätyneet siihen, että kaikki ylimpien liigatasojen pelaajat osaavat syöttää pallon teknisesti yhtä hyvin. Huipputasolla tekninen suoritus ei erota hyvää joukkuetta huonommasta. Oleellista ei ole pallon pitäminen pelaajan hallussa, sillä yhden pelin aikana pallo on pelaajalla keskimäärin vain 53,4 sekuntia ja keskimäärin pelaaja juoksee pallon kanssa vain noin 191 metriä, kun hän muuten pelin aikana juoksee jopa 11 kilometriä!
     Oleellista on, että pallo kiertää pelaajalta toiselle.

     Ja silloin kysymys ei olekaan ”potkun laadusta” vaan siitä, että hyvät pelajaat osaavat etsiytyä oikeaan paikkaan, mihin on helppo syöttää; ja että palloa pitävä pelaaja näkee pelikentän asetelmat ja pelaajan, jolle on helppo syöttää. Pallo on kyllä menestyvän joukkueen hallussa pitkän ajan, mutta ei kenelläkään yksittäisellä pelaajalla. Modernin jalkapallon menestyksen salaisuus kiteytyy tähän:

     ”Hallussapidossa on kysymys kyvykkyydestä, ja se on pääasiassa kykyä luoda helppoja syöttötilanteita, sen sijaan että pelaajat joutuisivat toimimaan vastustajan luoman paineen alaisina, jolloin heidän toimintavaihtoehtonsa ovat vain rajalliset. Ja se tarkoittaa sitä, että kauden mittaan voitolle pääsevät ne joukkueet, jotka hellivät palloa ja jotka tietävät miten se tehdään.”

     Tuon luettuaan on helppo ymmärtää miksi esimerkiksi Jari Litmanen on niin loistava jalkapalloilija.

Jalkapallo on myyttien ja epämääräisten kuvitelmien peli, joka tihkuu vahvoja tunteita. Asiantuntijoita riittää jokaiseen katsomoon.

     Numeropelissä todistetaan, että keskimäärin yksittäisessä pelissä puolet menestyksestä perustuu taitoon ja puolet onneen. Siitä johtuu, että veikkaus- ja vedonlyöntitoimistoilla menee hyvin.

     Jalkapallo on myös heikoimman lenkin peliä. Heikoimman pelaajan vaihtaminen parempaan tuottaa paljon suuremman hyödyn kuin parhaan pelaajan vaihtaminen vielä parempaan, mutta suurseurat, esimerkiksi Real Madrid tai jopa Barcelona näyttävät käyttäytyvän päinvastaisella tavalla. Huippuhyökkääjiä vaihdetaan suurella rahalla vielä ”huipumpiin”. Puolustajiin panostaminen ei ole ”jalkapalloseksikästä”, vaikka sillä saavutettaisiin (kenties) suurin hyöty.

     Kun puolustuspeliä aikanaan kehitettiin, syntyi ns. liberopuolustaja, jonka tehtävänä on paikata muiden puolustajien virheitä; libero oli ikään kuin varapuolustaja joukkueen huonoimmalle lenkille. Yleensä heikot lenkit ovat puolustajia, sillä puolustajan virhe on kohtalokkaampi kuin hyökkääjän tekemä virhe.

     Tänään, niin kuin Anderson ja Sally sanovat ja numeroin todistavat, hyökkäys- ja puolustuspeli ovat tasapainossa ja se näkyy pelien keskimääräissä maaliluvuissa.

     Maali on jalkapallopelissä harvinainen tapahtuma, ainutkertainen sattuma ja siksi se tekee pelistä kiehtovan ja arvaamattoman.

     Pitkän aikaa näytti, että puoluspelin kehittyessä (varsinkin 60-luvulla) maalit kuihtuvat jalkapallosta kokonaan pois, mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Pelissä on löytynyt tasapaino valon ja pimeyden välillä ja se tarkoittaa, että peleissä syntyy keskimäärin 2,6 maalia. Tämä tilastollinen trendi on pysynyt samansuuntaisena viimeisten kolmen vuosikymmenen ajan.

     Pallon pitäminen omalla joukkueella luo menestystä.

     Englantilainen vanha pelityyli – pitkä pallo ja kaikki perään – ei nykyään johda kummoisenkaan tulokseen. Jalkapalloa kannattaa pelata maata pitkin eikä summittaisilla ilmakeskityksillä, sillä, niin kuin maineikas valmentaja Brian Clough on todennut: ”Jos Jumala olisi tarkoittanut, että jalkapalloa pitäisi pelata ilmassa, hän olisi istuttanut nurmea taivaalle.”

     Tietysti voi ja saa harrastaa sissijalkapalloa tarkoituksenaan tuhota palloa "rakastavan" joukkueen peli.

     Englantilaisella Stokella oli takavuosina tämmöinen sissitaktiikka.

     Kun pelissä pallo on yleensä pelattavana noin 65 minuuttia, Stoke kehitti erikoistilanteisiin liittyvän viivyttelyn. Usein sen peleissä palloa pelattiin vain 42 minuuttia, koska aikaa kulutettiin sivurajaheiton valmisteluun tai vapaapotkun antamiseen. Stoke teki maalinsa useammin erikoistilanteista kuin mikään muu joukkue ja tavallaan se piti palloa hallussaan vaikka ei sillä pelannutkaan. Mutta ei pelannut vastustajakaan!

Sitaatit ovat kirjoitetun elämän suola.

     Pep Guardiola: ”Me pelaamme vasemmistolaista jalkapalloa. Kaikki tekevät kaikkea.”

     Johan Cruyff: ”Sattuma on loogista.”

     Richard Williams: ”Jalkapallo on maalikilpailu, ei estetiikkakilpailu.”

     Thierry Henry: ”Joskus jalkapallossa on tehtävä maaleja.”

     Johan Cruyff: ”Jalkapallo on peli, jota pelataan aivoilla.”

     Nereo Rocco: ”Potkikaa kaikkea, mikä liikkuu; jos se on pallo, aina parempi.”

     Sepp Herberger: ”Pallo on pyöreä, jotta pelin suunta voi muuttua.”

     Koska pallo on pyöreä ja koska puolet pelistä perustuu sattumaan ja onneen tai onnen menettämiseen, kannattaa ensi lauantaina tälläytyä telkkarin ääreen ja katsoa millä taktiikalla, miten puolustaen, miten hyökäten ja millaisilla syötöillä Real Madrid ja Atlético Madrid mittaavat modernin jalkapallon mahdollisuuksia Lissabonin illassa.

     Tällä hetkellä kukaan meistä ei tiedä mihin pallo lauantaina pyörii!

     Mutta se pyörii, taatusti.

     Valon ja pimeyden taistellessa voitosta.

Mestarien liigan loppuottelu Real Madrid – Atlético Madrid lauantaina 24.5 Lissabonissa: Yle TV2 klo 21.00; MTV Sport2 klo 21.35