[kangastus]
 |
| Kyösti Salovaara. Biarritz, syyskuussa 2016. |
Kun
tila täytetään sanoilla, saattaa käydä köpelösti: ajatus ei
mahdu väliin.
Tavatessa
sanon, ei kannata kiinnittää huomiota tähän vaan viime
viikkoiseen.
Ensi
viikosta en sano mitään.
Vanhoista
ajoista on niukasti tietoa, tulevista vielä vähemmän.
Todennäköisyyksillä
pelataan. Musta joutsen väistää, piiloutuu valkoisten taakse ja yllättää.
Logiikan
tajuaa jälkeenpäin.
Lapsi
haluaa kaiken.
Lapsiko?
Juuri
niin.
Mutta
ethän sinä ole lapsi!
Kun
keskustellaan, ääniä kuuluu.
Puhetta
piisaa, ajatusta kierretään.
Kun
lapsen edusta puhutaan, ei pidä kiinnittää huomiota siihen mitä
sanotaan vaan siihen mitä ajatellaan.
Ajatellaan
yhteiskunnan etua. Puhutaan lapsista kun mietitään miten aikuiset
voisivat luoda omaa uraansa. Ja yhteiskunnan velvoitteet...
Mikään
ei muutu kun kaikki muuttuu.
Olavi
Paavolainen kertoi vuonna 1936 kuinka kanssallissosialistit
halusivat toimia rodun hyväksi. Suunniteltiin avioliiton
poistamista... ja sitten:
Ӏideiksi
kelvolliset saksalaiset naiset olisi joka toinen vuosi saatettava
yhteyteen valikoitujen miesyksilöiden kanssa, ja täten syntyneet
poikalapset olisi jo 6 vuoden vanhoina otettava pois äideiltä ja
kasvatettava valtion valvonnan alaisina erikoisissa 'miestaloissa'!”
Suunnitelma
oli niin kauhea, totesi Paavolainen, kolmannen valtakunnan vieraana,
että natsinaisetkin pahastuivat.
Opiksi
on otettu.
Suomessa
lapset halutaan vieroittaa kodista alle kolmevuotiaana.
Luovutetaan "yhteiskunnan" kasvatettavaksi.
Äidit
pääsevät "oikeaan" työhön.
Totalitaarinen
ajattelu hiipii selän takaa eikä sitä huomaa, koska se tulee villasukissa, silmät kirkkaina.
Yhteinen
etu!
Kolmikymmentävuotiaana
elinvoima on vahva ja tietoisuus ehdoton, kirjoitti Po Chü-i.
Hyvin
kauan sitten Kiinassa kirjoitti.
Kuusikymmentävuotiaana
ruumis on ikäloppu.
Mutta viides vuosikymmen on sopiva hetki Pon runominälle vetäytyä joutilaisuuteen, kun on viiniä, hän juo sitä, kiipeää vuorelle, parhaita päiviä valkoisten pilvien
seurassa.
Ei
sanonut seitsemänkymppisistä mitään.
Sunnuntaina
paistaa aurinko.
Kauas on pitempi matka kuin osaa kuvitella.
Tukevasti maan kamaralla seisova miettii millaista älyä ja elämää on siellä, mihin katse ei yllä.
Kari Enqvist varoitti tiistaina Ylen radiokolumnissa toivomasta liikaa. Evoluutio ei pyri älyn kehittämiseen. Entäpä jos tuolta kaukaa tuleekin muukalainen pyytämään, että autamme pelastamaan heidän "maapallonsa", jonka he ovat melkein tuhonneet, tyhmyydessään.
Mitä sanomme tällaiselle maahan muuttajalle?
"Mene tiehesi, meillä on huolia muutenkin!"
Olemmeko liika viisaita?
Näyttelemmekö älykästä?
Keskiviikkona Ilta-Sanomien Dilbertissä toimistohenkilö kysyy robotilta: "Millaista se on, ettei ole tietoisuutta?"
Robotti kysyy vastaan: "Millaista se on, että on täysin hyödytön?"
Auts, "konttorirotta" huokaisee. "Mitä nyt pidät tietoisuudestasi", robotti lyö lyötyä.
Onko älykkään hyödyttömyyden tietoisuus saavutettavissa?
Vanhoja
tekstejä luetaan uudenlaisten lamppujen valossa. Muuttuvatko ne
valon muuttuessa?
