[Menneisyyden hallintaa
eli
Vergangenheitsbewältigung]
 |
| Kyösti Salovaara 2014. Onko menneisyys madonreikä nykyhetkeen? Nord Stream mallikappale Katariinan meripuistossa Kotkassa. |
Miksi
menneisyyttä pitäisi hallita?
Eihän
se, menneisyys välitä mitä siitä ajattelemme tai olemme
ajattelematta. Mutta koska menneisyys on fakta, jonka voi unohtaa,
mutta jota on mahdoton paeta, lienee syytä yrittää tulla toimeen
menneisyytensä kanssa, yksilönä ja kansana.
Menneisyys
on muistissa. Ihmisen päässä, kirjoissa, elokuvissa, lauseissa ja
kuvissa, rakennuksissa ja raunioissa, kaduilla ja toreilla, lauluissa
ja loruissa – siis kaikkialla.
Miten
hallita menneisyyttä, kas siinäpä kysymys.
Jonnekin on perustettu totuuskomiteoita selvittämään, mitä menneisyydessä
tapahtui, kuka oli syyllinen, kuka syytön. Välinpitämättömiä ei
koskaan tuomita, koska välinpitämättömyyttä ei pidetä tekona, vaikka monet pahat
asiat johtuvat siitä.
Niin tai
näin, menneisyyttä hallitaan lauseilla ja virkkeillä.
Puhdasoppisessa
Ruotsissa on juuri muutettu 45 vuotta vanhat Peppi Pitkätossu
-tv-elokuvat sopimaan nykyhetkeen. Elokuvista on leikattu pois tällä erää ”pahat
sanat”, niin kuin neekeri ja neekerikuningas. Huomenna sitten toiset sanat kielletään.
Näinkö
menneisyys otetaan haltuun?
Valehtelemalla! Väärentämällä! Hurskastelemalla!
Kuurattu menneisyys ei tee kipeää.
 |
| Kyösti Salovaara 2014. Talo Sapokan rannalla Kotkassa. |
 |
| Kyösti Salovaara 2014. Menneisyys talossa. |
Olin neljä
päivää Kotkassa hallitsemassa menneisyyttä.
Siihen
tarvittiin ahkeraa talkooväkeä, koska menneisyyden hallinta olisi muuten käynyt liian raskaaksi. Tarvittiin myös hanskoja ja vuokrattu
pakettiauto, jonka sai pariksi päiväksi kohtuuhinnalla; sekin oli
nähnyt maailmaa jo monelta kantilta ja siksi tiesi minne kulkea.
Otat
menneisyyden kouraasi ja viskaat sen pihalle. Lastaat pakuun ja viet
kaatopaikalle. Oleellista on lajittelu: puutavara, klapit ja risut,
sekajäte, maalit ja öljyt, rautaromu, sähkölaitteet.
Hallitse
menneisyyttä, lajittele se.
 |
| Kyösti Salovaara 2014. Hallittu menneisyys? |
Neljä
päivää – hikinen urakka menneisyyden parissa.
Kellarin
tyhjennys Museokadulla. Äitini asunto, isäni asunto, hänen äitinsä
asunto, minunkin kotini vuosien takaa. Yhdeksänkymmentä
vuotta ”salovaaroja” ja mitä kellarissa oli?
Yhteinen
menneisyys sirpaleina, rojuna, hajuina, ajan homeena, välähdyksinä
joita ei oikeastaan näe edes silloin kun nakkaat hienot Gilbert-hokkarisi (ne
olivat hienot noin vuonna 1960) pihalle.
Tätäkö
Thomas Mann tarkoitti laittaessaan Buddenbrookien alaotsikoksi: Erään
suvun rappeutumistarina.
Kyllä
ja ei, luulen.
Me
kaikki olemme nyt muualla, elossa tai ei, yhteinen menneisyys
Museokadulla palasina vielä hetken. Sahapukki kellarin lattialla.
Sillä sahasit isän tilaamia koivuhalkoja. Hyvää treeniä, isä
sanoi. Halvempaa kuin valmiiksi pilkotut klapit, sinä ajattelit.
Tartut
rukkasilla sahapukkiin ja jääkiekkomailaan (special-jotain) ja
heität ne pihalle, pois silmistä, pois mielestä. Hallitset
menneisyyttä mainiosti; paku tulee täyteen ja sitten kaatopaikalle
dieselin hyristessä rauhoittavasti.