LED-valossa
romantiikka haalistuu.
Hehkulamppujen
menneisyyttä ei saa takaisin.
Nyt
cool on lämmintä.
Sen
täytyy olla.
Aina
kun silmä välttää, yritän etsiä paikkaa Yrjö Jylhän
suomentamalle Samuel Taylor Coleridgen runolle.
Ei
löydy.
Joten
ehkä se pitää sovittaa juuri tähän:
Huvilinnan
varjo tumma
aallokossa
karkeloi;
linnaan
laulunhelke kumma
lähteittein
ja luolain soi.
Kyllä.
Biarritz
on merkittävä paikka, enemmän kuin kangastus.
Miksi?
Siksi että kävin
siellä pizzalla.
Ravintolasta
näkyi merelle: Biskajanlahden vaahtopäät.
 |
| Jaakko Salovaara. Biarritzissa, syyskuu 2016. |
_______________________
Jos löytyy äiti joka haluaa pitää lapsensa luonansa sen ajan minkä katsoo juuri tämän lapsensa tarvitsevan niin olkoon päättäjä äiti, hänen vaistonsa, olkoon päätös oikea tai väärä.
VastaaPoistaOlen syntynyt tammikuussa 1942. Muistan kuinka pakkotilassa oli tehtävä vääriä päätöksiä. Nyt halutaan lisätä niitä kuvitellun eläkeajan tähden. Joku kirjoitti ".. the center does't hold .. " hh
Nyt on Kyösti aforistista tekstiä.
VastaaPoistaLapset ovat aina joutuneet sopeutumaan. Samoin heidän vanhempansa.
Kyllä olisi vaikeaa palata takaisin siihen, mihin minua edeltävä työssä käyvä sukupolvi joutui sopeutumaan: lapsi kolmikuukautisena vieraan hoitoon, jonkun osaamattoman kotiin palkatun tytön armoille. Siellä olivat naisopettajat itkeä tuhertaneet opettajainhuoneessa ja käyneet välitunnilla vessassa pyyhkimässä rintamustaan, josta maito pyrki läpi. Maalaistaloissa oli lapsia pidetty karsinassa, kun ei ollut kuka olisi katsonut perään ja navettatyöt piti tehdä. Koulutetut hoitajat on hyvä juttu, kun heitä vain olisi kaikissa päiväkodeissa tarpeeksi.
Omat lapset olivat perhepäivähoidossa. Taso vaihteli. Jollain hoitajalla oli esikoulumateriaalia, toinen kumosi lelulaatikon lattialle, siinä päivän virikkeet. Jälkimmäisessä paikassa oli Rekku-koira, joten se korvasi paljon. Onneksi itsellä oli suht lyhyet päivät ja saatoin jatkaa hommia lasten mentyä nukkumaan.
hh:n malli on ideaali. Äidin vaistokin voi silti johtaa vikaan, takertumaan ja käpristymään kotiin, ja tarvitaan isä sanomaan, että voit sinä sentään lenkille lähteä - ja vaikka jo töihinkin. On ollut niitä äitejä, jotka ovat pitäneet itsellään virkaa kymmenenkin vuotta olematta töissä, lain suomat hoitovapaat ja sitten aina uusi lapsi.
Vaikea asia.
Voi noita rantoja, haluan tuonne veteen.
Marjatta, tarkoitin tietenkin, että tuon esittämäni mallin täytyy jäädä perheille yhdeksi valintavaihtoehdoksi. Tätähän tarkoittavat myös sekä Keltikangas-Järvisen että Jari Sinkkosen kirjoitukset.
PoistaOmia kokemuksia minulla on yhteensä 9 lapsesta tai lapsenlapsesta (sota-, ja pula-ajan lisäksi). Useinmat pärjäsivät tarhassa hyvin/kohtuullisesti mutta oli myös se joka välttämättä tarvitsi runsaasti aikaa ennen kuin suostui sinne ja kyllä sopeutuikin sitten hyvin. Hänen tyttärensä on tuo Helka josta olen ehkä täälläkin maininnut. Hänkin, äitinsä kokemusten johdattamana, aloitti muutamalla tunnilla per päivä ja siirtyi normaalirytmiin seuraavana vuonna, vastaavin tuloksin.