Hyvin
lajiteltu, tunnustaa kaatopaikan vastuuhenkilö pojalleni.
Niinpä
niin, näin hyvin me osaamme menneisyyttä hallita.
 |
| Kyösti Salovaara 2014. Ja silti keittimet ja koneet jymisevät yhä yötä päivää Sapokan vesipuiston taustalla! |
Jokainen
tavara viittaa jonnekin muualle. Sen kun tajuaa, eilistä ja
toissapäivää on helpompi hallita.
Kotka on
hieno kaupunki, täynnä menneisyyttä, tehtaita jotka eivät enää
ole tehtaita, vanhuksia jotka eivät enää ole nuoria, komeita
puistoja jotka eivät enää ole kaatopaikkoja, meri joka on yhä
meri.
Pitkä rollaattorimarssi.
Älä
itke, Kotka!
En
minäkään.
Neljä
päivää kellarissa, menneisyydessä ja kellarin luukusta pilkottaa
Sapokan-lahti, nyt hehkuva puisto, 50-luvulla melkein kaatopaikka
jonne satamasta tuotiin lumet ja sen mukana kaikki roska,
hiilimurikoita ja laudanpätkiä. Niitä isän kanssa keväällä
lumien sulettua kerättiin. Piti löytää jotain palavaa hellan-uuniin.
Eivät
ruusut kukkineet silloin, mutta satama oli täynnä laivoja ja
tehtaiden piipuista savu ja hajut levisivät kaikkialle. Sellutehtaan menneisyys ei häpeä rahan hajua. Ei ole tarvis juosta karkuun.
Kuuntele
kellarin seiniä, niiden puhetta, vaikene itse, kuuntele.
Muistatko
kun pommi putosi tuohon talon viereen ja seinät järkkyivät ja
hillopurkit kilisivät kylmäkellarissa paksun rautaoven takana?
Rakoja hirsien välissä, yhä tuulen käydä sisään?
Muistatko
kuinka hirsitalo tärisi, mutta pysyi pystyssä?
En
muista.
Ei
minua silloin ollut.
 |
| Kyösti Salovaara 2014. Brutaali kaiku Kotkan öljysataman menneisyydestä. |
_________________________________________________________________
Museokadun asukkaista olen kirjoittanut aikaisemmin täällä äidistäni Meristä ja täällä isästäni Osmosta. Tämän jälkeen voinkin puhua Sapokka-trilogiasta.
Huomautan yhä vain noista Peppi-elokuvista että valitettavasti niiden tärkeimmällä katsojakunnalla, pienillä lapsilla, ei ole kovinkaan selkeää kykyä ymmärtää elokuvien historiallista kontekstia joten siltä kannalta ei ole merkitystä onko kyseinen elokuva tehty 40 vuotta sitten vai nyt: jos se esitetään nyt, se on nykyaikaa.
VastaaPoistaRuotsin yleisradio on myös ollut huomattavasti realistisempi kuin monet muut ymmärtäessään että monissa perheissä televisiota ja lasten DVD:tä katsovat lapset ihan itsekseen ilman että vieressä on aikuinen joka tarjoaa kommenttiraitana selityksiä kuinka tämä ja tuo asia on nyt ymmärrettävä historiallisessa kontekstissa eikä nykykulttuurissa suotavana.
Ehkä Ruotsin yleisradion olisi ihan vaan pitänyt pitää ne filmit arkistojen kätköissä eikä edes yrittää laittaa niitä DVD:lle. Kaikki olisivat olleet tyytyväisiä.
Joo, ehkä asia ei ole juuri tämän filmin kohdalla niin yksioikoinen kuin edellä sanon.
PoistaMutta jos kysymyksessä olisi jokin kauan sitten ilmestynyt romaani, josta poistettaisiin tai muutettaisiin sanoja jollakin verukkeella, se kyllä olisi (mielestäni) silkkaa sensuuria ja historian väärentämistä.
Jokainen meistä, luulen, on lapsena lukenut (lupaa kysymättä) kirjoja, joita ei voi täysin ymmärtää eikä siitä seuraa että niitä pitäisi ymmärrettävämmäksi muuttaa.
Elokuva on aina vähän toisenlainen juttu, koska se valtaa katsojan mielen niin realistisesti, toisin kuin romaani, josta ymmärtää vain sen minkä ymmärtää oman kokemusmaailmansa perusteella.