Tarkoitin siis sitä, että vaikka perheissä toki keskustellaan ja päätetään yhdessä lasten asioista niin äiti on se jolla on hyvä olla asiassa viimeinen sana lapsen ensimmäisten vuosien aikana. Tätä on biologinen työnjako. hh
Aforistista hyvinkin. Elämä on mietelmä, jonka unohdin kirjoittaa.
VastaaPoistaTätä rataa, siis. Liikun teoriaherrana vakain askelin puoli metriä maan pinnan yläpuolella.
Mutta, nykyistä hyvinvointivaltiota katsellessa ei voi välttyä ikäviltä johtopäätöksiltä (mikä ei tarkoita ettenkö minäkin vannoisi h-v-valtion nimeen).
Yhtäläisyydet kuitenkin kauhistuttavat.
Kansallissosialistit pyrkivät puhtaaseen rotuun, stalinistit puhtaaseen ideologiaan. Hyvinvointivaltio näyttää pyrkivän puhtaaseen tai paremminkin täydelliseen valtioon, missä yhteiskunnan etu (sen pehmeän hyvinvoinnin) on kaiken etusijalla. Kaikki mitataan sen mukaan, miten paljon a) yksilöstä on hyötyä julkiselle taloudelle ja b) miten vähän yksilö aiheuttaa kustannuksia julkiselle taloudelle.
Edellisestä seuraa mm. täystyöllisyyden tavoittelu, jälkimmäisestä esimerkiksi täydellisen terveen yksilön ihanne. Pehmeä aate, puhdas rotu...
Ironia on siinä että h-v-valtiosta on tullut kokonaisuudessaan eräänlainen ”kannustinloukku”. Ihmisiä pitää maanitella töihin (vaikka työpaikkoja on), heitä pitää suostutella tekemään lapsia (vaikka himot yhä jyllää) jne.
Pandoran lipas aukeni ja h-v-valtiosta ponnahti esille täydellisen egoistinen ihminen. Oikeastaan se muinainen, primitiivinen. Ja kunhan populistit särkevät EU:n, päästään taas mittelemään taistelukentille ja pullistelemaan lihaksilla.
Ralf Dahredorf kritisoi kirjassaan Huomisen Eurooppaan hyviä tarkoituksia, joiden takana häämöttää totalitaarinen toteutus. Hän sanoi, ettei täystyöllisyys voi olla perustuslain pykälä, koska kukaan tuomari ei sellaista voi taata. Poliittisena päämääränä se tietysti voi olla.
”Oikeus olla tekemättä työtä”, Dahrendorf jatkoi, ”on vakuuttavampi tarjokas perustuslain varjeltavaksi, koska se suojelee ihmistä pakkotyöltä.”
Hyvinvointivaltion dilemma mietityttää minuakin. Miten siinä näin kävi? Toisaalta yhteiskunta kyttää liikaakin pienen ihmisen tekemisiä, toisaalta pieni, egoistinen ihminen käyttää järjestelmää väärin. Mihin olemme hukanneet paremman maailman tavoitteemme?
VastaaPoistaMuistan presidentti Koivistonkin jossain haastattelussa vähän turhautuneena harmitelleen, että emme me tätä tarkoittaneet, kun hyvinvointivaltiota loimme.
Toisaalta hyvinvointivaltio on törmännyt myös luonnon ja sen resurssien reunaehtoihin. Sehän rahoitettiin jatkuvalla talouskasvulla, mutta nyt siinäkin alkavat olla rajat vastassa. Emme me voi jatkaa näin, sillä maapallon kestokyky ei riitä, varsinkin jos haluamme suoda hyvinvointivaltion hyvät puolet globaalisti koko ihmiskunnalle.
Vielä tuosta EU:sta. Jostain syystä populistit panevat tällä hetkellä kaiken maailman pahuuden EU:n syyksi. Jos se saadaan nurin, joudutaan huomaamaan, että ei se maailma siitä parantunut. Pikemminkin huononi, kun meillä kokonaisuutta katsovan EU:n sijasta kiihtyy kansallisvaltioiden raju kilvoittelu. Erityisesti pienen maan kansalaisen luulisi olevan huolissaan.
Minä olen jäänyt ajattelemaan Kyöstin kysymää lapsen etua ja sen sopeuttamista aina kulloisenkin yhteiskunnan tarpeisiin. Kukaan ei pääse kysymään lapselta, koska lapsi ei tiedä muusta kuin siitä minkä saa, ja kun lapsuus on ohi hänen ajatuksensa ovat jo muualla, eikä hän silloinkaan tiedä kokemusperäisesti mistään muusta.
VastaaPoistaKoko kulttuuri muokkautuu sen mukaan, miten lapset kasvatetaan, joten luulisi kasvatuksen olevan kaikkein tärkein asia.
Jos yhä suuremmalla määrällä nuoria aikuisia yhteiseen hyvään pyrkimisen sijaan on noussut egoismi ja passiivisuus kaikessa muussa paitsi ehkä vihan ilmaisemisessa, niin jotain on tehty väärin. Sitä pitäisi tarkastella kaikilla tasoilla.
En tiedä, liittyykö tämä nyt mihinkään, mutta huomasitte varmaan HS:ssa artikkelin Paavo Väyrysestä. Paavo pyrkimässä Suomen Trumpiksi? Se on loogista ja jotenkin hurjan koominen näky.
En ole koskaan kuulunut Paavo Väyrysen ihailijoihin, ja nytkään en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.
PoistaSilti suosio on epäilemättä suur. Tunnen itsekin ihmisiä, populistiseen ajattelutapaan kallellaan olevia, jotka ovat vallan innostuneita Väyrysen viimeaikaisista teoista ja ajatuksista.
Kaiken kaikkiaan minua hämmästyttää jatkuvasti, että ihmiset tuntuvat unohtavan mitä historiassa on tapahtunut; ajatellaan että nyt kun kaikki toimii suhtkoht hyvin ja meidän ympäristössämme vallitsee rauha ja yhteistyö, niin se on jotenkin kiveen hakattua eikä muutu vaikka kaikki ylikansalliset sopimukset revittäisiin riekaleiksi.
VastaaPoistaMistä moinen varmuus kumpuaa? Tietämättömyydestä? Välinpitämättömyydestä? Oman itsen yliarvioimisesta?
En tiedä. Moinen historian "unohtaminen" ei mitenkään pelkästään ns. populististen liikkeiden yksinoikeus, sillä monet fiksutkin ihmiset näyttävän ajattelevan samalla tavalla, ikään kuin historian opeilla ei olisi mitään merkitystä.
Ehkä ei sitten olekaan ja ihmiskunnan on yhä uudestaan alettava "alusta" ja tapeltava sotansa yhä uudestaan.
Tässä Kyösti tekee tavattoman tärkeän havainnon. Kyllä on länsimainen ihminen vieraantunut todellisuudesta, kun hän pitää nykyistä hyvinvointiamme itsestäänselvyytenä. Todellisuudessahan kyse on harvinaisesta ja hauraasta saavutuksesta ihmiskunnan historiassa.
PoistaTämä saavutus ostettiin talouskasvulla. Nyt, kun talouskasvun jatkuvuus on vaarantunut, on kansa länsimaissa tyytymätöntä, ja reagoi näpäyttämällä nykyistä eliittiä äänestämällä kaiken maailman populisteja. Ja saattaa näin hyvinvointimme entistä suurempaan vaaraan.
Minne menet, ihmiskunta?
"Minne menet ihmiskunta", tätä sivusi maanantain Roman Shatz'in ohjelma satavuotiaan Suomen tulevaisuuden näkymistä. Parivaljakko Limnéll/Airaksinen pohtivat asiantuntevasti ja hauskasti . Löytyy Areenasta. hh
PoistaSamantapainen asia mikä tuntuu unohtuvan on se perusasia, että ihminen syntyy eläimenä ja pysyy sellaisena, perustaltaan ihan samana itsekkäät vaistot omaavana luontokappaleena joka aina on pikemminkin viettien kuin ymmärryksen vietävissä, sen aina vajavaisen, jota normaalitapauksessa käytetään vain oman tahtotilan toteuttamisen perusteena.
VastaaPoistaKuinka usein saa yksilön tai esim. maan hallituksen taholta kuulla: "Olimme väärässä. Aloitetaan alusta!"
Joku ehkä kahden kesken … ? hh
Ehkäpä nuo kaksi asiaa liittyvät yhteen. Koska uskotaan - siis halutaan uskoa - että ihminen on muuttunut "hyväksi" kulttuuriolennoksi, voidaan historia unohtaa ja luottaa siihen että hyvä kulttuuriolento pärjää yksinäänkin, ilman laajoja sopimuksia ja kansainvälisiä velvoitteita.
VastaaPoista