Vaikka oletkin yhtäältä oikeassa, niin jotenkin tuntuu toisaalta pahalta, että aikiasemman hetken kulttuurituote ohennetaan johonkin uudempaan aikaan sopivaksi. Eikös kulttuuri siinä köyhdy aika lailla?
Kysymys on monimutkainen, ja sanoisin että vastustan sensuuria ja kannatan ikärajoja. Olen esim. Tintti Afrikassa -albumia periaatteellisesti puolustanut että muiden mahdollisten ansioittensa ohella se on hyvä aikalaisdokumentti kolonialismista ja näin siihen tutustuminen on hyödyllistä myös nykyihmiselle.
PoistaErityisesti nuo aikalaisdokumentit ovat hyviä koska kuten toit esiin ihmisillä on taipumus tulkita menneisyyttä uusiksi ja mielellään itselle paremmin päin. Varmaan jos nykyään elävät ihmiset olisivat eläneet silloin ennen niin olisivat olleet hirveä fiksuja ja sivistyneitä ja tietysti rohkeasti nousseet kolonialismia yms vastaan.
Mutta samalla sanoisin että noiden paikka ei ehkä ole lastenosastolla. Ja vaikka tietysti lapsena näkee ja lukee kaikenlaista joka ei ehkä ole iälle sopivaa (ja se on minusta jopa jossain määrin tervettä ja kasvattavaa, rajoja pitää kokeilla) niin arvelen että lapsi tekee tietoisen eron sen välillä mitä ei ehkä pitäisi lukea ja sen jota avoimesti tarjotaan, ja ottaa käyttäytymismalleja eri tavalla (näin varsinaista asiantuntemusta asiasta ei ole, jos kasvatustieteiden ammattilaisilla on ladella vastakkaisia tutkimustuloksia niin saa esittää).
Yep. Jäin miettimään asiaa kulkiessani äsken asioilla ja tuli mieleen, että asian monimutkaisuuden kanssahan jokainen kääntäjä painii suomentaessaan jotain vanhempaa romaania. Jos romaani on kirjoitettu vaikkapa 1920-luvulla, millaisia sanoja ylipäänsä pitää käyttää kun kirjoitetaan suomennos vuonna 2014? Niitä silloisia vai ihan näitä nykyisiä.
PoistaRaymond Chandlerin romaani Näkemiin, kaunokaiseni (Farewell, My Lovely) ilmestyi alkuaan vuonna 1940. Romaanin alkupuolella liikutaan ”neekereiden” asuttamissa kaupunginosissa. Esim näin:
”Slim quiet negroes passed up and down the street and stared at him with darting side glances.”
Eero Ahmavaara suomensi romaanin vuonna 1958 ja käänsi virkkeen näin:
”Hentoja, rauhallisia neekereitä kulki edestakaisin pitkin katua, ja he heittivät häneen nopeita syrjäsilmäyksiä.”
Kalevi Nyytäjän suomennoksessa vuodelta 1980 lukee sitten näin:
”Hoikkia hiljaisia neekereitä kulki katua kumpaakin suuntaan ja he pälyilivät häntä syrjäsilmin.”
Jotenkin tuntuu, ettei tuota lausetta voi koskaan – jos haluaa ilmaista 1940-luvun vaihteessa Los Angelesissa asuneen valkoihoisen miehen mielentilan – kääntää niin ettei puhuisi neekereistä.
Mutta kenties esimerkkini on liian simppeli. Vaikeampiakin löytynee!
Ymmärrän kyllä pointin. 40-luvun kovaksikeitetyn dekkarin kyllä kuuluukin puhua neekereistä, nykyiset ilmaisut eivät aikaan sovi, mutta samalla voi olettaa termin olleen neutraalimpi kuin se nyt olisi. Ja nykylukija lukee siihen ehkä helpommin voimakkaamman arvolatauksen kuin siihen kuuluisi, jolloin autenttisuudesta huolimatta käännös ei täysin toimi. Tavallaanhan käännöksissä pitää tehdä kompromisseja alkuperäisen ja vastaanottajan välillä (ja johtuukohan tästä että käännökset tuntuvat ikääntyvän nopeammin kuin alkukielinen teksti...)
PoistaNoin muuten on myös todettava että tuon lauseen perusteella Nyytäjän käännös toimii paremmin kuin Ahmavaaran ("slim quiet" ei oikein käänny "hentoja rauhallisia")
Käännöksen suhde sekä alkuteokseen (tulkinta) että aikansa kieliapparaattiin (tai oikeastaan aikaansa) on kyllä mielenkiintoinen probleemi. Varsinkin, kuten sanot, "sanojen" arvolataukset muuttuvat ajan myötä, lukijoiden muuttuessa kulttuurinsa mukana.
PoistaPidin aikanaan Ahmavaaran käännöksiä (virheistä ja huolimattomuuksista huolimatta) karskiudessaan jotenkin lähempänä alkuteoksia kuin Nyytäjän käännökset (ainakin ekoissa hänen käännöksissään), mutta kun tuota sattumalta otettua lausetta katsoo, Nyytäjän ote on rennompi ja varmasti enemmän Chandleria kuin Ahmavaaran lause.
Onko todellakin menty "päivittämään" vanhat Peppi-leffat? Minusta alkuperäiset voisi säilyttää ja tehdä mieluummin kokonaan uusi versio. Onhan muistakin elokuvista eri ohjaajien versioita.
VastaaPoistaVai kävit hallitsemassa menneisyyttä tuossa meidän naapurikaupungissa. Minä tein saman toissakesänä Satakunnan maaseudulla. Huomiot olivat samansuuntaisia, ennen arvokas oli muuttunut romuksi. En ottanut mukaani paljon muuta kuin vanhan reikäleivän teossa käytetyn puisen kaulimen, johon oli kaiverrettu vuosiluku 1890 ja jotain kuvioita.
Meidän hallitsemisoperaatiomme oli aika raskas, koska isämme muuttui vanhoilla päivillään keräilijäksi, joka kolusi huutokauppoja ja kirppareita täyttäen aarteilla vinttiä, piha-aittaa, navetan karjakeittiötä ja suuleja. Tuntui surulliselta, koska hän oli ajatellut keräävänsä meille perintöä.
Naapurit olivat mukana meidän aherruksessamme ja pelastivat onneksi jätelavalta itselleen kaikkea "tarpeellista" kuten vanhoja kärrynpyöriä, pihakoristeiksi. Ei mennyt ihan romuksi kaikki menneisyys sentään.
Juuri semmoista - ihminen on kummallinen kerääjä-eläin.
PoistaNyt tuleekin mieleen, että keräämmekö sen takia että yritämme jatkaa aina vaan kuolemattomuuttamme emmekä niinkään siksi, että talteen pistetystä olisi joskus myöhemmin hyötyä. Tai ehkä syvimmällä on tuo oikea varautuminen pahoihin päiviin ja sitten päällimmäisenä vähän uskonnollisempi asenne kuolemattomuuden tavoittelusta.
Pienessä kerrotaloasunnossa ei onneksi pysty keräämään mitään!
Jaa-a. On siitä aikaa, kun äitini kanssa vaelsin Kottaraisentieltä torille ja kauppahalliin. Oikaisimme yli kallion, jossa nyt on sairaala. Olen luvannut muuttaa Kotkaan takaisin heti kun kauppahalli on rakennettu uudestaan entiselle paikalleen. Johannes Virolainen lupasi juoda pullon viinaa, jos Suomi saa Karjalan takaisin. Hänen ei tarvinnut juoda eikä minun tarvitse muuttaa.
VastaaPoistaÄläs nyt - siellä olisi kohta ostettavissa rivitaloasunto, meren rannalla ja melkein keskellä kaupunkia eikä kohtuuttomasti maksa! Arto Tolsa areenalta huuto kuuluu kun KTP tekee maalin.
PoistaVaikka en minäkään halua Kotkaan palata, mutta jos on pakko... mukava paikkahan se on ilman kauppahalliakin. Ainakin kesällä. Silloin kun paistaa aurinko!
KTP sai kaupunkinlaiset pakkautumaan yhteen. Kun serkkutyttöni sanoi miehelleen lähtevänsä synnyttämään (kaupunginsairaalaan, jossa minäkin synnyin), sanoi hänen miehensä, että mie lähen ainakii kattomaa matsii. Niin tekivät.
VastaaPoistaAah! Hieno anekdootti, kiitos!
PoistaMenee samaan mytologiaan kuin mihin me kotkalaiset samaistumme: "Kotkan poikii ilman siipii".
Niin vaatimatonta, niin itsestä tietoisia.